Oikea rotuko meille?

Rottweiler?

Olemme hankkimassa perheeseemme toista koiraa.
Olemme miettineet Rottweileriä.
Haluamme ostaa Rekisteröidyn Rottweilerin.

Nyt kysyisin, että mitä kasvattajat yleensä odottavat/vaativat uudelta omistajalta?

Minun työaikani menevät, niin, että viikolla pääsen töistä yleensä siihen aikaan, että kaikki harrastusmahdollisuudet on ehtineet mennä kiinni.
Luin että myös sunnuntaisin järjestetään tottelevaisuuskoulutusta ja sinne ehtisin, mutta sitten se että jos sunnuntaisin voi olla niin ettei aina pääse.

Riittää siis Rottweilerille se että käyttää kerran viikossa tottelevaisuuskoulutuksessa joskus ne kerrat kun ei vaan ehdi? Siis myykö kukaan kasvattaja(rehellinen sellainen)meidän perheeseen Rottweileria?

8

1304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rottweileri

      joka Ranskassa raateli emäntänsä kasvot niin pahasti, että tälle joututtiin tekemään kasvojensiirto kuolleelta luovuttajalta?

      • oliko rotikka

        Mutta lehdissä myös kerrottiin että koira oli yrittänyt näin pelastaa emäntänsä joka oli ilmeisesti ottanut yliannostuksen jotakin lääkkeitä ja tajuttomassa tilassa.
        Koira yritti pitää emäntänsä hereillä...
        Ja voin kertoa sinulle kauhutarinoita jos haluat, lähes kaikista roduista niitä löytyy.
        Parhaiten lehdistö tietysti mässäilee sellaisilla joissa on ollut osallisena hurjan maineen omaava rotu.
        Rottweiler on hieno koira ja luotan omaani täydellisesti.
        Nukkuuhan tuo "tappaja" viekussa yötkin vahtimassa mun unia!


      • ollut...!!!
        oliko rotikka kirjoitti:

        Mutta lehdissä myös kerrottiin että koira oli yrittänyt näin pelastaa emäntänsä joka oli ilmeisesti ottanut yliannostuksen jotakin lääkkeitä ja tajuttomassa tilassa.
        Koira yritti pitää emäntänsä hereillä...
        Ja voin kertoa sinulle kauhutarinoita jos haluat, lähes kaikista roduista niitä löytyy.
        Parhaiten lehdistö tietysti mässäilee sellaisilla joissa on ollut osallisena hurjan maineen omaava rotu.
        Rottweiler on hieno koira ja luotan omaani täydellisesti.
        Nukkuuhan tuo "tappaja" viekussa yötkin vahtimassa mun unia!

        NO ei todellakaan ollut rotikka,....!!!! seiskassa oli siitä niin koira oli ollut labbis... että silleen.. miettikää sellanen lapanen..


      • piui

        kommentoit asian vierestä, luepas uudestaan mitä siinä kysyttiin..


      • juttu oli
        ollut...!!! kirjoitti:

        NO ei todellakaan ollut rotikka,....!!!! seiskassa oli siitä niin koira oli ollut labbis... että silleen.. miettikää sellanen lapanen..

        sillain että emäntä oli tajuttomana pillereistä itsemurhaa yrittäneenä ja epäiltiin että koira oli yrittänyt emäntäänsä herättää.. miksi tuossa tilanteessa olisi edes raadellut..eli ei oletettavasti todellinen raatelujuttu ja lapukatkin on hyviä koiria enkä usko sen raadelleen. ikävä tapaus joka tapauksessa.


    • olisi hyvä

      rotu teille, vaikka ei ehtisi useasti käymään tokossa ym niin muistaa kotona kouluttaa ihan perustilanteissa..

    • Meillä ei rotikan kanssa harrasteta mitään. Ihan perhekoirana on,mutta tietysti itse koulutan ja keksin koiralle aivotoimintaa..=)

    • reaperjamoona

      No meilläkin tuo oma ihan kotikoirana,varsinaisesti ei harrasteta mitään,vaikka toki omin päin järjestän mielekästä toimintaa tottelevaisuuksien ja aktivoimisen merkeissä!
      Uskoisin teillekin pennun löytyvän jos vain muuten olet valmis sen kanssa vapaa-ajalla runsaasti touhuamaan ja antamaan mielekästä tekemistä!=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1558
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1549
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1353
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1008
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      971
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      901
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe