Kamerasilmäinen "Lentävä"

YrjöJurri

Tuossa aamulla tuli uutinen roimasta valvontakameroiden lisäyksestä. Tämän on hyvin johdonmukaista toimintaa ja takaa tasaisen tuoton tiestön ylläpitäjälle. Samalla kun valvontakameroita lisätään tarkistetaan myös tiekohtaisia rajoituksia, näin harmonisoidaan paras tuotto investoinnille.

Kun autoilijat oppivat varomaan kameroita ja ajamaan ns. turvallisesti, toki silloin tuotto vähenee. Ei hätää onhan meillä tämä 0-toleranssi, nykyisen vähintään 10% prosentin sijaan.
Muuten jonkinlaisen hevosmiesten ja poliisien tietotoimiston mukaan 60-rajoituksessa on liipaisuraja 78km/h, siinä olisi paljon kiristettävää. Toki raja voi poiketa tuosta riippuen kameratolpan sijoituspaikasta. Mutta toistaiseksi sen 10% voi ajaa joutumatta kuvatuksi. Johdonmukaisesti 80-alueella toimii sama sääntö, joskin kameran paikka ratkaisee liipaisukynnyksen.

Sen olen huomannut, että liikennerytmin, kamerat sekoittavat varsin tehokkaasti – vieläkin, varsinkin viikonlopulla kun sunnuntaikuskeja on paljon liikkeellä.
Moni veteraani ramppaa Tojotan petaaliia tolpan kohdalla niin että ”varmaan ei ota kuvaa” ja se tarkoittaa 60-aluella noin 4-kympin nopeutta. Tästäpä tulee lystikästä haitariliikettä jonoon varsinkin Lahti-Padasjoki välillä – toki tämä on sitä tieliikennettä ja ken siellä seassa on sen kestäköön.

Ennustin Lahti-Vääksy välillä kameratolppiin kohdistuneen väkivallan (en se minä ollut) siinä kävi juuri niin kun ounastelin. Ensin niitä viskottiin kaikilla esineillä, sitten ammuttiin pienireikäisellä aseella, jonka jälkeen muutama pönttö sai osuman, joko hirvikivääristä tai järeästä revolverista. Pisteenä pöntönpäälle Vesikansasta vietiin koko laite, eikä ole koskaan löytynyt ja tuskin löytyykään. Kun kamerat lisääntyvät ja jos varsinkin liipaisuraja lasketaan kovin alas, näihin kohdistuu ilkivaltaa. Kun ilkivalta nousee ip-lehtien lööppeihin se ruokkii lisää tihutöitä, koska tuhoamisesta tulee urheilusuorite – näin kävi mm. Englannissa.

Minulla ei ole mitään liikennevalvontaa vastaan ja koen varsinkin poliisin näkymisen liikenteessä hyvänä asiana. Kameravalvonta sopii hyvin suomalaiseen liikennevalvontakuvioon, onhan meillä vanha ”puskapoliisi” perinne; ” tuos on hyvä mutka pistä siihen tutka…”. Kun vielä tiedetään sisäministeriön rahanpuute eikä edes auki olevia poliisin virkoja pystytä täyttämään, mikäs sen parempi kun kamerasilmällä varustettu peltipoliisi – tämä on kai se suomalainen versio Terminaattorista.

16

1239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liian pitkä yhtä ja samaa toistava tarina. En jaksanut lukea. Opettele tiivistämään.

      Ylinopeussakot ovat hyvä asia, ovat vaan liian halpoja. Valvontaa on liian vähän. 100% korotus sakkoihin ja virhepistesysteemi vakuutuksiin, niin että liikennesakot korottavat myös vakuutusmaksuja. Reilusti.


      Master Eq

      • sitte vielä

        AMMATTIAUTOILIJOILLE,AMMATIKSEEN AJAVILLE ROIMAT SAKOT JA MYÖS HEIDÄN TYÖNANTAJILLE!
        näin se homma etenee........


      • YrjöJurri

        "Opettele tiivistämään"
        Jos viesti ärsyttää tai se on liian pitkä, älä lue tai kommentoi, se on täysin vapaaehtoista.

        Toki tunnen tälläisen nettikeskustelun säännöt, tärkeintä on tiivis alatyylinen ilmaisu ja toisten kirjoittajien tölviminen itse aiheesta viis.


      • Oku

        ajanut paljon tieosuuksilla, joissa on kameratolppia. Vaikka jono ajaisi nopeusrajoituksen mukaan, niin monesti tolpan kohdalla jono hiljentää varmuuden vuoksi. Tästä aiheutuu haitariliikettä ja peräänajojen riski kasvaa huomattavasti. Minulla ei ole mitään valvontaa vastaan, jos se vain toimisi.

        Ja sakot ovat aivan riittäviä. Ainakin itse miettii toisenkin kerran ajanko ylinopeutta. Minulla ainakin sakko voi romuttaa kuukauden talouden.


      • kommentti

        Ei kannata kommentoida!


      • Kokemusta...
        sitte vielä kirjoitti:

        AMMATTIAUTOILIJOILLE,AMMATIKSEEN AJAVILLE ROIMAT SAKOT JA MYÖS HEIDÄN TYÖNANTAJILLE!
        näin se homma etenee........

        Oispa kiva nähdä,kuinka monen ammattiautoilijan naama siellä salama välkkeessä punottaa? Luultavasti aika harvan,varsinkaan rekkakuskin,koska rajoitin on säädetty rekassa todellisen nopeuden mukaan,elikkä 80:n alueella ei sakkoa tule vaikka kuinka ajais rajoitinta vasten!


      • luetaan
        sitte vielä kirjoitti:

        AMMATTIAUTOILIJOILLE,AMMATIKSEEN AJAVILLE ROIMAT SAKOT JA MYÖS HEIDÄN TYÖNANTAJILLE!
        näin se homma etenee........

        myös:TAKSIT (eri muodoissa aina karaokebusseihin),ambulanssit ilman hätäajoa,tavarakuriirit,ynnämuutsellaset.
        kyllä näitten pitäs OSATA näyttää esimerkkiä liikenteessä!


      • konginkankaan
        Kokemusta... kirjoitti:

        Oispa kiva nähdä,kuinka monen ammattiautoilijan naama siellä salama välkkeessä punottaa? Luultavasti aika harvan,varsinkaan rekkakuskin,koska rajoitin on säädetty rekassa todellisen nopeuden mukaan,elikkä 80:n alueella ei sakkoa tule vaikka kuinka ajais rajoitinta vasten!

        .......häh?


    • nyyhkali

      Kannatan lämpimästi valvontakameroiden sabotointia. Kun ylläpitokustannukset tulevat kohtuuttomiksi, niin näistä linnunpöntöistä joudutaan luopumaan. Jonkin tasoista valvontaa kannattaa jopa meikäläinen, mutta nykyään tässä vahtauksessa mennään roimasti yli.

      • ihanko

        totta? Aja sen sallitun toleranssin puitteissa, niin ei tarvi turhasta marista - vai onko sun ajonopeutesi valvonta (tapahtukoon se vaikka satelliitista käsin tai mistä hyvänsä) jotain yli menevää vahtausta?!


      • vastustaja

        Suomi on pahempi valvonta ja holhuosvaltio kuin Neuvostoliitto jolle naureskeltiin 20 vuotta sitten. Suomeen tulee 65.000 uutta valvojaa, kun kaikille järville tulee pelastusliivi tarkastaja. Työllisyys paranee kummasti. Maamme tulee tukehtumaan holhoukseen ja ihmisiltä katoa loppukin järki !!!


    • Auto--Antero

      Hoituu homma dynamiitillä, vaijerin pätkällä tai polttopullolla.
      Ennalta ehkäisevänä erilaiset maalit ja terva.
      Sabotointi on hauskaa.

      On hilpeää vedellä tuhottujen kameratolppien ohi tietäen, kuinka niistä huolehtivia vituttaa.
      Kyrpänaaman tuska antaa lisää virtaa kehittämään uuusia koiruuksia.

      Vai pitäisi sanktioita koventaa? Imekää munaa inkvisiittorit!

      • antero%%%

        Mites se antero sieltä häkistä sitten sabotoi?
        Posessa on sinusta mukavaa, vai mitä tarkoitit fiktiollasi?

        Todelliset tienestit tehdään kameratolpan jälkeen olevalla tutkalla. Että hanaa tolpan jälkeen..


      • toope

        Antero on taas päässyt avohoitoon!


      • jmh

        katsotaan kuka tällaista kirjottelee ja vedetään se munakiikkuun


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2120
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2100
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      122
      2001
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      78
      1715
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1155
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe