Rakkaat vanhat lelut

saara.dma

Kun lapsenlapset käyvät tervehtimässä, täytyy komerossa olla laatikollinen vanhoja leluja, jotka sitten levitetään lattialle ja niin lapset saavat leikkiä vähän erilaisilla leluilla, kuin mitä kotona on totuttu.

Meidän lelulaatikossa on mm. tyttären vanha 50-luvun Barbi ja tämän pikkusisko Skipper, jotka varmaan olisivat jo haluttua keräilytavaraa.

Varmaan on joukossamme myös Teddy-karhu -faneja.

29

5083

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isoäiti**

      Tuossa ne istuvat äidin 40-luvulla tekemät nukkeni.
      Toisella on pahvipää ja kauniisti maalatut hiukset
      ja kasvot.
      Toinen on hienostelevaisempi oikeissa, ruskeissa
      sykkyräisissä hiuksissaan ja pahvinaamassaan.
      Kropat ovat paksua pellavaa, täytteenä sahajauhoja.
      Alkuperäisissä, kauhtuneissa puuvillaisissa mekoissaan ovat neitoset.

      Paljon ovat maailmaa nähneet nämä nuket.
      Matkustaneet pitkiä matkoja rahtilaivassakin.

      Vaneerista tehdyt nukenvaunut samalta aikakaudelta hämmästyttävät nykyajan lapsia.

      Lapsuuteni kuvakirjoja minulla on useita.
      Kuluneita ovat mutta niitäkin on lukemassa jo kolmas sukupolvi.

      Mielenkiintoisin kirja on ehkä *Mikin pienet serkut*.
      Se on Walt Disneyn kirja ajalta, milloin Aku-setää kutsuttiin setä Aaroniksi.
      Disneyn museoon jälkipolvi on luvannut sen toimittaa aikanaan.

      Voi tätä keräilijän sielua!
      Varastoistani löytyy paljon lasta ja lapsenmielistä kiehtovaa.

      • ii-li

        Onko se suomenkielinen? En ole ikinä kuullutkaan! Mikä kustantaja kirjalla on? Milloin se on julkaistu? - Sen täytyy olla todellinen aarre, jos se oikeasti on Walt Disneyn Mikki Hiiri.

        Minulle tuli Aku Ankka sen näytenumerosta lähtien 40-50-lukujen taitteesta 60-luvulle asti.

        Aikoinaan, kun Georg Malmsten levytti Mikki Hiiri -levynsä, niin Walt Disney -yhtiö teki siitä ison haloon vaatien korvauksia. Silloinen lainsaadäntö oli sellainen, että Georg Malmsten sai tehdä rauhassa levyjään, mikään laki ei suojannut Mikki Hiiri -nimeä. Silloin ei varmaan vielä ollut koko Mikki-nimeä olemassa Suomessa.

        Mickey Mouse -filmejä kyllä näytettiin pätkiksissä, mutta suomalaista vastinetta nimelle ei ollut ennen niitä levyjä.

        PS: Kun niitä levyjä kuuntelee, niin kyllä ne ovat todella taitavaa tekoa. Tarkoitan melodiaa, sävellystyötä ja sovituksia. Todella vivahteikasta musiikkia. Ei sellaista enää kukaan tee.

      • isoäiti**
        ii-li kirjoitti:

        Tilgmannin offsettipainossa on painettu minun
        Mikkihiireni v 1937.
        On niitä olemassa muitakin Disneyn kuvakirjoja suomeksi tältä ajalta.

        Rudolf Koivun *Pikkuväen kuva-aapinen*
        on minulla irtolehtipainoksena ja
        Martti Haavion suomentama *Aino pikkuinen emäntä*
        joitakin kirjoja mainitakseni.

        Jotkut vanhat lelut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan esim ensimmäiset Barbiet.

        Viime syksyllä ostin kenkälaatikollisen pieniä
        autoja vaikka olin itselleni luvannut pysyä pois moisilta hankintamatkoilta.
        Kokoelmassa oli Matcboxeja ja Majoretteja yms niin
        eihän sitä voinut vastustaa.

      • Molla

        Kaipasin aikuisena erästä nukkeani. Se oli naapurin pojan kanssa haudattu pikkulinnun viereen ja sinne unohtui syksyllä kuohkeaan perunapeltoon !

      • Saaran mummi
        isoäiti** kirjoitti:

        Tilgmannin offsettipainossa on painettu minun
        Mikkihiireni v 1937.
        On niitä olemassa muitakin Disneyn kuvakirjoja suomeksi tältä ajalta.

        Rudolf Koivun *Pikkuväen kuva-aapinen*
        on minulla irtolehtipainoksena ja
        Martti Haavion suomentama *Aino pikkuinen emäntä*
        joitakin kirjoja mainitakseni.

        Jotkut vanhat lelut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan esim ensimmäiset Barbiet.

        Viime syksyllä ostin kenkälaatikollisen pieniä
        autoja vaikka olin itselleni luvannut pysyä pois moisilta hankintamatkoilta.
        Kokoelmassa oli Matcboxeja ja Majoretteja yms niin
        eihän sitä voinut vastustaa.

        Olen kiinnostunut kyseisestä kirjasta ja haluaisin löytää lukeakseni sitä lapsenlapselleni. Voisiko joku auttaa, olisiko mahdollista jostakin saada sitä.

      • osaa muuta
        Saaran mummi kirjoitti:

        Olen kiinnostunut kyseisestä kirjasta ja haluaisin löytää lukeakseni sitä lapsenlapselleni. Voisiko joku auttaa, olisiko mahdollista jostakin saada sitä.

        neuvoa, kuin itse olen hankkinut muutaman kirjan myyntipalstojen kautta.
        On lehtiä, ja nettipalstoja, joissa se sujuu.

        Ihan onnistuneita kauppoja on syntynyt.

      • Saaran mummi
        isoäiti** kirjoitti:

        Tilgmannin offsettipainossa on painettu minun
        Mikkihiireni v 1937.
        On niitä olemassa muitakin Disneyn kuvakirjoja suomeksi tältä ajalta.

        Rudolf Koivun *Pikkuväen kuva-aapinen*
        on minulla irtolehtipainoksena ja
        Martti Haavion suomentama *Aino pikkuinen emäntä*
        joitakin kirjoja mainitakseni.

        Jotkut vanhat lelut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan esim ensimmäiset Barbiet.

        Viime syksyllä ostin kenkälaatikollisen pieniä
        autoja vaikka olin itselleni luvannut pysyä pois moisilta hankintamatkoilta.
        Kokoelmassa oli Matcboxeja ja Majoretteja yms niin
        eihän sitä voinut vastustaa.

        Olisiko "isoäidillä" kenties myytävänä kyseinen kirja?

      • Jeanette82
        Saaran mummi kirjoitti:

        Olisiko "isoäidillä" kenties myytävänä kyseinen kirja?

        Jokos mummi on löytänyt Mikin pienet serkut?

    • Silja

      Sitten on varmaankin 1930-luvulla puusta tehty Pluto. Sillä on nahkakorvat ja nivelet raajoissa taipuvat. En ole edes yrittänyt selvittää mekanismia ja ihmettelen, että se yhä toimii.

    • Ennen lelut olivat pitkälti ellei kokonaaan omatekoisia. Aineina luonnonmateriaalit.

      Kuollut on se tekemisen taito kun ei edes ole tekemisen mahdollisuutta v.r.t. kaupunkiolosuhteet.

      Kehittyykö ihminen tietokoneen ääressä tai kauko-ohjattua lelua katsellen, samaksi luovaksi ihmiseksi kuin ennen? Arvomaailmalin lienee romahtanut.

    • Muistatteko muuten mistä nimi Teddy-karhu on lähtöisin?

      USA:n Presidentillä, Theodor Rooseveltillä, oli aikanaan tällainen tehty karhu. Omasta
      lempinimestään tuli tuo Teddy.

    • beataBarbara

      Vuosia nukkui nukkeperheeni ullakolla niille tehdyssä puusängyssä,
      siellä olivat silmät sulkeva hienohelma kaunotar ja
      Mollamaija sulassa sovussa pienen täkkisen alla.

      Kerran halusin kummitytölleni jonkun niistä antaa,
      ”meidän tyttö leikkii vaan autoilla,”
      oli modernien nuorien vanhempien reipas vastaus.
      Ihana autosuhari kummityttöni tuo!

      Omien lasteni ”Teddy-karhut” ja pehmolelut ovat aikojen saatossa
      aivan rikki kulutuksesta puhjenneet.
      Olen niitä järjestellyt hyllyille maailman menoa katselemaan, ja niitä on paljon.

      Tuo oma nukkeperheeni on silmien kaitafilmille piirtynyt,
      monissa muutoissa pois hävinnyt.

      Että sellainen tappaus.
      hivenen kaiholla bB

      • saara.dma

        Olin erittäin ihastunut paperinukkeihin, koska niillä oli paljon vaatteita, ja jos tarvitsi, saattoi itsekin niitä piirtää lisää.

        Kaikilla oli tietenkin nimi kirjoitettuna nuken ja pukujen taakse, esim. Kielon arkipuku jne.

        Sisareni oli erittäin hyvä piirtämään ja häneltä on jäänyt jäljelle muutamia pukuja, jotka olen asettanut lasin alle nähtäville aitan seinälle, jossa on muitakin vanhoja leluja tallessa.

      • saara.dma evr
        saara.dma kirjoitti:

        Lähetän tässä uudenaikaisen paperinukkepelin. Toivottavasti se nyt toimii.

        http://www.yle.fi/pikkukakkonen/puuhaa/pelit/hermanni_vaatepeli/index.html

      • saara.dma
        saara.dma evr kirjoitti:

        Lähetän tässä uudenaikaisen paperinukkepelin. Toivottavasti se nyt toimii.

        http://www.yle.fi/pikkukakkonen/puuhaa/pelit/hermanni_vaatepeli/index.html

        Maailma on täynnä omituisia asioita.

        Tuo "Pelle Hermannin vaatepeli" -linkki ei näytä toimivan, jos käyttää Mozilla Firefox´ia, mutta toimii mainiosti, jos käyttää Internet Exploreria. Tämä on minun kokemukseni.

        Hiirellä voit siis hyvässä lykyssä siirtää vaatteita ja pukea Hermanni uudestaan.

      • saara.dma kirjoitti:

        Olipa hauska Paperinukke tuo Pelle Hermanni.
        Toimi hyvin. Leikin sillä, riisuin ja vaatetin, kaikki onnistui.

      • Heinäaika kirjoitti:

        Olipa hauska Paperinukke tuo Pelle Hermanni.
        Toimi hyvin. Leikin sillä, riisuin ja vaatetin, kaikki onnistui.

        Siirsin Pelle Hermannin itsellenikin ja toimii hyvin Operassa.

    • viisikymmentä vuotta sitten poikani sai syntymäpäivälahjaksi puisen hevosen. Eno teki hevoselle täydelliset valjaat ja parireet. Poika ajoi ahkerasti tukkikuormia. Hevosen harja ja häntä täytyi uusia useamman kerran, aina oikeista hevosen jouhista. Kerran eno uusi hännän ja harjan isoäidin tukasta, ei kelvannut, täytyi tehdä aito. Tämä hevonen on tallella ja nyt rakas lelu lastenlapsille. Aina se haetaan esille, nyt sillä leikkii kolmas sukupolvi. Maalikin on paikoitellen kulunut kokonaan pois, mutta tukkikuorma kulkee vielä.

    • emmi.

      Jäljellä on ainoastaan lasteni nuket, omat ovat muuttojen yhteydessä kadonneet.
      Enimmäkseen omat nukkeni olivat vain kankaasta näperreltyjä, mutta sitäkin rakkaampia.

      Jopa leikimme postikorteilla, pitäen niitä koululaisina. Kirjoja laitoimme pulpeteiksi ja kortit olivat oppilaita.

      Vanhemman lapseni lelut olivat enimmäkseen myöskin itsetehtyjä. Jäljellä hänen leluistaan on puusta tehty keinuhevonen jollä moni on leikkinsä leikkinyt, mutta sekin on nykyisin luultavasti tyttären miehen hoivissa kun heidän poikansa sitä viimeksi käytti.

      Minulle on nuorin tytär jättänyt tänne pari nukkea, jotka iloisina tirkistelevät tuolta lipaston päältä, molemmat venäläistä alkuperää..

      Sitä en tajua , miksi ex miniäni antoi minulle viime Jouluna lahjaksi teddy-nallen, sellaisen pikkiriikkisen.

      • Olen tullut joskus huomanneeksi, että miniät ja lapset ajattelevat meidän tulleen lapsiksi jälleen. Niin että lelut ovat meille sopivia lahjoja.

    • saara.dma

      Sain aiheen palata vielä näiden rakkaiden vanhojen lelujen pariin, kun katselin eilen TV:stä dokumenttia suomalaisesta nukketotohtorista.

      Kuvaruudussa vilahti muutamia vanhoja tuttuja, Paula ja Pirkko esimerkiksi. Sain ajatuksen, että ehkäpä joskus entisöin 30-luvun Paulan, koska "häneltä" on jäänyt jäljelle niin kaunis puku.

      On se hupaisaa, kun vanhaa ihmistä näin lapsettaa.

      • isoäiti**

        On sanottu, että onnellisin ja menestyvin ihminen on Homo ludens eli leikkivä ihminen.

        Me synnymme kaikki leikkivinä ja luovina mutta usein menetämme
        ja kätkemme sen taidon aikuisvuosina.

        Hienoa saara.dma, että sinua lapsettaa.
        Toivottavsti se on tarttuvaa.

      • etsivivä-amadeus

        riihikalliolla täyttivät minulle tärkeät lapsuusmuistot.
        Ihanaa,että joku nosti ketjun,minä en edes osaa tekniikkaa.
        ii-li oli mieleiseni kirjoittelija,amateus palanneena lapsuuteen

      • *Kukkahame*
        etsivivä-amadeus kirjoitti:

        riihikalliolla täyttivät minulle tärkeät lapsuusmuistot.
        Ihanaa,että joku nosti ketjun,minä en edes osaa tekniikkaa.
        ii-li oli mieleiseni kirjoittelija,amateus palanneena lapsuuteen

        Kun kirjoitat johonkin ketjuun vastauksen se *pomppaa* ykkösriville, se voi olla vaikka joku ketju arkistosta...kokeile vaikka!
        ~~~~~~

        Enpä muista mitään erikoita lelua, minulla oli sellainen isäni vuolema lasta luultavasti katajasta, en ole varma, mutta kun muistan mitä kaikkea sillä tehtiin ja se kesti aina vaan, katkeamatta.

        Ne ihanat vadelmanlehtiin tehdyt marjapiirakat muistan, mansikasta, vadelmasta jopa lakasta, ei ollut mitään niin hyvää kun ne, auringossa paistetut, kiven päällä leivotut ;-DD, ja tietty sillä lastalla survottiin marjat rikki.

      • etsivivä-amadeus
        *Kukkahame* kirjoitti:

        vuodelta 2006,nostettu esiin

      • etsivivä-amadeus
        etsivivä-amadeus kirjoitti:

        vuodelta 2006,nostettu esiin

        en vieläkään ymmärrä.
        Ihanaa tunnustaa tyhmyytensä kaiken kansan pällisteltäväksi.
        Korvessa kasvanut ja hatunalle käynyt tuuli..

      • on eilen
        etsivivä-amadeus kirjoitti:

        en vieläkään ymmärrä.
        Ihanaa tunnustaa tyhmyytensä kaiken kansan pällisteltäväksi.
        Korvessa kasvanut ja hatunalle käynyt tuuli..

        kirjoitettu viesti, joka kiinteästi kuuluu tähän ketjuun.
        Kysymys kirjasta.

    • hupshupshups

      Paperinuket ja itsetehdyt nukkekodit olivat ihania. Nukkekoteja tehtiin silloin joskus pahvilaatikoista. Leikattiin ikkunat, leikattiin ovet ja taitettiin harjakatto. Lattialle virkattiin pieniä mattoja ja niin pahvista sai sitten ne tuolit ja pöydätkin sinne huoneisiin. Oi niitä ihania entisiä aikoja.

      • isoäiti_

        Voi hyvänen aika, reilut kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun leluista kirjoittelimme.
        Näistä kirjoittelijoista osa on jo poistunut joukostamme, mutta lämmöllä heitä muistelen. Nyt huomasin, että joku halusi ostaa jonkun mainitsemistani lastenkirjoista. Hmmm!? En ole ennen kysymystä lukenut, joten kysyjä on siksi jäänyt ilman vastausta.
        Tallessa ovat vanhat nuket ja kirjat, vaikka museokotia pian tarvitsevat, kun itsekin alan olla jo museoiässä,

        Kirjahyllyjemme tyhjennyksestä ja tavaroista luopumisesta olen puhunut, mutta kumppani on vielä vastustanut ajatusta. Viime keväänä näin Pariisin Taidemessuilla kirjoista tehtyjä taideteoksia mm. huonekaluja...upeita olivat. Netistä löytyy monenlaista kiriojen uuskäyttötapaa (tuhotapaa).
        Mielessä onkin käynyt, jospa tuttu taideoppilaitos ottaisi noita suurikokoisia teoksia materiaalikseen. Ajatukseksi jäänyt toistaiseksi.

        Suomi24 ei enää hyväksy kahden tähden isoäitiä, joten siksi olen siirtynyt tuohon vaatimattomaan alarappumerkkiin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe