Luoja olisikin T-evoluution tulos

Nyt mä paljastan suuren salaisuuden. Tiedättekö miksi kristityt tahtoivat hävittää ja polttaa kreikkalaisen viisauden tuotokset ? Koska niissä piilee pelottava idea. Kreikkalaisen mytologiaan kuuluu että jumala on useita ja he ovat yhtä inhimillisiä ja KESKENÄÄN TAISTELEVIA kuin maanpäällisetkin elukat.

Vanhassa Testamentissä Herra on mennyt lipsauttamaan, että muitakin jumalia on olemassa mutta niitä ei vain saa palvoa. (Myös "jumalien pojat" mainittu Raamatussa). Raamattu on T-Evoluution (Taivas-Evoluution) raadollinen kuvaus yhden julman elukan näkökulmasta. Tämä elukka ei arkaile julmuudessaan käyttää valtaansa varsinkaan toisten taivaselukoiden esimerkin mukaan. Nämä taivaselukat ovat hiljalleen hävinneet sukupuuttoon taivaallisen evoluution olemassaolon taistelussa. Vain yksi kilpailija on jäljellä tässä osassa aurinkokuntaa, sanovat..

Ei ihme jos eräät elukan palvojat inhoavat tuota e-sanaa. Sehän saattaisi katseen itse elukan syntyyn ja kilpailuviettiin. Mutta on ihmeellistä heiltä kuulla "jos evoluutio olisi totta niin maailmassa olisi vain kärsimystä ja taistelua.."
Mitäs muuta VT on kuin julmuutta, kärsimystä, taistelua ja valitusta..

Taivaselukka käyttää lapsiaan taistelun pelinappuloina pyrkiessään pakkovoittoon aivan kuten äskeisen väitöskirjan mukaan aviooikeudenkäynneissä monet modernit vanhemmat eivät ajattele lapsiaan ja heidän etuaan vaan omaa oikeusvoittoaan. voi voi eikö omatunto kolkuta ?

Voi myöskin meitä maan lapsia tuon taivaselukan voitontahdon pelinappuloina. Eikö Hän osaa edes hävetä kun surmaa lapsiaan pakkovoittoviettinsä tähden ?

7

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • petoeläin

      Oletko huumeissa, vai mitä tuo horina tarkoittaa? Postauksesi on lähes nassen tasoista jokeltelua.

    • Valen

      Kun Raamatussa puhutaan jumalista ja jumalan pojista tarkoitetaan niillä henkivaltoja. Nämä ns muut jumalat ovat demonihenkivaltoja, joita ihmiset palvovat epäjumalinaan. Näitä on siis paljon. Demonit rakastavat sitä että heitä palvotaan. Silti demonit ovat Jumalan luomia langenneita enkeleitä. Samoin Jumalan pojiksi kutsutaan Jumalan enkeleitä ja demonejakin yhtälailla. Kaikki silti Jumalan luomia henkiolentoja. Yksi Jumala on joka on ollut aina, jota ei ole luotu. Siinä ero.

      Valen

      • Koira kun haukkuu etelästä saapuvaa sukulaissetää viholliseksi, niin etkai koiraa usko ja karkoita setääsi. Koira ei vain tunne hyvää sukulaistasi kun ei ole ennen tutustunut.

        Koira, joka kehuu itseään Kaikkitietäväksi eikä silti oikeasti ole..


    • P.S.V.

      Darwinistisella evoluutioteorialla on jo kauan ollut tärkeä funktio jumalakuvan muodostumisessa. Esimerkiksi monet nk. historiallis-kriittisen koulukunnan eksegeetit, joita on paljon teologisen tiedekunnan professoreissa ja dosenteissa, motivoivat jumalakuvansa ja raamatuntulkintansa darwinismilla ja ajattelevat jumalan olevan evoluutiossa aivoihin kehittyneen järjestelmä, jonka itseilmaisujen kokoelma Raamattu on.

      Tosin olen näkevinäni heillä toisenkin motiivin, heikon kyvyn kestää ja mieltää paradokseja. Kuten Raamattu, myös moderni fysiikka elää ja saa voimansa eksplisiittisistä ja vielä enemmän implisiittisistä, lausumattomina ajattelun taustaa sävyttävistä paradokseista ja ymmärtämättömyytensä kiihottavasta oivaltamisesta. Kun fyysikko K.V.Laurikainen aikoinaan huomautti tästä, hän sai joltakulta heistä varsin ymmärtämättömän vastauksen.

      Paradoksin kammo lienee taustalla myös erään kuuluisan eksegeetin 8-vuotiaana tekemässä päätöksessä olla uskomatta Raamatun koko ilmoitukseen luettuaan kertomuksen Aabrahamin uhrista.

      Niinhän myös filosofian dosentti Terho Pursiainen luopui Jumala-uskosta käsittääkseni osaksi darwinismin vaikutuksesta, mutta oivalsi uudelleen uskon mielekkyyden ja palasi Jumalaan uskovien joukkoon tutustuttuaan mm. kaaosilmiöön. Pursiainen myös pyysi ja sai piispalta anteeksiannon.

      Idea tuollaisesta "jumalien kamppailusta" muistuttaa deterministisen kaaoksen sisäistä olemusta, jossa systeemin itseorganisoituneet tilat vaihtuvat tiheästi ja näennäisen "kaoottisesti" lopulta päätyen hahmoihin, joissa reunaehtojen ja "sisällön" tila on saavuttanut pienimmän vaikutuksen lain "ajamana" levähdys"faasin".

      Sivumennen sanottuna, jos biologian oppikirjoista darwinisminsa omaksunut darwinisti tutustuisi itseorganisaatioon ja kaaokseen, hänen ajatusmaailmansa muuttuisi rikkaammaksi ja oikeampaan suuntaan. Nuo evoluution ymmärtämisen kannalta välttämättömät asiat eivät vieläkään kuulu suomalaisen biologin koulutukseen!

      K.T.:n kirjoitus pakottaa myös oivaltamaan joitakin ydinasioita mielekkäästä, uskomisen arvoisesta Jumalasta. Vaikka meistä saattaa tuntua, että Jumala pähkäilee ja "suunnittelee", se on oivallettava meidän virhearvioinniksemme. Ollakseen uskomisen arvoinen jumala Jumala ei voi olla muuta kuin on - olipa se sitten hyvää tai pahaa. Jumala ei voi muuttua eikä kieltää olemustaan. Niinpä kaiken luominen on väistämätön "seuraus" Jumalan olemuksesta, se on jopa osa Jumalan olemusta.

      Oikein käsitettynä Jumala-idea toimii myös tieteelliseen tutkimukseen innoittavana voimanlähteenä, niinkuin suurten fyysikoiden Michael Faradayn ja J.C.Maxwellin esimerkki osoittaa:

      http://www1.umn.edu/ships/religion/faraday.htm

      http://www.cityreformed.org/snoke/hsbook/selection5.pdf

      Kristinuskon mukaan Jumalan olemukseen kuuluu täydellinen ilmitulo, ja tässä Hän todella "käyttää lapsiaan", erityisesti yhtä - ja samalla itseään - pyrkiessään voittoon.

      Ihminen Jumalan kuvana on vaikeasti hahmotettava idea, joka lävistää koko Raamatun punaisena lankana. Asian ymmärtämistä auttaisi varmasti "kuvaominaisuuden" tarkasteleminen matemaattisen isomorfismin analogiana. Se auttaisi hahmottamaan liittymisarvoisen jumalakuvan ehtoja, vrt.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000016056576

      • >"Vaikka meistä saattaa tuntua, että Jumala pähkäilee ja "suunnittelee", se on oivallettava meidän virhearvioinniksemme"<

        Miksi se on oivallettava virheeksi? Ei mikään pakota siihen. Pikemminkin toisinpäin. Tämä on oivallettava totuudenmahdollisuudeksi (filosofisesti).


      • P.S.V.
        MrKAT kirjoitti:

        >"Vaikka meistä saattaa tuntua, että Jumala pähkäilee ja "suunnittelee", se on oivallettava meidän virhearvioinniksemme"<

        Miksi se on oivallettava virheeksi? Ei mikään pakota siihen. Pikemminkin toisinpäin. Tämä on oivallettava totuudenmahdollisuudeksi (filosofisesti).

        näyttäisit olevan oikeassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe