Mä tupakoin taas!

Antsu

Mooooooo-i! Eiks valtaosa tupakkalakoistakin lopu aika nopeesti? Antsuhan se julisti kolme päivää sitten pysyvänsä poissa palstoilta, mutta mutta ja vielä kerran mutta.

Ja sitten asiaan: loppuviikko oli TODELLA ajatuksia herättävä.

Torstaina ilakoi naistenlehden otsikko näin: 'Nopea auto on kuin nuori rakastaja!' Tällaista tämä on. Tekniikan Maailman päätoimittaja olisi käräjillä vastaamassa, jos erehtyisi lehtensä kannessa höläyttämään nopean auton olevan kuin nuori rakastajatar. Tosi hyvä esimerkki siitä, että miehen esineellistäminen on nykyään paitsi sallittua, jopa yhteiskunnallisesti suositeltavaa. Antsu aikoo lähettää muutaman kysymyksen tämän seksistisen julkaisun toimitukseen.

Ja eteenpäin autojen parissa! TV2:n liikenneohjelma Puskuri etsii Suomen parasta nuorta kuljettajaa. Karsinnoista kisaan valittiin kattava otos parikymppisiä ratinvääntäjiä, jotka on nyt parissa jaksossa asetettu tiukkojen tehtävien eteen. Eilinen ohjelmajakso paljasti kiusallisesti, että kaksi kilpailun naisosanottajaa ovat mukana puhtaasti kiintiömuijina. Niin pahasti pihalla tytöt olivat autonkäsittelyssä ja liikennetaidoissa, että Antsu voisi heti osoittaa kotikylältään pari kundia jotaka ajavat paremmin. Kyllä on tasa-arvo pantava suuriin lainausmerkkeihin! Nämä naiskuskit on otettu mukaan munasarjojensa vuoksi - ja samalla pari kivesniekkaa on joutunut väistymään. Antsu joutuu lähettämään palautetta myös TV2:een. Sävy tulee olemaan kitkerä.

17

773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maailmassa

      oikein elät?

      "Tekniikan Maailman päätoimittaja olisi käräjillä vastaamassa, jos erehtyisi lehtensä kannessa höläyttämään nopean auton olevan kuin nuori rakastajatar"

      Tuossa lauseessa ei ole mitään muuta kummallista kuin se, että tar -päätettä ei enään juuri käytetä.

      • Antsu

        Vuoden 2006 femokraattisessa Suomessa, ajan hermolla mediaa ja ilmapiiriä tarkkaillen! Yhteiskunnassa, jossa tar-pääte voisi viedä päätoimittajan lakitupaan. Siinähän tässä on yhden sun toisen elettävä.

    • Tekniikan maailman autovertailujen kielikuvia on tutkittu ja kyllähän sieltä esiin nousi todella perinteisiä maskuliinisuuden representaatioita ja toisaalta auto seksuaalisena olentona. Auto on kuuma mirri tai sähäkkä peto, jota tulee käsitellä varmoin ottein tms.

      Asiaan voidaan palata kun saan kaiveltua tapausesimerkit kyseisistä TM:n autotesteistä. Uskoakseni voin todistaa, että miehetkin kyllä osaavat - eivätkä ole joutuneet käräjille vastaamaan käyttämistään sanoistaan näissä autoarvosteluissa.

      En ole katsonut ohjelmaa nimeltä Puskuri, mutta mikäli mukaan kelpuutetuilla naisilla oli isot puskurit, voi siinä olla yksi selittävä seksistinen tekijä heidän mukanaoloonsa. Olen taipuvainen näkemään huonojen kuljettajien mukaan ottamisen (jos he nyt olivat huonoja kuljettajia) seksisminä siinä mielessä, että tarkoitus olisi ikään kuin valtakunnallisesti todistaa, että naiset ovat huonoja kuljettajia.

      Toisaalta muistutan, että tutkimusten mukaan juuri miehistä valtaosa uskoo olevansa keskimääräistä parempia kuljettajia. Edelleen valtaosa miehistä uskoo olevansa keskimääräistä parempia rakastajia. Ja tämän kuullessaan he edelleen itse uskovat olevansa juuri niitä oikeassa olijoita, kun taas puolet niistä muista, jotka uskovat olevansa keskimääräistä parempia, ovat erehtyneet.

      Muuten missä julistit pysyväsi poissa palstalta? Onko se viesti vielä täällä?

      • Antsu

        Moi Härmendaali. Tätä ei pitäis miehen vahingossakaan sanoa naiselle tällä palstalla, mutta mä ehdin ihan ikävöidä sua nää ylipitkät kolme päivää.

        No niin. Ilmoitin vetäytymisestä 15.3. Nutun kirjoittamassa Pettymys-ketjussa. Lue!

      • Antsu

        TM tuskin on ainakaan pariinkymmeneen vuoteen esitellyt autoa 'kuumana mirrinä'. 'Sähäkkä peto' ei ole erityisen sukupuolinen viittaus. Vai ovatko kaikki sähäkät petoyksilöt naaraita?

        Puskuri. SINÄ sen sanoit enkä minä! Puskuri on auton tai muun ajoneuvon keulalle asennettu vaakasuora palkki, nykyään yhä useammin muovinen koriin liittyvä osa, jonka tehtävä on törmäystilanteessa suojata ajoneuvon muita osia ja/tai tönäistä törmäyksen toinen osapuoli sivuun (esim. karjapuskuri).

        Naiset ajotaitokisassa karsittiin mukaan tietojen ja taitojen perusteella: toinen heistä on jopa autoilun ammattilainen. Silti näkyy läpi, että he ovat parhaita vain "naisten sarjassa" - sen verran surkeaa autonkäsittely on. Ääneenlausumaton perustelu on sukupuolikiintiö.

        PS. Noin tunti sitten lähetin pottuilupostia TV2:n nettipalautteeseen.

      • Antsu kirjoitti:

        Menenpä tutustumaan siihen ketjuun.

        Mukava että olet täällä sinäkin.

        että olet oikeassa, ja naiset olisivat selvästi huonompia auton käsittelijöitä kuin miehet.

        Mikä ihme se oikeastaan olisi? Miehethän pääsääntöisesti ovat autot, liikennesäännöt ja tiestön suunnitelleet. Toisaalta: mikä on hyvää ajamista ja auton käsittelyä ja mikä ei.

        Onko hyvää ajamista sellainen, että on mahdollisimman vähän häiriöksi muille (enemmistölle) liikenteessä? Onko hyvää ajamista silloin keskinopeudella ajaminen, liian hitaasti ajaminen vai ohittelu? Aina sitä on jollekin häiriöksi.

        Miehisiä tapoja ajaa arvostetaan enemmän, se on sitä joustavaa liikennettä. Joustavaa siksi, että enemmistö ajajista on miehiä. Mutta vaihdetaanpa suhteet. Onko silloinkin häiriöksi vielä enemmistön tavoin ajava nainen, vai vähemmistönä ajava mies?

        Pärjäävätköhän miehet yhtään paremmin naisten suunnittelemissa ympäristöissä? Ja arvostetaanko kotitöistä suoriutumista yhtä paljon kuin liikenteessä suoriutumista?

        Ne mainitsemani TM:n metaforat eivät olleet kovin kaukaa menneisyydestä. Yhdeksänkymmentäluvun lopulta muistaakseni.

      • Antsu
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        Okei okei okei. Okei. Nainen yleisessä liikenteessä on varmaan vähintään miehen veroinen kuski turvallisuudessa, taloudellisuudessa ja huolellisuudessa. Mutta Puskurin (edelleen tv-ohjelma; myös auton keulan osa) kilpailussa tyttöparat tarjosivat katsojille vain kiusallista hölmöilyä.

        Seuraava kysymys on tietysti itse testitilanne: oliko se reilu ja tasapuolinen? Ilmeisesti työryhmässä oli miesenemmistö, mutta kokeet mittasivat ehdottomasti vain taitoa käsitellä autoa sekä liikenteessä että suljetulla radalla. Esim. erityistä lihasvoimaa ei yhdessäkään osakokeessa tarvittu!

        Yksi työryhmän jäsenistä muuten oli poliisin ammattikuntaa edustanut nainen, joka omassa työssään kouluttaa kollegoitaan ajamaan autoa.

      • Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        jos naisia olisi enemmäm siltainsinööri Jaatisina, olisivatko nykyiset tiet suorempia m.o.t suora on ympyrän kaari, jonka säde on ääretön.

        Vaiko olisi kivoja kurveja sopivassa paikoissa, niin että nopeudet pysyisivät alhaalla (sikaaneja)ja ei pääsisi esim. yölläkään rattiin nykahtamaan nuo nuorukaiset jotka tulevat "naisista""

      • epikuros kirjoitti:

        suorempia tiet. Vaan mutkittelevia kuin joet ja polveilevia kuin polut.

        Naisista tyhjin toimin palaavat nuorukaiset saisivat siten paneutua enemmän tien kaarteisiin ja moukuroihin.

      • nut-tu
        Antsu kirjoitti:

        TM tuskin on ainakaan pariinkymmeneen vuoteen esitellyt autoa 'kuumana mirrinä'. 'Sähäkkä peto' ei ole erityisen sukupuolinen viittaus. Vai ovatko kaikki sähäkät petoyksilöt naaraita?

        Puskuri. SINÄ sen sanoit enkä minä! Puskuri on auton tai muun ajoneuvon keulalle asennettu vaakasuora palkki, nykyään yhä useammin muovinen koriin liittyvä osa, jonka tehtävä on törmäystilanteessa suojata ajoneuvon muita osia ja/tai tönäistä törmäyksen toinen osapuoli sivuun (esim. karjapuskuri).

        Naiset ajotaitokisassa karsittiin mukaan tietojen ja taitojen perusteella: toinen heistä on jopa autoilun ammattilainen. Silti näkyy läpi, että he ovat parhaita vain "naisten sarjassa" - sen verran surkeaa autonkäsittely on. Ääneenlausumaton perustelu on sukupuolikiintiö.

        PS. Noin tunti sitten lähetin pottuilupostia TV2:n nettipalautteeseen.

        Mutta tuosta autoilusta...

        Paljon on tullut ajettua, ja paljon ajan edelleen. Pahemmin en ole mokaillutkaan. Mutta on yksi asia, mikä saa minun keskittymisen herpaantumaan, ja minut ärsyyntymään totaalisesti. Ja silloin tulee niitä mokiakin...
        Se KAIKEN OSAAVA mies, joka joskus saattaa istua etupenkillä. Yritä siinä nyt sitten ajaa, kun toinen arvostelee jatkuvasti. Tee noin tai näin,,, Miks sä nyt noin,,, Aaaargh.
        Onneksi siinä etupenkillä harvoin kukaan istuu :)

        Onkohan naiset sitten vaan enemmän niitä jännittäjä tyyppejä, ja keskittyminen herpaantuu, kun kaiken osaava neuvoja antaa niitä ohjeita..

        Ps. Ajan aina kuitenkin niin, kun parhaakseni koen. Neuvoista viis.

      • Elastika
        nut-tu kirjoitti:

        Pysähytä vaan tien laitaan ja nakkase se arvostelija ulos jäähtymään. Kenenkään kuskin tarvi kuunnella jatkuvaa napatusta. Samaa vinkkiä voi toteuttaa tietty myös toisin päin ja sikin sokin. Ellei kyyti kelpaa voi kävellä - tai soittaa taksin.

      • Antsu
        nut-tu kirjoitti:

        Mutta tuosta autoilusta...

        Paljon on tullut ajettua, ja paljon ajan edelleen. Pahemmin en ole mokaillutkaan. Mutta on yksi asia, mikä saa minun keskittymisen herpaantumaan, ja minut ärsyyntymään totaalisesti. Ja silloin tulee niitä mokiakin...
        Se KAIKEN OSAAVA mies, joka joskus saattaa istua etupenkillä. Yritä siinä nyt sitten ajaa, kun toinen arvostelee jatkuvasti. Tee noin tai näin,,, Miks sä nyt noin,,, Aaaargh.
        Onneksi siinä etupenkillä harvoin kukaan istuu :)

        Onkohan naiset sitten vaan enemmän niitä jännittäjä tyyppejä, ja keskittyminen herpaantuu, kun kaiken osaava neuvoja antaa niitä ohjeita..

        Ps. Ajan aina kuitenkin niin, kun parhaakseni koen. Neuvoista viis.

        Pidetään tää tarinointi tosiaan vain meidän välisenä.

        Antsu on autoa ajaessaan ties kuinka usein kuullut 'ohjeita' naispuoliselta apukuskilta, mutta kestänyt ne urheasti. Ja onhan noin prosentti niistä ollut asiallisiakin.

        Antsu itse on apukuskin paikalta yhden kerran - toistan, yhden kerran - antanut spontaanin neuvon naiskuskille. Se meni näin: 'Varo sitä taustapeiliä!' Vaimo oli nääs peruuttamassa Opelia tallista ja auto oli todella lähellä vasenta ovenpieltä. Kuski hermostui pahanpäiväisesti ja olin jo saamaisillani turpiini, koska kyllä HÄN oli sata kertaa peruuttanut tallista pihalle ja tuntee auton ulottuvuudet, että ei tässä mitään neuvoja tarvita!

      • Antsu kirjoitti:

        Okei okei okei. Okei. Nainen yleisessä liikenteessä on varmaan vähintään miehen veroinen kuski turvallisuudessa, taloudellisuudessa ja huolellisuudessa. Mutta Puskurin (edelleen tv-ohjelma; myös auton keulan osa) kilpailussa tyttöparat tarjosivat katsojille vain kiusallista hölmöilyä.

        Seuraava kysymys on tietysti itse testitilanne: oliko se reilu ja tasapuolinen? Ilmeisesti työryhmässä oli miesenemmistö, mutta kokeet mittasivat ehdottomasti vain taitoa käsitellä autoa sekä liikenteessä että suljetulla radalla. Esim. erityistä lihasvoimaa ei yhdessäkään osakokeessa tarvittu!

        Yksi työryhmän jäsenistä muuten oli poliisin ammattikuntaa edustanut nainen, joka omassa työssään kouluttaa kollegoitaan ajamaan autoa.

        Ei ollutkaan TM:sta vaan TL:stä:

        "Syntynyt Cobra! Kahden kuukauden kiihkeän odotusajan jälkeen näki päivänvalon uusi Cobra. Lapsi on selvästi isänsä AC-Cobran näköinen, vaikka tekniikka onkin äidiltä eli Ford Taunuksesta" (TL 7/96)

        "Carinalle on tehty lievä face-lift- -" (TL 4/96)

        "Kasvojenkohotuksen myötä sen [Bentley Continental T:n] myynti on alkamassa myös Euroopassa." (TL 4/96)

        "Tuulilasin huuhtelu puolestaan hoituu painamalla viiksen päässä olevaa nappia." (TL 4/96)

        "Tuo legendaarinen ryppypeppu esiteltiin 50 vuotta sitten, siitä nimi [Renault Fiftie]." (TL 4/96)

        "Peugeotilla on jälleen mallistossaan GTI. Velvoittava ja perinteikäs kirjainyhdistelmä on lätkäisty 306:n takapuoleen." (TL 4/96)

        "Jos takamus jostain syystä irtoaa oikein railakkaaseen sladiin - -" (TL 4/96)

        "Metallinpunainen söpö pikkuauto odottaa rappusten päässä. - - Siisti pikkuinen, veikeästi muotoiltu maski, kutkuttavan näköiset tummat takavalot - on se näppärän näköinen, on." (TL 7/96)

        Siis onko tuo jonkinlaista seksismiä? No joo, ehkä naisen ja Taunuksen vertaaminen ei tee oikeutta kummallekaan.

        Mutta takamukset ja peput ynnä muut paikat löytyvät kyllä Antsultakin - ja Antsun autosta. Face lift... onko SEKIN syntilistalla? Esko Aho kävi jokunen vuosi sitten kosmeettisessa kirurgiassa silmänurkkiaan kohotuttamassa.

      • nut-tu
        Antsu kirjoitti:

        Pidetään tää tarinointi tosiaan vain meidän välisenä.

        Antsu on autoa ajaessaan ties kuinka usein kuullut 'ohjeita' naispuoliselta apukuskilta, mutta kestänyt ne urheasti. Ja onhan noin prosentti niistä ollut asiallisiakin.

        Antsu itse on apukuskin paikalta yhden kerran - toistan, yhden kerran - antanut spontaanin neuvon naiskuskille. Se meni näin: 'Varo sitä taustapeiliä!' Vaimo oli nääs peruuttamassa Opelia tallista ja auto oli todella lähellä vasenta ovenpieltä. Kuski hermostui pahanpäiväisesti ja olin jo saamaisillani turpiini, koska kyllä HÄN oli sata kertaa peruuttanut tallista pihalle ja tuntee auton ulottuvuudet, että ei tässä mitään neuvoja tarvita!

        Noin sitä pitää.
        Ja valitettavasti, jos se peili olisi rikkoontunut, vaika olis ollut siinä mäkättävässä miehessä, joka vei ajatukset muualle...
        Kyllä me naiset osataan :)

        Mutta oikeesti. Ylinmääräinen immeinen siinä etupenkillä häiritsee oikeasti. Varsinkin, kun hän on olevinaan oikeassa.

        Nykyään minä en etupenkkimatkaajia huoli...

    • Macho'

      "Eiks valtaosa tupakkalakoistakin lopu aika nopeesti? Antsuhan se julisti kolme päivää sitten pysyvänsä poissa palstoilta, mutta mutta ja vielä kerran mutta. "

      Ja "Härmän vapaa nainen" puhui vastikään muka siirtyvänsä eläkkeelle tms mutta mutta... Femakoilla on aina vähän väliä taipumusta antaa lupauksia joita eivät pidä.

      "Niin pahasti pihalla tytöt olivat autonkäsittelyssä ja liikennetaidoissa, että Antsu voisi heti osoittaa kotikylältään pari kundia jotaka ajavat paremmin."

      Joo kyllä miehet ovat ehdottomia ykkösiä auton ratissa. Vaikka femakot naisia sinnekin ovat innolla tyrkyttämässä -ojaan ajamaan tai törmäilemään rekkoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      105
      2983
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1864
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      390
      1706
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe