Nälkäjonot yhtä pitkät kuin lama-aikana

Juuri hetki sitten YLEX:n uutisissa Kirkon diakoniatyön johtaja kertoi, että tällä hetkellä ruoka-avustusten tarvitsijoiden määrä Suomessa on sama kuin pahimpina lamavuosina. Suomi on muuten EU:n ainoa jäsenvaltio (vai oliko se "vanha" jäsenvaltio) joka saa EU:lta ruoka-apua.

Samainen johtaja olikin sitä mieltä, että hallitus itseasiassa rikkoo perustuslakia, koska siinä taataan jokaiselle kansalaiselle riittävä perustoimeentulo. Tällä hetkellä erilaiset järjestöt, Kirkko mukaanlukien, pitää osan kansasta perustoimeentulosta huolen. Siis tekee valtion tehtäviä.

Lamaan meidät ajoivat Holkerin hallitus (Kokoomus, SDP, RKP ja SMP), laman yli meidät vei Ahon hallitus (Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL) sen jälkeen ovat sitten Suomen taloudellista nousua ja hyvinvointivaltiota olleet palauttamassa AIVAN SAMAT PUOLUEET. Ja hyvinpä ovat palauttaneet.

Mitä hittoa ihmisten päässä oikein liikkuu? Miksi he moisia äänestävät? Hyvinvointi-SDP keikkuu mukana eikä laskua näy, vaikka puolue on säännöllisesti pettänyt lupauksensa. Ahon hallituksen leikkauksia on paha syyttää, kun Demareilla ja Kokoomuksella olisi ollut aikaa tilannetta muuttaa 10 vuotta. Ei enää toki Kokoomuksella viimeiset pari vuotta.

2

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huvittunut :)

      joku realistinen tapa ratkaista köyhyys-ongelma Suomessa.

      • Talouden nousu näkyy:
        A) entistä enemmän törkykalliita autoja
        B) entistä enemmän uusia veneitä
        C) entistä enemmän irtisanomisia
        D) entistä enemmän yhteiskunnan palveluiden leikkaamista

        En ole kansantaloustieteilijä, mutta välillisiä veroja voisi ehkä korottaa. Polttoaineen hinnan kohoaminen on mainio asia, kuljetusliikkeiden pitäisi saada pienemmällä verolla polttoaineensa. Yksityisautoilijat taas voisivat maksaa siitä enemmän. Autovero pitäisi suhteuttaa auton kulutukseen, ei mihinkään muuhun. Siis pieni auto-> suhteessakin sikahalpa auto.
        Jos jollakulla on varaa ajella 100 000 euron autolla, pitäisi hänellä olla varaa maksaa myös 1 % lisää veroja? Samalla 10 litraa/100 km vievällä menopelin ajelijalla pitäisi olla myös valittamatta varaa maksaa se 10 litraansa.

        Samoin kuntien (ne hoitavat suurimman osan peruspalveluista) pitäisi saada lisää rahaa. Siis veroja.

        Tulonjako onnistuu vain ja ainoastaan yhteiskunnan toimin, siis valtion. Valtio tarvitsee toimiakseen verotuloja.

        Jos Huvittunut ostaa mieluummin uuden auton, veneen, kesämökin, kotiteatterin jne. jne. niin silloin minulla ei ole mitään sanottavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2016
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1424
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1391
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      929
    Aihe