Ostaa ja myy

Sanottakoon nyt heti kättelyssä, että HIFK ei ole sellainen joukkue, jota arvostaisin kovinkaan paljoa. Sen sijaan kunniotan kyllä Hifkiä ja sitä työtä mitä siinä seurassa on tehty jääkiekon saralla. HIFK on liigan väriläiskä ja hifki-matsit ovat aina tapahtumia.

Jos minulta kysytään, että mitä HIFK tuo mieleen, niin vastaus on, että Matti Hagman, Tony Arima, Pertti Lehtonen, Matti Murto, Darren Boyko, Simo Saarinen, heikki Riihiranta jne. Nykyisistä pelaajista tietysti Jere Karalahti, mutta muitapa ei nykyisestä Hifkistä sellaisiksi perus-hifkiläisiksi tunnistakaan. HIFK on nimenomaan se seura, jonka pelaajat olivat uskollisia seuralleen ja monet pelasivat todella pitkän ja hienon uran punapaidoissa.

Mutta missä on kyseiset pelaajat nyt? HIFK:sta tuntuu tulleen eräänlainen osto- ja myyntiliike, jossa pelaajat käyvät vain rahastamassa ja jatkavat kauden, kahden jälkeen eteenpäin. Selitykseksi ei kelpaa se, että pelaajat ovat nykyään ammattilaisia. Monissa muissa seuroissa seurauskollisuutta vielä esiintyy, mutta miksi se on kadonnut Hifkistä, jolle se on ollut jopa luonteenomainen piirre.

Olisi kiva kuulla sellaisten mielipide tästä asiasta, jotka on Hifkiä seuranneet pidempään.

8

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maagys

      niin voi han esim. pena olla yksi syy minun mielestä penan pitäisi jo siirtyä muihin hommiin toivotaan että asiat järjestyisivät ja kuhta tulisi hifkiin

    • Samppa.

      menny semmoseksi että mennää eestaas. Joskus vielä 80- luvulla oltiin seurauskollisia, mutta ajat muuttuu. Eipä ole yhtäkään joukkuetta sm- liigassa joka voisi sanoa että vaan omat pojat täällä pelaa! Tottakai omat junnut härää jonkun aikaa siellä mutta jossain vaiheessa lennetään pois. Sitten kun Oulussakin on vähän pidempään oltu yhtäsoittoa liigassa niin voisin keskustella Kärppienkin asioista, mutta tällähetkellä siihen ei ole aihetta.

      • IFK!

        Jos Pena tarjosi Häppölälle täksi kaudeksi huonompaa palkkaa viime kauteen verrattuna, niin kukin miettiköön itse miksi omat pelaajat hakeutuu muualle. Ei voida syyttää pelaajia seurasuskollisuudesta.


      • Ajat ovat toki muuttuneet ja pelaajat ammattimaistuneet, jolloin he vaihtavat seuraa hanakammin. Siltikin on seuroja, joissa joukkueen runko muodostuu omista kasvateista tai pitkään seurassa pelanneista. Tällainen joukkue on esimerkiksi TPS.

        Kärpäthän on tämän uuden tulemisen ajan ollut SM-liigaseuroista omavaraisin. Esimerkiksi viime kaudella Kärpissä pelasi vain kolme muiden liigaseurojen kasvattia, Bäckström, Vallin ja Sahlstedt. Montako HIFK:ssa?

        Jos asioita katsoo pitkällä aikajaksolla, niin liigan perinteiset ostajajoukkueet olivat TPS ja HIFK. Tosin HIFK värväsi muista seuroista pelaajia hyvin harkiten, ihan ketä tahansa ei huolittu. Kun pelaaja oli HIFK:hon hankittu, niin tämä yleensä pelasi pitkään seurassa. Hyvä esimerkki tällaisesta värväyksestä on Kärppien Pekka Tuomisto, joka teki varsin hienon uran punapaidoissa.

        Nyt kun katsoo HIFK:n kokoonpanoa, niin ei sieltä nyt montaa pitkän linjan hifkiläistä löydy. HIFK kuitenkin oli liigaseuroista ehkä parhaiten se, jota saattoi kutsua perheeksi. Tästä perinteestä on syystä tai toisesta luovuttu ja sitä minä ihmettelen. Tuntuu kuin pääkaupunkiseudulla olisi kiivas taistelu siitä, että mikä on liigan lyhytjännitteisimmin toimiva seura. Siitä voisi antaa vaikka oman pokaalin, Mike Millbury Trophyn. Perinteisesti sen paikka on ollut Hartwall-areenalla, mutta kovasti tekee HIFK töitä saadakseen sen omaan palkintokaappiinsa.


      • Samppa.
        rosewater kirjoitti:

        Ajat ovat toki muuttuneet ja pelaajat ammattimaistuneet, jolloin he vaihtavat seuraa hanakammin. Siltikin on seuroja, joissa joukkueen runko muodostuu omista kasvateista tai pitkään seurassa pelanneista. Tällainen joukkue on esimerkiksi TPS.

        Kärpäthän on tämän uuden tulemisen ajan ollut SM-liigaseuroista omavaraisin. Esimerkiksi viime kaudella Kärpissä pelasi vain kolme muiden liigaseurojen kasvattia, Bäckström, Vallin ja Sahlstedt. Montako HIFK:ssa?

        Jos asioita katsoo pitkällä aikajaksolla, niin liigan perinteiset ostajajoukkueet olivat TPS ja HIFK. Tosin HIFK värväsi muista seuroista pelaajia hyvin harkiten, ihan ketä tahansa ei huolittu. Kun pelaaja oli HIFK:hon hankittu, niin tämä yleensä pelasi pitkään seurassa. Hyvä esimerkki tällaisesta värväyksestä on Kärppien Pekka Tuomisto, joka teki varsin hienon uran punapaidoissa.

        Nyt kun katsoo HIFK:n kokoonpanoa, niin ei sieltä nyt montaa pitkän linjan hifkiläistä löydy. HIFK kuitenkin oli liigaseuroista ehkä parhaiten se, jota saattoi kutsua perheeksi. Tästä perinteestä on syystä tai toisesta luovuttu ja sitä minä ihmettelen. Tuntuu kuin pääkaupunkiseudulla olisi kiivas taistelu siitä, että mikä on liigan lyhytjännitteisimmin toimiva seura. Siitä voisi antaa vaikka oman pokaalin, Mike Millbury Trophyn. Perinteisesti sen paikka on ollut Hartwall-areenalla, mutta kovasti tekee HIFK töitä saadakseen sen omaan palkintokaappiinsa.

        Och samma på svenska, marknadsekonomi.


      • Samppa. kirjoitti:

        Och samma på svenska, marknadsekonomi.

        Kun vertaa Kärppien ja HIFK:n tekemää taloudellista tulosta, niin epäilen vahvasti, että ehkei helsinkiläisten kovin suurella äänellä kannata mennä mainostamaan osaamistaan markkinatalouden saralla.


      • Samppa.
        rosewater kirjoitti:

        Kun vertaa Kärppien ja HIFK:n tekemää taloudellista tulosta, niin epäilen vahvasti, että ehkei helsinkiläisten kovin suurella äänellä kannata mennä mainostamaan osaamistaan markkinatalouden saralla.

        valtion tukiaisilla on helppo "bisnestä" tehdä! Sillähän se pohjoinen Suomi elelee.


      • penttiiiiiiiiii
        Samppa. kirjoitti:

        valtion tukiaisilla on helppo "bisnestä" tehdä! Sillähän se pohjoinen Suomi elelee.

        Ei Kärpillä ole kilpailijoita Oulussa.

        HIFK:lla on Jokerit ja Blues.

        Ei ole mikään ihme että Kärpät tekee rahallista voittoa Oulussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      72
      2467
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      109
      1166
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe