Huoneiston vuokra

Huoneiston vuokra


Toimitusjohtaja tapasi kauniin naisen ja he sopivat yhteisestä yöstä 2000 euron hintaan.
He viettivät yön yhdessä ja aamulla ennen kuin mies lähti,
hän ilmoitti, ettei hänellä olekaan käteistä mukana.
Johtaja lupasi lähettää rahat tilisiirtona ja hänen sihteerinsä kirjoittaisi
siihen viestiksi, että huoneiston vuokra.

Matkallaan töihin mies harmitteli tekoaan tajuten, ettei se ollut kahden tonnin
arvoinen. Niinpä hän lähetti vain tonnin tilisiirron ja siihen
viestin: "Arvoisa neiti, lähetän tuhannen euron tilisiirron huoneiston
vuokranmaksuksi. En lähetä sopimaamme summaa, koska vuokratessani huoneiston
luulin, että: 1. Sitä ei oltu koskaan vuokrattu 2. Lämpöä olisi riittävästi
3. Se olisi tarpeeksi pieni tekemään oloni kotoisan mukavaksi.
Viime yönä kuitenkin tajusin, että huoneistoa oli käytetty, lämpöä ei ollut
yhtään ja se oli aivan liian iso."

Saatuaan viestin nainen vastasi hänelle välittömästi:
"Hyvä herra, ensiksi en voi ymmärtää,
kuinka voitte olettaa niin kauniin huoneiston säilyvän vuokraamattomana
loputtomiin. Mitä tulee lämpöön, sitä on riittävästi, kunhan osaa kääntää
sen päälle. Tilasta puheen ollen, huoneisto on normaalin kokoinen, mutta
eihän se ole vuokraemännän vika, jos vuokralaisella ei ole tarpeeksi paljon
huonekaluja täyttämään sitä.

0

1506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        27
        1538
      2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

        Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
        Sinkut
        39
        1429
      3. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        12
        1335
      4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        339
        1301
      5. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1245
      6. Se sinun kaipauksen kohde

        Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
        Ikävä
        12
        988
      7. Ei ole kyllä mennyt

        Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
        Ikävä
        7
        941
      8. Et katso sitä

        Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
        Ikävä
        20
        929
      9. En muuttaisi sinusta mitään

        Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
        Ikävä
        7
        881
      10. Olet muutenkin tyhmä

        Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
        Ikävä
        71
        806
      Aihe