Naispapit

lestalioisuudessa

on tulevaisuutta. Ei ole mitään syytä epäillä, että kehitys maailmansuuntaan loppuisi tähän. Viisikymmentä vuotta sittten lestadiolaisuus oli jotain ihan muuta kuin tänäpäivänä. Kun katsoo tämän päivän nuoria tulee väistämättä mieleen, että teille usko on kuin mikä tahansa muu hatrrastus. Partio tai urheilu tms. Sellainen "uskonpalo" ja uskon todeksi eläminen on poissa. Te oletatte, että usko ja pelastus on perittyä omaisuutta, jonka kerran saatuaan omistaa hamaan hautaan saakka. Rakkaaat nuoret ja miksei vanhemmatkin, TEHKÄÄ PARANNUS ja pyytäkää syntinne anteeksi. Senjälkeen tuntuu kuin olisi juuri rakastunut ja niinhän se onkin. Usko ei ole rutiinia! Se, että käy kerran viikossa seuroissa ei PELASTA! Älkää näperrelkö jonninjoutavuuksien kimpussa vaan etsikää ELÄVÄÄ JUMALAA! PELASTUS ON HENKILÖKOHTAINEN ei kollektiivinen. On aivan sama kuka siellä pöntössä saarnaa (nainen tai mies!) jos teillä ei ole elävää uskoa. Epäolennaisilla dogmeilla te kadotatte iänkaikkisen elämänne! Rukoillaan kaikki yhdessä, että JUMALA päivittäisi uskomme!

39

3018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MAKOUILIJA

      VIISAAT MAKAAVAT YNNÄ TYHMÄIN KANSSA, RAJA ELÄVÄN JA KUOLLEEN VÄLILLÄ KULKEE ELÄVÄSSÄ SEURAKUNNASSA.

    • Vakavampi kristitty

      tekstissäsi, paitsi sen, että minulle ei kelpaa naispapit, koska se ei ole Pyhän Raamatun mukaista. Paavali on kyllin selvästi ilmoittanut Jumalan tahdon tässä asiassa; kysymys on vain siitä, kuulemmeko enemmin Jumalaa ja hänen lähettilästään Paavalia, vaiko ihmissäädöksiä, kuten kirkolliskokouspäätöksiä, jotka noudattelevat kansan enemmistön mielipiteitä; tässä kansa johtaa kirkkoa, eikä kirkko kansaa!
      Itse uskon, että niin kauan kuin elävä henki säilyy kristillisyydessä, ei naispappeus siellä pääse käytäntöön opetustoimessa ja saarnavirassa. Hengellisesti kuolleet kirkkokunnat saavat tehdä omat tiensä heitä tyydyttäväksi, mutta me kristityt emme tahdo seurata heitä heidän eksytyksissään.

      • jeaz

        Lainaus:
        "Hengellisesti kuolleet kirkkokunnat saavat tehdä omat tiensä heitä tyydyttäväksi, mutta me kristityt emme tahdo seurata heitä heidän eksytyksissään."

        Siinä sitä taas tuomarin nuijalla paukutellaan. Kaipa oikein "vakavampi kristitty" sen tietää kuka on hengellisesti köyhä ja kuka taas oikeanlainen kristitty ja voi tätä tuomarin hommaa hoidella. Olin vaan aina luullut ettei se ole ihmisten hommia. Ehkä minäkin ymmärrän paremmin sitten joskus jos minusta tulee tarpeeksi vakava kristitty. Vielä olen vaan tavallinen tallaaja.

    • "pelastumiskysymys"

      Totuus on, että jo tänäpäivänä lestadiolaisissa on naispappeuden kannattajia. Lähinnä naisia!

      • Todellinen VL:ä ei ole naispappeuden kannataja. Tällaistä en ole edes kenenkään suusta kuullut elävässä uskossa.

        ”Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin (Jumalan) lakikin sanoo”(1.Kor.14:33-34). Tämä on vielä Herran käsky (Jae.37). Uusikäännös sanoo: ”joka tätä ei tunnusta, Jumalakaan ei tunnusta häntä (jae.38).Edelleen: ”mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä”(1.Tim.2:12). Tämä on niin selvä asia, ettei tässä tarvittaisi edes Pyhää Henkeä. Kyllä yksi harha poikii ja tietää muitakin harhoja.

        Myöskin Juudaksen tilalle apostoliksi, tuli valita nimenomaan mies (Apt.1:21).

        Jokainen voi Raamatusta lukea syitä miksi nainen ei voi opettaa missään pyhien seurakunnantilaisuudessa. Tässä yhteydessä esiintyi seuraavat syyt: Naisten tulee olla miehilleen alamaisia, koska Jumalan laki näin kertoo.

        Muistuttaisin vielä että raamattu ei salli naisen opettajana toimimista seurakunnassa. Tämän kiellon rikkominen vie seurakunnalta siunaukset ja johdattaa vielä suurempiin luopumuksiin.
        Kaitsijan tulee olla mies.Tiit.1:5-6."jos olisi nuhteeton yhden vaimon mies...."
        "Niin tulee seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies...." 1.Tim.3:2
        "Mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä..."Tim.2:12.
        "Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo."1.Kor.14:32-34.
        Nainen ei saa opettaa koska hänet petettiin ensin.
        "eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen."1.Tim.2:14. ja Aadam luotiin ensin.1.Tim.2:13.
        Niitä varten jotka eivät halunneet totella, Paavalilla oli sana.
        "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.1.Kor.14:37-38.
        Herran käsky velvoittaa uskovia tottelemaan korostamalla asian tärkeyttä.
        Naisen opetuskielto (1.Tim.2:12) perustuu niin moneen kohtaan, ettei ole epäilystäkään että se on Jumalan tahto.
        Perustelut siihen ovat selvät raamatussa.
        1. Mies luotiin ensin (1.Kor.11:8,1.Tim.2:13)
        2. Nainen lankesi ensin (2.Kor.11:3,1.Tim.2:14)
        3. Mies on naisen pää (1.Tim.3:4,1.Kor.11:39,Kol.3:18,Efe.5:23.)
        Ainoastaan miehet toimivat apostoleina ja opettajina.
        Apt.1:21, Tit.1:6, 1.Tim.3:2,12
        Paavali osoitti suoran kehoituksen meille.
        "Jos kuitenkin viivyn, saat tästä tietää, miten tulee käyttäytyä Herran huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."1.Tim.3:15

      • weha kirjoitti:

        Todellinen VL:ä ei ole naispappeuden kannataja. Tällaistä en ole edes kenenkään suusta kuullut elävässä uskossa.

        estää seurakuntalaisia puhumasta asioista suoraan! Viisikymmentä vuotta sitten ei yhdelläkään lestadiolaisnaisella ollut permanenttia. Ei todellisuus muutu sillä, että ummistaa silmänsä ja korvansa! En tietenkään hyväksy naispappeutta, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että seurakuntamme "maallistuvat". Te jotka ummistatte silmänne ja korvanne olette edesauttamassa juuri "maailman hapatuksen" pesiytymistä seurakuntiimme. Raamattukin sanoo: Valvokaa...

      • totuus esiin
        weha kirjoitti:

        Todellinen VL:ä ei ole naispappeuden kannataja. Tällaistä en ole edes kenenkään suusta kuullut elävässä uskossa.

        ”Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin (Jumalan) lakikin sanoo”(1.Kor.14:33-34). Tämä on vielä Herran käsky (Jae.37). Uusikäännös sanoo: ”joka tätä ei tunnusta, Jumalakaan ei tunnusta häntä (jae.38).Edelleen: ”mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä”(1.Tim.2:12). Tämä on niin selvä asia, ettei tässä tarvittaisi edes Pyhää Henkeä. Kyllä yksi harha poikii ja tietää muitakin harhoja.

        Myöskin Juudaksen tilalle apostoliksi, tuli valita nimenomaan mies (Apt.1:21).

        Jokainen voi Raamatusta lukea syitä miksi nainen ei voi opettaa missään pyhien seurakunnantilaisuudessa. Tässä yhteydessä esiintyi seuraavat syyt: Naisten tulee olla miehilleen alamaisia, koska Jumalan laki näin kertoo.

        Muistuttaisin vielä että raamattu ei salli naisen opettajana toimimista seurakunnassa. Tämän kiellon rikkominen vie seurakunnalta siunaukset ja johdattaa vielä suurempiin luopumuksiin.
        Kaitsijan tulee olla mies.Tiit.1:5-6."jos olisi nuhteeton yhden vaimon mies...."
        "Niin tulee seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies...." 1.Tim.3:2
        "Mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä..."Tim.2:12.
        "Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo."1.Kor.14:32-34.
        Nainen ei saa opettaa koska hänet petettiin ensin.
        "eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen."1.Tim.2:14. ja Aadam luotiin ensin.1.Tim.2:13.
        Niitä varten jotka eivät halunneet totella, Paavalilla oli sana.
        "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.1.Kor.14:37-38.
        Herran käsky velvoittaa uskovia tottelemaan korostamalla asian tärkeyttä.
        Naisen opetuskielto (1.Tim.2:12) perustuu niin moneen kohtaan, ettei ole epäilystäkään että se on Jumalan tahto.
        Perustelut siihen ovat selvät raamatussa.
        1. Mies luotiin ensin (1.Kor.11:8,1.Tim.2:13)
        2. Nainen lankesi ensin (2.Kor.11:3,1.Tim.2:14)
        3. Mies on naisen pää (1.Tim.3:4,1.Kor.11:39,Kol.3:18,Efe.5:23.)
        Ainoastaan miehet toimivat apostoleina ja opettajina.
        Apt.1:21, Tit.1:6, 1.Tim.3:2,12
        Paavali osoitti suoran kehoituksen meille.
        "Jos kuitenkin viivyn, saat tästä tietää, miten tulee käyttäytyä Herran huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."1.Tim.3:15

        Esikoislestadiolaisuudessa on opetus, että kun naispappi on alttarilla, niin silloin on meidän paikka kirkossa tyhjä.

        Vanhoilliset hääräävät naispappien kanssa ja ottavat heiltä ehtoollista, ei ihme, että Heikan mietintö on mennyt läpi.

        Menin kerran naapuri seurakuntaan kun siellä oli rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Ihmettelin, kun nainen oli liturgina. Minun olisi tietysti pitänyt lähteä pois, mutta jäin kuuntelemaan mitä lestadiolaisella papilla oli sanottaa. Ei olisi tarvinnut jäädä, ei ollut eroa muihin palkkapaimeniin.

      • kiistelkö turhista

        Voisiko Weha mennä sinne VL:ien palstoille?

        On selvää, että naispappeuden kannatusta on. Se on piilossa.
        Ei ihminen siitä joudu kuolleeseen uskoon, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään.

        Paljon pahempi asia on VL:en harhainen ehtoollisoppi, jossa kielletään Jumalan sanalta voima julistaa armoa.
        Vaaditaan erityisiä päästösanoja, vaikka evankeliumi ei ole sidottu erityisiin sanoihin, vaan kaikki saarna Kristuksen sovitustyöstä on saarnaa syntien anteeksiantamisesta.

      • koppavaa puhetta
        totuus esiin kirjoitti:

        Kuvottavaa tekstiä.

        Millä oikeudella sinä leimaat pappeja palkkapaimeksi?

        Todellisuudessa se paikka on kirkossa ollut tyhjä naispapista huolimatta. Siksi kovaa on ollut kirkon ja pappien vastainen propaganda.

        Jos lapinvanhin aloittaa saarnansa sanomalla "kirkko on hengellinen saaste", ei Pyhän Hengen valkeutta niistä sanoista hakemallakaan löydä.
        Kyllä LLL oli kokonaan eri linjoilla.

        Sitten tämä valheellinen propaganda ehtoollisesta ja ehtoollisrukouksesta. Hengellisen kypsymättömyyden ja ylpeyden tuotosta koko ongelma.

      • kiistelkö turhista kirjoitti:

        Voisiko Weha mennä sinne VL:ien palstoille?

        On selvää, että naispappeuden kannatusta on. Se on piilossa.
        Ei ihminen siitä joudu kuolleeseen uskoon, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään.

        Paljon pahempi asia on VL:en harhainen ehtoollisoppi, jossa kielletään Jumalan sanalta voima julistaa armoa.
        Vaaditaan erityisiä päästösanoja, vaikka evankeliumi ei ole sidottu erityisiin sanoihin, vaan kaikki saarna Kristuksen sovitustyöstä on saarnaa syntien anteeksiantamisesta.

        Tässä taas huomaa meidän "hyvyytemme" = tyhmän ylimielisyytemme = nikkaroinnin ja jaarituksen = Jumalan käskyistä piittaamattoman kovakorvaisuutemme. Tämäkin keskustelu on kääntynyt jo juorujen ja mutu-asteelle. Elikkä suomeksi: pääasiasta on pompattu mitättömiin sivulauseisiin ja toisten haukkumiseen. Nyt jo mittaillaan ja kerskaillaan ketkä ovat parhaita uskovaisia. Muistakaa, että meissä kenessäkään ei ole mitään hyvää ilman Jumalan armoa ja syntien anteeksisaamista. Muistakaa rakkaat sisaret ja veljet: kuljemmepa seuroihimme minkä kyltin alla olevasta ovesta tahansa, se ei meitä pelasta. Meidät pelastaa vain JUMALAN ARMO ja SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMUS. Onko taas tässäkin keskustelussa käyvä, että malka (=hirsi) silmäiset etsivät roskaa naapurin silmästä!! Eihän lestadiolaisen tarvitsematta poikkeuksetta olla TYHMÄ vaikka maailmanihmiset ihmiset niin usein tuntuvat ajattelevankin.

      • Vähäjärkisten kammarista
        koppavaa puhetta kirjoitti:

        Kuvottavaa tekstiä.

        Millä oikeudella sinä leimaat pappeja palkkapaimeksi?

        Todellisuudessa se paikka on kirkossa ollut tyhjä naispapista huolimatta. Siksi kovaa on ollut kirkon ja pappien vastainen propaganda.

        Jos lapinvanhin aloittaa saarnansa sanomalla "kirkko on hengellinen saaste", ei Pyhän Hengen valkeutta niistä sanoista hakemallakaan löydä.
        Kyllä LLL oli kokonaan eri linjoilla.

        Sitten tämä valheellinen propaganda ehtoollisesta ja ehtoollisrukouksesta. Hengellisen kypsymättömyyden ja ylpeyden tuotosta koko ongelma.

        oli, kuten hän itse asian ilmaisee pääteoksensa "Hulluinhuonelainen" kappaleessa "Kuollut usko": Sellainen huora on vallitseva valtiokirkko. Se väittää olevansa Herran valittu morsian, ja kuitenkin antaa egyptiläisten huorimiesten ( maailman ) puserrella rintojaan.

        Myös pietismin perustaja F.J.Spener oivalsi selkeästi luterialaisen kirkon syvän tapainturmeluksen, joka aiheutui kuolleesta uskosta. Hänkin yritti puhaltaa uutta elämää kuolleisiin luihin, mutta sai, kuten tavallista,aidoilta luterialaisilta kerettiläisen nimen.

        Kirkko oli ihan erilainen LLL:n aikana. Ei ollut naispappeutta, ei hyväksytty aborttia, ei avoliittoja, eikä esiaviollisia suhteita. Tässä jotain mitä äkkiä tuli mieleen. Silti LLL sanoi Vapahtajan sanoilla pappeja sokean kansan sokeiksi taluttajiksi ja palkkapaimeniksi, jotka pakenevat kun susi tulee seurakuntaa raatelemaan. Hän puhui paljon viinahukasta, joka oli hukuttaa koko lapin kansan, koska papit ja lukkaritkin olivat juoppoja ja jopa viinakauppiaita.

        Mistä nykyset papit varoittavat? Ei mistään,joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta sellaisia syytetäänkin suvaitsemattomiksi ja uhataan viralta pois panolla.

      • weha kirjoitti:

        Todellinen VL:ä ei ole naispappeuden kannataja. Tällaistä en ole edes kenenkään suusta kuullut elävässä uskossa.

        ”Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin (Jumalan) lakikin sanoo”(1.Kor.14:33-34). Tämä on vielä Herran käsky (Jae.37). Uusikäännös sanoo: ”joka tätä ei tunnusta, Jumalakaan ei tunnusta häntä (jae.38).Edelleen: ”mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä”(1.Tim.2:12). Tämä on niin selvä asia, ettei tässä tarvittaisi edes Pyhää Henkeä. Kyllä yksi harha poikii ja tietää muitakin harhoja.

        Myöskin Juudaksen tilalle apostoliksi, tuli valita nimenomaan mies (Apt.1:21).

        Jokainen voi Raamatusta lukea syitä miksi nainen ei voi opettaa missään pyhien seurakunnantilaisuudessa. Tässä yhteydessä esiintyi seuraavat syyt: Naisten tulee olla miehilleen alamaisia, koska Jumalan laki näin kertoo.

        Muistuttaisin vielä että raamattu ei salli naisen opettajana toimimista seurakunnassa. Tämän kiellon rikkominen vie seurakunnalta siunaukset ja johdattaa vielä suurempiin luopumuksiin.
        Kaitsijan tulee olla mies.Tiit.1:5-6."jos olisi nuhteeton yhden vaimon mies...."
        "Niin tulee seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies...." 1.Tim.3:2
        "Mutta minä en salli, että nainen opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä..."Tim.2:12.
        "Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo."1.Kor.14:32-34.
        Nainen ei saa opettaa koska hänet petettiin ensin.
        "eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen."1.Tim.2:14. ja Aadam luotiin ensin.1.Tim.2:13.
        Niitä varten jotka eivät halunneet totella, Paavalilla oli sana.
        "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.1.Kor.14:37-38.
        Herran käsky velvoittaa uskovia tottelemaan korostamalla asian tärkeyttä.
        Naisen opetuskielto (1.Tim.2:12) perustuu niin moneen kohtaan, ettei ole epäilystäkään että se on Jumalan tahto.
        Perustelut siihen ovat selvät raamatussa.
        1. Mies luotiin ensin (1.Kor.11:8,1.Tim.2:13)
        2. Nainen lankesi ensin (2.Kor.11:3,1.Tim.2:14)
        3. Mies on naisen pää (1.Tim.3:4,1.Kor.11:39,Kol.3:18,Efe.5:23.)
        Ainoastaan miehet toimivat apostoleina ja opettajina.
        Apt.1:21, Tit.1:6, 1.Tim.3:2,12
        Paavali osoitti suoran kehoituksen meille.
        "Jos kuitenkin viivyn, saat tästä tietää, miten tulee käyttäytyä Herran huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus."1.Tim.3:15

        "eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen."

        Aadamia ei siis petetty, toisin sanoen hän suostui vapaaehtoisesti tekemään synnin Jumalaa ja hänen käskyänsä vastaan...

      • että mielestäni
        souvat kirjoitti:

        Tässä taas huomaa meidän "hyvyytemme" = tyhmän ylimielisyytemme = nikkaroinnin ja jaarituksen = Jumalan käskyistä piittaamattoman kovakorvaisuutemme. Tämäkin keskustelu on kääntynyt jo juorujen ja mutu-asteelle. Elikkä suomeksi: pääasiasta on pompattu mitättömiin sivulauseisiin ja toisten haukkumiseen. Nyt jo mittaillaan ja kerskaillaan ketkä ovat parhaita uskovaisia. Muistakaa, että meissä kenessäkään ei ole mitään hyvää ilman Jumalan armoa ja syntien anteeksisaamista. Muistakaa rakkaat sisaret ja veljet: kuljemmepa seuroihimme minkä kyltin alla olevasta ovesta tahansa, se ei meitä pelasta. Meidät pelastaa vain JUMALAN ARMO ja SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMUS. Onko taas tässäkin keskustelussa käyvä, että malka (=hirsi) silmäiset etsivät roskaa naapurin silmästä!! Eihän lestadiolaisen tarvitsematta poikkeuksetta olla TYHMÄ vaikka maailmanihmiset ihmiset niin usein tuntuvat ajattelevankin.

        useat sortuvat hengelliseen ylpeyteen, joka varmasti ei ole Jumalasta.
        Silloin kun ollaan tuomitsemassa Jeesukseen uskovia ihmisiä jopa kadotukseen, ollaan itse harhateillä.
        "sillä tuomiolla kuin tuomitsette, teidät tuomitaan.." jotenkin näin...
        Rakkaudesta tunnetaan oikeat opetuslapset. Vihollistakin on käsketty rakastamaan.

      • kokonaan toinen
        Vähäjärkisten kammarista kirjoitti:

        oli, kuten hän itse asian ilmaisee pääteoksensa "Hulluinhuonelainen" kappaleessa "Kuollut usko": Sellainen huora on vallitseva valtiokirkko. Se väittää olevansa Herran valittu morsian, ja kuitenkin antaa egyptiläisten huorimiesten ( maailman ) puserrella rintojaan.

        Myös pietismin perustaja F.J.Spener oivalsi selkeästi luterialaisen kirkon syvän tapainturmeluksen, joka aiheutui kuolleesta uskosta. Hänkin yritti puhaltaa uutta elämää kuolleisiin luihin, mutta sai, kuten tavallista,aidoilta luterialaisilta kerettiläisen nimen.

        Laestadius oli valtiokirkosta kokonaan toista mieltä. Hän vastusti kirkosta eroamista ja puolusti kirkkoa. Näin hän kirjoittaa vielä muutama kuukausi ennen kuolemaansa kristitylle ystävälleen Göteborgin tuomiorovasti P. Wieselgrenille.

      • hyvät kirjoittajat
        totuus esiin kirjoitti:

        Kirkko oli ihan erilainen LLL:n aikana. Ei ollut naispappeutta, ei hyväksytty aborttia, ei avoliittoja, eikä esiaviollisia suhteita. Tässä jotain mitä äkkiä tuli mieleen. Silti LLL sanoi Vapahtajan sanoilla pappeja sokean kansan sokeiksi taluttajiksi ja palkkapaimeniksi, jotka pakenevat kun susi tulee seurakuntaa raatelemaan. Hän puhui paljon viinahukasta, joka oli hukuttaa koko lapin kansan, koska papit ja lukkaritkin olivat juoppoja ja jopa viinakauppiaita.

        Mistä nykyset papit varoittavat? Ei mistään,joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta sellaisia syytetäänkin suvaitsemattomiksi ja uhataan viralta pois panolla.

        Abortti?
        Tehdäänkö niitä kirkossa?

        Koettakaa nyt säilyttää joku järki. Kirkko ei ole koskaan ollut täydellinen, kuten ei lestadiolaisuuuskaan.

        Kirkko on ollut meidän todellinen seurakuntamme.

      • on ihan
        totuus esiin kirjoitti:

        Esikoislestadiolaisuudessa on opetus, että kun naispappi on alttarilla, niin silloin on meidän paikka kirkossa tyhjä.

        Vanhoilliset hääräävät naispappien kanssa ja ottavat heiltä ehtoollista, ei ihme, että Heikan mietintö on mennyt läpi.

        Menin kerran naapuri seurakuntaan kun siellä oli rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Ihmettelin, kun nainen oli liturgina. Minun olisi tietysti pitänyt lähteä pois, mutta jäin kuuntelemaan mitä lestadiolaisella papilla oli sanottaa. Ei olisi tarvinnut jäädä, ei ollut eroa muihin palkkapaimeniin.

        hyvä asia. Ei maailma pysy ennallaan. Jeesuksen ajasta on moni asia muuttunut. Lapista on levitetty harhaoppia. Jokainen vastaa omista synneistään...

        Palkkapappeja on esikoisuudessakin, taskuun tyrkätään rahaa, jota jo lapsena ihmetellen seurasin. Kummallista, että viat huomataan vain ei esikoislestadiolaisissa. Oma porukka on virheetöntä ja erehtymätön niinkuin lapin pikkupaavit opettavat.

      • sinusta´
        on ihan kirjoitti:

        kaikki muukin Raamatunvastainen " ihan hyvä asia" ?

      • Xray
        sinusta´ kirjoitti:

        kaikki muukin Raamatunvastainen " ihan hyvä asia" ?

        Paavalin aikana myös naiset levittivät evankeliumia. Kun Raamattu koottiin ja sai muutama sata vuotta jälkeen nykyisen muotonsa, oli varmaan Jumalan johdatusta sen "naista väheksyvä" asu. Kristinusko tuskin olisi noussut maailmanuskonnoksi muussa tapauksessa.

        On varmasti Jumalan tahto, että nykyään kristityt saavat painia vakaumuksensa kanssa suhteessa naispappeuteen. Aika on muuttunut. Vuonna 400 jKr. tulevasta tiesi ainoastaan Jumala.

      • näin on totuus
        on ihan kirjoitti:

        hyvä asia. Ei maailma pysy ennallaan. Jeesuksen ajasta on moni asia muuttunut. Lapista on levitetty harhaoppia. Jokainen vastaa omista synneistään...

        Palkkapappeja on esikoisuudessakin, taskuun tyrkätään rahaa, jota jo lapsena ihmetellen seurasin. Kummallista, että viat huomataan vain ei esikoislestadiolaisissa. Oma porukka on virheetöntä ja erehtymätön niinkuin lapin pikkupaavit opettavat.

        jos saa rakkauden lahjoja, kun että saa palkan työstään, eikä uskalla saarnata siitä, mitä raamattu synniksi näyttää. Oletko muuten tehnyt parannusta kateudestasi?

      • Qtaria
        näin on totuus kirjoitti:

        jos saa rakkauden lahjoja, kun että saa palkan työstään, eikä uskalla saarnata siitä, mitä raamattu synniksi näyttää. Oletko muuten tehnyt parannusta kateudestasi?

        parannuksen, siis uskovaisena ihmisenä...näin otaksun, niin oletko tehnyt sinä parannuksen kaikista synneistäsi joita omallatunnollasi on ja niistäkin joita omatuntosi ei tunne?

        Uskotko olevasi parannuksen jälkeen Jumalalle kelpaavampi karitsa kuin ennen parannusta? Eikö paimen ole etsimässä sitä karitsaa, joka on eksyksissä.

        Eikö se ole kuitenkin "raaka" totuus, että me ihmiset olemme parannuksen tehneinä ja tekemättöminä ilman uskoa Vapahtajamme lunastustyöhön pelkkää tuhkaa.

        Käsitän sanan "parannus" vain henkilölle, joka löytää evankeliumin ja lähtee sitä kantamaan sydämmessään puutteistaan huolimatta.

      • tuntuu
        Xray kirjoitti:

        Paavalin aikana myös naiset levittivät evankeliumia. Kun Raamattu koottiin ja sai muutama sata vuotta jälkeen nykyisen muotonsa, oli varmaan Jumalan johdatusta sen "naista väheksyvä" asu. Kristinusko tuskin olisi noussut maailmanuskonnoksi muussa tapauksessa.

        On varmasti Jumalan tahto, että nykyään kristityt saavat painia vakaumuksensa kanssa suhteessa naispappeuteen. Aika on muuttunut. Vuonna 400 jKr. tulevasta tiesi ainoastaan Jumala.

        välillä hyvin kummalliselta kaikenlaiset selitykset.
        Ensin oli mies ja sitten tehtiin miehetär, jonka tunnemme naisena.
        Ensin oli Jumala , joka loi miehen kuvakseen.

        Raamattu kertoo siis järjestyksen luomistyöstä lähtien ja pelisäännöt elämään.
        Kummallisia väitteitä ovat nekin, että olisi naisia väheksyvä asu.
        Nainen on tärkeällä paikallaan siinä paikassa , mihin Jumala on hänet asettanut.
        Jos se ei kelpaa ihmiselle niin mikä sitten enää kelpaisi?
        Lapsellakin on lapsen asema, miehellä miehen , koiralla koiran jne.
        Toki koiraihmiset usein haluavat nostaa koiriaan tärkeämpään asemaan kuin pitää.
        Koirille hankitaan hyvinvointia ihmisen silmin mitattuna, mutta joku ahkera työtätekevä elättää perhettään, eikä ole varaa edes uusiin vaatteisiin itselleen , tai perheeleen.
        Jospa lopettaisimme Raamatun kritisoimisen ja uskoisimme sen Jumalan ilmoituksena ihmisille.
        Ei meidän tarvitse tietää oliko joku ekr vai jkr.
        Minua ei ainakaan kiinnosta yhtään.
        Vain Raamatun repijät ovat kritisoimassa Raamattua.Ei kristityt.

    • hyvä

      olla.
      Muistaakseni raamatussa mainitaan, että Jumala on järjestyksen Jumala.Mainittiinkohan siinä rauhakin?
      En muista nyt tarkkaan.
      Kyse on siis järjestyksestä ja rauhasta.Näin monessa muussakin asiassa.
      Rauha ja järjestys pysyy mm. noudattamalla lakia.
      Rauhan rikkojat toimivat Jumalan ilmoitusta vastaan.
      Raamattu on aika selkeä näissä asioissa.

      Naispapit ei ole tulevaisuutta vaan Raamatun vastaisuutta.Myös näin siis Jumalan ilmoituksen vastaista.

      • lestadiolaisessa kodissa? Mielestäni se on paljon hälyttävämpi ilmiö kuin naispappeus, koska nimenomaan televisio syytää sitä saastaa minkä tuloksena uudet roolimallit trivialisoidaan tajuntaamme. Olisi kiva jos uskaltautuisimme keskustelemaan myös syistä eikä pelkästään seurauksista. Koska joku lukee kuitenkin kirjoitukseni väärin mainitsen, että en missään tapauksessa voi hyväksyä naispappeutta, koska Jumalan sana sen kieltää. Kertokaa minulle millä tavalla televisio ruokkii uskovaa kilvoituksen tiellä?! Synnille tulee kääntää selkä, mutta ei unohdeta, että on muutakin syntiä ja pahaa kuin naispappeus. Rukoillaan kaikki uskovat, että Jumala armahtaa meidät synneistämme ja avaa "molemmat silmämme".

      • Xray
        souvat kirjoitti:

        lestadiolaisessa kodissa? Mielestäni se on paljon hälyttävämpi ilmiö kuin naispappeus, koska nimenomaan televisio syytää sitä saastaa minkä tuloksena uudet roolimallit trivialisoidaan tajuntaamme. Olisi kiva jos uskaltautuisimme keskustelemaan myös syistä eikä pelkästään seurauksista. Koska joku lukee kuitenkin kirjoitukseni väärin mainitsen, että en missään tapauksessa voi hyväksyä naispappeutta, koska Jumalan sana sen kieltää. Kertokaa minulle millä tavalla televisio ruokkii uskovaa kilvoituksen tiellä?! Synnille tulee kääntää selkä, mutta ei unohdeta, että on muutakin syntiä ja pahaa kuin naispappeus. Rukoillaan kaikki uskovat, että Jumala armahtaa meidät synneistämme ja avaa "molemmat silmämme".

        suuresti television ohjelma tarjonnan tietämystäsi. Olen ilmeisesti ainakin ollut TV:n suurkuluttaja, koska pystyt noin hienosti ilmaisemaan sen tuomat haitat uskonelämällesi.

        Minulla on televisio ja liittymä tähän Internettiin. Olen aina ihmetellyt miten kummassa Internet pystyi luikertelemaan ohi syntilistojen kaikessa kaameudessaan. Lestadiolaisilla oli listalla polkupyörä, puhelin, radio ja vieläkin TV...mutta netti säästyi siltä. Miksi? Nettihän on 100:ja kertoja vaarallisempi lähde kuin televisio...varsinkin lapsille, joilla uteliaisuutta riittää.

        Naispappeuteen vastasin jo aiemmassa viestissä. Ei Jumala ole naispappeutta vastaan.

        Luulen ettei se sarvipää tarvitse mitään teknistä foorumia houkutellessa meitä maan matosia kauemmas Jumalasta. Antautuminen Evankeliumille sitoo meidät Isäämme syntisyydestämme huolimatta. Kiitos siitä Vapahtajallemme Jeesus Kristukselle.

      • Muistellen

        Lähestyn jo eläkeikää ja olen ollut ikäni kaiken esikoislestadiolainen nainen. Mutta täytyy sanoa, että huuli pyöreänä luen Xrayn "tietoja", miten meiltä el.kristityiltä on muka ollut kielletty mm. polkupyörä, puhelin ja radio.

        Valehteletko tahallasi provosointitarkoituksessa? Vai etkö todellakaan tunne el.käytäntöjä?

        Minä sain ensimmäisen polkupyöräni vuonna 1951. Isäni osti suuren kasan armeijan romupyöriä ja hitsasi ja maalasi meille lapsille niistä omat pyörät, joilla kävimme koulua. (Nykyisin pyöräilen kesät talvet).

        Ensimmäisen puhelimen saimme vuonna 1953 ja puhelinnumeromme oli kolminumeroinen 266. Myös el.lestadiolaisen äitini kotona oli jo 1930-luvulla ollut puhelin.

        Radio meillä on myös aina ollut: minulla on valokuva, jossa olen 3-vuotiaana vanhempieni kanssa ja - kas vain: kuvassa on myös radio. (Monet eivät hyväksy valokuviakaan, mutta minusta on ensimmäinen valokuva otettu jo kastemekossa).

        Musiikkia radiosta ei tosin saanut kuunnella. Mutta jo lapsena juoksin aina torstaisin kello puoli viiden aikaan radion ääreen, jolloin tuli Markus-sedän lastentunti.
        "Kuulemiin, kuulemiin, kuulemiin", hän (toimittaja Markus Rautio) sanoi ja käski aina syödä kaurapuuroa. Pidin kovasti Markus-sedästä. Silloin oli kaurapuurossa akanoita (jyvien kuoria), jotka uivat aina puuron pinnalla, kun sitä alettiin keittää. Äiti yritti kuoria ne kauhalla pois, mutta silti niitä jäi myös puuroon ja tuli suuhun, kun sitä söi.

        Jos on kärpäsen mielenlaatu, joka rakastaa paskaa, niin kyllä nettikin on "vaarallinen". Mutta täytyy muistaa, että elämä vielä "vaarallisempaa".

        Me kävimme lapsuudessani joka sunnuntai el.seuroissa koko perhe ja meillä kävi usein ja paljon vieraita, el.kristittyjä.

        Minulla on ystävävinä myös naispappeja, joten miksi heitä vastustaisin? He ovat yliopistossa kirjansa lukeneet ja hoitavat hyvin tehtävänsä, kastavat, vihkivät ja hautaavat ja ovat ihmisinä täynnä ystävällisyyttä.
        Meidän Herramme Jeesus Kristus ei vastustanut naisia. Mutta apostoli Paavali vastusti. Hän oli poikamies eikä pitänyt naisista. Se hänelle sallittakoon.

        Olen erittäin iloinen, että lapset ovat terveitä ja terveen uteliaita ja älykkäitä ja etsivät "totuutta salatuimpaan saakka", kuten meidän Herramme sanoo.

      • ym listassa
        Muistellen kirjoitti:

        mainitut saarnattu synniksi Lestadiuksen vielä eläessä, tai hiukan sen jälkeen?

        Muistan kuulleeni vanhojen kristityiden kertoneen, että huonekasvit tulivat esteeksi seuramatkoille pohjoisessa. Matkat olivat pitkiä, eikä ollut kummoisia kulkuvälineitä, joten reissuun meni useita päiviä. Jos siis seuroista piti jäädä niiden takia pois, se oli synti.

        Polkupyöristäkin olen vanhojen kuullut mainitsevan, että se oli saarnattu synniksi. Uskon, että jos vähät rahat meni tuolloin "turhana" pidettyyn uutuuteen, lasten nälkäisistä vatsoista, se oli synti.

        Kummallista vain on, että vielä tänäänkin jotkut uskovat huonekasvien synnillisyyteen.

      • tarvitse olla

        tietääkseen, että TV ei kuulu uskovan kotiin. Ymmärrän, että kirjoitukseni osui arkaan paikkaan ja se oli tarkoituksin. Sinulla on vielä toivoa, koska omatuntosi reagoi terveellä tavalla ja "pomppasi pystyyn" synnin edessä. Toivottavasti "kuulet käskyn" ja myyt koko hökötyksen. Ei toista syntiä voi mitätöidä toisella. Se ei tee taposta oikeutettua että (harkittu)murha on vieläkin pahempi.(Ainakin juridisesti!) Vanhoillislestadiolaisuudessa ei naispappia hyväksytä ja ottamalla raamatusta osia totena ja toisia taas poikamiehen kirjoituksina mennään kyllä syvälle metsään. Raamattu on Jumalan sana kannesta kanteen ja piste. Voi hyvä mummo, tuntuu että uskosi on sinulle kovin vähän antanut. Toivottavasti saat vielä elää sen aikaa, että löydät Jumalan ja hänen kirkkautensa. Xray, jos tunnet tietokoneen synniksi pistä ihmeessä pian myyntiin keltaiseen pörssiin. Rukoillaan lakkaamatta...!

      • KR:n mielipide

        kuin itseäsi naispappeus- ja Paavali-kannassasi. Yhteinen käsitys el-liikkeessä naispappeudesta on ollut sitä vastustava aina siitä asti, kun tämä ilmiö alkoi kirkkoa häiritsemään. On muuten aika rohkea tuo kannanottosi apostoli Paavalista, jonka seurakunnan Herra,Kristus itse valitsi väkeväksi aseeksi julistamaan Hänen nimeänsä pakanain ja kuningasten edessä. Niin; tottelemattomiahan on aina ollut tämänkin kristillisyyden aikana. Niin nykyisinkin.

      • Xray
        tarvitse olla kirjoitti:

        pitäisi laittaa tuo hökötys (TV) pois, jos en koe sitä synniksi. Jos TV jotakin pahentaa myykööt sen, ei se minua pahenna. Tosin katselen sitä noin 2-5 h/kk maksimissaan....siinä suhteessa sen on hieman kallis laitos, mutta ne jääkiekon MM-kisat......

        Tietokone on ammattini, en pysty luopumaan siitä elanton menetyksen vuoksi. Puhuin vain, että vanhempien (SIIS LASTEN) tulisi valistaa lapsiaan sen vaaroista, ne ovat todellisia.

      • Xray
        KR:n mielipide kirjoitti:

        ,jos osoitit viestisi minulle. En edusta ketään muuta kuin itseäni ja vakaumustani. EL-liikkeessä ei edes ole yhtenäistä dogmatiikkaa.

        nuorempaa sukupolvea ja tietoni perustuu lukemaani kirjallisuuteen. Vastauksesi osoitti, että es.les. perheillä oli jo aikaisemmin, siis vuosia sitten, erilaisia käytäntöjä ja tapoja suhteessa ed. viestin asioihin.

      • Muistellen
        KR:n mielipide kirjoitti:

        kuin itseäsi naispappeus- ja Paavali-kannassasi. Yhteinen käsitys el-liikkeessä naispappeudesta on ollut sitä vastustava aina siitä asti, kun tämä ilmiö alkoi kirkkoa häiritsemään. On muuten aika rohkea tuo kannanottosi apostoli Paavalista, jonka seurakunnan Herra,Kristus itse valitsi väkeväksi aseeksi julistamaan Hänen nimeänsä pakanain ja kuningasten edessä. Niin; tottelemattomiahan on aina ollut tämänkin kristillisyyden aikana. Niin nykyisinkin.

        Olen luullut, että tällä palstalla jokainen esittää vain omia havaintojaan ja omia mielipiteitään tai näkemyksiään.

        Jos on kasvanut ja elänyt el.liikkeen piirissä, niin ei kai se sitä tarkoita, että kaikilla on joka asiasta samat käsitykset ja että he ovat toistensa klooneja? Tosin puhutaan "uskonkuuliaisuudesta", jota voi tulkita niinkin, että se kieltää kaiken yksityisajattelun ja omaa mieltä olemisen.

        En ole tosin koskaan oikein ymmärtänyt sitä, miksi naiset haluavat papeiksi. Tai vaikkapa upseereiksi armeijaan, mikä ammatinvalinta lienee el.naiselle myös sopimaton.

        Uskon kannalta on minusta muuten täysin epäolennaista, kuka sanaa julistaa, mies vai nainen. Tai toisaalta maanpuolustuksen kannalta, kuka joukkoja komentaa, mies vai nainen. (Selvennykseksi sanon, että itselläni ei ole ollut kiinnostusta kumpaankaan virkaan, sen enempää papiksi kuin upseeriksikaan).

      • lausahdus
        Muistellen kirjoitti:

        Lähestyn jo eläkeikää ja olen ollut ikäni kaiken esikoislestadiolainen nainen. Mutta täytyy sanoa, että huuli pyöreänä luen Xrayn "tietoja", miten meiltä el.kristityiltä on muka ollut kielletty mm. polkupyörä, puhelin ja radio.

        Valehteletko tahallasi provosointitarkoituksessa? Vai etkö todellakaan tunne el.käytäntöjä?

        Minä sain ensimmäisen polkupyöräni vuonna 1951. Isäni osti suuren kasan armeijan romupyöriä ja hitsasi ja maalasi meille lapsille niistä omat pyörät, joilla kävimme koulua. (Nykyisin pyöräilen kesät talvet).

        Ensimmäisen puhelimen saimme vuonna 1953 ja puhelinnumeromme oli kolminumeroinen 266. Myös el.lestadiolaisen äitini kotona oli jo 1930-luvulla ollut puhelin.

        Radio meillä on myös aina ollut: minulla on valokuva, jossa olen 3-vuotiaana vanhempieni kanssa ja - kas vain: kuvassa on myös radio. (Monet eivät hyväksy valokuviakaan, mutta minusta on ensimmäinen valokuva otettu jo kastemekossa).

        Musiikkia radiosta ei tosin saanut kuunnella. Mutta jo lapsena juoksin aina torstaisin kello puoli viiden aikaan radion ääreen, jolloin tuli Markus-sedän lastentunti.
        "Kuulemiin, kuulemiin, kuulemiin", hän (toimittaja Markus Rautio) sanoi ja käski aina syödä kaurapuuroa. Pidin kovasti Markus-sedästä. Silloin oli kaurapuurossa akanoita (jyvien kuoria), jotka uivat aina puuron pinnalla, kun sitä alettiin keittää. Äiti yritti kuoria ne kauhalla pois, mutta silti niitä jäi myös puuroon ja tuli suuhun, kun sitä söi.

        Jos on kärpäsen mielenlaatu, joka rakastaa paskaa, niin kyllä nettikin on "vaarallinen". Mutta täytyy muistaa, että elämä vielä "vaarallisempaa".

        Me kävimme lapsuudessani joka sunnuntai el.seuroissa koko perhe ja meillä kävi usein ja paljon vieraita, el.kristittyjä.

        Minulla on ystävävinä myös naispappeja, joten miksi heitä vastustaisin? He ovat yliopistossa kirjansa lukeneet ja hoitavat hyvin tehtävänsä, kastavat, vihkivät ja hautaavat ja ovat ihmisinä täynnä ystävällisyyttä.
        Meidän Herramme Jeesus Kristus ei vastustanut naisia. Mutta apostoli Paavali vastusti. Hän oli poikamies eikä pitänyt naisista. Se hänelle sallittakoon.

        Olen erittäin iloinen, että lapset ovat terveitä ja terveen uteliaita ja älykkäitä ja etsivät "totuutta salatuimpaan saakka", kuten meidän Herramme sanoo.

        "Jos on kärpäsen mielenlaatu, joka rakastaa paskaa"

        Tässä linkki erään naispapin kirjoittamana.
        Sen jälkeen voitkin ehkä miettiä että oletko itse sellanen kärpänen.
        MIKSI JÄTIN PAPPISVIRAN?
        http://kotisivu.mtv3.fi/valoaristilta/jutut/ulla.html

        Ehkä siinä muutama ajatuksen poikanen sille kärpäsoireelle.

        Muuten kyllä kirjoitit aika hyvin, mutta ei meidän tarvitse niitä lantakasoja tonkia,jollemme itse valitse sellasta itsellemme.

      • asiallinen'
        Xray kirjoitti:

        pitäisi laittaa tuo hökötys (TV) pois, jos en koe sitä synniksi. Jos TV jotakin pahentaa myykööt sen, ei se minua pahenna. Tosin katselen sitä noin 2-5 h/kk maksimissaan....siinä suhteessa sen on hieman kallis laitos, mutta ne jääkiekon MM-kisat......

        Tietokone on ammattini, en pysty luopumaan siitä elanton menetyksen vuoksi. Puhuin vain, että vanhempien (SIIS LASTEN) tulisi valistaa lapsiaan sen vaaroista, ne ovat todellisia.

        asia :)

        Kaikki mikä menee vanhempien "korvien/ silmien" ohitse, lasten käsille ovat vaara.
        Näin siis lastentarhoista ,koulujen kautta kaikenlaiseen mediaan.
        Ei vanhemmuus pysty kaikessa lapsiaan varjelemaan vaan vanhemmuuden tehtävä on antaa lapsuudelle pohja.
        Jumala auttaa vanhempia tehtävässään.
        Vanhemmuus ei ole siis mitenkään käsityksesi sisältöinen asia vaan huomattavasti laajempi.

        Kotona kuitenkin vanhemmat pyrkivät kasvattamaan lapsia parhaansa mukaan.Välinpitämättömyys sitten onkin asia jossa "vanhempi antaa nälkäiselle lapselle kiven syötäväksi".

        Itsessään tietokone, tv, radio ,lehdet,romaanit yms. ei ole kuin esineitä.
        Varsinainen pahuus uppoaa ihmiseen vihollisen kautta.
        Koulujen opetusohjelmat ovat jo vaarallisempi asia sillä siellä " opetetaan".
        Myös kouluihin liittyy monia hyvinkin kyseenalaisia asioita , joita jopa testaillaan kokeissa , että miten on asiat muistiin jäänyt.
        Vaarallisinta on siis se, mitä ulkopuolinen taho vanhempien hyväksynnällä tarjoaa.
        Mikään laite ei ole toista pahempi ja mikään synti ei ole saavuttamattomissa jos sitä himoitsee.
        Hyvin oli todettu tuo lause :
        ---------------------------------
        Jos on kärpäsen mielenlaatu, joka rakastaa paskaa, niin kyllä nettikin on "vaarallinen". Mutta täytyy muistaa, että elämä vielä "vaarallisempaa".
        ---------------------------------

      • tärkeää
        ym listassa kirjoitti:

        mainitut saarnattu synniksi Lestadiuksen vielä eläessä, tai hiukan sen jälkeen?

        Muistan kuulleeni vanhojen kristityiden kertoneen, että huonekasvit tulivat esteeksi seuramatkoille pohjoisessa. Matkat olivat pitkiä, eikä ollut kummoisia kulkuvälineitä, joten reissuun meni useita päiviä. Jos siis seuroista piti jäädä niiden takia pois, se oli synti.

        Polkupyöristäkin olen vanhojen kuullut mainitsevan, että se oli saarnattu synniksi. Uskon, että jos vähät rahat meni tuolloin "turhana" pidettyyn uutuuteen, lasten nälkäisistä vatsoista, se oli synti.

        Kummallista vain on, että vielä tänäänkin jotkut uskovat huonekasvien synnillisyyteen.

        asiaa.
        Kyllä, joillekin voi huonekasvit olla syntiä edelleen ja lopun elämää.Syyt voivat olla samat kuin ennenkin.
        Olet meinaan asian juuressa , kun mietimme synniksi sanottuja asioita tuolta kannalta , että elämä on tärkeämpää kuin esineistö.
        Pyörä on varmaan ollut jopa ylepyden aihe , sillä sillä on luultavasti esitetty vaurautta(kin).
        Jumalalle otollisempaa olisi ollut ehkä lahjoittaa sekin vauraus köyhille ,ruokaan ja vaatteisiin.
        Oliko se niin että Rikkaan on vaikeampi mennä taivaaseen, kun kamelin neulansilmästä?

        Se että jotakin naurattaa jonkun synnillisyys, onkin siis niin, että hän naurullaan ei edes ymmärrä ,että mille nauraa.

        Säälin ihmisiä ,joilla on vaikeaa.
        Rikkaalla ei ole niin helppoa kuin köyhällä.
        Köyhyys on ihanne tila, mikäli siis haluaa olla armoa lähempänä.

      • Xray
        asiallinen' kirjoitti:

        asia :)

        Kaikki mikä menee vanhempien "korvien/ silmien" ohitse, lasten käsille ovat vaara.
        Näin siis lastentarhoista ,koulujen kautta kaikenlaiseen mediaan.
        Ei vanhemmuus pysty kaikessa lapsiaan varjelemaan vaan vanhemmuuden tehtävä on antaa lapsuudelle pohja.
        Jumala auttaa vanhempia tehtävässään.
        Vanhemmuus ei ole siis mitenkään käsityksesi sisältöinen asia vaan huomattavasti laajempi.

        Kotona kuitenkin vanhemmat pyrkivät kasvattamaan lapsia parhaansa mukaan.Välinpitämättömyys sitten onkin asia jossa "vanhempi antaa nälkäiselle lapselle kiven syötäväksi".

        Itsessään tietokone, tv, radio ,lehdet,romaanit yms. ei ole kuin esineitä.
        Varsinainen pahuus uppoaa ihmiseen vihollisen kautta.
        Koulujen opetusohjelmat ovat jo vaarallisempi asia sillä siellä " opetetaan".
        Myös kouluihin liittyy monia hyvinkin kyseenalaisia asioita , joita jopa testaillaan kokeissa , että miten on asiat muistiin jäänyt.
        Vaarallisinta on siis se, mitä ulkopuolinen taho vanhempien hyväksynnällä tarjoaa.
        Mikään laite ei ole toista pahempi ja mikään synti ei ole saavuttamattomissa jos sitä himoitsee.
        Hyvin oli todettu tuo lause :
        ---------------------------------
        Jos on kärpäsen mielenlaatu, joka rakastaa paskaa, niin kyllä nettikin on "vaarallinen". Mutta täytyy muistaa, että elämä vielä "vaarallisempaa".
        ---------------------------------

        mutta siitä huolimatta jatkan hieman...ensinnäkin minä olen aina kavahtanut syntien esiinnellistämistä (jos tuo on on oikeaa suomea). Siksi minua on aina häirinnyt on saarnaaja saarnaa esim. TV ja Netin synniksi. Minusta es.les. seurakunnassa TV on jäänyt sellaiseksi riippakiveksi.

        Pidän nettiä vaarallisena lapselle, koska se on interaktiivinen alue, jossa liikkuu kaikenlaisia häiriintyneitä.

        Koen onnistuneeni kasvatuksessani, jos lapseni oppivat ajattelemaan ja myös kyseenalaistamaan asioita....purkkakin tulee pureskella.

        En pidä ajatusmallista, jossa uskotaan silmät sokeina mitä sanotaan....koska niin kuuluu tehdä.

      • Xray kirjoitti:

        Parahin Xray! Tiedätkö miksi urheilijoilla on valmentaja? Joukkuelajeissa poikkeuksetta! Jotkut aniharvat yksilölajien edustajat saattavat tulla toimeen ilman valmentajaa, mutta heidänkin "pohjansa" on luotu valmentajien avulla. Minäpä kerron: siksi että muuten he menisivät yhtä metsään kuin sinä! Montako orkesteria on ilman kapellimestaria? Mutta jos uskot, että saat mustan muuttumaan valkoiseksi ja ikiliikkujan salaisuus on sinun pääkopassasi, voit tietysti jatkaa harhailuasi. Jumala ei tule väkisin sinun elämääsi! Jos ymmärrät tilasi, rukoile hartaasti, että Jumala armahtaa sinut. En tiedä oletko "palkattu provosoija" vai onko silmäsi pois Herrasta, mutta kiitän sinua keskustelusta kaikesta huolimatta! Rukoilen puolestasi!

        "palkattu provosoija". Kiitos esirukouksistasi!

        Tämä ei ole varmasti ainutkertaista, että sinä tunnet minun olevani metsässä ja itse tunnen olevani Evankeliumin kautta Jeesuksen verellä puhdistettu ja pelastettu. Tarkoitan, kun erilaiset vakaumukset kohtaavat, voi syntyä juuri tällaisia "käsityksiä".

        Ikiliikkujaa on mahdotonta rakentaa fysiikan lakien mukaan ja joukkueurheilussa useat valmentajat antavat pelaajilleen mahdollisuuden improvisoida tilanteita kentällä.

        En kuitenkaan ymmärrä syytöksesi syitä, mitä minä sanoi väärin? Siis kirjoitin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2411
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe