Miksi olemme täällä viestejä laittamassa

Itse yritin tuonne sivulleni laittaa viestin tästä
asiasta, mutta se piti pois ottaa, kun tökkimisen
jälkeen huomasin ettei sitä sovikkaan sinne laittaa.

Siksi nyt laitan tämän asian tähän.

Mutta ensinnäkin eikö meidän kaikkien asia ole
tutkia millä asialla liikumme?

-omalla asiallako?
-näin myös omassa uskossa, ja ymmärryksessä
-jonkun seurakunnan asialla
-näin tämän seurakunnan uskossa ja ymmärryksessä
-ihan muuten vaan
-tietämättä sen kummemmin mistään mitään,
kunhan heittelee.

Vai olemmeko Herran Jeesuksen asialla?
-tuoden esiin sitä mikä on Jumalan (eikä siis
sitä mikä ihmisen on)
Sillä ihminen joka Jumalassa on ei voi tuoda
niitä näitä esille totuuksina tai vieläpä niin,
ettei totuutta voi tulla tuntemaankaan ihminen...

Niin miten on?

Sillä paljon murheellista luettavaa on liikkeellä.

Paljon on Jumalan sanan kopiointia ja tulkkausta,
mutta todella vähän Jumalan Hengen ilmoittamaa
sanomaa.

Niin nyt alkaa syytösten kellot soida...
-mitä sinä omavanhurskas
-toisten syyttäjä
-toisten tuomitsija
-niin miksi et ole hiljaa

Mutta nyt tekstiin jota olin laittamassa sivulleni.

Pidempään on ollut mielessä kertoa siitä miksi
olen täällä kirjoittamassa.

Koska niin monesti olen tuntenut sen että sanomaani ei ymmärretä, lähdetään pois ja kääriydytään omaan uskoonsa yhä tiukemmin.

Mikä on murheellista.

Sillä ensinnäkin asia ei ole minun, vaan Hänen
Jeesuksen joka minulle tehtävän on antanut.

Niin nyt voidaan sanoa;
-mistä sinä tiedät että olet tehtävän Jeesukselta
saanut?
-kun ei sanomisissasi edes näy miten Jumala on
Rakkaus.
-kun sinä olet vain tuomitsemassa meitä muita
uskovia.
-olet vain juuttunut johonkin ahtaaseen porttiin
-syyttäjä henki sinussa on
-jne....

Näin ikävä kyllä ajatellaan. Miksi ajatellaan...
Se on luonnollista en sitä ihmettele.

Mutta ihminen joka sanoo olevansa uskova eikä
hänellä ole ymmärrystä Jumalan Sanasta, niin
sitä ei voi ymmärtää.
Sitä ei voi ymmärtää muutoin kuin, että ihminen ei vielä ole Jumalan antamassa Uskossa.

Sillä kun Jumala saa ihmisessä uudestisyntymisen
kautta Uskon synnyttää, niin ei se Usko ole
enää ihmisen vajaata uskoa vaan Jumalan antama
TÄYDELLINEN USKO.

Eikö silloin olla tekemässä Jumalaa valehtelijaksi
kun alvariinsa mainostetaan heikkoa vajavaista
uskoa?
Jumala on luvannut USKON joka kestää;
-kun myrsky raivoaa
-kestää kun monenlaiset opintuulet puhaltelevat.

Miksi et sinäkin etsisi, anoisi ja kolkuttaisi,
niin että Jumala sinutkin johdattaisi Tiellensä.
Antaisi Uskon joka kestää, kantaa, ja ohjaa ja
vie kerran täältä murheiden maasta iankaikkiseen
lepoon ja iloon Jeesuksen luo.

Mutta ei niin, että ihminen tuskissaan yrittää
etsiä ahdasta porttia ja miettiä, onko tuo,
vai tuo tai mikä se on että minäkin äkkiä
pääsisin siitä sisälle menemään,
niin minunkin asiani olisivat sitten hyvin.
Saisin jatkaa elämääni rauhassa jne...

Ei, vaan niinkuin on kehoitettu etsikää...

Jumala on kyllä johdattava valinnan paikalle,
kun hänen aikansa on , siis mitään hokkus pokkus
juttuja Jumala ei tee.

Se tie ahtaan portin luo voi olla pitkä...

42

1614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • acim la i nen

      Miksi kirjoittelen täällä? En voi sanoa että jokaista viestiäni olisi Jeesus käskenyt suoraan laittamaan. Toisia kirjoituksia kirjoittaessa tuntuu vain siltä että jotenkin ei voi olla kirjoittamatta. Esim. se että aikanani yritin taivutella Teuvoa jäämään palstoille kun hän uhkaili jättää nämä.
      Itse olen oppinut täällä jotain, jotkut asiat epäselvä ovat selkeytyneet. Esim suhtautumiseni Luterilaiseen kirkkoon. En aiemmin jotenkin uskaltanut ajatella niin radikaalisti että kirkko on harhan vallassa. Toivoin että siinä olisi jotain hyvääkin, yritin ehkä ajatuksissani paikkailla vanhaa säkkiä uudella paikalla. Mutta kirkkoahan ei tarvitse paikata eikä pelastaa vaan ihmiset sieltä.

      • asiaa.

        kyllä Luterilainen kirkko on Jumalan lahja ja suurta armoa Suomen pohjoiselle kansalle.
        Sana ja sakramentit on kirkossa tallella Kristuksen veren omaavina. Pelkkien lahkohenkien ja muiden irtohenkien perään ei kannata lähteä juoksemaan ja niiden eksyttäväisä ihmeitä ja tunnustekoja ihastelemaan ei kannata mennä tänä lopun ajan eksytyksien ja villitsevien oppien viidakoissa.

      • asiaa. kirjoitti:

        kun ne kaikki on otettu Luterilaiseen kirkkoon sisälle. Luther ei todellakaan tätä kirkkoa omaksensa tunnustaisi, tiedän sen. Senkummemmin kuin hän oikeiksi allekirjoittaisi niitä lahkoja, jotka suomenmaassakin hänen nimeensä vetoavat. Valheenhengessä vetoavat niin Jeesuksen kuin Lutherin kuin muihinkin nimiin.

      • niin, että pidemmän aikaa tunsin suurta tarvetta kirjoittaa näistä hengellisistä asioista. Se tuli niin voimakkaaksi, että oikein rukoilin, että 'mitä tämä on, Herra?' ja rukoilin, että jos on jokin paikka, missä minun todella on Jumalan tahdon mukaan tarkoitus kirjoittaa ja purkaa tätä outoa sisäistä painetta, niin Jumala ohjaisi minut löytämään sen!

        Kun tämä tapahtui, oli tietokone minulle täysin outo kapistus - olen jo niinkin vanhaa vuosimallia...

        Siitä ei kulunut pitkää aikaa, kun hankimme laajakaistan. Aloin hapuilla netissä ja löysin itseni täältä. Täällä nyt olen.

      • kiinnostunut tietämään
        SofiaDaan kirjoitti:

        kun ne kaikki on otettu Luterilaiseen kirkkoon sisälle. Luther ei todellakaan tätä kirkkoa omaksensa tunnustaisi, tiedän sen. Senkummemmin kuin hän oikeiksi allekirjoittaisi niitä lahkoja, jotka suomenmaassakin hänen nimeensä vetoavat. Valheenhengessä vetoavat niin Jeesuksen kuin Lutherin kuin muihinkin nimiin.

            kun ne kaikki on otettu Luterilaiseen kirkkoon sisälle

      • kiinnostunut tietämään kirjoitti:

            kun ne kaikki on otettu Luterilaiseen kirkkoon sisälle

        kaikkia lahkoja, jotka kirkon sisällä saavat valhetta totuutena markkinoida. Niitä on paljon.

      • Hohhohhoijaa
        SofiaDaan kirjoitti:

        niin, että pidemmän aikaa tunsin suurta tarvetta kirjoittaa näistä hengellisistä asioista. Se tuli niin voimakkaaksi, että oikein rukoilin, että 'mitä tämä on, Herra?' ja rukoilin, että jos on jokin paikka, missä minun todella on Jumalan tahdon mukaan tarkoitus kirjoittaa ja purkaa tätä outoa sisäistä painetta, niin Jumala ohjaisi minut löytämään sen!

        Kun tämä tapahtui, oli tietokone minulle täysin outo kapistus - olen jo niinkin vanhaa vuosimallia...

        Siitä ei kulunut pitkää aikaa, kun hankimme laajakaistan. Aloin hapuilla netissä ja löysin itseni täältä. Täällä nyt olen.

        Olet huvittava!
        Olet säälittävä!

        OLET NAURETTAVA!!!

      • Hohhohhoijaa
        Hohhohhoijaa kirjoitti:

        Olet huvittava!
        Olet säälittävä!

        OLET NAURETTAVA!!!

        Hyvin perusteltua hekoilua, vaikken muista omakseni!

        Hekottelen omat hekotteluni, ilman apua!

        Jookos?!

      • SofiaDaan kirjoitti:

        niin, että pidemmän aikaa tunsin suurta tarvetta kirjoittaa näistä hengellisistä asioista. Se tuli niin voimakkaaksi, että oikein rukoilin, että 'mitä tämä on, Herra?' ja rukoilin, että jos on jokin paikka, missä minun todella on Jumalan tahdon mukaan tarkoitus kirjoittaa ja purkaa tätä outoa sisäistä painetta, niin Jumala ohjaisi minut löytämään sen!

        Kun tämä tapahtui, oli tietokone minulle täysin outo kapistus - olen jo niinkin vanhaa vuosimallia...

        Siitä ei kulunut pitkää aikaa, kun hankimme laajakaistan. Aloin hapuilla netissä ja löysin itseni täältä. Täällä nyt olen.

        minunkin kohdallani.

        Enkä koskaan olisi osannut ajatella että tietokonetta käyttäisin kun olin aina ollut
        koko konetta vastaan.

        Mutta näin on totta tämäkin Sana;
        "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."

      • Jumala on sinun silmäsi saanut avata mikä on
        valtava asia.

        Sillä on juuri aivan niin kuin olet ymmärryksen
        saanut ei vanhaa risaista auta korjata, mätä
        mikä mätä.

        Mutta voi kun niin monet yrittää tätä tehdä ja
        sinne sitten uvotaan syvemmälle siihen mädännäisyyteen.

        Mitä tähän tulee;
        "En voi sanoa että jokaista viestiäni olisi Jeesus käskenyt suoraan laittamaan."

        Meillä on sellainen Mestari joka on luvannut
        meissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen niin
        että Hänen hyvä tahtonsa saa tapahtua.

        "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."

    • Hohhohhoijaa

      ArmiK:
      "Niin nyt alkaa syytösten kellot soida...
      -mitä sinä omavanhurskas
      -toisten syyttäjä
      -toisten tuomitsija
      -niin miksi et ole hiljaa"

      Ota Teuvo Armin sanoista vaarin!

      Oletko Teuvo JOKA ASIASSA tehnyt Raamatun ohjeiden mukaan?
      Hääpuvun olet itsellesi jo valinnut (Eikä tämä ole vinoilua sinulle, vaan aivan ikiomia puheitasi tuolla jossain, aikaisemmin)!
      Mutta..........?
      Miten kohtelet uskonveljiäsi (jos niitä nyt löytyy, yhtä hyviä ja pyhiä)?
      Oletko tervehtinyt heitä pyhällä suunannolla?
      Heidän likaisia jalkojaan et ole kumartunut pesemään, Jeesuksen mallin mukaan, mutta Teuvo......!?!
      Oletko antanut heille edes pyhää suunantoa?
      Hohhoijaa, etkö edes sitä ole sieltä korkeuksistasi, muita päätä pitempänä, alentunut tekemään?
      Ethän häpeä edes morsiammen hääpukuasi, josta tulee transentiivit mieleen!

      En tarkoita tätä vinoiluksi, kunhan vain mielessäni mietiskelen, miltä näyttää sotilasmestari morsiammen hääpuvussa ja että kuuluuko kuvaan myös kovat vai hillityt meikit, vai eikö ollenkaan, kuuluuko morsiammen hääpukuun huntu ja muut tilpehöörit?
      Mutta nämähän ovat vain omia mietiskelyjäni, joten unohtakaa nyt heti paikalla nuo aatokseni, jos ne nyt ajattelemattomuuttani tänne pränttäsin!

      Oletko muuten Teuvo sen Turun weikon, tai minkä lie peikon, opetuslapsia? Oletko sen seurakuntaan kuuluva?
      Teillä on jollain tavalla niin samanlaiset jutut ja mielipiteet ja samalla tavoin olette korotettuja, meistä muista ihmisistä, niin että pilvet hellästi pesevät teidän pyhiä hiuksianne, Helsinkin koneiden väistellessä varoen, teidän ylhäisyyksienne pyhiä, ylväitä päitänne, samalla hellävaroen kuivatellen suihkuturbiineillaan jaloja hiuksianne!
      Hohhoijaa....tämä minun juttuni nyt meni aivan pipariksi, ja siitähän tulikin nyt mieleeni, että oletko Teuvo jo lähettänyt joulupukille Korvatunturille lahjapyynnön, uudesta PCeestä?
      Kyllähän sinä sen saisit, jos vain pyytäisit, kun olet ollut niin kiltti jumalasi soturi, koko vuoden ja niin ihana ja herttainen, ja niin kauhian kiltti, meitä kaikkia kohtaan tälläkin palstalla!

      Pyydän teiltä muilta lukijoilta anteeksi tätä viestiäni, vetäessäni siihen mukaan teitä ehkä myös loukkaavia loukkaavia yksityiskohtia ja asioita, esim. tuon käsitteen Jeesuksen morsiummesta jne., joilla en suinkaan tahtonut loukata teitä, mutta onhan kirjailija Suni jo vetänyt lokaan morsiuspuvut y.m., joten hänen morsiustamineistaan minä tässä vain juttelin!
      Rankaisen itseäni huomenna krapulalla, tästä vähintäänkin mauttomasta ja tyhmästä jutustani!
      Lupaan kokea niin kauhian krapulan, etten enään sorru tällaisiin, todella tyhmiin tarinointeihin!
      Mutta minähän olenkin vain tällainen tyhmä maalaispoika, pääkaupungista, sinne muuttaneena!
      Helunaa ja Mansikkia on ikävä! Nyyh!
      Mutta...........
      Nyt eksyin asiasta!
      Oletko Teuvo muistanut antaa suuta (=suudella) uskonveljillesi?
      Kysynpähän vain, ja ihmettelenpähän vain, että onko se nimim. Muukalainen ainut uskonveljesi, ja saako hän vain (Nimim. Muukalainen moni muu selkääsi taputteleva Nimim. sama kuin Herra Suni Itte?) pyhät pususi, peilikuvaasi pussaillessasi?
      Saako Armi muut naisopetuslapsesi sinulta pyhät pusut?
      Sinä Herra Suni, jumalasi (sen joka ei ymmärrä tietokoneista tuon taivaallista, sinun koneesi sekoittaen)soturi!
      Älä tartu rivolliisi (vai onko se Kodak?)!
      Älä saata meitä kiusaukseen, vittuillessasi meille ja siten johdatellessasi meitä samaan syntiin kanssasi!
      Älä johdata meitä alas, herrasi ja jumalasi luo, sen, joka ensin vioitti tietokonettasi, saadakseen sanella sinulle vittuilujaan päällemme, sinun välityksellä!
      Phyi Baabelin lohikäärme!
      Älä vedä sotilas mestari rivollia esille!
      ("Älä vedä rivollia esille", on muisto omasta armeijasta oloajastani! Eräs minulle sitä ennen tuntematon,ja vieraaksi ja tyhmäksi jäänyt luuntnantti, jostain päin Suomea,enkä välitä edes muistella että mistä päin, heilui pienen pieni rivolli vyöllään, punaisessa kotelossa, punaisessa vyössä kokonaisen kahden viikon ajan. Aluksi hän yritti ammuskella sillä oravia, käpyjä ja lintuja. Sitten alkoi heilumaan se kädessään humalassa sotilaiden edessä. Se rivolli piti häneltä ottaa pois, jottei olisi sillä tehnyt vahinkoa mutta annettiin sen juopotella, ilman sitä rivolliaan, josta oli pahalla päällä, sen kaksiviikkosen loppuun, jottei olisi saanut satikutia. Olihan se perheellinen mies ja säälitti! Siitä lutista tulee moni entinen paskatyyppi mieleen, nykyisiä "tosiuskovia" heistä monikin!)
      Olet Teuvo pelkkä aliupseeri!
      Eikö ollut kanttia edetä upseeriksi?
      Arvuuttelen Suni sinua nyt siinä, että minkä luulet minun olleen sotilasarvoltani, minun, "haukottelijan"?
      Olisi sinun luullut jo olleen siitä aikaisemmin
      kiinnostunut!?
      Oletkin ollut!
      Mutta tiedät varmaan sen, etteivät kaikki sentään ole niin kiinni MAALLISISSA sotilasarvoissaan!
      Tiedät sen!
      Teoriassa olisit voinut MAALLISESSA sotilasarvossasi joutua tekemään MINULLE asentoa, ja herroittelemaan minua!
      Sekö sinua kismittää, kun sinusta ei tullut upseeria, vaan pelkkä aliupseeri vain?!!
      Jouduit vanhana miehenä tekemään nuorille kokelaille kunniaa, ja vetämään heille räpylääsi hatunreuhkasi lippaan!
      Sekö sinua nyt vanhuuden päivilläsi kismittää?
      Mikä nyt olet arvoltasi, itsetehtynä jumalasi armeijan sotilaana?
      Suomen marsalkkako, euroopan, vaiko vähintään koko maaliman marsalkka?
      Pitää myöntää!
      Jumalansa sotajoukkojen sotilaalla (sotilas se on marsalkkakin!)Sunilla, on mahtava mielikuvitus!
      Minulla ovat pienemmät!
      Minä vain kuvittelen, haaveissani!
      Olevani yhtä hyvä kitaristi, kuin Jimi Henrix, mutta en silti itse hän, koska minä olen minä, enkä kukaan muu!
      Haluaisin vain olla YHTÄ HYVÄ kitaristi!
      Laulajana taas haluaisin olla kuin..........M.A.Numminen!
      Tai vähintäänkin .........vaikka kuka muu, kuin mää self!
      Kirjailijana haluaisin olla kuin Päätalo!!!!!!!
      Päätaloa ihailin ja ihailen!!!!!!!!!
      Päätalossa on miehen mittaa!!!!!!!!

      Onkohan mestari Suni ikinä lukenut Päätaloa?

      Mitä mieltä olet Teuvo Päätalosta?

      Toinen suuresti rakastamani kirjailija on ARTO PAASILINNA!

      MAHTAVA TYYPPI!

      AIVAN MAHTAVA!

      Muita kirjailijoita, joista tykkään!

      PAAVO RINTALA!!!!!!!!!!!!!!!

      MIKA WALTARI!!!!!!!!!!!!!!!

      Arto Paaslinna on mahtava!!!!!!!!!!!

      Reijo Mäki on TODELLA HYVÄ!!!!!!!!!!!!!!!!

      ILKKA REMES on minulle uusi tuttavuus, ja hänen kirjojaan ahmin nyt!
      ILKKA ON HYVÄ!!!!!!!!!!!!!!!
      Heijjaa Ilkka!
      Heijjaa Ilkka!!!!!!!

      Mutta kyllä ne rakkaimmat kirjailijat minulle ovat: Kalle Päätalo, Mika Waltari ja

      1.Korinttolaiskirje:
      16:20 Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen. Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla.

      2.Korinttolaiskirje:
      13:12 Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki pyhät lähettävät teille tervehdyksen.

      1.Tessalonikalaiskirje:
      5:26 Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suunannolla.

      1.Pietarin kirje:
      5:14 Tervehtikää toisianne rakkauden suunannolla. Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette!

      • Mika Waltari. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut,
        aloittaen jo 15-vuotiaana.

        Päätaloa en ole päässyt paria sivua pitemmälle.

        Muihin kysymyksiisi en katso aiheelliseksi vastata,
        koska tuo viestisi taisikin olla synkkä yksinpuhelu,
        vai iloiseksiko sen olitkin tarkoittanut, kun
        taitaa sinulla olla perjantaipullo varattuna.

      • Hohhohhoijaa
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Mika Waltari. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut,

        Perjantaipullo on nyt menossa, joskus toivottavasti ystävänäsi pitämälläsi Hohhohhoijaalla!
        Sinä et kameroinesi pitkälle itseäsi puolusta, arvon evp sotilasmestari!
        Mitäkö tarkoitan tuolla?
        Et pysty puolustamaan itseäsi, kehuskelemalla aliupseerin arvollasi!
        Sinulle, kamerankäyttäjälle, ei tuo sotilasarvosi merkitse mitään, sotilaana!
        Voisitko muita auttaa "sotilaana"?
        Jos näkisit ja huomaisit jonkun olevan avun tarpeessa, niin juoksisit varmaankin, "Jumalan Soturina" karkuun, kameroiniseni!!!
        Oi Jumala!
        Armahda minua tuollaisista paskaa puhuvista, "sotilaiksesi" itseään tituleeraavista raukoista, jotka eivät edes maan päällä ole olleet sotilaita, vaan vain kameraansa ja Raamattuaan heiluttelevia leikkisotilaita!
        Kun joku tuollaisenkin raukkiksen "sotilaskaveri/ystävä", on päästänyt pirun, niin tuo tuollainen kirjailijan alku, yhden kirjan kirjailija, on PISTÄNYT MAIN!!!!!!!!!
        PPPRRRYYYYYYYYYYRRRRRRRRPPPPPPPRRRRRRRRRR!!!!
        Voihan pieru tuollaisiakin raukkoja!
        Ollaan niin sotilasta, niin sotilasta, mutta....................!
        Et sinä Teuvo ikinä ollut sotilas!
        Kerro mistä raukempia tyyppejä löytyi!

        Sinäkö Jumalan sotilas?

        Voi Jumala parkaa!!!!!!!!!!!

        Haluan sinun vain ymmärtävän asiat sellaisina, kuin ne ovat!!!!!!!!!!
        Monta muistoa olet sinäkin jättänyt elämäsi varrelle!!!!!!!!!!!!
        Haluatko, että niitä ruvetaan täällä seulomaan???

        En tunne sinua, mutta tunnen ...........tiedän................
        Hohhohhoijaa!
        Katso mitä puhut!

        Ystäväsi!
        "Haukottelija"!

        Sinulla on vara olla korskee!!!!!!!!!!
        Olethan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Aijai, hohhohoijaa kun olisitkin!!!!!!!!!!!!!!

        Odotan sitä sinulta Teuvo Suni, soturi urhea!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • n.2,5 promillea

        Pääasia,että kaverilla on hauskaa.

        Kaikkea ivaa sitä saakin osakseen, kunnon suomalainen soturi, tuollaisten paskiaisten puolesta!
        Miten tuokin, housuihinsa kuseva (luotettava tieto!) tyyppi on päässyt sotilasmestariksi?
        Kameramies!
        Tiedustelu!
        Tiedustelu?
        Tuollainen tyyppi, salaisia tietoja?!
        Tuollainen tyyppi!!!!!

        Mikä on Suomen armeijan tila?

        Sotilasmestari arvoltaan, pääsee vaikka mihinkä käsiksi "kameroineen"!!!!
        Salaiset valokuvat ovat tuollaisten käsissä???????
        Itse olen ollut kentällä, jatkuvasti hengenvaarassa, ja TUOLLAISTEN SAATANAN PASKOJEN KÄSISSÄ ON MINUNKIN HENKENI OLLUT!!!!!!!!!!
        VOI VITTU!!!!!!!!!!!!!!

        Tuo tyyppi tuo minulle järkyttävän totuuden esille!
        Tuollaisten hullujen käsissä oli henkeni jatkuvasti!
        Olen nyt noista hommista eläkkeellä, mutta kun kotosuomessa hommiamme, henkeämme, ohjaili tuollaiset hullut, niin kiitän Luojaani, kun henki säilyi!!!!!!!!!
        Eikä kiitosta tule Suomesta!!!!!!!!
        Ei "tiedetä", kuka palkkasi, ei tiedetä mistään mitään!
        Olen joutunut käymään kokeissa ja jos selviää, että minulla olisikin syöpä, niin tulen puhumaan suuni puhtaaksi!!!!!!!!!
        Taikka, vaikka, taisinhan jo päästä hengestäni näilläkin jutuillani!!!!!!!!!
        Joko ymmärrätte, miksi olen niin.............,
        RAUHATON!
        (Ja kaikkihan me ymmärrämme sen, ettei kukaan tällaista elämää, isänmaansa puolesta, elänyt, ikinä anna yllättää itseänsä, vaan pelkään sitä, että joskus, kun ei ole varovaisuus kohdallaan, ei sormi liipaisimella, vaan alkoholi ja turtumus on saanut vallan, ajatellen, he ovat minun kansaani, toimin heidän puolestaan, tiedän nyt liikaa, annan periksi, en enään pidä ..........lähettyvilläni!
        Silloin olen slepannut!!!!!!!!!
        Nyt pelkään omiani!
        Miksikö?
        Olenko ehkä nähnyt niin paljon?
        Minut pitää vaientaa!

        Teuvo Suni!

        Hän tietää!

        Sotilasmestari, "valokuvaaja" armeiassa !

        Hallelujaa!
        Jumalansa!

        Teuvo Rakas!
        Voi kulti, kun susta tykätään!

      • Hohhohhoijaa
        n.2,5 promillea kirjoitti:

        Pääasia,että kaverilla on hauskaa.

        ........olet hauska!

        Kuka meistä unohdetuista huolehtii?
        Kuka meistä välittää?
        Meistä "kylmän sodan" aikana värvätyistä on jo suurin osa haudassa!
        Hyvin koulutettuja, hyvä kuntoisia!
        Ei mitään heikkoa porukkaa, sydänvikaisia!
        Meidät halutaan vain pois!
        Tapetaan!
        Suni ehkä siitä tietä!
        Tuli ehkä huono itsetunto!

        Pidän itsestäni huolta!
        Sormi liipaisimella!
        Koko ajan!
        Isänmaa petti!

        Olen yhtä "hullu", kuin Sunikin!!!

      • Hohhohhoijaa
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Mika Waltari. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut,
        aloittaen jo 15-vuotiaana.

        Päätaloa en ole päässyt paria sivua pitemmälle.

        Muihin kysymyksiisi en katso aiheelliseksi vastata,
        koska tuo viestisi taisikin olla synkkä yksinpuhelu,
        vai iloiseksiko sen olitkin tarkoittanut, kun
        taitaa sinulla olla perjantaipullo varattuna.

        Jokainen ihminen etsii Jumalaansa!
        Perjantai-pulloni oli todella lopussa, mutta.........minullapa oli toinenkin!
        VÄÄRIN!!!!!!!
        Olen koko ajan nautiskellut kaljaa!
        Teuvo Hei!
        Kyllä minä sinua ymmärrän
        ja säälin
        koko ajan!
        MINÄ RAKASTAN SINUA TEUVO!!!!!!!!!!
        IHMISENÄ!!!!!!!!!!!!!SÄÄLIN SINUA MYÖS!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        VOI TEUVO, TEUVO!!!!!!!!!!!!!!

        ETKÖ TEUVO ANNA MULLE PIENINTÄKÄÄN ARMOO??????????

        ETKÖ TEUVO???????????????????

      • hohhohhoijaa
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Mika Waltari. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut,
        aloittaen jo 15-vuotiaana.

        Päätaloa en ole päässyt paria sivua pitemmälle.

        Muihin kysymyksiisi en katso aiheelliseksi vastata,
        koska tuo viestisi taisikin olla synkkä yksinpuhelu,
        vai iloiseksiko sen olitkin tarkoittanut, kun
        taitaa sinulla olla perjantaipullo varattuna.

        Mutta!
        Saako teiltä lohdutusta?
        Kun!
        Mull on maaliman kauhein kankkunen huomenna!

        Ei auta kuin kärsiä vain se!

        Oijoijoi, mun päätäni silloin!

        Mä säälin jo etukäteen itseäni!

        Voi mua!

        Mua paskanpuhujaa!

        Oi, oi ja voi!

        Voi mua, joka totuuta aina haastelen!!!

      • hohhohhoijaa
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Mika Waltari. Kaikki hänen kirjansa olen lukenut,
        aloittaen jo 15-vuotiaana.

        Päätaloa en ole päässyt paria sivua pitemmälle.

        Muihin kysymyksiisi en katso aiheelliseksi vastata,
        koska tuo viestisi taisikin olla synkkä yksinpuhelu,
        vai iloiseksiko sen olitkin tarkoittanut, kun
        taitaa sinulla olla perjantaipullo varattuna.

        EDES MIKAN HYVÄKSYT!
        OOTHANSA IHMINEN!
        USKOITKO SITA EES ITEKKAAN?
        MUTTA KULLA SA IHA OIKEE IHMINE KUULE TEUVO OOT!!!!
        NO OOT OOT, USO POIS!!!!!!!!!!!!

      • käärmelahti

        tapaukset pysyä poissa palstoilta, jos ei löydy mitään sanottavaa..

      • ex epäilijä
        käärmelahti kirjoitti:

        tapaukset pysyä poissa palstoilta, jos ei löydy mitään sanottavaa..

        Eikö siinä ollut paljon sinunkin mieltäsi lohduttavaa sanomaa?

        Ethän sinäkään Sunia minään totuuden julistajana pidä.

      • käärmelahti
        ex epäilijä kirjoitti:

        Eikö siinä ollut paljon sinunkin mieltäsi lohduttavaa sanomaa?

        Ethän sinäkään Sunia minään totuuden julistajana pidä.

        toisen parjaamisesta kuin asiasta puhumisesta, siinä on vissi ero..

    • Hohhohhoijaa, samanlainen v...

      ArmiK:
      "Niin nyt alkaa syytösten kellot soida...
      -mitä sinä omavanhurskas
      -toisten syyttäjä
      -toisten tuomitsija
      -niin miksi et ole hiljaa"

      Ota Teuvo Armin sanoista vaarin!

      Oletko Teuvo JOKA ASIASSA tehnyt Raamatun ohjeiden mukaan?
      Hääpuvun olet itsellesi jo valinnut (Eikä tämä ole vinoilua sinulle, vaan aivan ikiomia puheitasi tuolla jossain, aikaisemmin)!
      Mutta..........?
      Miten kohtelet uskonveljiäsi (jos niitä nyt löytyy, yhtä hyviä ja pyhiä)?
      Oletko tervehtinyt heitä pyhällä suunannolla?
      Heidän likaisia jalkojaan et ole kumartunut pesemään, Jeesuksen mallin mukaan, mutta Teuvo......!?!
      Oletko antanut heille edes pyhää suunantoa?
      Hohhoijaa, etkö edes sitä ole sieltä korkeuksistasi, muita päätä pitempänä, alentunut tekemään?
      Ethän häpeä edes morsiammen hääpukuasi, josta tulee transentiivit mieleen!

      En tarkoita tätä vinoiluksi, kunhan vain mielessäni mietiskelen, miltä näyttää sotilasmestari morsiammen hääpuvussa ja että kuuluuko kuvaan myös kovat vai hillityt meikit, vai eikö ollenkaan, kuuluuko morsiammen hääpukuun huntu ja muut tilpehöörit?
      Mutta nämähän ovat vain omia mietiskelyjäni, joten unohtakaa nyt heti paikalla nuo aatokseni, jos ne nyt ajattelemattomuuttani tänne pränttäsin!

      Oletko muuten Teuvo sen Turun weikon, tai minkä lie peikon, opetuslapsia? Oletko sen seurakuntaan kuuluva?
      Teillä on jollain tavalla niin samanlaiset jutut ja mielipiteet ja samalla tavoin olette korotettuja, meistä muista ihmisistä, niin että pilvet hellästi pesevät teidän pyhiä hiuksianne, Helsinkin koneiden väistellessä varoen, teidän ylhäisyyksienne pyhiä, ylväitä päitänne, samalla hellävaroen kuivatellen suihkuturbiineillaan jaloja hiuksianne!
      Hohhoijaa....tämä minun juttuni nyt meni aivan pipariksi, ja siitähän tulikin nyt mieleeni, että oletko Teuvo jo lähettänyt joulupukille Korvatunturille lahjapyynnön, uudesta PCeestä?
      Kyllähän sinä sen saisit, jos vain pyytäisit, kun olet ollut niin kiltti jumalasi soturi, koko vuoden ja niin ihana ja herttainen, ja niin kauhian kiltti, meitä kaikkia kohtaan tälläkin palstalla!

      Pyydän teiltä muilta lukijoilta anteeksi tätä viestiäni, vetäessäni siihen mukaan teitä ehkä myös loukkaavia loukkaavia yksityiskohtia ja asioita, esim. tuon käsitteen Jeesuksen morsiummesta jne., joilla en suinkaan tahtonut loukata teitä, mutta onhan kirjailija Suni jo vetänyt lokaan morsiuspuvut y.m., joten hänen morsiustamineistaan minä tässä vain juttelin!
      Rankaisen itseäni huomenna krapulalla, tästä vähintäänkin mauttomasta ja tyhmästä jutustani!
      Lupaan kokea niin kauhian krapulan, etten enään sorru tällaisiin, todella tyhmiin tarinointeihin!
      Mutta minähän olenkin vain tällainen tyhmä maalaispoika, pääkaupungista, sinne muuttaneena!
      Helunaa ja Mansikkia on ikävä! Nyyh!
      Mutta...........
      Nyt eksyin asiasta!
      Oletko Teuvo muistanut antaa suuta (=suudella) uskonveljillesi?
      Kysynpähän vain, ja ihmettelenpähän vain, että onko se nimim. Muukalainen ainut uskonveljesi, ja saako hän vain (Nimim. Muukalainen moni muu selkääsi taputteleva Nimim. sama kuin Herra Suni Itte?) pyhät pususi, peilikuvaasi pussaillessasi?
      Saako Armi muut naisopetuslapsesi sinulta pyhät pusut?
      Sinä Herra Suni, jumalasi (sen joka ei ymmärrä tietokoneista tuon taivaallista, sinun koneesi sekoittaen)soturi!
      Älä tartu rivolliisi (vai onko se Kodak?)!
      Älä saata meitä kiusaukseen, vittuillessasi meille ja siten johdatellessasi meitä samaan syntiin kanssasi!
      Älä johdata meitä alas, herrasi ja jumalasi luo, sen, joka ensin vioitti tietokonettasi, saadakseen sanella sinulle vittuilujaan päällemme, sinun välityksellä!
      Phyi Baabelin lohikäärme!
      Älä vedä sotilas mestari rivollia esille!
      ("Älä vedä rivollia esille", on muisto omasta armeijasta oloajastani! Eräs minulle sitä ennen tuntematon,ja vieraaksi ja tyhmäksi jäänyt luuntnantti, jostain päin Suomea,enkä välitä edes muistella että mistä päin, heilui pienen pieni rivolli vyöllään, punaisessa kotelossa, punaisessa vyössä kokonaisen kahden viikon ajan. Aluksi hän yritti ammuskella sillä oravia, käpyjä ja lintuja. Sitten alkoi heilumaan se kädessään humalassa sotilaiden edessä. Se rivolli piti häneltä ottaa pois, jottei olisi sillä tehnyt vahinkoa mutta annettiin sen juopotella, ilman sitä rivolliaan, josta oli pahalla päällä, sen kaksiviikkosen loppuun, jottei olisi saanut satikutia. Olihan se perheellinen mies ja säälitti! Siitä lutista tulee moni entinen paskatyyppi mieleen, nykyisiä "tosiuskovia" heistä monikin!)
      Olet Teuvo pelkkä aliupseeri!
      Eikö ollut kanttia edetä upseeriksi?
      Arvuuttelen Suni sinua nyt siinä, että minkä luulet minun olleen sotilasarvoltani, minun, "haukottelijan"?
      Olisi sinun luullut jo olleen siitä aikaisemmin
      kiinnostunut!?
      Oletkin ollut!
      Mutta tiedät varmaan sen, etteivät kaikki sentään ole niin kiinni MAALLISISSA sotilasarvoissaan!
      Tiedät sen!
      Teoriassa olisit voinut MAALLISESSA sotilasarvossasi joutua tekemään MINULLE asentoa, ja herroittelemaan minua!
      Sekö sinua kismittää, kun sinusta ei tullut upseeria, vaan pelkkä aliupseeri vain?!!
      Jouduit vanhana miehenä tekemään nuorille kokelaille kunniaa, ja vetämään heille räpylääsi hatunreuhkasi lippaan!
      Sekö sinua nyt vanhuuden päivilläsi kismittää?
      Mikä nyt olet arvoltasi, itsetehtynä jumalasi armeijan sotilaana?
      Suomen marsalkkako, euroopan, vaiko vähintään koko maaliman marsalkka?
      Pitää myöntää!
      Jumalansa sotajoukkojen sotilaalla (sotilas se on marsalkkakin!)Sunilla, on mahtava mielikuvitus!
      Minulla ovat pienemmät!
      Minä vain kuvittelen, haaveissani!
      Olevani yhtä hyvä kitaristi, kuin Jimi Henrix, mutta en silti itse hän, koska minä olen minä, enkä kukaan muu!
      Haluaisin vain olla YHTÄ HYVÄ kitaristi!
      Laulajana taas haluaisin olla kuin..........M.A.Numminen!
      Tai vähintäänkin .........vaikka kuka muu, kuin mää self!
      Kirjailijana haluaisin olla kuin Päätalo!!!!!!!
      Päätaloa ihailin ja ihailen!!!!!!!!!
      Päätalossa on miehen mittaa!!!!!!!!

      Onkohan mestari Suni ikinä lukenut Päätaloa?

      Mitä mieltä olet Teuvo Päätalosta?

      Toinen suuresti rakastamani kirjailija on ARTO PAASILINNA!

      MAHTAVA TYYPPI!

      AIVAN MAHTAVA!

      Muita kirjailijoita, joista tykkään!

      PAAVO RINTALA!!!!!!!!!!!!!!!

      MIKA WALTARI!!!!!!!!!!!!!!!

      Arto Paaslinna on mahtava!!!!!!!!!!!

      Reijo Mäki on TODELLA HYVÄ!!!!!!!!!!!!!!!!

      ILKKA REMES on minulle uusi tuttavuus, ja hänen kirjojaan ahmin nyt!
      ILKKA ON HYVÄ!!!!!!!!!!!!!!!
      Heijjaa Ilkka!
      Heijjaa Ilkka!!!!!!!

      Mutta kyllä ne rakkaimmat kirjailijat minulle ovat: Kalle Päätalo, Mika Waltari ja Paavo Rintala!!!!!!!!!!!!
      Arto Paasilinna myös!!!!!!!!!!

      I have a great sense of humour.
      Or do I, craziness, madness, of me crazyman?

      I`m a man, who likes of him shelf!
      Am I that kind of vittumaisista vittumaisin ihminen?

      Mä yritän parantaa tapani!!!!!!!!!!!

      How are You Teuvo?
      Mitä kuuluu Teuvo, mites hurisee?

      I don`t hate You Tauno/Teuvo, vot evör!
      Mut niistä pyhistä pusuistas, Teuvo kulta, mut luojani armahtakoon!

      Minulla Teuvo kulta kun on Jumala, niin sinulle Hänen siunaustaan yrittäessäni, saisit varmaan vähintäänkin raivalit, yrittäessäni sinua Jumalan siunauksilla siunata!
      Sinulla on oma jumalasi, se sinun mainostamasi..........mikä nyt lienee!
      Sieltä....jostain.....missä ei korkian paikan kammoo tarvi pelätä!!!!!!!!!

      Nouse nyt "ylös" "korkeuksistasi" kirjailija Suni, tänne alas meidän tavallisten ihmisten/sielujen joukkoon!
      Vaan taidat olla liian erikoinen tänne, ja sielus ja jalkas täällä palelee, täällä kylmässä!

      Epäilen sinun olevan niin täysin eksytetyn, ettet edes tajua kriittistä tilannettasi!
      Apua!
      Teuvo on saatanan kynsissä!
      Apua!
      Kuka kykenee hänet pelastamaan Saatanan pauloista?
      Apua!
      Kirjailija, aliupseeri Teuvo tarvitsee nyt apuanne!

      1.Korinttolaiskirje:
      16:20 Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen. Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla.

      2.Korinttolaiskirje:
      13:12 Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki pyhät lähettävät teille tervehdyksen.

      1.Tessalonikalaiskirje:
      5:26 Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suunannolla.

      1.Pietarin kirje:
      5:14 Tervehtikää toisianne rakkauden suunannolla. Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette!

      • sanotaan

        Sanotaan myös, että poikkeus vahvistaa säännön.

        Kunhan ei huomenna olisi morkkis.

      • Hohhohhoijaa
        sanotaan kirjoitti:

        Sanotaan myös, että poikkeus vahvistaa säännön.

        Kunhan ei huomenna olisi morkkis.

        Joka päivä!

        Ylihuomennakin!

        AINA!!!!!!!!!

        Niin pitäisi olla koko kansakunnallakin!

        Kysykää valokuvaaja Sunilta!!!!!!!!!!

        Hän tietää, jos suostuu kertomaan!!!!!!!!!

      • Hohhohhoijaa
        sanotaan kirjoitti:

        Sanotaan myös, että poikkeus vahvistaa säännön.

        Kunhan ei huomenna olisi morkkis.

        Koska minut kutsutaan kotiin?

    • ja kysyi, että pyydetäänkö poistamaan nämä haukottelijan viestit.

      Vastasin hänelle, että minulla ei ole ollut tapana
      kenenkään viestejä poistattaa. Se on eri henki
      joka ihmisillä sitä teetättää.

      Olkoot todistuksena siitä, että todella elämme
      Ilmestyskirjan rajun eksytyksen aikaa.

      • nämä kun ovat niitä tosiuskovia joita täällä
        "tuomitaan".

        Kyllä ajattelin myös kun tuon ekan sepustuksen
        näin yhden uskovan kirjoittaman, että kunpa hän
        itse poistaisi sen.

        Tajusin kyllä että ei ihan selvillä vesillä olla.

        Mutta täysin selväksi tuli tämänkin uskovan kohdalla
        että millä tiellä hän kulkee.

        Ei muuta voi kun toivoa että Jumala hänet kiinni
        ottaisi.
        Jumalan puhuttelussa hän on, mutta nyt yrittää
        tätä puhetta vaientaa miestä väkevämmällä.

        Kun hoh.....olet selvillä vesillä niin mieti
        vakavasti määränpäätäsi.

        Todella on raju eksytysten aika, jospa Jumala
        jonkun silmät saisi avata niin että tulisi
        näkemään Jumalan Totuuden ja ajan jossa elämme.

      • uskallatkos vastata

        Tunteeko "hohhohhoijaa" Teuvon, kun tuntuu kirjoittavan niin henkilökohtaisella antipatialla? Mitähän salaisuuksia siellä taustalla mahtaa olla?

      • uskallatkos vastata kirjoitti:

        Tunteeko "hohhohhoijaa" Teuvon, kun tuntuu kirjoittavan niin henkilökohtaisella antipatialla? Mitähän salaisuuksia siellä taustalla mahtaa olla?

        Mahtaneeko hän tuntea minut - sitä en tiedä.

      • uskallatkos vastata kirjoitti:

        Tunteeko "hohhohhoijaa" Teuvon, kun tuntuu kirjoittavan niin henkilökohtaisella antipatialla? Mitähän salaisuuksia siellä taustalla mahtaa olla?

        olet?

        Heräsi tällainen kysymys, koska aloituksessa oli
        kyse tästä...

        Eikö ole tarvetta tietääkkään kenen asioita tänne
        laittelee?

        Eikö ole tarvetta tutkia mikä on tie jolla kulkee?

      • ArmiK kirjoitti:

        olet?

        Heräsi tällainen kysymys, koska aloituksessa oli
        kyse tästä...

        Eikö ole tarvetta tietääkkään kenen asioita tänne
        laittelee?

        Eikö ole tarvetta tutkia mikä on tie jolla kulkee?

        Kun jokaisella on hänen halujensa mukainen opettaja,
        joka suurella halulla hänen nälkänsä tyydyttää.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Kun jokaisella on hänen halujensa mukainen opettaja,
        joka suurella halulla hänen nälkänsä tyydyttää.

        että kaikista ihmisistä surkuteltavimpia ovat ne, jotka ovat panneet toivonsa Jeesukseen vain tämän elämän ajaksi.

        Miten näin voidaan sanoa?

        Eikö Jeesus automaattisesti viekkään omaansa Taivaaseen...

        Ei valitettavasti ole näin jokaisessa tapauksessa.

        Keitä nämä ovat, joita tässä surkutellaan?

        He ovat panneet toivonsa Jeesukseen!

        Mutta.

        Iankaikkisuus ei sano mitään.

        Taivaan
        kirkkaudesta ei ole tietoa.

        Kunhan vaan täällä menee ihanasti Jeesuksen omana!

        Halleluja!

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Kun jokaisella on hänen halujensa mukainen opettaja,
        joka suurella halulla hänen nälkänsä tyydyttää.

        Ollaan siis etsimässä seurakuntaa joka parhaiten
        kunkin omaan uskoon sopii.

        Ei siis etsitäkkään ensin Jumalaa ja Hänen vanhurs-
        kauttaan.

        Ei ole ihmisillä tarvettakaan löytää Elävä Jumala,
        vaan omasta uskosta on tullut jumala.

      • muukalainen nro
        ArmiK kirjoitti:

        Ollaan siis etsimässä seurakuntaa joka parhaiten
        kunkin omaan uskoon sopii.

        Ei siis etsitäkkään ensin Jumalaa ja Hänen vanhurs-
        kauttaan.

        Ei ole ihmisillä tarvettakaan löytää Elävä Jumala,
        vaan omasta uskosta on tullut jumala.

        Eikö oiken juttu kulje, konsensuksesssa?
        Tarvittaisiinko pakkiin uutta verta?

    • "Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen:
      Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan
      syntisiä, joista minä olen suurin.

      Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus
      juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen
      kärsivällisyytensä on.

      Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille,
      jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."

      Samalla tavoin on Kristus kutsunut minutkin ja
      kaikki muutkin, jotka tässäkin keskustelussa
      Totuuden Henki sydämessään totuutta julistavat.
      Jokainen meistä on antanut oman todistuksensa
      siitä, miten ja missä se todellinen usko Kristukseen
      syntyy ja mitä tuossa ahtaassa portissa ihmiselle tapahtuu.

      Samaan hengenvetoon on kuitenkin toistettava
      Jesajan sanoin: "Kuka uskoo meidän sanomamme?
      Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?"

      Todella harvassa ovat ne, jotka ymmärtävät, ja
      todella mahdotonta totuuden ymmärtäminen on niille,
      jotka ovat saaneet maistaa Saatanan lihan käsivarren voimaa.

      • tuttu jäpä

        Sinä olet yhden asian ihminen. Se uskominen mitä julistat siitä valtaistuimeltasi ruudun ääreltä on vain pieni osa elämää.
        Totuus on elettävä muuallakin. Koulussa, työssä, arjessa, ihmisten keskellä, myötä ja vastoinkäymisissä, kiusauksissa ja kaikessa, mutta eihän sulla ole sellaisesta edes kokemusta.

      • tuttu jäpä kirjoitti:

        "Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palveiljoita.
        Me kestämme sitkesäsi vaikeudet, vaivat ja
        ahdingot, ruoskimiset, vankeudet, mellakat,
        raadannan, valvomisen ja paastoamisen.

        Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä
        ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön
        rakkaus, totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme
        ovat vanhurskauden miekka ja kilpi.

        Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan
        ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä,
        mutta me puhumme totta.

        Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta olemme
        liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa
        mutta silti elossa, pahoinpideltyinä ja
        haukuttuina mutta yhä hengissä, murheellisina
        mutta aina iloisina. Olemme köyhiä, mutta teemme
        monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta
        omistamme kaiken.

        Me puhumme teille avoimesti raamattukeskustelijat,
        sydämemme on avara, siinä on teille tilaa.
        Sensijaan teidän sydämenne on ahdas.
        Antakaa vastalahja - puhun kuin lapset - avartukaa tekin!"

        Kirjasta voit lukea lisää. Mahtanetko edes osata
        kuvitella minkälaista oli se 40 vuotta elämästäni,
        jonka elin vain Jumalan vihan alla?

      • tuttu jäpä kirjoitti:

        Sinä olet yhden asian ihminen. Se uskominen mitä julistat siitä valtaistuimeltasi ruudun ääreltä on vain pieni osa elämää.
        Totuus on elettävä muuallakin. Koulussa, työssä, arjessa, ihmisten keskellä, myötä ja vastoinkäymisissä, kiusauksissa ja kaikessa, mutta eihän sulla ole sellaisesta edes kokemusta.

        muuta voi olla tässä ruudun äärellä???

        Tämä on tietenkin jokaisella pieni osa elämää.

        Mutta se mitä täällä julki tuomme kertoo kyllä siitä
        kenen omia me oikeesti ollaan.

        Kyllä ne hedelmät tulevat tätäkin kautta näkyviin.

        Olkoonkin että alat tai aletaan puolustelee itseämme
        miten hyvin elän, miten autan muita, ollen tukena
        heikolle, ja miten annan omaisuudestani köyhille
        ja kaikille tarvitseville, en puhuu pahaa,
        suvaitsen kaikkia, rakastan kaikkia jopa viha-
        miehiäni jne...

        Mutta näillä hyvillä töillä ei ole mitään merki-
        tystä (muuta kun onhan se hyvää elää nätisti
        täällä ajassa) pelastuksen kannalta kun ne on
        tehty ansaitakseen iankaikkinen elämä,
        eikä niitä siis ole tehty Jeesuksessa.

        Turhaan ei Raamatussa ole sanottu tätäkään asiaa;
        "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe