Muutama ajatus "informaatiosta"

squirrel

Olemme myös havainneet, että aina kun semanttinen informaatio siirtyy paikasta toisen, informaatio siirtyy materiaalista toiseen, esimerkiksi paperilta tietokoneelle, tai aivoihin. Informaatio myös aina on materiaalissa, esimerkiksi paperilla. Kaikki "semanttinen informaatio", jossa kaikki vaikuttavat tasot (myös lähettäjä ja vastaanottaja) ovat olleet läsnä, informaatio on syntynyt mekanistisfysikaalisesti toimivissa aivoissa ja siirtynyt "naturalistisesti" ja tallentunut "naturalistisesti":
esimerkiksi aivosta lainomaisessa muodossa ilmanpainevaihteluihin koodattuna korvaan, josta sähköiseen hermoimpulssiin digitoimalla siirtynyt aivoihin.
->emme voi olettaa "einaturalistista" informaatiota tai sen lähdettä tai kantajaa. Informaatio on aina jossain fyysisessä rakenteessa.

12

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kreationistien suut menee mutruun (Ojala ym) kun ensin ovat kehuneet (luodun) biologisen elämän DNA-informaation valtavuutta (databankit ym) ja
      sitten kerron heille miten Marsin kaaoksellisesta maantieteestä, geologiasta ym satelliittidataa, kuvainfoa tulee tänne Ouluunkin tähtit. laitokselle (sopimus NASAn kanssa) niin hirviät gigatavu määrät että kovalevyt valittaa ja CD:t loppuu kesken (50 000 CD:llistä muistaakseni heitetty arviona).

      Semanttista tai ei (pikemmin ei), mutta sille infolle annetaan tulkinnoilla merkityksiä..

      Valtavan "Informaatio"n lähde Marsissa on.. kuka (kreationistit hei) ?

      • tää on niin yleistä

        Yrität selittää, että marsista, jossa on vaan kaaosta, eikä informaatiota, pystyy kuitenkin ottamaan valokuvia, ja sieltä voidaan löytää kaiken näköistä jänskää? Häh?
        Tottakai voin sanoa, että kaaos on kaaosta, "olen tulkinnut informaatiota". Mutta se informaatio on muodostunut minun päässäni. Kaaoksessa ei lukenut, että se on kaaosta. Se vain näkyi siitä, se ei ollut järjestäytynyttä. Jos löydän vaikka ruostuneen rautapalan, niin minun päässäni voisi muodostua lause: "onpas tämä esine päässyt pahasti hajoamaan ja menettämään siinä ollutta informaatiota!"

        On olemassa oikeastaan kahdenlaista informaatiota. Sellaista, jota voi syntyä sattumalta ja sellaista, joka ei voi syntyä sattumalta. Nämä marsin kraaterit ym jutut on sitä sattumainformaatiota. Sitä voidaan tulkita, mutta ei lukea.

        Jos asiassa on tarpeeks monta vaikuttavaa tekijää, niin sitä ruvetaan kutsumaan sattumaksi.

      • satunnainen kulkija
        tää on niin yleistä kirjoitti:

        "On olemassa oikeastaan kahdenlaista informaatiota. Sellaista, jota voi syntyä sattumalta ja sellaista, joka ei voi syntyä sattumalta."

        Sattumalle ei jää sijaa jos kaikki informaatio on ollut ajan alusta lähtien, ja jollei päädy singulariteettiin, säilyykin ikuisesti.

      • enemmän

        kuin niitä katsot elokuvina - monelle on käynyt valitetavasti samoin.
        Ihmettelen ,ettet oivalla omien ajatustesi kestämättömyttä.

      • tää on niin yleistä
        enemmän kirjoitti:

        kuin niitä katsot elokuvina - monelle on käynyt valitetavasti samoin.
        Ihmettelen ,ettet oivalla omien ajatustesi kestämättömyttä.

        En oo kyllä noin pöhlöjä ajatuskuvioita nähny vähään aikaan missään. (sori vaan) Se on eräänlaista feikki-infoa, kun puhutaan vaikka meteoriitin tekemästä kraaterista.

        (Tästä Suomen kielestä rupee sanat loppumaan, kun yrittää selittää teille.)

        Siitä voidaan päätellä, että meteoriitti on siihen läsähtänyt, mutta ei se lue siinä. Eikä tämän päätelmän tekemiseen tarvita mitään tulkintakoneistoa. Se vaan on siellä ja se on kraateri. Kraaterissa ei lue sanaa "kraateri". Vaan kraateri-sana tulee Suomen kielestä. Vaikka niitä kraatereita olis siellä miljoona, niin ei ne muuttuis miksikään muuks, ne olis vaan kraatereita, jonka takia sitä ei voida kunnolla sanoa informaatioksi, eikä tämä kraaterijuttu muutenkaan mitenkään selitä DNA:n olemassaoloa.

        Päättely ja lukeminen on eri asioita nyt ja for ever.

        Se taas on oikeaa informaatiota, jota voidaan tulkita jonkun tulkintakoneiston avulla. Esimerkiksi tätä tekstiä voidaan tulkita Suomen kielen antamilla avaimilla. Tämä on sitä Suomen kieltä.

      • squirrel
        tää on niin yleistä kirjoitti:

        Yrität selittää, että marsista, jossa on vaan kaaosta, eikä informaatiota, pystyy kuitenkin ottamaan valokuvia, ja sieltä voidaan löytää kaiken näköistä jänskää? Häh?
        Tottakai voin sanoa, että kaaos on kaaosta, "olen tulkinnut informaatiota". Mutta se informaatio on muodostunut minun päässäni. Kaaoksessa ei lukenut, että se on kaaosta. Se vain näkyi siitä, se ei ollut järjestäytynyttä. Jos löydän vaikka ruostuneen rautapalan, niin minun päässäni voisi muodostua lause: "onpas tämä esine päässyt pahasti hajoamaan ja menettämään siinä ollutta informaatiota!"

        On olemassa oikeastaan kahdenlaista informaatiota. Sellaista, jota voi syntyä sattumalta ja sellaista, joka ei voi syntyä sattumalta. Nämä marsin kraaterit ym jutut on sitä sattumainformaatiota. Sitä voidaan tulkita, mutta ei lukea.

        Jos asiassa on tarpeeks monta vaikuttavaa tekijää, niin sitä ruvetaan kutsumaan sattumaksi.

        Ensin,että perimä on sellaista informaatiota,joka ei voi syntyä sattumalta.
        Onko DNA sellaista,jonka merkityssuhteet luomme päässämme vaikka loppupeleissä kyse on kemiasta?

      • Epäilijä
        tää on niin yleistä kirjoitti:

        En oo kyllä noin pöhlöjä ajatuskuvioita nähny vähään aikaan missään. (sori vaan) Se on eräänlaista feikki-infoa, kun puhutaan vaikka meteoriitin tekemästä kraaterista.

        (Tästä Suomen kielestä rupee sanat loppumaan, kun yrittää selittää teille.)

        Siitä voidaan päätellä, että meteoriitti on siihen läsähtänyt, mutta ei se lue siinä. Eikä tämän päätelmän tekemiseen tarvita mitään tulkintakoneistoa. Se vaan on siellä ja se on kraateri. Kraaterissa ei lue sanaa "kraateri". Vaan kraateri-sana tulee Suomen kielestä. Vaikka niitä kraatereita olis siellä miljoona, niin ei ne muuttuis miksikään muuks, ne olis vaan kraatereita, jonka takia sitä ei voida kunnolla sanoa informaatioksi, eikä tämä kraaterijuttu muutenkaan mitenkään selitä DNA:n olemassaoloa.

        Päättely ja lukeminen on eri asioita nyt ja for ever.

        Se taas on oikeaa informaatiota, jota voidaan tulkita jonkun tulkintakoneiston avulla. Esimerkiksi tätä tekstiä voidaan tulkita Suomen kielen antamilla avaimilla. Tämä on sitä Suomen kieltä.

        "Siitä voidaan päätellä, että meteoriitti on siihen läsähtänyt, mutta ei se lue siinä. Eikä tämän päätelmän tekemiseen tarvita mitään tulkintakoneistoa. Se vaan on siellä ja se on kraateri. Kraaterissa ei lue sanaa "kraateri"."

        Eihän sillä sanalla olisi siinä mitään informaatioarvoa. Vai olisiko? Joku katsoo kraateriin, ja huomaa sanan "Ai, se on kraateri!"

      • squirrel
        Epäilijä kirjoitti:

        Tuossa on kokoelma kiviä: Juuri tuollaisen kivikokoelman kasaan saaminen sattumalta on "äärimmäisen epätodennäköistä"
        -Voin jopa testata väitteeni heittelemällä kourallisen soraa asfaltille.
        -Muodostunut kuvio täyttää mielessäni olevan "spesifiointipatternin", ympyrän, erittäin hyvin jopa.
        ->Kraatterin on Suunnitellut joku.

        Jos ei auennut,opiskele.
        http://www.geocities.com/evonkeliumi/TMI.html

      • tää on niin yleistä
        squirrel kirjoitti:

        Jos sä heittäisitkin hiekkakasan sijasta yhden kiven sinne hiekkakasaan, niin muodostuisi se sun ympyräs. Kyseessä on ihan normaalista fysiikan laeista johtuvasta ilmiöstä. Kivi syrjäyttää tieltänsä maata.
        Ei ne hiekat mitenkään sattumalta sitä ympyrää tee, ne ei vaan jotenkin "leiju" millilleen paikallensa sattumalta, vaan kaikki tapahtuu pelkästään siksi, että kivi tippui siihen.

        Sillä on siis aiheuttaja, joka ei ole sattuma, vaan se meteoriittikivi. Mm. kiven nopeus, kulma, muoto ja koko vaikuttaa siihen syntyvään kraateriin ja sen muotoon.

        Mutta eihän ID: kään tiedä mekanismia jolla perimän DNA muotoutunut, joten tilanne on sama, uin kraattereissa ei otettaisi huomioon sen törmäämisen aikaansaamaa ympyrää -jonka aktuaalinen todennäköisyys on siis alle sen "kuuluisan rajan".
        - mutta jos mekanismia ei tunneta ei voida "aktuaalista todennäköisyyttäkään" laskea...

      • tää on niin yleistä
        squirrel kirjoitti:

        Mutta eihän ID: kään tiedä mekanismia jolla perimän DNA muotoutunut, joten tilanne on sama, uin kraattereissa ei otettaisi huomioon sen törmäämisen aikaansaamaa ympyrää -jonka aktuaalinen todennäköisyys on siis alle sen "kuuluisan rajan".
        - mutta jos mekanismia ei tunneta ei voida "aktuaalista todennäköisyyttäkään" laskea...

        Totta: ID ei tiedä mitenkä DNA on syntynyt, ID:n avulla ei voida sanoa, että Jumala olis luonut jotakin, voidaan vaan arvailla epätieteellisesti, koska Jumalan olemassaoloa ei oo todistettu.

        ID:stä ei siis voida laskea todennäköisyyslaskuja.
        ID on pelkästään suunnitelmallisuuden etsimistä luonnosta. Samanlaisia metodeita käytetään monissa muissakin sovelluksissa, mutta ainoastaan ID käyttää niitä samoja metodeita luontoon.

        Eli siis todennäköisyys lasketaan siitä, että onko se voinut syntyä sattumalta, ja jos ei ole, niin silloin se sopii yhteen tämän suunitelmallisuuden etsintäjutun kanssa. :)

        Koska ei tiedetä tapahtuman aktuaalista todennäköisyyttä. Ei ole mitään syytä uskoa,että ID olisi loppupelissä jotain muuta,kuin meteoriittikraatereiden selittämistä Jumalan merkeiksi ennen kuin lentävien kivien tuotoksia tunnettiin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe