Vähennetään kulutusta

ja päästöjä

Tehdäänpä kaikki näin vuoden alussa lupaus, että vähennetään polttoaineen kulutusta ja samalla hiilidioksidipäästöjä. Olen tässä muutaman vuoden ajan pitänyt kirjaa (noin suunnilleen) autoiluni kulutuksesta. Viitisen vuotta sitten vuotuinen ajomäärä oli n.23000 km. Silloinen autoni kulutti bensiiniä keskimäärin 7,5 litraa sadalle. Vuodessa paloi siis n.1700 litraa. Viime vuonna kilometrejä tuli n.28000 ja autoni keskikulutus oli 6 litraa sadalle eli vuodessa kului bensiiniä suunnilleen sama 1700 litraa. Tämän vuoden tavoitteeni on vähentää vuotuista ajomäärääni ainakin 1000 km. Suosittelen samaa kaikille. Jos ette millään voi vähentää ajamista, vaihtakaa vaikkapa pienempikulutuksinen auto. Älkää kuitenkaan ihan uutta, koska se ei ole ekologista. Käytettyjäkin autoja on myynnissä koko Suomi pullollaan.

4

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laiskuus

      Yksityisautoilusta suurin osa on aivan turhaa. Se on ihmisen laiskuutta ja aikaansaamattomuutta sekä liian korkean elintason mukanaantuomaa helppouden palvomista. Pidetään itsestäänselvyytenä sellaisia asioita kuin autoilu ja siihen liittyvät oikeudet ja vaatimukset.
      Koko toimitushan roikkuu hiuskarvan varassa koko ajan. Jo pienikin häiriö öljyntutannossa riittää pistämään tällaisen lilliputtivaltion kuin suomi, ahtaalle.
      Olis aivan oikein tulla pieni napautus tännekkin syntyneelle käsitykselle kaikkivoipaisuudesta. Liikenteessä paljon olleena ja sitä seuranneena, ihmettelen suuresti ihmisten käyttäytymistä ajoneuvojensa kera. Ylimielisyys, suvaitsemattomuus, toisten huomioimatta jättäminen, oman nenän nostaminen on lisääntynyt huolestuttavasti viimeaikoina. Tulee vielä aamu, että polkupyörä on tarpeen.

      • Elintason nousu on tuonut autot köyhänkin ulottuville. Ennen vain herrasmiehillä oli varaa huristella mobiileillaan, nykyään kaikki juntit koheltavat liikenteessä luullen olevansa Euroopan omistajia, kun totuus on, että se kaksio Jakomäessä on vuokralla ja tojotan omistaa nordea rahoitus.

        Polttoaineen hintaan mukava 150% korotus ja käyttömaksuun vaikka 500%, niin tyhmimmät hienhajuiset juntit ovat poissa tieltä ja herrasmiehille jää tilaa huristella eleganteilla vaunuillaan.


        Master Eq


      • mobilisti 99
        MasterEq kirjoitti:

        Elintason nousu on tuonut autot köyhänkin ulottuville. Ennen vain herrasmiehillä oli varaa huristella mobiileillaan, nykyään kaikki juntit koheltavat liikenteessä luullen olevansa Euroopan omistajia, kun totuus on, että se kaksio Jakomäessä on vuokralla ja tojotan omistaa nordea rahoitus.

        Polttoaineen hintaan mukava 150% korotus ja käyttömaksuun vaikka 500%, niin tyhmimmät hienhajuiset juntit ovat poissa tieltä ja herrasmiehille jää tilaa huristella eleganteilla vaunuillaan.


        Master Eq

        Suomi on ottamassa pisteytys systeemiä käyttöön joka on esim.englannissa joten punaisia päin ajot ja muutkin pikku rikkeet niistä tulee pisteitä ja kun tarpeeksi niin kortti pois ja joutuu ajokoulutukseen uudelleen:=)ja se maksaa.


    • ja samalla

      huomasin että kulutus tipahti myös muissa kuluissa,
      ei täyty enää kaapit romuista kun ei käy missään.
      kohta pankkitili pullottaa rahaa. huomasin samalla että ihminenhän tuleekin toimeen vähemmällä rahalla.
      en käytä viinaa.
      en tupakoi.
      hakkaan polttopuut kirveellä.
      teen lumityöt kolalla käsin,jos on lunta edes!
      potut omasta maasta kuokin,
      niin mitä hätää mulla. eivät herrat maaseutua tyhjennä.!!! vaikka yrittävät tosissaan. köyhä aina keinot keksii.!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1849
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1608
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1414
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1377
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1285
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1171
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      961
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      919
    Aihe