ADVENTTIKIRKON SIVUILTA
Seuraavien raamatunkohtien on ajateltu aiheuttavan ongelmia edellä selostetun kaltaiselle käsitykselle kuoleman luonteesta. Mutta niiden tarkempi tutkiminen osoittaa niiden olevan täysin sopusoinnussa muun raamatullisen aineiston kanssa.
Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Kristuksen kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on käytetty tukemaan opetusta ihmisen tietoisesta tilasta kuolemassa (Luuk. 16:19 - 31). Valitettavasti näin tektsin tulkitsevat eivät ole ottaneet huomioon, että kysymys on vertauksesta, joka olisi mieletön, mikäli sen jokainen yksityiskohta tulkittaisiin kirjaimelllisesti. Näin tulkiten kaikki vanhurskaat olisivat Abrahamin helmassa, ja taivas ja helvetti olisivat niin lähellä toisiaan, että puhe kuuluisi toisesta toiseen. Molemmat ihmisryhmät saisivat palkkansa kuolemassa, vaikka Jeesus opetti, että palkka annettaisiin vasta hänen toisessa tulemuksessaan (Matt. 25:31 - 41; Ilm. 22:12).
Tämä kertomus on kuitenkin vertaus - Jeesushan käytti puheissaan mielellään vertauksia. Jokaisella vertauksellaan hän halusi opettaa tiettyä opetusta. Sillä, mitä Jeesus halusi opettaa tämän vertauksen avulla, ei ollut mitään tekemistä kuolleiden tilan kanssa. Tämän vertaus korosti elämistä Jumalan sanan mukaan. Jeesus osoitti, että rikas mies oli keskittynyt vain aineellisiin ja laiminlöi puutteenalaisten auttamisen. Ikuinen kohtalo ratkaistaan tässä elämässä, toista mahdollisuutta tämän elämän jälkeen ei ole. Raamattu neuvoo meitä kääntymykseen ja pelastukseen, mutta ellemme ota huomioon Raamatun varoituksia, mikään ei voi meitä tavoittaa. Siksi Jeesus lopetti vertauksen näillä sanoilla: "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista" (Luuk. 16:31).
Kristus yksinkertaisesti käytti vertauksessaan osia tunnetusta juutalaisesta kertomuksesta, jossa kuolleet puhuvat keskenään. (Vertauksessa käytetyt käsitteet Abrahamin helmasta ja tuonelasta olivat samankaltaisia kuin juutalaisessa perimätiedossa. Katso "Discourse to the Greeks Concerning Hades," Josephus' Complete Works, trans. by William Whiston (Grand Rapids: Kregel, 1960), s.637.) Samalla tavoin Raamatussa kerrotaan vertaus, jossa puut puhuvat keskenään (Tuom. 9:7 - 15; vrt. 2.Kun. 14:9). Kukaan ei käyttäisi tuota vertausta todistamaan, että puut osaavat puhua. Vastaavasti meidän pitäisi välttää antamasta Kristuksen vertaukselle sellaista merkitystä, joka olisi ristiriidassa Raamatun runsaan aineiston kanssa ja ristiriidassa myös Jeesuksen oman, henkilökohtaisen opetuksen kanssa siitä, että kuolema on uni.
----------------------------------------------------
KRISTITYN NÄKEMYS RAAMATUN MUKAISESTI
Tässä on ikään kuin kolme näytöstä molempien miesten elämästä maan päällä, toinen näytös kertoo heidän osastaan kuoleman rajan takana, kolmas näytös heidän iankaikkisesta kohtalostaan.
1.Näytös:
luuk 16. Ut 38.
19. Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
20. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
21. ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
Rikkaalla miehellä oli Sanalla sanoen millä mällätä. Hänelle järjestettiin varmaankin näyttävät hautajaiset, ehkä oli tammiarkku,ehkä pidettiin puheita korvaamattoman miehen menetyksestä?
Luultavasti Lasaruksen hautaus tapahtui vaatimattomasti, ehkä yhteiskunnan kustannuksella, koska hänen hautajaisistaan ei mainita mitään
Ei rikas mies sentään ollut paha ihminen, koska hän salli Lasaruksen maata ovensa edessä ja syödä pöydältään putoavia murusia. Tärkeä asia oli se, että Lasaruksen kuoltua, Enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan.
2. Näytös:
luuk 16. Ut 38.
23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
Aivan peruuttamaton onnettomuus oli tapahtunut rikkaalle miehelle, kun hän oli rikkauksistaan huolimatta joutunut Tuonelan vaivoihin. Hän siirtyi kadotuksen odotustilaan ja Sieltä sitten lopullisesti Helvettiin. Aabrahamin helma kuvaa Paratiisia, jossa uskovaiset odottavat lopullista, iankaikkista Autuutta. Uskossa olevat ovat onnellisessa olotilassa, heitä varten varatussa välitilassa.
3. Näytös:
luuk 16. Ut 38.
24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Tässä viimeisessä osassa osoitetaan miten molemmat miehet olivat tietoisessa olotilassa heti kuolemansa jälkeen, odottaessaan toinen iankaikkista Autuutta Jumalan Taivaassa, toinen taas iankaikkista tuskaa Helvetissä. Rikas mies tiesi oikeat asiat, mitä Jumalisuuteen tarvitaan. Hän rukoili, hänellä oli hätä hukkuvista veljistään ja hän olisi tahtonut muistuttaa läheisiään parannukseen nöyrtymisen välttämättömyydestä.
Rikkaalla miehellä oli ne kolme tärkeää asiaa, mitkä uskoon pääsemisen kannalta ovat tärkeitä. Miksi hän sitten joutui tuskaan ja vaivaan? Häneltä oli ilmeisesti, rikkauksien haalimisen kiireessä
unohtunut tärkein. Hän heräsi auttamattomasti liian myöhään rukoilemaan pelastusta itselleen ja vielä maan päällä elossa oleville viidelle veljelleen. Ei kuoleman rajan tuolla puolen pääse Tuonelasta uskon isän Aabrahamin helmaan, ei myöskään Paratiisista Tuonelaan, sillä niiden odotustilojen välillä on vahvistettu juopa.
Täällä maan päällä on ihmisen etsikkoaika. Vain silloin meillä on mahdollisuus ottaa pelastus vastaan omaksi Autuudeksemme. Silloin ja vain silloin Jumala tarjoaa pelastuksen Armolahjaa
aivan ilmaiseksi.
Rikas mies
6
112
Vastaukset
- johtuu kertojasta
Olisi ollut merkillistä, jos Jeesus olisi käyttänyt valheellista esimerkkiä totuuden opetuksessaan. Mistä sellainen ylipäätään voisi olla vertausta? Jos vertaat tyhjään, on vertauksesta poja pois.
- kuvitteellinen
tarina, joka oli tuttu Jeesuksen ajan ihmisille. Kreikkalainen satusetä Aisopos keksi eläintarinoita, joissa oli moraalinen opetus. Rikas mies ja Lasarus oli samanlainen kuvitteellinen moraalitarina. Ei se ole todiste sielun kuolemattomuudesta. Ei se ole koko tekstin tarkoitus ollenkaan. Sen tarkoitus oli opettaa, että ihminen tulee tehdä pelastusvalintansa PYHIEN KIRJOITUSTEN perusteella.
Jos uskot, että tuo on kuvaus kuoleman jälkeisestä tilasta, joudut opettamaan, että Jeesus valehtelee muualla puhuessaan kuolemasta. Samoin sitten koko muu Raamattu valehtelee. Sellaista minä en hyväksy enkä hyväksy teidän selitystännekään. - näet
kuvitteellinen kirjoitti:
tarina, joka oli tuttu Jeesuksen ajan ihmisille. Kreikkalainen satusetä Aisopos keksi eläintarinoita, joissa oli moraalinen opetus. Rikas mies ja Lasarus oli samanlainen kuvitteellinen moraalitarina. Ei se ole todiste sielun kuolemattomuudesta. Ei se ole koko tekstin tarkoitus ollenkaan. Sen tarkoitus oli opettaa, että ihminen tulee tehdä pelastusvalintansa PYHIEN KIRJOITUSTEN perusteella.
Jos uskot, että tuo on kuvaus kuoleman jälkeisestä tilasta, joudut opettamaan, että Jeesus valehtelee muualla puhuessaan kuolemasta. Samoin sitten koko muu Raamattu valehtelee. Sellaista minä en hyväksy enkä hyväksy teidän selitystännekään.////Kreikkalainen satusetä Aisopos keksi eläintarinoita, joissa oli moraalinen opetus.//// JA MITÄ AIOIT KERTOA? Ei noita kertomuksia kukaan tuntenut ennestään! Ei myöskään Jeesuksen kertomusta.
- hahhaa!
kuvitteellinen kirjoitti:
tarina, joka oli tuttu Jeesuksen ajan ihmisille. Kreikkalainen satusetä Aisopos keksi eläintarinoita, joissa oli moraalinen opetus. Rikas mies ja Lasarus oli samanlainen kuvitteellinen moraalitarina. Ei se ole todiste sielun kuolemattomuudesta. Ei se ole koko tekstin tarkoitus ollenkaan. Sen tarkoitus oli opettaa, että ihminen tulee tehdä pelastusvalintansa PYHIEN KIRJOITUSTEN perusteella.
Jos uskot, että tuo on kuvaus kuoleman jälkeisestä tilasta, joudut opettamaan, että Jeesus valehtelee muualla puhuessaan kuolemasta. Samoin sitten koko muu Raamattu valehtelee. Sellaista minä en hyväksy enkä hyväksy teidän selitystännekään.Jos noin köpsä ei jotain hyväksy, niin pitäiskö muiden ottaa mallia tuollaisesta pellestä? Hahhaa!
Jehovantodistajat ja adventistit pitävät Jeesuksen kertomusta vertauksena, jota se kaikesta päättäen ei ole. Vertauksia kertoessaan Jeesus yleensä antoi ymmärtää kyseessä olevan vertauksen, mutta tässä yhteydessä ei ole sellaista mainintaa, joten miksi emme uskoisi Mestarin tarkoittaneen kirjaimellisesti sitä, mitä Hän sanoikin.
Siis Jeesus kertoi konkreettisen esimerkin jumalattomana eläneen rikkaan miehen ja hurskaan Lasaruksen kohtalosta kuoleman jälkeen. Järkeilijät kyseenalaistavat mm. Jeesuksen määritelmän Paratiisista "Aabrahamin helmana", yrittäen näin olla tietävämpiä kuin Jeesus. Viisaampaa olisi kuitenkin uskoa tässäkin kohden Raamattu sellaisena kuin se on kirjoitettu.- Aatamille ja Eevalle,
"ettehän te suinkaan kuole!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902090- 1201993
- 771699
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097