Evoluutio on monille uskonto tai uskonnon korvike. Itse asiassa se viittaa todistamattomaan uskoon, jonka mukaan sattumanvaraiset, tilastolliset voimat synnyttivät elollisen maailman. Itse asiassa evoluutiouskon jumalana on Sattuma. Kun ei muita selityksiä ole, tukeudutaan sattumaan. Tai mutaatioon.
Elämän syntyyn liittyy monia vastauksia vailla olevia kysymyksiä. Tässä muutamia pohdittavaksi:
1.Miten alkuräjähdys on mahdollista entropian lain mukaan? Sehän sanoo, että järjestyksen kasvaminen jossakin osassa maailmankaikkeutta lisää epäjärjestystä jossakin muualla. Eli miten alkuräjähdyksen tuloksena olisi voinut syntyä tietynlainen järjestys maailmankaikkeuteen, kuten tähdet ja galaksit? Mihin siirtyi alkuräjähdyksessä syntynyt epäjärjestys?
2.Mikä räjähti ja mistä syystä? Eli mistä tuli materia ja mikä synnytti alkuräjähdyksen, jos mitään ei edes ollutkaan?
3.Kuinka paljon sattumanvaraista onkaan elämän synnyssä! Lienee oikein sattumien ketjuja. Jos puhe Jumalasta tässä yhteydessä kuulostaa naivilta, yhtä naivilta kuulostaa puhe Sattumasta.
4.Darwinpeipot l. galapagossaarten peipot eivät todista mitään, sillä ne ovat edelleen peippoja. Ne ovat samasta syystä erivärisiä kuin Lappajärven ja Alajärven ahven tai jänis kesällä ja talvella.
5.Miksi eri eläinlajit ilmestyvät fossiiliaineistoon lähes samanaikaisesti(kambrikaudella), vaikka evoluutio- teorian mukaan kehitys on ollut hidasta ja asteittaista, ei samanaikaista? Miksi kambrikautta vastaavan kerroksen alapuolelta ei löydy fossiileja?
6.Miksi fossiilien järjestys kerrostumissa vaihtelee ja saman lajin fossiileja voi olla useissa eri kerros- tumissa? Entä miksi kerrostumista voi joskus joku kerros puuttua kokonaan? Evoluutioteorian mukaista geologista kerrossarjaa ei ole käytännössä missään. Grand Canyon'ssa kerroksia löytyy kuitenkin viisi kahdestatoista, mutta se on vielä vähän. Teorian mukaan alimmissa kerroksissa on kaikkein alkeellisimmat elämänmuodot. Kuitenkin alimmista kerroksistakin löytyy kaikkien kerrossarjojen eliöitä ja kasveja ja ylemmistä kerroksista merkkejä alimpien kerrosten elämästä. Onpa niinkin, että sama puu on kivettynyt useiden aikakausien kerrossarjojen läpi vahingoittumattomana, mikä todellisuudessa ei olisi mahdollista. Dinosauruksen ja ihmisen jäljet on löydetty samalta alueelta samasta kerrostumasta, vaikka teorian mukaan näin ei pitäisi olla. Samoin on löydetty trilobiitti,
jonka piti olla hävinnyt jo miljardeja vuosia ennen ihmisen ilmaantumista, murskaantuneena ihmisen jalan jäljen alle.
Täydellinen kerrossarja löytyy itse asiassa vain tiedemiesten pöydältä, ei maaperästä.
7.Miksi eri kerrosten läpi kulkee myös isoja pystysuoria ammoniitteja ja puunrunkoja, jos fossiloitumisaika on ollut miljoonia vuosia? Eikö järkevämpi oletus fossiilikerrostumien syntyyn olisikin katastrofiteoria, eli ne olisivat syntyneet kerralla ja eri kerrostumat kuvaisivat ekologisia vyöhykkeitä? Tätä katastorfiteoriaa voisi tukea myös se havainto, että fossiilikerrostumista ei löydy jälkiä rapautumisesta.
8.Miksi kasvien ja eläinten pääryhmien välillä ei ole yhtään välimuotoa fossiilien joukossa?
9.Eikö evoluutio olisi hyvin helposti todistettavissa, jos tiedemiehet laittaisivat suuret määrät alkulimaa astioihin sopivaan lämpötilaan ja vain odottaisivat, kun sieltä putkahtaa kasvi tai eläin? Ehkä sitä onkin kokeiltu, muttei tuloksia ole julkisesti raportoitu.
10.Miksi oletetusta ihmisen ja apinan kantamuodosta (välimuodosta) ei ole elävää eikä kuollutta todistetta?
11.Miksi fossiiliaineiston mukaan kehitys on ollut "hyppäyksellistä" eikä asteittiain etenevää eli todisteita oletetuista välimuodoist ei ole ilmaantunut fossiiliaineistoon?
12.Miksi jotakin uutta syntyy vain ihmisen jalostustoiminnan ansiosta? Mutta sekään ei ole evoluutiota, vaan tiettyjen prosessien panemista toimimaan. Ihmisen toiminta on järjellistä, eikö siis kaiken takana tule olla pikemmin järki kuin sattuma?
13.Mikä pitää atomin koossa, jos kerran samanmerkkiset varaukset hylkivät toisiaan (protoni< >protoni, elektroni< >elektroni) ja eri merkkiset vetävät toisiaan puoleensa (protoni>
Ei voi todistaa
19
981
Vastaukset
- ...ryskyen metsään
"Evoluutio on monille uskonto tai uskonnon korvike."
Just joo. En edes viitsi lukea pidemmälle. Odotukset jatkotekstin suhteen eivät ole häävit, kun jo ensimmäisessä virkkeessä menet metsään niin että ryskyy.
Mene nyt hyvä ihminen takaisin kouluun oppimaan edes evoluutioTEORIAN (huom! huom!) alkeet ennen kuin tulet tänne höpisemään pehmoisia. - Tavoitteeton
Ihan ensin: evoluutio on olemassaolevan elämän kehittymistä. Evoluutioteoria ei ota mitään kantaa elämän syntyyn, eikä myöskään maailmankaikkeuden syntyyn.
Sitten vastaukset:
1. Avaruuden laajetessa ja jäähtyessä entropian määrä kasvaa. Koska kokonaisuuden entropia kasvaa, on paikallinen entropian väheneminen täysin mahdollista. Tähtien synty ei vaatinut kuin äärimmäisen pieniä epätasaisuuksia alun hyvin kuumassa ja pienessä ja nopeasti laajenevassa universumissa.
2. Ei alkuräjähdyksessä mikään olemassaoleva räjähtänyt. Yksi vaihtoehto on se, että tyhjä nollakokoinen avaruus alkoi äkisti laajentua kvanttifluktuaation aikaansaaman hiukkasen oltua olemassa hieman liian pitkään. Toinen vaihtoehto on se, että universumi on syntynyt tunneloitumalla jostain toisesta universumista.
3. Ja kuinka laaja koeputki tuota elämän synnyttämistä varten onkaan! Maailmankaikkeudessa on hirvittävän paljon tähtiä, joilla on hirvittävän paljon elämälle suotuisia planeettoja. Paljon isompi sattuma olisi se, että elämä ei saisi jossain alkuaan. Maapallollakin (varsin isossa koeputkessa siis) siihen meni useita satoja miljoonia vuosia.
4. Juuri tuotahan evoluutio on: paikalliset populaatiot, jotka eivät risteydy keskenään, eroavat perimältään toisistaan, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Nuo peipot ovat hyvä esimerkki tuosta.
5. Ennen kambrikautta eläimet olivat pääosin hyvin pieniä, eikä niillä ollut fossiloituvia rakenteita. Sitäpaitsi läheskään kaikki eläinlajit eivät ilmestyneet silloin kerralla. Suureen yhtäaikaiseen ilmestymiseen vaikutti paljon maapallon olojen muutos suotuisammaksi, hapen määrän lisääntyessä.
6. Kerrostumat eivät välttämättä ole päällekkäin aikajärjestyksessä. Fossiiliketjuja on löydetty vaikka kuinka: http://www.talkorigins.org/faqs/faq-transitional.html. Eikä se väittämäsi 'ihmisen jalanjälki' tainnut nyt kuitenkaan tosiasiassa olla ihmisen jalanjälki.
7. En ole tuollaisista kuullutkaan. Annatko jonkun linkin?
8. Kasvien ja eläinten pääryhmät ovat eronneet toisistaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Yksisoluiset eliöt eivät juurikaan fossiloidu. Oletko oikeasti näin täydellisen tietämätön, vai esitätkö vaan tyhmää?
9. Muutama tiedemies koeputkineen ei muutamassa kymmenessä vuodessa voi odottaa toistavansa sitä, mihin meni maapallon kokoisessa koeputkessa muutama sata miljoonaa vuotta. Mutta odotellaan, eiköhän tuokin meidän elinikänämme tapahdu. :)
10. 10 miljoonaa vuotta sitten elänyttä ihmisen ja simpanssin yhteistä esi isää voi olla vaikea jostain elävänä saada. Fossiileitahan tuollaisista esi-isistä kyllä on.
11. Kehityksen nopeus riippuu olosuhteiden muutosten nopeudesta. Jos olosuhteet pysyvät eläinpopulaation kannalta jatkuvasti samoina, ei muutospainetta ole. Ja kun olosuhteet sitten muuttuvat, on muutos nopeaa.
12. Kyllä uutta syntyy luonnossakin koko ajan. Tästä on runsaasti havaintoja.
13. Siinähän sen koossapitävän voiman mainitsitkin: vahva ydinvoima, joka on paljon vahvempi noilla etäisyyksillä kuin sähkömagneettinen voima. Tutustu kvanttiväridynamiikkaan. Se kuvaa alkeishiukkasten vuorovaikutuksia oikein menestyksekkäästi.
14. Mistä ihmeen tarkoituksenmukaisuudesta puhut? Eiköhän se ole kuitenkin niin, että elämä on sopeutunut ympäristöönsä, eikä toisin päin? Ja koska noin on, näyttää ympäristö aina siellä vallitsevan elämän kannalta enemmän tai vähemmän tarkoituksenmukaiselta. Muutoin sitä elämää ei siellä olisi. Tämä väitteesi oli taas varsinainen älyn osoitus.
15. Ei. Molempia tapahtuu. Lajeja on täytynyt syntyä enemmän, kuin niitä on kuollut sukupuuttoon. Voit ihan itse miettiä miksi näin täytyy olla.
16. Vaan kun evoluutio ei perustu pelkkiin mutaatioihin, vaan myös VALINTAAN. Koska te pellet oikein ymmärrätte tuon, ja lakkaatte tekemästä itsestänne typeryksiä? Se on tälläkin palstalla teille varmaan miljoona kertaa selitetty.
17. Miksi noin joudutaan olettamaan?
18. No eiköhän se uusi informaatio ole niiden mutaatioiden aikaansaamaa?
19. Ei, eivät ne ajat ole mitenkään liian lyhyitä. Todiste tästä on se, että niin on tapahtunut. Toki luonnossa tapahtuvien muutosten nopeutta havainnoimalla voidaan hyvin myös tulla siihen tulokseen, että mitään aikaristiriitoja ei ole.
20. Maailmankaikkeuden kokonaisenergia voi vallan mainiosti olla nolla, kun aineen sisältämän energian lisäksi huomioidaan negatiivinen painovoimakentän potentiaalienergia, eli se energia, joka tarvittaisiin nostamaan aine ylös sen itsensä luomasta painovoimakuopasta. Eroa tällaisen ainetta pullollaan olevan maailmankaikkeuden ja täysin tyhjän maailmankaikkeuden kokonaisenergialla ei ole. Miksi on uskottava vain? Miten on mahdollista, että vielä tänä valistuksen aikana joku voikin harhailla noin uskomattoman pimeässä ja pienessä maailmassa?? Tiede on käsittämättömän tehokas ja ainoa tapa ymmärtää ja hallita meitä ympäröivää fysikaalista maailmaa ja sen todellisuutta. Joten hyvät ihmiset älkää missään nimessä vain keskiaikaiseen tapaan lammasmaisesti "vain uskoko", vaan tutkikaa ja ihmetelkää ympäröivää maailmaanne, ottakaa oma todellisuutenne oikeasta maailmasta älkääkä missään tapauksessa joidenkin 2000 vutta sitten eläneiden höyrähtäneiden lammaspaimenien sepustuksista.
Kaikkiin yllaoleviin kysymyksiin en minä eikä kukaan muukaan tällä hetkellä kykene vastaamaan, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että me siihen johonkin väliin jonkun tuhansista jumalistamme tarvitsisimme. Eli eläkäämme, oppikaamme ja tutkikaamme. Kuten aikaisemmin totesin kaikkiin kysymyksiisi minulla ei vielä ole vastauksia, mutta ehkä mahdollisilla lapsenlapsillani on?? Who knows. Tai ehkä se jeesus sieltä pilven päältä jonain paivänä vielä laskeutuu ja kiistattomasti minullekkin jääräpäälle evoluutio muiden teorioiden virheet näyttää. mutta vielä kerran kaikki yhdessä tutkitaan EI USKOTA!!!- sitten
jätä sen viinan väliin, kun ei ole yhtään enää varaa tuhota aivosoluja. Alko kypsyttään tää jatkuva vänkääminen näitten "uskonruhtinaitten" kanssa, ja taidan lähteä juhannuksen viettoon. Älkää hukkuko.
- logiikan
mukaan sinua ei siis ole olemassa. Joten olemattoman viestisi ei pitäisi aiheuttaa minkäänlaisia reaktioita realimaailmassa. Älkää vetäkö hernettä nenään. Syökää se!
Kyse EI ole lintujen väreistä, vaan nokasta ja sen suhteesta tarjolla olevaan ravintoon. Lue kirja Jonathan Weiner: Darwinin linnut, niin viisastut vähän.
- ...
ettekö osaa ymmärtää että jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon... toisin sanoen raamatun tekstit tulevat toteen ja ilmestyskirjan tapahtumat alkavat varmaan noin 1000 vuoden sisällä/päästä kun on vain olemassa muutamia kristittyjä. jos hartailette epäuskoon ja hylkäätte jumalan, niin olette helppoja saaliita saatanalle kun hän tulee, sillä hän tulee tekemään monia ihmetekoja meille ja otamme hänen merkkinsä ja kumarramme häntä. elämme tällä hetkellä lopun alkua ja tiede kehittyy hämääväksi. ( miten muuten voisi olla ateistejä jos ei olisi tiedettä? ) jumala loi esim. dinosaurusten fossiilit hämätäkseen, että täällä olisi ollut ennenkin elämää ja käännyttääkseen ihmisiä. ( nämä ovat ns. vääriä profeettoja periaatteessa. ) samoin on tähtien laita. siellä luullaan olevan muita planeettoja joilla olisi elämää ( miksei olla sitä yhteyttä muodostettu jo alieneidan kanssa??? ) jos jumala loi vain tähdet joksikin vain palluroiksi jotka tuottavat valoa ( jos ei ihminen koskaan saavuta niitä, niin miksi nähdä vaiva tehdä niistä isoja ja valtavia ) haluan vielä sanoa että jos alieneitä olisi ( johon minä en usko ) niin jeesus sanoi kaste/lähetys käskyssään: menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. (minusta tämä on kyllä niin paksua tämä alien juttu, että miten pystyin kirjoittamaan edes tätä moskaa? ) ja jos haluatte kysyä että miksi jumala loi elämän niin kuvitelkaa: jos te olisitte ainoa olento olemassa ja sinulla olisi kaikki valta ja olisit tylsistynyt niin mitä tekisit?
1) eläisit tylsyydessä ja pimeydessä
2) haluaisit tehdä omaksi huviksesi ja rakkaudessasi elämää jota voisit katsella päivästä toiseen
toivon että tämä käännyttäisi teitä- Tavoitteeton
>>toivon että tämä käännyttäisi teitä>ettekö osaa ymmärtää että jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon...
- ...
Tavoitteeton kirjoitti:
>>toivon että tämä käännyttäisi teitä>ettekö osaa ymmärtää että jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon...
On kyllä totta, että minun täytyisi opetella kirjoittamaan kunnolla. Yritän siis tästä lähin.
On olemassa profeetat ja raamatun sana, joka riittää todisteeksi kaikille. Jos et osaa ymmärtää raamatun sanaa todistusaineistoa todisteeksi, niin en minä sille mitään voi. Toisia todisteita on esimerkiksi se että osa uskovaisista on kokenut Jumalan läsnäolon kuten minäkin. Jos olet epäuskovainen, niin pyydä vain merkkiä, mutta muista että Jeesus ei tule antamaan merkkie ateisteille, mutta pyrkii luomaan uskon pyhän hengen avulla, joka toimii toisten ihmisten välityksellä ( tästä on esimerkiksi todisteena minä, sillä eihän ketään ateisti tällaista voisi kirjoittaa, ilman pyhän hengen vaikutusta. ) Todisteena siitä että Jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon on ilmeistytkirja ja esim. dinosauruksien luut. Eihän muuten olisi ateistejä jos ei olisi tiedettä! Jos luulet näitä päästä temmatuilta niin lueppas tämä: Jeesus vuodatti Pyhän Hengen seurakunnan päälle, jonka vaikutuksesta Paavali uskalsi kirjoittaa kirjeitä. - ...
Tavoitteeton kirjoitti:
>>toivon että tämä käännyttäisi teitä>ettekö osaa ymmärtää että jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon...
-Jumala on Jumala, eikä kukaan muu.
-Esimerkiksi ennustukset: tänne tulee monia vääriä profeettoja käännyttämään ihmisiä ja se ennustut on käynyt jo toteen. Esimerkiksi ne dinosauruksen luut käännyttävät ihmisiä ja tiede. Todisteita tässä ovat nämä: jos raamattu oltaisiin kirjoitettu keskiajalla niin kyllä on viisasta väkeä! Keskiajalla ihmiset uskoivat jumalaan koska silloin ei edes ollut löydetty mitään arkeologisia löytöjä ja luultiin maailman olevan ''pannukakku.'' Kukaan ei edes tiennyt millaisessa maailmankaikkeudessa eläisimme. Siis miten he voisivat ennustaa sellaista jota ei tulisi koskaan tapahtumaan?? Nyt heidän ennustukset ovat käyneet siis toteen... MIten he voisivat tietää että monet meistä kääntyvät väärien profeettojen uskoon eli tieteeseen esimerkiksi! Tämä ennustus todistaa, että Jumala on olemassa. Mutta en minä sille voi mitään, jollet halua ottaa uskoa vastaan. Suosittelen sinun lukevan raamattua, niin tiedän sinun löytävän vastauksia elämän tarkoitukseen. Jos alat uskomaan, niin sellaisia mitä siellä ei sanota, tulee kertomaan sinulle Pyhä Henki. - ...
... kirjoitti:
-Jumala on Jumala, eikä kukaan muu.
-Esimerkiksi ennustukset: tänne tulee monia vääriä profeettoja käännyttämään ihmisiä ja se ennustut on käynyt jo toteen. Esimerkiksi ne dinosauruksen luut käännyttävät ihmisiä ja tiede. Todisteita tässä ovat nämä: jos raamattu oltaisiin kirjoitettu keskiajalla niin kyllä on viisasta väkeä! Keskiajalla ihmiset uskoivat jumalaan koska silloin ei edes ollut löydetty mitään arkeologisia löytöjä ja luultiin maailman olevan ''pannukakku.'' Kukaan ei edes tiennyt millaisessa maailmankaikkeudessa eläisimme. Siis miten he voisivat ennustaa sellaista jota ei tulisi koskaan tapahtumaan?? Nyt heidän ennustukset ovat käyneet siis toteen... MIten he voisivat tietää että monet meistä kääntyvät väärien profeettojen uskoon eli tieteeseen esimerkiksi! Tämä ennustus todistaa, että Jumala on olemassa. Mutta en minä sille voi mitään, jollet halua ottaa uskoa vastaan. Suosittelen sinun lukevan raamattua, niin tiedän sinun löytävän vastauksia elämän tarkoitukseen. Jos alat uskomaan, niin sellaisia mitä siellä ei sanota, tulee kertomaan sinulle Pyhä Henki.-Lue raamattua niin selvität sen.
- Tavoitteeton
... kirjoitti:
On kyllä totta, että minun täytyisi opetella kirjoittamaan kunnolla. Yritän siis tästä lähin.
On olemassa profeetat ja raamatun sana, joka riittää todisteeksi kaikille. Jos et osaa ymmärtää raamatun sanaa todistusaineistoa todisteeksi, niin en minä sille mitään voi. Toisia todisteita on esimerkiksi se että osa uskovaisista on kokenut Jumalan läsnäolon kuten minäkin. Jos olet epäuskovainen, niin pyydä vain merkkiä, mutta muista että Jeesus ei tule antamaan merkkie ateisteille, mutta pyrkii luomaan uskon pyhän hengen avulla, joka toimii toisten ihmisten välityksellä ( tästä on esimerkiksi todisteena minä, sillä eihän ketään ateisti tällaista voisi kirjoittaa, ilman pyhän hengen vaikutusta. ) Todisteena siitä että Jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon on ilmeistytkirja ja esim. dinosauruksien luut. Eihän muuten olisi ateistejä jos ei olisi tiedettä! Jos luulet näitä päästä temmatuilta niin lueppas tämä: Jeesus vuodatti Pyhän Hengen seurakunnan päälle, jonka vaikutuksesta Paavali uskalsi kirjoittaa kirjeitä.>>On olemassa profeetat ja raamatun sana, joka riittää todisteeksi kaikille. Jos et osaa ymmärtää raamatun sanaa todistusaineistoa todisteeksi, niin en minä sille mitään voi. Toisia todisteita on esimerkiksi se että osa uskovaisista on kokenut Jumalan läsnäolon kuten minäkin.>Todisteena siitä että Jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon on ilmeistytkirja ja esim. dinosauruksien luut.
- ...
Tavoitteeton kirjoitti:
>>On olemassa profeetat ja raamatun sana, joka riittää todisteeksi kaikille. Jos et osaa ymmärtää raamatun sanaa todistusaineistoa todisteeksi, niin en minä sille mitään voi. Toisia todisteita on esimerkiksi se että osa uskovaisista on kokenut Jumalan läsnäolon kuten minäkin.>Todisteena siitä että Jumala loi tieteen harhauttamaan ihmisen epäuskoon on ilmeistytkirja ja esim. dinosauruksien luut.
Lue kaikki viestini, ennen kuin lähetät. Ja joka tapauksessa sinä et voi ymmärtää mitä minä sinulle sanon. Sinä olet liian kauan ollut ''tieteen orja''
Ja jos et ole niin Saatana on saanut sinussa otteen. - Pekka_
... kirjoitti:
Lue kaikki viestini, ennen kuin lähetät. Ja joka tapauksessa sinä et voi ymmärtää mitä minä sinulle sanon. Sinä olet liian kauan ollut ''tieteen orja''
Ja jos et ole niin Saatana on saanut sinussa otteen.Ota lääkkeesi ja rauhoitu hiukan.
Sinun kirjoituksesi ovat niin sekavia ettei niistä ole edes viihdykkeeksi ;-) - Tavoitteeton
... kirjoitti:
Lue kaikki viestini, ennen kuin lähetät. Ja joka tapauksessa sinä et voi ymmärtää mitä minä sinulle sanon. Sinä olet liian kauan ollut ''tieteen orja''
Ja jos et ole niin Saatana on saanut sinussa otteen.>>Lue kaikki viestini, ennen kuin lähetät.>Ja joka tapauksessa sinä et voi ymmärtää mitä minä sinulle sanon.>Sinä olet liian kauan ollut ''tieteen orja''
Ja jos et ole niin Saatana on saanut sinussa otteen. - ...
Pekka_ kirjoitti:
Ota lääkkeesi ja rauhoitu hiukan.
Sinun kirjoituksesi ovat niin sekavia ettei niistä ole edes viihdykkeeksi ;-)Tätä minä tarkoitinkin... sinä et vain ymmärrä. Kiitos kumminkin että yrität pitää pientä huumoria yllä. ;-)
- ...
Tavoitteeton kirjoitti:
>>Lue kaikki viestini, ennen kuin lähetät.>Ja joka tapauksessa sinä et voi ymmärtää mitä minä sinulle sanon.>Sinä olet liian kauan ollut ''tieteen orja''
Ja jos et ole niin Saatana on saanut sinussa otteen.1) Lue kaikki tekstini tässä palstassa jotka on kirjoittanut ...
2)Ymmärryksessäsi on vikaa
3)En pakoita sinua uskomaan, mutta olisi hyvä jos uskoisit. Tuo tuossa on syy miksi teidän mielestä kirjoitan ''sekavia''.
Muuten... jos joku väittää minun olevan vakavissani niin olenkin, mutta en ole mikään pakkokäännyttäjä ja osaan ottaa asian myös huumorilla... :)
- väärä tunnustus
1 Tim 6:20 "O Timothy, keep that which is committed to thy trust, avoiding profane and vain babblings, and oppositions of SCIENCE FALSELY SO CALLED" Authorized Version
Evoluutioteoria on tiedon nimellä kulkevaa New Age harhaoppia. Evoluutio on perusoppia kaikissa New Age liikkeissä, joissa opetetaan ihmisen ja maailman kehittymistä kohti jotain utopista hyvää. Raamattu ei opeta evoluutioteoriaa, vaan luomista tyhjästä äkisti tapahtuvana asiana. Kun Raamattua luetaan kirjaimellisesti, on sen mukaan universumin ikä noin 6000 vuotta. Raamattuun uskovien ihmisten usko turmellaan evo-opilla pois Raamatusta uusiin "harekrishna" kultteihin. Evo on yksi suuri syy ihmisten moraalin rappeutumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa942713En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101734
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039