Heil,teil ja meil.

Wäinä

Akatemiaprofessori Heikki Ylikankaan tutkimuksiin perustuvan näkemyksen mukaan Suomen kallistuminen Saksan suuntaan 1940 oli poliittinen, ei sotilaallinen päätös.
Pirkko Kanervo väittelee piakkoin Suomen talvisodan merkityksestä fasistisen Italian politiikassa. Ompa mielenkiintoista saada nähdä Ylikankaan ja Kanervon tutkimusten yhtymäkohdat.

Olen pariinkin kertaan näillä sivuilla sanonut Saksan kaltaisen natsismin kannatuksen olleen vähäistä Suomessa. Kansa siitä paskat piittasi,enimmät ilmauksensa se sai akateemisen tason hörhöjen puuhastelussa. Oikeistolainen ilmapiiri salli kulttuuriyhteistyön Saksan kanssa,kauppamiehet kaikkina aikoina myyvät isänmaansa jos hinnoista sovitaan ja sotilailla on tavoitteensa. Poliittisena liikkeenä Saksalainen natsismi ei kuitenkaan Suomessa saanut kannatusta.

Talvisodassa Ruotsi oli Suomen suurin taloudellinen tukija. Heti toisena oli Mussolinin fasistinen Italia.
Suomalaisten fasistien henkinen oppi-isä olikin Hitlerin sijasta Mussolini. Lapuanliike imi oppinsa ja toimintatapansa häneltä ja hänen aatteestaan. Väitöksessään Kanervo kertoo Mussolinin olleen tästä hyvin tietoinen ja sen tiedon vaikuttaneen Italian avustuspäätöksiin.
Il Duce oli henkilökohtaisesti mieltynyt Suomeen ja sen "pieneen,urheaan kansakuntaan.

Suomalaisilla sotilailla oli vilkasta kanssakäymistä italialaisten kanssa 20-30 luvuilla. Muodostuikin läheisiä henkilökohtaisia suhteita.Mussolinin vävyn omistamat lehdet olivat maailmalla Suomen suurimmat puolestapuhujat. Mannerheim oli 1938 vierailulla Tirolissa tavaten siellä Saksan ilmailuministeri Hermann Göringin. Hän poikkesi myös Italiassa kylpemässä.
Italia toimitti Suomelle juuri ennen talvisotaa tilatut 25 Fiat G 50 hävittäjää.Mannerheim esitti Italialle yksityiskohtaisen luettelon toivotusta sotamateriaalista sisältäen mm. erikaliiberisia tykkejä ja haupitseja ja viestintävälineitä.

Italiassa ei ymmärretty Ribbentrop-sopimusta. Mussolini esitti henkilökohtaisesti tästä ihmettelynsä Hitlerille. Detaljien ystävä Kalle on maininnut kirjoituksissaan Ribbentrop-sopimuksesta Saksan toimesta keskeytetyt asetoimitukset Suomelle ja pyrkinyt käyttämään sitä todisteena jollekin,mikä minulle ei oikein ole selvinnyt. Sitä hän ei ole tullut maininneeksi,että aseet olivat hankittu kalliiseen hintaan (selluloosalla) fasistisesta Italiasta.
Saksa oli Ribbentrop-sopimuksen vuoksi Neuvostoliiton näennäinen ystävä. Se ei estänyt Saksaa lähestymästä Suomea talvisodan lopettamiseksi ja lupaamasta hyvitystä myöhemmin.Se oli Saksan senhetkinen etu ja siihen miinaan Suomen herrat liukastuivat,kuten tapahtumien jatko osoittaa.

Vaikka Saksa asetti rajoituksia Italian asekuljetuksille,Livornosta lähtenyt laiva toi 17 Fiatia Göteborgiin Saabin tehtaille koottavaksi.Lähetys sisälsi myös muuta sotamateriaalia. Tammikuussa saatiin 10 Fiat-hävittäjää lisää.
Suomi kävi kauppaa fasistisen Italian kanssa myös ilmatorjuntatykeistä,merimiinoista,torpedoista,
liekinheittimistä sekä valtavasta määrästä ammuksia ja varaosista.

Tämän palstan eräs argumentti talvisodan todistelussa on ollut Neuvostoliiton ja Saksan Ribbentrop-sopimus. On pyritty osoittamaan juopa Saksan ja Suomen tavoitteiden välillä.Esittämään päätökset ikäänkuin äärimmäisen pakon sanelemina tapahtumina ja tekemään niistä päättäneistä viisaan kaukonäköisiä valtiomiehiä.
Kansakunta tarvitsee gloriansa ja sankarinsa kaappiensa päälle. Nyt näyttää siltä,että pystejä ovat taas pystyttelemässä pyssy-uskovaiset.

Italian apu Suomelle oli 790 miljoonaa sen aikaista markkaa,toiseksi eniten Ruotsin jälkeen.
Sen avun mahdollisti veljeily Mussolinin fasistien kanssa. Sinä aikana,jona Natsi-Saksan apua ei ollut saatavissa sitä saatiin fasistiselta Italialta.Nyt kanonisoidaan Ryti sopimuksineen,milloin sankareiksi ilmoittautuvat Mussolinin pöydissä maljoja nostelleet?

Sillä innolla,millä nyt ollaan liittoutumassa länteen,olisivat ovet avautuneet toisaallekin. Niin ei käynyt.Sittemmin tehtiin poliittinen päätös Saksan rinnalle asettumisesta,tapatettiin 65 000 miestä ja jouduttiin alueluovutuksiin.
Näin tapahtui väärinarviointien perustalta tehtyjen poliittisten päätöksien takia.

14

1205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkoinen nationalisti

      Minulle puolestani jäi epäselväksi sinun tarkoitusperäsi, mutta jos tarkoituksesi oli herättää kiitosta fasistista Italiaa kohtaan, joka auttoi meitä vastustamaan kommunismin tyranniaa, onnistuit yli odotusten. Luettelemasi yksityiskohtaiset avustukset sieltä suunnalta olivat tosiaan merkittäviä, kuten Italiasta tuodut hävittäjät.

      Kiitos siis Italialle, joka auttoi Suomea kukistamaan itsenäisyyttämme uhkaavan vihollisen.

      • Wäinä

        Tarkoitukseni ei ole herättää keskustelua vaan yllyyttää hullua - sinun tapauksessasi sotahullua.


      • valkoinen nationalisti
        Wäinä kirjoitti:

        Tarkoitukseni ei ole herättää keskustelua vaan yllyyttää hullua - sinun tapauksessasi sotahullua.

        Hyvä juttu että sinusta on hauska yllyttää minua... ei kai elämälläsi muuta tarkoitusta olekkaan :)

        Voi ressukkaa.


    • Onkohan Kalle kipeä :)?

      • Hota ei taida auttaa stalinismiin - mikä ei sinällänsä ihmetytä. Stalinismiin taitaa auttaa vain kommunistien päänsärkylääkkeet.

        /Kalle, joka ei suosittele kommunistien päänsärkypillereitä edes stalinisteille niiden aiheuttamien vaikeiden sivuvaikutusten takia


    • T Urpo

      "kauppamiehet kaikkina aikoina myyvät isänmaansa jos hinnoista sovitaan"

      TEKEE SEN ILMAISEKSI.

    • "Detaljien ystävä Kalle on maininnut kirjoituksissaan Ribbentrop-sopimuksesta Saksan toimesta keskeytetyt asetoimitukset Suomelle ja pyrkinyt käyttämään sitä todisteena jollekin,mikä minulle ei oikein ole selvinnyt. Sitä hän ei ole tullut maininneeksi,että aseet olivat hankittu kalliiseen hintaan (selluloosalla) fasistisesta Italiasta. "

      Linkitäpä, kiitos.

      /Kalle, jolla selvästi alkaa muisti pätkiä - vai pätkiiköhän se wäinällä - no, pian se selviää saatuamme linkin

      • Wäinä

        Sinulle samat kuin valkoiselle nationalistille.


      • Wäinä kirjoitti:

        Sinulle samat kuin valkoiselle nationalistille.

        Sitä linkkiä ei sitten hetimiten löytynyt - ja mistäpä sen nyt tähän hätään olisi taikonut.

        /Kalle, jonka lupaus on edelleenkin voimassa - pallo on punikkilassa


    • himmeekatse

      Sie se mielenkiintoisia haastelet. Menneessä elät vaikka tulevaisuuteen ollaan menossa.
      Talvisota on komuille ollut tabu. Miksi muuten neukut teki rauhan, vaikka Suomi neito oli melkein kypsä kellistettäväksi. Tuliko uusi ylkäpoika, joka lupasi paremmat myötäjäiset. Oliko sakuilla näppinsä pelissä Moskovan suuntaa suositellut Molotoville rauhaa suomalaisten kanssa. Ja silloin oli pantu Suomi-neukku maaottelu jäihin. Ja sitä jatkettiin myöhemmin. Neukut olisivat joidenkin vihjeiden mukaan halunneet selvittää välit Suomen kanssa aikaisemmin. Papereita ei varmaan löytyne ja sopijat on haudanlevossa.
      Varmaan komuja vituttaa, kun sika kuusisen hallitus ei pysynyt pystyssä.

    • "Saksa oli Ribbentrop-sopimuksen vuoksi Neuvostoliiton näennäinen ystävä. Se ei estänyt Saksaa lähestymästä Suomea talvisodan lopettamiseksi ja lupaamasta hyvitystä myöhemmin."

      Mutta se esti Saksan lähestymistä Suomea Talvisodan kynnyksellä. Ymmärrätkö eron?

      Jos kommunistien mielestä Saksa oli Suomen ystävä 30.11.1939 niin luoja meitä varjelkoon kommunistisilta ystäviltä.

      Ja Kallen lupaus on vieläkin voimassa:
      Tuo esille todisteesi Suomen syyllisyydestä Talvisotaan ja Kalle tulee osoittamaan omilla vasta-argumenteilla todisteet riittämättömiksi kommunistisen hyökkäyssodan aloittamiseksi.

      Stalinisti "vom" ja "kolakoka" voivat myös osoittaa, etteivät he keuhkoa tyhjää.

      /Kalle, joka menee nyt saunaan

    • rauhaan

      Mannerheim sai Hitleriltä 10 .2 1940 viestin, jossa tämä kertoi kehottaneensa NL:oa tekemään rauhan ja kehotti myös Suomea rauhaan. Poliitikkojakin on sitten lähennytty (vain Kivimäki?), tai Mannerheim kertonut jotain. Piti kuitenkin saada länsivaltojen tuki säilymään, koska ne vastustivat rauhaa. Myös piti saada muu hallitus ja eduskuntaryhmät rauhan kannalle. Rauhanehtoja piti myös yrittää sulatella ja lieventää. Kaikki vei aikaa.

      Maanerheim sai Hitleriltä viestin 4.3. Siinä luki, että tämä on esittänyt uhkavaatimuksen venäläisille rauhan aikaansaamiseksi. Hitler myös kehotti Suomea tekemään rauhan. Mannerheim taisi Ylikankaan kirjassa olla rauhan kannalla juuri näihin aikoihin. Ilmeisesti kaikki ei kuitenkaan tapahtunut ”poliitikkojen mieliksi”. Rauhanneuvottelijat oli saatava matkaan, kun länsivaltojen hyväksyntä neuvotteluille saatiin. Suomihan kertoi länsivalloille pyrkivänsä rauhaan, mutta jatkavansa sotaa, mikäli ehdot ovat mahdottomat. Nyt saivat länsivallat myös ensimmäisen kerran kuulla Mannerheimin rauhanhaluista (melko varmasti ainakin kaikki hallituksen keskustelut saatiin selville). Mannerheim oli sanonut, että länsimaiden apu ei riittänyt ja tulisi liian myöhään. Asia oli tärkeä, joten Mannerheimin oli pantava arvovaltansa peliin. Joka tapauksessa Mannerheimin oli näyteltävä länsivalloille epäilevänsä rauhantekoa ja haluavansa neuvottelijoiden mukaan länsiapumielisen jäsenen. Näin länsivallat luulisivat, että niiden kannattaa yrittää vedota vielä Mannerheimiin ja suomalaisiin. Länsivallat eivät silloin keksisi mitään ikävää tai vetäisi melko näennäistä tukeaan Suomelta. Oli hyvin mahdollista, että ehdot olisivat Suomesta liian kovat. Siihenhän Mannerheimkin viittasi, kun sanoi, että niihin pitää ehdottomasti saada lievennyksiä. Walden määrättiin neuvottelijoiden mukaan, vaikka hallituksessa väitettiin Mannerheimin olleen hänen lähettämistään vastaan. Veikkaan, että hän nimenomaan lähti Mannerheimin tahdon mukaisesti ja että asiasta oli sovittu etukäteen. Hänen tehtäväkseen tuli tehdä rauha.

      8.3. liittoutuneet tekivät sitten Mannerheimille tietysti uuden huipputarjouksen massiivisesta avusta, josta Mannerheim oli innostuvinaan. Hän rupesi muka vänkäämään rauhantekoa vastaan. Ehkä näin yritettiin hämmentää länsivaltoja. Neuvottelijat olivat Moskovassa ja se oli länsivaltojen kannalta tappio. Nyt näytti siltä, että heidät ehkä kutsuttaisiin kotiin. Moskovassa jopa äänestettiin kotiin lähdöstä. Ryti ja Walden äänestivät kuitenkin rauhanteon puolesta. Länsivallat saattoivat vielä olla toivorikkaita. Kuitenkin Mannerheim heti kysyi ensin kenraaleilta sotilaallista tilannetta, sai ”pessimistisen raportin” ja joutui toteamaan rauhanteon välttämättömyyden sotilaalliselta kannalta. Nyt Mannerheim ”julkisesti” puolsi rauhantekoa. näin oli tehtävä, koska hallituksen tuli tehdä rauha ja vain Mannerheim voi sellaisen päätöksen silloin saada aikaan. Parempi olisi ollut tietysti pysyä rauhasta sivussa kokonaan. Länsimaihin jäi kuitenkin se vaikutelma, että Mannerheim uskoi heidän apuunsa ja ei halunnut saksalaissuuntausta. Hän ei ehkä aloittaisi uutta sotaa Saksan puolella. Länsisuhteet säilyivät, joskin enää kuolevina henkäyksinä ja Mannerheim oli varalla niiden uudelleenlämmittämistä varten. Tietysti oli myös kohteliasta innostua, sillä neuvottelijoiden ollessa Moskovassa Suomeen tuli viimein muutama pommikone lännestä.

      Mannerheimin kaksoispeli näkyy hyvin siinä, että päämajassa ei Jukka Seppisen mukaan otettu vastaan saksalaista upseeria helmikuussa 1940. Kuitenkin salainen kuriiri oli tuonut Hitlerin viestin, toi niitä lisää ja Mannerheimin kuriiri vei viestejä Hitlerille. Länsimaat luottivat Mannerheimiin tämänkin vuoksi täysin. Mannerheimin salattu monikasvoisuus paljastuu kuitenkin salaisesta kansiosta: MANNERHEIM KYSYI HITLERILTÄ TOIMINTAOHJEITA talvisodan jälkeen. Kuitenkin hän ehdotti Englannille sotatalousliittoa (vai mikä se nyt oli) myöhemmin keväällä. Suhteet länsimaihin piti säilyttää mahdollisimman pitkään. Englanti ei saanut katkaista Suomen merenkulkua ja kauppaa olisi voinut käydä myös Englannin kanssa. Ylikankaan vastustajilla on otsaa vielä Mannerheimin kansion julkaisemisen jälkeen vedota tuohon Englannille tehtyyn ehdotukseen.

      Mannerheim ajatteli niin kuin sodan aikana hallitus ajatteli, rauhanhankkeet on hoidettava niin, että suhteet länsimaihin ja apu sieltä ei katkea. Mannerheim oli länsisuhteiden takuumies, joten hän oli koko sodan ajan rauhaa vastaan. Länsimaat saattoivat toivoa avunpyyntöä, koska ne tiesivät Mannerheimin vaikutusvallan. Veikkaan Mannerheimin olleen todellisuudessa rauhan kannalla jo aiemmin. Mannerheimin kansion ympärillä käydyssä keskustelussa on väitetty, että Mannerheim kääntyi rauhan kannalle ja tajunnut länsivaltojen petollisuuden vasta, kun sai Hitleriltä 9.3. tiedustelutietoja. Hän on kuulemma jälkeenpäin sanonut, että oli ”kuin pommi olisi pudonnut”. Todellisuudessa hän ei voi olla ollut niin aivoton. Vaikka tiedustelutiedot eivät suinkaan olleet bluffia tai että Mannerheim olisi pitänyt niitä bluffina, suurmiehen on täytynyt nähdä länsiavun lävitse koko ajan. Kuinka nyt hallituksien jäseniä vielä suurempi mies kääntyisi länsivaltojen puoleen ja rikkoisi välit Saksan kanssa? Hallitushan halusi välttää sodan ententen puolella. Hallituksen jäsenethän epäilivät länsivaltojen avun olevan täyttä bluffia. NL:n rauhanhalujen syyn on täytynyt valjeta Mannerheimille välittömästi, kun hän sai Hitlerin ensimmäisen viestin, jossa kerrottiin Saksan ensimmäisestä nootista NL:lle. Sodan jälkeen tilanne oli kaiketi sellainen, että edes pienessä piirissä ei ole voitu paljastaa länsivaltoja vedetyn nenästä. Vasta salainen kansio paljastaa koko Mannerheimin nerokkaan diplomatian.

      Viestissä 9.3. Hitler tosin lupaa taata Suomen turvallisuuden, jossa se tekee rauhan sekä tarjoaa ilmavoimiensa iskuja, jos Suomi sellaisia katsoo tarvitsevansa. Rauhan luulisi tulleen solmituksi muutenkin. Kysymysmerkiksi jää vain se, että viivyttikö länsivaltojen hyväksynnän saaminen rauhanneuvotteluille rauhaa viikolla, vai mistä oikein on kysymys? Ainakin tällöin länsivallat onnistuivat ainakin osittain tavoitteessaan, sillä tällöin ne saivat tuhansia suomalaisia hengiltä. Suomihan uhmasi NL:n takarajaa neuvotteluiden aloittamisessa. Oliko länsisuhteiden hinta sen arvoinen?

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2208
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1704
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1509
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1504
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1484
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      93
      1043
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      979
    Aihe