Kohdata ihastus...

Friikki mikä friikki

... ja pilata mahdollisuutensa? Kuullostaako tutulta? En tiedä, mutta minä ainakin tein sen taas. Tarjottiin tilaisuutta viettää hetki ihastuksen kanssa, mutta en osannut tarttua tilaisuuteen vaan KIELTÄYDYIN!! En edes itse uskonut niitä sanoja lausuvani, mutta niin vain tein. Ja heitin hukkaan mahdollisuuden, vaikka sitä minulle tarjottiin.

En ymmärrä itsekään miksi niin tein. Varmasti en osannut sitä tilaisuutta odottaa. Jos olisin osannut, vastaus olisi ollut toinen. Tiedän etten epäile tunteitani, vaan päinvastoin olen harvinaisen varma niistä. Ehkä se oli juuri se, etten ollut mitenkään varautunut tilaisuuteen. Kai sitten olen kontrollifriikki ja ajattelen, että kaikki pitää aina suunnitella etukäteen että ne voi onnistuneesti toteuttaa. Ja että jos suinpäin jotain toteutan, niin vaan onnistun pilaamaan kaikki. Enkö ole vieläkään oppinut tähän ikään mennessä, ettei elämässä voi kaikkeen varautua ja suunnitella etukäteen!!!

No näköjään en. Ja patologisesti aina pilaan mahdollisuuteeni ihastukseni suhteen tavalla tai toisella. Niin että eipä voi kuin peiliin katsoa, jos heittää tilaisuutensa hukkaan ja menettää mahdollisuutensa ihastuksensa suhteen.

15

1753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämä mainitsemasi

      tilaisuus sitten oli?

    • sinä (n) vai (m)

      ***:

      • Friikki

        ... en kai muuten näitä mahdollisuuksia joutuisi odottelemaan. Miehenä voisin vaan tepastella ja heittää rennosti 'et lähetkö treffeille' ihastukselleni. ON SE NIIN VÄÄRIN! Muuten on mukavaa olla (n), mutta tällaisten mahdollisuuksien pilaaminen ärsyttää. Sen lisäksi että olen (n) niin olen siis myös IDIOOTTI!


      • minä on
        Friikki kirjoitti:

        ... en kai muuten näitä mahdollisuuksia joutuisi odottelemaan. Miehenä voisin vaan tepastella ja heittää rennosti 'et lähetkö treffeille' ihastukselleni. ON SE NIIN VÄÄRIN! Muuten on mukavaa olla (n), mutta tällaisten mahdollisuuksien pilaaminen ärsyttää. Sen lisäksi että olen (n) niin olen siis myös IDIOOTTI!

        ymmärtänyt koko asia oikein. Niin sinä torjuit hänet kun hän kutsuit sinulle deittille tai jotin sinne päin. No sinulla ei ole enää mitään ongelma siinä kysymyssä, että nainen ei voi ota ensimmäinen aloite. Se näyttääks että hän on jo tehnyt sitä. Ota nyt häneltä yhteyttä ja pyydä hänet ulos, hän on jo tehnyt sen ensimmäinen aloite joka sinä torjuit alas. Se on vain kysymys rohkeudesta enää. Good luck. Se on muuten aika vanhanaikasta että nainen ei voi ota aloite. :


    • se mahdollisuus meni jo.
      ei voi muuta kuin ottaa opikseen, ja jos sama mahdollisuus tulee uudestaan niin tekee kaiken oikein.

    • hunsvotti44

      Mitä sä tarkotat et tarjottiin tilaisuutta mutta kieltäydyit?

      • Friikki

        ... sanottuna siis tarjottiin ikään kuin mahdollisuus viettää kahestaan hetki aikaa. Ei varsinaisesti kysytty ulos tms. vaan tyyliin et ootko lähössä samaan suuntaan. Ei siis mikään suora ehdotus, mutta mahdollisesti epäsuora. Ja ihan sama vaikka ei olisi ollut mikään ehdotus, olisinhan silti voinu lähteä!!!


      • Sen
        Friikki kirjoitti:

        ... sanottuna siis tarjottiin ikään kuin mahdollisuus viettää kahestaan hetki aikaa. Ei varsinaisesti kysytty ulos tms. vaan tyyliin et ootko lähössä samaan suuntaan. Ei siis mikään suora ehdotus, mutta mahdollisesti epäsuora. Ja ihan sama vaikka ei olisi ollut mikään ehdotus, olisinhan silti voinu lähteä!!!

        tapasit tän "ihastuksen"??


    • ole mitään

      hätää - uusi tilaisuus tulee vielä ;)

      • Friikki

        ... olet oikeessa! : ( Ihme jos tulee.


      • paniikkia,
        Friikki kirjoitti:

        ... olet oikeessa! : ( Ihme jos tulee.

        suorituspaineita tmv. ei kukaan muu oo kiinnostunut meidän asioista eikä varsinkaan katsele arvostelevasti miten suoriudut. Lepo vaan. Paitsi sinne, mielellään...


      • Friikki
        paniikkia, kirjoitti:

        suorituspaineita tmv. ei kukaan muu oo kiinnostunut meidän asioista eikä varsinkaan katsele arvostelevasti miten suoriudut. Lepo vaan. Paitsi sinne, mielellään...

        ... kirjoitat meidän asiat? Aika iso olettamus tämän me-käsitteen suhteen. Itse en (enää?) sellaista oletusta näillä palstoilla kyllä tekisi.

        Jos niin onnellisesti olisi, että kyseessä olisi juuri ME, niin voisiko keskustelua sitten jatkaa muuten kuin anonyymisti?

        Mitä tulee tuohon muiden kiinnostukseen 'meidän' asioista, niin toivottavasti olet oikeassa. Kantapään kautta valitettavasti olen huomannut että ihmiset paljon enemmän kiinnostuneita asioistani kuin mitä toivoisin. Ja ennen kaikkea olen itse kiinnostunut 'meidän asioista' ja tottakai haluan itseni ja 'meidän' takia että ne menisivät hyvin...


    • Friikki

      ... ja kymysys : ) varsinkin miehille tai miksei naisillekin. Jos tämä mies kysyy että olenko menossa samaan suuntaan kuin hän, niin veikkaatteko kysymys on viaton vai 'viaton' (taka-ajatuksia)? Periaatteessa olen sanonut missä asun, että hän voisi tietää etten ole menossa 'normaalisti' samaan suuntaan. Itse tilanteessa en heti ajatellut muuta kuin että kysymys on ihan viaton (2 sekuntia myöhemmin toistakin vaihtoehtoa)

      No joka tapauksessa oli tosi kiva nähdä ihastukseni (vaikka jännitti kamalasti). Oli ihanaa viettää edes hetki hänen lähellään ja seurassaan. Voi olla etten nyt taas näe häntä vähään aikaan, ja sen takia jännitti vielä enemmän. Ja toisessa tilanteessa ei ollut mahdollisuutta keskittyä enää vain meihin, mutta silti kai olisin halunnut jotenkin paikata sen missauksen. No täytyy toivoa että saan vielä uuden tilaisuuden.

      • mieheltä

        Oikea vastaus on se jonka tunnet oikeaksi. Mutta ole huoleti, siinä tapauksessa saat kyllä vielä toisen mahdollisuuden. Viattomien kysymsten ideahan on juuri siinä, että homma ei mene kerrasta poikki ;)


      • Friikki
        mieheltä kirjoitti:

        Oikea vastaus on se jonka tunnet oikeaksi. Mutta ole huoleti, siinä tapauksessa saat kyllä vielä toisen mahdollisuuden. Viattomien kysymsten ideahan on juuri siinä, että homma ei mene kerrasta poikki ;)

        ... tullut ajatelleeksi asiaa tolta kannalta. No tiedänpähän sitten seuraavalla kerralla ja vastaukseni on varmasti vähemmän 'viaton' ja enemmän oikea (toivottavasti on sama kysymys, niin vastaustakin on sitten jo sopivasti harjoiteltu :) ...) En haluaisi odottaa enää kauaa, mutta tarvittaessa taidan kyllä jaksaa odottaa pidempäänkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2110
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2090
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      120
      1993
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      77
      1699
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1269
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1155
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe