Sapatin muutti sunnuntaille saatanan valtuudella katolinen kirkko. Tämän vallan tunnisti jo Luther antikristukseksi. Sunnuntai on täysin epäraamatullinen ja pakanallinen päivä. Jeesus vietti sapattia ja sapattia vietettiin alkuseurakunnassa. Luopumus tapahtui vähitellen kunnes 300 luvulla sunnuntai määrättiin pakanallisen keisarin toimesta viralliseksi lepopäiväksi. Paavinvalta vahvisti tämän 500-luvulla. Raamattu tuntee vain yhden lepopäivän, Jeesuksen sapatin jota myös kaikki hänen seuraajansa viettävät. Ei se että luopunut kirkko ottaa käyttöönsä pakanallisen päivän tee siitä kristityille mitään lepopäivää. Kunnia sunnuntain pyhittämisestä menee saatanalle.
Sapatti on merkkinä Jumalan ja niiden välillä jotka häntä palvelevat. Tämä luomisen muistomerkki jonka ihmiset tahtovat niin helposti unohtaa. Siksi lakiin on kirjoitettu: "Muista pyhittää...". Ihmisillä on aina ollut tässä asiassa huono muisti. Israelin kansa oli unohtanut lepopäivän Egyptin orjuudessa ja Jumala kehotti vastedes sen muistamaan. Jumala itse kirjoitti sormellaan koko lakitekstin ihmiskunnalle ohjeeksi oikeaan jumaliseen elämään. Neljäs käsky sisältää Jumalan hallitus alueen, ilmoittaa hänen teot ja hänen nimensä.
Sapatin halveksuminen on epäjumalanpalvelusta sillä sen kumoaminen on jumaluuden kumoamista, hänen tekojensa väheksymistä ja nimensä halventamista. Jumala on aina ollut hyvin tarkka juuri sapatistaan. Sen minkä Jumala asettaa ja siunaa on Raamatun sanan mukaan pysyvä iäti sellaisena. Jeesus sanoi kymmenen käskyn lain pysyvän ikuisesti muuttumattomana. Paavali opettaa että laki on hyvä ja pyhä ja käskysana oikea. Kaikki mikä puhuu päinvastaista, on antikristillisyyttä, olkoonpa puhuja oman mielensä mukaan kuinka Jeesuksen oma tahansa.
Rakkaus täyttää koko lain. Jos me rakastamme Jeesusta, me pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat noudattaa. Varsinkaan sapattikäsky, koska se ei sisällä mitään omia tekoja, vaan ainoastaan kaikista teoista luopumista.
Kristuksessa ei ole kreikkalaista eikä juutalaista. Uuden liiton juutalaisia ovat kristityt. kristityille kuulee kymmenen käskyn laki samoin kuin juutalaisille ennen. Sapatti annettiin luomisessa ihmiselle. Autuas se ihminen joka sitä noudattaa.
Jumalan kansan tunnusmerkki on aina ollut sapatti ja se tulee aina olemaan niin. Adam ja Eeva viettivät sapattia, Nooa, Aabraham, Jeesus. Apostolit, alkuseurakunta, valdolaiset. Jopa pimeinä katolisen kirkon petovallan aikana 538-1798 oli sapatinpitäjien ryhmiä eri puolilla Eurooppaa. Sitten suuren adventtiherätyksen aikana Jumala ilmaisi tahtonsa selvästi: Muista pyhittää lepopäivä, sapatti!
Ilm.14:7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
Kumarramme Luojaa pitämällä hänen sapattinsa!
Jes.56:2. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!
Saarn.12:13. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.
Sunnuntai pakanallinen päivä
5
456
Vastaukset
Jeesus taisi tehdä suuren virheen noustessaan vallankumouksellisesti ylös haudastaan ja valitsemalla nimenomaan tämän ns. väitetyn pakanallisen päivän -Sunnuntai Päivän- /-Herran Päiväksi-jota kristityt Hänen muistokseen ja kiitokseksi pitävät.
Kauhean huonoa omatuntoako pitäisi minun alkaa potemaan sunnutaina päivänä teidän mukaan? Minun on hyvin vaikeata tehdä itsestäni rikollista jos sunnuntaina "elään ja olen leväten" toimessani.
Minä ainakin iloitsen jokaisena päivänä kiitokseksi Jumalalle ja erityisesti Sunnuntai on sekin hyvä siunattu päivä Jumalan tahdon tekemiseen. Joka valikoi päiviään tekee sen Herralle kiitokseksi. Olkoon jokainen päivä siunattu ja hedelmällinen rakkauden tekoihin, ilman tuomitsemisia ja vihan syytöksiä.
Rakkaus on Jumalan. Ja rakkaus ei tuomitse toistaan, vaan haluaa hyvää toiselleen ja itselleen.- Aramiz
Työpäivä Raamatun mukaan, kuten Jeesus itse opetti. Tämä ylös nouseminen ei ollut virhe lainkaan. Vaan todistus Sielunviholliselle Satanalle, että kulema ei voittanutkaan elämän Herraa. Koska Juuri Sunnuntaina piti Sielun vihollisen pitää riemujuhlaa siitä, että Taivaan ruhtinas oli murhattu ja hän Maailman ruhtinas
oli tullut voittajaksi.
Juuri tässä kohtaa on sielun vihollisen tappio, kun hän huomaa uhrinsa kadonneen eli nousseen ylös. Juuri oikeaan aikaan kun Sielun vihollisella olisi alkanut Riemujuhlat, siitä
että hän on voittanut Henkimaailman taistelun.
Tästä asiasta sielun vihollinen alkaa suunnitella uutta erää voittaakseen Kristuksen
kannattajat puolelleen. Hiljalleen alkaa vihollisen salajuoni työskennellä, Onhan petos
aina ollut kaikessa valttia, Näin nytkin tapahtuu
Kuitenkaan kaikkia Kristittyjä ei narrata vihollisen oveluudella. Tämä jäännös on se
Seurakunta vaimon jäännös jolla on hallussaan
Jumalan käskyt Ja Jeesuksen usko. Kuitenkaan
taistelu ei ole vielä käyty loppuun asti, Vaan se jatkuu kunnes pakanain täysiluku on sisälle tullut.
Maran ata Aramiz kirjoitti:
Työpäivä Raamatun mukaan, kuten Jeesus itse opetti. Tämä ylös nouseminen ei ollut virhe lainkaan. Vaan todistus Sielunviholliselle Satanalle, että kulema ei voittanutkaan elämän Herraa. Koska Juuri Sunnuntaina piti Sielun vihollisen pitää riemujuhlaa siitä, että Taivaan ruhtinas oli murhattu ja hän Maailman ruhtinas
oli tullut voittajaksi.
Juuri tässä kohtaa on sielun vihollisen tappio, kun hän huomaa uhrinsa kadonneen eli nousseen ylös. Juuri oikeaan aikaan kun Sielun vihollisella olisi alkanut Riemujuhlat, siitä
että hän on voittanut Henkimaailman taistelun.
Tästä asiasta sielun vihollinen alkaa suunnitella uutta erää voittaakseen Kristuksen
kannattajat puolelleen. Hiljalleen alkaa vihollisen salajuoni työskennellä, Onhan petos
aina ollut kaikessa valttia, Näin nytkin tapahtuu
Kuitenkaan kaikkia Kristittyjä ei narrata vihollisen oveluudella. Tämä jäännös on se
Seurakunta vaimon jäännös jolla on hallussaan
Jumalan käskyt Ja Jeesuksen usko. Kuitenkaan
taistelu ei ole vielä käyty loppuun asti, Vaan se jatkuu kunnes pakanain täysiluku on sisälle tullut.
Maran ataKyllä Jeesus tuli uskovalle Elämän Herraksi ihan jokaiselle päivälle. Saadaan myös yhtenä päivänä ruumistamme levätä Jumalan antaman ohjeen mukaan. Jotta emme töiltämme liialta rasittuisi.
Voisihan se raamatun mukainen sapatti lauantai päivä olla kaikkialla maailmassa yhtenevä. Mutta näissä oloissa tilanne on toinen. Joten koitetaan pakanakristittyinä soveltaa asiaa ettemme vaikeuttaisi omaa ja toisten elämää eri tavalla toimimalla (lähimmäisen rakkaus). Eihän Jumala ole rasitteeksi antanut levonpäivää, vaan että virkistyisimme ja hiljentyisimme töiltämme edes hetkeksikään.
- Voitto Ramu
LEPOPÄIVÄ
LYHYT KATSAUS kirkkohistoriasta eka vuosisadalta alkaen.
(”Lainausmerkillä” merkityt lihavoidut lauseet suoraan historiankirjasta)
Meillä on käytössä Raamattu johon viimeiset osat; Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen kirjeet ja Joh ilmestys kirjoitettiin hieman ennen vuotta 100 jolloin Johannes kuoli.
Valitettavasti toisen sukupolven ajalta ei ole Raamatussa kirjeitä. Tosin alussa toisella vuosisadalla Uuden testamentin kirjoituksiin liittivät mukaan Barnabaskirjeen,- heti vuoden 100 jälkeen kirjoitetun oppikirjeen. Tästä maininta myöhemmin.
On kuitenkin käytössä kirjoituksia jotka on kirjoitettu heti tuo vuoden 100 jälkeen
( ja eräs ilmeisesti ennen sitäkin kirjoitettu, katso myöhemmin)
Nuo kirjoittajat ovat eläneet jotkut jo ennen vuotta 100, ja olleet esim apostolien, mm Johanneksen oppilaana..
Joka tauksessa noiden kirjoittajien vanhemmat ovat eläneet apostolisena aikana, jotenka nuo kirjoitukset on kirjoittaneet henkilöt joilla on ollut tarkka ensikädentieto apostolien aikaisista menettelytavoista.
Käytössä on siis vuoteen 100 mennessä kirjoitettu Raamattu ja jotkut opastuskirjeet ja historiankirjoitukset heti sen jälkeen.
HISTORIA KERTOO, ETTÄ TUOLLOIN:
”Toisen vuosisadan alussa (siis heti apt Johanneksen kuoleman jälkeen) oli tapana kutsua kokouspäivää ”Herran päiväksi” .
Tuo kokouspäivä historian mukaan oli SUNNUNTAI.
Edelleen:
”Ja kun kristityt pakanoille suunnatuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät sunnuntaista nimitystä ”auringon (Helioksen) päivä” niin kristityt koettivat kaikin tavoin välttää väärinkäsitystä. ” ”( ja kun kristittyjen kokouspäivä oli sama kuin pakanoilla auringonjumalan päivä, eli sunnuntai,)
Tertullianus (syntyi v. 160) sanoo, että:
”kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä kuin kuin auringonpalvelijat .
”Justinus marttuuri ( kuoli n. 165 ) selitti tämän päivän (siis sunnuntain) nimen –” Herran päivän”- viittaavan maailman alussa tapahtuneeseen pimeyden karkottamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta.”
”Toiset päivät he tavallisesti merkitsivät laskusanoilla; toinen, kolmas, jne. Pakanallisia, kiertotähtien mukaisia nimiä he karttoivat”.
Miksi eivät siis esim adventistit karta käyttämästä noita planeettajumalan nimiä viikonpäiviä lausuessaan? Lausuttaessa viikonpäivän nimi, niin lausutaan planeettajumalan nimi, eli ”kunnioitetaan” planeettajumalaa,- vai.
Kuten olen kirjoittanut niin keskiviikkoa lukuun ottamatta viikonpäivillä on planeettojen nimet. Noita nimiä ei kuitenkaan ole suomennettu. On tosi hurskastelua väitää että kristityt pyhittävät aurinkojumalan päivän pitäessään vapaapäivän sunnuntaina. Onko tosiaankin autuaampaa pyhittää kuujumalan päivä, kun pitää vapaapäivän lauantaina. Ja tuplasti pyhittää kun pitää kaksi vapaapäivää viikossa,- vai.
Käskihän Jumalakin pyhittämään täydenkuunpäivän. Ja Jeesus antoi opetuslapselleen ukkosenjylinän nimen, -siis epäjumalan nimen, - Vai? Tai Pietarille ”kalliojumalan” nimen?
Tuolloin eka vuosisadalla oli ihmisillä siis vanhempiensa kautta tieto siitä miten apostolit sunnuntaipäivää viettivät. Ja menettelivät siksi itse samoin.
SUNNUNTAI oli päivä jota vietettiin ja nimitettiin nimellä: ”Herran päivänä”. Tuo Herran päivä oli sunnuntai jolloin hengelliset kokoukset pidettiin.(hyvä nimi kokouspäivälle)
Tuolloin pidettiin SUNNUNTAINA kaksi jumalanpalvelusta, toinen aamulla, toinen illalla. Tuo sunnuntai oli pakanoilla auringon päivä, jonka he ”pyhittivät”, eli se oli heidän vapaapäivänsä jo apostolisena aikana. Et löydä asiasta nuhdetta Raamatusta.
Ylä –Egyptistä eräästä haudasta löydetyssä n.s ”Pietarin evankeliumissa” kirjoittaja kutsuu sunnuntaita nimellä ”Herran päivä”.
JUSTINOS marttyyri (kuoli n.165) kertoo että; ”kristityt sunnuntaina kokoontuivat yhteen kaupungista ja maalta”.
”Pääsiäsijuhla Länsimailla ja Egyptissä oli pääsiäisen aikaan sattuva sunnuntai suurine voitonmuistoineen, jotka olivat aina pyhittäneet viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi.”.
(juutalaiset sitä vastoin pitivät pääsiäisen nisankuun 14 pv).
”Apostolien jälkeisenä aikana pidettiin kuten apostolien aikanakin, kauan aikaa kaksi jumalanpalvelusta joka sunnuntai, toinen aamulla, toinen illalla.”
Miksi pakana-alueilla eka vuosisadan kristityt valitsivat sunnuntain jumalanpalvelus,- ja kokouspäiväksi?
Ajatellaanpa asiaa. Kristinusko levisi pakana-alueille, myös Roomaan. Siellä oli epäjumalan kuvia, ja sunnuntaina he palvoivat aurinkoa, ja pitivät vapaapäivän tuolloin. Olisiko kristittyjen täytynyt pitää kokoukset jonain muuna päivänä kun paikkakunnan vapaapäivänä; silloin kun pakanat olivat töissä?
Tai olisiko pitänyt karttaa kokouksien pitämistä pakanoiden vapaapäivänä, koska tuo päivä oli pakanoilla auringonjumalan päivä?
Mitä Jumala käski tehdä epäjumalille ja epäjumalan alttareille? – Ne käskettiin hävittämään. Miten tuo auringonjumalan päivä saataisiin hävitettyä? Eihän tuota päivää voinut sinänsä ”hävittää”- eikä pakanoiden vapaapäivääkään muuttaa toiseksi.
Joskus,- jonakin päivänä kristittyjenkin täytyi pitää kokouksia. Pakana-alueella, myös Roomassa oli samaan aikaan juutalaista. He pitivät ja pyhittivät sapatin lauantaina, joka oli eri päivä kuin pakanoiden pitämä auringonjumalan päivä sunnuntai.
Sapattina eivät kristityt kokouksiaan voineet pitää, koska silloin ei mitään askaretta juutalaiset saaneet suorittaa. Ei saanut kulkea kuin sapatinmatkan , joka oli 2,5 km – 15 vakomittaa.
Jotta juutalaiset (ja pakanatkin) pääsisivät tulemaan kokoukseen tuli kokouspäivä olla päivänä jolloin juutalaiset saattaisivat tulla kauempaakin, ja päivä olisi pakanoille vapaapäivä. (tosin keskiviikkonakin kristityillä oli kokouksia).
Ja miten saada pakanat luopumaan auringon pyhittämisestä? - tuomalle tilalle kristittyjen kokoukset,- kristittyjen juhla.
Tosi hieno juttu nimittää tuo sunnuntai Herran päiväksi. Näin saatiin epäjumala hävitettyä,- niin kuin kävikin. Koko Rooman valtakunta voitiin julistaa 300-luvulla kristityksi valtakunnaksi jossa ei aurinkoa palvottu.
Kun siis Vanhan Liiton aikana oli kukkulalla epäjumalan alttari, niin ei Jumalan miehet menneet seuraavalle kukkulalle ja pystyttäneet sinne omaansa,- Ei- vaan epäjumalan alttari hävitettiin ja pystytettiin Jumalan alttari tilalle- juuri näin apostolit tekivät auringonjumalanpäivän suhteen,- pystyttivät oman tilalle,- ja se todellakin hävitti auringonjumalanpäivän ja sen viettämisen. Niin että koko maa oli kohta kristitty maa kuten Rooman suhteen kävi.
Jos pakanat olisi jätetty pitämään sunnuntaina auringonjumalan päiväänsä, ja kristityt olisivat alkaneet pitämään kokouksiaan vaikka perjantaina, niin mikä olisi saanut hävitettyä tuon auringonjumalan päivän?
Eihän Uutta Liittoakaan tehty vanhan rinnalle, vaan vanha siirtyi iälliseksi tulleena pois ja Uusi tuli tilalle. Näinhän ympärileikkauksenkin kohdalla kävi ja tehtiin, - ympärileikkaus vanhentuneena Liiton merkkinä jätettiin pois ja kaste tuli tilalle Liiton merkiksi. Jeesuksen tullessa ylimmäiseksi papiksi tapahtui pappeuden ja myöskin lain muutos.
Jos siis kristityt olisivat kokouspäiväkseen ottaneet vaikka perjantain, niin olisi ollut kolme vapaapäivää,- kullekin ryhmälle omansa, ja ne olisivat jääneet olemaan ja elämään.
Mutta kun annettu tehtävä ja tarkoitus oli voittaa pakanat kristinuskolle, niin ”sieppaamalla” pakanoiden pyhittämän päivän kristityille, oli oivallinen asia.
Kaikkiaankin sunnuntaita vietettiin heti alussa ylösnousemisen päivänä, (vaikkakin tuon päivän ajankohdasta ja vikonpäivästä riideltiin jo tuolloin vuoden 110 tienoilla) ja sellainen päivä soveltui erinomaiseksi kristittyjen kokouspäiväksi. Tuolloin saattoivat kokoukseen tulla ja päästä niin pakanat kuin juutalaisetkin kristittyjen lisäksi.
Sapattilauantai ei siis soveltunut jumalanpalveluksen pitopäiväksi sapattirajoitusten vuoksi, koska se oli käsketty Raamatussa viettämään hiljaisuudessa.
(miksi ihmeessä oppikunta ei kiinnitä huomiota siihen miten sapattia käskettiin viettämään,- vaan kiinnitetään huomio siihen milloin se vietetään; tyydytään siis ulkokultaiseen osa-suoritukseen- noudatetaan lakia soveltuvin osin.)
”Yksittäiset kristityt juutalaiset pyhittivät sapatin joko yksistään taikka sunnuntain lisäksi.”
Jo silloin oli siis kaksi vapaapäivää kuten kytkin.
Huomaa,(lue historiasta) että vasta KEISARINKIRKON aikana (siis paljon myöhemmin) tuli lauantaistakin pyhäpäivä useissa kreikkalaisissa ja syyrialaisissa seurakunnissa.
Historiaa:
”Vanhimmat kristilliset kirjailijat tekivät kaikkensa tehdäkseen selväksi eron sunnuntain ja sapatin välillä.”
INGNATIOS – Antiokian seurakunnan johtaja ( kuoli marttyyrikuoleman n. 110,- hän oli siis apostoli Johanneksen käskyllä virkaan asetettu seurakunnan johtaja).
Hän sanoo, että: ”ne jotka ovat tulleet uudesta toivosta osalliset, eivät enää pyhitä sapattia, (eli lauantaita) vaan elävät Herran päivää noudattaen; sillä sinä päivänä elämä koitti Kristuksen ja hänen kuolemansa kautta”.
Kyse on siis apostolisen ajan seurakunnan johtajan lausumasta opetuksesta.
Samoihin aikoihin eläneet INGNATIOS, että HERMAS (ja Hermaan paimenkirje ja Barnabaskirje, Barnabaskirje oli aleksandelilasten kristittyjen Uuden testamentin pysyvä osa) ”kehottivat kristittyjä etsimään Herran päivänä ( siis sunnuntaina) rakennusta yhdessä seurakunnan kanssa.”
Sunnuntaisapatti ei siis ole Rooman kirkon ja paavin käskemä ”petos.
Sunnuntaita nimitettiin siis nimellä ”Herran päivä” jo apostolisena aikana, ja tuona
päivänä pidettiin jumalanpalvelus- eli seurakunnan kokous. Lauantaisapatista ei koskaan käytetty nimitystä ”Herran päivä”
Tuon sunnuntaisen seurakukunnan kokouksen laiminlyömisestä paimenet varoittivat. Myöhemmin jopa erotettiin seurakunnasta niitä jotka eivät kolmena sunnuntaina perättäin ottaneet osaa jumalanpalvelukseen.
Historiaa edelleen:
”Eräs Krysostomoksen aikalainen sanoo sapattia ja sunnuntaita ”kauniiksi kaksivaljakoksi”.
”KONSTANTINUKSEN jälkeisenä aikana ( 300-luvun lopulla) oli SUNNUNTAIN ohella LAUANTAI suuressa määrin saanut pyhäpäivän luonteen.”
(huomaa siis miten päin asiat olivat alussa).
KONSTANTINUS v 321 sääti lain jonka mukaan ”auringon kunnianarvoisen päivä” nimettiin lepopäiväksi. (tuohon asti etenkin juutalaiset kristityt olivat pitäneet kahta päivää, lauantaisapattia ja sunnuntaita . )
”Myöhemmin keisari kutsui sunnuntaita kristillisellä nimellä ”Herran päivä”. ”
Olisiko ollut autuaampaan nimetä ”kuun kunnianarvoinen päivä” lepopäiväksi?
Tai ”jupiterin kunnianarvoinen päivä, taikka jokin muu planeetan nimellä nimetty viikonpäivä?
Historiaa:
”Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät (sunnuntaista) yleisesti nimitystä ”auringon päivä”.
(mutta ei nimitystä ”auringonjumalan päivä” jollaiseksi eräät nykyään sunnuntaipäivän nimen vääntävät, mutta jättävät kertomatta että samoin lauantai on kuujumalan päivä).
”Toiset päivät he tavillisesti merkitsivät laskusanoilla; pakanallisia kiertotähtien mukaisia nimiä kartettiin”.
(
(olihan Jumalan nimennyt uudenkuunpäivänkin juhlapäiväksi, (ei siis kuujumalan päiväksi)- kts toisaalta tarkemmin, - ei siis auringonpäivä sen kummempi ollut)
Rooman paavinkirkosta ei vielä tuolloin ollut tietoakaan.
Eli lepopäivä säädettiin auringonjumalan päiväksi, mutta keisarikin nimesi sen kristittyjen tapaan ”Herran päiväksi” ,- eikä sitä siis vietetty kristittyjen piirissä, eikä kristityssä valtiossa auringonjumalan päivänä. Pakanalliset menot ja juhlat lakkautettiin keisari THEODOSIUS:en käskyllä v 394.
(huomaa tässä, että Jumala sääti ”kunnianarvoisen” täydenkuun päivän pyhitetyksi juhlaksi. Kts myöhemmin mitä täydenkuun päivästä oli säädetty)
Se ,että Herran päivä ja auringonjumalan päivä oli samana päivänä , oli todellakin kristinuskolle eduksi ja tuo epäjumalle omistettu päivä saatiin hävitettyä ja tilalle tuotiin kristillinen Herran päivä. Uroteko siis kristinuskon voitoksi, ja epäjumalanpäivän häviöksi. Auringonjumalalle annettiin siis kuolinisku kristittyjen toimesta.
ATHANASIOS (arvostettu kristillinen opettaja, jonka elämäkerta on säilynyt- kuoli 373) sanoi, että ”Herran päivää (sunnuntaita) vietettiin uuden luomisen alkamisen muistoksi, kun taasen sapatti oli pyhitettävä vanhan luomisen muistoksi”.
Huomaa muuten, että paavin vallan alkeet alkoivat näkyä vasta 300-luvun lopussa, kun Rooman seurakunnan etuoikeutta (Pietarin istuimena) alettiin vaalia riitojen ratkaisijana. Vasta piispa DAMASUS´ta (v 366-384) ja hänen seuraajiaan, voidaan alkaa kutsua näin jälkeenpäin nimellä paavi, (tuo nimitys ei vielä tuolloin ollut käytössä) koska he alkoivat ilmoittaa tahtonsa kirkko-oikeudellisten kysymysten suhteen mm Espanjan, Gallian ja Afrikan seurakunnille.
Mutta vasta v. 858 voidaan Rooman paavin vallan alkaneen.(siis vasta tuolloin Paavi sai todellista valtaa)
Niin sapatti kuin kastekysymyksienkin ”väärentämisestä” taikka ”Rooman salaliitosta” sapatin ja kasteen suhteen, ei siis voi syyttää paavia. Niin lapsikaste kuin sunnuntainen Herran päivä ovat apostolisen ajan käytäntöjä. Apostolit ovat siis ”syyllisiä”, kun noudattivat tuolloin käytäntöä joka ei sovi 1800 luvun puolessavälissä syntyneille lahkoille.
TERTULLIANUS ( syntyi noin v.160 – hänen isällään oli siis ensikäden tieto apostolien toimista). Hänen kirjoituksistaan käy esille maininta, että: ”kristityt sunnuntaina lykkäävät tuonnemmaksi toimensa, jotteivät antaisi sijaa perkeleelle”.
Tuo sunnuntai, eli Herran päivä oli siis omistettava hartaudelle, joka oli jumalanpalveluksen edellytyksenä.
Mainitaan, että sunnuntain lisäksi myös joitakin muitakin päiviä (keskiviikko) omistettiin hartauskokouksille, mutta ei lauantaisapattina.
Jo toisen vuosisadan kuluessa tuli tavaksi kutsua kokouspäivää ”Herran päiväksi”.
Kirkkohistorian sivulla mainitaan, että BARNAMAAN kirjeessä kristitty kirjoittaja arvostelee :
”sapattia jumalallisen lain , JEESUKSEN KRISTUKSEN UUDEN LAIN väärinkäsityksenä. ”
Eli ilmituodaan, että Uusi laki oli ”JEESUKSEN KRISTUKSEN LAKI” jota tuli noudattaa, eikä enää vanhaa, joka oli ilmoitettu väistyväksi pois.
Lauantaisapatti on siis väärinkäsitys,- Jeesuksen Kristuksen lain väärinkäsitys.
Tosiaanki, kuten Hb 7:12 sanoo: ”pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myöskin lain muutos”
ja jae 18.19 sanoo : ”täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön- sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi – mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.” (mainio oppikirja tuo Hebrealaiskirje antamaan ymmärrystä vanhan kumoutumisesta ja uuden tilalle tulemisesta)
Historiaa:
”Vielä neljännen vuosisadalla eli monin paikoin Palestiinassa ja Syyriassa juutalaiskristittyjä, jotka erosivat juutalaisista siinä, että he uskoivat Kristukseen ja muista kristityistä siinä, että he käyttivät ympärileikkausta ja pyhittivät sekä sapatin, että sunnuntain.”.
Niin historia, kuin Raamattu ei kerro, että lauantaisapattia olisi koskaan kutsuttu nimellä ”Herran päivä”. Kokouspäivää, joka oli sunnuntai, kylläkin.
Eli vielä lopuksi: Herran päivä Raamatussa tarkoittaa sitä hirmuista (uskosta osattomille) päivää jona Jeesus tulee takaisen ja/ pelättävää tuomion päivää. Päivää jolloin aurinko pimenee ym.
Apostolisen ajan seuraava sukupolvi nimitti kokouspäivää.- eli sunnuntaita Herran päiväksi. Toki mm adventistit voivat nimittää ja nimetä lauantaita Herran päiväksi, muuta Raamattu ei niin tee, eikä alkuseurakuntakaan niin tehnyt.
Niin Raamattu, kuin alkuseurakuntakaan, eikä välittömästi sitä seuraava aikakaan kutsunut lauantaita sapattia Herran päiväksi. Lauantain kutsuminen Herran päiväksi on siis paljon myöhäissyntyisempi asia. Ja vankimmat juurensa siitä johtavat viime vuosisadan puoleenväliin – eri lahkojen oppiäiteihin ja oppi-isiin.
Miksi siis poiketaan Raamatun ilmoituksesta ja apostolisen ajan käytännöstä?
Miksi on siis ryhdytty ”uskonpuhdistamaan” Raamattua ja apostolista aikaa, ja jopa Jeesusta? Vaikka tarvetta monilla toki moiseen on niin oikeutta ei kuitenkaan ole moiseen annettu.
Kun ryhdytään opeilla osoittamaan Jeesus harhaoppiseksi, niin silloin tulee tietä poistetuksi se joka pidättää laittomuuden valtaanpääsyä temppelissä.
. SAPATIN ENSIMMÄISESTÄ VIETTÄMISESTÄ VARHAISINA VANHAN LIITON AIKOINA
Koko Jumalan antama laki unohtui Israelin keskuudesta. Ei edes papit tienneet sapattikäskystä ynnä muista mitään, kunnes pappi Hilkia löysi lain kirjan temppelistä noin v. 3330 luomisen jälkeen.
Kun lukee 2. Kn. 23 niin ymmärtää miten tyystin oli unohdettu Jumalan laki ja alettu kaikkine pappeineen palvomaan epäjumalia temppelissäkin tuomalla sinne temppeliportot ja epäjumalankuvia palvottaviksi ja nimeämällä temppeliin epäjumalien papit.
Pääsiäisen viettokin oli unohdettu eikä sitä oltu vietetty koko sinä aikana jona tuomarit ja kuninkaat hallitsivat Israelia, eli Samuelin ajoista asti noin vuodesta 2800 luomisen jälkeen, eli noin 500 vuotta oli pääsiäinenkin unohduksissa,( 2. Ak 35:18) eikä Jumala puuttunut asiaan. Vasta lainkirjojen löydyttyä Joosia käski viettämään pääsiäistä lainkirjan mukaan.
Olisiko sitten sapatin viettäminen tarkalleen tiettynä päivänä säilynyt tuona pakanuuden aikana? Kuka sapatin viettämisen muistoa olisi pitänyt yllä,- ei kukaan?
Pääsiäisenvietto ja muut erityisjuhlat oli helppo ottaa käyttöön uudelleen tiettynä päivänä, koska ne olivat sidottu kuukauden päivien järjestyslukuun, joka kuukausi alkoi uudestakuusta. Eli oli helppoa palauttaa niiden vietto oikealle paikalla laskien täydestä kuusta, joka oli kuukauden eka päivä.
Mutta sapatin päivä ? Sitä ei voitu laskea mistään kuunkierrosta tai muusta.
Kun laki annettiin Mooseksen kautta noin vuonna 2450 jälkeen luomisen, niin on täysin mahdotonta, että ”lauantaipäivä” ainoana oikeana sapatinpäivänä olisi säilynyt muistissa päivälleen luomisesta alkaen kaikki nuo noin 2500 vuotta. Oli vuosisatoja joiden aikana ei tiedetty Jumalasta mitään. Ei Jumala valjellut tuon lauantaipäivän pyhittämistä, ei muita juhlia, ei Jumala varjellut omaa temppeliäkään, vaan temppeliin oli tuotu epäjumalankuvia ym palvottavaksi.
Näin tyystin oli temppeli muuttunut epäjumalan temppeliksi, eikä Jumala ollut sitä estänyt:
4. Sitten kuningas käski ylimmäistä pappia Hilkiaa ja häntä lähimpiä pappeja sekä ovenvartijoita viemään Herran temppelistä pois kaikki kalut, mitä oli tehty Baalille, Aseralle ja kaikelle taivaan joukolle. Ja hän poltatti ne Jerusalemin ulkopuolella Kidronin kedoilla, mutta vei niiden tuhan Beeteliin.
5. Hän pani myös viralta epäjumalain papit, jotka Juudan kuninkaat olivat asettaneet polttamaan uhreja uhrikukkuloilla Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin ympäristössä ja jotka polttivat uhreja Baalille, auringolle, kuulle, eläinradan tähdille ja kaikelle taivaan joukolle.
6. Hän vei aseran pois Herran temppelistä Jerusalemin ulkopuolelle Kidronin laaksoon ja poltti sen Kidronin laaksossa, rouhensi sen tomuksi ja heitti tomun yhteiselle hautausmaalle.
7. Ja hän kukisti haureellisten pyhäkköpoikien huoneet, jotka olivat Herran temppelissä ja joissa naiset kutoivat verhoja Aseralle.
(lue lisää itse 2 Kn 23 luvusta).
Mitä luomisen jälkeiseen aikaan tulee, niin vasta Enos ryhtyi saarnaamaan Herran nimeen, eli noin 250 vuotta luomisen päättymisen jälkeen. Sapatin viettämisestä ei Jumala säätänyt Adamille mitään. Vasta noin vuonna 1400 Nooa ryhtyi saarnaamaan kääntymystä, mutta ei hänkään puhu sapatin viettämisestä mitään.
Vasta noin vuonna 2000 luomisen jälkeen, Aabrahamin ajoista voidaan katsoa juutalaisuuden syntyneen kun Jumala tekee liiton Aabrahamin kanssa.
. PÄÄSIÄISEN VIETOSTA TÄHÄN VÄLILLÄ.
Huomaa välissä tässä, että jo heti vuoden 100 jälkeen oli erimielisyyksiä siitä milloin pääsiäistä tuli viettää. Huomaa myöskin, että Jeesuksen haudastanouseminen tapahtui kuukauden päivien järjestysnumerolla ilmaistuna päivänä (tosin sitä ei ole ilmoitettu). . Jeesus nousi haudasta todennälkäisesti eka kuukauden 17 päivänä.
Kun Jeesuksen haudastanousemisen päivää alettiin viettämään tiettynä ja aina samana viikonpäivänä, niin tapahtumaa juhlittiin ”vääränä päivänä”.
Juutalaiset pitivät nisankuun 14 päivää kuten Raamatussa käskettiin. Mutta ei kaikkialla.
Historiaa:
”Länsimailla ja Egyptissä taasen pääsiäisjuhlaa vietettiin tuohon aikaan sattuvana sunnuntaina, koska he aina olivat pyhittäneet viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi.”
”Se eroavaisuus, mikä pääsiäisjuhlan vieton aikaan nähden oli olemassa Vähä Aasian ja muiden seutujen kristittyjen välillä, tuli ensin puheeksi silloin kun Smyrnan piispa POLUKARPOS (kuoli marttyyrina v. 155) oli Roomassa. Myöhemmin se aiheutti riitoja sekä siellä että Vähä Aasiassa, ja Victor tahtoi pakottaa vähäaasialaiset luopumaan vanhasta pääsiäistavastaan. Asia ratkaistiin NIKEAN kokouksessa v 325. Joka sai itämailla asuvat veljet luopumaan juutalaisesta tavasta ja viettämään pääsiäistä samaan aikaan ,( eikä nisankuun 14 pv) kuin muut kristitytkin”.
Miten on adventistien kohdalla? Viettävätkö kiirastorstaita juutalaisena nisankuun 14 päivänä, vai vietettäkö sitä kuten kristityt torstaina? Tuo päivähän on ”väärä” päivä (kuten helluntaikin); oikea nisankuun 14 pvä on vuosittain eri viikonpäivän kohdalla.
Nähdään siis mihin rämeikköön joudutaan noiden ”oikeiden” päivien kanssa. Elämä käy mahdottomaksi yrittäessään noudattaa lain pykäliä ja niiden mukaan yrittää tulla vanhurskaaksi.
Mutta onneksi Jumala lähetti Poikansa, tapahtui pappeuden muutos kuin myöskin lain muutos: Vanha Liitto oli tullut iälliseksi ja oli siirtymässä pois,- UUSI oli sijaan tullut: Tuli tilalle parempi Liitto:
11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
13. Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
14. Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
15. Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
16. joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
17. Sillä hänestä todistetaan: “Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
18. Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
19. - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
(miksi siis pitäytyä lain orjuuteen kun Jumala antoi paremman toivon)
20. Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista - nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
21. mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: “Herra on vannonut eikä ole katuva: ‘Sinä olet pappi iankaikkisesti’” -
22. niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
(miksi monet eivät ota vastaan Jeesuksen takaamaa parempaa liittoa)
23. Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
24. mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
25. jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan
( ei siis sapatin kautta) Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
26. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
27. jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
28. Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
Mainio oppikirje tuo Heprealaiskirje. Eipä vain avaudu lainnoudattajille,- kiusallinen kirje monille lainkiihkoilijoille. Jos lain muutosta ja lain Muuttajaa ei ole opittu tuntemaan, niin Raamattu pysyy suljettuna käskyjen ja kieltojen kirjana.
Jumala sääti monia asioita pysyväksi iankaikkisesti, mutta kuitenkin tilalle tuli uusi ja nuo iankaiken voimaan käsketyt lakkasivat olemasta voimassa..
Kokonainen Vanha Liitto siirtyi iälliseksi tulleena pois ja tilalle tuli Uusi liitto ja Uuden Liiton Välimies. Vanhan liiton välimies oli Mooses, mutta uuden Liiton välimies on Jeesus.
Eli lyhyesti sanottuna: ETUMAINNE MAJA PURETTIIN POIS.
“Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.”
Purkamatta kököttää etumainen maja vielä monilla , taikka pikemminkin pystyttelevät sitä ( ja sen tilalle) uudelleen omana Baabelin torninaan. Silloin tie Jeesuksen avaamaan kaikkeinpyhimpään on löytymättä. Tuo nykyään pystytettävä ”etumainen maja” on nimeltään OPPI. Myöskin nimellä ”Baabelin torni” sitä voidaan nimittää. Myöskin siitä etummaisesta majasta on tullut se pedon kuva jota kumarretaan. Siitä kunkin itsensä pystyttämästä ”etummaisesta majasta” ja sen pitämisestä on saattanut tulla jopa pedon merkki. Lain orjallinen noudattaminen vie lain alle ja lain kurimukseen.
Kun israelilaiset vaelsivat erämaassa 40 vuotta, niin sen aikana ei ketään ympärileikattu vaikka se oli käsketty ehdottomaksi asiaksi. Eikä jumala heitä siitä koskaan nuhdellut. Vasta kun kansa ylitti Jordanin, niin Joosua ympärileikkasi kansan Esinahkakukkulan luona.- Kurimus X
Taitaa olla niin että Apostolien tuomat asiat on vähäarvoisempia EGW:n rinnalla adventistien mukaan.Ei kai muuta selitystä voi olla miksi adventistit ovat takertuneet harhatielle.
Tämäkin hyvä kohta ja totta -->
"”väärentämisestä” taikka ”Rooman salaliitosta” sapatin ja kasteen suhteen, ei siis voi syyttää paavia. Niin lapsikaste kuin sunnuntainen Herran päivä ovat apostolisen ajan käytäntöjä. Apostolit ovat siis ”syyllisiä”, kun noudattivat tuolloin käytäntöä joka ei sovi 1800 luvun puolessavälissä syntyneille lahkoille. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889