Jos operaattori on toimittanut laajakaistaliittymän ja siihen kuuluvat laitteet asiakkaalle 48 tuntia myöhässä sopimuksessa ilmoitetusta ajankohdasta, niin olenko asiakkaana oikeutettu minkäänlaiseen korvaukseen?
Entä jos yhteys olisi poikki vastaavan ajan?
Minkälaisia kokemuksia asiaan liittyen?
OPERAATTORIN KORVAUSVELVOLLISUUS?
3
878
Vastaukset
- ensin
sopimusehdot. Niistä selviää operaattorista riippumatta etteivät ole mitenkään korvausvelvollisia mistään. Lisäksi selviää, että asiakas on korvausvelvollinen melkeimpä mihin tahansa.
- ensin
laki. Operaattori ei voi rajoittaa laissa määriteltyjä oikeuksia millään sopimusehdoilla, vaikka sitä haluisivatkin, ja kovasti yrittävätkin.
että on neuvoteltavissa huokea korvaus jos siitä on koitunut esimerkiksi suurempaa haittaa kuten taloudellista. Mutta viankorjauksessa yleensä operaattorilla on 5 arkipäivää aikaa korjata liittymä ennen kuin on korvaus velvollinen. Mutta sopimusehdot kertoo ja ne pienimmät präntit siellä =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa422016En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141424Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421391Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 81211
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 80929