Tulipa mieleeni hassu kysymys, mihin te kaupungeissa asuvat koiranomistajat olette vieneet pennun ulos ennen rokotuksien antamista jos pentu ei saa tavata muita koiria eikä oleskella paikoissa joissa on ollut muita koiria?
Mihin ihmeeseen menen sitten pennun kanssa kävelylle kun puistoihin ei voi mennä? Aika tylsää kadulla kävellä pienen pennun kanssa tai oleskella kerrostalon takapihalla. Lähelläni ei ole myöskään metsiä ym. sillä kuten jo mainitsin asun kaupungin keskustassa.
Kuinka vaarallista on mennä pennun kanssa puistoon jos huolehtii siitä ettei pentu ole kosketuksissa muiden koirien kanssa? Nimittäin lähelläni on suuri puisto joka on mainio koiran ulkoilutukseen näin keskusta-alueella.
Pennun ulkoilu
3
386
Vastaukset
pennun kanssa voi ulkoilla hihnassa lähes missä vaan! En nyt suosittele koirapuistoja tai muita joukkotapaamisia muiden koirien kanssa, mutta normaali ulkoilu kyllä käy! Ja tokihan sitten on katsottava ettei pentu popsi kaikkea epämääräistä mitä nyt maassa saattaa olla! Itse olen aloittanut pennun sosiaalistamisen tuttujen ja terveiden koirien kanssa jo ennen rokotuksia ja hyvin nuo näyttää tuossa hengissä keikkuvan =)!
- think about it
Koiran elämään tulee kuulua paljon muutakin kuin puistoilu ja tällä hetkellä en MISSÄÄN TAPAUKSESSA suosittele puistoja koska liikkeellä on parvoa muistuttavaa ripulia.
Pennun koulutus alkaa siitä hetkestä kun kasvattaja sen ojentaa sulle. Et alkaisi opettaa sille toko:n perusjuttuja vaikkapa ruokakupilla. Namujen kanssa voit opettaa hyvää hihnassa kävelyä jnpp.
Jos koiran kanssa on tylsää kävellä hihnalenkkejä jo nyt, varsinkin kun lenkkien pituudet ovat minimaalisia aikuiseen verrattuna (rotu kuin rotu), niin mitä se on sitten kun koira on aikuinen ja tarvitsee aktiviteettia.
Semiä peliin siellä. Olet hankkinut koiran, ellet ole huomannut. ;)
- PITÄÄ saada
tavata muita koiria!!! Jos pidät pentusi erossa muista koirista 16-viikkoiseksi, saat ongelmakoiran! Pennun sosiaalistaminen pitää aloittaa HETI kun se tulee sinulle. Eli viet sitä eri paikkoihin missä se tapaa erilaisia koiria ja ihmisiä. Koirapuistoja tosin tulee välttää, mutta muuten, rohkeasti vaan pennun kanssa joka paikkaan! Puhun kokemuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969