Hurmahenkisyys helluntaissa vetoaa ihmisen tunteisiin ja aisteihin yleensä.
Tässä on menty suuresti harhaan, sillä käytäntö on osoittanut että hurmahengen vaikutukset
eivät ole olleet Raamatun Hengen hedelmiä tuottavia
vaan päinvastoin sielullista, riivaajien viisautta ja hedelmää kuten Raamattu itse opettaa.
Näitä sielullisia hedelmiä ovat; omavanhurskaus oppi, tekopyhyys, heikkojen jäsenten
sortaminen ja halveksiminen, henkilöön katsominen yleensäkin vaikka Raamattu siitä varoittaa
Itsensäkoroittaminen, väärä kielilläpuhuminen sekä kielten selittäminen, omien näkyjen esilletuominen
Jumalan nimessä, kyseenalaistamisen kieltäminen julistuksessa, profetoimisessa jne.
joukkokäyttäymiseen manipulointi, toisinajattelevien halveksunta ja syrjiminen.
Naisen alistamisen harha, on yksi suurimmista syrjimislinjoista.
Helluntaiherätys on lakioppia, jota yksikään ihminen ei pysty täyttämään.
Jäseniltä vaaditaan erilaisia suorituksia, kuten avioliitto sekä-erolait.Jäsenten yksityiselämään
puuttuminen ja sen ohjaaminen johdon taholta.Lahkohenkisyys on ilmeistä.
Henkien koettelun opetus on kokonaisuudessaan puuttunut koko helluntaiherätyksessä.
Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, mutta se ei koskaan ole kuulunut helluntaiherätyksen linjaan
vaan päinvastoin, kaikenlainen julistuksen kyseenlaistaminen on ollut täysin kiellettyä.
Lista on loputon.
Mitä uskon tulisi olla?
Uudestisyntyneen kristityn,
uskovan ydin on Jeesuksen Kristuksen sisällisessä tuntemisessa.
Se tapahtuu Jumalan sanan tuntemisen kautta.
Jos se puuttuu, puuttuu kaikki. Todellinen kasvu kristittynä on
kasvua Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18).
Se on tavallista ja arkista elämää luottamuksessa Jeesuksen lupauksiin
iankaikkisesta elämästä. Se on päivittäistä elämää syntien anteeksiantamuksessa.
Se on kamppailua uskon säilyttämiseksi loppuun asti.
Hurmoshenkinen helluntaiherätys
15
733
Vastaukset
- Mattias Vaas
Tämä oli tyhjentävästi sanottu. Kaikki on muuttunut ja muutettu ihmisten mielen mukaiseksi ja ihmisille sopivaksi kauppatavaraksi jota itsekukin saa nykyään ostaa. Uskoa myydään ja kaupitellaan ansioista ja rahasta. Noita- Simonin- kultti on vallannut kristillisyyden nimellä kulkevan rahvaan. Evnkeliumin alkuperäinen tarkoitus on unotunut, ei siitä puhuta enää Jumalan Voimana, vaan sitä myydään Raamatunlauseilla höystettyinä taikatemppuina.
- frihet
Tuossa kirkon metsän harvennus hommissa näyttää rahan haju leviävän, kun kiistat vain syvenevät ja johan ne täälläkin päin möivät, noita kesä-toppia alennus hinnoin.
Kyl ne kirkolliset on melko kauppallista porukkaa, kunhan eivät kiini vain jäis, vaikka verotuksen osalta.
- raamatun mukaan
Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
1. Tim. 2:11
Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
1. Tim. 2:12
mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
1. Tim. 2:14
eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
1. Tim. 6:3
Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,- Mattias Vaas
On ollut kautta aikojen. Vieläkin vedotaan Paavalin kuuluisiin sanoihin, joita miespuoliset käyttävät melkein kuin vetona. Kristillinen näkemys naisten hiljentämisestä on lähinnä naisen pelon uhka. Mitä nainen voi paremmin kuin mies? Unohdetaan kuitenkin se, että Jumala ei katso mieheen eikä naiseen, vaan ihmiseen joka suostuu tekemään Jumalan kaikkivaltiaan tahdon. Kuka sen tahto-asian parhaiten arvioi, kuin Jumala itse? Siis! Miksi sivuseikoista tehdään pääasioita?
- teki!!!
"Mitä uskon tulisi olla?
Uudestisyntyneen kristityn,
uskovan ydin on Jeesuksen Kristuksen sisällisessä tuntemisessa.
Se tapahtuu Jumalan sanan tuntemisen kautta.
Jos se puuttuu, puuttuu kaikki. Todellinen kasvu kristittynä on
kasvua Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa (2 Piet 3:18).
Se on tavallista ja arkista elämää luottamuksessa Jeesuksen lupauksiin
iankaikkisesta elämästä. Se on päivittäistä elämää syntien anteeksiantamuksessa.
Se on kamppailua uskon säilyttämiseksi loppuun asti."
Tässä on toki oikeita elementtejä mukana, mutta jollakin tavalla tästä jää puuttumaan eräs oleellinen ja tärkeä asia. Tiedätkö sinä, että Uudesti syntymisen yhteydessä tulevat Jumalan lapsen oikeudet ja Jumalan voima.
Jeesus on tärkein, sillä ei ole pelastusta ilman Häntä, mutta on tärkeää tietää, että Jeesuksen kautta me saamme synnit anteeksi ja synnymme uudeksi ylhäältä vedestä ja Hengestä ja näin tulemme Jumalan voiman piiriin, eli alkeisvoimilla ei ole meihin enää valtaa.
Opetat ikään kuin luterilaisella suulla usein opetetaan, Jumalan kuvasta, ei elävästä Jumalasta, nöyrästi ja Raamattua tuntien, mutta Jumalan voiman jätät poissa.
Evankeliumi on ilosanoma ja me saamme voiman tulla Jumalan lapsiksi Jumalalta, eikä meidän elämämme ole alituista kamppailemista, vaan iloista elämistä, sillä mehän uskomme ilosanoman ja siksi elämme Sanan mukaista elämää, huom. Jumalan voimassa, emme omassa voimassamme.
Tokin kamppailun aikojakin on, varsinkin uskontien alkumetreillä, jolloin me mielummin noudattaisimme lihamme tahtoa, kun Jumalan Hengen tahtoa, mutta saamme voiman kasvaa kuuliaisuuteen Jeesuksessa ja näin pääsemme Jumalan lapsen lepoon.
Miksi ihmeessa puhutaan niin paljon siitä, mitä itse tehdään tai pitää tehdä, missä on ymmärrys, että Jeesus on kaiken puolestamme tehnyt ja me elämme täytetyssä työssä ja toimimme Hänessä. Me siis elämme Jumalan Hengessä, me jotka sydämestämme uskomme Jeesukseen, emmekä hae itsellemme kunniaa, sillä tiedämme lihallisuutemme olevan synninorja, jos emme kuoleta sitä Jumalan Hengellä ja siihen saamme voiman Jumalalta, jos uskomme.
Ilman Jumalan voimaa, emme kykene mihinkään taivastiellä. Siksi emme perusta ansioon, vaan armotyöhön ja sen kautta saatavaan uskonlahjaan
ja sitä seuraavaan Jumalan voimaan.- Mattias Vaas
Evankeliumi on loppuun asti Jumalan Voima!
Minä elän kristittynä helluntailaisena tai luterilaisena tai baptistina Ilosanoman Voimasta!
Siitä, että olen syyttömäksi julistettu, ilman tekoja ja ansioita, kaikki on minulle lahjaa!
Kristus kuoli, että saan Elää. Enää en elä tätä omaa itsekästä tahtoani toteuttaen, vaan yhdessä Ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa minun vanha ihmiseni kuoli; ja edelleenkin kuoletetaan jokapäiväisessä katumuksessa ja eletään parannuksessa. Minun tahtoni on nýt se mitä Jumala tahtoo. Se on se, että heikkona ja vajavaisena ja tavallisena ihmisenä, muitten silmissä mitättömänäkin, saan palvella lähimmäistäni, Jumalan armon voimasta, pelastuksen voimasta evankeliumin ilosanoman voimasta. Ei pakosta ja vaatimuksesta, vaan siksi että vapaasta tahdostani haluan olla lähimmäiselle lähimmäinen. - se salaisuus
Mattias Vaas kirjoitti:
Evankeliumi on loppuun asti Jumalan Voima!
Minä elän kristittynä helluntailaisena tai luterilaisena tai baptistina Ilosanoman Voimasta!
Siitä, että olen syyttömäksi julistettu, ilman tekoja ja ansioita, kaikki on minulle lahjaa!
Kristus kuoli, että saan Elää. Enää en elä tätä omaa itsekästä tahtoani toteuttaen, vaan yhdessä Ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa minun vanha ihmiseni kuoli; ja edelleenkin kuoletetaan jokapäiväisessä katumuksessa ja eletään parannuksessa. Minun tahtoni on nýt se mitä Jumala tahtoo. Se on se, että heikkona ja vajavaisena ja tavallisena ihmisenä, muitten silmissä mitättömänäkin, saan palvella lähimmäistäni, Jumalan armon voimasta, pelastuksen voimasta evankeliumin ilosanoman voimasta. Ei pakosta ja vaatimuksesta, vaan siksi että vapaasta tahdostani haluan olla lähimmäiselle lähimmäinen.piilee. Sen salaisuuden tuntijat ovat Jumalan voimassa ja viisaudessa, eivät omassa voimassa tai viisaudessa.
Julistetaan ilosanomaa!!!
- osa väärää
Jumalan armoa ei pidä kääntää irstaudeksi.
se mitä olen vuosia käynyt helluntaiseurakunnassa, siellä ei ole koskaan yksityiselämääni puututtu. eikä paljon kenenkään muunkaan. tällöin synti pääsee aivan vapaasti riehumaan uskovaisten keskuudessa. koska pastoritkaan eivät enää syntiä synniksi tuomitse. tällöin eletään väärän armon alla!!!
siinähän se onkin, ettei meidän pidä elää ihmisille mieliksi ja ihmisten silmille mieliksi vaan Jumalalle mieliksi. omien tekojen avulla emme taivaaseen pääse, mutta sitä mukaa kun kuolema saa meissä enemmän valtaa, sitä mukaa me muutumme. Jeesuksen kaltaisiksi. Jumalan tarkoitus ei ole käännämme Hänen armonsa irstaudeksi, että kun olemme Jumalalta (huom! Jumalalta EI ihmisiltä) sy nnit anteeksisaaneet jatkaisimme synnin tekemistä!ja vielä puolustelisimme sitä.
ei niin. vaan meidän tulee kuolla itsellemme ja omalle elämällemme. olla valmiit luopumaan aivan kaikesa, siis aivan kaikesta! uutta viiniä EI voida laskea vanhoihin leileihin!
ja uusi viini EI ole sitä mitä ns. torontolaisuudessa sanotaan uudeksi viiniksi. tätä Raamattu ei tarkoita vaan Pyhää Henkeä. toronlaisuuden eksyttävä saatanan henki ei sitä ole! se, joka on tuossa mukana osallistuu hengelliseen haureuteen ja yhtyy porttoon. lue Ilmestyskirjaa! ehkäpä Herra selittää sinulle mitä sanoin.
porton haureuden viiniä valitettavasti monet uskovatkin juovat. siis hengellisen haureuden.
ottakaa vain vielä oppia ihmisiltä vaikka Pyhä Henki sanoi, että kun Hän tulee Hän Itse johdattaa teidät koko Totuuteen!!!
Jeesus sanoi, joka ei ota ristiänsä ja seuraa Häntä ei voi olla Hänen opetuslapsensa. ja joka säilyttää elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä Hänen tähtensä, löytää sen!
tuota on todellinen Jeesuksen seuraaminen! se ei ole mahtavissa ylistyssessioissa olemista, mahtavien kokemusten hakemista, siitähän se liha tykkää! voi kun kaikilla on niin mukavaa, nyt te nauratte mutta...
ostakaa rahatta, ostakaa hinnatta. Totuus ei ole rahalla myytävänä.- jatkoa
ei luterilainen kirkko ole sen parempi...siellä jaetaan armoa armon päälle. ettei vain kukaan vahingossakaan tuntisi pistosta sydämessään ja tekisi parannusta Jumalan edessä.
vaikka luterilaisessa kirkossa opetetaan lähes kaikki pääsevät taivaaseen ja turvataan lapsikasteeseen, eikä elävään Jumalaan niin eikö tämä ole mitä pahin eksytys?
Ainakin minulle on tullut selväksi mielipiteesi helluntaiherätyksestä. Eikä se kovin hyvältä näytä. Jos tuo kaikki mitä olet tällä palstalla väittänyt pitäisi paikkansa helluntaiseurakunnista ja minun koti seurakunnassa, olisin aikoja sitten eronnut seurakunnastani. Mutten tällaiseen tilanteeseen ole vielä joutunut. Minusta helluntaiseurakunta on hyvä koti jokaiselle uskovalle. Ja voin suositella.
Välillä tulee mieleen kysymys; näetkös mitään hyvää helluntaiherätyksessä?- naiskanttori
kanttori (nais) polkee täällä jo ihan hulluna polkimiaan:
ooon armo-o suuuuuri iiihmeineeen. se muutti-i sydämeeeeeeen..mää kuuro sokea sain iiihmeen kokea, NYT kuulla-a nähdä saaaan.
*tää armo-o pooooisti tuomi-oon* toi rauha-an tunto-hooooon. >sen hetken muistan ain, kun herran armon sain, NYT siihen luotan vaaaain- Lääninhallituksen virkailija
Siellä pilkkaa jälleen!Kyllä se naiskateus toista naista kohtaan on kova pala niellä.Niin kova ettei oma taitoa hillitä itseään.Tyypillistä, tyypillistä!
- todé
Lääninhallituksen virkailija kirjoitti:
Siellä pilkkaa jälleen!Kyllä se naiskateus toista naista kohtaan on kova pala niellä.Niin kova ettei oma taitoa hillitä itseään.Tyypillistä, tyypillistä!
että tode ei ole niitä naisia, jotka omaavat kateuden lahjan.
ja tottapuhuen en näe rean ulosanneissa mitään kadehtimista. päinvastoin, en haluaisi omata vastaavanlaista kykyä lähestyä helluntailaisuutta vain ja ainoastaan negatiivisessa hengessä.
mikä sinun mielestäsi on kadehdittavaa hänen manipuloivissa kirjoituksissaan? onko dominoivan manipuloimisen taito jollakin tavalla kadehdittavaa?
jos ketä tahtoisin oikein kadehtia, niin sellaista ihmistä, uskovaakin, joka osaa lausua sanansa AINA rakentavassa hengessä. sellaisia on hyvinkin olemassa. täälläkin olen joskus sellaisen olion "nähnyt".
- Oleminunelämäniohjaksissa
Turha siihen on kravattia kiristelevien vanhimmostojenkaan puuttua. Ilman Jeesusta kuin ei voi tuottaa elämän Hedelää jonka sekin tekee Herra. Ilman että oksa on puussa ei synny hedelmää. ja ei siinä puussa kukaan pysy ellei Herra oksasta siihen! oletteko te koskaan ajateleet että "uskomme alkaja ja TÄYTTÄJÄ"
- uskonsankari
-ensiksi on sanottava että Reealla toimii hyvin tämä arvostelun armolahja..
ja toiseksi se että hurmoksellisuus on ihan Raamatullista kunhan se on vaaan oikeaa,hurmoksellisuutta,-näin voimme vanhan liiton kirjoista jo lukea..
-on olemassa myöskin oikeita Hengen hedelmiä !
-Jeesus ei tullut kumoamaan Jumalan lakia vaan täyttämään sen ja todellisuudessa Pyhän Hengen laki on paljon tarkempi, kuin kirjoitettu laki !
-jos ihminen sydämestään noudattaa Jumalan SAnan ohjeita ja esim.avioliitossa molemmat, osapuolet , niin ongelmia tuskin, syntyy..
-ongelmat syntyvät ihmisen lihallisen heikkouden tähden ja tämä tarvis, ymmärtää, ajoissa mm.avioliittoasioissa !
-ja on olemassa srk:a joissa kyllä koetellaan Henget !
-lopusta tekstistäsi voidaan olla yhtä,-mieltä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816