Auto kertoo statuksesta

Mercedes SLK

Auto kertoo käyttäjästään ja on eräänlainen käyntikortti useissa tilanteissa. Itselleni oli erittäin mukavaa huomata, miten paljon se oikeasti kertoo ja vaikuttaa, en olisi uskonut ennenkuin hankin viime keväänä SLK:n AMG-varustein. Työn puolesta käyn eri toimipisteissä silloin tällöin, ja kaikissa paikoissa auto huomattiin ja sitä ihasteltiin, tultiin spontaanisti kysymään mallia ja ominaisuuksia. Herätti huomattavaa kiinnostusta ja hyväntuulista ihmettelyä sekä nuorissa että vanhoissa, naisissa ja miehissä. Kesällä avona ajellessa ja parkeeratessa jopa aivan satunnaiset paikalle sattuneet ihmiset tulivat katsomaan autoa ja ihastelemaan sitä, kerran eräs mies jopa tuli kerrostalon ikkunasta katsomaan: pää ulos ikkunasta ja sieltä 1. kerroksesta huomautti "että onpa upea auto, turvallisia kilometrejä", tosin sitten lähtiessäni huomasin saman vanhahkon miehen menevän omaan vm 1973 SL:ään, joka oli samalle kadulle parkkeerattuna, eli siksi mies varmaan oli niin innostunut SLK:sta ja koki siinä tietysti olevansa kanssatoveri avomersu-miehenä itsekin.

Mutta siitä tuolla alempanakin väitetystä kateellisuudesta en ole havainnut työpaikalla tai tuntemattomien kohdalla koskaan minkäänlaista viitettä. Kaikki ovat positiivisesti suhtautuneet autoon ja sen kuljettajaan, lienee kuviteltu kateellisuus esim. työpaikalla enempi luultua ja ns. korvien välissä: jos alkaa kuvitella että joku on kateellinen niin sitten luulee näkevänsä siitä merkkejä.

Tosin eräästä kaverista joskus paistaa jonkinlainen vähän erikoinen asenne SLK:ta kohtaan, etenkin jos hänelle hehkuttaa kuinka upea auto on kyseessä, kaivamalla kaivaa jotain ulkomaisia vertailuja SLK:n ja muiden saman luokan autojen väliltä, ja kun ei ole mitään muuta moitittavaa löytänyt, niin eräässä vertailussa auton muotoilusta joku autotoimittaja ei pitänyt, hänen mielestään auto ei ollut tarpeeksi maskuliinisesti muotoiltu (siis R170) tai jotain ja siitä tuo kaveri jaksaa piikitellä. Mutta tuossahan on kyseessä subjektiivinen makuasia, ja ainakin 99% ihmisistä joita olen tavannut, ovat pitäneet R170-korista SLK:ta erittäin hyvännäköisenä ja ulkonäöltään poikkeuksellisen upeana autona.

Tosin tuo kaveri meinasi hankkia kaksivetoisen TT-coupen, mihin olisi kyllä itselläni vakavaa sanottavaa: noinkin tehokas urheilullinen auto on aivan järjetöntä hankkia etuvetoisena, ei urheiluauto vain voi olla etuvetoinen kertakaikkiaan, eikä etuvetoisen vetelyä noilla tehoilla kiihdytyksissä kyllä sietäisi itse hetkeäkään, on siinä hieman vakavammasta ongelmasta kyse kuin jonkun autotoimittajan auton muotoiluun liittyvästä ongelmasta, kun kerran ihan perustavaa laatua oleva tekninen haitta/ongelma on sitten autossa.

11

1369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen teoria

      Kumpaa ne ihastelivatkaan. Sinua vai autoasi?

      Auton status siinä nousi, ratissa istuja ei muuttunut noiden sivullisten silmissä miksikään.

      Jos auton omistajan status olisi muuttunut, löytyisi sitä juttuseuraa silloinkin kun et istu autossasi, mitä ei todellakaan tapahtunut. Vai kuinka.

      Jos juttuseuraa pitää ostaa 100 000 eurolla, niin tuolla summalla voisi roikkua aika pitkään näillä pulinalinjoilla.

    • En lukenut.

      Auto kertoo omistajansa itse kuvittelemasta statuksesta. Suomessa yleensä ostetaan velaksi kalliimpi auto, kuin mihin olisi tarvetta tai varaa. Mutta kun halutaan kuulua ylempään statusviiteryhmään.

      Syödään lenkkimakkaraa, asutaan kaksiossa tai kolmiossa eikä lapsilla ole vaatteita, mutta Avensis pitää olla.

      Muuta otsikoksi: "käteisellä ostettu velaton auto kertoo omistajansa statuksesta" niin alat olla jäljillä.


      Master Eq

      • Mercedes SLK

        No, kun nyt asiaa kysyt, niin ostin auton käteisellä, tai siis osa rahasta oli käteisellä ja osa (muistaakseni 25.000 eur koko summasta) oli pankin antamalla "shekki"-lapulla vai mikä hemmetti se lappu on jonka pankin tiskiltä saa, jolla valtuutetaan joku nostamaan rahat tililtä. Asun kolmiossa kerrostalossa kyllä, mutta se sopii nyt minulle tähän elämäntilanteeseen, kun ei ole lapsiakaan ja ikää vasta 26-vuotta, niin tuossa kolmiossa mahtuu tyttöystävän kanssa kahdestaan ihan kivasti asumaan. Seuraavaksi asunnoksi ajattelin omakotitaloa järven tai joen rannalle kyllä, rakennuttaa sopivaksi katsomalleni tontille uuden omakotitalon, esim. Älvsby-talon tai mitä näitä nyt valmiita avaimet käteen -periaatteella tehtäviä onkaan. Siihen toki varmaan tarvii sitten ottaa lainaakin, mutta niinhän se nyt vain on, olkoon. Autorahat saan kyllä tienattua ihan ilman lainoja ja velkoja, korkeintaan tililuottoa täytyy käyttää joskus, muttei mitään varsinaista lainaa. Bruttotulot tällä hetkellä 8670 eur/kk, josta taitavalla verosuunnittelulla jää n. 5000 eur/kk nettoa käteen. Käytettyhän se SLK oli, mutta minusta R170 on paremman näköinen kuin R171, etenkin AMG:nä.


    • L ada

      niin, kohta kun tehdassuunnitelmat toteutuvat niin Mersua ei erota Ladasta. Statusta kerrakseen kun tietää että oma mersu on valmistettu Ladan tehtaassa. Mutta ei siinä mitään hävettävää ole, hyvä status se lad...mersu on!

      • Three beam star

        Muuttuuko siis vanhatkin mersut muka uudella tehtaalla tehdyiksi? Siis sittenhän vanhojen oikeiden mersujen status nousee entisestään. Kyllä ainakin kaikki minun hankkimani mersut ovat olleet ihan Made in Germany - ja se on stanssattu ja painettu vähän joka paikkaan autossa, ja kaikessa huomaa saksalaisen täsmällisyyden ja laadun, etenkin juuri mersun 1990-luvun lopun malleissa aivan loistaa uskomaton laatu ja käytettävyys ja kestävyys ja myös ulkonäkö on aivan omaa luokkaansa esim. vm 1999 CL tai 1998 S ta 1998 SLK tai 1997 CLK muutamia mainitakseni.

        ja eikös Bemari ole tehnyt Venäjällä autoja jo 5 vuotta, eivät ne viimeiset Bemaritkaan ole minusta olleet samanlaisia kuin vm 1980 Lada ;)


      • L ada
        Three beam star kirjoitti:

        Muuttuuko siis vanhatkin mersut muka uudella tehtaalla tehdyiksi? Siis sittenhän vanhojen oikeiden mersujen status nousee entisestään. Kyllä ainakin kaikki minun hankkimani mersut ovat olleet ihan Made in Germany - ja se on stanssattu ja painettu vähän joka paikkaan autossa, ja kaikessa huomaa saksalaisen täsmällisyyden ja laadun, etenkin juuri mersun 1990-luvun lopun malleissa aivan loistaa uskomaton laatu ja käytettävyys ja kestävyys ja myös ulkonäkö on aivan omaa luokkaansa esim. vm 1999 CL tai 1998 S ta 1998 SLK tai 1997 CLK muutamia mainitakseni.

        ja eikös Bemari ole tehnyt Venäjällä autoja jo 5 vuotta, eivät ne viimeiset Bemaritkaan ole minusta olleet samanlaisia kuin vm 1980 Lada ;)

        kun ihmisten korviin kantautuu että mersuja tehdään ladan tehtailla niin tottakai mersun kurssi tippuu ihmisten mielissä.

        onhan tuolla mersulla jo viimeaikoina ollut laatuongelmia. Tuulilasi lehdessä oli hieno kuva kun ameriikassa tehdyn mersun konepelti oli vinossa ym.

        Mistä johtuu että lada käynnistyy kovillakin pakkasilla mutta tämä saksalainen serkku ei...


      • tullut
        L ada kirjoitti:

        kun ihmisten korviin kantautuu että mersuja tehdään ladan tehtailla niin tottakai mersun kurssi tippuu ihmisten mielissä.

        onhan tuolla mersulla jo viimeaikoina ollut laatuongelmia. Tuulilasi lehdessä oli hieno kuva kun ameriikassa tehdyn mersun konepelti oli vinossa ym.

        Mistä johtuu että lada käynnistyy kovillakin pakkasilla mutta tämä saksalainen serkku ei...

        Tuulilasi lehti jo 15 vuotta ja eipä ole näkynyt kuvia mersujen vinoista konepelleistä.

        Sinä valehtelet enemmän kuin pappi jumalanpalveluksessa.


      • tuc
        L ada kirjoitti:

        kun ihmisten korviin kantautuu että mersuja tehdään ladan tehtailla niin tottakai mersun kurssi tippuu ihmisten mielissä.

        onhan tuolla mersulla jo viimeaikoina ollut laatuongelmia. Tuulilasi lehdessä oli hieno kuva kun ameriikassa tehdyn mersun konepelti oli vinossa ym.

        Mistä johtuu että lada käynnistyy kovillakin pakkasilla mutta tämä saksalainen serkku ei...

        Kaikki Mersuni ovat hyrähtäneet kovillakin pakkasilla käyntiin kuin palmun alta. Elä jauha kakkaa.


    • ja itsensä itselleen kehuminen

      Ei jumalauta tälläisiä ihmisiä ole olemassakaan. En ainakaan tahdo uskoa todeksi.

      • on tarua

        ihmeellisempi veliseni.
        Maailma on ihan hullu nykyään, ei voi kun ihmetellä.


    • Ison omistaja

      Totta, automerkki kertoo todellakin jotakin ihmisestä. Varsinkin kaikki pienimunaiset pösilöt hankkivat Mersun vahvistaakseen itsetuntoaan. Mitä isompi Mersu, sen pienemmät munat. Jos itsestä ei ole mihinkään, niin ainakin auto on hieno ja suuri.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      106
      3014
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1874
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      394
      1723
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1631
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1287
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe