miten rakastamani nainen voi olla näin kova ja julma minua kohtaan. Seurusteltiin noin vuosi. Rakkautta mielestäni oli ja hän itsekkin sanoi ettei ole koskaan tuntenut oloaan niin hyväksi kenenkään kanssa, suuniteltiin jo lapsen tekoa ja perheen perustamista. Itse tiedän että en ole koskaan rakastanut ketään niin paljon. Seksi toimi hyvin, panetti joka päivä hänen kanssaan. Omituista tässä suhteessa oli, että hänelle tuli aina silloin tällöin pakonomainen tarve päästä minusta eroon. Erottiin ja palattiin taas parinpäivän jälkeen yhteen useita kertoja suhteen aikana. Tämä raastoi minua sisältä, koska ei tiennyt millon taas erotaan. Nyt vielä viikko sitten hän oli onnellinen kanssani ja kaikki oli mielestäni hyvin. Sitten perjantaina halusi taas eroon. Oli viikolloppuna pannut toisen miehen kanssa ja oli levitellyt kavereilleen minusta valheita ympäri kyliä. Luulin että tunsin tämän ihmisen, mutta olin rakastanut jotain aivan eri ihmistä. Rakkauteni mureni.
kova
5
929
Vastaukset
- ei..
ole vielä paljoa ja sitten vielä noi puheet penskoista.. anna horatsun mennä ja olla omissa oloissaan kyllä se elämä vielä sitä opettaa.. koita löytää mukava tyttö jostain.
- hoivaus
äläkä taaksesi katso.Ei ollut sinun arvoisesi.Löydät vielä paremman ja aidomman ihmisen itsellesi,kunhan uskot.
...mennä,mutta älä ota takaisin,jos joskus kehtaa näyttää naamaansa.Ainakin itte sulkisin oven lopullisesti, mutta ei se ehkä kuitenkaan niin helppoa ole. Vaikea tilanne.
- ihmeellisiä
en tiiä leikkiikö vaa mun tunteilla vai mitä..en oo koko viikkoon vastannu sen puheluihin enkä textaillu..ja eile tuli taas viestii..oltas kuulema vielä yhes jos en ois joskus leikillää sanonu yhtä juttuu, mikä ei ees pitäny paikkasa..nyt jos alkaa haikailee mun perään, niinku kaikki exät ennenki, nii saa kyl tehä aika paljon töitä sen eteen..onko hyviä vinkkejä miten kiduttaa
- Piinis
ihmeellisiä kirjoitti:
en tiiä leikkiikö vaa mun tunteilla vai mitä..en oo koko viikkoon vastannu sen puheluihin enkä textaillu..ja eile tuli taas viestii..oltas kuulema vielä yhes jos en ois joskus leikillää sanonu yhtä juttuu, mikä ei ees pitäny paikkasa..nyt jos alkaa haikailee mun perään, niinku kaikki exät ennenki, nii saa kyl tehä aika paljon töitä sen eteen..onko hyviä vinkkejä miten kiduttaa
Parasta kidutusta on, kun et ota yhteyttä ja pidät hauskaa. Näytät yhteisille tutuille iloista hymynaamaa ja suret kotona. Käväiset joskus treffeillä ja teet vapaa-ajalla kaikkea kivaa. Kumma, jos ei naisella rupea potuttaan.
Käänteispsykologia tehoaa aina! Ei valitusta ja takertumista siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391759En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81131
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889