Vielä tuloeroista

Hyvätuloinenko

Jos duunari paiskii hommia 40 tuntia viikossa 2000 euron kuukausipalkalla ja korkeakoulutason koulutuksen saanut 3500 eurolla, ovatko tuloerot teistä silloin liian suuret?

Pitää myös huomioida, että duunari ei koskaan tee töitä vapaaehtoisesti ilman ylityökorvauksia. Kuitenkin useimmat toimistotyöläiset joutuvat tuon 3500 euron eteen tekemään vastikkeetta pitkää päivää ja esim. jo edellisenä iltana valmistelemaan kotonaan seuraavaa työpäivää.

Jos 2000 euron kuukausipalkkaa nauttiva duunari tekee iltaisin ja viikonloppuisin saman verran töitä ylityökorvauksella, nousevat hänenkin tienestinsä helposti samalle tasolle.

Silti korkeasti koulutettu ihminen on joutunut vuosia uhraamaan opiskelulle.

Esimerkiksi tämän päivän kolmekymppinen korkeasti koulutettu ihminen on tehnyt taloudellisesti aivan väärän valinnan.

Jos hän olisi vuonna 90-luvun puolessa välissä mennyt töihin ja sotanut asunnon, olisi se luultavasti jo maksettu.

Sen sijaan tämä korkeasti koulutettu, joka pääsee vasta nyt ostamaan ensi asuntoa, joutuu ottamaan hirmuvelat päälle.

Tuota elintasoeroa ei millään kurota umpeen, vaikka kuinka saisi 750 euroa enemmän käteen kuussa. Ei sitten mitenkään.

Miten te siis kehtaatte valittaa tuloerojen kasvusta???

Toivon saavani hyviä perusteluja, sillä tällä hetkellä asia suorastaa ¤:ttaa minua!!!!

13

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brutus"! Jos todella haluat puhua tuloeroista Suomessa, ota käsittelyyn kaikki tulonsaajaryhmät!

      • Kysyjä X

        ...jos joku tienaa sinua enemmän?


      • Kysyjä X kirjoitti:

        ...jos joku tienaa sinua enemmän?

        viisaus:"Yksi tyhmä kysyy enemmän kuin kymmenen viisata ehtii vastata!".


      • puheenaihetta
        Kysyjä X kirjoitti:

        ...jos joku tienaa sinua enemmän?

        tuloeroista avasit keskustelun


      • Kysyjä X
        vom kirjoitti:

        viisaus:"Yksi tyhmä kysyy enemmän kuin kymmenen viisata ehtii vastata!".

        ...yksi kysymys. Ja sekin oli sinulle liikaa!

        Sanontaa voisi muokata hieman: "Yksi viisas hiljentää tyhmän yhdellä kysymyksellä."

        Nooh...kuitenkin vastauksesi on tulkittavissa helposti: muiden saamat tulot eivät vie litin latia vom:n tuloista. :-D


      • Kysyjä X
        puheenaihetta kirjoitti:

        tuloeroista avasit keskustelun

        No eikö ihmisten saamat palkat liity tuloeroista keskustelemiseen?


      • .........
        Kysyjä X kirjoitti:

        ...yksi kysymys. Ja sekin oli sinulle liikaa!

        Sanontaa voisi muokata hieman: "Yksi viisas hiljentää tyhmän yhdellä kysymyksellä."

        Nooh...kuitenkin vastauksesi on tulkittavissa helposti: muiden saamat tulot eivät vie litin latia vom:n tuloista. :-D

        "Köyhät ovat köyhtyneet poliittisten valintojen ja päätösten seurauksena, eivät sattumalta."
        http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html


      • Kysyjä X

    • idiootilta

      sinä siis olet tietämätön siitä että tuloerot ovat kasvaneet jo ainakin kymmenen vuotta räjähdysmäisesti - sehän on fakta
      ja se voidaan todeta verikalenetereista
      joten älä räksytä perättömiä ja todista omaa tyhmyyttäsi näin avoimesti

      • Kysyjä X

        Tuloerot olivat pienimmillään reilut kymmenen vuotta sitten. Suomessa oli vakava lama. Työttömiä yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Korot olivat 10% korkeammalla. Leipäjonot olivat pitempi. Ja etenkin: keskimääräinen tulotaso oli reilu puolet mitä tänään. Näiden hintana oli pienet tuloerot.

        Kaipaatko noita aikoja takaisin, riistäjä?


    • Wäinä

      Aloitin töissä rähveltämisen aika pentuna.Tuossa 25 vuoden korvillako sitä valmistutaan korkeakoulusta?
      Jos arvioni osui paikalleen,olin tuohon ikään mennessä maksanut yhteiskunnalle veroja jo kymmenen vuoden ajan.(Muori kyllä sai vielä pari vuotta minusta lapsilisiä)
      Käsittääkseni noilla veroilla kustannetaan myös koulutus.
      Koulutus ei tarkoittane opintolainaa tai henkilökohtaisia menoja pelkästään.Koulutusjärjestelmän ylläpito hallintoineen,palkkoineen,tarvikkeineen ja rakennuksineen kustannetaan yhteiskunnan varoin.Sen maksavat ne joilla on tuloja.

      En ole opiskellut korkeakoulussa.Siksi en tiedä sen hankaluuksista.
      Voin yksipuolisesti ja yksisilmäisesti kuitenkin vakuuttaa,että suolan säkittäminen 30 asteen helteessä tai apulannan purkaminen syyssateessa avonaisista junanvaunuista Simpeleen asemalla on kohtuullisen vittumaista puuhaa.
      50 kilon näljäsäkki painaa mielestäni ihan riittävästi 56 kiloisen työmiehen sylissä.Sitä hankalampaa ei voine olla muu,kuin opiskeleminen korkeakoulussa säkinkantajan maksamin verovaroin.

      Henkilökohtainen työhistoria alkaa vaikuttaa meihin viimeistään silloin,kun ollaan jo vähän niinkuin iällä.Selkävaivat,nivelrikko,psoriasis,sydänkoh-
      taus alle 40-vuotiaana,asbestia keuhkoissa:siinä osa minun työhistoriaani.Odotettu elinikä huomattavasti alle sinun.Matkaa säädettyyn eläkeikään vielä jäljellä.

      Jos nyt ihan mahdottomasti vituttaa,ehdotan että yritämme yhdessä keksiä keinon,jolla minun loistava menneisyyteni voidaan vaihtaa sinun kurjaan tulevaisuuteesi.
      Suostun kauppaan osaltani ilman välirahaa mutta yhdellä ehdolla; olisi sopivaa jos sinulla vielä seisoisi.Kas kun maailmassa toimeen tulemiseen tarvitaan vähän munaakin eikä pelkästään säkinkantajan verorahoja.

    • tutkailija

      "oikeudenmukaista palkkausjärjestelmää"? Uravalinta
      on monen tekijän summa, kuten tiedät. Jo siinä moni astuu "vääriin kenkiin". Työelämässä sitten huomaa, miten "nuo toiset" saavat enemmän TuPo:ssa kuin me. Niiden duunareiden ammattijärjestö ei ehkä niin helposti alistu kuin AKAVA, zum beispiel!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2411
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe