Selkeästi kauniiden naisten iskijät

äijeli

Nyt ruvetaan nirsoiksi, eli puhutaan ihan oikeasti kauniista naisista. Älkääkä nyt ruvetko hokemaan että kauneus on katsojan silmässä. Puhutaan ihan näistä hyväperseisistä, rintavista ja seksikäskasvoisista hoikista naisista. Tällaisia naisia on n. 50- 100 000 asukkaan kaupungin kovimmassa yökerhossa yleensä mielestäni normaali-iltana ehkä korkeintaan viisi kappaletta, joskus ei niinkään montaa. Joskus ei yhtään. Joskus voi olla ehkä 10nkin, mutta se on jo aika harvinaista. Eli naisia,jotka ovat samalla varsin nirsoja miesten suhteen.

Lukeeko tätä palstaa miehet, jotka ovat onnistuneet iskemään useampia tuollaisia naisia? Yleisin tilanne tällaisen housujen pääsemiseen on se, että mies on teinikäinen ja seurustelee lukiossa tai amiksessa kauniin tytön kanssa. Tai sitten nainen on yli 30v, ollut komeiden miesten kanssa tekemisissä, mutta ajatellut että elämä pitää saada raiteilleen ja ottaa itselleen sen kunnollisen insinöörin esim.

Unohdetaan nuo kaksi tapausta nyt. Puhutaan ihan tilanteista, joissa tapaa nuoria naisia, kuten yleensä baarissa tms. muualla. Onnistuuko joku kaatamaan näitä selkeästi oikein hyvännäköisiä naisia ihan tuosta vaan? Tai ei edes pane mitään muita kuin näitä selkeästi hyvännäköisiä?

Minulla on mielikuva että tosihyvännäköiset eivät anna yhdenillanpillua niin herkästi mitä hieman tavallisemmat tai tavalliset. Samoin minulla on mielikuva että miehet eivät anna niin helposti kenkää näille kuin tavallisen näköiselle naiselle.

Jos sellaset pari kolmekin oikein hyvännäköistä onnistuu saamaan tililleen, niin pitäisin sitä aika hyvänä saavutuksena panohommissa. Kymmenen olisi jo aika kova. Yhden voi saada suht.perusäijäkin, jos on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta tätä kutsutaan puhtaaksi tuuriksi, ja siitä ei ole nyt puhe.

Jos joku vastailee tähän niin voisi kertoa samalla vähäsen mikä on miehiään ja miltä näyttää, samoin onko tehnyt mitä muita havaintoja naisista. Tuntuu että oikein hyvännäköiset ovat vähän naisen alalaji.

40

10329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joo..

      juupa joo.very interesting..

    • dopdklöa

      amis :D

    • selkeästi nainen

      no voih, on sulla mietteet ;) Ei se nyt pelkästään miehestä riipu, lähteekö "selkeästi hyvännäköinen" mukaan vai ei. Se riippuu tasan ko. naisen arvomaailmasta, luonteesta, puutostilasta jne. Eli väitän, ettei kevytkenkäisyys ole ulkonäöstä kiinni, vaan ihan jostain muusta.

      Itse en ole "selkeästi hyvännäköinen", mutta kaunis kuitenkin. Miehillä on hassuja ajatuksia siitä, että he "voittavat" jotain saadessaan naisen sänkyyn. Ja pääpalkinto on sitten se "selkeästi hyvännäköinen". Itse aina naureskelen mielessäni baaripokille, jotka hymyilevät voitonriemuisena...tekisi mieli aina sanoa et kuules, et sinä mitään ole voittanut, minua sattui vain panettamaan ja sinä osuit kohdalle. Ei siinä miehillä ole mitään ansiota, sori.

      Ehkä en kuulu "selkeästi hyvännäköisiin", mutta valotin nyt omalta osaltani naisen ajatusmaailmaa. Kyllä baaripanoksi käy parhaiten sellainen tavallinen, tylsä mies. Mielellään niin ujo, ettei soittele perään. Pitkäaikainen seurustelu onkin sitten jo eri juttu. Yritäpä hankkia "selkeästi hyvännäköinen" oikeaan suhteeseen, siinä on jo tavoitetta ;)

      • Arkkii

        Naisten ja miesten ihastusprosessit on niin erilaisia;) Miehet ihastuu seksuaalisesti naisen kroppaan. Jokainen mies tietää sen fiiliksen kun näät hyvät tisut ja perseen. Naiset taas.. niin ne naiset.. jotka ovat ikuinen mysteeri miehille taas ihastuvat miehen piirteisiin, personalisuuteen ja siihen minkälainen fiilis on miehen seurassa. Erikoista eikö? :) Vielä mielenkiintoisempaa on se, että naisilta et saa ikinä oikeasti toimivia neuvoja naisten pokailuun. Kysyttäessä he ajattelevat järellä, muttakun he ihastuvat tunnetasolla. Mitä siitä sitten tulee? Neuvoja kuten: Osta sille drinkki niin se tykkää susta, ja jos se ei pehmene niin osta ruusu. Valitettavasti miehet uskoo nämä neuvot ja on sitten ihmeissään, että miks ne ei toimi. Ruusun ostaminenkin voi olla hyvä teko ihastumisen luonnin kannalta, jos sen tekee oikein, mutta yksinkertaisesti tutustuessa ei saa toimia nössömäisesti vaan olemalla tosimies.

        Ainiin selkesti nainen sinullehan mä olin vastaamassa. Etkä ole muka ikinä tavannut miestä johon olit niin äärettömän ihastunut, mutta et ikinä saanut sitä miestä? En sinänsä ihmettelekään, koska suurinosa miehistä on (kiitos nykyisen yhteiskunnan ja äitiemme huonot opetukset) nössöjä. Toivon, että tapaat sellaisen miehen joka on erikoinen, erilainen ja niin Saavuttamaton. Ihastuminen kuin ei ole valinta, ja miehille tiedoksi se, että kun ymmärrät naisen psyyken ja pelin niin saat kenet tahansa naisen, ulkonäöstäsi riippumatta.

    • Tiedän kyllä

      Tällaista tietotaitoa Suomen maassa kaivataan!

      Ongelma vain on, että useimmiten näillä erityisen kauniilla naisilla on silmät päässä ja heitä pääsevät kiksauttamaan vain kaupungin kaikkein komeimmat miehet, jotka myös viikoittain kokoontuvat yökerhoihin. Näitä miehiä on tavallisesti enemmän kuin naisia, joten he käyvät kisan keskenään.

      Yökerhoissa ei yleensä melutason vuoksi voi ryhtyä runoilemaan tai muuten sanailemaan, joten voittajana yleensä selviääkin parhaiten tanssiva. Joten jos naiskauneudesta tahtoo nauttia muutenkin kuin silmillään, on komealle miehelle avuksi opetella nuorison suosimia tanssityylejä (jos niitä nyt voi tanssiksi kutsua) kuten katutanssia.

      • villi-Willy

        se on kuin villissa viidakossa. Perkelen hieno paskan syöjä naaras-leiona valitsee paskaa ulostavan paskan hyeenan pariksi.......ja paskan marjat kun Marja liittyy paskaan paskan marjoja keräilemään.....villissä viidakossa toimitaan villien paskojen sääntöjen mukaan!

    • kaunotar!

      nimimerkissä teit selväksi että et saa meitä selkeästi kauniita naisia iskettyä.
      Miehen pitää olla M_I_E_S eikä mikään äijeli, nallukka, höpöli, nallekarhu tai mikään muukaan söpöläinen sini tai ruskeasimmu!
      Voi että mua inhottaa tuollainen

      • äijeli

        Tyypillistä suomi24sessa on se, että viestinketjun aloittajaa tai aihetta aletaan haukkumaan. Tyypillistä on myös se, että juuri koskaan kukaan sellainen ei vastaa, jolla olisi jotakin sanottavaa aiheeseen. Kettu kuittaa, over´n out.

      • kaikki kestaa
        äijeli kirjoitti:

        Tyypillistä suomi24sessa on se, että viestinketjun aloittajaa tai aihetta aletaan haukkumaan. Tyypillistä on myös se, että juuri koskaan kukaan sellainen ei vastaa, jolla olisi jotakin sanottavaa aiheeseen. Kettu kuittaa, over´n out.

        joo, oot ihan oikeassa, mutta taa on kylla ihan parasta ajanvietetta lukee naita kommentteja, valilla joutuu nauramaan ihan aaneen!
        mutta totuus on tosiaan se, etta jengilla tuntuu olevan kauheen negatiivinen asenne ylipaataan kaikkia kysymyksia kohtaan...heti ollaan haukkumassa tyhmaksi, blondiksi, huoraksi etc ja siina jutun paisumisen yhteydessa alkuparainen viesti unohtuu ja lopulta ollaan vaan haukkumassa ja syyttamassa toisia ties mista...
        mutta palatakseni vihdoin (sori) ap. kysymykseen, niin kylla se totuus on se, etta miksi hyvannakoiset naiset pokaisivat 'ei-hyvannakoisia' miehia kun hyvannakoisiakin on tarjolla. ja niin kuin joku tuolla aikaisemmin jo sanoi, valilla sattuu myos vahemman hyvannakoisilla kayda flaksi, jos sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan..;-)
        ja oikein mukavaa lauantain jatkoa kaikille fiksuille ja vahemman fiksuillekin suomi24 lukijoille!

    • tosi hyvännäköinen nainen

      Juu, olen se todella hyvännäköinen nainen.
      Totuus on se että vain heikkoina hetkinä ja harvoin, jos olen liikaa humalassa voi "jokamies" päästä juttusille ja oikein heikkona hetkenä pidemmällekin. Muuten valitettavasti täytyy olla aika karismaattinen "supermies" ennen kuin kinnostus herää. Sellaiset on markkinat, hyvännäköisillä on paljon kysyntää....

      • kaunis nainen myös

        elikkäs aika samoilla linjoilla menen edellisen kirjoittajan kanssa.
        myönnän, olen hyvännäköinen nainen, niitä "helmitapauksia" baarissa. Naisellinen/urheilullinen kroppa, todella hyvä peppu/rinnat, hyvä tyylitaju, kauniit kasvot.
        olen sosiaalinen ihminen, en ylpeä ja saatan jutella baarissa ihan kenen kanssa tahansa.
        kun puhutaan jo jostain muusta tai vakavemmasta, saa olla melkoisen hyvä paketti etä ryhdyn mihinkään. kun olen liian humalassa, tai tekee vain mieli seksiä jollakin tavallistakin tavallisemmalla miehellä saattaa käydä tuuri ja hän saa minut ainakin yhdeksi yöksi....niin se vai menee hyvät miehet:)

      • huomiotaherättävän kaunis
        kaunis nainen myös kirjoitti:

        aivan erilainen kuin te kaksi. Olen päättänyt, että minnua ei kukaan saa vain yhdeksi illaksi/yöksi. Tämä ei silti ole mikään tuomitseva kirjoitus, kunhan kerron millainen itse olen... =)

        Tosi harvoin minulle tulee kukaan vieras juttelemaan, lukuuottamatta yligoisia pelimiehiä tai hirveässä jurrissa olevia känniääliöitä. Minusta on mukava jutella fiksujen "tavis" -miesten kanssa, jos he vain minua uskaltavat lähestyä. En pidä tietenkään itseäni mitenkään ihmisenä parempana; "huonomman näköiset" ihmiset voivat paljastua aivan uskomattoman hyviksi tyypeiksi, samoin kuin hyvännäköisetkin.

        Melkein kaksi vuotta sitten maaliskuussa, fiksu ja jumalattoman komea mies tuli juttelemaan kanssani. Hän oli liikkeellä tositarkoituksella: hän pyysi numeroani, kävimme muutaman kerran kahvilla ja johan tapailimme tiiviisti ja melko nopeasti aloimmekin seurustelemaan. No loppujen lopuksi suhde päättyi eroon, mutta pointti on siinä, että minä odotan oikean miehen tekevän aloitteen. Olen ollut yksin puolisen vuotta, eikä kukaan ole kolahtanut.

        Kolmisen viikkoa sitten näin baarissa aivan ihanannäköisen miehen, joka katseli minua siihen malliin koko illan, että oli varmasti kiinnostunut. Näin hänet myös viime viikonloppuna. Juttelemaan hän ei ole vielä uskaltautunut. Mutta jos hän paljastuu mieheksi(minusta on tullut suhteellisten hyvä miestentuntija, että voisinpa varmuudella sanoa, että hän ei pelimies todellakaan ole), joka haluaa vain sänkyyn, minun kiinnostukseni lopahtaa täysin.

        Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, että minä olen nainen, jolta viimeiseksi on turha odottaa yhdenillan -suhdetta. Se silti tuskin liittyy mitenkään ulkonäkööni, vaan omaan arvomaailmaani.

      • Ihan jees mies
        kaunis nainen myös kirjoitti:

        elikkäs aika samoilla linjoilla menen edellisen kirjoittajan kanssa.
        myönnän, olen hyvännäköinen nainen, niitä "helmitapauksia" baarissa. Naisellinen/urheilullinen kroppa, todella hyvä peppu/rinnat, hyvä tyylitaju, kauniit kasvot.
        olen sosiaalinen ihminen, en ylpeä ja saatan jutella baarissa ihan kenen kanssa tahansa.
        kun puhutaan jo jostain muusta tai vakavemmasta, saa olla melkoisen hyvä paketti etä ryhdyn mihinkään. kun olen liian humalassa, tai tekee vain mieli seksiä jollakin tavallistakin tavallisemmalla miehellä saattaa käydä tuuri ja hän saa minut ainakin yhdeksi yöksi....niin se vai menee hyvät miehet:)

        olevan naisille todella kova paikka, mikäli mies ei lähdekään heidän kutsumana yön selkään.

        Tästä on sen verran omakohtaista kokemusta, että niistä vittuilusita voisi kirjoittaa vaikka kirjan ;D

        Joku on jopa pyytänyt anteeksi jälkeen päin käytöstään, hyvä näin.

    • komea mies

      kuin selkeästi kauniit naiset. Ne ovat todellisia harvinaisuuksia.

      • sukeltaja 1973

        Kyllä niitä löytyy;kauneus on sukeltajan(löytäjään)silmässä(maskissa).

      • i`m coming

        tämä maa on täynnä kauniita naisia!kauneus on katsojan silmässä.ps se joka valkkaa se onan.!

    • juubs

      Eli siis joku amisviiksipelle haluaa pokata jonkun, jolla sitten retostelis muille amisviiksipellekavereilleen.

      En nyt satu olemaan mieshenkilö, mutta tuo äärettömän lapsellinen ja sovinistinen viesti iski silmään.. Taidan kategorisoitua tuohon hyvännäköiseen naiseen (ei nyt mitään leuhkuutta vaan ihan silkkaa realismia). En koskaan liiku baareissa millään iskumielellä, vaan seurustelen oikein onnellisesti hyvännäköisen kundin kanssa, mistä pääsenkin tähän itse aiheeseen. Jos hyvännäköisellä naisella on päässä aivot, niin tuskinpa sitä antaudutaan kenen tahansa panopuuksi oli kysyjänä unelmien adonis tai sitten joku sen täydellinen vastakohta. Monet aika kauniit tytöt, jotka tiedän ovat aika lailla samoilla linjoilla eli mieluiten seurustelevat yhden tietyn kanssa. Jotkut puolestaan menee sänkyyn pelkästään hyvännäköisten miesten kanssa(eli toisin sanoen rumat älkää vaivautuko) Tietysti myös sellasia kunnon horoja löytyy, jotka antaa tietyssä humalassa tasan kaikille, mutta itse en tunne kuin muutaman. Mutta asunkin isossa kaupungissa, joten yökerhoissa on aika paljon kauniita naisia.

      Eli sun yritys riippuu kokonaan siitä oletko itse minkänäköinen vai onko tyttö sitten vähän helpompi tapaus.

    • kokemusta on...

      Siinä olen samaa mieltä että normaalisti yökerhoissa on n. 5 helmeä per ilta.
      Itse olen ihan ok näköinen ja panostan pukeutumiseen ja asennetta löytyy.Mun mielestä yleensäkki jos haluaa pokata jonkun tytsyn niin se on asenteesta kiinni.Pitää olla itsevarma mutta ei ylimielinen.Itsevarmuus saa naiset olemaan kuin sulaa vahaa ja ylimielisyys kuin jääpuikot. Tanssitaito on tietenkin myös tärkeää jotta olent ns. esillä... Olen aika monta kertaa iskenyt niitä ns. selkeästi kauniita naisia ja samallalailla se kuvio menee kaikkien kanssa. ja loppupeleissä jopa helpommin kun monet ei uskalla edes yrittää niitä tosi kauniita koska ajattelee että ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia.

      Ja tuleeko siitä yhen illan "pano" vai ei niin se ei kyllä liity ulkonäköön. Se liittyy pelkästään siihen kuinka paljon haluttaa ja mille linjalle olette lähteneet ;) ja muutamien kanssa on tullut käytyä myöhemmin kahvillkain/seurusteltuakin ja samanlaista se on kuin muidenkin kanssa ainoana erona että saat tottua siihen että JOKAINEN ohikulkija katsoo sinun naisesi perään.No se pitää ottaa vaan kohteliaisuutena ja ajatella että jep on minun nainen..

      Mutta se on pakko myöntää että muutamat nämä "selkeästi hyvännäköiset" ovat sitten päänupista aivan tyhjäpäitä ja ei sellaista kyllä viikkoa pidempää jaksa katsoa jos ei voi mistään fiksuista asioista keskustella. Yritetty on mutta ei onnistu...

      Eli summa summarum: mene ja ole itsevarma niin kyllä sitä aina heruu ;);)

      • Hyvännäköinen nuori nainen

        Olen liikunnallinen, eloisa ja huoliteltu nuori nainen ja aika usein mua kehutaan kauniiksi tai vähintään nätiksi. Tykkään siitä, kun saan kadulla, yökerhossa ym. miesten päät kääntymään, mutta ihan oikeasti... se mikä mut sytyttää, on se miehen "sisäinen kauneus".

        Olen itse koulutettu, kielitaitoinen, avoin ihminen ja toivon samaa mieheltä. Toki miehekäskin pitää olla ja ainakin sen verran sosiaalinen, että pystyy juttelemaan tuntemattomille selvinpäin. Lyhyesti sanottuna älykkyys, kohteliaisuus ja herrasmiesmäisyys ovat kaikkein seksikkäimmät piirteet miehessä. Plussaa on sekin, jos saa naisen nauramaan - mutta älkää hyvät miehet väen vääntämällä niitä "vitsejänne" pukatko. Tekohauskuus on todella ärsyttävää, ja naiset ovat erittäin hyviä lukemaan ruumiin kieltä. Me näemme kyllä, jos teitä miehiä hermostuttaa tms. eikä se haittaa (jokainen terveellä itsetunnolla varustettu nainen tietää, että mieskin on ihminen). Sellainen aitouden peittely "kovistelulla" ym. on meistä säälittävää ja tylsää. Älkää myöskään pyydelkö anteeksi, se vasta ärsyttävää onkin. Vaikka me tytöt ollaankin yökerhon hämyisässä valossa vimpan päälle laitettuina oikein hemaisevan (ja pelottavan) näköisiä, niin ihan ihmisiä mekin olemme. Kohdelkaa meitä sen mukaan: tulkaa siis juttelemaan kuin ihmiselle. Ja juttelemaan saa aina tulla, kunhan ette ole liian humalassa :)

        Ja sitten siitä ulkonäöstä vielä... Minulle henkilökohtaisesti on aika sama minkänäköinen mies on. Liika kauneus on itse asiassa pahasta -haluan itse olla suhteessa se kauniimpi :) Kunhan on normaalipainoinen, liikunnallinen ja vähintään sen 170 cm pitkä. Loput mieltymykset (niitä toki on :) ovat toisarvoisia, sisäinen kauneus voittaa!

      • Ei mielipiteitä
        Hyvännäköinen nuori nainen kirjoitti:

        Jotta, todella kaunis missi tai malli päätyy iltapäivälehteen kertomaan uudesta vauvasta.

        Tarvitaan yleensä: NHL-Kiekkoilja, Liikemies, miljonäärisuvun siniverinen perijä. Tai muuten vaan varakas tai vähintään kuuluisa kaveri.

        Raha on se vastaus, miten tavallinen mies pääsee tuossa jonossa kärkisijoille.

        Terävän kärjen tuntumassa tulevat iltatytöt yms. tähtitytöt, niille riittää yleensä raha. Siis maksat kaikki naisen kulut sen kummempia kuulustelematta.

      • Serpico
        Ei mielipiteitä kirjoitti:

        mutta iltapäivälehdet rakastavat kaltaistasi lukijaa. Niin myös kaikki propagandakoneistot. Ne rakastavat ihmisiä, jotka muokkaavat maailmankuvaansa uutisten ja "uutisten" avulla. Nuo julkisuuteen suunnatut jutut ovat valikoinnin tulosta. Kummasta ihmiset lukevat mieluummin, missin ja kiekkoilijan vauvasta vai missin ja taviksen vauvasta? Entäpä ne missiehdokkaat jotka eivät jääneet lehtien palstoille, ovatko he lakanneet olemasta?

        Silti, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että raha antaa oikotien, samoin kuuluisuus. Kyllä, raha antaa suunnattoman edun ja nykyään halutaan julkkikseksi verukkeella kuin verukkeella. Mutta ne ovat kompensaatiota.

        Voi olla myös, että osa misseistä haluaa julkkismiehen. Se on luultavaa, koska he todennäköisesti rakentavat oman itseluottamuksensa ulkoisten tekijöiden varaan ja hakevat suosiota / hyväksyntää. Kokemuksesta voin sanoa, että yleistys ei silti ole koko totuus. Heissäkin on monenlaisia ihmisiä. Kauniita naisia on muissakin kuin misseissä. Asettaa ajattelulle melko ahtaat raamit, jos perustaa näkemyksensä lehtijuttuihin. Luulen että järkevämpää kuin painaa itseään alas faktojen perusteella, on katsoa mikä pätee omalla kohdalla.

      • Ei mielipiteitä
        Serpico kirjoitti:

        Kun viimeksi näit törkeän kalliin city-maasturin? Jos etupenkillä istui nainen......

        U know what i'm saying :) ;)

        Naiset sanoo haluavansa this and that. Mutta paljas silmä on paras tapa todeta, mitä naiset oikeasti haluaa.

      • Serpico
        Ei mielipiteitä kirjoitti:

        Kun viimeksi näit törkeän kalliin city-maasturin? Jos etupenkillä istui nainen......

        U know what i'm saying :) ;)

        Naiset sanoo haluavansa this and that. Mutta paljas silmä on paras tapa todeta, mitä naiset oikeasti haluaa.

        Corollan. Ja sen kyydissä kauniin naisen. Olen nähnyt myös kalliita maastureita ja niiden kyydissä kauniita naisia. Olen nähnyt persaukisia miehiä ja heidän seurassaan kauniita naisia. Y'know or do you?

      • Hyvännäköinen nuori nainen kirjoitti:

        Olen liikunnallinen, eloisa ja huoliteltu nuori nainen ja aika usein mua kehutaan kauniiksi tai vähintään nätiksi. Tykkään siitä, kun saan kadulla, yökerhossa ym. miesten päät kääntymään, mutta ihan oikeasti... se mikä mut sytyttää, on se miehen "sisäinen kauneus".

        Olen itse koulutettu, kielitaitoinen, avoin ihminen ja toivon samaa mieheltä. Toki miehekäskin pitää olla ja ainakin sen verran sosiaalinen, että pystyy juttelemaan tuntemattomille selvinpäin. Lyhyesti sanottuna älykkyys, kohteliaisuus ja herrasmiesmäisyys ovat kaikkein seksikkäimmät piirteet miehessä. Plussaa on sekin, jos saa naisen nauramaan - mutta älkää hyvät miehet väen vääntämällä niitä "vitsejänne" pukatko. Tekohauskuus on todella ärsyttävää, ja naiset ovat erittäin hyviä lukemaan ruumiin kieltä. Me näemme kyllä, jos teitä miehiä hermostuttaa tms. eikä se haittaa (jokainen terveellä itsetunnolla varustettu nainen tietää, että mieskin on ihminen). Sellainen aitouden peittely "kovistelulla" ym. on meistä säälittävää ja tylsää. Älkää myöskään pyydelkö anteeksi, se vasta ärsyttävää onkin. Vaikka me tytöt ollaankin yökerhon hämyisässä valossa vimpan päälle laitettuina oikein hemaisevan (ja pelottavan) näköisiä, niin ihan ihmisiä mekin olemme. Kohdelkaa meitä sen mukaan: tulkaa siis juttelemaan kuin ihmiselle. Ja juttelemaan saa aina tulla, kunhan ette ole liian humalassa :)

        Ja sitten siitä ulkonäöstä vielä... Minulle henkilökohtaisesti on aika sama minkänäköinen mies on. Liika kauneus on itse asiassa pahasta -haluan itse olla suhteessa se kauniimpi :) Kunhan on normaalipainoinen, liikunnallinen ja vähintään sen 170 cm pitkä. Loput mieltymykset (niitä toki on :) ovat toisarvoisia, sisäinen kauneus voittaa!

        Järkeviltä ja miellyttäviltä kuulostavia mietteitä ja kaikkiin olet täysin oikeutettu. Kun kuitenkin olen sellainen kuin olen, niin nostan yhden asian esille.

        Silloin, kun yökerhossa käyn, en yleensä ota ollenkaan alkoholia. Tanssiessani liikun huomattavasti keskivertoa enemmän ja haluan sumenemattoman havaintokyvyn, jotta jotain kuviota tehdessäni en huitaisisi muita tanssijoita.

        Humaltumisesta juttelu ei siis ole kiinni. Koulutusta ja älykkyyttä löytyy, liikuntaa hyvin todennäköisesti riittävästi (harvemmin pohjelihakset tosin pitkien housujen takaa näkyvät), mutta kohteliaisuudesta en sano mitään. Se on naisen päätettävissä. Valitettavasti sitä sisäistä kauneutta on vaikea päästä näyttämään, kun mittani ei siihen 170:en senttiin (tai mitä pituutta juttelun kohteena oleva nainen haluaa) ylety.

        Loukkaavaa on, kun nainen vastaamisen sijasta katselee pääni yli. Voi tietenkin olla, että ulkonäköni ei kiinnosta naista ollenkaan, tanssitaitoni pelottaa liikaa tai kysyessäni olen niin hermostunut, että selkäni on valmiiksi lysyssä. Tekstisi perusteella uskon Sinun vastaavan kohteliaasti, mutta muunlaiseen käyttäytymiseen olen törmännyt riittävän monta kertaa.

      • EI VÄLIÄ!
        Kharush kirjoitti:

        Ei miehen pituudella todellakaan ole väliä, jos ei kysymyksessä ole joku kalju 120 kg podari,jotka kieltämättä näyttävät naurttavilta alle 170 cm mitassa. Nämä tyypit ovat mielikuva alle 170 cm miehistä,mutta livenä teitä tavallista jätkistä ei siihen pituuten edes huomiota kiinnitä. Yleensä olette te lyhyemmätkin 155-165 cm naisia pidempiä.

      • Juha-,-
        Hyvännäköinen nuori nainen kirjoitti:

        Olen liikunnallinen, eloisa ja huoliteltu nuori nainen ja aika usein mua kehutaan kauniiksi tai vähintään nätiksi. Tykkään siitä, kun saan kadulla, yökerhossa ym. miesten päät kääntymään, mutta ihan oikeasti... se mikä mut sytyttää, on se miehen "sisäinen kauneus".

        Olen itse koulutettu, kielitaitoinen, avoin ihminen ja toivon samaa mieheltä. Toki miehekäskin pitää olla ja ainakin sen verran sosiaalinen, että pystyy juttelemaan tuntemattomille selvinpäin. Lyhyesti sanottuna älykkyys, kohteliaisuus ja herrasmiesmäisyys ovat kaikkein seksikkäimmät piirteet miehessä. Plussaa on sekin, jos saa naisen nauramaan - mutta älkää hyvät miehet väen vääntämällä niitä "vitsejänne" pukatko. Tekohauskuus on todella ärsyttävää, ja naiset ovat erittäin hyviä lukemaan ruumiin kieltä. Me näemme kyllä, jos teitä miehiä hermostuttaa tms. eikä se haittaa (jokainen terveellä itsetunnolla varustettu nainen tietää, että mieskin on ihminen). Sellainen aitouden peittely "kovistelulla" ym. on meistä säälittävää ja tylsää. Älkää myöskään pyydelkö anteeksi, se vasta ärsyttävää onkin. Vaikka me tytöt ollaankin yökerhon hämyisässä valossa vimpan päälle laitettuina oikein hemaisevan (ja pelottavan) näköisiä, niin ihan ihmisiä mekin olemme. Kohdelkaa meitä sen mukaan: tulkaa siis juttelemaan kuin ihmiselle. Ja juttelemaan saa aina tulla, kunhan ette ole liian humalassa :)

        Ja sitten siitä ulkonäöstä vielä... Minulle henkilökohtaisesti on aika sama minkänäköinen mies on. Liika kauneus on itse asiassa pahasta -haluan itse olla suhteessa se kauniimpi :) Kunhan on normaalipainoinen, liikunnallinen ja vähintään sen 170 cm pitkä. Loput mieltymykset (niitä toki on :) ovat toisarvoisia, sisäinen kauneus voittaa!

        Tämä oli hieno kirjoitus. Tänä iltana taidan lähestyä kaunista naista ja toivon että se olet sinä...

        Nim. ei hassumpi itsekkään ;)

      • Akrobat

        ...mieltä. Itse olen siitä lähtien kun hormoonit alkoivat jylläämään ja ensin tytöt, sitten naiset kiinnostamaan, saanut rinnalleni useinkin naisia, joita on avoimesti pidetty koko paikkakunnan kauneimpina ja suloisimpina ilmestyksinä. Joskus monet miehet ovat tulleet sanomaan baareissa, että en tiedä, mikä sussa mua ärsyttää, mut täytyy silti nostaa hattua, kun olet tuollaisen itelles kaatanu... siinä sitten on vähän hölmö olo vähän aikaa...

        Olen kuitenkin samaa mieltä nimimerkki "vaatii pokkaa" kanssa siitä, että osa näistä selkeästi hyvännäköisistä mimmeistä ovat varsinaisia tyhjäpäitä. Toki niitä on kaikennäköisissä, mutta tähän seikkaan, että juuri poikkeuksellisen hyvännäköiset ovat usein tyhjäpäitä... voi johtua niin monesta asiasta. Poikkeuksellisesti hyvännäköisten sosiaaliset ja tyopoliittiset ympyrät tuntuvat usein ohjautuvat aika pinnallisille urille ja tästä syystä voi jäädä sen "sisäisen kauneuden" kehittäminen vähälle. Tämä ei kuitenkaan ole yleistys, sillä tunnen paljon todella hyvännäköisiä ja monipuolisesti fiksuja naisia myös.

        Naiset ovat kuitenkin niin monella tapaa hyvännäköisiä ihan ulkopuolisestikin. Minua ei itse asiassa sellaiset perinteiset todella kauniit naiset edes viehätä vaan sellaisen uskomattoman jalat alta vievän superhyvännäköisen naisen ulkonäössä pitää olla myös jotain ylimääräistä persoonallisuutta, joka erottaa sen muista todella kauniista naisista. Pelkästään klassisella tavalla superkauniit naiset ovat mulle henkilökohtaisesti jotenkin kylmän ja epäluotettavan oloisia ja luotaantyöntäviä... eräällä tavalla tyhjiä. Joku kuuluisa pilapiirtäjä joskus sanoikin, että tällaisista naisista ei voi tehdä kunnollista pilakuvaa, kun niissä ei yksinkertaisesti ole mitään, mistä tarrata kiinni. Ne ovat liian täydellisiä ja virheettömiä, kuin nukkeja.

        Sellainen erikoinen ripaus joka tekee kauniiseen naiseen sen viimeisen loppusilauksen, joka tuo hänen ulkonäköönsä jotain ekstraa, esim. söpöyden, lämmön tai pienen persoonallisen flirtin ja omalaatuisuuden, on paljon enemmän muhun vetoavaa, mitä tulee kauniisiin naisiin. Ylipäätään siinä pitää olla jokin kohta, mistä tarttua, mikä erottuu siitä muusta täydellisyydestä, mutta positiivisella tavalla.

        Vaikka käytännössä kaikki mun kumppanit ovat olleet tapauksia, jotka ympäristössä on yleisesti noteerattu poikkeuksellisen hyvännäköisinä, siinä on kyllä omat huonot puolensakin. Jos näistä naisista on kiinnostunut vakavasti, saa varautua siihen, mitä "vaatii pokkaa" -nimimerkkikin jo toi ilmi. Eli siihen, että katseet kääntyy joka paikassa ja riippuen naisen henkisistä ominaisuuksista ja älykkyydestä, näistä naisista voi olla joskus vaikea pitää pidemmällä tähtäyksellä kiinni. Siksi en yhtään ihmettele, että monet miehet (siis sellaiset, jotka kykenevät kaatamaan niin kauniita kuin tavallisemman näköisiäkin naisia) ovat päätyneet yhtälöön, jossa törkeän kauniilla naisilla on sijaa vain yhden illan tai lyhytkestoisissa jutuissa ja ne vakavat tapaukset on aina niitä "ei niin törkeän hyvännäköisiä", mutta yleensä silti ihan mukiinmeneviä.

        Toki seikka riippuu paljon miehen omastakin itsetunnosta ja -luottamuksesta, mutta itse olen sitä mieltä, että jos nainen on mennäkseen, niin menköön. Jos kaikki omalta kohdalta on kunnossa ja nainen ei silti halua pysyä paikallaan vaan menee heti seuraavan pokailijan matkaan (supernättien tyttöjen kanssa tähän "häirintään" ja jatkuvaan haastamiseen saa kyllä tottua), niin mun puolesta menkööt. Mä kyllästyin jossain vaiheessa kilpailemaan aina uusien yrittäjien kanssa ja puolustamaan omaa asemaani naiseni rinnalla. Jos nainen on niin tyhjäpää, ettei häneen voi tippaakaan luottaa ilman, että hänet täytyy kettingillä köyttää ympärilleen ja laittaa vielä säkki päähän, niin mulle tuollainen nainen ei ole riittävän hyvä eikä mun juttu muutenkaan, oli hän miten supernätti hyvänsä.

        Eli jos ja kun te onnistutte pokaamaan oikeasti supernätin naisen (se on siis sellainen, joka ei ole makuasia vaan sellainen, jonka näyttämällä 1000 miehelle ja kysymällä, vähintään 950 ei voi kiistää etteikö kyseessä olisi todellinen miesten päiväuni ja alfanaaras), älkää pitäkö siitä kynsin ja hampain kiinni vain hänen ulkonäkönsä vuoksi. Yksikään nainen ei ansaitse sellaista ja tosiasiassa naiset (etenkin hyvän itsetunnon ja -luottamuksen omaavat) inhoavat tällaisia epätoivoisia lahkeessa roikkujia. Jos naisen persoonassa ja sisäisessä kauneudessa ei ole mitään pidempiaikaisen säilyttämisen arvoista, lempatkaa pellolle hyvän sään aikana. Menetätte sellaisen naisen ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Eikä yhteiselo tällaisen kanssa ole millään muotoa pidemmän päälle hedelmällistä tai mielekästäkään. Päinvastoin. Pahimmillaan suhde tällaisiin nakertaa vähitellen loputkin siitä hyvästä, mitä teillä on vielä itsestänne jäljellä.

        Sen sijaan jos kohdallenne osuu supernätti nainen, jonka saatte omaksenne ja sillä on ulkonäkönsä lisäksi jotakin muutakin merkityksellistä annettavanaan ja tarjottavanaan, pitäkää näistä kiinni. Näiden edestä voi vähän jo taistellakin. Jos nainen on oikein fiksu (edellyttäen, että olet tietenkin itse hänen arvoisensa myös), ei tällaisista tarvitse edes taistella. Nämä naiset tietävät mitä haluavat ja jos he haluavat olla sinun kanssasi, kenelläkään muilla ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Pitäkää tällöin vain huoli siitä, että heillä on syytä haluta olla teidän kanssanne... ja voitte hyvillä mielin luottaa superkauniiseen ja -nättiin jokamiehen päiväuneenne, vaikka ette olisi aina paikalla mukana häärimässäkään.

        Itselleni osui vihdoin monien tällaisten naisten joukosta yksi, jolla on pökerryttävän ulkonäkönsä lisäksi kosolti muutakin sekä henkistä että muunlaista omaisuutta ja ominaisuutta tarjottavanaan, ja jonka ympärillä häärää jatkuvasti kaikilla julkisilla paikoilla jos jonkinlaista kokeilijaa ja yrittäjää, mutta joka ei jostain syystä näe muita miehiä kuin minut elämäänsä kuuluvana valona. Kyllä tällaisesta tulee parhaimmillaan miehellekin todella rautainen itsetunto ja -luottamus. Yhdessä jo kymmenkunta vuotta ja hyvin menee...

    • onnistuu

      Minulla on kämppiksenä juuri tuollainen näitä todella hyvännäköisiäkin naisia kaatava kaveri. Hän ulkonäöllisesti luokkaa keskiverto, mutta silti käsipuolessa roikkuu aina vähintään se hyvännäköinen, yleensä todella hyvännäköinen nainen.

      Kaverini pystyy pokaamaan, varsinkin baareista, lähes naisen kuin naisen, myöskin varattuja. Onnistumisprosentti on varmaankin lähempänä 90:tä. Itse hän sanoo tämän johtuvan hyvistä supliikkitaidoistaan, mikä pitää paikkansa myös omien havaintojeni mukaan, hän on oikeastaan aina huomion keskipisteenä.

      Tämä naisten helppo saatavuus on johtanut siihen, että hän vaihtaa naista aina siltä kuin tuntuu. Pisin "suhde" hänellä on kestänyt kaksi kuukautta, jonka jälkeen hän taas vaihtoi uuteen. Mitään pitempiaikaista hänellä ei kuulemma vielä muutamaan vuoteen ole suunnitelmissa.

    • Vanha kettu

      Pakko kai nyt kertoa teille se salaisuus. Ne "hyvännäköiset helmet" ei ole sen kummoisempia tyttösiä kuin ketkään muutkaan - ei sen ylpeämpiä tai itsetietoisempia tai mitään muutakaan. Ainoana erona on se, että heitä useimmiten iskee baarissa ne änkyräkänniset, koska suurimmalla osalla miehiä ei ole pokkaa mennä selvinpäin sanomaan mitään - sitä siis tämä kuuluisa aina ensisijaisen torjuva asenne. Päinvastoin joissain paikoissa he löytävät seuraa baarista jopa keskimääräistä harvemmin.

      No miten tämä mystinen asia sitten tapahtuu? Samalla tavalla kuin kenen tahansa toisenkin naisen kanssa. Pukeudu tyylikkäästi, siististi ja tuoksu hyvälle. Ole itsevarma, kohtelias ja huomaavainen. Käyttäydy hyvin ja keskustele älykkästi. Flirttaile sopivasti ja osoita kiinnostuksesi. Älä öykkäröi, nöyristele, mielistele, äläkä yritä uida suoraan liiveihin, mutta osoita silti kiinnostuksesi selkeästi eleillä, hymyllä ja hienovaraisilla kehuilla. Näytä hyviä puoliasi, mutta älä rehentele rahoilla, saavutuksilla tai ulkoisilla asioilla. Tanssita, jos tyttö näyttää sitä haluavan. Ole aidosti kiinnostunut siitä mitä tyttö sinulle sanoo. Osoita olevasi mukava ihminen - siis jos sellainen olet - jos et ole, yritä kerrankin edes esittää sellaista. Jos tyttö ei ole kiinnostunut älä yritä tunkea väkisin seuraan - sillä tavalla teet itsestäsi vain huonon vaikutuksen.

      Liity seuraan huomaamatta vaikka vaihtamalla tiskillä muutama kohtelias sana. Anna hänen vaikka tilata ensin vaikka olisi sinun vuorosi ja tilausta odotellessa vaihda muutama kohtelias älykäs sana. Myöhemmin voit mennä suoraan tytön luokse juttelemaan - älä kuitenkaan väkisin tuppaudu seuraan jos näyttää, että hänellä on keskustelu kesken, vaan sopivalla tauolla kun hän katselee ympärilleen.

      Ei naiselle tarvitse tarjota mitään, mutta yksi huomaavainen drinkki voi olla kohdallaan - ei kuitenkaan niin, että tyttö saa käsityksen siitä, että aiot tarjota koko illan tai yrität juottaa häntä känniin - silloin on varma, että muutaman drinkin jälkeen hän häviää vessareissulla toiseen pöytään hakemaan parempaa seuraa.

      Näillä neuvoilla illan päätteeksi on tyttö matkassa tai vähintään yhteystiedot ja treffit. Kuten sanottu - tämä pätee kaikkiin naisiin.

      • huomiotaherättävän kaunis

        Tuossa sinun viestissäsi oli paljon totuutta. Minua ei kuitenkaan ikinä tuollakaan tavalla vietäisi kotiin asti, ei ainakaan sänkyyn.

        Jos tuollainen mies haluaa naisen vain sänkyyn, kyllästyy hän minun tapailuun ennen pitkää. Mutta jos tuossa oli neuvoja esim. pitempiaikaisen suhteen aloittamiseen, niin toimivat varmasti, sen minäkin voin taata. Yksi huomionarvoinen seikka silti on se, että miehen pitää minun silmissäni olla todella komea.

      • Mies.
        huomiotaherättävän kaunis kirjoitti:

        että naisella on täysi oikeus myös tuoda omat toiveensa esille, esim. hyväksymällä tai olemalla hyväksymättä lähentymisyrityksiä.

        Eikö se niin ole, että suurin piirtein toiveraameihin mahtuva mies pääsee lähelle?

        Tuohan on selvää luonnonlakia, mies osoittaa kiinnostuksensa lähestyessään ja nainen osoittaa kiinnostuksensa päästäessään lähelle.

    • Ihan jees mies

      Pidän itseäni normaalina miehenä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, enkä lähde nyt määrittelemään "normaalia", koska se ei ole absoluuttinen käsite.

      Olen monesti baareissa seurannut mielestäni kauniiden naisten ympärillä tapahtuvaa elämää ja usein heitä jututtaa ennalta tuntevat ja aika känniset miehet. Nämä ennalta tunnetut miehet jutustelevat normaalisti, eikä heillä varmaankaan ole mitään taka-ajatuksia. Näillä kännisillä puolestaan saattaa olla monenlaisia taka-ajatuksia.

      Erittäin usein nämä kauniit naiset istuvat illan pidetessä tyttökaverinsa/kavereittensa kanssa ja katselevat ympärilleen.

      Minulla on pokkaa ja rohkeutta, enkä pelkää liiemmin mennä juttusille, en kuitenkaan mene juttusille alkuillasta, sillä seuratessaan heitä tulee mielikuva, että heidän ympärillään pörrää miehiä, mutta kuitenkin he istuvat loppuillasta edelleen tyttöjen kesken. Tulee siis mielikuva, että he antavat koko illan pakkeja, mikä ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa?

      Olen kuitenkin erittäin monesti rohkaistunut ja käynyt pyytämässä hitaille jotakin näistä kauniista naisista ja olisiko yksi kerta, jolloin kohde ei ole lähtenyt tanssimaan hitaita.

      Olen hakenut heitä vain tanssimaan, eikä todellakaan ole ollut mitään taka-ajatuksia jatkoista, joita on kyllä sitten tullut ehdotuksena vastapuolelta, eikä se ole ollut ollenkaan huonompi idea. Olen näissä tilanteissa ollut melko pienessä maistissa, eikä silmät ole punaiset ja harittavat, vaan aito pirteä hymy irtoaa vielä siihen kellonaikaankin.

      Olen tullut omista kokemuksista vain siihen yksinkertaiseen tulokseen, että olipa kyseessä kuka tahansa tai minkänäköinen tahansa ihminen, niin hän kaipaa vain sitä vilpitöntä lähestymistä häntä itseään kohtaan, ei ulkonäköä tai mitään muuta vastaavaa kohtaan.

      Tästä eteen päin olen ajatellut, että käyn jututtamassa heitä myös alkuillasta ihan vilpittömin aatoksin, heistä voi löytyä vaikka mitä, esim. pitkäaikainen ystäväkin, joka on arvokasta tässä maailmassa.

      • nen

        Tämä oli kaunis viesti.

      • Nainen-82-

        pokattua lähes kaikki meidät kauniit naiset :)

        Miks ihmeessä sä et lähesty meitä, sua me odotetaan koko ajan ;)

    • heh

      "Minulla on mielikuva että tosihyvännäköiset eivät anna yhdenillanpillua niin herkästi mitä hieman tavallisemmat tai tavalliset. Samoin minulla on mielikuva että miehet eivät anna niin helposti kenkää näille kuin tavallisen näköiselle naiselle."

      Totta ja totta, senkin kerran kun olen yhdenillanjutun päättänyt ottaa niin yllätys on ollut miehellä suuri - ja sitten onkin ruvettu vonkumaan seuraavana päivänä kahville, siihen suora ei, mies kysyy miksei ja sitten kun sanoo, että ei ole tarkoitusta tavata häntä enää, niin kysyy sitten tyhmänä vielä saako soittaa joskus - joo ei.

      Noilla muutamilla kerroilla vain kävelin noiden tyyppien luo juttelemaan, kumpikin oli tapauksia joiden tiesin katselleen perääni jo pidemmän aikaa. Eli iskemällä ei ainakaan minun kanssani ole kukaan onnistunut, se on jotenkin niin säälittävää vonkaamista - jos se nainen haluaa yhdenyön panon, niin se hakee sen luultavasti itse.

    • Arkkii

      Menetin puoltoista vuotta sitten neitsyyteni. Sen ja usean muun innoittamana aloin opiskeleen sosiaalidynamiikkaa, naisia ja psykologiaa. Otin selville kaiken mahdollisen esim. naisten ihastumis prosessin ja kuinka se on erilainen kuin miehillä. Yleinen uskomushan on se, että naiset ihastuu seksuaalisesti samalla tavalla kuin miehet. Väärin. Sanoisin, että naisen psyyken tuntemalla saavutetaan hyviä naisia. Olemalla erilainen on tärkee pointti ja tärkein on olla tosimies, naisia ei saa mielistellä kuten 98% muista miehistä tekee. Sun täytyy osoittaa korkeaa arvoa heti ensi tapaamisesta asti. Ulkonäöllä ei ole kovinkaan suurta merkitystä naisten ihastumis prosessi. Ihastuminen ei ole valinta, siihen ei voi vaikuttaa ja se tapahtuu aivoissa. Kehottaisin kaikkia ottamaan selvää syvemmin tämän kaltaisista asioista. Netistä ja kirjastoista asiasta kyllä löytyy paljon matskua. Pelimies yhteisöjäkin (jossa treenataan ja yhdessä selvitetään syvällisesti kaikki esteet naisten pokaamiseen) on olemassa, jopa suomessakin. Jos pitää luvuista puhua niin oon tän puolentoista vuoden aikana pannut 21 eri naista, joista jokainen oli hyvän näköinen. Joukossa oli 5 mallin näköistä täydellistä pakkausta.

    • Arkkii

      Tätä kysymystä varmasti monet pohtivat. Näin ensiksi teidän täytyy ajatella asia näin: Naisilla erittäin hyvän näköisyys on yhtäkuin hyvin suuri arvo. Hyvän näköiset naiset saa paljon huomiota, jatkuvaa huomiota, jatkuvaa perseiden nuolemista, jatkuvasti ilmaisia drinkkejä ja mielistelyä. Joka ikinen päivä, kaikkialla heitä lähestytään kokoajan. Suurinosa (Tyyliin 99%) näistä lähestymisistä on samanlaisia, ja suuriosa vielä todella nössöjä ja mielisteleviä "hei sä oot tosi nätti.. haluisitsä et mä tarjoon sulle drinkin?" okei tyttö ottaa drinkin ja häipyy, käyttää sua hyödyksi. Tuttuako? Varmasti monelle miehelle.

      No miten homma sitten pelataan kotiinpäin. Katsokaas kun tuollaisella toiminnalla ei hommata arvoa naisten silmissä. Naisten ja miesten suhteet perustuu aina arvoon, tämä koko peli perustuu arvoon, siihen kuinka arvokkaana nainen näkee sut. Kokeilkaa tällaista tapaa lähestyä:

      - Menet baariin. hetikun näet erittäin hyvän näköisen naisen lähestyt. Käytän 3 sekunnin sääntöä tähän. Älä mieti sanomisiasi tässä tilanteessa, älä jännitä vaan lähesty.
      - Ihmisten kommunikoinnista noin 7% on vain puhetta. Niin ruumiinkielellä eli bodylanguagella on pirun suuri merkitys. Lähesty näin kropallas: Katso suoraan silmiin, siihen asti katot suoraan silmiin kun nainen väistää sun katsetta, jos joudut väistämään, väistä ylöspäin tai sivulle, älä ikinä alaspäin. Tullessasi keskustelemaan ET OLE kroppa suoraan kohdistuneena naiseen. Tällöin et osoita heti alkuun täydellistä kiinostumistasi.
      - Aloitusrepliikki : Mielipide avaukset on loistavia tai yleensäkin sellaiset joilla saat heti keskustelua aikaiseksi. Tarkoituksena vain ja ainoastaan aloittaa keskustelu. EI IKINÄ mielistellä, se karkottaa naiset. Yksi jota olen käyttänyt: "Hei tytöt, joudun ihan justiisa lähteen tästä pois (näytän sen myös bodylanguagella), mutta haluisin kysyy teiltä tällaista, että kummat valehtelee enemmän, miehet vai naiset? --Sitten ne höpisee-- "Kummat pettää enemmän?" -- Jos ne kysyy miksi-- "Eikun olin toissapäivänä kaverimuijan/parturissa ja luin sieltä ikivanhaa cosmoa jossa oli juttua et naiset valehtelee ja pettää enemmän. Mitä mieltä?"--
      Vaihat puheenaihetta.
      - Nyt huomio! Tulee kaikkein tärkein vaihe.! Heität targetillesi "kuin ohimennen" piikikkään ja arvostelevan kommentin. Esimerkiksi "Kiva hame. Oliks seppäläs alennusmyynnit?.. Oon nähny tollasia samalaisia tänää monella tytsyl" tai "Oho. Sä näytät tosi upeelta.. Johtuu varmaan tästä valaistuksesta. " Tai vastaavaa. Ideana on osoittaa naiselle sitä, että sussa on arvoa ja se ei ole vielä sulle itsestäänselvyys, etkä ole kuten kaikki muut miehet.
      - Keskustelu jatkuu, mutta nyt palaat "muka poistumiseen" alussa sanoit, että sun täytyy kohta lähteä pois (sanoit tän sen takia, että muijat ei kuvittele että jäisit roikkuu heidän seurakseen koko illaksi. helpompaa heille) nyt sanot, että lähet pois.
      - Jos oot pelannu kaiken oikein niin muijat ei anna sun lähteä. Jos oot pelannu kaiken 100% oikein niin on ihan sama lähetkö vai etkö. Muijat lähtee joka tapaukses sun perään. Mutta jos eivät osoita kiinnostusta niin vaiha muijia.

      Tärkeä pointti jonka unohdin sanoa oli se, että lähestykää aina naisryhmiä. Keskustelkaa kaikkien kanssa, ei pelkästään kohteen kanssa. Itseasiassa aluksi keskustelkaa muiden kuin kohteen kanssa enemmän, käyttäytykää jopa hieman tylysti kohdetta kohtaan ja yhtäkkiä kun osoittaa kiinostumisen merkkejä niin palkitkaa. Teidän täytyy vakuuttaa myös muijan kaverit, sillä muuten loppupeleissä ne tulee pilaa sun panos.

      The Game etenee näin ja tämä oli pikainen selitys siitä kuinka muijia lähestytään - oikeaoppisesti - kuin pelimies ja saadaan tuloksia aikaiseksi.

    • Arkkkii

      Kerroin kuinka aloitetaan keskustelu, mutta tämä vinkki, kuten muutkaan tyyliin miten toimia ei toimi jos sun uskomukset ja pää ei toimi jo tarpeeks hyvin. Tarkoitan sitä, että jos et ole tarpeeksi itseluottavainen, huono itsetunto, muuten vaan betauros asenteet. Sitten kun ne ei toimi tarpeeksi hyvin niin turvaudutaan ylenmääriseen alkoholiin - joka ei ole ikinä hyvä asia pokaushommissa.

      Neil Strauss, joka on kirjoittanut The Game/Pelimies kirjan, joka kertoo yhdysvaltalaisista pelimies yhteisöstä ja itse herran kehittymisestä Pokaajaguruksi, jota on monena vuotena sanottu maailmanparhaaksi naisten pokaajaksi on kehitellyt tällaisen mielenkiintoisen sivuston kuin http://www.stylelife.com/

      Kyseessä on itsensäkehittämispeli. 31 päivän ajan sä teet jokaikinen päivä tehtäviä, jotka kehittää sua niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Se alkaa aivan helpoista tehtävistä, kuten 5 tuntemattomalle ihmisille puhumisesta ja päivä päivältä vaikeutuu. Itse olen tämän tehnyt, kuten myös muita samantapaisia harjoituksia ja voinen sanoa, että minkäänlaista lähestymiskammoa mulla ei enää ole. Jos näen mielenkiintoisen naisen kadulla, niin lähestyn heti - aivan selvinpäin. Ja jos saan rukkaset, niin se ei mua hätkädytä pätkääkään. So faking what. =D

      • Nimetön

        Arkkii, miten sinuun sais yhteyttä? Olen vasta aloittanut saman "matkan" ja olisi hauska vaihtaa ajatuksia.

    • Salli nauraa

      Hyväperse, rintava ja hoikka?! Hoikka ei voi olla hyväperseinen ja rintava, silloin on sopusuhtainen tai muodokas. Hoikka voi olla kaunis missityyppi, mutta ei seksikäs.

      Mitä sitten tulee näihin itseään kauniiksi ja seksikkäiksi luuleviin naisiin, niin sellaiset ovat hulluna niihin miehiin joita eivät onnistu saamaan ja lähtevät joka ilta joka tapauksessa jonkun matkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1669
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1021
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      931
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      846
    Aihe