jotakin ajatusta, milloin 1000-vuotinen aikakausi alkoi, jolloin paholainen sidottiin, kuten olet muutamissa kirjoituksissasi esittänyt!
Teuvo Suni
122
4597
Vastaukset
- kirjoita
Teuvon sähköpostiin. Täällä tota jankkausta kukaan jaksa lukea.
- sivusta seuraaja
Teuvohan on sanonut sen jo monta kertaa. Ristiretkiäkään ei olisi koskaan tullut,
jos Saatana silloin vielä olisi ollut vankilassa. Minä ainakin uskon, että Teuvo on oikeassa. - no voi kun oin vaikeata
sivusta seuraaja kirjoitti:
Teuvohan on sanonut sen jo monta kertaa. Ristiretkiäkään ei olisi koskaan tullut,
jos Saatana silloin vielä olisi ollut vankilassa. Minä ainakin uskon, että Teuvo on oikeassa....no milloin se vankeus sitten alkoi, kun en sitä todellakaan ymmärrä...
Minulle avautuu aivan toisenlainen käsitys Ilmestyskirjasta eli, että se 1000-vuotisaika ei ole vielä tullutkaan!
Ajatus, että saatana olisi ollut sillä tavalla sidottu, ettei se enää kansoja villitsisi ja vielä 1000-vuoden ajan, on perusteltava Raamatulla...sitähän varten keskustelupalstat ovat!
Älä puutu keskusteluihin, jos ne tuntuvat jakaaukselta!
Olen varmaan niin tyhmä, dementoitunut tai muuten heikkoälyinen kun en mitenkään ymmärrä, miten ristiretket selittäisivät kyseisen 1000-vuotiskauden! En ymmärrä! - keskustelupalstoja
Hengelliset asiat ovat yhteisiä...tieto lisääntyy ja saatanan kuljeet voidaan paljastaa...siitä on kysymys...Teuvo pakenee, ellei ole totuudesta syntynyt..
Jokainen totuudesta syntynyt tietää, mitä Ilmestyskirjassa kerrottu 1000-vuotinen aika
tarkoittaa!
Joka profertoi, se sallikoon profetoimisensa tulla arvostelluksi seurakunnassa, pyhien yhteydessä! Oliko ajatus sinulle vieras ja väsyttävä? - sinä se
keskustelupalstoja kirjoitti:
Hengelliset asiat ovat yhteisiä...tieto lisääntyy ja saatanan kuljeet voidaan paljastaa...siitä on kysymys...Teuvo pakenee, ellei ole totuudesta syntynyt..
Jokainen totuudesta syntynyt tietää, mitä Ilmestyskirjassa kerrottu 1000-vuotinen aika
tarkoittaa!
Joka profertoi, se sallikoon profetoimisensa tulla arvostelluksi seurakunnassa, pyhien yhteydessä! Oliko ajatus sinulle vieras ja väsyttävä?joka jankutti profetia-palstalla varmaan kaksi vuotta kasteasiaa? Joka ei oikein osaa hyväksyä muita ihmisiä eikä erilaisia mielipiteitä? Jonka omaatuntoa ei yhtään soimaa, vaikka on lyönyt lyttyyn monta näillä palstoilla iloisena uskostaam kertovaa? Keitä yrität eksyttää kannoiltasi, kun et käytä rekisteröityä nimimerkkiäsi?
- kaiken väärän lyttyynlyömis...
sinä se kirjoitti:
joka jankutti profetia-palstalla varmaan kaksi vuotta kasteasiaa? Joka ei oikein osaa hyväksyä muita ihmisiä eikä erilaisia mielipiteitä? Jonka omaatuntoa ei yhtään soimaa, vaikka on lyönyt lyttyyn monta näillä palstoilla iloisena uskostaam kertovaa? Keitä yrität eksyttää kannoiltasi, kun et käytä rekisteröityä nimimerkkiäsi?
Minne hävisi TT...entä Jumalan tulenkantaja!
Ketä Teuvo lyö lyttyyn? Hyvä jos lyö lyttyyn vääryyttä! Mutta silti 1000-vuotista Jumalan
rauhanvaltakuntaa et sinäkään voi lytistää! - alkup.raimo
sinä se kirjoitti:
joka jankutti profetia-palstalla varmaan kaksi vuotta kasteasiaa? Joka ei oikein osaa hyväksyä muita ihmisiä eikä erilaisia mielipiteitä? Jonka omaatuntoa ei yhtään soimaa, vaikka on lyönyt lyttyyn monta näillä palstoilla iloisena uskostaam kertovaa? Keitä yrität eksyttää kannoiltasi, kun et käytä rekisteröityä nimimerkkiäsi?
rekisteröityä...siksi että moni yritti eksyttää ihmisiä luulemaan, että kaikki raimo-nimimerkillä kirjoitetut tekstit olisivat minun käsialaani..oletko itse niitä sekottajia!
Mikäpä kastekirjoitukseni ei ollut Jumalan Sanan mukainen? Koitko kaiken jankutukseksi vain siksi, että olit eri mieltä mutta et pystynyt perustelemaan!
Jospa se ilo ja valo, mikä monella innokkaalla kirjoittajalla olikin, osoittautui omavalintaiseksi ja vääräksi ja pimeyden teoksi.
Ei Jumalan armo satuta, totuushan tekee vapaaksi! - ei ole
kaiken väärän lyttyynlyömis... kirjoitti:
Minne hävisi TT...entä Jumalan tulenkantaja!
Ketä Teuvo lyö lyttyyn? Hyvä jos lyö lyttyyn vääryyttä! Mutta silti 1000-vuotista Jumalan
rauhanvaltakuntaa et sinäkään voi lytistää!hävinnyt vaan vaihtelee nimimerkkiä.
- selvyyttä asiaan
ei ole kirjoitti:
hävinnyt vaan vaihtelee nimimerkkiä.
se ihminen, joka latelee pitkiä tekopyhiä tekstejä, jotta hänet huomattaisiin,
ja liittää loppuun: hänen vähäinen palvelija? - alkup.raimo
sinä se kirjoitti:
joka jankutti profetia-palstalla varmaan kaksi vuotta kasteasiaa? Joka ei oikein osaa hyväksyä muita ihmisiä eikä erilaisia mielipiteitä? Jonka omaatuntoa ei yhtään soimaa, vaikka on lyönyt lyttyyn monta näillä palstoilla iloisena uskostaam kertovaa? Keitä yrität eksyttää kannoiltasi, kun et käytä rekisteröityä nimimerkkiäsi?
seurasi kun profetiapalstalla syntyi kastekeskusteluja....siitä seurasi oma "kastepalsta"...ja muistatko, että minua sotkettiin muutamiin kirjoittajiin ja jopa ilkeästi mm. että silloin "kastemies"-nimimerkillä vähintäänkin alapäätyylillä kirjoittanut nimimerkki liitettiin minuun ja vielä sairaan ihmisen tunnusmerkein!
Mitäpä sinulla on minua vastaan...ennakkoasenteitako ja syytöksiäkö? Kerro toki, totuus vapauttaa! - jos on oikea
ei ole kirjoitti:
hävinnyt vaan vaihtelee nimimerkkiä.
profeetta! Teuvoako pelkää vai raimoa!
- muukalainen 4
ei ole kirjoitti:
hävinnyt vaan vaihtelee nimimerkkiä.
on että TTT. on saatu johdattaa täysin
harhaan.
Siinä näkee sen räikeyden mitä väärät opit
saavat aikaan.
- eikä kukaan
Mitä Helvetin merkitystä tuollaisisella teorialla vuosiluvuista on.
Käsitys muustakin ajasta on täysin hukassa sillä Luominenkin saattaa olla vielä kesken.- olekaan
mutta ajatus. että 1000-vuotinen rauhanaika, jolloin saatana sidotaan syvyyteen, suljetaan ja lukitaan ja jolloin Kristuksessa ylösnousseet kuolleet saavat uudessa ruumiissa hallita Jeesuksen valtakunnassa, jossa ei sodita, ei ole petoeläimiä jne... on niin valtava ja mullistava tapahtuma, että kyllä sillä on merkitystä.
Raamattu ei raukene tyhjiin. Kaikki toteutuu Jeesuksessa Kristuksessa!
Messias istuu kerran Daavidin valtaituimelle ja
hallitsee Egyptin purosta Eufrat-virtaan...ja kaiken tämän esikuvanahan oli Salomon valtakunta, jolloin kaikkien maiden kuninkaat tulivat kyselemään Salomon viisautta...Sama toistuu, mutta täydellisesti, koska Salomo lankesi, Jeesus ei lankea...Jerusalemista lähtee laki ja Herra säätää oikeutensa maan ääriin...On se niin valtav tapahtuma, että siitä ei kannata puhua..
Käärme suo-ojan reunalla, joka Teuvolle kerran sihisi, jätti sihinän päälle ja se Teuvon pitää saada kakistettua pois....ajattele: Ei aseita 1000:een vuoteen...ei armeijaa ...ei varkaita...ei murhamielihiä...pienet lapset leikkivät käärkeillä ja myrkkyliskoilla...leijona ja karitsa käyvät samalla laitumella....
Itsekin olen siellä ylösnousemusruumissa Jeesuksen kanssa...niin olen...niin uskon---oletko sinä!
Tämän ajan vainot, kidutukset ja kaikki kurjuus ovat vain mitätöntä pedon pilkkaa siihen kirkkauteen verrattuna, mikä kerran taivaassa on
ja 1000-vuotinen valtakunta on sen esimakua! - maahan
olekaan kirjoitti:

ja 1000-vuotinen valtakunta on sen esimakua!Tuskin sillä on merkitystä että onko tuhatvuotinen valtakunta tullut vai jo mennyt, sillä tärkein kysymys on se että mitä sinä olet tänään.
Aika on totta ja aika on myös harhaa, sillä eilistä ei enää ole ja huomista et voi elää. Elämässä tapahtuu juuri niin miten tänään petaamme, eli niin myös makaamme.
Se on luonnollisesti totta että raamattu ei raukene tyhjiin ja kaikki toteutuu Kristuksessa, mutta ajallisuus kuuluu ajallisuuteen ja taivaalliset kuvaelmat ovat toisia todellisuuksia, jotka paljastuvat aikanaan.
Ajallisesti katsottavat päämäärät olisi oltava ja jotakin niiden eteenpäin viemiseksi olisi myös tehtävä, sillä taivaallisia haaveilijoita kyllä löytyy itsestämmekin, ja tämä arvokas elämä on annettu juuri elämistä varten. - ja kadottaa sen
maahan kirjoitti:
Tuskin sillä on merkitystä että onko tuhatvuotinen valtakunta tullut vai jo mennyt, sillä tärkein kysymys on se että mitä sinä olet tänään.
Aika on totta ja aika on myös harhaa, sillä eilistä ei enää ole ja huomista et voi elää. Elämässä tapahtuu juuri niin miten tänään petaamme, eli niin myös makaamme.
Se on luonnollisesti totta että raamattu ei raukene tyhjiin ja kaikki toteutuu Kristuksessa, mutta ajallisuus kuuluu ajallisuuteen ja taivaalliset kuvaelmat ovat toisia todellisuuksia, jotka paljastuvat aikanaan.
Ajallisesti katsottavat päämäärät olisi oltava ja jotakin niiden eteenpäin viemiseksi olisi myös tehtävä, sillä taivaallisia haaveilijoita kyllä löytyy itsestämmekin, ja tämä arvokas elämä on annettu juuri elämistä varten.on sen löytävä!
Maailma hukkuu ja sen himo. Hyvä ja helppo on hyvinvointivaltiossa kirjoitella uskonnollisfilosofisia tyytyväisyyksiä, mutta ne eivät ole pyhän Jumalan suusta lähtevä miekka; laki ja evankeliumi, jotka lyövät ja parantavat,
vaan petollisia ja suloisia valheen sanoja, jotka
lähtevät langenneiden enkelin ja maailmanmielisten ihmisten suusta!
1950-luvulta lukien muistan pettureiden käyneen eri tilaisuuksissa jopa pienille opettamassa:
Rakas Jumala tee minusta hyvä ihminen ja auta minua olemaan ystävällinen!
Eivät huomaa tekopyhyyttä eikä sitä, että Jumalan hyvyys on jo ilmestynyt, se on jo Jeesuksessa anettu, että eläisimme siitä ja tekisimme parannuksen! - sillä onko
maahan kirjoitti:
Tuskin sillä on merkitystä että onko tuhatvuotinen valtakunta tullut vai jo mennyt, sillä tärkein kysymys on se että mitä sinä olet tänään.
Aika on totta ja aika on myös harhaa, sillä eilistä ei enää ole ja huomista et voi elää. Elämässä tapahtuu juuri niin miten tänään petaamme, eli niin myös makaamme.
Se on luonnollisesti totta että raamattu ei raukene tyhjiin ja kaikki toteutuu Kristuksessa, mutta ajallisuus kuuluu ajallisuuteen ja taivaalliset kuvaelmat ovat toisia todellisuuksia, jotka paljastuvat aikanaan.
Ajallisesti katsottavat päämäärät olisi oltava ja jotakin niiden eteenpäin viemiseksi olisi myös tehtävä, sillä taivaallisia haaveilijoita kyllä löytyy itsestämmekin, ja tämä arvokas elämä on annettu juuri elämistä varten.1000-vuotinen valtakunta ollut ja mennyt vai vasta tulossa, koska jos se olisi jo mennyt, silloin JeesusKristus olisi jo tullut ja rauhanvaltakunta ollut ja nyt olsimme todellakin
"left behind"...aika utopistinen olikin ajatuksesi...Jeesus tulee pian ja valtava armo on se, että joka uskossa Herraan on kuollut se herää eloon ja hallitsee uudessa ruumissa, ylösnousemusruumiissa Herran kanssa ja joka on täällä uskossa häneen hänen tullessaan, se saa saman osan...
-...on sillä valtava merkitys...todella valtava!!
Kiitos Jumalalle, että Jeesuksen, Messiaan päivät ovat vielä edessäpäin! - tuo tonni
sillä onko kirjoitti:
1000-vuotinen valtakunta ollut ja mennyt vai vasta tulossa, koska jos se olisi jo mennyt, silloin JeesusKristus olisi jo tullut ja rauhanvaltakunta ollut ja nyt olsimme todellakin
"left behind"...aika utopistinen olikin ajatuksesi...Jeesus tulee pian ja valtava armo on se, että joka uskossa Herraan on kuollut se herää eloon ja hallitsee uudessa ruumissa, ylösnousemusruumiissa Herran kanssa ja joka on täällä uskossa häneen hänen tullessaan, se saa saman osan...
-...on sillä valtava merkitys...todella valtava!!
Kiitos Jumalalle, että Jeesuksen, Messiaan päivät ovat vielä edessäpäin!Ei sillä ole merkitystä ja älä elämää pelkää.
- Jos ihmiskunta
tuo tonni kirjoitti:
Ei sillä ole merkitystä ja älä elämää pelkää.
saisi päivänkään elää ilman sotaa, vääryyttä, pahuutta. raatelevia petoja, ja sinä päivänä Jeesus hallitsisi kuninkaana Jerusalemista ja saisimme mentä häntä kumartamaan, keskustelemaan jne...toki se olisi melkoinen "fraasi"
MUTTA AJATTELE HYVÄ YSTÄVÄ, ETTÄ NIITÄ PÄIVIÄ TULEEKIN 365000...ELI SITÄ KAIKKEA IHANUUTTA, JOLLOIN JUMALAN HENKI ON KAIKEN LIHAN PÄÄLLÄ, EIKÄ SODITA EIKÄ TEHDÄ PAHAA EIKÄ VAHINKOA KESTÄÄ
"TONNIN"...TUHAT VUOTTA ,,,,SIIS 365000 PÄIVÄÄ JA VIELÄ KARKAUSPÄIVÄT PÄÄLLE...Kiitos Jumalalle Jeesuksen Messiaan nimessä! Amen
Sillä on valtava merkitys tuolla tonnilla,,,armon fraasi.., pelkään elämää...pyhää Jumalaa, joka on Jeesuksessa tie, totuus ja elämä! - mikä aihe
Jos ihmiskunta kirjoitti:
saisi päivänkään elää ilman sotaa, vääryyttä, pahuutta. raatelevia petoja, ja sinä päivänä Jeesus hallitsisi kuninkaana Jerusalemista ja saisimme mentä häntä kumartamaan, keskustelemaan jne...toki se olisi melkoinen "fraasi"
MUTTA AJATTELE HYVÄ YSTÄVÄ, ETTÄ NIITÄ PÄIVIÄ TULEEKIN 365000...ELI SITÄ KAIKKEA IHANUUTTA, JOLLOIN JUMALAN HENKI ON KAIKEN LIHAN PÄÄLLÄ, EIKÄ SODITA EIKÄ TEHDÄ PAHAA EIKÄ VAHINKOA KESTÄÄ
"TONNIN"...TUHAT VUOTTA ,,,,SIIS 365000 PÄIVÄÄ JA VIELÄ KARKAUSPÄIVÄT PÄÄLLE...Kiitos Jumalalle Jeesuksen Messiaan nimessä! Amen
Sillä on valtava merkitys tuolla tonnilla,,,armon fraasi.., pelkään elämää...pyhää Jumalaa, joka on Jeesuksessa tie, totuus ja elämä!Totta kait arvostan ajallisuutta täydellisempää elämää, mutta vastaappa miksi enkeleittenkin on sanottu halajavan ihmisen aistillisuuden (en tarkoita himoa) kokemista, joihin ne eivät pysty. Tämä väite löytyy raamatusta ja on fakta.
Valitettavasti tämä ihmisten maailma on tällainen epäkypsä ja rikkinäinen ja väitän etä samaa löytyy omasta sisäisyydestäsikin. Et tiedä himojesi ja viehtymyksiesi syitä, etkä tunne itseäsi juurikaan enempää kuin esimerkiksi vaikka muslimin maailmankuvaa tai Pariisin reunakortteleita.
Kyllä 365 000 perättäistä ja yhtäjaksoista konvehtipäivää tai kirkastusjuhlaa olisi jossakin vaiheessa suoranaista kärsimystä. Tulisi itku pitkästä ilosta, sanoo sananlaskukin. - kuin se....
mikä aihe kirjoitti:
Totta kait arvostan ajallisuutta täydellisempää elämää, mutta vastaappa miksi enkeleittenkin on sanottu halajavan ihmisen aistillisuuden (en tarkoita himoa) kokemista, joihin ne eivät pysty. Tämä väite löytyy raamatusta ja on fakta.
Valitettavasti tämä ihmisten maailma on tällainen epäkypsä ja rikkinäinen ja väitän etä samaa löytyy omasta sisäisyydestäsikin. Et tiedä himojesi ja viehtymyksiesi syitä, etkä tunne itseäsi juurikaan enempää kuin esimerkiksi vaikka muslimin maailmankuvaa tai Pariisin reunakortteleita.
Kyllä 365 000 perättäistä ja yhtäjaksoista konvehtipäivää tai kirkastusjuhlaa olisi jossakin vaiheessa suoranaista kärsimystä. Tulisi itku pitkästä ilosta, sanoo sananlaskukin.kaaban kivi...vai mikä se lie...
Synti on todellisuutta ja siitä pääset vain puhdistumalla Jeesuksen nimessä ja veressä! - lihan himoa
mikä aihe kirjoitti:
Totta kait arvostan ajallisuutta täydellisempää elämää, mutta vastaappa miksi enkeleittenkin on sanottu halajavan ihmisen aistillisuuden (en tarkoita himoa) kokemista, joihin ne eivät pysty. Tämä väite löytyy raamatusta ja on fakta.
Valitettavasti tämä ihmisten maailma on tällainen epäkypsä ja rikkinäinen ja väitän etä samaa löytyy omasta sisäisyydestäsikin. Et tiedä himojesi ja viehtymyksiesi syitä, etkä tunne itseäsi juurikaan enempää kuin esimerkiksi vaikka muslimin maailmankuvaa tai Pariisin reunakortteleita.
Kyllä 365 000 perättäistä ja yhtäjaksoista konvehtipäivää tai kirkastusjuhlaa olisi jossakin vaiheessa suoranaista kärsimystä. Tulisi itku pitkästä ilosta, sanoo sananlaskukin.en tiedä enkeleistä...varmaan kadehtivat aikoinaan ihmislapsia ja siksi saatanakin lankesi...ja taivaan pojat...enkelit ottivat maan tyttäriä vaimoikseen ja yhtyivät heihin ja niin jälkeläisistään tuli refalaisia..
Mutta minä haluan jo enkelien kaltaiseksi,,ulos tästä lihallisen aistien ruumiista! Ylösnousemusruumiiseen, jossa voi kulkea lukittujen ovien läpi! - sama L
lihan himoa kirjoitti:
en tiedä enkeleistä...varmaan kadehtivat aikoinaan ihmislapsia ja siksi saatanakin lankesi...ja taivaan pojat...enkelit ottivat maan tyttäriä vaimoikseen ja yhtyivät heihin ja niin jälkeläisistään tuli refalaisia..
Mutta minä haluan jo enkelien kaltaiseksi,,ulos tästä lihallisen aistien ruumiista! Ylösnousemusruumiiseen, jossa voi kulkea lukittujen ovien läpi!Kuule Sinä lapsukainen, jos sinulla olisi Uskoa edes sinapinsiemenen verran niin vuoret siirtyisivät käskystäsi, mutta on enemmän kuin luultavaa ettet edes tiedä mitä sanalla usko tarkoitetaan.
Tavoitteesi on aivan oikea, mutta tarkoittamallasi oikotiellä tarkoitat Jeesuksen ja Luojasi tarkoituksen väheksymistä tai suorastaan mitätöimistä. - varma?
kuin se.... kirjoitti:
kaaban kivi...vai mikä se lie...
Synti on todellisuutta ja siitä pääset vain puhdistumalla Jeesuksen nimessä ja veressä!"Jeesuksen nimessä ja veressä on syntisi anteeksi", on armahtava lause. Se joka tämän sisäistää on autuas.
- mene sinä vasemmalle
sama L kirjoitti:
Kuule Sinä lapsukainen, jos sinulla olisi Uskoa edes sinapinsiemenen verran niin vuoret siirtyisivät käskystäsi, mutta on enemmän kuin luultavaa ettet edes tiedä mitä sanalla usko tarkoitetaan.
Tavoitteesi on aivan oikea, mutta tarkoittamallasi oikotiellä tarkoitat Jeesuksen ja Luojasi tarkoituksen väheksymistä tai suorastaan mitätöimistä.koska näen Hengessä mustan hahmon...tule Golgatan
veren alle ja puhdistu...olisipa mahtava näky saada kirkastettu sielu! Vaikka syntisi (joillakin sielullisfilosofiset hienoudet) olisivat veriruskeat, ne tulevat villanvalkeiksi!
Anna elämäsi Jeesukselle...pyydä Jumalalta sellainen ahdas portti että suorastaan huudat: Herra Jeesus armahda! ja saat vapauden Jeesuksen tähden! - ihmisviisauden
varma? kirjoitti:
"Jeesuksen nimessä ja veressä on syntisi anteeksi", on armahtava lause. Se joka tämän sisäistää on autuas.
teko...niin juuri, mutta ei kuitenkaan Hengessä, minkä Henki minulle juuri näytti:
Ahdas portti on oikealla ja vie Golgatalle, mutta musta hahmo sopertaa Jeesuksen verestä ohi lain ahdistamana ...ei siis poispäin ahtaasta portista! Olet helppo tapaus! Mutta ota jo opiksesi ja tunnusta syntisi..hienot langat! - parempi virsta...
ihmisviisauden kirjoitti:
teko...niin juuri, mutta ei kuitenkaan Hengessä, minkä Henki minulle juuri näytti:
Ahdas portti on oikealla ja vie Golgatalle, mutta musta hahmo sopertaa Jeesuksen verestä ohi lain ahdistamana ...ei siis poispäin ahtaasta portista! Olet helppo tapaus! Mutta ota jo opiksesi ja tunnusta syntisi..hienot langat!Vai sinä?
Kuule Suni, nämä sanat saavat myrkkysi kiehumaan.
Palaa polkujasi takaisin sieltä kyykäärmeitten suolta.
Mieli muuttuu helposti mielettömyydeksi. - .....
mene sinä vasemmalle kirjoitti:
koska näen Hengessä mustan hahmon...tule Golgatan
veren alle ja puhdistu...olisipa mahtava näky saada kirkastettu sielu! Vaikka syntisi (joillakin sielullisfilosofiset hienoudet) olisivat veriruskeat, ne tulevat villanvalkeiksi!
Anna elämäsi Jeesukselle...pyydä Jumalalta sellainen ahdas portti että suorastaan huudat: Herra Jeesus armahda! ja saat vapauden Jeesuksen tähden!Anteeksi vaan.
Kuule! En pelkää sihinääsi.
Vai vasemmalle.
Osoittamaasi suunta ei kyllä kiinnosta ja tämä tunnetusti lanseerattu sana, ahdasportti tuo mieleen käärmeen kokoisen reiän.
Luotan että Luoja valaisee polkuni. - oliko se aikoinaan
..... kirjoitti:
Anteeksi vaan.
Kuule! En pelkää sihinääsi.
Vai vasemmalle.
Osoittamaasi suunta ei kyllä kiinnosta ja tämä tunnetusti lanseerattu sana, ahdasportti tuo mieleen käärmeen kokoisen reiän.
Luotan että Luoja valaisee polkuni.sinun tekstiäsi: entä tämä?
entä tämä?
Oletko sinä se kastemies vai oletko se "mahtava"
jesuiitta? -vai molempia? - mene ahtaasta
..... kirjoitti:
Anteeksi vaan.
Kuule! En pelkää sihinääsi.
Vai vasemmalle.
Osoittamaasi suunta ei kyllä kiinnosta ja tämä tunnetusti lanseerattu sana, ahdasportti tuo mieleen käärmeen kokoisen reiän.
Luotan että Luoja valaisee polkuni.portista, koska portti on lihaesiripussa...Jeesuksen haavoitetussa ruumiissa!
- vai niin
mene ahtaasta kirjoitti:
portista, koska portti on lihaesiripussa...Jeesuksen haavoitetussa ruumiissa!
Tällainen höpötys on yhtä tyhjän kanssa, joten
älä sekoita puuroja ja vellejä samassa kupissa.
Käärmeen saa pulloon ja pyssyynkin, joten se siitä. - ylimielinen
oliko se aikoinaan kirjoitti:
sinun tekstiäsi: entä tämä?
entä tämä?
Oletko sinä se kastemies vai oletko se "mahtava"
jesuiitta? -vai molempia?Kastemies ja Jesuiitta en ole mutta luulen tietäväni elämän todellisuudesta hieman enemmän kuin esim. sinä tai suni.
- alkup.raimo
vai niin kirjoitti:
Tällainen höpötys on yhtä tyhjän kanssa, joten
älä sekoita puuroja ja vellejä samassa kupissa.
Käärmeen saa pulloon ja pyssyynkin, joten se siitä.ja ovi Jumalan tykö...Pääsy Jumalan tykö käy Jeesuksen lihaesiripun kautta...Jeesus runneltiin ihmishahmoa muistuttamattomaksi...Hän oli haavoitettu, etä meillä olisi rauha...Antirksristus ja sen käärmeet eivät tunnusta edes Jeesuksen lihaantulemista, saatika
mene Kristuksen lävistettyjen käsien tai jalkojen lähelle...Siis se vain siitä...! - alkup.raimo
ylimielinen kirjoitti:
Kastemies ja Jesuiitta en ole mutta luulen tietäväni elämän todellisuudesta hieman enemmän kuin esim. sinä tai suni.
elämän todellisuudesta, mutta puuttuvan seurakuntayhteyden tähden Jumala sallii täälläkin teuvon tulla hiotuksi!
- Kun väität keisari Konstant...
olleen saatanan palvelija, mitä mieltä olet
vastaavasti kungas Nebukadnesarista, joka palvotti itseään kultaisella kuvapatsaalla! - sivusta seuraaja
Kun Saatana oli vapaana jo vuonna 90, jolloin se tapattanut jo monta opetuslasta ja
alkuseurakunnan Totuuden Hengen saanutta Kristuksen todistajaa,
ja toimittanut Jeesuksen viimeisen vielä elossa olleen opetuslapsen vankeuteen,
niin laske tästä, milloin sen vankeus alkoi.
En ole Teuvo, vaan sivusta tarkkailija, joka on
joutunut todella miettimään kaikkia Teuvon esittämiä asioita.- havaitsija
"En ole Teuvo, vaan sivusta tarkkailija, joka on
joutunut todella miettimään kaikkia Teuvon esittämiä asioita".
Sanasi "todella" tarkoittaa että mietityttää mielenkiinnolla, jos näin on niin siitä vapaasti kokeilemaan ahtaanportin takaisia olemuksia. Kukaan ei sinua estä, ja Luoja armahtakoon en itsekään, vaikka pidän hänen ohjaavaa henkeään vajaana ja epäkypsänä, ja mahdollisesti vainajahenkenä. - koska Teuvo on väärässä
ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...mutta huomaatko, ettei Teuvo voi vastata...siis Teuvo ei vastaa!
Mieti itse ja huomaa, ettei kyseistä aikakautta ole vielä ollut!
Siksi kysyin, että Teuvokin huomaisi...on varmasti jomiettimässä, mutta ei voi vastata...ei osaa vastata kun huomaa olleensa väärässä...KOSKA
JOHANNEKSEN ILMESTYSKIRJASSA KERROTTUA 1000-VUOTISJAKSOA EI OLE VIELÄ OLLUT EIKÄ TULLUT!
Seuraa sivusta tai edestä mutta niin se on! - totuuden puolella
koska Teuvo on väärässä kirjoitti:
ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...mutta huomaatko, ettei Teuvo voi vastata...siis Teuvo ei vastaa!
Mieti itse ja huomaa, ettei kyseistä aikakautta ole vielä ollut!
Siksi kysyin, että Teuvokin huomaisi...on varmasti jomiettimässä, mutta ei voi vastata...ei osaa vastata kun huomaa olleensa väärässä...KOSKA
JOHANNEKSEN ILMESTYSKIRJASSA KERROTTUA 1000-VUOTISJAKSOA EI OLE VIELÄ OLLUT EIKÄ TULLUT!
Seuraa sivusta tai edestä mutta niin se on!Ei arkkipiispa Paarmankaan olisi äskettäinkään tarvinnut puolustaa muslimeja,
vaikka heillä on oikeus tappaa jokainen muslimi, joka kääntyy kristityksi.
Tällaista on ekumenia eli yhteiseksytysläisyys. - totuus esiin
koska Teuvo on väärässä kirjoitti:
ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...mutta huomaatko, ettei Teuvo voi vastata...siis Teuvo ei vastaa!
Mieti itse ja huomaa, ettei kyseistä aikakautta ole vielä ollut!
Siksi kysyin, että Teuvokin huomaisi...on varmasti jomiettimässä, mutta ei voi vastata...ei osaa vastata kun huomaa olleensa väärässä...KOSKA
JOHANNEKSEN ILMESTYSKIRJASSA KERROTTUA 1000-VUOTISJAKSOA EI OLE VIELÄ OLLUT EIKÄ TULLUT!
Seuraa sivusta tai edestä mutta niin se on!Minä kun luulin, että tämä teksti on Raamatusta:
Minua helpotti suuresti kun ilmoitit, että tämäkin on vain Sunin omaa tekstiä. - ali.
totuuden puolella kirjoitti:
Ei arkkipiispa Paarmankaan olisi äskettäinkään tarvinnut puolustaa muslimeja,
vaikka heillä on oikeus tappaa jokainen muslimi, joka kääntyy kristityksi.
Tällaista on ekumenia eli yhteiseksytysläisyys.Eikö muslimit ole ihmisiä?
- totuus esiin
ali. kirjoitti:
Eikö muslimit ole ihmisiä?
mutta mistä on heidän uskonoppinsa? Jumalako käskee tappaa jokaisen, joka kääntyy kristityksi?
- alkup.raimo
totuus esiin kirjoitti:
Minä kun luulin, että tämä teksti on Raamatusta:
Minua helpotti suuresti kun ilmoitit, että tämäkin on vain Sunin omaa tekstiä.niinkuin itsekin tiedät, mutta tahtoisinpa tietää juuri miten joku Teuvo, sinä tai muu sijoitatte 1000-vuotisen rauhan jonnekin 1900 vuotta sitten
tapahtuneeksi..Kyllä varmasti jossain olisi ker´rottu, jos ihmiset ja eläimet olisivat kaikkialla saaneet olla "rauhassa" ja mennä Jerusalemiin edes "yhdenkään päivän" ajaksi!
Näin on näreet! Amen! - ali.
totuus esiin kirjoitti:
mutta mistä on heidän uskonoppinsa? Jumalako käskee tappaa jokaisen, joka kääntyy kristityksi?
Eiköhän se totuus ole hieman hukassa, sulta, multa, sunilta ja viipulan vassultakin.
- alkup.raimo
totuus esiin kirjoitti:
Minä kun luulin, että tämä teksti on Raamatusta:
Minua helpotti suuresti kun ilmoitit, että tämäkin on vain Sunin omaa tekstiä.ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...oletko tahallasi väärämielinen kiusaaja vai armossa kilvoittelija?
- toinen sivusta seurannut
alkup.raimo kirjoitti:
ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...oletko tahallasi väärämielinen kiusaaja vai armossa kilvoittelija?
kaikenlaisista suunsoittajista välittää.
Jumala tietää ajat ja tulevaisuuden ja jotka
häneen turvaavat joutuvat aina vainottaviksi mutta ovat silti voittajia Jeesuksen Hengessä! - totuus esiin
alkup.raimo kirjoitti:
niinkuin itsekin tiedät, mutta tahtoisinpa tietää juuri miten joku Teuvo, sinä tai muu sijoitatte 1000-vuotisen rauhan jonnekin 1900 vuotta sitten
tapahtuneeksi..Kyllä varmasti jossain olisi ker´rottu, jos ihmiset ja eläimet olisivat kaikkialla saaneet olla "rauhassa" ja mennä Jerusalemiin edes "yhdenkään päivän" ajaksi!
Näin on näreet! Amen!Tiiviisti olen näitä keskusteluja käynyt seuraamassa, enkä ole mistään löytänyt sellaista
Teuvo Sunin viestiä, että hän olisi ilmoittanut 1000 vuotisen rauhan ajan alkaneen 1900 vuotta sitten.
Hän ilmoitti vain sen Raamatun totuuden, että jo vuonna 90 oli Saatana päästetty vankilastaan,
jonka jälkeen se on eksyttänyt jo koko maailman. - onkin...hyvä
totuus esiin kirjoitti:
Tiiviisti olen näitä keskusteluja käynyt seuraamassa, enkä ole mistään löytänyt sellaista
Teuvo Sunin viestiä, että hän olisi ilmoittanut 1000 vuotisen rauhan ajan alkaneen 1900 vuotta sitten.
Hän ilmoitti vain sen Raamatun totuuden, että jo vuonna 90 oli Saatana päästetty vankilastaan,
jonka jälkeen se on eksyttänyt jo koko maailman.että otit esille,,,Herää siis kysymys, että mistä saatana pääsi...siitäkä suljettuun ja lukittuun syvyyteen heittämisestä, joka Raamatun mukaan kestää 1000-vuotta? Vai mistä!
Jos Teuvo tarkoittaa Ilm.kirjan 20 luvussa mainittua asiaa, silloinhan 1000-vuotinen valtakunta on jo tullut ja mennyt...ja sitähän teuvo varmaan tarkoittaa, mutta silloin pitää heittää kehiin " ..tuhat vuotta kuin yksi päivä..." mutta moni moni asia j'ää silloi huomioonottamatta,,,Niin Miksi Teuvo ei voi vastata!
Ei Teuvo enää vastaa! - hyvinkin se, että
totuus esiin kirjoitti:
Tiiviisti olen näitä keskusteluja käynyt seuraamassa, enkä ole mistään löytänyt sellaista
Teuvo Sunin viestiä, että hän olisi ilmoittanut 1000 vuotisen rauhan ajan alkaneen 1900 vuotta sitten.
Hän ilmoitti vain sen Raamatun totuuden, että jo vuonna 90 oli Saatana päästetty vankilastaan,
jonka jälkeen se on eksyttänyt jo koko maailman.Kun Johanneksella Patmoksella näytettiin näyssä
"mitä pian tapahtuu", ja kun Teuvo lukee Ilmestyskirjaa eteenpäin ja tulee sen 20 lukuun, jossa puhutaan saatanan sitomisesta 1000-vuodeksi, alkaa omituinen asioiden yhdistely ja oma tulkinta...siitäpä lienee kysymys...mutta silloinhan asia menee yksioikoiseksi, koska
ei sekään, että Ilmestyskirjan loppussa sanotaan
Jeesuksen tulevan "pian" tarkoita, että se "pian" olisi vieläkään tapahtunut!
Miten te luette Raamattua, vai luetteko te vain
palstoilla olevia mielipidekeskusteluja? - alkuperäinen totuus
alkup.raimo kirjoitti:
ja heittää kehään "yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä" ...oletko tahallasi väärämielinen kiusaaja vai armossa kilvoittelija?
Sillä Saatanan henki on todella alkuperäinen, koska se on paratiisista lähtien kulkenut
kaikkien niiden mukana, jotka ova totuudelle kääntäneet selkänsä. - saatana sai lähteä
alkuperäinen totuus kirjoitti:
Sillä Saatanan henki on todella alkuperäinen, koska se on paratiisista lähtien kulkenut
kaikkien niiden mukana, jotka ova totuudelle kääntäneet selkänsä.minusta...muistan myös sen, miten Jeesus kirkastui Vapahtajakseni,,,mutta Pyhä Henki on yhä enemmän kirkastanut, että sainkin jo Vapahtajan, Herran Jeesuksen ja Hengen jo 5-päiväisenä kasteessa, mutta vasta 25-vuotiaana Jeesus sai minut!
Joten vastaukseni kysymykseesi "Oletko sinä myös alkuperäinen riivaaja" on : En ole! - alkuperäiseksi
alkuperäinen totuus kirjoitti:
Sillä Saatanan henki on todella alkuperäinen, koska se on paratiisista lähtien kulkenut
kaikkien niiden mukana, jotka ova totuudelle kääntäneet selkänsä.koska moni kujeili ensimmäisellä nimimerkilläni...nyt esimerkiksi en käytä kyseistä nimimerkkiä, mikä johtuu laiskasti
nousevasta hiirestä...pitäisi kait korjauttaa
atk-laite!
- RIENAAJILLE
Nämä tekevät kysymyksiään ja väitteitään vain kiusatakseen, ja johtaakseen huomion epäolennaisuuksiin POIS TOTUUDESTA.
HE OVAT JO PALKKANSA SAANEET
Ja muistakaamme Kuka voi murehtua!- ilman Teuvoakin
Saivatpahan Teuvon kirjoituksista yhteisen vastustajan nuo tekopyhät ja uudelleen kastetut.
- koska oppisi on jo koeteltu
ja monilta osiltaan köykäiseksi havaittu!
Teuvo ei vastaa, koska ei pysty!
Teuvo väitti yhdessä kirjoituksessaan olevan
niitä, joille Jumala on antanut viisauden, jota
ei voi vastustaa. Nyt täytyykin valita toinen
Raamatun jae ja pudistaa tomutkin...eikö niin! - järjestys
ilman Teuvoakin kirjoitti:
Saivatpahan Teuvon kirjoituksista yhteisen vastustajan nuo tekopyhät ja uudelleen kastetut.
kun uudestikastetaan:
ensin tekopyhyys ja sitten kaste!
- TEUVOAKO?
JOS KIVETKIN HUUTAISIVAT?
- Kivien kerääjä
Niin juuri niillä kivillä me tuo mies kivitettäisiin, jotta netissäkin olisi rauha.
- alkup. kivi
Kivien kerääjä kirjoitti:
Niin juuri niillä kivillä me tuo mies kivitettäisiin, jotta netissäkin olisi rauha.
Niin tehtäisiin, sillä maailmassahan on rauha, koska Saatanakin on vielä teljettynä vankilaan.
- fkgkfgjfigio
Se koira älähtää, johon jne.
Käsi sydämelle: Tunnustaako vasta jälkipolvet Teuvonkin olleen monessa asiassa oikeassa? - seitsemes e.
fkgkfgjfigio kirjoitti:
Se koira älähtää, johon jne.
Käsi sydämelle: Tunnustaako vasta jälkipolvet Teuvonkin olleen monessa asiassa oikeassa?Valitettavasti eivät tunnusta sillä jälkipolvia ei tule, vaan maailmanloppu.
- xyz
seitsemes e. kirjoitti:
Valitettavasti eivät tunnusta sillä jälkipolvia ei tule, vaan maailmanloppu.
Sillä sitähän Teuvo näyttää koko ajan viestittävän, että ihmiskunta elää rajun
eksytyksen lopun aikaa - Ilmestyskirjan aikaa. - 2Tess.
xyz kirjoitti:
Sillä sitähän Teuvo näyttää koko ajan viestittävän, että ihmiskunta elää rajun
eksytyksen lopun aikaa - Ilmestyskirjan aikaa.uudestikastajaliikkeet toronttohenkineen on aika pelottavia ilmiöitä vasta 100 vuoden sisällä tulleita ilmiöitä ja ne sopii hyvin olemaan se lopun ajan väkevä eksytys, jolla saatana seuloo ja viskelee ihmisiä selälleen urheiluhallien lattioille ja katsotaan ketkä pysyy lapsenuskossaan ja ketkä lähtee villitsevien henkien perään?
- Raamatulla perustella
xyz kirjoitti:
Sillä sitähän Teuvo näyttää koko ajan viestittävän, että ihmiskunta elää rajun
eksytyksen lopun aikaa - Ilmestyskirjan aikaa.että:
-tuhatvuotinen rauha, jolloin paholainen olisi täysin sidottu, suljettu ja lukittu olisi jo joskus ollut, koska se on vielä edessäpäin
-että uskoontullut olisi itsessään synnitön
v.1988:sta tähän päivään! - alkup.raimo
2Tess. kirjoitti:
uudestikastajaliikkeet toronttohenkineen on aika pelottavia ilmiöitä vasta 100 vuoden sisällä tulleita ilmiöitä ja ne sopii hyvin olemaan se lopun ajan väkevä eksytys, jolla saatana seuloo ja viskelee ihmisiä selälleen urheiluhallien lattioille ja katsotaan ketkä pysyy lapsenuskossaan ja ketkä lähtee villitsevien henkien perään?
pitäisi Eiffel-tornin kaatua ja Jumalan "tuulen"
puhaltaa pian Suomen yli...
Molemmat voivat tapahtua, mutta tietäkää, että jos keskuutenne tulee joku profeetta, joka ennustaa jotakin, joka sitten myös tapahtuu, älkää lähtekö seuraamaan vieraita jumalia, koska
Herra Jumala vain koettelee oletteko hänelle uskollisia..
Nyt ei ole herätysten aika, vaan lupumuksen ja väärien profeettojen aika...uskon, että Suomeen voi tulla vielä laajenmpikin herätys, mutta ei tällaisen elintason ja ulkonaisen rauhan aikana, vaan venäläismiehityksen seurauksena, sitten kun kansa saa tuta pyhän Isän rakkaudellista kuritusta, sitten tulee herätys! Googin sota, alkaa Pohjolasta! - profetioita
alkup.raimo kirjoitti:
pitäisi Eiffel-tornin kaatua ja Jumalan "tuulen"
puhaltaa pian Suomen yli...
Molemmat voivat tapahtua, mutta tietäkää, että jos keskuutenne tulee joku profeetta, joka ennustaa jotakin, joka sitten myös tapahtuu, älkää lähtekö seuraamaan vieraita jumalia, koska
Herra Jumala vain koettelee oletteko hänelle uskollisia..
Nyt ei ole herätysten aika, vaan lupumuksen ja väärien profeettojen aika...uskon, että Suomeen voi tulla vielä laajenmpikin herätys, mutta ei tällaisen elintason ja ulkonaisen rauhan aikana, vaan venäläismiehityksen seurauksena, sitten kun kansa saa tuta pyhän Isän rakkaudellista kuritusta, sitten tulee herätys! Googin sota, alkaa Pohjolasta!Voimalliset ajat voi olla hyvin lähellä. Kristuksen omissa tulee näkymään entistä selvemmin Jumalan läsnäolo kirkastumisena. Kirkastuu kuin päivä mentäessä keskipäivää kohden.
Samalla myös vihollisen offensiivit lisääntyvät väkevän eksytyksen muodossa. On oltava tarkkana ja luotettava vain Herraan ja Raamatun sanaan.
Nyt kannattaa rukoilla Herralta kuulevia korvia, näkeviä silmiä ja viisasta sydäntä eli hengen korvia, silmiä ja sydäntä ottamaan vastaan Jumalan voimaa, viisautta ja rakkautta. Jotka Minua odottavat he saavat uuden voiman. Minä uudistan sinun nuoruutesi kuin kotkan. Ole siunattu rakkaan Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, joka siunaus on sisimpäämme laskettu jo pienenä lapsena kasteessa. Amen. - xyz
Raamatulla perustella kirjoitti:
että:
-tuhatvuotinen rauha, jolloin paholainen olisi täysin sidottu, suljettu ja lukittu olisi jo joskus ollut, koska se on vielä edessäpäin
-että uskoontullut olisi itsessään synnitön
v.1988:sta tähän päivään!Valitun kansan historiaa.
- alkup.raimo
xyz kirjoitti:
Valitun kansan historiaa.
siitä olen lukenut monta hyllymetriä ja jos taas tarkoitat UT:n seurakuntahistoriaa, samoin...mutta ainoastaan Golgatan tapahtumien yhtydessä on mainittu "monien pyhien poisnukkuneiden herääminen", mutta ei kuitenkaan
pahan sitominen ja lukitseminen 1000-vuodeksi...
aivan on turha sellaista edes etsiä, koska se on vielä edessäpäin! Mutta Johannekselle sanotut
"Mitä pian tapahtuu" ei tarkoittanut edes Johanneksen elinaikaa! - alkup.raimo
profetioita kirjoitti:
Voimalliset ajat voi olla hyvin lähellä. Kristuksen omissa tulee näkymään entistä selvemmin Jumalan läsnäolo kirkastumisena. Kirkastuu kuin päivä mentäessä keskipäivää kohden.
Samalla myös vihollisen offensiivit lisääntyvät väkevän eksytyksen muodossa. On oltava tarkkana ja luotettava vain Herraan ja Raamatun sanaan.
Nyt kannattaa rukoilla Herralta kuulevia korvia, näkeviä silmiä ja viisasta sydäntä eli hengen korvia, silmiä ja sydäntä ottamaan vastaan Jumalan voimaa, viisautta ja rakkautta. Jotka Minua odottavat he saavat uuden voiman. Minä uudistan sinun nuoruutesi kuin kotkan. Ole siunattu rakkaan Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, joka siunaus on sisimpäämme laskettu jo pienenä lapsena kasteessa. Amen.olet armahtamassa minua Jeesuksen Hengessä...ei ole muuta tietä kuin se tie, jolla vaellamme...Se tie on kaita, mutta verellä merkitty...haavoitettua Karitsaa on helppo seurata, vaikka välillä tuntuu paavalimaisen vaikealta, ikäänkuin olisi jo kuolemaan tuomittu...kun aamuisin herään ei tiedä onko enää hengissä vai ei...joskus meneekin taju ja sitä hetkeä on alkanut jo varomaan,,,se johtuu uniapneasta...mutta siitä kun tokkuraisena alkaakin kielillä ylistämään Jeesuksen veren armoa ja pyytämään, että jos Jumala vielä tämän armon päivän antaa, hän lupauksensa mukaan vielä kantaa...johdattaa,,,armahtaa,,täyttää ja näyttää...yhden ihanan hetken perästä tulee isku,,ja aivan odottamattomalta taholta...kehenkään ei voi luottaa vaan kulkea rukouksin ja anella taivaallista sota-asua, jotta voi vastustaa uskossa kaikki pahan palavat nuolet...
Isä pitää huolen Jeesuksen nimessä!
siunauksin t. raimo
Pahat ajat tulevat, mutta silloin kärsivällisyydellä Herrassa ja hänen verensä armolla voimme voittaa...seiskäämme kupee totuuteen vyötettyinä...Kiitos Jeesus tämänkin päivän iskuista ja hyökkäyksistä...risti on okainen, raastava ja raskas, mutta siunauksen salaisuus, syntiä ja saastaisuutta vastaan! - profetioita
alkup.raimo kirjoitti:
olet armahtamassa minua Jeesuksen Hengessä...ei ole muuta tietä kuin se tie, jolla vaellamme...Se tie on kaita, mutta verellä merkitty...haavoitettua Karitsaa on helppo seurata, vaikka välillä tuntuu paavalimaisen vaikealta, ikäänkuin olisi jo kuolemaan tuomittu...kun aamuisin herään ei tiedä onko enää hengissä vai ei...joskus meneekin taju ja sitä hetkeä on alkanut jo varomaan,,,se johtuu uniapneasta...mutta siitä kun tokkuraisena alkaakin kielillä ylistämään Jeesuksen veren armoa ja pyytämään, että jos Jumala vielä tämän armon päivän antaa, hän lupauksensa mukaan vielä kantaa...johdattaa,,,armahtaa,,täyttää ja näyttää...yhden ihanan hetken perästä tulee isku,,ja aivan odottamattomalta taholta...kehenkään ei voi luottaa vaan kulkea rukouksin ja anella taivaallista sota-asua, jotta voi vastustaa uskossa kaikki pahan palavat nuolet...
Isä pitää huolen Jeesuksen nimessä!
siunauksin t. raimo
Pahat ajat tulevat, mutta silloin kärsivällisyydellä Herrassa ja hänen verensä armolla voimme voittaa...seiskäämme kupee totuuteen vyötettyinä...Kiitos Jeesus tämänkin päivän iskuista ja hyökkäyksistä...risti on okainen, raastava ja raskas, mutta siunauksen salaisuus, syntiä ja saastaisuutta vastaan!Jeesuksen veren voima on valtava voima. Hänen runneltu olemuksensa, naulan jäljet, keihään pistot, haavat ja naarmut, piiskan lyönnit, orjantappurakruunu, Jeesuksen verihaavat ne ovat jo parantaneet kaikki sinun sairautesi, syntisi on kannettu ristinpuulle, hinta on maksettu, lunastusmaksu on saatu, se on täytetty, olet vapaa. Sinun uniapneasi se on jo parantunut Jeesuksen nimessä, Hänen haavainsa kautta sinä olet parantunut. Isä tee voimallisia tekoja Raimon elämässä, jotta pyhän Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimi yhä kirkastuisi. Tee merkki Raimon hyväksi, kata juhlapöytä rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kiitokseksi ja nimesi kunniaksi nyt aina ja iankaikkisesti. Amen.
- xyz
Lähde vaikka siitä hetkestä, kun Saatana syöstiin taivaasta maahan. Eikö sen hetken ja alkuseurakunnan
lopun ajan välille mahdu maailmassa yhtään 1000 vuotista rauhanjaksoa, jos sinua tämä Sunin
ilmoitus niin kovasti rassaa.- alkup.raimo
vaan ainaista sotaa ja tuhoa ja hävitystä...maanjäristyksiä..sotaa...kapinoita...juuri kuten Jeesus ennustikin,,,ja vielä on edessä kaamein aika "suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman perustamisesta asti eikä milloinkaan tule...Taitaa olla mahdottoman ankara ja hirvittävä ahdistus, kun Jeesuskin niin kertoo---ja Ilmestyskirjan 8. ja
9. luku selittävät tuon ajan: 1/3 ihmisistä kuolee tulesta, savusta ja tulikivestä, 1/3 puista ja pensaista palaa, 1/3 laivoista hukkuu.
kaikki vihanta ruoho palaa, 1/3 vesilähteistä ja virroisata käy karvaaksi, kaikki meren eläimet kuolevat...kansojen kaupungit kukistuvat...ihmiset menevät kallionkoloihin ja maakuoppiin Herran kauhua ja kirkkautta pakoon...taivaitten voimat (uranus= myös uraanien) voimat järkkyvät... Pasunat soivat ja viimeisen pasunan soidessa,,,ahdistusten päivien jälkeen Jeesus lähettää enkelinsä' kokoamaan valittunsa...
Ei ole sellaista vielä tullut...ja jossakin vaiheessa paha sidotaan ja pedon surmaamat virkoavat hallitsemaan Jeesuksen Kristuksen kanssa tuhannen vuotta....silloin on Jumalan Henki kaiken lihan yllä..petoeläimetkin leppyvät ja syövät ruohoa...aseet taotaan auroiksi eikä enää opetella sotimaan...Kaikki tämä on vielä edessäpäin!
Ei voi olla Jumalan hengessä saatu ilmoitus, että
tuo aika olisi jo takanapäin eli loppunut joskus
Johannesen elinpäivien aikana tai hetimiten jälkeen!
Se on samaa heresiaa kuin sellainenkin väite, että joka on tullut uskoon v. 1988. on siitä asti ollut täysin synnitön!
Itsessään hän on koko ajan syntinen, mutta Kristuksessa pyhä...eihän muuten Paavali olisi
esim. Kolossan pyhiä kehottaanut panemaan pois kaikki pahuus, jossa he ennen elivät ja pukemaan Kristus yllensä Kol 3 - Victor

esim. Kolossan pyhiä kehottaanut panemaan pois kaikki pahuus, jossa he ennen elivät ja pukemaan Kristus yllensä Kol 3Olen täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Ei voi kuin ihmetellä, jos joku väittää 1000-vuotisen rauhanajan jo olleen. Raamatun ilmoitus on aivan yksiselitteinen, että se aika on vielä edessäpäin.
En ole missään sanonut, että ihmiskunta eläisi nyt
1000 vuotista rauhan aikaa, jolloin Saatana nukkuisi
vankilassaan kaikessa rauhassa, eikä kenelläkään
olisi mitään hätää.
Tämähän on täysin Saatanasta peräisin olevaa julistusta,
josta jo profeetatkin monasti muistuttivat:
"He kaikki pienimmästä suurimpaan hankkivat väärää
voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät
kansaa. Huolettomasti he parantelevat minun kansani
vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!"
vaikka rauhaa ei ole."
Eikä Jumalan oma Poikakaan tullut tuomaan maan päälle rauhaa:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan
päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa,
vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä,
tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
Viholliset ovat oman talon väkeä."
Tämänkin saan joka päivä omassa elämässäni todeksi
elää, niin kodissa, kuin sukulaisten kesken ja
kotikunnassakin - entisestä seurakunnasta puhumattakaan:
"Missään ei ole profeetta niin väheksytty kuin
kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan."
Kuitenkin tämän Saatanan täydellisessa vallassa
olevan maailman keskellä, on se pieni, Jumalan
itsensä valitsemien ihmisten joukko, joille hän
on antanut Poikansa ilmestyä, ja jotka hänen Henkensä
johdatuksessa saavat viettää sitä ainoaa ja oikeaa rauhaa:
"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni
lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa
mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan
teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa
rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
Kuulittehan, mitä minä sanoin: minä menen pois,
mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos te rakastaisitte
minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen
Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.
Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte,
kun se tapahtuu. Paljon en enää kanssanne puhu,
sillä TÄMÄN MAAILMAN RUHTINAS ON JO TULOSSA.
Mitään valtaa ei hänellä minuun ole."
Eikä sillä ole myöskään valtaa hänen omiinsa,
Pyhän Hengen saaneisiin ihmisiin.
Saatana aloitti seurakuntiensa valtaamisen itselleen
Efesosta, kuten Paavali oli sieltä lähtiessään
ennustanutkin, ja apostoli Johannes sai silmästä
silmään nähdä näiden antikristusten (erilaisten
ihmisoppien opettajien tulemisen seurakunnan keskelle:
"Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Re olette
kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin
onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. tästä
me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä."
Tämän tietävät myös kaikki ne täällä netissäkin olevat
ihmiset, jotka ovat Pyhän Hengen sydämeensä saaneet.
Ihmisopeilla tekopyhitetyt ihmiset eivät tätä
tietenkään ymmärrä eivätkä he voikaan sitä
ymmärtää, koska ei Saatana tätä omilleen paljasta.Tämä sinun raivoamisesi Totuuden Henkeä vastaan on
saanut jo sellaiset mittasuhteet, että eiköhän ole
jo korkea aika tulla sinunkin piilostasi totuuteen.
Tule ja kerro muillekin keskustelijoille kaikki
ne tekopyhät tempauksesi, joiden takia elämäsi
on sellaista kuin se on. Minä ne tiedän. Kerro
myös, miksi minä en ole niitä tekojasi siunannut,
en edes sitä ensimmäistäkään, josta hait minulta
synninpäästöä, mutta en suostunut antamaan.
Miksi et jo heti silloin, kun ensimmäisen kerran
työyhteisössäsi sinun tekopyhyyttäsi ei
hyväksytty, noudattanut Jeesuksen selvää käskyä:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei
oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella,
lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee
tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki."
Saatanan hengen vallassa olevilta ihmisiltäkin,
luterilaiselta papilta ja helluntailaiselta
evankelistalta on tullut tietäjähengen kautta
todistus siitä, että Kristus on todella minut
kutsunut ja lähettänyt. Miksi sinä et voi tätä
uskoa, ja tarkistaa omaa historiaasi, missä
paikassa olet oikaissut ahtaan portin ohitse.
Voisit myös paljastaa sen seurakuntayhteyden,
joissa nämä kaikki tekopyhät tempauksesi on
arvostettu niin korkealle, että ne on siellä
ihmisvoimin hyviksi havaittu, sinut siunattu ja armahdettu.
Kun sinä et millään näytä pääsevan eroon myöskään
siitä, että Saatana alkoi muuttaa seurakuntia omiksi
portoseurakunniksi jo vuonna 90 Efesossa, niin
kysy itse sisälläsi asuvalta hengeltä, että
milloin se joutui vankeuteen ja milloin se
sieltä vapaaksi pääsee, että ihmiskunnan eksytys
voisi vihdoinkin alkaa, kun ei täällä sinun
mielestäsi tänä päivänä juurikaan eksytystä ole
muualla kuin kirkon piirissä.- kysyvä ei tieltä eksy
Olen tässä muutaman päivän seurannut tämän palstan kirjoituksia ja tottahan se herättää myös minussa, sivussa seuranneessa, paljon kysymyksiä..(se kait on tarkoituskin)
Olen lukenut Teuvon kirjan ja olen monessa asiassa samaa mieltä, mutta en voi olla täysin samaa mieltä kaikessa, sillä kirjassakin sanotaan moneen otteeseen "lakatkaa jo luottamasta ihmisiin" Ja eikös niin Teuvo kuin esim nyt tämä Raimo ole molemmat ihmisiä ja syntisiä siinä missä kaikki me muutkin. Totuus löytyy vain Raamatusta sillä se on Jumalan sanaa kirjaimesta kirjaimeen.
Mutta Teuvolta haluaisin kysyä, että osaatko mainita ketään toista joka olisi puhunut oikein Totuudesta? siis tarkoitan nyt lähinnä 1900-luvulla eläneitä tai vielä eläviä ihmisiä? Onko kaikki hengellinen kirjallisuuskin mitä on kirjoitettu viime aikoina täysin antikristuksesta? Osaatko mainita ketään toista joka olisi sinun kanssa kaikesta samaa mieltä? kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:
Olen tässä muutaman päivän seurannut tämän palstan kirjoituksia ja tottahan se herättää myös minussa, sivussa seuranneessa, paljon kysymyksiä..(se kait on tarkoituskin)
Olen lukenut Teuvon kirjan ja olen monessa asiassa samaa mieltä, mutta en voi olla täysin samaa mieltä kaikessa, sillä kirjassakin sanotaan moneen otteeseen "lakatkaa jo luottamasta ihmisiin" Ja eikös niin Teuvo kuin esim nyt tämä Raimo ole molemmat ihmisiä ja syntisiä siinä missä kaikki me muutkin. Totuus löytyy vain Raamatusta sillä se on Jumalan sanaa kirjaimesta kirjaimeen.
Mutta Teuvolta haluaisin kysyä, että osaatko mainita ketään toista joka olisi puhunut oikein Totuudesta? siis tarkoitan nyt lähinnä 1900-luvulla eläneitä tai vielä eläviä ihmisiä? Onko kaikki hengellinen kirjallisuuskin mitä on kirjoitettu viime aikoina täysin antikristuksesta? Osaatko mainita ketään toista joka olisi sinun kanssa kaikesta samaa mieltä?Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä
aina Jumalan edessä, koska hän ainoastaan tietää
mitä me olemme, mitä olemme tehneet, mitä
jättäneet tekemättä, ja etsimmekö ja kaipaammeko
elämäämme ainoastaan totuutta. Pahinta mitä
etsivälle ihmiselle voi sattua, on se, että hän
vastaa jonkun antikristuksen kutsuun: "Tule ja
anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle", tai:
"Meiltä saat oikean kasteen, ei tuo lapsikaste
ketään pelasta", tai: "Älä sure syntejäsi, me
annamme ne sinulle Jeesuksen nimessä ja veressä
anteeksi."
Syntisiä kaikki olemme, lopulta meitä on vain
kahdenlaisia:
*niitä, jotka hakevat synteihinsä armoa ihmisiltä
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta,
ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa.
Kirjasta tiedät ne kaksi ystävää, jotka minulla
vielä tämän vuoden alkuun mennessä oli. Täältä
on löytynyt kaksi uutta ystävää lisää, jotka
omassa elämässään ovat joutuneet käymään läpi
lähes samanlaiset kamppailut kuin minäkin.
Kirjoituksiani lukiessa he ovat tunteneet saman
Hengen yhteyden, ja siitä ystävyys alkoi, ja
keskustelu on siirtynyt näiden keskustelujen
ulkopuolelle: sähköpostiin ja vieläpä tavalliseen
postiinkin.
Jos tietäisin, minkä alan ammattilainen sinä olet,
niin voisin vertauksin kertoa sinulle tästä Hengen
luomasta ykseydestä. Kerron sen nyt sinulle oman
työni näkökulmasta. Jos joku tulee luokseni
keskustelemaan vaikka tutkasta ja ilmavalvonnasta
ja sen tarkoituksesta, ja sanoo olevansa itsekin
sen alan ihmisiä, niin kyllä siinä varsin pian
keskusteltaessa selviäisi puhuuko hän totta vai
onko hän vain valetutkamies, joka urkkimalla
yrittää päästä selville ilmavalvonnan salaisuuksista.
Siellä on salaisuuksia, mutta Kristuksen edessä
ei niitä kenelläkään voi olla. Näistä valeveljistä
sanoo Raamattu näinkin:
"Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta
Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli
saattaa meidät lain orjuuteen."
Näitä keskusteluja seuranneena tietänet varsin hyvin,
mihin orjuuteen nämä valeveljet täällä jatkuvasti
yrittävät minuakin saattaa: Takaisin Saatanan
orjuuteen, joko uudelleen kastamalla tai
kytkemällä jonkun porttoseurakunnan kahleisiin.
Kumpikaan ei tule koskaan onnistumaan. Totuus on:
kyllä tai ei, eikä: kyllä ja ei.- Victor
TeuvoSuni kirjoitti:
Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä

kyllä tai ei, eikä: kyllä ja ei."Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä
aina Jumalan edessä, koska hän ainoastaan tietää
mitä me olemme, mitä olemme tehneet, mitä
jättäneet tekemättä, ja etsimmekö ja kaipaammeko
elämäämme ainoastaan totuutta."
Tämä on aivan totta.
"Pahinta mitä
etsivälle ihmiselle voi sattua, on se, että hän
vastaa jonkun antikristuksen kutsuun: "Tule ja
anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle", tai:
"Meiltä saat oikean kasteen, ei tuo lapsikaste
ketään pelasta", tai: "Älä sure syntejäsi, me
annamme ne sinulle Jeesuksen nimessä ja veressä
anteeksi."
Tässä osiossa on väärin tuomittua luulototuutta, joka perustunee henkilöjohtaisiin katkeruuksiin kyseisiä tahoja vastaan. Herra itse asetti omansa viemään evankeliumia kaikille luoduille, sillä kuinka kukaan voisi tulla uskoo ellei olisi julistajia?
"Syntisiä kaikki olemme, lopulta meitä on vain
kahdenlaisia:
*niitä, jotka hakevat synteihinsä armoa ihmisiltä
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta,
ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä."
Tässäkin on osatotuutta sillä kyllähän synnit saadaan anteeksi Jeesukselta vaikka siinä olisi toinen uskova mukana rukoilemassa ja julistamassa anteeksiantamusta.
"Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa."
Voi voi ja voi. tämä osio paljastaa Sunin rajattoman luulon omaan totuudellisuutensa, arvostelukyvyn puutetta osoittaa myös se, että Suni itse pitää Ilmestyskirjan jälkeen tärkeimpänä hengellisenä kirjana omaa kirjaansa "Älä heitä pelkää". Voiko olla ylpeämpää ja rehvakkaampaa asennetta ihmisellä ja ja täydellistä arvostelukyvyttömyyttä?
"Kirjasta tiedät ne kaksi ystävää, jotka minulla
vielä tämän vuoden alkuun mennessä oli. Täältä
on löytynyt kaksi uutta ystävää lisää, jotka
omassa elämässään ovat joutuneet käymään läpi
lähes samanlaiset kamppailut kuin minäkin.
Kirjoituksiani lukiessa he ovat tunteneet saman
Hengen yhteyden, ja siitä ystävyys alkoi, ja
keskustelu on siirtynyt näiden keskustelujen
ulkopuolelle: sähköpostiin ja vieläpä tavalliseen
postiinkin."
Rehelliseen arvostelukykyyn luulisi kuuluvan myös se, että Suni hyväksyy välittömästi kaikki ne, jotka ilmoittavat olevansa hänen kansannsa samaa mieltä. Kun taas se joka uskaltaa vähänkin olla kriittinen saa heti mitä ankarimman tuomion osakseen. Tällaisten seikkojen pitäisi jo jokaisen vakuuttaa mistä tässä on kysymys. Ei Sunia pidä ottaa minään profeettana, eikä pelätä missään suhteessa, hän on vain suuruudenhulluuteen hurahtanut vanhahko kärttyinen mies.
""sanoo Raamattu näinkin:
"Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta
Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli
saattaa meidät lain orjuuteen."
Näitä keskusteluja seuranneena tietänet varsin hyvin,
mihin orjuuteen nämä valeveljet täällä jatkuvasti
yrittävät minuakin saattaa: Takaisin Saatanan
orjuuteen, joko uudelleen kastamalla tai
kytkemällä jonkun porttoseurakunnan kahleisiin.
Kumpikaan ei tule koskaan onnistumaan. Totuus on:
kyllä tai ei, eikä: kyllä ja ei.
Paavalin mainitsemat "valheveljet" olivat juutalaisia, jotka yrittivät saada lain ikeen alle uskoontulleet pakanatkin. Lain kirjaimella he olisivat vääristäneet evankeliumin totuuden.
Nykypäivän valheveljiä eivät sensijaan ole ne uskovat, jotka uskaltavat vastustaa Sunin kaltaisia vääriä opettajia.
Sunin opetukset johtaa:
eristykseen seurakunnan yhteydestä, yhteisestä rukouksesta ja ehtoollisesta.
ilman seurakunnallista vuorovaikutusta oppi vääristyy helposti yhä oudommaksi.
Vaikka kaikilla uskovilla on voitelu joka opettaa tearvitsemme silti toinen toistamme ja armoituksiamme yhteiseksi rakentumiseksi. Victor kirjoitti:
"Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä

Vaikka kaikilla uskovilla on voitelu joka opettaa tearvitsemme silti toinen toistamme ja armoituksiamme yhteiseksi rakentumiseksi.Victor, Victor, sinä huolehdit ja hätäilet niin
monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Teuvo on
saanut hyvän osan, eikä sitä häneltä oteta pois.
Miksi sinä edelleen olet kytiksessä nurkan takana,
sinähän lupasit jo aikoja sitten poistua niistä
keskusteluista, joissa on nimi: Teuvo Suni.- alkup.raimo
milloin Ilmestyskirjassa mainitut 1000-vuotta, jolloin saatana oli vankeudessa alkoivat, jos väität niiden jo päättyneen!
Miksi suutut ja kostat monisanaisesti sen, että olet joutunut nyt "kiikkiin"...Teuvo, myönnä, että
Raamatun Ilm. 20: 1-7 mainittu 1000:n vuoden aika on vielä edessäpäin...Myönnä virheesi ja kadu sitä...se on vakava asia opettaa sellaista, mikä ei ole totta!
Ole rehellinen! - alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä
aina Jumalan edessä, koska hän ainoastaan tietää
mitä me olemme, mitä olemme tehneet, mitä
jättäneet tekemättä, ja etsimmekö ja kaipaammeko
elämäämme ainoastaan totuutta. Pahinta mitä
etsivälle ihmiselle voi sattua, on se, että hän
vastaa jonkun antikristuksen kutsuun: "Tule ja
anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle", tai:
"Meiltä saat oikean kasteen, ei tuo lapsikaste
ketään pelasta", tai: "Älä sure syntejäsi, me
annamme ne sinulle Jeesuksen nimessä ja veressä
anteeksi."
Syntisiä kaikki olemme, lopulta meitä on vain
kahdenlaisia:
*niitä, jotka hakevat synteihinsä armoa ihmisiltä
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta,
ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa.
Kirjasta tiedät ne kaksi ystävää, jotka minulla
vielä tämän vuoden alkuun mennessä oli. Täältä
on löytynyt kaksi uutta ystävää lisää, jotka
omassa elämässään ovat joutuneet käymään läpi
lähes samanlaiset kamppailut kuin minäkin.
Kirjoituksiani lukiessa he ovat tunteneet saman
Hengen yhteyden, ja siitä ystävyys alkoi, ja
keskustelu on siirtynyt näiden keskustelujen
ulkopuolelle: sähköpostiin ja vieläpä tavalliseen
postiinkin.
Jos tietäisin, minkä alan ammattilainen sinä olet,
niin voisin vertauksin kertoa sinulle tästä Hengen
luomasta ykseydestä. Kerron sen nyt sinulle oman
työni näkökulmasta. Jos joku tulee luokseni
keskustelemaan vaikka tutkasta ja ilmavalvonnasta
ja sen tarkoituksesta, ja sanoo olevansa itsekin
sen alan ihmisiä, niin kyllä siinä varsin pian
keskusteltaessa selviäisi puhuuko hän totta vai
onko hän vain valetutkamies, joka urkkimalla
yrittää päästä selville ilmavalvonnan salaisuuksista.
Siellä on salaisuuksia, mutta Kristuksen edessä
ei niitä kenelläkään voi olla. Näistä valeveljistä
sanoo Raamattu näinkin:
"Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta
Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli
saattaa meidät lain orjuuteen."
Näitä keskusteluja seuranneena tietänet varsin hyvin,
mihin orjuuteen nämä valeveljet täällä jatkuvasti
yrittävät minuakin saattaa: Takaisin Saatanan
orjuuteen, joko uudelleen kastamalla tai
kytkemällä jonkun porttoseurakunnan kahleisiin.
Kumpikaan ei tule koskaan onnistumaan. Totuus on:
kyllä tai ei, eikä: kyllä ja ei.koska opetat Raamatun vastaisesti:
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta, ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Jeesus antoi avainten vallan, syntien anteeksiantamisen tai pidättämisen vallan seurakunnalleen,,,siitä et pääse mihinkään!
Jo Apt:sta voidaan lukea, kuinka apostolit julistivat syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä!
Alkuseurakunnassa oli ensimmäisenä helluntaipäivänä jo n.3000 pelastettua ja "Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen..
Jeesusko käveli 3:1-9 ramman luo Kauniin portin oven pielessä...niinkö...ettei vain olisi sittenkin ollut Jeesuksella jopa kaksi välikättä...neljä kättä ja neljä jalkaa...Pietarin ja Johanneksen nimittäin...mutta he toimivatkin näin:
"---hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa. Niin Pietari sanoi: Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä, nouse ja käy!"
Kuka Teuvo toimi välikäsien kautta...tiedä nyt jo uppiniskainen Teuvo, että se oli juuri Jeesus, joka toimi välikäsien kautta,,,
...Ei Pyhä Henki ole seurakunnastaan erillään, joku ihmeellinen pumpuliinkietoja jossakin kirkon katon yläpuolella...vaan elävän seurakunnan elävä Henki---jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa...jolla on...se on Kristuksen oma...seurakunnan jäsen,...Kristuksen ruumiin jäsen...
Apostolit julistivat, että hänen nimessään saamme syntimme anteeksi...
Niin on ollut koko kristillisen armotalouskauden ajan...jos me valkeudessa vaellamme, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen veri puhdistaa..
Sinulla Teuvo seurakuntayhteyttä ei ole, sitä et ymmärrä...olet työntänyt sen oppeinesi kaukasi, ja viitsit vielä väittää, että sellaiset opit olisivat Pyhän Hengen ilmoittamia...ei ne ole. koska syrjit Jeesuksen itsensä asettamia synnintunnustus- ja synninpäästöohjeita!
Se synti, jonka sinulle tunnustin, on Jeesuksen Kristuksen veressä poispyyhitty...rukoilin johdatusta ja sain yhteyden yhteen uskovaan henkilöön, jolle sen tunnustin ja hän julisti
sen anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä...juuri niiden kautta Henki todistaa...juuri sillä tavalla:
Mikä valkeuteen ja totuuteen saatetaan, sen veri pois pyyhkii...vain saatana voi enää syyttää minua siitä, mutta omatunto on puhdas!
---
Muuten, minä en ole raivonnut koko aikana, niinkuin itse väität, vaan sinussa joku raivoaa! - alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Victor, Victor, sinä huolehdit ja hätäilet niin
monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Teuvo on
saanut hyvän osan, eikä sitä häneltä oteta pois.
Miksi sinä edelleen olet kytiksessä nurkan takana,
sinähän lupasit jo aikoja sitten poistua niistä
keskusteluista, joissa on nimi: Teuvo Suni.pois, mutta osuus hyvään osaan voi hiipua ja tilalle kasvaa väärä osuus...Teuvo...oppisi ei kestä Raamattua...seurakuntayhteys puuttuu...oppisi tulee pystyä koettelemaan seurakuntayhteydessä ja koska kaiki seurakuntayhteys on mielestäsi vain porttokirkkoa, porttokirkkoa ja porttokirkkoa, silloin jäät edelleen yksin...ja se osa, joka
on elävä yhteys Jeesuksen Kristuksen ruumiin eläviin ja valkeudessa vaeltaviin jäseniin, hiipuu!
Ellei sinun oppejasi sada arvostella, ja muutamat seuraavat sinua ilman koeteltua ja hyväksi havaittua ja pidettäväksi kannattavaa oppia, on maassamme taas uusi lahko teuvosunilaisuus...uusi kyykäärme omalle listallesi! alkup.raimo kirjoitti:
milloin Ilmestyskirjassa mainitut 1000-vuotta, jolloin saatana oli vankeudessa alkoivat, jos väität niiden jo päättyneen!
Miksi suutut ja kostat monisanaisesti sen, että olet joutunut nyt "kiikkiin"...Teuvo, myönnä, että
Raamatun Ilm. 20: 1-7 mainittu 1000:n vuoden aika on vielä edessäpäin...Myönnä virheesi ja kadu sitä...se on vakava asia opettaa sellaista, mikä ei ole totta!
Ole rehellinen!Mitä Pyhä Henki on ilmoittanut, näyttänyt ja
mistä on käskenyt kirjoittaa. En pysty sinulle
omasta päästäni säveltämään sinulle mieluista
evankeliumia, koska luottamukseni Jumalaan on
samanlainen ja samankaltainen kuin Paavalillakin:
"Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut
meissä aikaan. En tarkoita, että kykenisimme
ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi
peräisin meistä itsestämme. Meidän kykemme on
saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei
hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo
kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."
Muista myös tämä, että tänäkin päivänä Pyhä Henki
varjelee jokaisen omansa, kuten on ennenkin varjellut:
"Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä
sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan."
Minä kyllä ymmärrän sen miksi sinä et uskalla
omaa menneisyyttäsi tuoda muiden keskustelijoiden
tietoon. Sitä en kuitenkaan käsitä, miksi et
uskalla edes porttoseurakuntasi nimeä julkaista.alkup.raimo kirjoitti:
koska opetat Raamatun vastaisesti:
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta, ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Jeesus antoi avainten vallan, syntien anteeksiantamisen tai pidättämisen vallan seurakunnalleen,,,siitä et pääse mihinkään!
Jo Apt:sta voidaan lukea, kuinka apostolit julistivat syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä!
Alkuseurakunnassa oli ensimmäisenä helluntaipäivänä jo n.3000 pelastettua ja "Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen..
Jeesusko käveli 3:1-9 ramman luo Kauniin portin oven pielessä...niinkö...ettei vain olisi sittenkin ollut Jeesuksella jopa kaksi välikättä...neljä kättä ja neljä jalkaa...Pietarin ja Johanneksen nimittäin...mutta he toimivatkin näin:
"---hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa. Niin Pietari sanoi: Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä, nouse ja käy!"
Kuka Teuvo toimi välikäsien kautta...tiedä nyt jo uppiniskainen Teuvo, että se oli juuri Jeesus, joka toimi välikäsien kautta,,,
...Ei Pyhä Henki ole seurakunnastaan erillään, joku ihmeellinen pumpuliinkietoja jossakin kirkon katon yläpuolella...vaan elävän seurakunnan elävä Henki---jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa...jolla on...se on Kristuksen oma...seurakunnan jäsen,...Kristuksen ruumiin jäsen...
Apostolit julistivat, että hänen nimessään saamme syntimme anteeksi...
Niin on ollut koko kristillisen armotalouskauden ajan...jos me valkeudessa vaellamme, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen veri puhdistaa..
Sinulla Teuvo seurakuntayhteyttä ei ole, sitä et ymmärrä...olet työntänyt sen oppeinesi kaukasi, ja viitsit vielä väittää, että sellaiset opit olisivat Pyhän Hengen ilmoittamia...ei ne ole. koska syrjit Jeesuksen itsensä asettamia synnintunnustus- ja synninpäästöohjeita!
Se synti, jonka sinulle tunnustin, on Jeesuksen Kristuksen veressä poispyyhitty...rukoilin johdatusta ja sain yhteyden yhteen uskovaan henkilöön, jolle sen tunnustin ja hän julisti
sen anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä...juuri niiden kautta Henki todistaa...juuri sillä tavalla:
Mikä valkeuteen ja totuuteen saatetaan, sen veri pois pyyhkii...vain saatana voi enää syyttää minua siitä, mutta omatunto on puhdas!
---
Muuten, minä en ole raivonnut koko aikana, niinkuin itse väität, vaan sinussa joku raivoaa!Minähän kehotin sinua tunnustamaan sen synnin sille
henkilölle, jota vastaan olit sen tehnytkin.
Ja nyt paljastat, että etsitkin jonkun asiaan
kuulumattoman henkilön, joka sinut ihmislihan
kautta tekopyhitti pois totuudesta.
Tällaista on porttopappien toiminta, ja vain
siksi, ettei kukaan pääsisi valheen vallasta
Totuuden Hengen johdatukseen.- alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Mitä Pyhä Henki on ilmoittanut, näyttänyt ja
mistä on käskenyt kirjoittaa. En pysty sinulle
omasta päästäni säveltämään sinulle mieluista
evankeliumia, koska luottamukseni Jumalaan on
samanlainen ja samankaltainen kuin Paavalillakin:
"Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut
meissä aikaan. En tarkoita, että kykenisimme
ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi
peräisin meistä itsestämme. Meidän kykemme on
saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei
hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo
kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."
Muista myös tämä, että tänäkin päivänä Pyhä Henki
varjelee jokaisen omansa, kuten on ennenkin varjellut:
"Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä
sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan."
Minä kyllä ymmärrän sen miksi sinä et uskalla
omaa menneisyyttäsi tuoda muiden keskustelijoiden
tietoon. Sitä en kuitenkaan käsitä, miksi et
uskalla edes porttoseurakuntasi nimeä julkaista.minullakin on suunnitteilla kirja...mutta sen aika ei ole vielä..
Miksi edelleen väistät ydintä:
Olet opettanut väärin 1000-v. asiassa ja siksi
kehotan sinua parannukseen, mikä tarkoittaa nyt sitä, että pyydät nöyrästi anteeksi niiltä ihmisiltä, joiden silmien alle olet vääryytesi kirjoittanut...ja kun sen teet, usko, että Jeesus
lähestyy sinua Henkensä kautta ja avaa elävän seurakuntayhteyden!
Tee Teuvo parannus...tunnusta harhaoppisi, pyydä anteeksi Suomi 24 -palstan lukijoilta...se on Isän ja Pojan ja Pyhän hengen tahto: ei yli kirjoitusten!
...
Kyllä tämä tästä selviää,,,itsekin kerron kaiken vielä, mitä kerrottavaksi halutaan...kaikki aikanaan...kaikki...niinhän sen pitää mennä! - noin
alkup.raimo kirjoitti:
koska opetat Raamatun vastaisesti:
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta, ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Jeesus antoi avainten vallan, syntien anteeksiantamisen tai pidättämisen vallan seurakunnalleen,,,siitä et pääse mihinkään!
Jo Apt:sta voidaan lukea, kuinka apostolit julistivat syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä!
Alkuseurakunnassa oli ensimmäisenä helluntaipäivänä jo n.3000 pelastettua ja "Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen..
Jeesusko käveli 3:1-9 ramman luo Kauniin portin oven pielessä...niinkö...ettei vain olisi sittenkin ollut Jeesuksella jopa kaksi välikättä...neljä kättä ja neljä jalkaa...Pietarin ja Johanneksen nimittäin...mutta he toimivatkin näin:
"---hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa. Niin Pietari sanoi: Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä, nouse ja käy!"
Kuka Teuvo toimi välikäsien kautta...tiedä nyt jo uppiniskainen Teuvo, että se oli juuri Jeesus, joka toimi välikäsien kautta,,,
...Ei Pyhä Henki ole seurakunnastaan erillään, joku ihmeellinen pumpuliinkietoja jossakin kirkon katon yläpuolella...vaan elävän seurakunnan elävä Henki---jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa...jolla on...se on Kristuksen oma...seurakunnan jäsen,...Kristuksen ruumiin jäsen...
Apostolit julistivat, että hänen nimessään saamme syntimme anteeksi...
Niin on ollut koko kristillisen armotalouskauden ajan...jos me valkeudessa vaellamme, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen veri puhdistaa..
Sinulla Teuvo seurakuntayhteyttä ei ole, sitä et ymmärrä...olet työntänyt sen oppeinesi kaukasi, ja viitsit vielä väittää, että sellaiset opit olisivat Pyhän Hengen ilmoittamia...ei ne ole. koska syrjit Jeesuksen itsensä asettamia synnintunnustus- ja synninpäästöohjeita!
Se synti, jonka sinulle tunnustin, on Jeesuksen Kristuksen veressä poispyyhitty...rukoilin johdatusta ja sain yhteyden yhteen uskovaan henkilöön, jolle sen tunnustin ja hän julisti
sen anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä...juuri niiden kautta Henki todistaa...juuri sillä tavalla:
Mikä valkeuteen ja totuuteen saatetaan, sen veri pois pyyhkii...vain saatana voi enää syyttää minua siitä, mutta omatunto on puhdas!
---
Muuten, minä en ole raivonnut koko aikana, niinkuin itse väität, vaan sinussa joku raivoaa!hurskaana esiintyvä henkilö kuin raimo ei pysty pyytämään anteeksi lähimmäiseltään? Olisiko anteeksipyynnöstä aiheutunut esim. rahallista korvattavaa vai pelätty kunnian menetys vaan? Miten tuo, jota vastaan olet rikkonut, ollenkaan tietää katumustasi? Onko hänellä edelleen paha mieli ja epätietoisuus?
Kummallista, merkillistä raimolaisuutta! noin kirjoitti:
hurskaana esiintyvä henkilö kuin raimo ei pysty pyytämään anteeksi lähimmäiseltään? Olisiko anteeksipyynnöstä aiheutunut esim. rahallista korvattavaa vai pelätty kunnian menetys vaan? Miten tuo, jota vastaan olet rikkonut, ollenkaan tietää katumustasi? Onko hänellä edelleen paha mieli ja epätietoisuus?
Kummallista, merkillistä raimolaisuutta!koska Saatanan toiminta omiensa keskellä on juuri
tällaista, jonka toimintatapoja tämä Raimo täällä
tietämättään paljastaa, kun luulee niiden olevan
Pyhästä Hengestä:
"Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä
salaisuutta, joka ei tulisi ilmi."
Totuuden Hengen toiminta on tällaista:
"Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan
päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä
kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta."- RAIMOKO?
noin kirjoitti:
hurskaana esiintyvä henkilö kuin raimo ei pysty pyytämään anteeksi lähimmäiseltään? Olisiko anteeksipyynnöstä aiheutunut esim. rahallista korvattavaa vai pelätty kunnian menetys vaan? Miten tuo, jota vastaan olet rikkonut, ollenkaan tietää katumustasi? Onko hänellä edelleen paha mieli ja epätietoisuus?
Kummallista, merkillistä raimolaisuutta!Oletko vain kateellinen Teuvolle?
TeuvoSuni kirjoitti:
koska Saatanan toiminta omiensa keskellä on juuri
tällaista, jonka toimintatapoja tämä Raimo täällä
tietämättään paljastaa, kun luulee niiden olevan
Pyhästä Hengestä:
"Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä
salaisuutta, joka ei tulisi ilmi."
Totuuden Hengen toiminta on tällaista:
"Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan
päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä
kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta."Ihmiset kuvittelevat, että tähän anteeksiantamattomaan
syntiin voi syyliistyä vain sellainen ihminen,
joka on Kristuksen kohdannut ja häneltä tämän
Hengen elämänsä matkakumppaniksi saanut.
Kuitenkin on niin, että tällaisten ihmisten on
lähes mahdotonta syyllistyä tähän syntiin, koska
heidän sydämessään asuva Kristuksen Henki pitää
siitä huolen, etteivät he lankea tähän eikä
muihinkaan synteihin:
"Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä
Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä
syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."
Pyhä Henki on Totuuden Henki, ja tämän Hengen
pilkkaamiseen syyllistyvät kaikki ne, jotka
totuutta pilkkaavat, kuka milläkin tavalla.
Tämä keskustelu huipentuu nyt juuri siihen, kun
tässä erinomaisella tavalla paljastuu se, miten
todellisuudessa Pyhää Henkeä pilkataan.
Kun synnin syöväreissä rypenyt mies tuli Totuuden
Hengen saaneen ihmisen luokse tunnustamaan syntejään,
niin mitä tapahtui?
Avainten valtaa totuuden mukaisella tavalla käyttävä
mies, kehottaa tätä apua hakevaa miestä selvittämään
välinsä kaikkien niiden lähimmäisten kanssa, joita
vastaan hän on syntinsä tehnyt,ja mitä tapahtui?
Tapahtui juuri niin kuin näistä vääryyden valtaan
jäävistä ihmisistä kirjoitettu on:
"Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,
äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä."
Siksi Saatana näytti tällekin miehelle oman käärmeenreikänsä:
"Etsi itsellesi sellainen sielunhoitaja,
joka vapauttaa sinut noista synneistäsi."
Väärämielinen etsi ja löysi, ja luuli päässeensä
synneistään vapaaksi kun niitä oikein voimalla
- veren voimalla - hänelle mantrattiin."
Ja niin Saatana sai jälleen omastaan vahvan otteen.
Siksi hän jatkuvasti tarvitsee tällaisia
porttopaimenia julistamaan hänelle syntejään
anteeksi, jotka kuitenkin koko ajan hänen sydäntään painavat.
Ja vielä kaiken huippuna tämä väärämielinen tämän
jälkeen vielä valehteli Totuuden Hengen saaneelle
ihmiselle, että hän teki niin kuin käskettiin tehdä.
Tällaisillä kätten päällepanemisilla Saatana
erinomaisella tavalla ketjuuttaa kaikki omansa
yhteen, kun kaikki sen jäsenet ovat syyllisiä
omien syntiensä tähden, ja sitten vielä osallisia
toistenkin synteihin. Ei siinä ole paljon tervettä
harkintaa käytetty, vaikka ohje on selvä:
"Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et
joutuisi osalliseksi toisten synteihin.
Säilytä itsesi puhtaana."- muukalainen 4
TeuvoSuni kirjoitti:
Ihmiset kuvittelevat, että tähän anteeksiantamattomaan

Säilytä itsesi puhtaana."näin.
Mutta niinkuin Teuvo joskus mainitsit, että
olisi täällä netissä sellainen keskustelu palsta
jossa kirjoittaisivat ne jotka ovat Totuuden
löytäneet ja sanoisin vielä että sellaiset,
jotka etsivät totuutta, niin tällaista minäkin
kaipaan.
Jumala tämänkin voi järjestää jos se on hänen
tahtonsa. - kysyvä ei tieltä eksy
TeuvoSuni kirjoitti:
Jokaisen ihmisen on oman elämänsä ratkaisut tehtävä
aina Jumalan edessä, koska hän ainoastaan tietää
mitä me olemme, mitä olemme tehneet, mitä
jättäneet tekemättä, ja etsimmekö ja kaipaammeko
elämäämme ainoastaan totuutta. Pahinta mitä
etsivälle ihmiselle voi sattua, on se, että hän
vastaa jonkun antikristuksen kutsuun: "Tule ja
anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle", tai:
"Meiltä saat oikean kasteen, ei tuo lapsikaste
ketään pelasta", tai: "Älä sure syntejäsi, me
annamme ne sinulle Jeesuksen nimessä ja veressä
anteeksi."
Syntisiä kaikki olemme, lopulta meitä on vain
kahdenlaisia:
*niitä, jotka hakevat synteihinsä armoa ihmisiltä
*niitä, jotka saavat syntinsä anteeksi Jeesukselta,
ilman yhdenkään ihmisen välikäsiä.
Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa.
Kirjasta tiedät ne kaksi ystävää, jotka minulla
vielä tämän vuoden alkuun mennessä oli. Täältä
on löytynyt kaksi uutta ystävää lisää, jotka
omassa elämässään ovat joutuneet käymään läpi
lähes samanlaiset kamppailut kuin minäkin.
Kirjoituksiani lukiessa he ovat tunteneet saman
Hengen yhteyden, ja siitä ystävyys alkoi, ja
keskustelu on siirtynyt näiden keskustelujen
ulkopuolelle: sähköpostiin ja vieläpä tavalliseen
postiinkin.
Jos tietäisin, minkä alan ammattilainen sinä olet,
niin voisin vertauksin kertoa sinulle tästä Hengen
luomasta ykseydestä. Kerron sen nyt sinulle oman
työni näkökulmasta. Jos joku tulee luokseni
keskustelemaan vaikka tutkasta ja ilmavalvonnasta
ja sen tarkoituksesta, ja sanoo olevansa itsekin
sen alan ihmisiä, niin kyllä siinä varsin pian
keskusteltaessa selviäisi puhuuko hän totta vai
onko hän vain valetutkamies, joka urkkimalla
yrittää päästä selville ilmavalvonnan salaisuuksista.
Siellä on salaisuuksia, mutta Kristuksen edessä
ei niitä kenelläkään voi olla. Näistä valeveljistä
sanoo Raamattu näinkin:
"Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta
Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli
saattaa meidät lain orjuuteen."
Näitä keskusteluja seuranneena tietänet varsin hyvin,
mihin orjuuteen nämä valeveljet täällä jatkuvasti
yrittävät minuakin saattaa: Takaisin Saatanan
orjuuteen, joko uudelleen kastamalla tai
kytkemällä jonkun porttoseurakunnan kahleisiin.
Kumpikaan ei tule koskaan onnistumaan. Totuus on:
kyllä tai ei, eikä: kyllä ja ei."Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa."
Lainaus kirjoituksestasi ja eilen rukouksessa pyysin Jumalaa kirkastamaan asiaa Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun rukouksen jälkeen Raamatun aukaisin oli edessäni tämä teksti "Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois ukosta. Armo teille". kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:
"Sanoit olevasi monessa asiassa samaa mieltä. Se
on ihan hyvä asia, mutta niissä asioissa, joissa
et ole samaa mieltä, ne sinun on selvitettävä
ainoastaan Jumalan edessä rukoillen: "Herra,
kirkasta sinä minulle, miksi en tässä asiassa voi
olla Teuvon kanssa samaa mieltä?"
Hän varmasti ajallaan vastaa. Olethan kirjasta
saanut lukea senkin, miten monenlaisiin kysymyksiin
Pyhä Henki on minullekin vastauksen antanut, ja
edelleen antaa."
Lainaus kirjoituksestasi ja eilen rukouksessa pyysin Jumalaa kirkastamaan asiaa Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun rukouksen jälkeen Raamatun aukaisin oli edessäni tämä teksti "Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois ukosta. Armo teille".Kun Jumala sinulle tuollaisen vastauksen antoi?
Se on todella hyvä vastaus, sen ääressä on Pyhä
Henki opettanut minua useamman kerran, ja tähän
samaan liittyy tämä Pyhän Hengen vastaus:
"Ihmiskunnan tietämättömyyden huipulla seisovat
teologian tohtorit."
Kyllä Jumala puhuu äärettömän monella tavalla,
mutta totuudesta luopuneet ihmiset eivät sitä
huomaa, eivätkä edes tosissaan Jumalaa etsikään,
sillä onhan heidät kaikki jo valhearmolla armahdettu,
joten mitä sitä nyt enää ruveta viuhottamaan
noilla uskon asioilla. Jeesushan kuoli meidän
kaikkien puolesta ja sillä siisti.
Oletko lukenut Jobin kirjan? Kirjasta löydät
selvityksen Jobin elämän tarkoituksesta. Luepa
siitä vaikka nyt nämä jakeet: 33:14-30.
Lue kuitenkin jakeet 29-30 edellisestä käännöksestä.- alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Minähän kehotin sinua tunnustamaan sen synnin sille
henkilölle, jota vastaan olit sen tehnytkin.
Ja nyt paljastat, että etsitkin jonkun asiaan
kuulumattoman henkilön, joka sinut ihmislihan
kautta tekopyhitti pois totuudesta.
Tällaista on porttopappien toiminta, ja vain
siksi, ettei kukaan pääsisi valheen vallasta
Totuuden Hengen johdatukseen....tunnustin hetken ajan himoinneeni erästä naista...hänellekö olisi pitänyt tunnustaa...en ymmärrä---tarkistapa nyt, että puhutaanko samasta asiasta...tuon haurellisen ajatuksen olen tunnustanut sielunhoitajalle...en ole valehdellut sinulle enkä Jumalalle,,,enkä sielunhoitajalle...!
Kuka nyt liittää pappia tähän asiaan...en minä ainakaan! - alkup.raimo
noin kirjoitti:
hurskaana esiintyvä henkilö kuin raimo ei pysty pyytämään anteeksi lähimmäiseltään? Olisiko anteeksipyynnöstä aiheutunut esim. rahallista korvattavaa vai pelätty kunnian menetys vaan? Miten tuo, jota vastaan olet rikkonut, ollenkaan tietää katumustasi? Onko hänellä edelleen paha mieli ja epätietoisuus?
Kummallista, merkillistä raimolaisuutta!synnin jälkeen mennä kyseisen naisen luo ja sanoa: anteeksi, että tunsin haureellista vetoa teihin...hänhän voisi vaikkapa tuntea iloa siitä...ei sitä en tee...
- alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Kun Jumala sinulle tuollaisen vastauksen antoi?
Se on todella hyvä vastaus, sen ääressä on Pyhä
Henki opettanut minua useamman kerran, ja tähän
samaan liittyy tämä Pyhän Hengen vastaus:
"Ihmiskunnan tietämättömyyden huipulla seisovat
teologian tohtorit."
Kyllä Jumala puhuu äärettömän monella tavalla,
mutta totuudesta luopuneet ihmiset eivät sitä
huomaa, eivätkä edes tosissaan Jumalaa etsikään,
sillä onhan heidät kaikki jo valhearmolla armahdettu,
joten mitä sitä nyt enää ruveta viuhottamaan
noilla uskon asioilla. Jeesushan kuoli meidän
kaikkien puolesta ja sillä siisti.
Oletko lukenut Jobin kirjan? Kirjasta löydät
selvityksen Jobin elämän tarkoituksesta. Luepa
siitä vaikka nyt nämä jakeet: 33:14-30.
Lue kuitenkin jakeet 29-30 edellisestä käännöksestä.tarkoitti, että teuvo sinä olet väärässä ja uskosta pois horjahtanut!
Henkiläökohtaisesti ainakin 3:ssa asiassa on Jumala Jeesuksen nimessä kirkastanut, että opetat vastoin Raamattua..ja oppisi perusta ei enää ole raitis ja hengellinen vaan omien tulkintojesi sumentamaa...et vain voi nöyrtyä, mutta sinun tulisi tunnustaa, että
-Jeesus antoi uskovilleen vallan julistaa synnit anteeksi
-Jumalaakin vastaan tehdýt tulee tunnustaa uskovalle veljelle tai sisarelle, koska Jumala toimii seurakuntansa kautta
-Jeesuksen nimessä voidaan saada Jumalaakin vastaan tehdyt synnit anteeksi
- Et ole synnitön, vaan syntinen lihassasi hautaan asti
-Uskova ei elä synnissä, mutta voi langeta...silti hän katuu ja saa syntinsä anteeksi, koska Jeesus otti ne jo pois
-Tahallaan ei saa ryhtyä tekemään syntiä
-Ilmestyskirjaas mainittu saatanan 1000-vuotinen sitpminen syvyyteen ei ole vielä tullut ja alkanut saatika loppuun kulunut
Tevo: Tee parannus kja kadu syntejäsi...tunnusta ne niistä kahdesta toiselle, jotka kuuluvat Ruukin pyhiin,,,Seurakuntaan ja saakoot toinen heistä julistaa sinulle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä..
kadu Teuvo harhaoppejasi..jo Ilmestyskirjaan omien oppiesi laittaminen on iäisyysrikos...ja Ilmestyskirjaasa mainittujen vitsausten yllensä vetäminen...teuvo, Jumalan tähden , tee parannus! - alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Ihmiset kuvittelevat, että tähän anteeksiantamattomaan
syntiin voi syyliistyä vain sellainen ihminen,
joka on Kristuksen kohdannut ja häneltä tämän
Hengen elämänsä matkakumppaniksi saanut.
Kuitenkin on niin, että tällaisten ihmisten on
lähes mahdotonta syyllistyä tähän syntiin, koska
heidän sydämessään asuva Kristuksen Henki pitää
siitä huolen, etteivät he lankea tähän eikä
muihinkaan synteihin:
"Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä
Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä
syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."
Pyhä Henki on Totuuden Henki, ja tämän Hengen
pilkkaamiseen syyllistyvät kaikki ne, jotka
totuutta pilkkaavat, kuka milläkin tavalla.
Tämä keskustelu huipentuu nyt juuri siihen, kun
tässä erinomaisella tavalla paljastuu se, miten
todellisuudessa Pyhää Henkeä pilkataan.
Kun synnin syöväreissä rypenyt mies tuli Totuuden
Hengen saaneen ihmisen luokse tunnustamaan syntejään,
niin mitä tapahtui?
Avainten valtaa totuuden mukaisella tavalla käyttävä
mies, kehottaa tätä apua hakevaa miestä selvittämään
välinsä kaikkien niiden lähimmäisten kanssa, joita
vastaan hän on syntinsä tehnyt,ja mitä tapahtui?
Tapahtui juuri niin kuin näistä vääryyden valtaan
jäävistä ihmisistä kirjoitettu on:
"Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,
äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä."
Siksi Saatana näytti tällekin miehelle oman käärmeenreikänsä:
"Etsi itsellesi sellainen sielunhoitaja,
joka vapauttaa sinut noista synneistäsi."
Väärämielinen etsi ja löysi, ja luuli päässeensä
synneistään vapaaksi kun niitä oikein voimalla
- veren voimalla - hänelle mantrattiin."
Ja niin Saatana sai jälleen omastaan vahvan otteen.
Siksi hän jatkuvasti tarvitsee tällaisia
porttopaimenia julistamaan hänelle syntejään
anteeksi, jotka kuitenkin koko ajan hänen sydäntään painavat.
Ja vielä kaiken huippuna tämä väärämielinen tämän
jälkeen vielä valehteli Totuuden Hengen saaneelle
ihmiselle, että hän teki niin kuin käskettiin tehdä.
Tällaisillä kätten päällepanemisilla Saatana
erinomaisella tavalla ketjuuttaa kaikki omansa
yhteen, kun kaikki sen jäsenet ovat syyllisiä
omien syntiensä tähden, ja sitten vielä osallisia
toistenkin synteihin. Ei siinä ole paljon tervettä
harkintaa käytetty, vaikka ohje on selvä:
"Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et
joutuisi osalliseksi toisten synteihin.
Säilytä itsesi puhtaana.""Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä
Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä
syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."
Tämä lause ei tee sinusta eikä minusta synnittömiä...se ei edes alkukielen perusteella tarkoita sitä mitä opetat ja kuvittelet...se trkoittaa, että uudestisyntynyt ei enää elä synneissä..
Huomaa nyt jo vaikkapa kolossolaisille pyhille kirjoitetusta Paavalin kirjeestä koskien syntejä: " ---niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.." ja "..nyt pankaa---pois kaikki: viha. kiivastus, pahuus herjaus ja häpeällinen puhe suustanne..."
Jos mainitsemasi Johanneksen sanat tarkoittaisivat, ettei uudestisyntynyt enää koskaa tee lihassaan syntiä, silloin Paavalin kirjeistä moni jae olisi turhaan kirjoitettu...silloin ei pyhiä kehotettaisi laittamaan pois synti, joka niin helposti kietoo ja katsomaan Jeesuksen, joka kärsi ristin..
Kilvoittelu olisi turhaa! Ananias ja Safiirakaan eivät olisi langenneet...eikä olisi yhtään antikristusta maailmassa, koska Johanneshan sanoo: meistä he ovat lähteneet, mutta eivät ole meissä pysyneet...
Olet Teuvo pyhitysantinomisti...sanakäännösten orja ja itsekäs ihminen! - yrität
alkup.raimo kirjoitti:
synnin jälkeen mennä kyseisen naisen luo ja sanoa: anteeksi, että tunsin haureellista vetoa teihin...hänhän voisi vaikkapa tuntea iloa siitä...ei sitä en tee...
tahallaan viedä kaikkia lankaan. Eri tyypin asioista on kysymys, kuten tiedät. Naisen katsominen taas osoittaa sinussakin olevan inhimillisiä piirteitä.
alkup.raimo kirjoitti:
tarkoitti, että teuvo sinä olet väärässä ja uskosta pois horjahtanut!
Henkiläökohtaisesti ainakin 3:ssa asiassa on Jumala Jeesuksen nimessä kirkastanut, että opetat vastoin Raamattua..ja oppisi perusta ei enää ole raitis ja hengellinen vaan omien tulkintojesi sumentamaa...et vain voi nöyrtyä, mutta sinun tulisi tunnustaa, että
-Jeesus antoi uskovilleen vallan julistaa synnit anteeksi
-Jumalaakin vastaan tehdýt tulee tunnustaa uskovalle veljelle tai sisarelle, koska Jumala toimii seurakuntansa kautta
-Jeesuksen nimessä voidaan saada Jumalaakin vastaan tehdyt synnit anteeksi
- Et ole synnitön, vaan syntinen lihassasi hautaan asti
-Uskova ei elä synnissä, mutta voi langeta...silti hän katuu ja saa syntinsä anteeksi, koska Jeesus otti ne jo pois
-Tahallaan ei saa ryhtyä tekemään syntiä
-Ilmestyskirjaas mainittu saatanan 1000-vuotinen sitpminen syvyyteen ei ole vielä tullut ja alkanut saatika loppuun kulunut
Tevo: Tee parannus kja kadu syntejäsi...tunnusta ne niistä kahdesta toiselle, jotka kuuluvat Ruukin pyhiin,,,Seurakuntaan ja saakoot toinen heistä julistaa sinulle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä..
kadu Teuvo harhaoppejasi..jo Ilmestyskirjaan omien oppiesi laittaminen on iäisyysrikos...ja Ilmestyskirjaasa mainittujen vitsausten yllensä vetäminen...teuvo, Jumalan tähden , tee parannus!Mihin hän vastausta Jumalalta kaipasi, ja uskoiko
hän vastauksen todeksi, joka ratkaisi hänelle
kyseisen ongelman.
Tätä menetelmää käyttää myöskin Saatana ja hyvin
tehokkaasti käyttääkin. Muistatko, miten hän
tietämystään Jeesuksellekin todisti?
"Onhan kirjoitettu."
Sen kolme keskeisintä asiaa ovat tässä:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä
tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä,
mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä
voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin?
Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin
Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän
mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja
he minun kansani. Siksi Herra sanoo:
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä
älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan
teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja
te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset
lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa
peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansaan omalla
verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin
ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan
me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."
"Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä
saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta.
Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi,
hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä
opettanut, niin pysykää hänessä."
Hänessä pysyn, eikä minua voi häneltä yksikään
uudestikastettu tai joku porttoseurakunta pois riistää.- muukalainen 4
se on.
Miksi ette usko? - Victor
Paavalin mainitsemat "valheveljet" olivat juutalaisia, jotka yrittivät saada lain ikeen alle uskoontulleet pakanatkin. Lain kirjaimella he olisivat vääristäneet evankeliumin totuuden.
Nykypäivän valheveljiä eivät sensijaan ole ne uskovat, jotka uskaltavat vastustaa Sunin kaltaisia vääriä opettajia.
Sunin opetukset johtaa:
eristykseen seurakunnan yhteydestä, yhteisestä rukouksesta ja ehtoollisesta.
ilman seurakunnallista vuorovaikutusta oppi vääristyy helposti yhä oudommaksi.
Vaikka kaikilla uskovilla on voitelu joka opettaa tearvitsemme silti toinen toistamme ja armoituksiamme yhteiseksi rakentumiseksi - Victor
Teuvo Sunin SEURAKUNTAOPPI on Teuvo Sunin seurakuntaoppi.
Raamatullinen Jumalan seurakuntaoppi on Jumalan seurakuntaoppi. - muukalainen 4
Victor kirjoitti:
Teuvo Sunin SEURAKUNTAOPPI on Teuvo Sunin seurakuntaoppi.
Raamatullinen Jumalan seurakuntaoppi on Jumalan seurakuntaoppi.Nyt taitaa olla niin, että Teuvo Suni on teille
...???. koska, et huomannut tekstiä jonka hän
oli viestiinsä laittanut?
Oliko se Teuvon laatima?
Vai kenen?
En sano ärsyttääkseni, enkä riidan halusta,
vaan toivoisin, että sensijaan, että "haukutte"
niinkuin jumalaton tekee, niin kävisitte etsimään
todellista Totuutta jos ehkä vielä voisitte
sen löytää.
Mutta silloin on kyllä valmistauduttava hylkäämään
kaiken entisen oman elämänsä se on laitettava
saastana pois.
Sillä mikään omamme ei Jumalalle kelpaa, eikä
mitkään ihmisviisaudella tehdyt opit.
Yksin Jumalan Pojan Oppi on se joka Taivaan
Isän luokse vie. - Tietäjä?
muukalainen 4 kirjoitti:
Nyt taitaa olla niin, että Teuvo Suni on teille
...???. koska, et huomannut tekstiä jonka hän
oli viestiinsä laittanut?
Oliko se Teuvon laatima?
Vai kenen?
En sano ärsyttääkseni, enkä riidan halusta,
vaan toivoisin, että sensijaan, että "haukutte"
niinkuin jumalaton tekee, niin kävisitte etsimään
todellista Totuutta jos ehkä vielä voisitte
sen löytää.
Mutta silloin on kyllä valmistauduttava hylkäämään
kaiken entisen oman elämänsä se on laitettava
saastana pois.
Sillä mikään omamme ei Jumalalle kelpaa, eikä
mitkään ihmisviisaudella tehdyt opit.
Yksin Jumalan Pojan Oppi on se joka Taivaan
Isän luokse vie.Että tämä Victor on Teuvon läheltä ja tuntee hänet..
Ja motiiveja voi vain arvailla... - oot sie
Tietäjä? kirjoitti:
Että tämä Victor on Teuvon läheltä ja tuntee hänet..
Ja motiiveja voi vain arvailla...raimon läheltä?
Victor kirjoitti:
Paavalin mainitsemat "valheveljet" olivat juutalaisia, jotka yrittivät saada lain ikeen alle uskoontulleet pakanatkin. Lain kirjaimella he olisivat vääristäneet evankeliumin totuuden.
Nykypäivän valheveljiä eivät sensijaan ole ne uskovat, jotka uskaltavat vastustaa Sunin kaltaisia vääriä opettajia.
Sunin opetukset johtaa:
eristykseen seurakunnan yhteydestä, yhteisestä rukouksesta ja ehtoollisesta.
ilman seurakunnallista vuorovaikutusta oppi vääristyy helposti yhä oudommaksi.
Vaikka kaikilla uskovilla on voitelu joka opettaa tearvitsemme silti toinen toistamme ja armoituksiamme yhteiseksi rakentumiseksiPaavalin aikana valeveljet olivat juutalaisia,
mutta Teuvon aikana ne ovat uudelleenkastettujen
ja muiden porttoseurakuntien pettämiä ihmisiä,
jotka sydän täynnä syntiä raivoavat synnistä
vapautettuja kohtaan, kuten kirjoitettu on:
"Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin
kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja
himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa
ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin.
Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä
heidän kanssaan samaan riettauden virtaan,
ja syytätävät herjauksiaan.
Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on
valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet."- alkup.raimo
TeuvoSuni kirjoitti:
Paavalin aikana valeveljet olivat juutalaisia,
mutta Teuvon aikana ne ovat uudelleenkastettujen
ja muiden porttoseurakuntien pettämiä ihmisiä,
jotka sydän täynnä syntiä raivoavat synnistä
vapautettuja kohtaan, kuten kirjoitettu on:
"Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin
kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja
himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa
ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin.
Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä
heidän kanssaan samaan riettauden virtaan,
ja syytätävät herjauksiaan.
Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on
valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet."väärään oppisi, jossa sanot Ilmestyskirjassa mainitun 1000:n vuoden, jolloin paholainen on sidottu, kuluneen jo loppuun 1900 vuotta sitten!
Miksi Teuvo väistät aina vaan totuutta ...! - alkup.raimo
elley ole valkeudessa, kastettujen pyhien yhteydessä, jossa Jeesus itse seurakunnan päänä vaikuttaa, ellei sinulla ole edes uskoa pyhien yhteyteen...esimerkiksi siinä pyhien yhteydessä, johon itse kuulun, vaelletaan valkeudessa ja siinä pyhillä on valta julistaa synninpäästö JA SE EI OLE IHMISEN VAAN jEESUKSEN JULISTAMA!
HUOMAA TEUVO, ETTEN TARKOITA RAUHANYHDISTYSTÄ, EN EV.LUT. ENKÄ MUUTAKAAN IHMISEN ANTAMAA NIMEÄ!
Usko teuvo, että Jumalan elävä seurakuntaruumis on olemassa...se on ollut apostolisesta ajasta tähän päivään asti....usko myös, ettei saatana ole vielä ollut lukittuna syvyyteen...ja huomaa, että kun tämä asia sinua risoo, sen tekee saatana ja langenneen Teuvon syntinen luonto eikä Pyhä Henki! - alkup.raimo
Raamatusta; "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset
lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa
peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Voisi Teuvokin hyvin uskoa, jos nöyrtyisi, että sekin on kirjoitettu pyhille, yhden paikkakunnan pyhille,,,siis seurakunnan jäsenille...ja he, vaikka ovatkin Kristuksessa pyhiä, tulee silti puhdistua synneistä, niin ruumiillisista kuin hengellisistäkin saatutuksista...sama ajatus on läpi Paavalin kirjeuden...
Mutta kun nöyryyttä ja oikeat saurakuntayhteyttä ei Teuvolla ole, hän jää edelleen "synnittömäksi" joka ei tarvitse edes Jeesuksen nimeä Jumalan käskyjä vastaan tekemistään synneistä..
Eri tilaisuuksissa, kirjoissa jne...on joskus tehty selvästi julki sellaisia surkeita ihmiskohtaloita, joissa "synnittömiksi" itseään kutsuvat ovat alkaneet vihata ja vainota milloin kutakin..kun ovat joutuneet hengellisesti haaksirikkoon..."Hänen omansa" kirjassa M. Väisänen kirjoitti, että ilman seurakuntayhteyttä ihmisestä voi tulla hengellinen haihattelija! - välissä
alkup.raimo kirjoitti:
elley ole valkeudessa, kastettujen pyhien yhteydessä, jossa Jeesus itse seurakunnan päänä vaikuttaa, ellei sinulla ole edes uskoa pyhien yhteyteen...esimerkiksi siinä pyhien yhteydessä, johon itse kuulun, vaelletaan valkeudessa ja siinä pyhillä on valta julistaa synninpäästö JA SE EI OLE IHMISEN VAAN jEESUKSEN JULISTAMA!
HUOMAA TEUVO, ETTEN TARKOITA RAUHANYHDISTYSTÄ, EN EV.LUT. ENKÄ MUUTAKAAN IHMISEN ANTAMAA NIMEÄ!
Usko teuvo, että Jumalan elävä seurakuntaruumis on olemassa...se on ollut apostolisesta ajasta tähän päivään asti....usko myös, ettei saatana ole vielä ollut lukittuna syvyyteen...ja huomaa, että kun tämä asia sinua risoo, sen tekee saatana ja langenneen Teuvon syntinen luonto eikä Pyhä Henki!Mitä yhdistystä tarkoitit ja mikä rauhanyhdistyksessä on vikana?
alkup.raimo kirjoitti:
Raamatusta; "Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset
lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta
ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa
peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Voisi Teuvokin hyvin uskoa, jos nöyrtyisi, että sekin on kirjoitettu pyhille, yhden paikkakunnan pyhille,,,siis seurakunnan jäsenille...ja he, vaikka ovatkin Kristuksessa pyhiä, tulee silti puhdistua synneistä, niin ruumiillisista kuin hengellisistäkin saatutuksista...sama ajatus on läpi Paavalin kirjeuden...
Mutta kun nöyryyttä ja oikeat saurakuntayhteyttä ei Teuvolla ole, hän jää edelleen "synnittömäksi" joka ei tarvitse edes Jeesuksen nimeä Jumalan käskyjä vastaan tekemistään synneistä..
Eri tilaisuuksissa, kirjoissa jne...on joskus tehty selvästi julki sellaisia surkeita ihmiskohtaloita, joissa "synnittömiksi" itseään kutsuvat ovat alkaneet vihata ja vainota milloin kutakin..kun ovat joutuneet hengellisesti haaksirikkoon..."Hänen omansa" kirjassa M. Väisänen kirjoitti, että ilman seurakuntayhteyttä ihmisestä voi tulla hengellinen haihattelija!että tuon Saatanan antaman voimakkaan näyn ansiosta
sinusta tehtiin niin suuri ja mahtava tekopyhämies,
että jo siitä syystä et ole pystynyt nöyrtymään,
ja tekemään kierrosta kaikkien niiden ihmisten luona,
joita vastaan olet suurena tekopyhitettynä miehenä
noussut.
Siksi iloitset vääryydestä, kun löysit sellaisen
porttoseurakunnan, jonka paimenet sinut veren voimalla
mantarsivat sinut muka vapaaksi tehdyistä synneistäsi.
Ja kun et todelliseuudessa ole vapaa, niin siksi
sinun ympärilläsi täytyy olla jatkuvasti
ihmisiä hokemassa: "Olet veren voimalla vapaa..."
Minkä autuuden sinulle on tuonut porttopappien
kirjoitus seurakuntayhteydestä. Olen tuossa jo
aikaisemmin kirjoittanut sen oikean seurakuntayhteyden,
johon Kristus kaikki omansa kutsuu.
Tottahan toki kaikki porttopaimenet painottavat
seurakuntayhteyden tärkeyttä ja jopa välttämättömyyttä.
Mikäli he eivät tässäkään Saatanan tahtoa noudattaisi,
heiltä varsin pian loppuisivat elämisen dellytykset,
kun ihmiset eivät enää heille rahojaan kiikuttaisi.
Lue Jesaja 55:1-3.alkup.raimo kirjoitti:
väärään oppisi, jossa sanot Ilmestyskirjassa mainitun 1000:n vuoden, jolloin paholainen on sidottu, kuluneen jo loppuun 1900 vuotta sitten!
Miksi Teuvo väistät aina vaan totuutta ...!Kun nyt hoet vain eläväsi 1000 vuotista rauhan
aikaa. Kun tuon hengen voimassa vaellat, niin
eikö se ole sinulle paljastanut sitä, milloin
se pääsee vankilastaan ja ihmiskunnan eksytys
voi todella alkaa.- Victor
TeuvoSuni kirjoitti:
että tuon Saatanan antaman voimakkaan näyn ansiosta
sinusta tehtiin niin suuri ja mahtava tekopyhämies,
että jo siitä syystä et ole pystynyt nöyrtymään,
ja tekemään kierrosta kaikkien niiden ihmisten luona,
joita vastaan olet suurena tekopyhitettynä miehenä
noussut.
Siksi iloitset vääryydestä, kun löysit sellaisen
porttoseurakunnan, jonka paimenet sinut veren voimalla
mantarsivat sinut muka vapaaksi tehdyistä synneistäsi.
Ja kun et todelliseuudessa ole vapaa, niin siksi
sinun ympärilläsi täytyy olla jatkuvasti
ihmisiä hokemassa: "Olet veren voimalla vapaa..."
Minkä autuuden sinulle on tuonut porttopappien
kirjoitus seurakuntayhteydestä. Olen tuossa jo
aikaisemmin kirjoittanut sen oikean seurakuntayhteyden,
johon Kristus kaikki omansa kutsuu.
Tottahan toki kaikki porttopaimenet painottavat
seurakuntayhteyden tärkeyttä ja jopa välttämättömyyttä.
Mikäli he eivät tässäkään Saatanan tahtoa noudattaisi,
heiltä varsin pian loppuisivat elämisen dellytykset,
kun ihmiset eivät enää heille rahojaan kiikuttaisi.
Lue Jesaja 55:1-3.Uskovien syyttäjä on saatana hengellisellä tasolla ja fyysisellä tasolla kaikki syyttäjinä agiteeraavat ihmiset ovat saatanan palvelijoita syyttäjän virassa.
Sana sanoo, ettei Jumala ole syyttäjä vaan vanhurskauttaja Kristuksessa (syyttömäksi julistaja/tuomitsija)
Kuten allaolevat Raamatunpaikat osoittavat!
Sinä Teuvo Suni todistat olevasi totaalinen syyttäjä koko Jumalan seurakuntaa vastaan.
Kenen palvelija siis olet?
Ilm 12:
"9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Sakarja 3:
"1 Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
2 Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"
Job 1:
"6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?
10 Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.
11 Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
12 Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä."
JUMALA ON VANHURSKAUTTAJA KRISTITYLLE!
Room 8:
"31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut." Victor kirjoitti:
Uskovien syyttäjä on saatana hengellisellä tasolla ja fyysisellä tasolla kaikki syyttäjinä agiteeraavat ihmiset ovat saatanan palvelijoita syyttäjän virassa.

37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut."joka tänäkin päivänä oman kutsuu, kouluttaa ja
lähettää sanoen:
"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat
kasvoat ja taipumaton sydän. Sinu tulee sanoa
heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.'
Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaista
kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän
keskellään on ollut profeetta.
Älä sinä, ihminen pelkää heitä, älä kauhistu heidän
sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin
piikkipensaikossa ja skorpionien seassa.
Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä -
he ovat uppiniskaista kansaa.
Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot
tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia."
Jumala kyllä vanhurskauttaa omansa - mutta
tekopyhitetyt eivät ole hänen omiansa.- Victor
TeuvoSuni kirjoitti:
joka tänäkin päivänä oman kutsuu, kouluttaa ja
lähettää sanoen:
"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat
kasvoat ja taipumaton sydän. Sinu tulee sanoa
heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.'
Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaista
kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän
keskellään on ollut profeetta.
Älä sinä, ihminen pelkää heitä, älä kauhistu heidän
sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin
piikkipensaikossa ja skorpionien seassa.
Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä -
he ovat uppiniskaista kansaa.
Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot
tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia."
Jumala kyllä vanhurskauttaa omansa - mutta
tekopyhitetyt eivät ole hänen omiansa."Jumala kyllä vanhurskauttaa omansa - mutta
tekopyhitetyt eivät ole hänen omiansa."
Syyttäjän henki onkin juuri tässä. Mikä sinä olet ketään määrittelemään ja tuomitsemaan tekopyhitetyksi? Varsinkin kun tiedämme sinun tuomitsevan kaikki kristilliset seurakunnat vuoden 90 jälkeen tähän päivään asti! - tuttunen
Victor kirjoitti:
Uskovien syyttäjä on saatana hengellisellä tasolla ja fyysisellä tasolla kaikki syyttäjinä agiteeraavat ihmiset ovat saatanan palvelijoita syyttäjän virassa.
Sana sanoo, ettei Jumala ole syyttäjä vaan vanhurskauttaja Kristuksessa (syyttömäksi julistaja/tuomitsija)
Kuten allaolevat Raamatunpaikat osoittavat!
Sinä Teuvo Suni todistat olevasi totaalinen syyttäjä koko Jumalan seurakuntaa vastaan.
Kenen palvelija siis olet?
Ilm 12:
"9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Sakarja 3:
"1 Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
2 Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"
Job 1:
"6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?
10 Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.
11 Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
12 Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä."
JUMALA ON VANHURSKAUTTAJA KRISTITYLLE!
Room 8:
"31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut."Sunin on hyvä muistaa ja arvostaa että Suomessa on sanavapaus. Onneksi näin on ja erityisesti olkoot Suni siitä kiitollinen, sillä sheriffit ja lukijat eivät ole häntä hätyytelleet, tällä rauhallisella palstalla.
Totta kait Sunin kirjoitukset ovat tuoneet piristystä tekstien puristeluun, mutta rajansa kaikella.
Sunin profeetallisuus nojautuu silkkaan ja perusteltuunkin järkeistykseen, mutta toisten omatuntojen ylitsekävely ja valtava yleistäminen on ylipaisunutta egoismia josta profetia on kaukana.
Sosiaalisuuden ja yhteisyyden aspekti unohtuu ja puuttuu häneltä täysin. Sanat yhteys, kokoontuminen ja kirkko ovat turhuuksia, vaikka Kristuksen aikainen maallisuus, Kastaja ja Paavalikin saivat seuraajia ja seurakuntia aikaiseksi.
Se että Suomi on harvinaisen homogeeninen niin miten mahtaisi Suni menestyä Kiinan armeijan entisenä sotamestarina, kenestä hän kerskaisi asiayhteyttä ymmärtämättömien kulien keskellä, joten hyvä täällä on läträtä.
Voisi olla että Kiinassa tai Koreassa hän olisi perustamassa seurakuntaa, Buddhalle tai Maolle.
Jos jokainen sulkisi ovensa ja syyttäisi toisiaan niin siinä pian kaikki tappelisi kaikkia vastaan hamaan viimeiseen asti, joten Sunin saarna on kuolemansaarnaa, sisältönään tulevaisuudetonta toivottomuutta, harvojen ja valittujen robottiuskoa, inhimillisyydettömyyden evankeliumia ja ymmärtämystä.
Suni ja kaltaisensa saavat jatkaa aivan vapaasti tavallaan, kunhan eivät estä vakavasti etsivien matkaa.
Itse en usko Sunin henkeen, enkä konsanaan haluakaan tulla hänen kaltaisekseen, mutta ihmisenä voisin hänestä pitääkin. - muukalainen 4
Victor kirjoitti:
Uskovien syyttäjä on saatana hengellisellä tasolla ja fyysisellä tasolla kaikki syyttäjinä agiteeraavat ihmiset ovat saatanan palvelijoita syyttäjän virassa.
Sana sanoo, ettei Jumala ole syyttäjä vaan vanhurskauttaja Kristuksessa (syyttömäksi julistaja/tuomitsija)
Kuten allaolevat Raamatunpaikat osoittavat!
Sinä Teuvo Suni todistat olevasi totaalinen syyttäjä koko Jumalan seurakuntaa vastaan.
Kenen palvelija siis olet?
Ilm 12:
"9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Sakarja 3:
"1 Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
2 Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"
Job 1:
"6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?
10 Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.
11 Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
12 Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä."
JUMALA ON VANHURSKAUTTAJA KRISTITYLLE!
Room 8:
"31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut."En ole Sunin nähnyt syyttävän Jumalan omia.
Eikä voida syyttelystä puhua ensinkään.
Minä tiedän ja olen aivan varma, että
Teuvo Suni tuo julki kaiken sen minkä
Jumala hänen kauttaan tahtoo julki tuoda.
Tiedän ettette voi tätä uskoa, ette ymmärtää,
vaan syyttely ja herjaus jatkuu.
Mutta sitä toivoo ja Jumala sen tietää
jospa täällä olisi sellaisiakin kävijöitä
joita varten tämä on taas hyvä esille tuoda.
Sanon älkää minua älkääkä ketään Jumalan
omaa mieltäkö kenenkään ihmisen mukaan,
sillä Jumalan omat ovat yhtä, heillä on
sama Jumalan Pyhä Henki joka ilmoittaa
Jumalan sanan Totuuden samalla tavalla,
koska on yksi ja sama Henki, yksi ja sama
Jumalan Sana
Siis minullekin on Jumala samalla tavalla
ilmoittanut Totuutensa kuin Sunille, ennenkuin Sunista mitään tiesin.
Mutta teille jotka nyt syyttelette, niin
pyytäkää että Jumala teidätkin vielä saisi
tämän syyttäjän kourista vapauttaa. muukalainen 4 kirjoitti:
En ole Sunin nähnyt syyttävän Jumalan omia.
Eikä voida syyttelystä puhua ensinkään.
Minä tiedän ja olen aivan varma, että
Teuvo Suni tuo julki kaiken sen minkä
Jumala hänen kauttaan tahtoo julki tuoda.
Tiedän ettette voi tätä uskoa, ette ymmärtää,
vaan syyttely ja herjaus jatkuu.
Mutta sitä toivoo ja Jumala sen tietää
jospa täällä olisi sellaisiakin kävijöitä
joita varten tämä on taas hyvä esille tuoda.
Sanon älkää minua älkääkä ketään Jumalan
omaa mieltäkö kenenkään ihmisen mukaan,
sillä Jumalan omat ovat yhtä, heillä on
sama Jumalan Pyhä Henki joka ilmoittaa
Jumalan sanan Totuuden samalla tavalla,
koska on yksi ja sama Henki, yksi ja sama
Jumalan Sana
Siis minullekin on Jumala samalla tavalla
ilmoittanut Totuutensa kuin Sunille, ennenkuin Sunista mitään tiesin.
Mutta teille jotka nyt syyttelette, niin
pyytäkää että Jumala teidätkin vielä saisi
tämän syyttäjän kourista vapauttaa.kohdallani on, että jo kauan olen tämän Totuuden saanut tuntea ja nyt hämmästyksekseni sen täältä keskustelupalstoiltakin löysin.
Totuuttahan on vain yksi. Ja yksi Taivas, johon Jumala omansa kokoaa. Eikö hän täällä sitten ohjaisi omiansa yhteen ja samaan Henkeen.Victor kirjoitti:
"Jumala kyllä vanhurskauttaa omansa - mutta
tekopyhitetyt eivät ole hänen omiansa."
Syyttäjän henki onkin juuri tässä. Mikä sinä olet ketään määrittelemään ja tuomitsemaan tekopyhitetyksi? Varsinkin kun tiedämme sinun tuomitsevan kaikki kristilliset seurakunnat vuoden 90 jälkeen tähän päivään asti!että seurakunnat ovat vuodesta 90 lähtien valinneet
paimenikseen Totuuden Hengestä osattomia antikristuksia.
Jos jotakin haluat välttämättä syyttää, syytä siitä
Jumalaa, joka on tarkoituksellisesti jättänyt
kaikki totuudesta luopuneet näiden antikristusten
pettämiksi:
"Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he
uskoisivat valheeseen, ja niin savat tuomionsa
kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen
vaan ovat valinneet vääryyden."
Eivät Saatanan hengen vallassa olevat tiedä, mikä on
oikea henki ja mikä väärä henki. Mutta Totuuden
Hengen saaneet sen kyllä tietävät, kuten kirjoitettu on:
"Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan
koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään,
vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva."tuttunen kirjoitti:
Sunin on hyvä muistaa ja arvostaa että Suomessa on sanavapaus. Onneksi näin on ja erityisesti olkoot Suni siitä kiitollinen, sillä sheriffit ja lukijat eivät ole häntä hätyytelleet, tällä rauhallisella palstalla.
Totta kait Sunin kirjoitukset ovat tuoneet piristystä tekstien puristeluun, mutta rajansa kaikella.
Sunin profeetallisuus nojautuu silkkaan ja perusteltuunkin järkeistykseen, mutta toisten omatuntojen ylitsekävely ja valtava yleistäminen on ylipaisunutta egoismia josta profetia on kaukana.
Sosiaalisuuden ja yhteisyyden aspekti unohtuu ja puuttuu häneltä täysin. Sanat yhteys, kokoontuminen ja kirkko ovat turhuuksia, vaikka Kristuksen aikainen maallisuus, Kastaja ja Paavalikin saivat seuraajia ja seurakuntia aikaiseksi.
Se että Suomi on harvinaisen homogeeninen niin miten mahtaisi Suni menestyä Kiinan armeijan entisenä sotamestarina, kenestä hän kerskaisi asiayhteyttä ymmärtämättömien kulien keskellä, joten hyvä täällä on läträtä.
Voisi olla että Kiinassa tai Koreassa hän olisi perustamassa seurakuntaa, Buddhalle tai Maolle.
Jos jokainen sulkisi ovensa ja syyttäisi toisiaan niin siinä pian kaikki tappelisi kaikkia vastaan hamaan viimeiseen asti, joten Sunin saarna on kuolemansaarnaa, sisältönään tulevaisuudetonta toivottomuutta, harvojen ja valittujen robottiuskoa, inhimillisyydettömyyden evankeliumia ja ymmärtämystä.
Suni ja kaltaisensa saavat jatkaa aivan vapaasti tavallaan, kunhan eivät estä vakavasti etsivien matkaa.
Itse en usko Sunin henkeen, enkä konsanaan haluakaan tulla hänen kaltaisekseen, mutta ihmisenä voisin hänestä pitääkin.joten jatka matkaasi entiseen malliin. Jos totuus
ei saa sydämessäsi aikaan pienintäkään pistoa,
en minä voi sinulle sydämensiirtoa tehdä.
Monenlaiset ovat sinullakin huolet: "Miten mahtaisi
Suni menestyä Kiinan armeijan entisenä sotilasmestarina?"
Saatana antaa omilleen milloin minkinlaista mietittävää,
ettei vain kenellekään tulisi mieleen ryhtyä etsimään elämäänsä totuutta.
enää vain yksi kysymys: Miksi et ole palauttanut
sitä kirjaa, jonka eräs yhteinen tuttavamme sinulle
luettavaksi antoi, kun oli saanut minulta siihen luvan?
Se kirja oli Pirkko Jalovaaran,Rukous on elämäni,
jonka hän minulle lahjoitti, ja jonka etulehdelle
hän oli kirjoittanut: "Suurella rakkaudella Teuvo
Sunille." Tästä on kulunut jo yli kymmenen vuotta,
joten toivoisin sinun sen palauttavan.
Ketjusta on poistettu 79 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272266Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1252173
- 1272113
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411633- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137