Harkittua susiasiaa

Lintumies..

En harrasta metsästystä vaan liikun muuten luonnossa atiivisesti ympäri vuoden eli olen jonkin sortin luontoharrastaja. Mielestäni pedot linnuissa kuin nisäkkäissäkin ovat osa luontoa. Nyt on kuitenkin alueella, jossa vietän vapaa-aikaani havaittu kaksi susilaumaa ja joitain yksilöitä on tunkeutunut piha-alueille. Koululaisille on jouduttu järjestämään taksikyytejä. Mielestäni tilanne ei voi enää kehittyä tähän suuntaan. 1800-luvulla sudet tappoivat pääasiassa lapsia. Viimeinen uhri oli muistaakseni muutaman vuoden ikäinen poikalapsi 1800-luvun lopulla.Jos uhriksi nyt joutuisi pieni lapsi, olisi se täydellinen katastrofi kaikkien kannalta. Pienin suru olisi se, että tähän asti tehty luonnonsuojelutyö joutuisi täydelliselle tulilinjalle. Kukaan ei voi vakavissaan väittää, että susi on arvokkaampi kuin ihmishenki, puhumattakaan lapsen hengestä. Luontoihmisenä voin vakuuttaa, että susi on täysi peto, ja se toimii pedon vaistojen mukaan. Yksinkertaisin keino on eliminoida uhkaavasti ihmisasutuksia lähestyvät sudet. Pedot kuuluvat erämaahan, ei ihmisten pihoille. Itse en pelkää kulkea luonnossa ja asustelen kaupungissa. Ymmärrän maalla asuvien lasten vanhempien hädän, kun lähistölle ilmestyvät suden jäljet.

41

2529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harkittua

      susiasiaa.

      Toistasataa sutta lähes paljain käsin pyytänyt Seppo "susi" Ronkainen on sanonut, että ei usko suden olevan vaarallinen aikuiselle ihmiselle, mutta jos pieni lapsi jätetään yksin konttaamaan pihaan susialuella, voisi jotain sattua, mutta kuka nyt sellaista tekisi.

      • susi ole vaarallinen ollenkaan aikuiselle ihmiselle,sekin kanadalainen opiskelija siis huvikseen tappoi itsensä.
        On ihan eri asia ajattaa yksi susi näännyksiin jolloin se antautuu jolloin se ei puollustaudu kuin se että lauma susia on metsästämässä.
        En itsekään usko että aikuinen mies on suuressakaan vaarassa jos sudet ovat terveitä ja arkoja.
        maaseudun ihmisillä kuitenkin on oikeus olla ulkosalla ja kun on olemassa oppivelvollisuus niin kouluun on mentävä.
        en lähettäisi lastani kävelemään kouluun pimeässä metsätaipaleelle jos alueella on susia.
        vaikkei vaaraa oliskaan todistettu niin jo pelko että susi voi tappaa lapsen riittää.
        ja nyt on taas turha selittää että kaupungissa pedofiilit nappaa lapsia.eivät nekään saa niin tehdä eikä sitä pidä sallia.
        lapsille on järjestettävä turvallisuuden tunne.
        ei niitä tarvi pelotella kaikenmaailman jutuilla liikaa.
        sudet ei mielestäni saa osoittaa pelottomuutta ihmisen kohdatessaan,silloin ollaan väärällätiellä.
        luonnossa tapaamani karhut 4kpl ovat kaikki paenneet heti minut havaittuaan.
        niin pitää sudenkin tehdä.
        silloin asiat ovat oikein.
        Ei se muuten ronkainen pyydä paljain käsin susia.
        samaa tyyliä käyttää poromiehetkin,hukka näännyksiin kelkalla tai hiihtämällä.ronkainen silmustaa ne vaijerilla ja aslakki ampuu.

      • Lintumies..

        Ronkaisen mielestäkin on olemassa riski. Siispä mielestäni pihaan jatkuvasti tuleva susi pitää......,tällä tavoin voidaan säästää metsässä olevat ihmistä pelkäävät sudet.Nyt en loukannut kenenkään tunteita väärällä verbillä.

    • _oikeus elää

      Asiallista tekstiä.Heitämpä tähän perään oman kommentin joka varmasti kuulostaa osan mielestä järjettömältä.Ja aika varmasti saa paljon palautetta.Oma mielipiteeni on että, jokaisella on oikeus elää myös sudella.Voisiko susi "ongelmalle" tehdä jotain ampumatta susia.Esim.vaadittaisiin valtio kustantamaan kastrointi osalle susista jolloin kanta pienenisi automaattisesti,vaaditaan kustantamaan lasten koulukuljetukset susi alueella ja vaaditaan siirtämään ihmisasutusten lähellä kulkevat susilaumat"erämaahan".Asiantuntija en sano olevani mutta tämä on minun kantani.

      • Enää susien laillinenkin metsästys aloitettu,oikein ministeriön luvilla.Toisekseen ei sellaisia erämaita ole,ettei susien reviirille muutama torppa satu,elikkä hyödytöntä hommaa.Metsästys taitaa olla ainoa konsti palauttaa ihmisarkuus susille.Ei niitä enää sukupuuttoon tapeta,karsiutuvat nämä puolikesyt hukat pois kannasta,joka lienee susienkin etu.

      • laikaman

        Jorinaa. Susi ottaa kaiken mitä sille sallitaan. Se on menestynein ja laajimmalle levinnein petoeläin juuri tästä syystä. Paradoksi on, jos tahdomme elää sen kanssa, meidän on sille paremmuutemme näytettävä. Ja ainoa keino yhteiseloon on kontrolloitu metsästys.

      • :-D
        laikaman kirjoitti:

        kontrolloitua metsästystä ymmärtääkseni kuuri meillä harjoitetaan.

        Poronhoitoalueelle eksyi joku päivä sitten 1 (yksi) susi, joka aikaansai liikekannallepanon, lehtiotsikot ja varmaankin muutaman sydänkohtauksen liian täpinöissään olleissa paikallisissa poro- ja metsämiehissä.

        Eipä olisi Venäjän suora hyökkäys isompaa pystykorvien kaivelua kätköistä aiheuttanut...

      • kukander
        :-D kirjoitti:

        Enontekiön susijahtia. Vähän ihmetyttää, että pyyntilupa annetaan yhdelle sudelle, joka oli tappanut alun toistakymmentä poroa.
        Poronhoitoalueen eteläreunalla noudatetaan aivan erilaista lupakäytäntöä.

      • Ja sudella ei ole
        laikaman kirjoitti:

        Jorinaa. Susi ottaa kaiken mitä sille sallitaan. Se on menestynein ja laajimmalle levinnein petoeläin juuri tästä syystä. Paradoksi on, jos tahdomme elää sen kanssa, meidän on sille paremmuutemme näytettävä. Ja ainoa keino yhteiseloon on kontrolloitu metsästys.

        Muuta vihollista kuin ihminen, joka nykysäännöksillä ei voi pitää kantaa kurissa ja ihmisarkana. Pitäisi nuo suojelusössöpulliaiset pakottaa metsästämään/ pyytämään muutama "häirikkösusi" puolen metrin hangessa "pehmein" menetelmin. Susi kyllä saa laukottaa henkihieveriin elikoita ja repiä raanakoksi, mutta ihminen ei saa katsoakaan pahasti sutta näitten em. pösilöiden mielestä. Ja eikö se ihminen ole osa luontoa, kyllä on, paitsi nuo em. luonnosta vieraantuneet.

      • pihaltani

        kyselemättä keneltäkään mitään.
        Saisi EU-pellet tulla paikanpäälle tutustumaan susitilanteeseen kun ei uskalla enää lapsia ulos päästää.
        Jokin raja ja järki tähänkin asiaan pitää löytyä.

      • :-D kirjoitti:

        kontrolloitua metsästystä ymmärtääkseni kuuri meillä harjoitetaan.

        Poronhoitoalueelle eksyi joku päivä sitten 1 (yksi) susi, joka aikaansai liikekannallepanon, lehtiotsikot ja varmaankin muutaman sydänkohtauksen liian täpinöissään olleissa paikallisissa poro- ja metsämiehissä.

        Eipä olisi Venäjän suora hyökkäys isompaa pystykorvien kaivelua kätköistä aiheuttanut...

        Se on lapista lähtösin nämä,nopeantoiminnan joukot.Ylä-lapissa pedoilla huonot oltavat,noutaja tulee äkkiä.Lumen aikana kun jälet löytyy,ei oo jälkiä seuraavana päivänä,se on semmonen laki tuolla lapissa.

      • vierestä
        pihaltani kirjoitti:

        kyselemättä keneltäkään mitään.
        Saisi EU-pellet tulla paikanpäälle tutustumaan susitilanteeseen kun ei uskalla enää lapsia ulos päästää.
        Jokin raja ja järki tähänkin asiaan pitää löytyä.

        Vaihtoehtoisesti voisit mennä lastes kanssa ulkoileen,voisit itsekkin saada vähän reipasta mieltä.Eikö vanhemmat jaksa kuunnella lapsia vai mikä on kun ei olla lasten touhuissa mukana.

      • on se luonnosta
        Ja sudella ei ole kirjoitti:

        Muuta vihollista kuin ihminen, joka nykysäännöksillä ei voi pitää kantaa kurissa ja ihmisarkana. Pitäisi nuo suojelusössöpulliaiset pakottaa metsästämään/ pyytämään muutama "häirikkösusi" puolen metrin hangessa "pehmein" menetelmin. Susi kyllä saa laukottaa henkihieveriin elikoita ja repiä raanakoksi, mutta ihminen ei saa katsoakaan pahasti sutta näitten em. pösilöiden mielestä. Ja eikö se ihminen ole osa luontoa, kyllä on, paitsi nuo em. luonnosta vieraantuneet.

        vieraantunut, kun kuvittelet, että ihmisen tehtävä on kulkea tuomarina ja pyövelinä, tuomitsemassa petoja luonossa oman moraalinsa mukaan?

        Susi on peto ja se toimii itselleen luontaisella tavalla eli saalistaa itselleen riistaa. Ei siihen tarvita ihmistä rankaisemaan sutta ja suojelemaan saaliseläimiä. Se on vain osa luonnonkiertokulkua. Jos sitä et ymmärrä, ja suret saaliin puolesta, olet vieraantunut luonnosta. Elämä ei ole satua; Isoa Pahaa Sutta ei ole olemassa kuin Punahilkassa. Elävässä elämässä on vain susia, koiraeläimiä jotka syövät vain lihaa ja siten tappavat muita eläimiä.

      • on se luonnosta kirjoitti:

        Totta,että susi on lihansyöjä.Ja se on väärin vedota suden kiduttavan saalistaan,sehän kuuluu asiaan,ruuanhankintaan.Mutta ei susien tarvii sitä lihaa pihoista tulla hakemaan,syötävää riittää kyllä metsissäkin.Tämänlainen suden käyttäytymin aiheuttaa,sitä susipelkoa,uhoamista ja laittomia sudentappoja.Kerroppas sinä asintuntijana miten palauttaa sudelle ihmispelko vai tartteeko ne sitä.??

      • oolsprait
        on se luonnosta kirjoitti:

        Ja taas kerran vedotaan luonnonkiertokulun säilyttämiseen. Mielestäsi ihminen tekee väärin kun häiritsee luonnonkiertoa? Ajattelitko asiaa siltä kannalta että ihminen järkyttää luonnon kiertokulkua suojelemalla omaa lajiaan? Tämä meitin pallo on niin ylikansoittunut että luontorukka yrittää karsia väestöä kaikenlaisilla sairauksilla ja epidemioilla mutta ilkeä immeinen tulee, kehittelee lääkkeitä tauteja vastaan ja pallo ylikansoittuu. Kyllähän tämä peli on jo pelattu jos asiaa rupeaa luonnolliseen kehityksiin ja luonnonmukaisiin elinolosuhteisiin vetoamaan. Siinä on tämä susi ongelma pienemmästä päästä. Ihminen nyt sattuu olemaan pallon vahvin laji, ravintoketjun huippu ja näin ollen kaikkien muiden eliöiden ja eläinten luonnollinen vihollinen, jopa oman lajinsa. Miksi se paikka pitäisi sudelle tai jollekkin muulle suurpedolle luovuttaa?

      • puolesta/vastaan
        kerbiili62 kirjoitti:

        Totta,että susi on lihansyöjä.Ja se on väärin vedota suden kiduttavan saalistaan,sehän kuuluu asiaan,ruuanhankintaan.Mutta ei susien tarvii sitä lihaa pihoista tulla hakemaan,syötävää riittää kyllä metsissäkin.Tämänlainen suden käyttäytymin aiheuttaa,sitä susipelkoa,uhoamista ja laittomia sudentappoja.Kerroppas sinä asintuntijana miten palauttaa sudelle ihmispelko vai tartteeko ne sitä.??

        ns. pihasusien kohdalta. Särähti vain korvaan tuo: "Susi kyllä saa laukottaa henkihieveriin elikoita ja repiä raanakoksi, mutta ihminen ei saa katsoakaan pahasti sutta näitten em. pösilöiden mielestä. Ja eikö se ihminen ole osa luontoa, kyllä on, paitsi nuo em. luonnosta vieraantuneet."

        Sinä kirjoittaja vaikuttaa olevan hieman kateellinenkin susille, joilla on oikeus olla laisiaan, eli petoja. Antaa vaikutelman, että hänellä pitäisi olla vähintään samat oikeudet, kuin sudella;) Ei ehkä sitä tarkoittanut, mutta kirjoitus ohjastaa sen suuntaiseen päätelmään. Lisäksi vakuuttaa ihmisen (lähinnä itsensä ja aateveljiensä) olevan osa luontoa, vaikka samalla hengenvedolla perää itselleen oikeutta hallita luontoa ja sen luonollisia tapahtumia;)

        Toki sudelle suotavin ympäristö olisi erämaa. Yksi iso ongelma on se, ettei yhtenäisiä erämaita enää ole. Metsäautotiet, kesä/erämökit, vaeltajat, haaskat (kuvaus/nähtävyys) jne. ovat totuttaneet suurpedot ihmisen läheisyyteen. Ihmisen, josta ei (muutamaa häirikköyksilöä;D lukuunottamatta) ole ollut vaaraa niille. Ihmisen jäljiltä löytyy ravintoa (tarkoituksellisesti ja vahingossa), joten ihminen aletaan mieltää hyödykkeenä. Vaikeissa riistaoloissa kesyimmät ja rohkeimmat yksilöt hyötyvät ihmisestä ja siten niiden lukumäärä tietenkin kasvaa.

        Tietenkin pihoihin tulevat yksilöt (varsinkin jos kokonaisia laumoja) ovat ongelma, mutta se ei ole osoitus suden verenhimosta ihmistä kohtaan tai mielenvikaisuudesta (täällä väitetään usein sellaisia yksilöitä sairaiksi, häiriintyneiksi), vaan vaihtoehtoisesta selviytymisstrategiasta, jonka yleistyminen tulisi katkaista. Tulisi selvittää perusteelisesti, onko tappaminen todella ainoa keino karkoittaa sudet? Jos on, niin minkä yksilön tappaminen laumasta ei hajota laumadynamiikkaa ja siten laumaa täysin. Yksinäinen susi joutuu helpommin turvautumaan "helppoon saaliiseen" (esim. koira narunjatkeena), koska ei pysty yksin saamaan tervettä hirveä saaliikseen.

        Mitkä hajut/äänet ovat sellaisia, jotka houkuttavat/karkoittavat susia? Yksi ongelma koirallisille toki on se, että mikä on sudelle piinallista kestää, lienee sitä myös luffelle...

      • puolesta/vastaan kirjoitti:

        Maininnut tästä häirikkö nimityksestä,jossain kirjoituksessa,kumonnut sen nimen käytön,vedoten helpon ruuan hankintaan.Sen nimen tulo julkisesti käyttöön,siitä ansio kuulunee lehdistölle,toimittajille.Toisaalta katson olevani aika neutraali susiasiassa,olen seurannut tänne rannikolle ilmestyneitä susia liki 10 vuotta.Missään kirjoituksessa en ole hyväksynyt oikeuden omiin käsiin ottamista,luvannut kyllä lähteä lailliseen jahtiin.Ja se on totuus että susia katoaa koko ajan,muutenkin kuin nuorten yksilöiden muuttaessa asuinsijoja muualle.Siitä kateudesta susille,enkuitenkaan ihan nuin raaka haluaisi olla,vaikka melko peto olenkin,tai joskus ollut.

    • peto.

      susi on peto.. niin se vaan on aina ollut.. tässä lähistöllä sudet menivät yöllä navetan sisään ja hakivat sieltä lampaita. toinen tapaus sattui vähän matkan päässä jossa ihmisen vierestä talon pihalta susi haki collien. ja collie ei kuitenkaan ole niitä kaikista pienimpiä koiria. itse olen sitä mieltä että susi kuuluu metsään ei pihalle. mielestäni susi kantaa pitäisi metsästyksen avulla jakaa tasasemmin koko suomeen. itäsuomessa ollaan todellisissa ongelmissa muutaman vuoden päästä jos susi kantaa kasvaa tätä vauhtia

      • niin, että

        sudet ovat kovin liikkuvaista porukkaa, varsinkin nuoret laumasta karkoitetut urosyksilöt. Vaikka niitä rahdattaisiin Lieksasta (jossa olen 10 vuotta asunut) Kehä III:n sisäpuolelle joka päivä, eivät ne siellä pysy, tiheään asutut seudut kun eivät ole suden luontaista ympäristöä.

        Ihmisten pihapiireissä liikkuvat sudet saa jo nykyisin säännöksin ampua, tosin lupa pitää pyytää. Ongelma on se, että muitakin kuin pihasusia ammutaan luvattomasti.

        Näyttää siltä, että uusi ja outo ilmiö aiheuttaa aina ihmisten keskuudessa hysteriaa. Siitä on hyvä esimerkki Posion "tappaja"villisian jahti. Sikaparka oli niin ihmisarka, että metsästäjät saivat päivätolkulla sitä jäljittää.

        Suurten petojen kuten karhun ja suden kanssa pitää tietenkin olla varovainen aina. Itse olen liikkunut niin marja- kuin sienimetsässsä tähän asti melko huolettomasti kuitenkin muistaen pitää jonkinlaista ääntä. Yhtään petoa en ole onnistunut näkemään edes Lieksassa, karhun jälkiä kyllä. En vähättele pelkoa. Se on varmasti todellista. Itse pelkään irrallaan liikkuvia, isoja koiria. Yksi sellainen on minua kinttuun purrut.

      • Collie on sudelle yhtä iso vastus kuin ahvenen sintti ihmiselle. Esim. säärien vahvuus 1/3-4!

    • Lintumies..

      Susi kaatui vain muutaman tunnin metsästyksen jälkeen, oli nuori naaras ja käyttäytyi poikkeuksellisen rohkeasti kuulemma. On oikein, että tällainen poikkeusyksilö hoidettiin pois ennekuin se olisi kasvattanut tulevat poikasensa "väärän mallin" mukaan. Karhujen ja susien tulee olla ihmisarkoja, silloin niiden kanssa pärjätään paremmin. Mutta naapurikunnassa on edelleen sama tilanne päällä siellä olevien häirikkösuden takia. Toivottavasti sekin saadaan hoidettua asiallisesti ja laillisesti.

      • )*(

        noita otuksia "kaadetaan". Voisihan sen sanoa vaikka "tapetaan" tai "surmataan". Pikkuotuksia kyllä tapetaan.

        Kaadoin hiiren loukulla. Hmm, ei oikein rimmaa.

        Sodassa vihollinenkin "eliminoidaan", eikä vastapuolella ole ihmisiä, on vain "elävää voimaa".

      • Kyseessä mahd.jostain päin Sotkamoa kaadetusta sudesta??Kuulin aamulla sattumalta,sähkömiehiltä asiasta.

      • ..............................
        )*( kirjoitti:

        noita otuksia "kaadetaan". Voisihan sen sanoa vaikka "tapetaan" tai "surmataan". Pikkuotuksia kyllä tapetaan.

        Kaadoin hiiren loukulla. Hmm, ei oikein rimmaa.

        Sodassa vihollinenkin "eliminoidaan", eikä vastapuolella ole ihmisiä, on vain "elävää voimaa".

        Itse vedit sodan mukaan tähän keskusteluun. Joten vastaan: Sodassahan omat vainajat "kaatui" ei kukaan sano että kaveri vierestä eliminoitiin. Se on mielestäni kunnioitusta kaatuneita aseveljiä kohtaan. Joten samaa voidaan ajatella, että kunnioitetaan tapettua otusta (joka kaadettiin).

        Itse en ole metsästäjä, enkä tule sellainen olemaankaan. En vain aina ymmärrä näitä jyrkkiä mielipiteitä.

    • mielipide täällä
      • verde-

        katkera vuodatus, vilisi vaahtosuista paatosta, virheitä ja paikkansapitämättömyyksiä. Tulkinta enempi psykiatrin tehtävä, kirjoittajalla ei selvästikään ole kaikki asiat ihan kunnossa.

        Tuolla tasollako on "asiallinen" metsästäjien mielestä? Kertoo paljon...

      • Raaka Arska
        verde- kirjoitti:

        katkera vuodatus, vilisi vaahtosuista paatosta, virheitä ja paikkansapitämättömyyksiä. Tulkinta enempi psykiatrin tehtävä, kirjoittajalla ei selvästikään ole kaikki asiat ihan kunnossa.

        Tuolla tasollako on "asiallinen" metsästäjien mielestä? Kertoo paljon...

        Ollut totta?

      • jakopää
        Raaka Arska kirjoitti:

        Ollut totta?

        kyselet?

        "ihmissyöjäsudet" !!!

        Hei haloo...

        Harvoin noin viksahtanutta tekstiä näkee, no ehkä uskonto -palstoilla hairiintyneiden jehovien päästämänä.

        Eipä tästä sen enempää.

      • verde- kirjoitti:

        katkera vuodatus, vilisi vaahtosuista paatosta, virheitä ja paikkansapitämättömyyksiä. Tulkinta enempi psykiatrin tehtävä, kirjoittajalla ei selvästikään ole kaikki asiat ihan kunnossa.

        Tuolla tasollako on "asiallinen" metsästäjien mielestä? Kertoo paljon...

        Jäneskoiramiehillä saattaa pahimmassa tapauksessa mennä jopa viisi koulutettua koiraa isompien suihin kymmenessä vuodessa, joten he ehkä suurinta meteliä pitävätkin. Susille helpoin vapaa koira on juuri jäneskoira, koska se ei "operoi" ihmisen välittömässä läheisyydessä.

        Teirimetillä ollessani jos sattuu sussiunakkoon vastaan tulemaan, niin tuskin ammun ainakaan kohti.

        Pelko on paras opettaja.

    • Lintumies..

      Eläkkeellä oleva petotutkija Erik S Nyholm on huolissaan karhujen käytöksen muutoksesta. Karhujen pakoetäisyys ihmistä kohtaan on pienentynyt huolestuttavasti. Tämä gubbe on tutkinut asiaa 50-luvulta lähtien, eikä ole mikään hörhö. Itse en ole kyllä nähnyt vieläkään karhua luonnossa. Tarkoitukseni ei ole herätellä petohysteriaa, vaan tervejärkistä keskustelua asiasta.

      • spam-

        miehiä, rautaa rajalle ja isommat pyssyt - peto ensin ammutaan ja sitten mahdollisesti tutkitaan.

        Ei kuulemma oikein ole nykyoppien mukaista koulukuntaa hän enää.

      • todellakin

        kesyyntyneet ainakin täällä eteläisimmässä Suomessa. Tiedän erään paikan, jossa karhunaaras oli pentuineen koko kesän aivan asutuksen liepeillä. Keskeisimmältä päiväpiilolta oli matkaa lähimpään taloon alle 150 metriä.

        Alueen asukkaat eivät olleet/ole tietoisia naapuristaan. Sen verran karhu karttelee kuitenkin, ettei näkyville antaudu. Kuulohavaintoja tein tästä karhusta useinkin. Piti sen verran ääntä, että tiesin aina paikan, jossa se liikkuu. Itse ilmoittelin samalla tavoin omaa siaintiani "hänelle", jotta törmäämiseltä ja pentujen motittamiselta vältyttiin.

        Asukkaille en havainnoistani kertonut, koska yksilö kuitenkin väistää (ei pakene kauas, mutta ei kuitenkaan jää uhkaamaan) eikä siten aiheuta suoranaista uhkaa. Suurempi menetys olisi se, ettei ihmiset uskaltaisi enää käyttää ulkoilualueitaan tai edes kotipihaansa. Seurauksena olisi petohysteria, joka johtaisi varmasti karhujen kuolemaan.

      • Hypetraxx
        todellakin kirjoitti:

        leikki kaukana kun karhun kanssa törmää yllättäen. Siitähän on karvaita näyttöjä tänäkin vuonna. Toisinkuin karhuissa ei susissa todellakaan ole mitään ihmislihan maistelijoita! Miettikää ny vähän!! lapsiin erikoistuneita ihmis-syöjä susia!! Voiko tuota Hagelstamin juttua nauramatta lukea! Ihmis-syöjäsusia ja vielä erikoistuneita lapsiin!! Voe poijjaat että mie repesin!!
        Moskovan tiltukin kumartais tollasta valheita syytävää propagandamestaria!!

      • laikaman
        Hypetraxx kirjoitti:

        Pelkästään ihmiskunnan kirjoitetun historian aikana on dokumentoitu tuhansia susien tekemiä ihmistappoja. Karhut ovat myös olleet asialla. Mutta esim. Suomen osalta digitalisoiduista historiakirjoista löytyy susien tekosia toista sataa ja karhun aiheuttamia toista kymmentä. Karhujen kohdalla ei ole mainintaa syömisestä, susien kohdalla monasti.

      • **:::

        noitien ja pahojen henkien aiheuttamia kuolemia on kirjattu samoihin dokumentteihin tuhansin.

        Että sepä siitä...

        :D

      • laikaman
        **::: kirjoitti:

        noitien ja pahojen henkien aiheuttamia kuolemia on kirjattu samoihin dokumentteihin tuhansin.

        Että sepä siitä...

        :D

        Eipä löytynyt ainuttakaan noidan aiheuttamaa kuolemaa sukututkimusseuran digitalisoimista.
        Ei tänä päivänä kannata luulojen varaan asiaa rakentaa. Osoitteesta www.genealogia.fi löytyy historiatietojen hakuohjelma. Siitä vaan noita- ja muutakin huuhaajuttua tutkimaan.

      • myös näille
        **::: kirjoitti:

        noitien ja pahojen henkien aiheuttamia kuolemia on kirjattu samoihin dokumentteihin tuhansin.

        Että sepä siitä...

        :D

        Tapetaan myös kaikki noidat ja pahat henget - siis edellisten lisäksi :-)

      • **:::
        laikaman kirjoitti:

        Eipä löytynyt ainuttakaan noidan aiheuttamaa kuolemaa sukututkimusseuran digitalisoimista.
        Ei tänä päivänä kannata luulojen varaan asiaa rakentaa. Osoitteesta www.genealogia.fi löytyy historiatietojen hakuohjelma. Siitä vaan noita- ja muutakin huuhaajuttua tutkimaan.

        on ammuttu alas ties kuinka monta kertaa, aika hassua että joku jaksaa niitä vielää jauhaa.

        Kuolinsyyn merkintätapa oli pitäjäkohtaista ja jossain pitäjässä kaikki nälkään ja köyhyyteen kuolemiset ja aviottomien lasten katoamiset merkattiin yksiselitteisesti "varg" eli susi vei. Se oli silloin maan tapa.

        Lasten nälkäkuolema oli myös hyvin häpeällistä eikä kirkonkirjoihin haluttu perheestä sellaista merkintää.

        Mutta uskokoon jokainen mitä susisatuja haluaa, meillähän vallitsee mielipiteenvapaus.

        Ne ovat yleisesti tunnustettua kirjoitettua historiaa. Mikään virallinen tutkimus ei ole niitä alas ampunut. Sieltä löytyvät jokaisen esi-isätkin ja suvun historia. Osa on tieten tuhoutunutkin kirkkojen ja arkistojen paloissa.
        Historiakirjojen paikkansapitävyyttä voi vertailla yleiseen historiaa. Nälkään tai köyhyyteen kuolleet on merkitty kyllä, samoin murhat ja lastenmurhat. Metsään kadonneeksi on merkattu ne, joiden jäänteitä eikä jälkiä ole löytynyt.
        Eiköhän rakenneta maailmankuvamme kaiken mahdollisen tiedon varaan epämiellyttävätkin piirteet hyväksyen.

      • Hypetraxx kirjoitti:

        leikki kaukana kun karhun kanssa törmää yllättäen. Siitähän on karvaita näyttöjä tänäkin vuonna. Toisinkuin karhuissa ei susissa todellakaan ole mitään ihmislihan maistelijoita! Miettikää ny vähän!! lapsiin erikoistuneita ihmis-syöjä susia!! Voiko tuota Hagelstamin juttua nauramatta lukea! Ihmis-syöjäsusia ja vielä erikoistuneita lapsiin!! Voe poijjaat että mie repesin!!
        Moskovan tiltukin kumartais tollasta valheita syytävää propagandamestaria!!

        Hampaattomat elämän ehtoopuolella olevat laumasta syödyksitullun pelossa paenneet sudet söivät sitten melkoisen määrän ihmislapsia reilu sata vuotta sitten. Anteeksi välimerkittömyys.

    • Lintumies..

      Luettuani näitä kirjoituksia totean että kyllä maailma on ihmeellinen. Lähdempä taas viikonlopunviettoon susialueelle, tiedä vaikka näkis jäljet. Palataan joskus uusiin aiheisiin, ellei susi vie miestä. Hyvät viikonloput kaikille keskusteluun osallistuneille. Ulvomisiin !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe