AHDAS PORTTI TÄMÄKIN

Koko viime kesän vietin kuolinvuoteen äärellä. Siellä näkee ihmeellisiä asioita. Ne ovat asioita, joita tässä tavallisessa arjessa ei näe kuin vain teorian tasolla, mutta siellä se kaikki tulee eläväksi todellisuudeksi.

Kun puhutaan kuolemasta viimeisenä taisteluna, niin ajatellaan - tai ainakin itse olen ajatellut - että siinä Jumalaan turvaava ihminen riippuu Jeesuksessa, Vapahtajassaan viimeiseen asti, voittaa näin taistelun ja pääsee perille.

Nyt tuli näihin sanoihin uusi sisältö.

Kuolema lähestyi hitaasti. Lyhyin, mutta päättäväisin askelin. Mitä lähemmäksi se tuli, sitä kauemmaksi nurkkaan sinä peräydyit.

Kun kuoleman askeleet jo kuuluivat eteisessä, olit pakokauhua ja vastarintaa täynnä. Et halunnut kohdata kuolemaa, vaikka sanoit toivovasi sitä. Et halunnut kohdata Jumalaa. Et missään tapausessa halunnut tämän elämän päättyvän. Olit tähänkin asti aina selvinnyt kaikesta. Olit monet kerrat mennyt läpi harmaan kiven luonteesi synnynnäisellä voimalla ja peräänantamattomuudella. Aina olit ollut oikeuden ja totuuden puolella. Nytkö pitäisi luovuttaa!

Viimeisiin sielunvoimiin saakka (ja niitä sinulle oli annettu paljon) taistelit oven avautumista vastaan. Minuutti minuutilta - todellisuudessa ne olivat päiviä - kauhusi kasvoi.Olit raivostunut, kuin riivattu. Olit vihainen kaikille, syytit jokaista - taistelun edetessä yhä katkerammin ja kovemmin.

Nyt näin, miten kuolema onkin hetki, jolloin ihminen viimeisen kerran taistelee auttajaansa vastaan. Viimeinen taistelu, jotta pelastus - joka on Jumalan tahto - ei toteutuisi.

Tässä taistelussa kävi onneksi niin, että voimat kuitenkin loppuivat kesken.

Sieltä hirveän sisäisen kapinan, vihan ja sekasorron keskeltä pusertui lopulta epätoivoinen pyyntö korkeuteen: Jumala armahda! Jumala auta minua! anna minun löytää rauha!
Tämä rukous tuli rukoilluksi ääneen ja niin, ikäänkuin huoneessa ei ketään muuta olisi läsnä ollutkaan.

Se, mitä tämän jälkeen tapahtui, on meille kaikille tätä taistelua sivusta ja läheltä seuranneille mitä voimakkain osoitus Elävän Jumalan olemassaolosta.

Myrsky lakkasi.Riivaajahenget olivat tipotiessään. Rauha laskeutui tämän kauan taistelleen rakkaan ihmisen huoneeseen.
Elämän valo palasi silmiin ja ruoka, johon ei päiväkausiin oltu koskettukaan, alkoi maistua - sitä suorastaan ahmittiin.

Viimeinen taistelu oli ohi. Huuto oli lopultakin kohonnut sinne, mistä todellinen apu vain voi tulla. Apu oli meille kaikille tätä seuranneille ilmeinen. Rakkaamme oli nyt terve - Jeesus oli hänet parantanut.

Kahden päivän päästä - seuraavan pyhäpäivän aamuna - hän pääsi Kotiin.

Täällä on paljon puhuttu 'ahtaan portin kokemuksesta'. Tämä se mielestäni juuri on: tahdon ja määräysvallan täydellinen luovuttaminen pois omista käsistä

Mitä enemmän Jumala on päässyt täällä matkalla ihmistä tässä suhteessa kouluttamaan, sitä helpompi on kuolema.

Tässä oli nyt kysymyksessä ihminen, joka ei koskaan ollut kulkenut uskovaisen nimellä, mutta jonka teot puhuvat hyvää tekijästänsä. Hänestä Jumala sai voiton.

Kuinka käy niille nykypivän uskoville, joilla on hyvien tekojen lisäksi vielä valhearmo ja Jeesuksen nimi tukena taistelussansa Jumalaa vastaan?

Ei tarvita vahvaa uskoa Jeesukseen. Kun se useinmiten ei ole muuta kuin omaa tekoa, joka Jumalan on ensin raivattava pois. Tarvitaan vain täydellinen antautuminen, Jumalan käsiin jättäytyminen ehdoitta, sekä avunhuuto. Mutta tämä onkin jo paljon. Se on kaikki. Siinä itsessään juuri on se todellinen vahva usko ja luottamus - Jumalan vaikuttama sellainen.

161

5100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei muuta

      Sanoit oivallisesti, kahden päivän päästä.
      Juuri näin se menee, asia, joka on kautta aikain tiedetty.
      Tämä ei kerro Siitä ahtaasta portista yhtään mitään.

      • että jos jumalattomalla ihmisellä - joka koko elämänsä on potkinut tutkainta vastaan, kuten tämäkin rakas läheiseni - sattuu vielä kuoleman hetkellä olemaan Jumalan kutsua jälellä, niin hänen on siinä vielä viimeinen mahdollisuus päästä tuosta ahtaasta portista sisälle Vapahtajan omaksi ja pelastaa sielunsa kadotuksen tulesta.
        Tätäkin ihmistä Jumala oli todella kutsumalla kutsunut muutamaankin kertaan vaiheikkaan elämän aikana. Mutta onneksi oli vielä yksi kutsu jäljellä.
        Viimeisen viikon puheenaihe oli se miten hirveä ihminen hän on ja se, että jos ei näin olisi meidän jokaisen kohdalla, niin Jeesuksen ei olisi ikinä tarvinnut tänne maanpäälle syntyä kärsimään ja kuolemaan.

    • Kyllä se näin on että kova kamppailu käydään ihmis-
      sielusta jota Jumala vetää puoleensa, mutta josta
      tämän maailman ruhtinas saatana ei millään luopuisi.

      Jumalaa vastaan on niin saatana kuin ihmisen oma
      liha.

      Omalla kohdallani joudun ihmettelemään miksi et
      Jumala minua jättänyt niin paljon kun häntä vastaan
      olen rimpuloinut.

      "mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,"

      Että todella suuden armon olen osakseni saanut,
      ja tätä armoa Jumala on tarjoamassa jokaiselle
      syntiselle.

      Niin että Jumala odottaa että voisi olla armollinen, että hän saisi armahtaa.

      Mutta todellakin miten Jumalan armo voi saavuttaa
      niitä jotka jo ovat valhearmon alla?

      • einel

        valhearmolla?

      • suniarmo
        einel kirjoitti:

        valhearmolla?

        sitä, että sen lisäksi, että olet saanut Jeesukselta synnit anteeksi, sinun pitää mennä sunin rakentamasta portista läpi. Suni on sen rakentanut niin ahtaaksi, ettei siitä mahdu kuin suni ja hänen pari ystäväänsä. Voi näitä ihmisoppeja!

      • suniarmo kirjoitti:

        siitä samaisesta portista kerrotaan Raamatussa. Katso sieltä ja tutki, jos tahdot päästä sisälle.

      • einel
        suniarmo kirjoitti:

        sitä, että sen lisäksi, että olet saanut Jeesukselta synnit anteeksi, sinun pitää mennä sunin rakentamasta portista läpi. Suni on sen rakentanut niin ahtaaksi, ettei siitä mahdu kuin suni ja hänen pari ystäväänsä. Voi näitä ihmisoppeja!

        että tulin Jumalan puoleensavetämänä uskoon. aloin rukoilemaan Jumalaa avuksi, koska olin aivan loppu tähän elämään täällä maan päällä. koin elämän täysin tyhjäksi ja merkityksettömäksi. koin mikään täällä maan päällä ei anna minulle mitään, on merkityksetöntä. koin, että Jumala on ainoa, Joka voi minua auttaa. siispä takerruin kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. sitten Jumala antoi sisälleni "tunteen", että olen tehnyt niin paljon pahaa Häntä vastaan. rukoilin, että voitko Jumala antaa minulle anteeksi, olen tehnyt niin paljon pahaa Sinua vastaan. sinä iltana tulin uskoon. en ihmiskäsien kautta, en ihmisoppien kautta, en sen kautta joku ihminen olisi ollut kertonut minulle miten tullaan uskoon. vaan yksinkertaisesti, Jumala veti minua puoleensa, elämässään päätepisteeseen tulleelle ja antoi synnintunnon. Jumalan teko se minun uskoontuloni kokonaan oli.

        ei nämä uskossa olo vuodet ole olleet helppoja. paljon on ollut vastoinkäymisiä, ahdistusta jne. uskoani on monta kertaa koeteltu. silti minulla ei ole mitään muuta toivoa kuin Jeesus. on monia asioita, joissa Herra on minua muuttanut ja monia asioita, jotka Hän on ottanut elämästäni pois.

        Pyhä Henki on paras Opettaja, sen olen huomannut. Hän opetti minua uskoontulon alkuvaiheessa. ja luin myöhemmin samat asiat Raamatusta.

        suurin huutoni Herran puoleen on se, että tämä vanha minä kuolisi, ja voisin tulla yhä enemmän Herrani kaltaiseksi. itse itseäni en voi muuttaa, mutta Herra voi. kun vain pystyy koko sydämestään antamaan koko elämänsä Hänelle.

      • einel kirjoitti:

        valhearmolla?

        Kun ihminen houkutellaan uudelleen kastettavaksi.

        Kun ihminen houkutellaan jonkun porttopapin
        käsien alle: "Tule ja anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle."

        Sitäkin se on, kun ihminen sanoo: "Jo kymmeniä
        vuosia sitten minä annoin elämäni yhden papin
        jalkojen juuressa Jeesukselle."

        Jos Jumala on jonkun ihmisen kohdalla kutsun
        ahtaalle portille aloittanut, niin näissä
        tapauksissa uudestisynnytysprosessi keskeytyy
        ja tulee hengellinen keskenmeno.

        Älä pidä hänen kutsuaan niin halpana, että menisit
        työntämään pääsi jonkun porttopapin käsien alle.

        40 vuotta elin minäkin vain Jumalan vihaa tuntien,
        ja siitä vielä yli kaksi viimeistä vuotta täysin
        ilman Jumalaa, kun päästäni otettiin kaikki
        uskoon liittyvät asiat pois - jopa lapsena opitut
        iltarukouksetkin.

        Jumala näin jo ennalta puhdisti sydäntä, kunnes
        sitten näki hyväksi sen ajan koittaneen, jolloin
        hän näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle.

      • einel
        TeuvoSuni kirjoitti:

        halpana. enkä menisi kenen tahansa käsien alle rukoiltavaksi/siunattavaksi. en ole pitkiin aikoihin sellaista tehnyt. en halua joutua osalliseksi vääristä hengistä, eksytyksistä jne. en pelkää niitä. kun Pyhä Henki on jo muutama vuosi sitten alkanut noista varoittamaan, niin uskon Pyhää Henkeä ja Raamattua ennemmin kuin ihmisiä. ihmisiä kuuntelemalla ja heihin liikaa luottamalla sitä voi juosta sinne ja tänne.

        niin on paljon tuota Jumalan Sanan vääristämistä ja jopa Pyhän Hengen toiminnaksi nähdään vaikka mitä ihmejuttuja. kyllä Pyhä Henki on minua noista varoittanut.

        Pyhä Henki johdattaa kaikkeen Totuuteen. meidän ei tarvitse olla riippuvaisia ihmisten mielipiteistä, ihmisopeista vaan vain ja yksin Herrasta ja Hänen Pyhästä Hengestään ja mitä Pyhä Henki puhuu meille Raamatun kautta. sitä mukaa, kun Pyhä Henki on alkanut minulle Totuutta avaamaan, olen huomannut, se Totuus ei ole ihmislihalle helppo.

        joita omalle galleriasivullesi olet valinnut, henkii se että olet todella Herran oma.

        mutta kun Jumala on saanut kaiken ihmisen oman
        tahdon murtaa, niin sen jälkeen se imee totuutta
        kuin kuiva sieni vettä, ja siitä riittää sitten totuutta
        muillekin jaettavaksi. Onko tämä jo sinulle tuttua:

        "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis
        luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja
        lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä
        omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."

      • muukalainen 12
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Kun ihminen houkutellaan uudelleen kastettavaksi.

        Kun ihminen houkutellaan jonkun porttopapin
        käsien alle: "Tule ja anna elämäsi tänä iltana Jeesukselle."

        Sitäkin se on, kun ihminen sanoo: "Jo kymmeniä
        vuosia sitten minä annoin elämäni yhden papin
        jalkojen juuressa Jeesukselle."

        Jos Jumala on jonkun ihmisen kohdalla kutsun
        ahtaalle portille aloittanut, niin näissä
        tapauksissa uudestisynnytysprosessi keskeytyy
        ja tulee hengellinen keskenmeno.

        Itse en saanut koko raamatusta yhtään suoraa vastinetta.

        Ettette vaan taas puhuisi ihmisoppejanne...

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        Jos tämä ei riitä, tee uusi tilaus:

        "Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa.
        huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja.
        He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

        Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet
        kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään
        - häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin.

        He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu,
        kun minä brankaisen heitä, sanoo Herra."

      • einel kirjoitti:

        valhearmolla?

        kysymyksen toiselle, mutta käytin tuota samaa sanaa, joten vastaan myös jotakin.

        Itse tarkoitan valhearmolla tätä:
        Jumala on antanut ihmiselle etsikkoajan ja vetänyt häntä Pyhän Henkensä välityksellä totuuteen ja parannukseen. Ihminen on lähtenyt liikkeelle, etsimään Jeesusta, Vapahtajaa, synneistä puhdistajaa.
        Ennenkuin hän on päässyt perille Jeesuksen luo, elävään yhteyteen Vapahtajan kanssa ja syntien todelliselle puhdistuslähteelle, elävän veden virran äärelle, tulee jotakin tai joku, joka pysäyttää hänen matkansa, ja vakuuttaa: kaikki on jo hyvin! älä enää etsi! Jeesus on sinun, iloitse ja kiitä!
        No, jokin asia saattaa jäädä hiertämään, mutta kyllä se tästä. Ja kun aikansa sitä kiittämistä harrastaa, niin se alkaakin tuntua varsin suloiselta. Jeesushan sen varmaan minussa vaikuttaakin, tämän tunteen!

        VALHEARMO ON VALMIS

      • einel kirjoitti:

        valhearmolla?

        valhearmon alla elävät kaikki ne jotka eivät
        ole tahtoneet käydä ahtaasta portista sisälle
        Jeesuksen luo saadakseen Häneltä kuulla anteeksi
        annon sanat ja päästäkseen vapaaksi synnin ja
        saatanan vallasta.
        Vaan ovat tyytyneet käymään toisen ihmisen luona
        joka on vakuutellut sinun syntisi ovat anteeksi
        annetut mene herran rauhaan.

        Ja tätä ihmisen luona ja sitä vakuuttelua sitten
        pitää tehdä vähä, väliä, kun ei ihminen pysty
        itsessään Jumalan tahtoa täyttämään, vaan aina
        yhä uudelleen rypee synnissä.

        Mutta sen jonka Jeesus saa kaikesta syntisaastasta
        kaikesta ihmisen omasta puhdistaa ja synnin
        ja saatanan vallasta vapauttaa sellainen ihminen
        on vapaa.
        Ja tällaista ihmistä ohjaa ja johtaa Jumalan
        Pyhä Henki kaikkeen Jumalan totuuteen.

        Ja tällaisen ihmisen kohdalla Jumala on se joka
        vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, niin että
        Jumalan hyvä tahto saa tapahtua.

        Ei siis ole ihmisen omassa yrityksessä ei ponnis-
        teluissa vaan kaikki on Herrassa Jeesuksessa,
        Niin että kaiken minä voin Hänessä, Jeesuksessa joka minua vahvistaa.

        Mutta tätä eivät voi ymmärtää ne jotka valhearmon
        alle ovat tuuditetut todella sikeään uneen.
        Vaan he kerskaavat syntisyydellään, vajavaisuudellaan, ja kuitenkin he kerskaavat
        myöskin miten he rakastavat, kunnioittavat,
        kärsivät toinen toistaan.

        Mutta mitä sinun kirjoituksiasi luin niin
        saat todella olla Jumalalle kiitollinen ettet
        ole valhearmoon tullut tuuditettua.
        Jumala puhuu sinulle, Pyydä niin paljon saat
        Etsi niin löydät tien, kolkuta niin sinulle
        avataan.

        Jumala vastaa kun Hänen aikansa on.

        "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu."

      • suniarmo kirjoitti:

        sitä, että sen lisäksi, että olet saanut Jeesukselta synnit anteeksi, sinun pitää mennä sunin rakentamasta portista läpi. Suni on sen rakentanut niin ahtaaksi, ettei siitä mahdu kuin suni ja hänen pari ystäväänsä. Voi näitä ihmisoppeja!

        vääristelet?

        Miksi pilkkaat??

        Mikä onkaan ihmisoppia???

        Tämäkö????

        Jeesuksen omat sanat:
        "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."

      • käärmelahti
        ArmiK kirjoitti:

        valhearmon alla elävät kaikki ne jotka eivät
        ole tahtoneet käydä ahtaasta portista sisälle
        Jeesuksen luo saadakseen Häneltä kuulla anteeksi
        annon sanat ja päästäkseen vapaaksi synnin ja
        saatanan vallasta.
        Vaan ovat tyytyneet käymään toisen ihmisen luona
        joka on vakuutellut sinun syntisi ovat anteeksi
        annetut mene herran rauhaan.

        Ja tätä ihmisen luona ja sitä vakuuttelua sitten
        pitää tehdä vähä, väliä, kun ei ihminen pysty
        itsessään Jumalan tahtoa täyttämään, vaan aina
        yhä uudelleen rypee synnissä.

        Mutta sen jonka Jeesus saa kaikesta syntisaastasta
        kaikesta ihmisen omasta puhdistaa ja synnin
        ja saatanan vallasta vapauttaa sellainen ihminen
        on vapaa.
        Ja tällaista ihmistä ohjaa ja johtaa Jumalan
        Pyhä Henki kaikkeen Jumalan totuuteen.

        Ja tällaisen ihmisen kohdalla Jumala on se joka
        vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, niin että
        Jumalan hyvä tahto saa tapahtua.

        Ei siis ole ihmisen omassa yrityksessä ei ponnis-
        teluissa vaan kaikki on Herrassa Jeesuksessa,
        Niin että kaiken minä voin Hänessä, Jeesuksessa joka minua vahvistaa.

        Mutta tätä eivät voi ymmärtää ne jotka valhearmon
        alle ovat tuuditetut todella sikeään uneen.
        Vaan he kerskaavat syntisyydellään, vajavaisuudellaan, ja kuitenkin he kerskaavat
        myöskin miten he rakastavat, kunnioittavat,
        kärsivät toinen toistaan.

        Mutta mitä sinun kirjoituksiasi luin niin
        saat todella olla Jumalalle kiitollinen ettet
        ole valhearmoon tullut tuuditettua.
        Jumala puhuu sinulle, Pyydä niin paljon saat
        Etsi niin löydät tien, kolkuta niin sinulle
        avataan.

        Jumala vastaa kun Hänen aikansa on.

        "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu."

        ole sitten ylipäätään kuunnella ketä tahansa ihmistä, joka yrittää jotain Raamatusta kertoa..sinäkin ArmiK tässä vakuuttelet ihmisen ja Jumalan välissä..

      • einel kirjoitti:

        halpana. enkä menisi kenen tahansa käsien alle rukoiltavaksi/siunattavaksi. en ole pitkiin aikoihin sellaista tehnyt. en halua joutua osalliseksi vääristä hengistä, eksytyksistä jne. en pelkää niitä. kun Pyhä Henki on jo muutama vuosi sitten alkanut noista varoittamaan, niin uskon Pyhää Henkeä ja Raamattua ennemmin kuin ihmisiä. ihmisiä kuuntelemalla ja heihin liikaa luottamalla sitä voi juosta sinne ja tänne.

        niin on paljon tuota Jumalan Sanan vääristämistä ja jopa Pyhän Hengen toiminnaksi nähdään vaikka mitä ihmejuttuja. kyllä Pyhä Henki on minua noista varoittanut.

        Pyhä Henki johdattaa kaikkeen Totuuteen. meidän ei tarvitse olla riippuvaisia ihmisten mielipiteistä, ihmisopeista vaan vain ja yksin Herrasta ja Hänen Pyhästä Hengestään ja mitä Pyhä Henki puhuu meille Raamatun kautta. sitä mukaa, kun Pyhä Henki on alkanut minulle Totuutta avaamaan, olen huomannut, se Totuus ei ole ihmislihalle helppo.

        "Totuus ei ole ihmislihalle helppo."

        Ja siksi että se ei ole helppoa ihmislihalle sitä
        kartetaan joko tietoisesti tai tiedostamatta.

        Ihmisen on helpompi turvautua ahdistuksessaan
        toiseen ihmiseen sen sijaan että etsisi apua
        Jumalalta.

        Mutta turhaan ei ole sanottu: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

        Ja totisesti kaikki minullakin on Jeesuksessa
        ei minulta mitään puutu.

      • käärmelahti kirjoitti:

        ole sitten ylipäätään kuunnella ketä tahansa ihmistä, joka yrittää jotain Raamatusta kertoa..sinäkin ArmiK tässä vakuuttelet ihmisen ja Jumalan välissä..

        On ihan eri asia kuunnella toista tai sitten ottaa armo toiselta.
        Toki sen kyllä voi ottaa toisen puheestakin. Sen voi napata mistä tahansa, kun on sen tottunut jostakin muualta saamaan kuin suoraan Vapahtajalta. Ja tämä tällainen on valhearmoa.

        sinua kutsuu sinä tunnet sen mikä on Jumalasta ja mikä ei.

        Ja ihminen joka on Jeesuksen saanut kohdata,on
        Jeesuksen oma häntä ei silloin saatanan henki
        johdata, vaan todellakin Jumalan Pyhä Henki
        on tällaisen johdattajana ja ohjaajana kaikkeen
        Jumalan Totuuteen.

        Tämän pitäisi olla aivan selvä asia.

        Etkö huomaa miten olet tekemässä Jumalasta valehtelijaa, Jeesuksesta valehtelijaa.

        Sillä kaikille jotka Jeesuksen luo ovat käyneet
        ja Hänessä ovat heille on luvattu Pyhä Henki
        oppaaksi.

        Eikä suinkaan niin että Jumala jättäisi omansa
        orvoiksi, harhailijoiksi, tietämättömiksi kyselijöiksi.

        EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN.

        Ja kun näin on ei voida puhua mistään tulkkauksista.
        Tulkkaukset ovat aivan muun herran rajua eksytystä.

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        "On ihan eri asia kuunnella toista tai sitten ottaa armo toiselta."

        Jos sinäkin kerrot tästä "ahtaanportinuskostasi", niin millä ihmeellä teet sen tempun, ettei joku onneton uskoisi siihen sinun sanomasi perusteella, vaan menee suoraan jumalan luo ottamatta mitään sinulta. Olenhan käsittänyt, että oppinne mukaan ihminen ei pelastu muutoin kuin "suorassa yhteydessä" jumalaan tietyn ennaltamäärätyn ja asetetun kokemuksen kautta..

        "Toki sen kyllä voi ottaa toisen puheestakin. Sen voi napata mistä tahansa, kun on sen tottunut jostakin muualta saamaan kuin suoraan Vapahtajalta. Ja tämä tällainen on valhearmoa."

        Miksei myös esim. sinun kirjoituksestasi..

        koko ajan niin kuin minä, Teuvo, SofiaDaan ym.

        Tästä "tulkkauksesta" emme pääse eroon, vasta kun 1. Kor. 13:12.

        Pyhä Henki valaisee uskovalle sitä mitä Jumala tahtoo sanoa eli Jeesusta Kristusta.

        Kai käsität, että ihminen ei ole täydellinen täällä maan päällä eläessään eikä täydelliseksi tule, vaan kerran sitten taivaassa Isän luona.

        "EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN."

        Niin johtaa sinusta, minusta ja Jeesuksesta.

        enään valhearmoa, jos ottaa toisen puheesta tai kirjoituksesta - olin se sitten minä tai ihan kuka hyvänsä - kimmokkeen mennä kahdenkesken Herran Kristuksen kanssa selvittämään asioitaan!

        Ymmärrätkö nyt tätä eroa! On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää.

        mutta halusin kuulla/lukea sen sinulta.

        "On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää."

        Ja nyt esittäisin sinulle kysymyksen;

        Eikös juuri evankelistat kehota etsimään Jeesusta?

      • muukalainen 12
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jos tämä ei riitä, tee uusi tilaus:

        "Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa.
        huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja.
        He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

        Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet
        kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään
        - häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin.

        He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu,
        kun minä brankaisen heitä, sanoo Herra."

        Mikä on sinun julistamasi evankeliumi tai hyväksymäsi uskontunnustus. Pietari kehoitti uskovia olemaan aina valmiina vastaamaan toivonsa perustasta, miksi sinä et tahdo vastata? Pelkkä ahdas portti-kokemus ei sitä ole.

        1. Piet. 3:15
        "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla"

        Paavali esitti oman näkemyksensä yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi samoin kuin muut apostolit. Pyydän sinua tekemään samoin vaikket apostoli olekaan.

      • käärmelahti kirjoitti:

        koko ajan niin kuin minä, Teuvo, SofiaDaan ym.

        Tästä "tulkkauksesta" emme pääse eroon, vasta kun 1. Kor. 13:12.

        Pyhä Henki valaisee uskovalle sitä mitä Jumala tahtoo sanoa eli Jeesusta Kristusta.

        Kai käsität, että ihminen ei ole täydellinen täällä maan päällä eläessään eikä täydelliseksi tule, vaan kerran sitten taivaassa Isän luona.

        "EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN."

        Niin johtaa sinusta, minusta ja Jeesuksesta.

        viimeisen lauseen.
        Se kuuluu olla: pois sinusta, pois minusta, pois hänestä, Jeesukseen !

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        viimeisen lauseen.
        Se kuuluu olla: pois sinusta, pois minusta, pois hänestä, Jeesukseen !

        ""EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN."
        Niin johtaa sinusta, minusta ja Jeesuksesta."

        Pyhä Henki johtaa myös siihen totuuteen, mitä sinä ja minä syvimmältämme olemme. Ja mitä Jeesus on.

      • käärmelahti kirjoitti:

        mutta halusin kuulla/lukea sen sinulta.

        "On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää."

        Ja nyt esittäisin sinulle kysymyksen;

        Eikös juuri evankelistat kehota etsimään Jeesusta?

        onkin juuri siinä, kiinnitetäänkö ihmiseen, vai todella ohjataanko ihmisistä POIS, yksin Vapahtajan Elävään Todelliseen yhteyteen. Tässä on mielestäni valtava puute nykyisissä julistuksissa!

      • muukalainen 12
        SofiaDaan kirjoitti:

        enään valhearmoa, jos ottaa toisen puheesta tai kirjoituksesta - olin se sitten minä tai ihan kuka hyvänsä - kimmokkeen mennä kahdenkesken Herran Kristuksen kanssa selvittämään asioitaan!

        Ymmärrätkö nyt tätä eroa! On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää.

        enemmän luettuani teidän "sunilaisten" (älä suutu) kirjoituksia, olen havainnut sinun olevan ymmärrettävämpi kuin esim "Armi" tai itse Suni. Ehkä olet lahjakkaampi kirjoittaja, mutta on tyylisikin lempeämpi. Voi olla että me usein väitellään vaikka ollaankin itseasiassa aivan samaa mieltä, mutta termit joita käytämme aiheuttaa sekaannusta.

      • käärmelahti kirjoitti:

        ""EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN."
        Niin johtaa sinusta, minusta ja Jeesuksesta."

        Pyhä Henki johtaa myös siihen totuuteen, mitä sinä ja minä syvimmältämme olemme. Ja mitä Jeesus on.

        jos Pyhä Henki on meissä.
        Mutta jolla ei ole Hänen Henkeänsä, se ei ole Hänen omansa, eikä näin ole kelvollinen toista ohjaamaan. Tai siis automaattisesti ohjaa harhaan - omaan harhaansa.

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        onkin juuri siinä, kiinnitetäänkö ihmiseen, vai todella ohjataanko ihmisistä POIS, yksin Vapahtajan Elävään Todelliseen yhteyteen. Tässä on mielestäni valtava puute nykyisissä julistuksissa!

        tapahtuu yleensä pienissä voimakastahtoisen johtohenkilön hallitsemissa piireissä/lahkoissa, joissa tätä arvoisaa henkilöä ei saa kritisoida tai häntä ei voida kritisoida (korotettu toisia ylemmäs siitä syystä, että vain hänellä on oikea totuus, joka tulee ilmi vain hänen kauttaan).

        Et sitten tahtonut vastata kysymykseeni (tässä se vielä kerran muistin virkistämiseksi);

        ""On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää."
        Ja nyt esittäisin sinulle kysymyksen;
        Eikös juuri evankelistat kehota etsimään Jeesusta?""

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        enemmän luettuani teidän "sunilaisten" (älä suutu) kirjoituksia, olen havainnut sinun olevan ymmärrettävämpi kuin esim "Armi" tai itse Suni. Ehkä olet lahjakkaampi kirjoittaja, mutta on tyylisikin lempeämpi. Voi olla että me usein väitellään vaikka ollaankin itseasiassa aivan samaa mieltä, mutta termit joita käytämme aiheuttaa sekaannusta.

        että Henki, joka ohjaa, saisi olla itse Jumalan Pyhä Henki!

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        jos Pyhä Henki on meissä.
        Mutta jolla ei ole Hänen Henkeänsä, se ei ole Hänen omansa, eikä näin ole kelvollinen toista ohjaamaan. Tai siis automaattisesti ohjaa harhaan - omaan harhaansa.

        samaa mieltä..;D

      • käärmelahti kirjoitti:

        tapahtuu yleensä pienissä voimakastahtoisen johtohenkilön hallitsemissa piireissä/lahkoissa, joissa tätä arvoisaa henkilöä ei saa kritisoida tai häntä ei voida kritisoida (korotettu toisia ylemmäs siitä syystä, että vain hänellä on oikea totuus, joka tulee ilmi vain hänen kauttaan).

        Et sitten tahtonut vastata kysymykseeni (tässä se vielä kerran muistin virkistämiseksi);

        ""On eri kehottaa toista vaan ilmanmuuta uskomaan asioittensa olevan hyvin ja kiittämään siitä Jeesusta,
        kuin kehottaa toista etsimään Jeesusta!
        Jälkimmäiselle kuuluu Sanan lupaus: etsivä löytää."
        Ja nyt esittäisin sinulle kysymyksen;
        Eikös juuri evankelistat kehota etsimään Jeesusta?""

        mutta valitettavan usein vain 'omaa Jeesustansa', puhe ei paljasta rohkeasti sisimmässä hallitsevaa syntiä, vaan peittää sen juuri tuolla valhearmolla, eli ei puhkaise mätäpaisetta, koska se sattuu - joskus hyvinkin kovaa.

      • käärmelahti kirjoitti:

        samaa mieltä..;D

        ylempänä viestini Muukalainen 12 :lle

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        mutta valitettavan usein vain 'omaa Jeesustansa', puhe ei paljasta rohkeasti sisimmässä hallitsevaa syntiä, vaan peittää sen juuri tuolla valhearmolla, eli ei puhkaise mätäpaisetta, koska se sattuu - joskus hyvinkin kovaa.

        julistaa evankeliumin ihmiselle ja ihminen ottaa sen todesta eli vastaan Pyhän Hengen vaikutuksesta, on tämän jälkeen Jeesuksen ja ihmisen välinen asia, miten synnintunto ja parannuksenteko käytännössä "hoituvat".

        Synnintunto, miten se kunkin kohdalla ilmeneekin, on luonnollinen seuraus pyhän ja vanhurskaan Jumalan läsnäolosta.

        En tiedä keitä näillä "omaansa" puhuvilla tarkalleen ottaen tarkoitat, mutta Raamatun mukaan uskoville on annettu erilaisia armolahjoja ja niitä tulee käyttää yhteiseksi (seurakunnan) rakennukseksi?

        tarvitaan aina tietä raivaamaan Vapahtajan edelle. Muuten tulee 'helppoja' uskovia, joita ei Jeesuskaan peräänsä tahtonut. Muistathan miten hän vastasi tylysti, vaikka into oli kova: minä seuraan sinua (siis Jeesusta!) mihin ikinä menet!

      • käärmelahti
        SofiaDaan kirjoitti:

        tarvitaan aina tietä raivaamaan Vapahtajan edelle. Muuten tulee 'helppoja' uskovia, joita ei Jeesuskaan peräänsä tahtonut. Muistathan miten hän vastasi tylysti, vaikka into oli kova: minä seuraan sinua (siis Jeesusta!) mihin ikinä menet!

        tietä raivaamaan Jeesuksen puolesta, koska Jeesus raivaa sen itse. Tarvitaan vain Häneen uskovia ihmisiä kertomaan Hänestä niin kuin Hän itse lähetyskäskyssään on käskenyt.

      • käärmelahti kirjoitti:

        tietä raivaamaan Jeesuksen puolesta, koska Jeesus raivaa sen itse. Tarvitaan vain Häneen uskovia ihmisiä kertomaan Hänestä niin kuin Hän itse lähetyskäskyssään on käskenyt.

        niinkuin huomaat, olemme täysin eri mieltä.
        Johannes Kastaja on se tikari, joka sen mätäpaiseen puhkaisee. Jeesus on se, joka tämän jälkeen kaiken parantaa ja uudeksi tekee!

        jokaista omaansa lähtemästä hänen nimessään
        mitään julistamaan, ennen kuin ovat saaneet
        matkaoppaaksi Totuuden Hengen.

        Juuri tämän käskyn rikkomisesta johtuu se, että
        ihmiskunta elää Ilmestyskirjan lopun ajan rajua
        eksytystä.

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        Mikä on sinun julistamasi evankeliumi tai hyväksymäsi uskontunnustus. Pietari kehoitti uskovia olemaan aina valmiina vastaamaan toivonsa perustasta, miksi sinä et tahdo vastata? Pelkkä ahdas portti-kokemus ei sitä ole.

        1. Piet. 3:15
        "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla"

        Paavali esitti oman näkemyksensä yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi samoin kuin muut apostolit. Pyydän sinua tekemään samoin vaikket apostoli olekaan.

        Tuo Keisari Konstantinuksen johdolla laadittu tunnustuskokoelma on kuin
        ihmisten kaulaan pujotettu hirttosilmukka. Kun papit sitten vetävät
        Kristuksen totuuden tuolin pois näiden jalkojen alta, niin selvää jälkeä tulee.

        Ihmisparat uskovat pääsevänsä taivaaseen, kun papit vielä lupaavat,
        että ehtoollisen nauttiminen takaa sen, että heidän ruumiinsa ja
        sielunsa on aina sen jälkeen kätketty iankaikkiseen elämään,
        niin - voi sitä kauhunhuutojen määrää viimeisellä tuomiolla. Totuuden
        kirjoitukset ihmisillä olivat tiedossa, mutta uskoivat kuitenkin
        pappien ja monenlaisten saarnamiesten valheet, joilla he ihmisiä
        sukupolvesta toiseen miellyttivät.

        Kirjoitan tähän sinulle mallin uskontunnustuksesta, jonka pohjana on Raamatun totuus:

        Minä uskon, kun olen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastettu,
        että olen kastettu myös Kristuksen kanssa kuolemaan.
        Minä uskon, että niin kuin Jumala herätti Kristuksen kuoleista,
        hän herättää iankaikkiseen elämään myös kaikki hänen omansa.

        Minä uskon, ettei minun turmeltunut, syntinen lihani voi periä
        taivasten valtakuntaa. Siksi minä alati tutkin sydämeni tilaa,
        etsin Jumalaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin että jonakin päivänä
        saisin olla niiden harvojen joukossa, jotka ahtaan portin taistelun
        jälkeen saavat kohdata Kristuksen, ja kokea uuden syntymisen ylhäältä.

        Minä uskon, että uudestisyntyneenä ihmisenä, Kristuksen Henki sydämessäni
        pystyn luopumaan isiltä peritystä tyhjänpäiväisestä elämästä
        ja antamaan koko elämäni Kristuksen eläväksi tekevän Hengen ohjaukseen.

        Tämän minä uskon Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

        Minusta uskontunnustuksesi kohdistui enemmän omaan itseesi ja kokemukseesi, uskon kohde ei niinkään ole Jeesus vaan oma kokemus, oma taistelu ahtaassa portissa ei Kristuksen työ ja taistelu Golgatalla.

        Lue miten Paavali esitti evankeliumin:

        1.Kor 15:
        "Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

        3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,

        5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
        7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
        8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
        10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
        11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet."

        Apostoli korotti Kristusta.

        muutoin kyllä minäkin hyväksyisin kokemuksena sen mitä sinäkin tuot esiin.

      • käärmelahti kirjoitti:

        koko ajan niin kuin minä, Teuvo, SofiaDaan ym.

        Tästä "tulkkauksesta" emme pääse eroon, vasta kun 1. Kor. 13:12.

        Pyhä Henki valaisee uskovalle sitä mitä Jumala tahtoo sanoa eli Jeesusta Kristusta.

        Kai käsität, että ihminen ei ole täydellinen täällä maan päällä eläessään eikä täydelliseksi tule, vaan kerran sitten taivaassa Isän luona.

        "EI VAAN SE ON TODELLA NIIN KUIN JUMALA ON SANONUT
        PYHÄ HENKI JOHTAA KAIKKEEN TOTUUTEEN."

        Niin johtaa sinusta, minusta ja Jeesuksesta.

        jos halutaan käyttää sana tulkkaus (jota itse vierastan sillä sillä saadaan paljon pahaa aikaan,
        kun tulkitsijoina on ihminen itse ja se väärä henki
        joka hänessä on silloin kun hän ei ole Jeesuksen oma) niin ihminen joka on Jeesuksessa hänellä myös
        on Jumalan Pyhä Henki joka ilmoittaa mikä Jumalan
        on, niin tällainen ihminen on tuomassa sellaisille
        ihmisille Jumalan Totuutta jotka ovat oman ymmär-
        ryksensä varassa.

        Koska ihminen ei itsessään voi tulla tietämään
        mikä on Jumalan Totuus, vaikka hän miten yrittää Raamattua lukemalla siitä selville päästä.

        Mutta niinkuin täällä on huomattu ei löydy kuitenkaan sitä vastaanottavaa mieltä.

        Vaan kaikki liitetään siihen mitä ihminen voi
        ja mitä ihminen ei voi kaikki on siis yhtä
        tulkinnan sekamelskaa.

        Mutta ihminen jolle Jumala puhuu kyllä näkee
        mikä on Jumalasta mikä ei, eikä se ole ihmisestä
        itsestään vaan Pyhä Henki sen ihmiselle ilmoittaa.

        Eikä todellakaan ole niin että Jeesus jättää
        meidät orvoiksi, mitääntietämättömiksi, epäuskoisiksi,ihmisten, ihmisen tulkkausten varaan.
        Vaan kyllä Hän omansa valmistaa niinkuin sanassa
        sanotaan;
        " tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

      • ykswaan
        SofiaDaan kirjoitti:

        kysymyksen toiselle, mutta käytin tuota samaa sanaa, joten vastaan myös jotakin.

        Itse tarkoitan valhearmolla tätä:
        Jumala on antanut ihmiselle etsikkoajan ja vetänyt häntä Pyhän Henkensä välityksellä totuuteen ja parannukseen. Ihminen on lähtenyt liikkeelle, etsimään Jeesusta, Vapahtajaa, synneistä puhdistajaa.
        Ennenkuin hän on päässyt perille Jeesuksen luo, elävään yhteyteen Vapahtajan kanssa ja syntien todelliselle puhdistuslähteelle, elävän veden virran äärelle, tulee jotakin tai joku, joka pysäyttää hänen matkansa, ja vakuuttaa: kaikki on jo hyvin! älä enää etsi! Jeesus on sinun, iloitse ja kiitä!
        No, jokin asia saattaa jäädä hiertämään, mutta kyllä se tästä. Ja kun aikansa sitä kiittämistä harrastaa, niin se alkaakin tuntua varsin suloiselta. Jeesushan sen varmaan minussa vaikuttaakin, tämän tunteen!

        VALHEARMO ON VALMIS

        Tällä palstalla on yks sun toinen uskova kertonut tulleensa Jeesuksen luo totisen kääntymyksen kautta, huutaen armoa Jeesukselta, mutta sitten kun tällaisesta uskosta todistaa, joku hyväkäs töksäyttää, ei hyvä, et ole uskossa, koska et ole ahtaasta portista sisälle kulkenut. Siis, kokemus on aivan sama, mutta koska asianomainen ei ole hoksannut käyttää termiä ahdas portti, niin uskoontulo on mitätön teidän sunilaisten mielestä. Ainoa taivaan portti ja ovi on Jeesus Kristus ja toista ei ole. Jeesus sanoi: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Siinä on ahdas portti, mutta se ilmaistaan Jeesuksen kehotuksessa tällä kertaa eri sanoin. Kunpa tämä joku kaunis päivä teille kirkastuisi. Sitä päivää odotellessa turvaan Jeesukseen, joka on minunkin syntini sovittanut.

      • ykswaan kirjoitti:

        herra Jeesus itse Henkensä kautta yhdistää kaikki ne (ei=sunilaiset) joiden sydämiin hän on saanut asuinpaikkansa. Näin se tapahtuu. Meillä on elävä Herra Jeesus. Miten voisimme kuvitella olevamme kerran samassa Taivaassa lähellä toisiamme, jos täällä on kommentti: aiheetta enempään!

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        Minusta uskontunnustuksesi kohdistui enemmän omaan itseesi ja kokemukseesi, uskon kohde ei niinkään ole Jeesus vaan oma kokemus, oma taistelu ahtaassa portissa ei Kristuksen työ ja taistelu Golgatalla.

        Lue miten Paavali esitti evankeliumin:

        1.Kor 15:
        "Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
        2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

        3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
        4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,

        5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
        6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
        7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
        8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
        9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
        10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
        11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet."

        Apostoli korotti Kristusta.

        muutoin kyllä minäkin hyväksyisin kokemuksena sen mitä sinäkin tuot esiin.

        Kirjoista lukemallako? Vaiko ihmisiltä kuultuna?

        Ei - vaan suoraan Kristukselta, aivan kuten minäkin:

        "Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan?
        Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin
        miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

        Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani
        evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole
        sitä ihmisiltä saanutkaan eikä kukaan ole sitä minulle opettanut,
        vaan sain sen, kun Kristus ilmestyi minulle."

        Tähän tilanteeseen oli Paavali ihmisiä johdattamassa,
        koska Jumala kutsui hänet esimerkiksi siitä, miten Kristus omansa
        maailmasta pois kutsuu, puhdistaa sydämen ja antaa sinne sinetiksi
        Totuuden Henkensä.

        Paavali johdatettiin Ananiaksen luo ainoastaan siksi, että hän saisi kasteen.
        Minua ei Kristuksen tarvinnut johdattaa kenenkään
        ihmisen käsien alle, koska olin jo lapsena kastettu.

        Miksi sinun on mahdotonta käsittää sitä, että juuri Kristuksen
        Golgatalla vuodattaman veren takia niin Paavali kuin minäkin
        pääsimme vapaaksi Saatanan siteistä ja saimme kohdata Kristuksen.

        Ei ainoastaan Paavali, enkä minä, vaan kaikki muutkin, jotka
        täällä Totuuden Henki sydämessään teitä harhaoppisia vastaan taistelevat.

      • ykswaan kirjoitti:

        Tällä palstalla on yks sun toinen uskova kertonut tulleensa Jeesuksen luo totisen kääntymyksen kautta, huutaen armoa Jeesukselta, mutta sitten kun tällaisesta uskosta todistaa, joku hyväkäs töksäyttää, ei hyvä, et ole uskossa, koska et ole ahtaasta portista sisälle kulkenut. Siis, kokemus on aivan sama, mutta koska asianomainen ei ole hoksannut käyttää termiä ahdas portti, niin uskoontulo on mitätön teidän sunilaisten mielestä. Ainoa taivaan portti ja ovi on Jeesus Kristus ja toista ei ole. Jeesus sanoi: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Siinä on ahdas portti, mutta se ilmaistaan Jeesuksen kehotuksessa tällä kertaa eri sanoin. Kunpa tämä joku kaunis päivä teille kirkastuisi. Sitä päivää odotellessa turvaan Jeesukseen, joka on minunkin syntini sovittanut.

        Ne erottavat ihmiset.

        Kristukselta Totuuden Hengen saaneet ihmiset kyllä
        helposti tunnistavat ne, jotka ovat Antikristukselta
        muka Pyhän Hengen saaneet, ja tällaiset ihmiset
        eivät sitten tunnista Kristuksen Totuuden Henkeä
        vaan kaikki ne, jotka ovat Antikristukselta saman
        hengen sydämeensä saaneet.

        Tällaista on henkien taistelu tänäkin päivänä.

      • muukalainen 12
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Kirjoista lukemallako? Vaiko ihmisiltä kuultuna?

        Ei - vaan suoraan Kristukselta, aivan kuten minäkin:

        "Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan?
        Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin
        miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

        Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani
        evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole
        sitä ihmisiltä saanutkaan eikä kukaan ole sitä minulle opettanut,
        vaan sain sen, kun Kristus ilmestyi minulle."

        Tähän tilanteeseen oli Paavali ihmisiä johdattamassa,
        koska Jumala kutsui hänet esimerkiksi siitä, miten Kristus omansa
        maailmasta pois kutsuu, puhdistaa sydämen ja antaa sinne sinetiksi
        Totuuden Henkensä.

        Paavali johdatettiin Ananiaksen luo ainoastaan siksi, että hän saisi kasteen.
        Minua ei Kristuksen tarvinnut johdattaa kenenkään
        ihmisen käsien alle, koska olin jo lapsena kastettu.

        Miksi sinun on mahdotonta käsittää sitä, että juuri Kristuksen
        Golgatalla vuodattaman veren takia niin Paavali kuin minäkin
        pääsimme vapaaksi Saatanan siteistä ja saimme kohdata Kristuksen.

        Ei ainoastaan Paavali, enkä minä, vaan kaikki muutkin, jotka
        täällä Totuuden Henki sydämessään teitä harhaoppisia vastaan taistelevat.

        että sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa kun et näytä käsittävän ollenkaan mitä minä ajan takaa. Paavali koroitti Kristusta ja Hänen tekoaan (tämän hän sai suoraan Jumalalta ja tätä evankeliumiksi nimitetään)

        Sinäkin sanot saaneesi ilmoituksen suoraan Jumalalta, mutta kuitenkin korotat omaa ahtaan portin kokemustasi (tätä ei voi evankeliumiksi nimittää)

        Miksi et yksinkertaisesti voi sanoa, että minä Teuvo Suni uskon Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen joka syntyi neitsyt Mariasta ihmiseksi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kristus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin nousten kolmantena päivänä ylös kuolleista?

        Nuo Saatana teetätti aikoinaan Konstantinuksen
        johdolla, jotta saisi niistä temppeleihinsä
        yhden ohjelmanumeron, ja saisi ihmiset turhaan
        lausumaan Herran, Jumalan nimen, koska se kyllä
        tietää mikä rangaistus siitäkin ihmisille kerran tulee.

        Niiden hokeminen ei kyllä sinulle ahdasta porttia
        koskaan avaa.

        Minulle riitti se uskontunnustus, jonka sinulle
        jo kirjoitin, koska se johdatti elävän Kristuksen
        kohtaamiseen eikä vain kirjoitettujen tekstien
        hokemiseen.

        Saatanakin kyllä tuon sinun hokemasi pystyy hokemaan,
        mutta ei tule koskaan taivaaseen pääsemään.

        että teille ei juuri niitä joitakin määrättyjä 'ahtaita' sanoja saa siinä olla mukana, vaikka ne Jeesuksen opetuksessa ovat.

        Ne juuri tekevät erotuksen nykyiseen 'keveään' linjaan nähden, jossa tuntuu olevan mottona 'tämä kaikki ja taivas myös'.

        Siihen on tehtävä ero, jos tahtoo kerran Taivaassa olla.

        Miksi teitä haittaavat nämä sanat?

      • SofiaDaan kirjoitti:

        että portti on ahdas ja Tie kaita joka iankaikkiseen elämään vie.

        Jeesus ei turhaan ole tätä kehoitusta antanut.

        Mutta turhaan ei ole sitäkään sanottu ne jotka
        Jumala kutsuu ne Hän pelastaa.

        "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan." Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.

        Tämä edellä mainittu Raamatun Totuus on niin
        monesti nyt nostettu mieleeni, kun niin pahalle on
        tuntunut se että päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen täällä käydään
        itse Herran Jeesuksen sanoja, kehoituksia vastaan.

        Miten ihmisviisauden ihmisopin mukaan ollaan
        matkaa tekemässä, ja tosissaan luullaan että
        Jumalan Pyhä Henki on matkassa mukana.

        Siis ahdas on portti ja tie kaita.

        Se että se ahdas ei miellytä on sitä kun ihminen
        ei tahdo kuolla, se on lihalle sellainen isku,
        että se tekee kipeää, mutta se on se isku joka
        ihmisen vie ainoastaan ja vain iankaikkiseen
        elämään Jeesuksen luo.

      • ArmiK kirjoitti:

        on se armo ja mahdollisuus, mitä aivan jokaiselle on Jumala tarjoamassa - ja miten halpana sitä pidetään! Itse ollaan oikeassa Jumalaa vastaan!

      • SofiaDaan kirjoitti:

        on se armo ja mahdollisuus, mitä aivan jokaiselle on Jumala tarjoamassa - ja miten halpana sitä pidetään! Itse ollaan oikeassa Jumalaa vastaan!

        suuri ja kallis armo joka on tarjolla.
        Aivan eri kuin se halpa armo jota valheellisesti
        tarjotaan ja niin mieluusti vastaan otetaan.

      • ykswaan
        SofiaDaan kirjoitti:

        herra Jeesus itse Henkensä kautta yhdistää kaikki ne (ei=sunilaiset) joiden sydämiin hän on saanut asuinpaikkansa. Näin se tapahtuu. Meillä on elävä Herra Jeesus. Miten voisimme kuvitella olevamme kerran samassa Taivaassa lähellä toisiamme, jos täällä on kommentti: aiheetta enempään!

        Sydänten yhteys löytyy siellä, missä vaelletaan valkeudessa, Sanan valossa ja tutkittavana, sekä siellä, missä saa veri puhdistaa jatkuvasti, eli vihmontaveren lailla uskovien sydämiä ja olemusta sisintä myöten.
        1. Joh. 1:7
        "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, VERI PUHDISTAA meidät kaikesta synnistä".

      • muukalainen 12
        SofiaDaan kirjoitti:

        että teille ei juuri niitä joitakin määrättyjä 'ahtaita' sanoja saa siinä olla mukana, vaikka ne Jeesuksen opetuksessa ovat.

        Ne juuri tekevät erotuksen nykyiseen 'keveään' linjaan nähden, jossa tuntuu olevan mottona 'tämä kaikki ja taivas myös'.

        Siihen on tehtävä ero, jos tahtoo kerran Taivaassa olla.

        Miksi teitä haittaavat nämä sanat?

        Ei minua haittaa ollenkaan käsite ahdas portti ja sen käyttäminen oikeassa asiayhteydessä. Tunnustan aivan varmasti kaidan tien ja ahtaan portin kristityn kilvoituksessa taivastiellä ja tielle pääsemisessä. Nyt olikin kyse evankeliumin perustuksesta ja uskontunnustuksen sisällöstä eli kysyn sitä mihin Suni uskoo, mikä on se uskon perusta jolla hän ajattelee pelastuvansa. Tähän asiayhteyteen ahdas portti ei sinänsä kuulu vaan pelkästään Jeesus Kristus ja Hänen täytetty työnsä. Meidän kokemuksemme eivät voi olla perustana.

        mutta ne ovat eroituksena siihen kevyeeseen Jeesukseen turvautumiseen, joka nykyisin on vallalla.

      • ykswaan kirjoitti:

        Sydänten yhteys löytyy siellä, missä vaelletaan valkeudessa, Sanan valossa ja tutkittavana, sekä siellä, missä saa veri puhdistaa jatkuvasti, eli vihmontaveren lailla uskovien sydämiä ja olemusta sisintä myöten.
        1. Joh. 1:7
        "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, VERI PUHDISTAA meidät kaikesta synnistä".

        yhteys on siellä missä Jumalan Henki saa olla yhdistämässä.

      • Grown up
        SofiaDaan kirjoitti:

        on se armo ja mahdollisuus, mitä aivan jokaiselle on Jumala tarjoamassa - ja miten halpana sitä pidetään! Itse ollaan oikeassa Jumalaa vastaan!

        Hyppään näin keskeltä keskusteluun mukaan.

        Olen sitä mieltä, että uskontunnustuksia lukemalla elävä usko näivettyy. Ihmisille on Luoja kuitenkin antanut erilaisia ominaisuudet: luonteenpiirteet, temperamentin, uskonlaadunkin. Jumala lähestyy ihmistä tietäen nämä ominaislaadut. Jumala on myös ajan Herra: Hän vaikuttaa ihmisen elämässä, kun oikea aika on.

        Siinä missä Teuvo Suni sanoo, saavansa Jeesuksen tahdon ilmoituksen Hengessä kirkkaana mieleensä (vapaa tulkintani hänen ajatuksestaan), itse olen luonteeltani sellainen, että koen tarvetta tutkia ja koetella Sanaa. Saatoin myös tulkita Teuvo Sunia myös väärin, eihän kukaan kristitty elä ilman Jumalan Sanaa? Vaikka viime päivinä aika paljon äänessä olenkin palstalla ollut, en silti koe olevani julistuksellinen. Pikemmin hiljaisuudessa luen.

        Kristityn kuuliaisuutta sivusin aloittamassani ketjussa Hebrealaiskirjeen eräästä jakeesta. Ehtisitkö kommentoida?

        Siunausta

      • Muukalainen.
        Grown up kirjoitti:

        Teuvo perustelee kaiken Raamatulla.

        Suomeksi: Ei yli ja ohi Raamatun.

      • Grown up
        SofiaDaan kirjoitti:

        niinkuin huomaat, olemme täysin eri mieltä.
        Johannes Kastaja on se tikari, joka sen mätäpaiseen puhkaisee. Jeesus on se, joka tämän jälkeen kaiken parantaa ja uudeksi tekee!

        Johannes Kastajan ALOITTAMA työ so. parannukseen kutsuminen jatkuu tänäänkin, vaikka itse Kastajan maallinen työ ja elämä päättyikin. Ihmisen synnin pitää tulla todeksi, mätäpaiseen puhjeta. Tästä olen samaa mieltä.

        Mutta jos ihmisen hengellinen tila on jo se, että hän on MUSERTUNUT synnin alle, ei tietenkään tarvita lisää muserrusta. Synnintunto on tehnyt tehtävänsä. On Armon aika. Jeesuksen nimen sisäisessä tuntemisessa yhdistyvät nämä molemmat kaksi: synnintunto ja armo. Ei mikään näennäisarmo ilman syvällistä tietoa ja tuntoa siitä, miksi tarvitsen armoa. Jos ihminen itse haavansa lääkitsee ja laastaroi, ei vielä tajua Jeesuksen hankkiman lääkkeen mittaamatonta arvoa.

        Ap. t. 3:19
        Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois

      • Grown up kirjoitti:

        puuttuu se yksi, niin kaikki puuttuu ja se on
        Jeesuksen sisällinen tunteminen.

        Tästä ja vain tästä on kyse.

        Kaikki ulkona Jeesuksen on valhetta, eksytystä
        vaikkakin kuinka suloiselta, mukavalta tuntuisi.
        Ja se todella on pettävää valhetta.

      • Grown up kirjoitti:

        Hyppään näin keskeltä keskusteluun mukaan.

        Olen sitä mieltä, että uskontunnustuksia lukemalla elävä usko näivettyy. Ihmisille on Luoja kuitenkin antanut erilaisia ominaisuudet: luonteenpiirteet, temperamentin, uskonlaadunkin. Jumala lähestyy ihmistä tietäen nämä ominaislaadut. Jumala on myös ajan Herra: Hän vaikuttaa ihmisen elämässä, kun oikea aika on.

        Siinä missä Teuvo Suni sanoo, saavansa Jeesuksen tahdon ilmoituksen Hengessä kirkkaana mieleensä (vapaa tulkintani hänen ajatuksestaan), itse olen luonteeltani sellainen, että koen tarvetta tutkia ja koetella Sanaa. Saatoin myös tulkita Teuvo Sunia myös väärin, eihän kukaan kristitty elä ilman Jumalan Sanaa? Vaikka viime päivinä aika paljon äänessä olenkin palstalla ollut, en silti koe olevani julistuksellinen. Pikemmin hiljaisuudessa luen.

        Kristityn kuuliaisuutta sivusin aloittamassani ketjussa Hebrealaiskirjeen eräästä jakeesta. Ehtisitkö kommentoida?

        Siunausta

        "Ihmisille on Luoja kuitenkin antanut erilaisia ominaisuudet: luonteenpiirteet, temperamentin, uskonlaadunkin."

        "uskonlaadunkin"?

        Mitä tarkoitatkaan??

        Tämä menee siihen jokainen tulee omalla uskolla
        autuaaksi.

        Ei siis voida näin sanoa.

        Sillä on YKSI USKO.

        Muita USKOJA ei ole mitkä johtaisivat pelastukseen.

        Mutta tämä on totta:" Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! "

        Että on vauvasta, vaariin Jumalan lapsia,
        mutta se ei tarkoita että näillä olisi eri USKO.

      • muukalainen 12
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Nuo Saatana teetätti aikoinaan Konstantinuksen
        johdolla, jotta saisi niistä temppeleihinsä
        yhden ohjelmanumeron, ja saisi ihmiset turhaan
        lausumaan Herran, Jumalan nimen, koska se kyllä
        tietää mikä rangaistus siitäkin ihmisille kerran tulee.

        Niiden hokeminen ei kyllä sinulle ahdasta porttia
        koskaan avaa.

        Minulle riitti se uskontunnustus, jonka sinulle
        jo kirjoitin, koska se johdatti elävän Kristuksen
        kohtaamiseen eikä vain kirjoitettujen tekstien
        hokemiseen.

        Saatanakin kyllä tuon sinun hokemasi pystyy hokemaan,
        mutta ei tule koskaan taivaaseen pääsemään.

        olet kyllä toivoton tapaus katkeruutesi kanssa. eihän se sitä meinaa, että uskontunnustusta pitäisi olla lukemassa joka käänteessä, jos kysyy tiivistettyä esitystä uskon perustasta eli sitä mihin ihminen uskoo. minä olen helluntaikristitty ja kaavamainen uskontunnustus on seurakunnassakin aika harvinainen tapaus, onko juuri koskaan. silti jokainen yksityinen uskova voi esittää oman tiivistetyn käsityksensä uskonsa sisällöstä ja opista. Tähän ainakin raamattu meitä kehoittaa. eikä luterilaisessa uskontunnustuksessakaan ole mitään väärää vaan mielestäni aivan raamatun mukainen se on. eri asia on luterilainen seurakunta raamatun vastaisine juttuineen vaikka paljon hyvääkin sen sisällä on.

        en taida viitsiä enää jatkaa pitempään tätä jaastamista, joten mietippä anteeksiantoa luterilaisille veljillesi ja palaa itsekin anteeksipyytäen veljiesi luo seurakunnan yhteyteen.

        Lue Ilm.18:3-5.

        Toivoisin joskus tapaavani ihmisen, joka uudelleenkastamisesta
        huolimatta olisi päässyt ahtaasta portista sisälle.

        Kaikki tähän asti tuntemani Totuuden Hengen saanet
        ihmiset ovat olleet vain kerran kastettuja.

        Ennen viime vuoden elokuuta, jolloin tänne keskusteluihin
        tulin, minulla oli vain kaksi saman henkistä ystävää.
        Jumalan ihme se todella on, että täältä netistä
        heitä on löytynyt jo useita lisää.

        Ja niin on löytynyt myöskin harhaoppisia vihollisia.

        pyydän Herraltani Jeesukselta Kristukselta sinulle anteeksiantoa tuosta synnistä, jonka teit syyttämällä minua aiheettomasti. Sillä sinä et ymmärrä täysin mitä sinä teet Teuvo. Jos ymmärrät ja silti teet niinkuin teet, ei sinulle anteeksiantoa enää taitaisi ollakaan. Toivon ettei niin olisi.

        Minutkin on Jumala armossaan pelastanut Poikansa ristintyön kautta, sain syntini anteeksi ja minut vanhurskautettiin ilman omia ansioitani armosta Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta Häneen. Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki syntini annettu anteeksi.

      • Grown up
        ArmiK kirjoitti:

        "Ihmisille on Luoja kuitenkin antanut erilaisia ominaisuudet: luonteenpiirteet, temperamentin, uskonlaadunkin."

        "uskonlaadunkin"?

        Mitä tarkoitatkaan??

        Tämä menee siihen jokainen tulee omalla uskolla
        autuaaksi.

        Ei siis voida näin sanoa.

        Sillä on YKSI USKO.

        Muita USKOJA ei ole mitkä johtaisivat pelastukseen.

        Mutta tämä on totta:" Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! "

        Että on vauvasta, vaariin Jumalan lapsia,
        mutta se ei tarkoita että näillä olisi eri USKO.

        löydän ajatukseni tueksi raamatusta totuuden. Tai mieluumiin toisin päin: kun Jumala avaa Sanastaan Hengen kautta Hänen totuutensa minulle.

        Jatkan pohdintaa.

        Ehkä ymmärsit minua vähän väärin. En suinkaan tarkoita, että olisi eri usko. On vain yksi usko.

        Muistan vain lukeneeni jostakin raamatun kohdasta, että Jumala on antanut uskoakin (siis sitää samaa Uskoa, Hänen olemustaan) eri määrän. Ehkä oli virhe käyttää sanaa laatu, kun kerran siihen takerruit.

        Samoin muistan lukeneeni, että taivaassa, vaikka meillä ei enää ole erotusta (?), jotkut katselevat Kristuksen kirkkautta lähempää kuin toiset. Mihin tämä perustuisi? Kun Jumala on luonut meidät erilaisiksi, myös se usko, joka Jumalasta itsestään lähtöisin on, näkyy meissä eri tavoin. Siitä olen varma, että tämä Usko kasvattaa meitä kristittyjä keskinäisessä rakkaudessa. Jokaiselle annetaan jotakin siitä Herran täyteydestä, jota kanssakulkija tarvitsee.

        Eli nyt huomaan, mitä tarkoitin sanalla uskonlaatu: Jumala avaa toisen kristityn suulla kuulemaan asioita, joita itse ei ollut vielä joutunut kohtaamaan. Mutta kuulemansa pitää koetella Jumalan Sanalla.

        Termejä on monenlaisia: uskonlaatu, uskonsyvyys, uskontäyteys, uskonvarmuus, uskon määrä, usko, toivo, luottamus. Sanakiistojen kipeä en halua olla, et varmasti sinäkään. Mutta ymmärrän hyvin kysymyksesi. Olen velvollinen perustelemaan.

        Kun uskova uskoo, hänessä uskoo ja rukoilee itse Vapahtaja Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi usko ei ole omaa, vaan lahjauskoa. On vain yksi usko.

      • Grown up
        ArmiK kirjoitti:

        puuttuu se yksi, niin kaikki puuttuu ja se on
        Jeesuksen sisällinen tunteminen.

        Tästä ja vain tästä on kyse.

        Kaikki ulkona Jeesuksen on valhetta, eksytystä
        vaikkakin kuinka suloiselta, mukavalta tuntuisi.
        Ja se todella on pettävää valhetta.

        kirjoitin juuri tästä.

        Oliko kirjoituksesi argumentti vaiko vasta-argumentti?

        että meillä tulee olemaan toinen toisiimme nähden erilainen kirkkaus Taivaassa.

        Mitä enemmän Jumala saa kasvatetuksi uskollisuutta täällä, sitä enemmän kirkkautta siellä.
        Ja ne, jotka monia autuuteen saattavat - joita Jumala pääsee täällä käyttämään - ne loistavat Raamatun sanan mukaan kuin tähdet taivaalla. Kirkkaana ja toinen toistaan kirkkaampana.

        Eikä se tuota kateutta siellä, vaan pelkkää kiitosta ja Jumalan ylistystä!

        'Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, ja mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, sen Jumala on varannut niille, jotka häntä rakastavat'.

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        pyydän Herraltani Jeesukselta Kristukselta sinulle anteeksiantoa tuosta synnistä, jonka teit syyttämällä minua aiheettomasti. Sillä sinä et ymmärrä täysin mitä sinä teet Teuvo. Jos ymmärrät ja silti teet niinkuin teet, ei sinulle anteeksiantoa enää taitaisi ollakaan. Toivon ettei niin olisi.

        Minutkin on Jumala armossaan pelastanut Poikansa ristintyön kautta, sain syntini anteeksi ja minut vanhurskautettiin ilman omia ansioitani armosta Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta Häneen. Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki syntini annettu anteeksi.

        "Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

        Sinussa ei ole Kristuksen vaan Antikristuksen henki,
        ja sen tunnistavat muutkin Totuuden Hengen saaneet
        ihmiset tästä:

        "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä,
        mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
        Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."

        Eikä tämä Pyhän Hengen antama tunnistusmenetelmä
        ole kertaakaan pettänyt.

        Se, että et totuutta todella tiedä, sen paljasti
        tuo viimeisin avauksesi, kun kysyit, että onko
        Jeesus liian julma, kun ei antanut erään kaverin,
        käydä edes hautaamassa isäänsä.

        Olisit saman tien kysynyt, että onko Jeesus liian
        julma kun ei anna omiensa mennä uudelleen kastettavaksi.

        keskustelunavaukseni oli vain normaalia keskustelunavausta, miksi takerrut epäolennaisiin asioihin? vai etkö selviä muuten kiperistä paikoista.

        olen kuullut monen ihmettelevän mainittua kohtaa raamatussa ja siksi halusin asiasta keskustella.

      • muukalainen 12
        ArmiK kirjoitti:

        puuttuu se yksi, niin kaikki puuttuu ja se on
        Jeesuksen sisällinen tunteminen.

        Tästä ja vain tästä on kyse.

        Kaikki ulkona Jeesuksen on valhetta, eksytystä
        vaikkakin kuinka suloiselta, mukavalta tuntuisi.
        Ja se todella on pettävää valhetta.

        kirjoitat asiaa, kiitos Jumalalle siitä!

        mutta varaudu jo siihen, että pian saat täyslaidallisen tyrmäystä tietyltä taholta...

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        keskustelunavaukseni oli vain normaalia keskustelunavausta, miksi takerrut epäolennaisiin asioihin? vai etkö selviä muuten kiperistä paikoista.

        olen kuullut monen ihmettelevän mainittua kohtaa raamatussa ja siksi halusin asiasta keskustella.

        koska pienikin määrä hapatetta, niin koko totuustaikina
        onkin sen jälkeen vain hapantaikinaa.

        Minun ei tarvitse tuotakaan raamatunpaikkaa ihmetellä, koska:

        "Kun Pyhä Henki tulee teihin, te tulette tietämään koko totuuden."

      • käärmelahti
        Grown up kirjoitti:

        Johannes Kastajan ALOITTAMA työ so. parannukseen kutsuminen jatkuu tänäänkin, vaikka itse Kastajan maallinen työ ja elämä päättyikin. Ihmisen synnin pitää tulla todeksi, mätäpaiseen puhjeta. Tästä olen samaa mieltä.

        Mutta jos ihmisen hengellinen tila on jo se, että hän on MUSERTUNUT synnin alle, ei tietenkään tarvita lisää muserrusta. Synnintunto on tehnyt tehtävänsä. On Armon aika. Jeesuksen nimen sisäisessä tuntemisessa yhdistyvät nämä molemmat kaksi: synnintunto ja armo. Ei mikään näennäisarmo ilman syvällistä tietoa ja tuntoa siitä, miksi tarvitsen armoa. Jos ihminen itse haavansa lääkitsee ja laastaroi, ei vielä tajua Jeesuksen hankkiman lääkkeen mittaamatonta arvoa.

        Ap. t. 3:19
        Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois

        osuvasti ilmaisit. Moni kun haluaa olla tämän päivän "johanneskastajana" huutamassa toisille parannuksentekoa..

      • käärmelahti
        TeuvoSuni kirjoitti:

        jokaista omaansa lähtemästä hänen nimessään
        mitään julistamaan, ennen kuin ovat saaneet
        matkaoppaaksi Totuuden Hengen.

        Juuri tämän käskyn rikkomisesta johtuu se, että
        ihmiskunta elää Ilmestyskirjan lopun ajan rajua
        eksytystä.

        selvässä asiassa. Lähetyskäskyn mukaan jokaisella uskovalla on velvollisuus toimia jopa ilman sinun totuudenhenkeäsi.

      • käärmelahti
        käärmelahti kirjoitti:

        selvässä asiassa. Lähetyskäskyn mukaan jokaisella uskovalla on velvollisuus toimia jopa ilman sinun totuudenhenkeäsi.

        jokainen, joka on vastaanottanut ilosanoman evankeliumista, on rakkaudesta Jeesukseen Pyhän Hengen innoittamana halukas kertomaan tätä ilosanomaa eteenpäin, miksi tämä on sinulle Teuvo kuin punainen vaate, jota vastaan hyökkäät joka käänteessä?

        Vai onko niin, Jeesuksesta saa keroa vain sinun "luvallasi"?

        Se on selvä Jeesuksen käsky, eikä minun muunnelma
        totuudesta.

        Eräs luterilainen pappi pisti vielä sinuakin
        paremmaksi, kun sanoi: "Jokainen kastettu on myös
        lähetetty."

        Jos meitä muutamaa Totuuden Hengen saanuttakaan
        ei täällä netissä olisi totuudesta kertomasta,
        niin varmaan Pyhä Henki pistäisi bititkin huutamaan.

      • käärmelahti kirjoitti:

        selvässä asiassa. Lähetyskäskyn mukaan jokaisella uskovalla on velvollisuus toimia jopa ilman sinun totuudenhenkeäsi.

        *Helluntailaiset saavat julistaa helluntailaisuuttaan
        *Mormonit myöhempien aikojen jeesustaan
        *Lestadiolaiset Laestadiustaan
        *Luterilaiset Lutheriaan
        *Jehovalaiset jehovaansa
        *Katolilaiset paaviansa
        *Kansanlähetysläiset kansanlähetysläisyyttään
        Jne..... loputtomiin ja yhä vain uusia lahkoja syntyy.

      • eepu*
        Grown up kirjoitti:

        löydän ajatukseni tueksi raamatusta totuuden. Tai mieluumiin toisin päin: kun Jumala avaa Sanastaan Hengen kautta Hänen totuutensa minulle.

        Jatkan pohdintaa.

        Ehkä ymmärsit minua vähän väärin. En suinkaan tarkoita, että olisi eri usko. On vain yksi usko.

        Muistan vain lukeneeni jostakin raamatun kohdasta, että Jumala on antanut uskoakin (siis sitää samaa Uskoa, Hänen olemustaan) eri määrän. Ehkä oli virhe käyttää sanaa laatu, kun kerran siihen takerruit.

        Samoin muistan lukeneeni, että taivaassa, vaikka meillä ei enää ole erotusta (?), jotkut katselevat Kristuksen kirkkautta lähempää kuin toiset. Mihin tämä perustuisi? Kun Jumala on luonut meidät erilaisiksi, myös se usko, joka Jumalasta itsestään lähtöisin on, näkyy meissä eri tavoin. Siitä olen varma, että tämä Usko kasvattaa meitä kristittyjä keskinäisessä rakkaudessa. Jokaiselle annetaan jotakin siitä Herran täyteydestä, jota kanssakulkija tarvitsee.

        Eli nyt huomaan, mitä tarkoitin sanalla uskonlaatu: Jumala avaa toisen kristityn suulla kuulemaan asioita, joita itse ei ollut vielä joutunut kohtaamaan. Mutta kuulemansa pitää koetella Jumalan Sanalla.

        Termejä on monenlaisia: uskonlaatu, uskonsyvyys, uskontäyteys, uskonvarmuus, uskon määrä, usko, toivo, luottamus. Sanakiistojen kipeä en halua olla, et varmasti sinäkään. Mutta ymmärrän hyvin kysymyksesi. Olen velvollinen perustelemaan.

        Kun uskova uskoo, hänessä uskoo ja rukoilee itse Vapahtaja Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi usko ei ole omaa, vaan lahjauskoa. On vain yksi usko.

        Grown up kirjoitit:
        "Kun uskova uskoo, hänessä uskoo ja rukoilee itse Vapahtaja Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi usko ei ole omaa, vaan lahjauskoa. On vain yksi usko."

        *
        eepu:
        USKO/LUOTTAMUS on ihmisen OMAA valittaa, muuten ei Evankeliumia tarvittaisi. Hebrealaiskirjeestä luemme:
        "Mutta USKO on LUJA LUOTTAMUS siihen, mitä toivotaan, OJENTAUTUMINEN sen mukaan, mikä ei näy.

        11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
        11:3 USKON kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
        11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
        11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.

        11:6 Mutta ILMAN USKOA on mahdoton olla OTOLLINEN; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy USKOA, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        11:7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
        11:8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
        11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
        11:10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
        11:11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
        11:12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
        11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
        11:14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
        11:15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
        11:16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
        11:17 Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
        11:18 ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
        11:19 sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
        11:20 Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
        11:21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
        11:22 Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
        11:23 Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
        11:24 Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
        11:25 Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
        11:26 katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
        11:27 Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
        11:28 Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
        11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
        11:30 Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
        11:31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
        11:32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
        11:33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
        11:34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
        11:35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
        11:36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
        11:37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
        11:38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
        11:39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
        11:40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen."

      • Grown up kirjoitti:

        Johannes Kastajan ALOITTAMA työ so. parannukseen kutsuminen jatkuu tänäänkin, vaikka itse Kastajan maallinen työ ja elämä päättyikin. Ihmisen synnin pitää tulla todeksi, mätäpaiseen puhjeta. Tästä olen samaa mieltä.

        Mutta jos ihmisen hengellinen tila on jo se, että hän on MUSERTUNUT synnin alle, ei tietenkään tarvita lisää muserrusta. Synnintunto on tehnyt tehtävänsä. On Armon aika. Jeesuksen nimen sisäisessä tuntemisessa yhdistyvät nämä molemmat kaksi: synnintunto ja armo. Ei mikään näennäisarmo ilman syvällistä tietoa ja tuntoa siitä, miksi tarvitsen armoa. Jos ihminen itse haavansa lääkitsee ja laastaroi, ei vielä tajua Jeesuksen hankkiman lääkkeen mittaamatonta arvoa.

        Ap. t. 3:19
        Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois

        hierarkian syvyyden vuoksi vastaan tänne.

        Siitäkin huolimatta vaikka sait jo kehuja ja varoituksen tietystä tahosta joka tulee ryöpyttelemään.

        Ensinnäkään asia ei ole minun eikä kenenkään muunkaan sellaisen joka, jotka ovat Jeesuksen
        kohdanneet, vaan asia on Jumalan, Hänen joka
        on Totuutensa ilmi tuonut ja tuo Pyhän Hengensä
        kautta omilleen.

        Ja kun todella näin on emme tuo esille omaa
        Totuutta vaan sen mikä meille on kirkastettu.

        Eikä totisesti Jumala omiansa jätä orvoiksi,
        alati hapuileviksi, mitään tietämättömiksi,
        moninaisten tulkkausten varaan.

        Ette millään ymmärrä mitä tarkoittaa YKSI USKO.

        YKSI USKO ON JOKA VAIN JA AINOASTAAN PELASTAA,
        SEN USKON JUMALA TAHTOO ANTAA, mutta harva
        sen tahtoo vastaan ottaa, harva tahtoo nöyrtyä
        Jumalan sanan alle sillä se on ihmisen oman
        minän kuoleman tie.

        Sanotaan että paljon etsitään, kolkutetaan,
        anotaan, mutta millä mielellä.
        Onko sydän vilpillinen niinkuin Ananiaksen, vai
        onko Jumala saanut ihmistä niin taivutella että
        hän on tullut taipuvaksi Jumalan sanan alla.

        Niin että sydän ei muuta kaipaa kuin että saisi
        kohdata Herran Jeesuksen.

        Ystävä jos sinulla tällainen mieli on tällainen
        jano Elävän Jeesuksen puoleen niin saat hänet
        kohdata.
        Mutta tässä on se vaara että kohtaamista ei tapahdukkaan kun Jeesuksen ja sinun väliin tuleekin joku toinen ihminen joka siten keskeyttää
        sinussa Jumalan alkaman työn. Toinen ihminen ennättää sinulle julistaa synnit anteeksi ja
        tällaisessa tapauksessa joudut väärän valheellisen
        armon alle.

        Ja näin lähdet valejeesusta seuraamaan,
        sellaista jeesusta joka ei sinusta huolta pidä,
        joka ei sinulle sitä yhtä ainoaa ELÄVÄÄ USKOA
        kirkasta, vaan joudut itse tulkkaamaan Raamatun
        sanaa, saat huomata miten et millään pysty
        täyttämään Jumalan tahtoa, synti täyttää elämäsi,
        usein käyt ihmisen luona kuulemassa; syntisi ovat
        anteeksi annetut mene herran rauhaan.

        Näin se jatkuu.

        Koska, koskaan et ole Elävää Herraa Jeesusta
        kohdannut ja häneltä saanut kuulla:
        "sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
        Näin Jeesus ei ole sinua saanut vapauttaa synnin
        ja saatanan vallasta.

        Sillä jonka Poika tekee vapaaksi se on TODELLA
        VAPAA.

        Mutta tätä Jeesuksen antamaa vapautta ei voi ymmärtää kukaan sellainen joka sitä ei ole saanut
        kokea.

        Eikä myöskään kenelläkään joka ei ole Jeesusta
        kohdannut ole tätä Jeesuksen sisällistä tuntemista
        joten kun tämä puuttuu niin kaikki puuttuu.

        Niin edelleen toistan ihmisoppia, kavalaa eksytystä on kaikki julistus jota ei Jeesuksessa
        tehdä.

        Ymmärrätkö.

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois"

        Tämä voidaan kevyesti sanoa ja kevyesti tehdä,
        mutta todellinen parannus ja kääntymys ovat
        aivan muuta.

      • acim l ai nen
        muukalainen 12 kirjoitti:

        pyydän Herraltani Jeesukselta Kristukselta sinulle anteeksiantoa tuosta synnistä, jonka teit syyttämällä minua aiheettomasti. Sillä sinä et ymmärrä täysin mitä sinä teet Teuvo. Jos ymmärrät ja silti teet niinkuin teet, ei sinulle anteeksiantoa enää taitaisi ollakaan. Toivon ettei niin olisi.

        Minutkin on Jumala armossaan pelastanut Poikansa ristintyön kautta, sain syntini anteeksi ja minut vanhurskautettiin ilman omia ansioitani armosta Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta Häneen. Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki syntini annettu anteeksi.

        ..Muukalainen 12 joten sinun olisi varmasti paras aloittaa ihan alusta. Ryhdy ensin rehellisesti etsimään Jumalan Totuutta. Jokainen etsivä löytää luvataan Raamatussa. Unohda kaikki mitä tähän mennessä uskosta ja uskonasioista ajattelet. Kysy sydämessäsi Jumalalta että mikä se on se Totuus kaiken tämän kaaoksen keskellä joka näillä palstoillakin vallitsee. Tämä on oikea peruasenne alkajaisiksi. Vaikka sinulle täällä kuinka selitetään niin et ymmärrä kun et kertakaikkiaan ymmärrä.

        Jos sokea ihminen väittää näkevänsä niin hänen sokeutensa pysyy, Raamatun mukaan.

        Vai pidätkö itseäsi jo niin viisaana että Jumalallakaan ei ole sinussa ja uskossasi mitään korjattavaa? Jos et, niin anna Hänelle mahdollisuus.

      • käärmelahti
        TeuvoSuni kirjoitti:

        *Helluntailaiset saavat julistaa helluntailaisuuttaan
        *Mormonit myöhempien aikojen jeesustaan
        *Lestadiolaiset Laestadiustaan
        *Luterilaiset Lutheriaan
        *Jehovalaiset jehovaansa
        *Katolilaiset paaviansa
        *Kansanlähetysläiset kansanlähetysläisyyttään
        Jne..... loputtomiin ja yhä vain uusia lahkoja syntyy.

        tässä Teuvo hyvä toimitaan.

      • einel
        TeuvoSuni kirjoitti:

        mutta kun Jumala on saanut kaiken ihmisen oman
        tahdon murtaa, niin sen jälkeen se imee totuutta
        kuin kuiva sieni vettä, ja siitä riittää sitten totuutta
        muillekin jaettavaksi. Onko tämä jo sinulle tuttua:

        "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis
        luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja
        lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä
        omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."

        juuri tuohon Pyhä Henki on minua viime vuosina vetänyt, että luopuisin täysin kaikesta, omasta elämästäni, omasta tahdostani, omista suunnitelmistani ja haaveistani oman elämän suhteen. tämä on tapahtunut monien ahdistusten, vastoinkäymisten jne. kautta. ei voi olla Jeesuksen seuraaja, eikä edes Hänen opetuslapsensa, ellei ole valmis luopumaan kaikesta. se on vaikeaa ja usein myös tuskallista. mutta ei ole muuta tietä meille annettu. tie on kapea, mutta lopulta on ainoa tie, joka vie iänkaikkiseen elämään Jeesuksen luo.

      • muukalainen 12
        ArmiK kirjoitti:

        hierarkian syvyyden vuoksi vastaan tänne.

        Siitäkin huolimatta vaikka sait jo kehuja ja varoituksen tietystä tahosta joka tulee ryöpyttelemään.

        Ensinnäkään asia ei ole minun eikä kenenkään muunkaan sellaisen joka, jotka ovat Jeesuksen
        kohdanneet, vaan asia on Jumalan, Hänen joka
        on Totuutensa ilmi tuonut ja tuo Pyhän Hengensä
        kautta omilleen.

        Ja kun todella näin on emme tuo esille omaa
        Totuutta vaan sen mikä meille on kirkastettu.

        Eikä totisesti Jumala omiansa jätä orvoiksi,
        alati hapuileviksi, mitään tietämättömiksi,
        moninaisten tulkkausten varaan.

        Ette millään ymmärrä mitä tarkoittaa YKSI USKO.

        YKSI USKO ON JOKA VAIN JA AINOASTAAN PELASTAA,
        SEN USKON JUMALA TAHTOO ANTAA, mutta harva
        sen tahtoo vastaan ottaa, harva tahtoo nöyrtyä
        Jumalan sanan alle sillä se on ihmisen oman
        minän kuoleman tie.

        Sanotaan että paljon etsitään, kolkutetaan,
        anotaan, mutta millä mielellä.
        Onko sydän vilpillinen niinkuin Ananiaksen, vai
        onko Jumala saanut ihmistä niin taivutella että
        hän on tullut taipuvaksi Jumalan sanan alla.

        Niin että sydän ei muuta kaipaa kuin että saisi
        kohdata Herran Jeesuksen.

        Ystävä jos sinulla tällainen mieli on tällainen
        jano Elävän Jeesuksen puoleen niin saat hänet
        kohdata.
        Mutta tässä on se vaara että kohtaamista ei tapahdukkaan kun Jeesuksen ja sinun väliin tuleekin joku toinen ihminen joka siten keskeyttää
        sinussa Jumalan alkaman työn. Toinen ihminen ennättää sinulle julistaa synnit anteeksi ja
        tällaisessa tapauksessa joudut väärän valheellisen
        armon alle.

        Ja näin lähdet valejeesusta seuraamaan,
        sellaista jeesusta joka ei sinusta huolta pidä,
        joka ei sinulle sitä yhtä ainoaa ELÄVÄÄ USKOA
        kirkasta, vaan joudut itse tulkkaamaan Raamatun
        sanaa, saat huomata miten et millään pysty
        täyttämään Jumalan tahtoa, synti täyttää elämäsi,
        usein käyt ihmisen luona kuulemassa; syntisi ovat
        anteeksi annetut mene herran rauhaan.

        Näin se jatkuu.

        Koska, koskaan et ole Elävää Herraa Jeesusta
        kohdannut ja häneltä saanut kuulla:
        "sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
        Näin Jeesus ei ole sinua saanut vapauttaa synnin
        ja saatanan vallasta.

        Sillä jonka Poika tekee vapaaksi se on TODELLA
        VAPAA.

        Mutta tätä Jeesuksen antamaa vapautta ei voi ymmärtää kukaan sellainen joka sitä ei ole saanut
        kokea.

        Eikä myöskään kenelläkään joka ei ole Jeesusta
        kohdannut ole tätä Jeesuksen sisällistä tuntemista
        joten kun tämä puuttuu niin kaikki puuttuu.

        Niin edelleen toistan ihmisoppia, kavalaa eksytystä on kaikki julistus jota ei Jeesuksessa
        tehdä.

        Ymmärrätkö.

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois"

        Tämä voidaan kevyesti sanoa ja kevyesti tehdä,
        mutta todellinen parannus ja kääntymys ovat
        aivan muuta.

        että Armihan se sieltä tulee ja .....

      • ykswaan
        SofiaDaan kirjoitti:

        yhteys on siellä missä Jumalan Henki saa olla yhdistämässä.

        mutta hengenyhteys Pyhässä Hengessä syntyy vain verelläpestyjen uskovien välille. Jeesuksen Golgatalla vuodatettu pyhä veri (ei mantra), joka poisti vihollisuuden, on ainoa yhteyden perusta Jumalaan ja toisiimme uskovina.

      • muukalainen 12
        acim l ai nen kirjoitti:

        ..Muukalainen 12 joten sinun olisi varmasti paras aloittaa ihan alusta. Ryhdy ensin rehellisesti etsimään Jumalan Totuutta. Jokainen etsivä löytää luvataan Raamatussa. Unohda kaikki mitä tähän mennessä uskosta ja uskonasioista ajattelet. Kysy sydämessäsi Jumalalta että mikä se on se Totuus kaiken tämän kaaoksen keskellä joka näillä palstoillakin vallitsee. Tämä on oikea peruasenne alkajaisiksi. Vaikka sinulle täällä kuinka selitetään niin et ymmärrä kun et kertakaikkiaan ymmärrä.

        Jos sokea ihminen väittää näkevänsä niin hänen sokeutensa pysyy, Raamatun mukaan.

        Vai pidätkö itseäsi jo niin viisaana että Jumalallakaan ei ole sinussa ja uskossasi mitään korjattavaa? Jos et, niin anna Hänelle mahdollisuus.

        kuten sen, että Suni on väärä opettaja

      • ykswaan
        ArmiK kirjoitti:

        hierarkian syvyyden vuoksi vastaan tänne.

        Siitäkin huolimatta vaikka sait jo kehuja ja varoituksen tietystä tahosta joka tulee ryöpyttelemään.

        Ensinnäkään asia ei ole minun eikä kenenkään muunkaan sellaisen joka, jotka ovat Jeesuksen
        kohdanneet, vaan asia on Jumalan, Hänen joka
        on Totuutensa ilmi tuonut ja tuo Pyhän Hengensä
        kautta omilleen.

        Ja kun todella näin on emme tuo esille omaa
        Totuutta vaan sen mikä meille on kirkastettu.

        Eikä totisesti Jumala omiansa jätä orvoiksi,
        alati hapuileviksi, mitään tietämättömiksi,
        moninaisten tulkkausten varaan.

        Ette millään ymmärrä mitä tarkoittaa YKSI USKO.

        YKSI USKO ON JOKA VAIN JA AINOASTAAN PELASTAA,
        SEN USKON JUMALA TAHTOO ANTAA, mutta harva
        sen tahtoo vastaan ottaa, harva tahtoo nöyrtyä
        Jumalan sanan alle sillä se on ihmisen oman
        minän kuoleman tie.

        Sanotaan että paljon etsitään, kolkutetaan,
        anotaan, mutta millä mielellä.
        Onko sydän vilpillinen niinkuin Ananiaksen, vai
        onko Jumala saanut ihmistä niin taivutella että
        hän on tullut taipuvaksi Jumalan sanan alla.

        Niin että sydän ei muuta kaipaa kuin että saisi
        kohdata Herran Jeesuksen.

        Ystävä jos sinulla tällainen mieli on tällainen
        jano Elävän Jeesuksen puoleen niin saat hänet
        kohdata.
        Mutta tässä on se vaara että kohtaamista ei tapahdukkaan kun Jeesuksen ja sinun väliin tuleekin joku toinen ihminen joka siten keskeyttää
        sinussa Jumalan alkaman työn. Toinen ihminen ennättää sinulle julistaa synnit anteeksi ja
        tällaisessa tapauksessa joudut väärän valheellisen
        armon alle.

        Ja näin lähdet valejeesusta seuraamaan,
        sellaista jeesusta joka ei sinusta huolta pidä,
        joka ei sinulle sitä yhtä ainoaa ELÄVÄÄ USKOA
        kirkasta, vaan joudut itse tulkkaamaan Raamatun
        sanaa, saat huomata miten et millään pysty
        täyttämään Jumalan tahtoa, synti täyttää elämäsi,
        usein käyt ihmisen luona kuulemassa; syntisi ovat
        anteeksi annetut mene herran rauhaan.

        Näin se jatkuu.

        Koska, koskaan et ole Elävää Herraa Jeesusta
        kohdannut ja häneltä saanut kuulla:
        "sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
        Näin Jeesus ei ole sinua saanut vapauttaa synnin
        ja saatanan vallasta.

        Sillä jonka Poika tekee vapaaksi se on TODELLA
        VAPAA.

        Mutta tätä Jeesuksen antamaa vapautta ei voi ymmärtää kukaan sellainen joka sitä ei ole saanut
        kokea.

        Eikä myöskään kenelläkään joka ei ole Jeesusta
        kohdannut ole tätä Jeesuksen sisällistä tuntemista
        joten kun tämä puuttuu niin kaikki puuttuu.

        Niin edelleen toistan ihmisoppia, kavalaa eksytystä on kaikki julistus jota ei Jeesuksessa
        tehdä.

        Ymmärrätkö.

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois"

        Tämä voidaan kevyesti sanoa ja kevyesti tehdä,
        mutta todellinen parannus ja kääntymys ovat
        aivan muuta.

        Jumala on ainoa, joka näkee ihmissydämeen ja on siksi ainoa, joka voi tehdä arvion ihmisen kääntymyksen aitoudesta. Jätetään Jumalalle se tuomioviitta.

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        kuten sen, että Suni on väärä opettaja

        henkessä tämän "tiedät".

        Sillä saatanan henki ei Jumalan Pyhää Henkeä tunnusta, joka tuo ilmi sen valtavat eksytykset.

        Ja näin oikea muuttuu vääräksi ja väärä oikeaksi.

        Ilmeisesti olet niin paatunut ettei Jumalan Sana
        sinua kosketa.

        Olet rikas olet rikastunut etkä mitään tarvitse.

      • ykswaan kirjoitti:

        mutta hengenyhteys Pyhässä Hengessä syntyy vain verelläpestyjen uskovien välille. Jeesuksen Golgatalla vuodatettu pyhä veri (ei mantra), joka poisti vihollisuuden, on ainoa yhteyden perusta Jumalaan ja toisiimme uskovina.

        erottaa Todellisista Jumalan lapsista?

      • muukalainen 12
        ArmiK kirjoitti:

        henkessä tämän "tiedät".

        Sillä saatanan henki ei Jumalan Pyhää Henkeä tunnusta, joka tuo ilmi sen valtavat eksytykset.

        Ja näin oikea muuttuu vääräksi ja väärä oikeaksi.

        Ilmeisesti olet niin paatunut ettei Jumalan Sana
        sinua kosketa.

        Olet rikas olet rikastunut etkä mitään tarvitse.

        sinun syytöksesi Armi, mutta itsellesi teet hallaa.

        Olen armosta osallinen uskosta Jeesukseen ja Jumala on lupauksensa mukaan Vanhurskauttajani niinpä:

        "kuka voi syyttää jumalan valittuja? Jumala on se joka vanhurskauttaa"

        ei voi Armikaan taikka tietysti voi, muttei sillä ole mitään mrkitystä.

      • ykswaan
        ArmiK kirjoitti:

        erottaa Todellisista Jumalan lapsista?

        mutta sitä Hän ei tee. Hän on uskollinen.

      • muukalainen 12
        ykswaan kirjoitti:

        Armille jauhot suuhun..

      • ykswaan kirjoitti:

        mutta sitä Hän ei tee. Hän on uskollinen.

        on sitten ihmisoppia?

        Jos olet Jeesuksen ahtaan portin kautta saanut
        kohdata.

        Älä petä itseäsi, älä ole muita pettämässä.

      • ykswaan
        ArmiK kirjoitti:

        on sitten ihmisoppia?

        Jos olet Jeesuksen ahtaan portin kautta saanut
        kohdata.

        Älä petä itseäsi, älä ole muita pettämässä.

        Vaikene eksyttäjä, Jeesuksen Kristuksen nimessä.

      • muukalainen 12 kirjoitti:

        keskustelunavaukseni oli vain normaalia keskustelunavausta, miksi takerrut epäolennaisiin asioihin? vai etkö selviä muuten kiperistä paikoista.

        olen kuullut monen ihmettelevän mainittua kohtaa raamatussa ja siksi halusin asiasta keskustella.

        jos vaikka näin saat selitetyksi pois itsellesi ja inhimilliseen ajatusmalliisi huonosti sopivan raamatunpaikan, kun jäljelle niitä samanlaisia jää edelleen kymmeniä?

        'Niin ei teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, voi olla minun opetuslapseni'.

      • eepu* kirjoitti:

        Grown up kirjoitit:
        "Kun uskova uskoo, hänessä uskoo ja rukoilee itse Vapahtaja Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi usko ei ole omaa, vaan lahjauskoa. On vain yksi usko."

        *
        eepu:
        USKO/LUOTTAMUS on ihmisen OMAA valittaa, muuten ei Evankeliumia tarvittaisi. Hebrealaiskirjeestä luemme:
        "Mutta USKO on LUJA LUOTTAMUS siihen, mitä toivotaan, OJENTAUTUMINEN sen mukaan, mikä ei näy.

        11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
        11:3 USKON kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
        11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
        11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.

        11:6 Mutta ILMAN USKOA on mahdoton olla OTOLLINEN; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy USKOA, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        11:7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
        11:8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
        11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
        11:10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
        11:11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
        11:12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
        11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
        11:14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
        11:15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
        11:16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
        11:17 Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
        11:18 ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
        11:19 sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
        11:20 Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
        11:21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
        11:22 Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
        11:23 Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
        11:24 Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
        11:25 Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
        11:26 katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
        11:27 Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
        11:28 Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
        11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
        11:30 Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
        11:31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
        11:32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
        11:33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
        11:34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
        11:35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
        11:36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
        11:37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
        11:38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
        11:39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
        11:40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen."

        kokonaan oma valinta senjälkeen kun Jumala ensin päätti sinua vetää puoleensa.

        Mutta tuo valinta on juuri tämä: päästänkö Jeesuksen Kristuksen hallitsijaksi sydämeeni. Jos päästän, sen jälkeen siellä todella hallitsee hän.

      • ykswaan kirjoitti:

        mutta hengenyhteys Pyhässä Hengessä syntyy vain verelläpestyjen uskovien välille. Jeesuksen Golgatalla vuodatettu pyhä veri (ei mantra), joka poisti vihollisuuden, on ainoa yhteyden perusta Jumalaan ja toisiimme uskovina.

        Jumalan omia on olemassa, kuin Jeesuksen veren puhtaaksi pesemiä?
        Jumalan omia yhdistää Jumalan Pyhä Henki.

      • ykswaan kirjoitti:

        Vaikene eksyttäjä, Jeesuksen Kristuksen nimessä.

        !!!

        Varmana saan sanoa
        (ei niin että olisi omaa ansiota, mutta minulla
        on sellainen Herra joka, lupauksensa mukaan on kanssani joka hetki)
        " Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

        Että todella ikävää on sinun uhosi
        Jeesuksen omia vastaan ja Jeesuksen omia sanoja
        vastaan.

        Te jotka tahtoisitte Jeesuksen kohdata, niin saatte Hänet kohdata kun häntä etsitte.

        Mutta varokaa näitä jotka valejeesusta ovat
        tarjoamassa suloisilla puheillaan.

        VIELÄ SANON VAROKAA NIITÄ JOTKA LIEHAKOIVIN
        SANOIN TEILLE PUHUVAT.

        Sillä ne jotka Jumalan asialla ovat heidän sanomansa on näin:
           
        "Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme,"

      • hämmästelen sinua
        ArmiK kirjoitti:

        on sitten ihmisoppia?

        Jos olet Jeesuksen ahtaan portin kautta saanut
        kohdata.

        Älä petä itseäsi, älä ole muita pettämässä.

        Sana rististä on EDELLEEN Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi. Ihmisopit saavatkin kaatua ja unohtua, mutta Jeesus jää.

      • Grown up
        ArmiK kirjoitti:

        hierarkian syvyyden vuoksi vastaan tänne.

        Siitäkin huolimatta vaikka sait jo kehuja ja varoituksen tietystä tahosta joka tulee ryöpyttelemään.

        Ensinnäkään asia ei ole minun eikä kenenkään muunkaan sellaisen joka, jotka ovat Jeesuksen
        kohdanneet, vaan asia on Jumalan, Hänen joka
        on Totuutensa ilmi tuonut ja tuo Pyhän Hengensä
        kautta omilleen.

        Ja kun todella näin on emme tuo esille omaa
        Totuutta vaan sen mikä meille on kirkastettu.

        Eikä totisesti Jumala omiansa jätä orvoiksi,
        alati hapuileviksi, mitään tietämättömiksi,
        moninaisten tulkkausten varaan.

        Ette millään ymmärrä mitä tarkoittaa YKSI USKO.

        YKSI USKO ON JOKA VAIN JA AINOASTAAN PELASTAA,
        SEN USKON JUMALA TAHTOO ANTAA, mutta harva
        sen tahtoo vastaan ottaa, harva tahtoo nöyrtyä
        Jumalan sanan alle sillä se on ihmisen oman
        minän kuoleman tie.

        Sanotaan että paljon etsitään, kolkutetaan,
        anotaan, mutta millä mielellä.
        Onko sydän vilpillinen niinkuin Ananiaksen, vai
        onko Jumala saanut ihmistä niin taivutella että
        hän on tullut taipuvaksi Jumalan sanan alla.

        Niin että sydän ei muuta kaipaa kuin että saisi
        kohdata Herran Jeesuksen.

        Ystävä jos sinulla tällainen mieli on tällainen
        jano Elävän Jeesuksen puoleen niin saat hänet
        kohdata.
        Mutta tässä on se vaara että kohtaamista ei tapahdukkaan kun Jeesuksen ja sinun väliin tuleekin joku toinen ihminen joka siten keskeyttää
        sinussa Jumalan alkaman työn. Toinen ihminen ennättää sinulle julistaa synnit anteeksi ja
        tällaisessa tapauksessa joudut väärän valheellisen
        armon alle.

        Ja näin lähdet valejeesusta seuraamaan,
        sellaista jeesusta joka ei sinusta huolta pidä,
        joka ei sinulle sitä yhtä ainoaa ELÄVÄÄ USKOA
        kirkasta, vaan joudut itse tulkkaamaan Raamatun
        sanaa, saat huomata miten et millään pysty
        täyttämään Jumalan tahtoa, synti täyttää elämäsi,
        usein käyt ihmisen luona kuulemassa; syntisi ovat
        anteeksi annetut mene herran rauhaan.

        Näin se jatkuu.

        Koska, koskaan et ole Elävää Herraa Jeesusta
        kohdannut ja häneltä saanut kuulla:
        "sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
        Näin Jeesus ei ole sinua saanut vapauttaa synnin
        ja saatanan vallasta.

        Sillä jonka Poika tekee vapaaksi se on TODELLA
        VAPAA.

        Mutta tätä Jeesuksen antamaa vapautta ei voi ymmärtää kukaan sellainen joka sitä ei ole saanut
        kokea.

        Eikä myöskään kenelläkään joka ei ole Jeesusta
        kohdannut ole tätä Jeesuksen sisällistä tuntemista
        joten kun tämä puuttuu niin kaikki puuttuu.

        Niin edelleen toistan ihmisoppia, kavalaa eksytystä on kaikki julistus jota ei Jeesuksessa
        tehdä.

        Ymmärrätkö.

        "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois"

        Tämä voidaan kevyesti sanoa ja kevyesti tehdä,
        mutta todellinen parannus ja kääntymys ovat
        aivan muuta.

        muutamia asioita minulle osoittamastasi viestistä.

        laitan sitaatteihin muutamia lauseitasi:

        "Siitäkin huolimatta vaikka sait jo kehuja---"

        Kehuja en kaipaa. Ei kannata huolehtia. En kaipaa kilven kiillotusta - en ole edes julistaja-tyyppiä. Kristityn vaellukseni on aika lyhyt.

        "Ja kun todella näin on emme tuo esille omaa
        Totuutta vaan sen mikä meille on kirkastettu."

        Tähän minäkin pyrin. En ole julistaja. Tälle raamattu-palstalle kirjoitin ihka ensimmäisen kerran eilen. Halusin yhdessä "istua alas" ja pohtia raamatun sanaa on aito. Oliko kirjoituksessani jotakin, jonka koit olevan räikeässä ristiriidassa Totuuden kanssa? Toteutuvatko nettikirjoittamisessa Jeesuksen sanat
        vai pitäisikö jo lähtöasenne olla, että tämä on keskustelupalsta, ei seurakunta?

        Matt. 18:20
        Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, 20:19,26]

        "Eikä totisesti Jumala omiansa jätä --- moninaisten tulkkausten varaan."

        Mitä tarkoitat näillä tulkkauksilla? Tarkoitatko joiden suomalaisten herätysliikkeiden painotuksia? Vai tarkoitatko vapaiden suuntien opetuksia? Vai tarkoitatko tätä palstaa?

        Uutena kirjoittajana minulla ei ole käsitystä palstan sisäisestä "hierarkiasta". Minulle palstan nimimerkit eivät myöskään herätä minkäänlaisia ennakkoasenteita. En tunne heidän aiempia tekstejään (en ole selannut).

        "Ette millään ymmärrä mitä tarkoittaa YKSI USKO."

        Koska tuskin teitittelet, ihmettelen mihin ryhmään olet minut jo luokitellut?

        "Ystävä jos sinulla tällainen mieli on tällainen
        jano Elävän Jeesuksen puoleen niin saat hänet
        kohdata."

        Kyllähän minulla on. Voin jossakin toisessa ketjussa kertoa henkilökohtaisemminkin, millaista on ateistisesta marxilaisesta kodista kasvaa ulos, ja mitä siitä ihmissuhteisiin seuraa kun "ryhtyy" uskovaiseksi. Lapsena olit erilainen ja yksinäinen, et kuulunut kirkkoon. Nyt olet erilainen ja yksinäinen, kun ei ole sukua. Ei ole elämä aina helppoa.

        "Toinen ihminen ennättää sinulle julistaa synnit anteeksi ja
        tällaisessa tapauksessa joudut väärän valheellisen
        armon alle."

        Kaiken väärän ja pahan opetuksen olemassaolosta en vielä tiedä. Olen tutustumassa vasta omaan pahuuteeni. Sain ensimmäisen ja ainoan kasteeni vasta aikuisena. Siinä minut liitettiin luterilaisen kirkon jäseneksi. En siis ole liikkunut paljonkaan muissa kristillisissä ympyröissä. Kerron mielelläni enemmän jossakin toisessa yhteydessä.

        Puhutko lestadiolaisten ns. avainten vallasta? Puhutko Nokia-missio -tyyppisestä julistuksesta, jossa luvataan esim. parantumisia? Puhutko vapaiden suuntien "lähdetään seuraamaan Jeesusta" -tyylistä? Vai puhutko (ev.lut.) ripistä?

        "---saat huomata miten et millään pysty
        täyttämään Jumalan tahtoa---"

        Juuri tämän olen usein huomannut. Siksi mielestäni ei pidä rakentaa omauskoa. Se ei ole raamatullista. Raamatullinen usko löytyy raamatusta.

        Taidan laittaa, kun olen ensin ehtinyt levätä ja miettiä, avauksen kysymyksistä ja vaikutelmista, joita parin päivän mittainen tutustuminen tähän palstaan on herättänyt.

        Siunausta

      • Grown up
        eepu* kirjoitti:

        Grown up kirjoitit:
        "Kun uskova uskoo, hänessä uskoo ja rukoilee itse Vapahtaja Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi usko ei ole omaa, vaan lahjauskoa. On vain yksi usko."

        *
        eepu:
        USKO/LUOTTAMUS on ihmisen OMAA valittaa, muuten ei Evankeliumia tarvittaisi. Hebrealaiskirjeestä luemme:
        "Mutta USKO on LUJA LUOTTAMUS siihen, mitä toivotaan, OJENTAUTUMINEN sen mukaan, mikä ei näy.

        11:2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
        11:3 USKON kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
        11:4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
        11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.

        11:6 Mutta ILMAN USKOA on mahdoton olla OTOLLINEN; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy USKOA, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

        11:7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
        11:8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
        11:9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
        11:10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
        11:11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
        11:12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
        11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
        11:14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
        11:15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
        11:16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
        11:17 Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
        11:18 ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
        11:19 sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
        11:20 Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
        11:21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
        11:22 Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
        11:23 Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
        11:24 Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
        11:25 Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
        11:26 katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
        11:27 Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
        11:28 Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
        11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
        11:30 Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
        11:31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
        11:32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
        11:33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
        11:34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
        11:35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
        11:36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
        11:37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
        11:38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
        11:39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
        11:40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen."

        hieman eri tavalla:

        Jeesuksen usko? Ihmisellä tuskin voi olla sellaista uskoa, ennen kuin Jumala kärsivällisesti kasvattaa ihmistä takaisin omaksi kuvakseen. Tarkoitan siis uskoa kristityn alkutaipaleella. Itse puhun mieluummin luottamuksesta, joka panee toivonsa Vapahtajaan.
        Onko ihminen koskaan ennen kuolemaansa valmis?

        Jeesuksen usko sen sijaan on täyttä ja horjumatonta. Jos meillä olisi tällainen usko, emme tarvitsisi Lunastajaa. Sinapinsiemenenkin verran uskoa voisi siirtää vuoria. Oletko kuullut kenestäkään, joka olisi siirrellyt vuoria?

        Olin silti iloinen kaikista siteeraamistasi raamatun sanoista!
        ---
        Logiikassa pyritään käsitteen määrittelyyn, jotta keskustelu olisi hedelmällistä. Vaikka tässä ei olekaan kysymyksessä tieteellinen keskustelu vaan "hengelliset asiat on tutkittava hengellisesti", huomaan, että mekin arvioimme toistemme sanoja, luulleen niiden semantiikkaa, merkityskenttää kummallakin keskustelijalla samoiksi.

        Esim. kun sanon, että "Minulla on täällä työpöydälläni punainen puhelin." Minkälaisen punaisen arvelisit sen tarkalleen ottaen olevan?

    • Grown up

      jotka osuvat asian ytimeen:

      "---tahdon ja määräysvallan täydellinen luovuttaminen pois omista käsistä."

      Job. 13:
      8 tahdotteko olla puolueellisia hänen hyväksensä tahi ajaa Jumalan asiaa?
      9 Koituuko siitä silloin hyvää, kun hän käy teitä tutkimaan; tahi voitteko pettää hänet, niinkuin ihminen petetään?

      "Kuinka käy niille nykypivän uskoville, joilla on hyvien tekojen lisäksi vielä valhearmo ja Jeesuksen nimi tukena taistelussansa Jumalaa vastaan?"

      Matteus 26:35
      Pietari sanoi hänelle: "Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä". Samoin sanoivat myös kaikki muut opetuslapset.

      Joh. 13:38
      Jeesus vastasi: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät."

      "Ei tarvita vahvaa uskoa Jeesukseen.---Tarvitaan ---avunhuuto. Jumalan vaikuttama sellainen"

      Ps. 72:12
      Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, kurjan ja sen, jolla ei auttajaa ole

      1. Joh. 2:17
      Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
      ---

      Ihminen sanoo: Minä uskon, minä tahdon, minä lupaan
      Jumala sanoo: Minä olen.

      Siunausta Sinulle SofiaDaan

    • Se on totta Jumala ainoastaan näkee sydämeen.

      Mutta me näemme hedelmistä mikä puu on kyseessä.

      Ja eihän Jumala ole omiaan jättänyt tuuliajolle,
      vaan totisesti niinkuin Hän on luvannut Hän on
      myös antanut jokaiselle omalleen Pyhän Hengen
      oppaaksi ja johdattajaksi kaikkeen Totuuteen.

      Jumalan Hengen avulla me myös tiedämme mikä on
      Jumalasta, mikä ihmisen omaa ja väärän herran
      sanomaa.

      Miellyttämisen evankeliumia eivät tuo esille
      Jeesuksen kohdanneet Hänen omansa.

      Tuo miksi sanoin tuon kääntymyksen aitouden
      niin varoituksena se tuli.
      Sillä ihminen on niin petollinen että hän itseään
      voi pettää vaikka Jumala näkee kaiken, tietää
      kaiken.

    • todellakaan merkkaa mitään mitä toinen
      ihminen Jeesuksen kohdanneelle, Jeesuksen omalle
      sanoo "syyttelee".

      Mutta mikä sinut erottaa Jeesuksen omista?

      Sanot:
      "mutta itsellesi teet hallaa"

      Ole huoleti minä olen varma, varmana saan sanoa
      (ei niin että olisi omaa ansiota, mutta minulla
      on sellainen Herra joka, lupauksensa mukaan on kanssani joka hetki)
      " Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

      • muukalainen 12:sta.

    • kuitenkin vielä armon aika ja sentähden näistä on ihan aiheellista keskustella, jotta näkisimme, jos emme todella olekaan Taivaaseen menossa.

      Eihän siis tule olla kyse toistemme härnäämisestä ja piikittelystä, vaikka kirjoitustaitomme siihen riittäisikin, vaan iankaikkisesta Taivaastahan nyt pitää olla kyse. Ja tienviitoista sinne.

      • Grown up

        kaipaankin.

        Olisin niin toivonut, että olisit kommentoinut tuota vapaan tahdon ja valinnan problematiikkaa, josta yllä kirjoitan.

        Se, että käsitykseni valinnasta lähenee ns. predestinaatio-oppia, eli että ihmisen valinta on Jumalan vaikutus ja valinta, ei tee mielestäni yhdentekeväksi kilvoittelua, synnin vastustamista, lihan kuolettamista, ahtaasta portista käymistä jne.

        Olen nyt työpaikalla, mutta mielelläni palaan tähän teemaan iltamyöhällä.

        predestinaatiosta niin, että Jumala antaa mahdollisuuden kaikille, mutta hän kaikkivaltiudessaan ei ole sidottu meidän aikajanaamme, vaan näkee aivan kaiken - historiankin tapahtuneena kaiken jo loppuun asti.

        Näin hän jo tietää ketkä pelastuvat ja hän on heidän nimensä jo aikojen alusta kirjoittanut kirjaansa.

        Hän tietää ennalta, kuka meistä kilvoittelee ja voittaa synnin vallan, niin että se ei saa voittaa häntä. Hän näkee, kuka huutaa apua ja saa sen.

        Kaikki tapahtuu meidän kohdallamme päivä kerrallaan, mutta hänellä se kaikki on jo tiedossa.

        Ihmisen järki menee mutkalle ja solmuun liian vaikeita ajatellessa. Evankeliumin sanoma = Jokainen, joka avuksi huutaa herran nimeä, pelastuu. Hullukaan ei eksy.

      • samataas
        ykswaan kirjoitti:

        Ihmisen järki menee mutkalle ja solmuun liian vaikeita ajatellessa. Evankeliumin sanoma = Jokainen, joka avuksi huutaa herran nimeä, pelastuu. Hullukaan ei eksy.

        Herran nimi toki isolla. Näin se inhimillisyys tulee esille ja saakin tulla, ettei kukaan kerskaisi itsestään, vaan laittaisi kaiken toivonsa vain Jeesukseen, joka kurjan huudon kuulee ja antaa pelastuksen. Itseriittoisten ohi Hän käy.

      • ykswaan kirjoitti:

        Ihmisen järki menee mutkalle ja solmuun liian vaikeita ajatellessa. Evankeliumin sanoma = Jokainen, joka avuksi huutaa herran nimeä, pelastuu. Hullukaan ei eksy.

        "Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?
        Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?
        Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?
        Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?
        Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!"

        Kun ihmiskunta elää todella rajun eksytyksen aikaa,
        niin todellisen Kristuksen lähettämän ihmisen sanoma
        ei enää olekaan petetyille ihmisille ilosanomaa
        vaan kirosanomaa.

        Sillä niin monta tuhatta kuin erihenkistä porttoseurakuntaa
        maailmassa on, niin monta erilaista jeesusta myöskin on.

        Pelkästään luterilaisen kirkonkin sisältä löytyy
        kymmeniä erihenkisiä jeesuksia.
        Ja kun tällaisten henkien vallassa olevat ihmiset
        huutavat avuksen Jumalaa, niin todellinen Jumala
        ei heitä kuule:

        "Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele
        syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka
        kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti."

        Sanasta ilosanoma, on Saatana tehnyt oman versionsa:
        Mitä iloisemmaksi joku porttopappi kuulijansa saa,
        sen suurempana jumalanpalvelijana häntä pidetään.
        Tämän julistuksen huippua edustaa ns. nauruherätys.

        Joten todella iloista, valheen ilosanoman päivää,
        kaikille harhaoppisille!

      • minäwaan

        On vain yksi Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka kautta me pelastumme.

      • minäwaan kirjoitti:

        On vain yksi Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka kautta me pelastumme.

        yksi Elävä Herra Jeesus Kristus, mutta koska on niin paljon lahkoja, jotka antavat oman eksymyksensä mukaista opetusta Herrasta, sen takia harvat löytävät henkilökohtaisesti perille elävän Herran yhteyteen.

        'kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?'

        Vastaatko: voi! Paljonkin!

      • meikämanne

        Ilm.7:9,10
        "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
        10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

        Ap. t. 2:21
        "Ja on tapahtuva, että JOKAINEN, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

        Ihmiskunnasta tosin suuri osa menee kadotukseen, mutta Jeesus EI HEITÄ KETÄÄN Hänen luokseen tulevaa pois.
        Joh. 6:37
        "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos".

      • meikämanne kirjoitti:

        paikkansa, mutta on hyvä myös muistaa, mistä nuo valkopukuiset olivat tulossa: 'nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, he ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä'.

        Juuri tämän ahdistuksen takia Herra sanoo, että löytäneekö hän uskoa kun tulee tänne. Moni tavoittelee hyvää oloa uskossa eikä ole valmis menemään ahdistuksen kautta.

        Oletetaan:

        *Jokaisesta maailman valtiosta pelastuu tuo sama
        määrä ihmisiä kuin Jumalan valitusta kansasta
        eli 144 000.

        *Jos nyt muistan oikein, niin YK:ssa on vajaa 200
        itsenäistä valtiota.

        *Tee nyt kertolasku ja mieti pysyisitkö sinä tuon
        ihmismäärän selville saamaan, jos se yhdessä joukossa näkisit?

        Voisitko vielä paljastaa sen, minkä porttoseurakunnan herraa sinä avuksesi huudat?

      • oletukset vie metsään

        Ainoa varma asia, josta kannattaa pitää kiinni on Jumalan Sana, oletuksilla ei ole hitusenkaan merkitystä.

      • monen ahdistuksen kautta
        SofiaDaan kirjoitti:

        paikkansa, mutta on hyvä myös muistaa, mistä nuo valkopukuiset olivat tulossa: 'nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, he ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä'.

        Juuri tämän ahdistuksen takia Herra sanoo, että löytäneekö hän uskoa kun tulee tänne. Moni tavoittelee hyvää oloa uskossa eikä ole valmis menemään ahdistuksen kautta.

        Sinäkö mittaat itsekunkin ahdistukset ja siitä päättelet tosiuskovaisuuden? Sen mukaan tosiuskovaisia on tällä hetkellä Kiinassa, jossa seurakuntaa vainotaan rankasti. Meille on Jumala itsekullekin varannut omat ahdistuksemme, sillä niitä on luvattu kristityille, jopa vainoakin, mutta ne ovat nekin Herran kädessä. Niitäkään ei oteta, ne annetaan. Kuitenkaan niillä ei ole pelastavaa merkitystä, sillä Jeesuksen Golgatalla hankkima sovitus on kertakaikkiaan riittävä.
        Heb.9:11,12
        "Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
        12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
        13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
        14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
        15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön".
        Pelastus on Jeesuksen veren varassa.

      • muukalainen 7
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Oletetaan:

        *Jokaisesta maailman valtiosta pelastuu tuo sama
        määrä ihmisiä kuin Jumalan valitusta kansasta
        eli 144 000.

        *Jos nyt muistan oikein, niin YK:ssa on vajaa 200
        itsenäistä valtiota.

        *Tee nyt kertolasku ja mieti pysyisitkö sinä tuon
        ihmismäärän selville saamaan, jos se yhdessä joukossa näkisit?

        Voisitko vielä paljastaa sen, minkä porttoseurakunnan herraa sinä avuksesi huudat?

        Voi hertteli sentään, miten se nyt näin muuttui?

        Itse kerroit aiemmin että kaikenkaikkiaan pelastuneiden määrä on yhteensä 144 000 eikä tippaakaan yli, ja nyt se on 200 kertainen?

        MITÄ ON TAPAHTUNUT!!!!!!!!!!!!!!!!

      • muukalainen 7 kirjoitti:

        Voi hertteli sentään, miten se nyt näin muuttui?

        Itse kerroit aiemmin että kaikenkaikkiaan pelastuneiden määrä on yhteensä 144 000 eikä tippaakaan yli, ja nyt se on 200 kertainen?

        MITÄ ON TAPAHTUNUT!!!!!!!!!!!!!!!!

        Missään, enkä koskaan ole sellaista kirjoittanut,
        että kaikkien pelastuneitten määrä olisi 144 000.

        Sinun sydämessäsi asuva Saatanan valheen henki se
        sinulle kaikki kieroon vääntää.

        Etkö sinä itse osaa edes sen vertaa Raamattua lukea,
        että itse ymmärtäisit mitä siellä tuosta ihmismäärästä
        kerrotaan?

      • muukalainen.

        Kylläpä totuus pian valheeksi muuttuu!

      • sinulta?
        muukalainen. kirjoitti:

        Kylläpä totuus pian valheeksi muuttuu!

        Muukalainen.

      • muukalainen.
        sinulta? kirjoitti:

        Muukalainen.

        Olen tuhlannut paljon aikaa näiden keskustelujen seuraamiseen.
        Haen totuudensirpaleita sieltä ja täältä, mutta täältä en ole löytänyt etsimääni.

        On kait vaihdettava pöytää ja osoitetta sillä tämä saluuna ja kaupunki ei tuntenut kuvaamaani kohdetta, Vapahtajaamme.

      • muukalainen. kirjoitti:

        on että halusi mukaista Jeesusta etsit,
        etkä Elävää Herraa Jeesusta...

      • mikään?
        ArmiK kirjoitti:

        on että halusi mukaista Jeesusta etsit,
        etkä Elävää Herraa Jeesusta...

        Sano Armi menikö mielestäsi kaikki oikein?

        Jos tuon sanelun takana on Aito Jeesus tai Pyhähenki niin miksi hän muuttaa mieltään noin ristiriitaisesti ja päivänselvästi. Se teksti olisi vuorenvarmaa ja muuttumatonta asiaa.

        Tällaisia tapauksia on tutkittu erinomaisen paljon ja aina virheeksi havaittu, kuten nytkin.

        Kyse ei ollut ollenkaan tärkeästä viestistä vaan triviaalitiedosta, mutta jo muutaman päivän jälkeen se muuttui aivan toiseksi väittämäksi ja aiemman vastauksen siteeraaja sai vielä kamalat kirot päälleen vaikka vastasi sunin omilla sanoilla.

        Se mistä tässä tapauksessa on kyse, on huomattavasti alemmasta ja persoonallisemmasta hengestä joka orjuuttaa sunia ja riitauttaa ihmisiä.
        On "mahtavaa" seurata henkeä ja on mahtavaa kun henki saa seuraajia.

        Itselleni on aivan yhdentekevää seuraatko sinä sunia, mutta teistä kummallakaan ei ole oikeutta sanoa että jonkun tie on väärä kun ette itsekään tiedä ketä oikein seuraatte.

      • mikään? kirjoitti:

        mitä tarkoitat. Mutta sen tiedän että valheen henki
        ei koskaan Jumalan Pyhää Henkeä tunnusta.

        Vaan se selittää ja kiemurtelee itse niin etteivät
        tämän valheen hengen alaisuudessa olevat sitä näe.

        Pyhä Henki on muuttumaton ja tuo julki Jumalan
        Totuuden.

        Kaikki joita Jumalan Pyhä Henki johdattaa voivat
        sanoa:" Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä."

        "Tällaisia tapauksia on tutkittu erinomaisen paljon ja aina virheeksi havaittu, kuten nytkin."

        Takuu varmaa on että jos ihminen omalla järjellään
        tutkii Jumalan sanaa niin virheellistä se on.

        Se on takuu varmaa myös että ne jotka ovat Jeesuksen kohdanneet ja Häneltä Pyhän Hengen
        saaneet oppaaksi ja johdattajaksi niin he
        myös tulevat tuntemaan Jumalan Totuuden.

        "Se mistä tässä tapauksessa on kyse, on huomattavasti alemmasta ja persoonallisemmasta hengestä joka orjuuttaa sunia ja riitauttaa ihmisiä.
        On "mahtavaa" seurata henkeä ja on mahtavaa kun henki saa seuraajia."

        Näin se luonnollinen ihminen ajattelee jolle
        myös tämä vieras herra omiansa saa ladella.

        Mutta kysymys ei todellakaan ole tuosta mitä sanoit.

        Tiedän että vakuuttelut eivät auta.

        Mutta kysyn sinulta mikä estää sinua pyytämästä
        Jumalalta; johdata sinä minut oikealle tielle
        jos vaivan tiellä kuljen?

        Eikö sinulla ole uskoa?

        Etkö sinä usko, että on todella olemassa Elävä
        Jumala joka kuulee ja joka ei lapsiaan jätä
        tuuliajolle.

        Ja että Hänen lapsensa tuntevat Hänet johon Uskovat.

        Ei siis Jumala jätä omiaan orvoiksi, ei pimentoon,
        mitään tietämättömäksi.

        "Itselleni on aivan yhdentekevää seuraatko sinä sunia, mutta teistä kummallakaan ei ole oikeutta sanoa että jonkun tie on väärä kun ette itsekään tiedä ketä oikein seuraatte."

        Jeesuksen omat seuraavat Jeesusta ei ketään ihmistä niinkuin ihmisopilla armahdetut tekevät.

        Miksi sinä et siis tahdo pyytää että pääsisit
        myös Jeesuksen seuraan Hänen seuraajakseen?

        Mikä estää?

      • tiedä?

        Katso menneitä keskusteluja ja ihmettele.

      • älä ole sokea

        Kaipa löysit sen joten tiedät mistä puhuin.
        Sitä se valheenhenki teettää.

    • ylensyömisellä?

      .........

      • Tätäkö tavoittelet, jos itsesi lihotat, ennen kuin
        edes yrität mennä siitä sisälle?

        Sen ahtaus ei riipu siitä, miten lihava ta laiha,
        pitkä tai lyhyt ihminen on?

        Sen ahtaus on suoraan verrannollinen ihmisen sydämen saastaisuuteen.

        Siksi ne harhaoppiset, jotka täällä eniten omasta syntisyydestään kerskaavat,
        eivät edes uskalla tuota porttia lähestyä: "Yrittävät mennä, mutta eivät siihen kykene."

    • muukalainen 12

      Kiinassa ja Intiassakin tulee kristityiksi nykyään miljoona ihmistä kuukaudessa. Kyllä siitä määrästä päätellen taivaaseenkin selviää miljoonittain sieluja.

      • muukalainen 12

        viesti sinulle, jonka laitoit "en luota sinuun" otsikolla Sunille.

      • muukalainen 7

        Entä maailman väestö kokonaisuudessaan ja kautta historian?
        Jos lukumäärä on 144 0000 tai vaikkapa 200 x 144 000 niin Kristuksen pelastustyö on ollut liki turha.

        Mitähän niille lopuille tapahtuu?

      • einel
        muukalainen 7 kirjoitti:

        Entä maailman väestö kokonaisuudessaan ja kautta historian?
        Jos lukumäärä on 144 0000 tai vaikkapa 200 x 144 000 niin Kristuksen pelastustyö on ollut liki turha.

        Mitähän niille lopuille tapahtuu?

        "niin monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

        ja ne ovat harvat, jotka löytävät sen kaidan tien, joka vie elämään.

      • ruukista
        einel kirjoitti:

        "niin monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

        ja ne ovat harvat, jotka löytävät sen kaidan tien, joka vie elämään.

        Taasko yksi lisää sunin koplaan?

      • einel
        ruukista kirjoitti:

        Taasko yksi lisää sunin koplaan?

        mitenkään Teuvo Suniin.

        vaan yksinkertaisesti siihen, mitä Raamatussa sanotaan. ennenkuin tälle palstalle edes "eksyin" alkoi Pyhä Henki minulle puhumaan niistä asioista, joista tällä palstalla ollaan keskusteltu. että mitä on todellinen Jeesuksen seuraaminen. se on ristin ottamista, mikä merkitsee oman elämänsä menettämisestä, että Jeesuksen antama elämä voisi tulla tilalle.

        Matt.10:38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
        39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

      • einel
        ruukista kirjoitti:

        Taasko yksi lisää sunin koplaan?

        voi vääristellä. Jumalan Sana on kokonansa Totuus.

        1. Mooseksen kirja 3:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

        että jos joku alkaa hiemankin lämmetä totuudelle,
        niin ensimmäisenä hänen kimppuunsa ovat hyökkäämässä
        uudelleen kastetut helluntailaiset, ja heidän perässään
        muut ihmisten käsien alta Saatanan hengen saaneet.

        Saatanalle tulee nimittäin valtava hätä yhdestäkin
        ihmisestä, jonka se näkee hänen vallastaan pois
        pyrkivän. Kun se ei alkuun muuta keksi, niin
        hyvä keino on leimata totuutta elämäänsä kaipaava
        ihminen sunilaiseksi tai Sunin koplan jäseneksi.

        On täällä muutama jo kaipaillut sitäkin aikaa,
        kun minä en vielä täällä netissä ollut näiden
        harhaoppisten hurmahenkisten iloja pilaamassa.

      • Meikalainen

        Sanoit aivan oikein. Muista kuitenkin, että Jeesus on se Sana ja Jeesus on se Ovi, jonka kautta me pääsemme Isän tykö ja perille Taivaaseen. Muita ovia ja portteja ei ole. Siunausta sinulle.

        Jokainen uskova, Jeesuksen oma iloitsee, jos joku Jeesuksen luo tulee ja parannuksen tekee. Siitä iloitsevat myös enkelit Taivaassa.

      • meikämanne kirjoitti:

        Jokainen uskova, Jeesuksen oma iloitsee, jos joku Jeesuksen luo tulee ja parannuksen tekee. Siitä iloitsevat myös enkelit Taivaassa.

        Myös silloin, kun Jumala sieltä jonkun eksytetyn
        ahtaan portin kautta Kristuksen eteen johdattaa
        ja näyttää todeksi minkälainen Saatanan porttoseurakunta
        tuokin uskonlahko todellisuudessa on?

      • Teuvo.

        Miten saatana matkii ahtaanportin kokemusta?

      • Jeesus on ovi

        Jokaisen ihmisen uskoontulo on ilonaihe niin taivaassa kuin maassa uskovien kesken. Pääasia on, että syntinen tulee Jeesuksen luo parannusta tehden, niin kuin Sanassa kehotetaan.

      • Teuvo. kirjoitti:

        Miten saatana matkii ahtaanportin kokemusta?

        Kun Saatanan kaatajahengen omaava porttopappi
        alttariltaan hehkuttaa:

        "Sinä, joka tulit tähän tilaisuuteen punaisella
        autolla, vaikka et aikonutkaan tulla, mutta tulit
        kuitenkin.

        Herra kutsuu sinua juuri tänään, tule vaan rohkeasti
        tänne alttarille ottamaan vastaan hänen henkensä."

        että mikä henki noissa kaatajapastoreissa ja -papeissa vaikuttaa ja miten he ovat niin lumoutuneet tuosta viekoittelevasta hengestä, jonka voimasta he ovat täysin riippuvaisia. ei tarvitse ihmisten huolia kuunnella, kunhan vain jumala kaataa ja kun tämä jumala näin ihmistä koskettaa. voi kun ihanaa, kuin jumala näin voimallisesti kauttani vaikuttaa.

        surullisinta on se, kuinka ihmiset näin tulevat osallisiksi tästä viekoittelevasta, haureellisesta hengestä.

        Johon kuuluu tämäkin, että Jumala on antanut
        Saatanalle vallan johdattaa rajun eksytyksen
        kautta kadotukseen kaikki totuudesta luopuneet
        tällaisten vääryyden ihmisten kautta:

        "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta
        suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja
        ja ihmeitä.

        Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen,
        koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka
        olisi pelastanut heidät.

        Siksi Jumala lähettää (lähetti jo vuonna 90) rajun
        eksytyksen, jotta he uskoisivat valheenseen, ja
        niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole
        uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        Tähän samaan liittyy myös tämä Ilmestyskirjan ilmoitus:

        "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa
        mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa
        Pedolle siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat."

        Ja kenen kohdalla hänen sanansa toteutuvat, ne
        Jumala johdattaa pois kaikista näistä lopun ajan
        porttoseurakunnista. Tässä Raamatun viimeisin kehotus:

        "Sen porton viiniä, vihan viiniä ovat kaikki kansat
        juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet
        hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet
        hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.

        Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:

        "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette
        minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä
        ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille joilla häntä lyödään.
        Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti,
        eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."

      • einel
        Meikalainen kirjoitti:

        Sanoit aivan oikein. Muista kuitenkin, että Jeesus on se Sana ja Jeesus on se Ovi, jonka kautta me pääsemme Isän tykö ja perille Taivaaseen. Muita ovia ja portteja ei ole. Siunausta sinulle.

        mutta joka todella tahtoo olla Hänen seuraajansa ja opetuslapsensa, heille Jeesus sanoo:

        Matt. 16:24 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
        25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
        26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

        ei omalla voimalla, mutta olemalla valmis luovuttamaan aivan kaiken,koko elämänsä Herralle. silloin ei saa pitää kiinni mistään asiasta, ei mistään omista suunnitelmista elämänsä suhteen. vaikka joutuisit luopumaan aivan kaikesta, mitä olit elämällesi suunnitellut. ristin tie se on oman itsensä kuolemisen tie.

      • sama kuin viimeksi

        Tietäisitpä elämäni, niin voisit todeta, miten paljosta olen jo luopunut Jeesuksen tähden. Hän vie työnsä lupauksensa mukaisesti minussakin loppuun saakka. Tapahtukoon Jumalan tahto edelleen! Siunausta.

      • Jeesus on ovi kirjoitti:

        Jokaisen ihmisen uskoontulo on ilonaihe niin taivaassa kuin maassa uskovien kesken. Pääasia on, että syntinen tulee Jeesuksen luo parannusta tehden, niin kuin Sanassa kehotetaan.

        todella valtava ilon aihe kun ihminen saa ahtaanportin kautta Jeesuksen kohdata, jonka
        Jeesus saa vapauttaa synnin ja saatanan vallasta
        palvelemaan Elävää Jumalaa.

        surullista että ihmiset täällä synnyttävät lapsia
        niinkuin Jumalalle, johdattavat ihmisiä siis vale
        jeesuksen luo.

      • einel
        ArmiK kirjoitti:

        surullista että ihmiset täällä synnyttävät lapsia
        niinkuin Jumalalle, johdattavat ihmisiä siis vale
        jeesuksen luo.

        toinen ihminen voi antaa toisen ihmisen syntejä anteeksi. vain Jumala yksin voi ihmisen synnit antaa anteeksi ja vapauttaa Hänet synnin siteistä. Jumala Itse kutsuu syntisen ihmisen luoksensa ja saa ihmisessä kaipuun Jumalan tykö ja Jumalan edessä ihminen näkee oman syntisyytensä, eikä voi muuta kuin sydämestään huutaa: Jumala auta ja armahda minua. tai sitten:voitko Sinä Jumala antaa minulle anteeksi kaiken tuon pahan, mitä olen tehnyt...ja kun se huuto lähtee koko sydämestä, Jumala näkee ja kuulee sen ja vastaa.

        samoin Jumala Itse antaa ihmiselle Pyhän Henkensä. siinä ei välikäsiä-muita ihmisiä tarvita.

      • kokemuksesi
        ArmiK kirjoitti:

        todella valtava ilon aihe kun ihminen saa ahtaanportin kautta Jeesuksen kohdata, jonka
        Jeesus saa vapauttaa synnin ja saatanan vallasta
        palvelemaan Elävää Jumalaa.

        Sano miten itse olet kohdannut Hänet?

        Onko niin että ihmisellä ei ole mitään muuta tapaa tavoittaa Jeesuksen ohjausta kuin äänellisen tai kuvallisen kohtaamisen kautta?
        Ovatko he muutoin heitteellä?

      • kokemuksesi kirjoitti:

        Sano miten itse olet kohdannut Hänet?

        Onko niin että ihmisellä ei ole mitään muuta tapaa tavoittaa Jeesuksen ohjausta kuin äänellisen tai kuvallisen kohtaamisen kautta?
        Ovatko he muutoin heitteellä?

        sinäkin sitten kertoa miten olet Jeesuksen kohdannut?

        Sillä Jeesus ei ole pelkkä nimi, vaan sinä voit
        Hänet kohdata. Ja jos tätä kohtaamista ei ole tapahtunut et sinä Hänestä voi mitään tietää.
        Ja kun et sinä Häntä tunne niin ei Hänkään sinua
        omakseen tunne.

        Ensinnäkin olen ollut myös uskovainen ja uskonut
        Jumalaan ja Jeesukseen koko elämäni ajan, niinkuin
        nyt monikin sanoo uskovansa.

        Mutta se minulla on ollut aina silmieni edessä
        kun lapsena näin unen.
        Tästä unesta en muista tarkalleen kaikkea, mutta
        siinä oli minun kotiväki ja minä ja meidän luonamme seisoi valkopukuinen henkilö.
        Aamulla kun heräsin minulla oli ihmeellinen rauha
        todella hyvä olo. Ihmettelin mitä tämä on muistin
        unen ja silloin tiesin se oli Jeesus joka oli
        meidän keskellämme.

        Valtava kiitollisuus vallitsi sydämessäni jonkun
        aikaa. Olisin ollut valmis lähtemään Jeesuksen
        luo.
        Ennen tätä unta minä olin ollut sellaisessa käsityksessä että kaikki ovat tai ainakin suurin
        osa Jumalaan uskovia Taivaan Isän lapsia.

        Mutta kun minulle sitten valkeni että näin ei
        suinkaan ole, vaan se on vähäinen joukko joka
        on Uskossa Jumalaan.

        Tämä oli hyvin surullista tulla tuntemaan, ja
        näkemään.

        En tahtonut ymmärtää että todella on näin.
        Minussa alkoi kapina mieli nousta Jumalaa kohtaan.
        Miksi sinä olet ihmiset luonut ja kuitenkin sinä
        annat heidän elää noin jumalattomasti Sinusta
        mitään välittämättä.

        Kun minulla tätä kapina mieltä tuli, niin minun
        kiitokseni Jumalaa kohtaan vaimeni ja oloni myöskään ei ollut niin ihana enää.

        Elin aika ristiriitaista elämää. Jokin minussa
        veti Jumalan puoleen ja oma minä maailman puoleen.

        Yritin mennä kavereiden mukana näihin maallisiin
        rientoihin, mutta tunsin etteivät ne ole minun
        paikkojani. Oli tyhjää, oli ilotonta.

        Kuitenkin vaikka yritin mennä mukaan maailman
        menoihin, niin sisimmässäni minä huusin Jumalan
        puoleen että hän johdattaisi minut oikealle
        tielle ja ettei hän minua hylkäisi.

        Kun lapsena sain kokea sen Herran hyvyyden ja
        olin saanut ymmärtää, että Jumalalla on minulle
        tehtävä.

        Niin sisimmässäni oli taistelua, oma liha ja saatana vastaan Jumalan Henki.

        Tunsin miten ylpeä ja kova olen, miten aina teen
        Jumalan tahtoa vastaan, miten mieleni tahtoo
        muuta kuin mikä on Jumalan.

        Minä yritin ja yritin muuttaa itse itseäni yritin
        uskoa niinkuin uskoa tulee.

        Yritin tehdä sitä ja tätä että kelpaisin Jumalalle.

        Siis ainaista ponnistelua, ainaista lankeamista.

        Jumala tuntui olevan kuollut kohdallani.

        Mutta sitten sain kokea että tulen kohtaamaan
        todellisen vapahduksen ja kun tämä hetki koitti
        niin en epäuskoni tähden pystynyt Jeesuksen
        luo menemään.

        Ja kun tämä tilaisuus oli ohi mennyt minun kohdallani, niin sen, että olin nähnyt ennen tilaisuutta valkeuden miten pääsisin valoon, niin
        nyt jouduin pimeyteen, kuoleman pimeyteen.

        Se tuska oli valtava vaikka sekin oli kuin kuoleman tuskaa.

        Sitä ei sanoin voi kertoa.

        Jumala oli minut hylännyt lopullisesti.

        Elää vain piti vaikka olin kuollut ja kaikki ympä-
        rilläni oli kuollut.

        Itsaria en olisi pystynyt tekemään.

        Ihmettelin mitä elämästäni tulee, mitä teen
        ei ollut mitään tarkoitusta elämälläni.

        Olla piti, elää piti vaikka olin kuollut.

        Tällaisessa kuolemassa olin (tarkalleen en muista)
        n.3vuotta, kun sain kuulla (en korvin kuultavalla
        tavalla) palaa Minun tyköni Minulla on iankaikkisen elämän sanat.

        Kun nämä kuulin virkosin elämään, ne olivat ihanat
        sanat. Jumala ei ollut minua lopullisesti hylännytkään.

        Elämälleni tuli tarkoitus. Voin jälleen lukea
        Raamattua, kiitosmieli täytti sydämen.

        Mutta tämänkin jälkeen minussa alkoi vielä kapina
        Jumalaa kohtaan kun en voinut hyväksyä kaikkia
        asioita.

        Siis näin järkyttävä on ihminen, kapinoi
        Luojaansa vastaan, luullen itse olevan parempi
        tietävämpi, kaikinpuolin viisaampi jne...

        Mutta kärsivällinen ja pitkämielinen Jumala on ollut.

        Armon kurin kautta Hän on johdattanut, ohjannut
        lopulta valinnan paikalle vienyt.

        Sillä kaikkien kapinoiden, taisteluiden jälkeen
        Hän näytti kaksi porttia, avara tai ahdas valittava oli, oli Jumalan aika kohdallani.

        Ja kun Jumalan koulussa on ollut, hyvin tietää
        mikä seuraa kummankin portin takana, mutta
        kun liha on heikko eikä oma minä tahdo kuolemaa,
        niin todella on tuskaisaa kun näkee en minä
        pysty Jumalan tahdon tielle käymään, mutta
        tässä kun tulee se avun huuto; Herra armahda minua
        ole minulle armollinen, niin Hän kuulee ja ihminen
        saa kohdata Vapahtajansa Herran Jeesuksen ja saa
        Häneltä kuulla: sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Ja Hän vapauttaa synnin ja saatanan
        kahleista todelliseen vapauteen. Ja antaa
        Pyhän Hengen oppaaksi ja johdattajaksi kaikkeen
        Jumalan Totuuteen.

        "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on."

        Tämä ylläoleva Raamatun sanan Totuuskin on aivan
        totta.

        Jumalan aika on eri kuin ihmisen aika, tästäkin
        Jeesus sanoo näin: Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.

        joiden usko pohjaa raamatun ilmoitukseen so. Jumalan lupauksiin. Jotkut ovat saaneet lisäksi eräänlaisen ilmestyksen. Jotkut ovat saaneet näyn.

        Mikä sinun mielestäsi on sen oikean Uskon (huomaa iso alkukirjain!) syntymisen hyvä sanallinen ilmaisu, luonnehdinta. Tarkoitukseni ei ole sitoa Jumalan käsiä, kuinka voisinkaan, vaan kysyn sinulta, miten sinun tuntemasi ihmiset itse kertovat/luonnehtivat tämän uskoontulon tapahtuneen.

        mennä ohi Jeesuksen kehoituksen;
        "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."

        Eikä tämä ole minun itseni laatima tie siihen Uskoon jonka Jumala antaa.

        Huom. itsekkin yritin jotain muuta tietä.

        Niin huomautit (ei pahalla)siitä miten kirjoitan sanan Usko, sen Uskon joka on Jumalan synnyttämä
        isolla alkukirjaimella, niin olen kokenut että
        uskot on erotettava toisistaan, sillä niin paljon
        korkeampi on Jumalan antama Usko kuin ihmisen
        oma usko. Niillä on niin suuri ero kuin
        päivällä ja yöllä niin suuri ero kuin on valkeudella ja pimeydellä.

        Mitä noihin näkyihin ja ilmestyksiin tulee, niin
        on huomattava, että ne kaikki eivät suinkaan ole
        Jumalasta lähtöisin, sillä sielujemme vihollinen
        kyllä osaa matkia ja antaa suloisia näkyjä.

        Tämä edellä mainittu asia on todella kavala ja
        pettävä.

        Niin nyt voidaan sanoa, mistä tietää mikä on
        Jumalan antama, mikä tämän toisen herran antamaa.

        Jumalan antamat näyt ja ilmestykset eivät ole
        hurmahenkisiä jotka saavat ihmisen kaipaamaan
        yhä uudelleen jotain mahtavaa hurmosta, sellaista
        tilaa että pääsee pois arjen harmaudesta tai
        jotenkin vaikeasta elämästä.

        Jumalan näyt ja ilmestykset ovat Rauhan ja Rakkauden ilmoitusta jotka vievät ihmistä
        yhä lujemmin kiinni Jumalaan.

        Mitä tulee ihmisten kertomuksiin uskoon tulostaan,
        niin sitä toisen ihmisen kautta uskoon tulosta
        paljon puhutaan.
        Ja nämä ihmiset jotka ovat näitä uskovia synnyttäneet kerskaavat niin ja niin paljon
        on kauttani ihmisiä uskoon tullut.

        Se mitä itse tunnen Uskovia niin kyllä heillä
        kullakin oma ahdas porttinsa on ollut.
        Näin he myös ovat tulleet tuntemaan Jumalan
        Sanan Totuuden. Sana elää niiden elämässä
        jotka ovat ahtaan portin kautta Jeesuksen
        omiksi tulleet ja saaneet Pyhän Hengen johdattajaksi kaikkeen Jumalan Totuuteen.

        tässäkään sulkuihin laittamaani lisäystä isosta alkukirjaimesta huomautukseksi Sinulle, vaan se on muistutus Minulle itselleni siitä, mitä saksalainen kastepappini opetti:

        on vain yksi Usko, jonka Jumala vaikuttaa.

        Kanssasi on ollut ihan hyvä keskustella. En minä niin vähästä suutu tai pillastu, niin kuin olet aprikoinut monien palstalaisten suhtautuvan kirjoituksiisi. Yritän itse ajatuksen kanssa rauhassa näitä asioita miettiä. Sekin muuten on Herran istuttama halu, Herran siemenestä.

        hyvä.

        Mutta pyydä että Jumala sinua johdattaisi Totuutensa
        tielle.

        Sillä jos sinä kaikenmaailman ihmisoppeja kuuntelet
        Jumalan Totuus pysyy kaukana sinusta.

        Tuon aloituksen minkä olit tehnyt yhden papin saar-
        nan pohjalta niin ei asia ikävä kyllä ole noin.

        Ei ole kuin yksi ahdas portti josta on sisälle
        käytävä eikä niin että joka päivä jostakin
        tai useammastakin ahtaasta portista pitäisi sisälle käydä.

        että olen saanut sen suuntaista opetusta, en suinkaan omaksunut. Näitä asioita tutkin ja enimmäkseen hiljaa mietin.

        Kirjoitteluun antaa kannustinta esim. SofiaDaanin mielipide:

        "kuitenkin vielä armon aika ja sentähden näistä on ihan aiheellista keskustella, jotta näkisimme, jos emme todella olekaan Taivaaseen menossa.

        Eihän siis tule olla kyse toistemme härnäämisestä ja piikittelystä, vaikka kirjoitustaitomme siihen riittäisikin, vaan iankaikkisesta Taivaastahan nyt pitää olla kyse. Ja tienviitoista sinne."

        Miksi en saisi tätä taustaa vasten avausta tehdä? Olenhan painottanut, että en toitota sitä omana oppinani enkä käännytä kirjoitusteni taakse ketään.

        täytyy että liian hätäisesti annoin kommentin
        itse aloituksesta.
        Mutta kun tuon saarnan luin tuli todella murheellinen mieli, se on juuri näitä hienoja
        sanomia, hienoa, todella fiksua ihmisoppia jolla
        ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.

        Vaikka siellä onkin sanontoja Raamatun Sanasta.

        Juuri tällaisilla julistuksilla saadaan ihmiset
        pysymään syntisessä elämässään erossa Elävästä
        Jumalasta.

        Mutta tätä eivät näe ne joiden silmät ovat sokeita
        eivätkä voi ymmärtää ne joiden korvat ovat kuurot.

        Mutta todella mitä itse asiaan ahtaaseen porttiin
        tulee, niin täytyy sanoa, että se on se tärkein
        asia ihmisen elämässä että hän saa Jumalan armosta
        käydä sisälle ahtaasta portista saa kohdata
        Elävän Herran Jeesuksen.

        Ei ole Elävää Uskoa saatavana muualla kuin Elävän
        Herran Jeesuksen luona.

        Eikä Jumalan Sanaa voi ihminen oman järjen avulla
        ymmärtää, eikä Pyhää Henkeä voi omistaa kukaan
        muu kuin se jonka Jeesus itse on saanut puhdistaa
        kaikesta syntisaastasta kaikesta ihmisen omasta
        ja vapauttaa synnin ja saatanan vallasta.

        "kuitenkin vielä armon aika ja sentähden näistä on ihan aiheellista keskustella, jotta näkisimme, jos emme todella olekaan Taivaaseen menossa."

        Niin tämä on totta.

        Mutta tiedätkö ei Jumala omiaan epäuskoon jätä
        tässäkään asiassa

        " Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu."

        Tiedän että tällaisen lujan uskon Taivaan Isä
        tahtoo antaa jokaiselle joka Hänen luoksensa
        käy sillä otollisella ajalla.

        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."

        Tähän minä uskon, Jumalalla on oma aikansa ja
        uskon, että jokainen sen tulee itse tuntemaan.

        "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."

        "Eihän siis tule olla kyse toistemme härnäämisestä ja piikittelystä, vaikka kirjoitustaitomme siihen riittäisikin, vaan iankaikkisesta Taivaastahan nyt pitää olla kyse. Ja tienviitoista sinne."

        Tarkoituksenani ei ole piikitellä ketään,
        mutta kun minä näen minkä pahuuden vallassa
        eletään en voi olla "huutamatta".

    • en tiedä.

      Ilmoita itse minulle mitä tarkoitat.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      50
      2069
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1426
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1334
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      994
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe