Homma alkanut skulaamaan, tänään olen syönyt muutaman vitamiinihivenainepillerin, pepsimaxia sitruunamehulla jatkettuna, tomaatiin, 9 hapankorppua, 4 porkkanaa, juustosiivu hapankorppujen päällä ja margariinia ja yhden pigallin suklaapatukan puolikkaan, 7 maapähkinää otan nyt vielä ja siihen se jää tältä päivältä.
91 kg kun puntari näyttää niin vedän palkinnoksi kunnon kännin. On ollut kaikinpuolin huono olotila, mutta ei koko ajan kuitenkaan, pahinta ollut unenpuute, en vain saa millään nukuttua edes 6 tuntia, unen kesto ollut 4-5h useampana päivänä putkeen, viime yönä sentään n. 5h 15 min.
Vaikea vetää rajaa mistä väsymykseni johtuu, lyhyistä unista vai totuttua vähäisemmistä eväistä vai sekä että.
Pääasia, että nyt nytkähti paino alaspäin, on sen kaiken väsymyksen ja kärsimyksen arvoista.
Painoni 91,8kg
2
418
Vastaukset
- MarjaKari
Hyvä että oot päässyt hyvään alkuun, tarkkaile kuitenkin syömistä että tulee kuitenkin syötyä jatkossa vähän enemmän ja parempilaatuista ruokaa. Porkkanoilla ja näkkileivällä ei elä pitkään, tai ei jaksa jatkaa dieettiä. Syö vaan enemmän kasviksia ja hedelmiä!
Itsensä kannattaa toki aina palkita kun pääsee välitavoitteisiinsa, niin teen minäkin, mutta alkoholisa on ihan hirmusesti kaloreita, ja jos ton kännin vedät kun painat 90 niin hups vaan, vaakka näyttää seuraavana päivänä taas jo paljon emennän. Mietippä sitä siis vielä. Ota se kunnon känni sitten kun oot päässy vähän pidemmälle =) toi on aika paha homma. syöt liian vähän.iteki alotin ma mut ei tommosella laihiksella pitkälle pötkitä.on kuiteki syötävä kaks lämmintä ateriaa.ei ihme et nukuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826