Raamatussa ennustus tulevasta Lähi-idän kriisistä

harrat

Joku ateisti väitti että Jumalalla ei ole mitään tekemistä ns.fyysisen maailman asioissa. Tarkoittaa ehkä myös poliittisissa kysymyksissä. Mutta se väite on hölyn-pölyä. Esimerkkinä Lähi-Idän kysymys. Raamatussa on Sakarjan-kirjassa mielenkiintoinen ennustus käynnissä olevasta Palestiina-Israel konfiktista. Niinsanottu kvartetti EU,USA,Venäjä,YK ( melkein kaikki kansat)ovat sitoutuneet ja hyväksyneet ns.tiekartta suunnitelman, jonka tavoitteena on itsenäinen Palestiinan valtio ja pääkaupunkina itä-Jerusalem. Raamattu ennustaa että tulevina päivinä kaikki kansakunnat tulevat sekaantumaan tähän Jerusalem-kysymykseen. Tai oikeastaan, suurin osa on jo sekaantunut siihen. Sillä melkein kaikki ns.kvartetin jäsenmaat ovat hyväksyneet tie-kartta suunnitelman. Tämän suunnitelman mukaan Israel tullaan melkein pakottamaan siihen että se antaa Palestiinalaisille ns. "miehitetyt" alueet ja myös pää-kaupunkiksi Itä-Jerusalemin. Mutta Jumalalla on oma sanottavansa tähän suunnitelmaan. Jumala auttoi, että v. 1948 Israel sai itsenäisyyden ja v.1967 Jerusalemin takaisin. Olen sitä mieltä että kun Jerusalemin asemasta aletaan maailmalla keskustella ja Islam-uskoiset palestiinalaiset alkavat vaatia Itä-Jerusalemia omaksi pää-kaupunkiksi, silloin olemme tulleet mielenkiintoiseen aikaan. Silloin raaamattu ennustaa että ihmiset sanovat rauha, rauha, ei mitään hätää. Kuitenkin silloin ja juuri tuo aika on lopun alku. Sillä Jumalalla on lopullinen sanansa siihen kenelle Israelin maa ja Jerusalem kuuluu. Islamin uskoisille vai Hänen omalle kansalleen. Jumala on ajava kansansa oikeutta. Lue seuraava ennustus meneillä olevasta lähi-idän konfiliktista ja Jerusalem kysymyksestä. Jerusalemista on jo nyt muodostumassa kaikkien kansojen kiista-kysymys (väki-kivi)

SAKARJAN ENNUSTUS SIITÄ ETTÄ JERUSALEM NOUSEE KIISTAN AIHEEKSI:
Sakarja 12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

LÄHI-ITÄÄN TULEE PETTÄVÄ RAUHA:

5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
5:3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.

31

2472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -"isä"-

      Tyylipisteitä ropisee....

    • mä uskon kans Jeesukseen. kivaet tääl o muitakin Taivaan perillisiä.

    • Rausku

      Olet todellinen oraakkeli. Mukavaa tietää mitä yläkerran ukolla on sanottavanaan noissa sotajutuissa. Jännää!

      Tosin, jos hän on kaikkitietävä, hän tietää jo miten käy eikä häntä jännitä tai edes kiinnosta yhtään ihmisten toimet. Hän on jo nähnyt ennalta kaiken. Mahtaa olla taivaassa tylsää: Maapallon tosi-tv:ssä ei koskaan tule yhtään yllättävää käännettä.

      • harrat

        Kiitos rohkaisusta. On fantastista ymmärtää profetaallista sanaa. Tietää tuleviakin tapahtumia etukäteen. Tää lähi-idän konflikti on äärettömän mielenkiintoinen sota-leikki niinkuin sanoit. Hengellisesti mielestäni on kyseessä kuitenkin paholaisen ja Jumalan kädenvääntö. Siksi siellä tapahtuu niin paljon väkivaltaa ym hässäkkää. Minusta on kuitenkin mahtavaa nähdä kuinka Jumala hallitsee tämän shakki-pelin. Kun ymmärtää mistä on kyse esim lähi-idässä voi olla joka päivä kuin aitio-paikalla seuraamassa shakki-nappuloiden siirtoa. Elämä ei ole tylsää Herran kanssa.

      • Rausku
        harrat kirjoitti:

        "Minusta on kuitenkin mahtavaa nähdä kuinka Jumala hallitsee tämän shakki-pelin."

        Kiitos. Selkeytit kuvaani tietystä uskovaistyypistä. Jos tuntuu että itse ei saa tarpeeksi aikaan, voi toiminnallisuuden projisoida tyyppii nimeltä Jumala. Ja - tietysti - tuo jumala on se jonka kannatusjoukoissa seistään.

        Tuonkaltaisten tekstien lukeminen muistuttaa minua yhdestä asiasta: noissa joukoissa en koskaan halua olla.

    • tekee 7v. rauhan israelin kanssa.Puolivälissä tätä aikaa hän rikkoo liiton.

      • Canopus

        Kuka on antikristus? Onko se Ridge, Brooke, vai kenties jo kuolleeksi luultu Taylor? Tan tan tan taaaan! Juoni tiivistyy! Muistakaa katsoa seuraava jakso sarjassamme Raamatun Ennustukset. Perustuu tuleviin tositapahtumiin.

        Mielestäni aika kulunut idea tuo "tämä voi tapahtua sinullekin." Kyllähän se lapsiin ja lapsenmielisiin uppoaa, mutta en minä housujani kastele tuon takia.

    • hattiwatti

      Mahtavaa !

      Sanotaankos siellä ennustuksissa mitään, että koska Usa hyökkää Iraniin ? Hyökkääkö ydinaseilla ? Ja tapahtuuko sitä ennen lähiaikoina hyökkäyksen taas "oikeuttava" terrori-isku ?

      • rivikristitty

        Kaikkihan siellä sanotaan, mutta vasta sitten knu se on jo tapathunut tai tapahtumassa väistämättömästi.

      • Canopus
        rivikristitty kirjoitti:

        Kaikkihan siellä sanotaan, mutta vasta sitten knu se on jo tapathunut tai tapahtumassa väistämättömästi.

        Raamatusta lyötyy kaikki oikeat jo arvotut ja kaikki vielä arvottavat lotto-rivit, jos vain osaa katsoa oikealla tavalla oikeasta paikasta. Ovatko papit tyhmiä, kun eivät katso niitä sieltä ja hanki seurakunnalle vähän lisää rahaa? Pitäisiköhän itsekin hankkia tuo pyhähenki johdattamaan, jotta ei tarvitsisi töihin vaivautua?

      • hattiwatti
        Canopus kirjoitti:

        Tuli tää taas mieleen että löytyykös raamatusta ennustusta tosta 10:stä planeetasta ? Tuskin, maapallokin taitaa olla kirjan ennustusten mukaan lituska-lätyskä-lällällää...

        Olisi mielenkiintoista tehdä vertailua LKL-raamattu

      • Canopus
        hattiwatti kirjoitti:

        Sääli Douglas Adamsia. Kun huomattaisiin, että LKL:llä voisi ennustaa tulevaa paremmin kuin raamatulla, niin mieti kuinka paljon hihhuleita tungeksisi Adamsin pakeille 'kuulemaan suuren profeetan sanaa'.

      • harrat

        Ei kaikkea sanota yksityiskohtaisesti. Iranista on maininta että se kuuluu ns. googin joukkoihin. Mielenkiintoista on myös se että Venäjä kuuluu tähän kanssa. Tästä löytyy enemmän Hesekielin kirjasta. Myös on sellainen ennustus, että Irak ja egypti, sekä Israel tulevat joskus tulevaisuudessa olemaan keskenään rauhanliitossa.

      • hattiwatti
        Canopus kirjoitti:

        Sääli Douglas Adamsia. Kun huomattaisiin, että LKL:llä voisi ennustaa tulevaa paremmin kuin raamatulla, niin mieti kuinka paljon hihhuleita tungeksisi Adamsin pakeille 'kuulemaan suuren profeetan sanaa'.

        Tämä suuri Profeetta Adams liftasi, ja sai kyydin seuraavalle planeetalle ennen kuin tuo ennustamansa tähti löytyi. Hän ei siis enää tallusta tällä pallolla...

      • hattiwatti
        hattiwatti kirjoitti:

        Tämä suuri Profeetta Adams liftasi, ja sai kyydin seuraavalle planeetalle ennen kuin tuo ennustamansa tähti löytyi. Hän ei siis enää tallusta tällä pallolla...

        Siis planeetta, ei tähti !

    • ...että kiviäkin kiinnostaa.

    • Aurelianus

      Ainakin hän on lukenut samoja tekstejä kuin mutkin maailmanlopun saarnaajat. Toisaalta ei ole mitään näyttöä siitä, että tulos olisi edelliskertoja luotettavampi.
      Ehkä kirjoittajan kannattaa ottaa jehovien linja, jotka vuoden 1975 maailmanlopun peruunnuttua ovat vaienneet mitä tarkkoihin aikamääriin tulee...

    • Caelum

      Provo-viesti, mutta kuitenkin;

      Kaikkitietävyydessään Jumala päätti olla kaikkitietämätön ihmisten valintojen kohdalla, jotta ei rikkoisi ihmisille antamaa vapaatatahtoa.

      Ihmisen vapaat valinnat johtavat kuitenkin ennalta päätettyyn tilanteeseen.

      Raamattu ennustaa tulevan, ihmisellä vapaatahto ja mitä vielä.

      Rikkoiko Jumala ikuisuus sitten lupauksen ihmisen vapaastatahdosta?

      Mutta uskonnottomana minä en tätä pysty ymmärtämään. Uskovaiset tekevät näitä rajanyli hyppyjä tuosta vain ja tuovat Jumalalta syvällisen tiedon, että mitään ristiriitaa ei ole.

      • Lyydiat

        Nuo asiat jotka liittyvät ns. ennustuksiin Raamatussa ovat ihan puppua. Raamattu ei tällaista tarjoa. Raamatussa on Jumalan rakkauden ja pelastuksen sanoma.

      • Elli

        Olen lukenut viime aikoina akateemiseen sivistyneistöön kuuluvien uskisten mietteitä.

        Tiedämme itsestään selvästi, että on olemassa sen kaltaisia asioita kuin rakkaus, hyvyys ja kauneus. Niitä tiede ei voi koskaan selittää. Ne kertovat, että ihmisellä on sielu, ja Jumala on olemassa.

        Rajoittuneella (ateisti)järjellä voi tietysti hämmästellä, miten ihmisen vapaat valinnat vievät ennalta määrättyyn lopputulokseen. Totuuden pystyy kuitenkin ymmärtämään, kun ei anna "järjen" harata vastaan.

      • Caelum
        Elli kirjoitti:

        ***Tiedämme itsestään selvästi, että on olemassa sen kaltaisia asioita kuin rakkaus, hyvyys ja kauneus. Niitä tiede ei voi koskaan selittää. Ne kertovat, että ihmisellä on sielu, ja Jumala on olemassa.***

        Mielenkiintoinen analogia. Tuolla todellakin todistaa Jumalan olemassa olon :-)

        Kyllä nuo mainitsemasi asiat pystyy helposti selittämään materialistiselta pohjalta.

        ***Totuuden pystyy kuitenkin ymmärtämään, kun ei anna "järjen" harata vastaan.***

        Tämä on paljon luvattu. Minusta nyt kuitenkin on alkanut tuntumaan siltä, että mitä enemmän yrittää keskustella näistä asioista järjellä ja loogisesti, sitä hanakammin uskovaiset kieltäytyvät tällä tasolla keskustelusta.

        Sen sijaan aletaan tarjoamaan yliluonnollisia, maagisia vaihtoehtoja.

        Aivan kuin keskustelun tullessa siihen pisteeseen, jossa todella saattaisi tulla ahaa-elämys, niin lopputulosta pelätään ja esiin kaivetaan uskonsuoja. Suoja, joka suojaa psyykettä epämiellyttävältä loogiselta ratkaisulta.

      • Lyydiat
        Caelum kirjoitti:

        Kristinuskossa ei ole mitään magiaa. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että Raamattu, Jumala ja kristinusko on rakkautta.

        Mitenköhän sinun kanssasi pitäisi keskustella?
        Näihin asioihin puutut:

        -Ihmisen vapaa tahto
        -Kaikkitietävä Jumala

        Olet jo ymmärtänyt, että Jumala on sallinut ihmiselle vapaan tahdon. Jumala ei ota kantaa ihmisen valitoihin, Hän välttää kokemasta ihmisen valintoja. Jos ihminen todella haluaa päästä luojansa, Taivaan Isän luokse, ihminen itse tekee päätöksensä. Jumala ei halua määräillä, eikä määräile ihmisten tekoja.

      • Elli
        Lyydiat kirjoitti:

        Nuo asiat jotka liittyvät ns. ennustuksiin Raamatussa ovat ihan puppua. Raamattu ei tällaista tarjoa. Raamatussa on Jumalan rakkauden ja pelastuksen sanoma.

        Miksihän melkein kaikki tällä palstalla esiintyvät naisnäkökulmat järkyttävät minua syvästi paitsi omani?

        ???

      • hattiwatti
        Lyydiat kirjoitti:

        Kristinuskossa ei ole mitään magiaa. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että Raamattu, Jumala ja kristinusko on rakkautta.

        Mitenköhän sinun kanssasi pitäisi keskustella?
        Näihin asioihin puutut:

        -Ihmisen vapaa tahto
        -Kaikkitietävä Jumala

        Olet jo ymmärtänyt, että Jumala on sallinut ihmiselle vapaan tahdon. Jumala ei ota kantaa ihmisen valitoihin, Hän välttää kokemasta ihmisen valintoja. Jos ihminen todella haluaa päästä luojansa, Taivaan Isän luokse, ihminen itse tekee päätöksensä. Jumala ei halua määräillä, eikä määräile ihmisten tekoja.

        -- Kristinuskossa ei ole mitään magiaa. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että Raamattu, Jumala ja kristinusko on rakkautta. --

        Siis kertauksena:

        1. ei magiaa
        2. Raamattu on rakkautta

        Otetaan raamatusta vaikkapa pieni pätkä:

        uhraa minulle viivyttelemättä ensi hedelmä viljastasi ja viinistäsi: anna minulle myös esikoinen pojistasi.

        Siis tarkastellaan kohtaa 1. Mitä uhraus on, jos ei magiaa ? 2. Jos esikoinen pitää uhrata, onko se rakkautta esikoista kohtaan ?

        Autapa tietämätöntä. Mikä merkitys rukouksilla on kristinuskossa?

        Nuo ottamasi Raamatun kohdat ovat vertauskuvallisia. Kun Luther palautti uskonnon oikeisiin uomiin hän huomautti, että Raamattua lukeakseen ja tulkitakseen ei tarvitse olla pyhä mies, ei pappi, eikä mikään mukaan kirkon valtaa pitävä.

      • Lyydiat
        Caelum kirjoitti:

        Autapa tietämätöntä. Mikä merkitys rukouksilla on kristinuskossa?

        Luulen, että et ole niin tietämätön, mutta valaisen sinulle asiaa.

        Rukous on sydämen puhetta Jumalalle. Kiitoksia rakkaalle Herralle. Rukouksia on erilaisia, esirukouksia, iltarukouksia, ruokarukous. Rukouksilla pyydetään Herran siunausta ja mekin siunaamme läheisimpiämme. Siunaus on sitä, että puhuu kauniisti jostakin ja Herran siunaus on samanlaista ja toivoa, että Jumala antaisi hengellään kaitselmuksen.

      • hattiwatti
        Lyydiat kirjoitti:

        Nuo ottamasi Raamatun kohdat ovat vertauskuvallisia. Kun Luther palautti uskonnon oikeisiin uomiin hän huomautti, että Raamattua lukeakseen ja tulkitakseen ei tarvitse olla pyhä mies, ei pappi, eikä mikään mukaan kirkon valtaa pitävä.

        Taitaa koko raamattu olla pelkkää vertauskuvaa.

        Luther oli muuten kunnon krisseli ! Hänhän teki kirjan tossa käsketään tappaa juutalaiset..ja tätä käskyä hitlerhän myöhemmin noudatti...

        Ah, kyllä on hienoa taas katsella kuinka rauhaa rakastava ja väkivallaton uskontosi on..

    • Atte Ateisti

      Olisi tuo Raamattu helposti uskottavampi ennustuskirja, jos se sisältäisi yhtä hyvin vuosilukuja kuin nuo omat selityksesi.

      Uutisia Lähi-idästä on kirjattu muistiin jo 5000 vuotta.

    • Jumala

      "12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan."

      Jumala puheesta jäi mainitsematta loppuosa. Kokonaisuudessaan sanoin näin:

      " ...ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. Ja tälle on syynsä sillä eihän ole reilua varastaa toisen kansan maata, niinkuin minun hemmoteltu tuppikullinen kansakuntani meni tässä tapauksessa tekemään. Eikä ollut kaikista onnistunein kokeilu. Naapurigalaksissa on yleensäkin ottaen paljon oivallisempaa materiaalia kuin nämä saakelin apinasta muokatut. Siis vittu mä valtaan koko afaruuden! Ne jotka mua palvoo saa elää, muita odottaa horna! Ihmisoikeudet, siis yök!"

    • voi voi

      jumalan merkitsemä jerusalem ei nykyaikana varmaankaan merkitse jotain juutalaisten pyhää cityä vaan nykyajan metropoliittaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1659
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      991
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      921
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      836
    Aihe