http://www.city.fi/deitti-liite
Taas julkasee City lehtensä välissä 1001 ihmisen ilmotukset, enintään 144 merkkiä pitkät.
Lehden levikkihän on noin 250 000 ja lukijoita noin puoli miljoonaa. Deittiliitettä selailee ehkä 100 000 joista puolet toista sukupuolta.
Itsellä oli vappuna ilmotus ja sain vastauksen 5 ennestään tuntemattomalta naiselta. 50 000 deittilitteen selaajanaisesta tuskin kaikki näki juuri minun ilmoitusta, mutta kyllä varmaan ainakin 10 000. Ilmoituksessani oli sama kuva kuin Suomi24-profiilissani. En nähnyt paperiversiota mutta kai se sellanen postimerkkiä isompi ja tulitikkurasiaa pienempi oli. 5/10000 ei ole kovin hyvä osumatarkkuus.
Jäi vähä sellanen kuva että 90% selailee tuota ihan huvin vuoksi, vitsiliitteen asemesta. Ja että 1,30e tekstari on useimmille naisille ihan liian kallis. Muutama sattui huomaamaan minut Irc-gallerian etusivulta ja kertoivat nähneensä ilmoitukseni. Kyselin sitten mikseivät vastanneet. Melkein kaikki kertoi että olivat selanneet liitettä alunperin tyttöporukalla, että vois yhessä naureskella millasia ilmotuksia on laitettu, ja sitten se liite vaan hävis/katos tms.
Mutta nyt voi jokainen kertoa millaiseen ilmotukseen vastaisi. Tai mitä tietoja haluaisi ilmotuksessa olevan. Jos on kuva, niin pitääkö vielä ikä mainita.
Voi myös kehua montako vastausta itse sai edellisillä ilmotuksillaan. Tai johtiko itse laitetut vastaukset esim treffeihin. Tms.
Millanen deittiliiteilmotus hyvä?
7
1614
Vastaukset
- irmeliinu
City-lehteä en lue, koska en asu sellaisella alueella, missä sitä jaetaan. Lehtien deitti-ilmoituksia en myöskään noin niinkuin ylipäätään en juurikaan lue, koska tuntuu siltä, että ne ovat yleensä vähän vanhempaa (ts. netittömiä) porukkaa, jotka perinteisiä lehti-ilmoitteluja käyttää.
Ainakin mulle netti on niin jokapäiväinen asia, että tuntuu luontevalta etsiä sieltä kaikki tarvittava.
Ainakin itselläni on korkea kynnys ottaa yhteyttä keneenkään olipa sitten kyse netti- tai lehti-ilmoituksesta. Olen pari kertaa ottanut yhteyttä ja täytyy sanoa, että kokemukset eivät ole olleet kovin kummallisia. Joka kerralla on päästy tapaamiseen asti, mutta jostakin syystä upeasti laadittu, kiinnostava ilmoitus ei ole vastannut "liveihmistä" lainkaan.
Olen itse laittanut kahdesti ilmoituksen (ekalla kerralla MTV3:n teksti-TV:lle, toisen kerran nettiin) ja vastausten tulva oli ihan mieletön. MTV3:n kautta vastauksia tuli useita kymmeniä ja oikea luku oli varmaankin lähempänä sataa kuin viittäkymmentä. Netin kuvallinen ilmoituskin poiki useita kymmeniä yhteydenottoja.
En tiedä, mistä se johtuu, että naiset ovat innottomampia ottamaan yhteyttä. Miesten kohdalla taas huomasin kummallisen ilmiön, että ihan epätoivoisetkin ja jopa 20 vuotta mua vanhemmat miehet otti yhteyttä!!! Jos haen tietyn ikäistä, niin miksi esim. 15 v vanhemmat miehet ottaa yhteyttä?!? Ainakaan itse en edes harkitse vastaavani sellaisten miesten ilmoituksiin, jotka hakevat esim. 25-35 vuotiaita naisia, koska olen yli-ikäinen ikähaarukkaan (olen 36-v)."Ainakaan itse en edes harkitse vastaavani sellaisten miesten ilmoituksiin, jotka hakevat esim. 25-35 vuotiaita naisia, koska olen yli-ikäinen ikähaarukkaan (olen 36-v)."
Jos puhut Suomi24-profiileista, niin siellä ne ikähaarukat on Ihannekumppani-otsikon alla. Se mikä jonkun ihanne on, ei ole kovin sama asia kuin minkälaisiin se vois tutustua. Itsellä taitaa olla siellä 18-23, koska tuo tosiaan on ihanteeni. Mutta paljon höllempi on se mitä voisin kuvitella. Mutta jos otsikko on Ihannekumppani, niin miks mä sinne laittasin että 15,2-37,4. En unelmoi 37,4-vuotiaasta kumppanista. Mahdottomana sitä en pidä. Mutta hyvin epätodennäköisenä.
Eli (ainakaan naisten) ei kannata jättää ottamatta yhteyttä sellasiin joille ei usko kelpaavansa.
"En tiedä, mistä se johtuu, että naiset ovat innottomampia ottamaan yhteyttä."
No mietitäämpä vaikka baaritilannetta. Mies näkee kiinnostavan naisen. Haluaa lähestyä. Lähestyy. Nainen näkee kiinnostavan miehen. Haluaisi lähestyä. Mutta.. Tyytyykin vain vilkuilemaan. Ei edes niin selvästi että mies saisi rohkeutta tulla lähestymään kun huomaisi että katsekontaktit on melko pitkiä ja kutsuvia.
Miksi..?
No jos mies pääsee naisen kanssa kämpille, hän saa 99% todennäköisesti orgasmin jos homma sinne asti menee.
Vaikka homma sinne asti menisi, nainen saa orgasmin vain 20% (tai jotain sellasta..) todennäköisyydellä.
Jos naiset sais orgasmin yhtä helposti kuin miehet, ne ois 5 kertaa aktiivisempia baarissa ja netissä ja vaikka missä tekemään aloitteita.
Ja 200 vuoden päästä maapallolla olisi 60 miljardia ihmistä. Ja 100 vuotta siitä niin tulisi maailmanloppu.
- nimi
Minäkin harrastan tätä ilmoitusten lukemista ihan vaan että voin naureskella näille tyypeille. Olen siis mies ja luen miesten ilmoituksia. Lähetetäänkö noita ilmoituksia tosissaankin?
- spede-hommaa
En lue City-lehteä mutta kotiin tulevista ilmaisjakelulehdistä tulee usein leivän mussuttelun ohella katsottua, mitä ihmiset taas hakee...jos vaikka sais naurut :) Ikävää, mutta totta.
Mitä muutaman sanan ilmoitus kertoo, ei niin mitään! Ja usein nettiprofiilitkin on kaukana todellisuudesta, kun tavataan. Voi olla, ettei ihminen suorastaan valehtele, mutta kaunistelee kuitenkin...mitä järkeä siis???
Lopetin nettijutut muutamaan kuukauteen, jos jonkun tapaan, saa luvan olla livenä.
- elssa_
mitä niihin deitti-ilmoituksiin kirjoittelee, minkälaisen kuvan laittaa. Yhtä huonoa on naisillekin vastaaminen. En ole tilastoja tehnyt, mutta suomi24:lla hirmu määrä väkeä käy lukemassa ilmoituksia, jotkut jopa useaan kertaan, mutta yhteydenottoja saa odotella.
Monelle tuntuu deittipalstat tosiaankin olevan silkkaa illanvietettä, suhteellisen halpaa hupia. - Turbolover!
Mikset travis hae ulkomaalaista naista..kananttaa laajentaa ajattelua
- treffi-ilmoituksessa
Kohta: tulot vuodessa. Ulkomaalaisen hakeminen on kalliimpaa touhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391809En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121058
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899