Laastarisuhteet

saarnaaja

Laastarisuhteista ja sellaisen etsijöistä kannattaa avata ihan uusi keskustelu.

"parisuhdetyöläisenä" listasin alle asioita, joita kannattaa miettiä silloin kun on eroamassa, eronnut, hakemassa uutta suhdetta tai sellaisen aloittanut

1) keski-iässä (yli 35vee.) kun takana on jo ainakin yksi vakava suhde tai suhteita, uuteen suhteeseen lähtö on vaativampi juttu kuin muinoin nuorena. Jokainen kun on eletyn elämänsä jäljiltä enemmän tai vähemmän elämästä oppinut.

2)Surutyö tehdään vasta suhteen päättymisen jälkeen - ei ennen, vaikka sellaista usein kuulee väitettävän. Eropäätöksen pusertaminen ei ole sama asia kuin surutyö! Jokaisessa ihmisessä/suhteessa on kaikesta huolimatta hyviäkin asioita, joista joutuu erossa luopumaan. vaikka ero olisi vain toisen osapuolen päätös, koskee luopumisen tuska tasapuolisesti molempia.

3)Jokaisen eron jälkeen ihminen on aluksi "rakkauden kerjäläinen". Eroon päättyneessä suhteessa moni kun on pitkään joutunut sinnittelemään ilman hyväksyntää, huomiota ja romanttisen rakkauden osoituksia. Niin ja seksiä.

4) Eron jälkeisestä suhteesta haetaan ensisijaisesti edellä lueteltuja asioita, jotka auttavat parantamaan haavoja ja pönkittämään huojuvaa itseluottamusta.

5)Ongelmia ns. laastarisuhteissa tulee siitä, ettei sureva, edellisestä suhteesta toipuva ja luopuva ihminen aina jaksa ottaa huomioon toisen osapuolen odotuksia - omat tarpeet kun tuppaavat jyräämään alle suurin piirtein kaiken..."kaikki mulle heti tänne nyt" vai miten se menikään?

6)Oma epävarmuus aiheutta usein sitä, että toiselta odotetaan aivan yli-inhimillistä rakkautta, sitoutumista ja huomiota, ja samaan aikaan tietenkin vaaditaa itselle "tilaa ja omaa aikaa silloin kun siltä tuntuu"

7) Laastarisuhteiden tyypillisimmät kipupisteet liittyvät erilaisiin käsityksiin yhteisestä ajasta ja sen käytöstä, liiallisesta takertumisesta, mustasukkaisuudesta, tunteiden epätasapainosta kun jompi kumpi "ei saa tästä jutusta mitään". Ja lisäksi kiihkeä seksi alkaa poikkeuksetta ennen kuin on maltettu ottaa selvää viihdytäänkö yhdessä muuallakin kuin lakanaoissa - usein ei nimittäin välttämättä viihdytä...

7) jos toisella tai molemmilla on lapsia, vaaditaan kummaltakin joustoa ja aikuista vastuullista asennetta - lintukodossa kun on heti kättelyssä enemmän tai vähemmän suunnittelemattomia jäseniä, jotka eivät automaattisesti rakastu uuteen tulokkaaseen/ tulokkaisiin

18

4715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitkälti

      samaa mieltä, mutta en surutyöstä. Sillä, joka eron päättää ottaa, surutyö on jo alkanut!

    • kokemuksella

      Erityisesti kohta 6 on tullut koettua moneenkin kertaan. Hän halusi olla yksin, ja miettiä omia asioitaan...soitti yöllä, kun halusi jutella, mutta kun sairastuin, ei hän tullut tuekseni, edes soittanut.

      • kokemusta on

        Olen minäkin joutunut laastarisuhteen "uhriksi",suunnitelmia ja odotuksia...kaikki jäi toteutumatta.Uskoin siihen ihmiseen ja rakastin, rakastan vieläkin. Autoin ja olin tukena vaan kuinkas kävikään, hänen selvittyä pahimmasta, hän jätti minut.


    • tunnistin tuon kirjoituksen. Olen itsekkin juuri tuollaisen suhteen uhri. En tosin tajunnut sitä siinä vaiheessa kun tutustuttiin, luulin että nainen rakastaa minua oikeasti mutta eipä näin ollutkaan. Kaikki asiat piti mennä hänen ehdoilla. No sitten tuli kevät ja hänen koulut oli loppumassa niin hän ilmoitti minulle kylmästi viestillä että "kaikkea hyvää sulle". Tosta on vierähtänyt jo vuosia mutta en ole vieläkään toipunut siitä. Täytyy kyllä sanoa että tämä nainen tuhosi kyllä elämäni täysin. Olen joutunut kokemaan helvetillisen masennusajan hänen takiaan kun minä hyväluonteinen sinsilmäinen annoin tämän naisen pompottaa itseäni ja luotin häneen täysin. Totuus oli se että olin vaan tiskirätti hänelle kun hänellä oli mennyt poikki sen entisen kanssa.

    • myöss

      olen kuuden kohta 6:n. Tällainen naisen käyttäytyminen on näköjään yleistä?

      • kokemuksella

        Kuten myös miesten. Arvelen vielä, että mies hakee laastarikseen enemmänkin seksisuhdetta ja nainen henkistä tukea. Kummassakin tapauksessa omat tarpeet menee kumppanin tarpeiden edelle.


    • ppppppppp

      koin pienimuotoisen valaistumisen kun luin aloitusviestin - nyt olen 100% varma että olin eräässä ammoisessa suhteessa pelkkä halinalle ja nenäliina :)

    • on...

      YHDENILLAN suhde...miten siinä kukaan ehtii takertua saatiklka sitten vielä vääntää jotain parisuhde ongelmia....? Pyh..sanon minä!

      • Yhden illan suhde

        että laastarisuhde on yhdenillan suhde. Ap kuvaili laastarisuhdetta juuri oikein. Nyt sitten tiedät.


      • laastaria laastaria...
        Yhden illan suhde kirjoitti:

        että laastarisuhde on yhdenillan suhde. Ap kuvaili laastarisuhdetta juuri oikein. Nyt sitten tiedät.

        just... se mitään laastaria ole jos siihen jäädään hieromaan pidemmän päälle. Laastaria on se että kerta ja siitä poikki.


    • Tiedän, että

      entiseni meni tuollaiseen suhteeseen heti erottuamme!

    • kehittyä hyväksi

      parisuhteeksi?

      • voipi

        ei ne aina oo tuhoontuomittuja,,,varsinkin jos on tuplalaastari...;)


      • todettu
        voipi kirjoitti:

        ei ne aina oo tuhoontuomittuja,,,varsinkin jos on tuplalaastari...;)

        Paljon paljon laastaria :)
        Ja ap juttu oli todellakin hyvä!


      • Tottakai voi

        Parisuhteessa on ennenkaikkea kysymys sitoutumisesta ja siitä onko valmis kasvamaan toisen kanssa yhteen. Nämä asiat eivät ole mitenkään mahdottomia kenellekään, kysymys on vain siitä mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee.

        Oma "laastari"suhteeni on nyt kestänyt 7 vuotta, vaikka tapasinkin uuden naiseni vain 2.5 viikkoa sen jälkeen kun olin lähtenyt edellisestä suhteesta.


      • mutta työtä se vaatii

        kyllä. Aiheesta tietoa Jälleenrakennus-kirjassa.


      • Omppu
        Tottakai voi kirjoitti:

        Parisuhteessa on ennenkaikkea kysymys sitoutumisesta ja siitä onko valmis kasvamaan toisen kanssa yhteen. Nämä asiat eivät ole mitenkään mahdottomia kenellekään, kysymys on vain siitä mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee.

        Oma "laastari"suhteeni on nyt kestänyt 7 vuotta, vaikka tapasinkin uuden naiseni vain 2.5 viikkoa sen jälkeen kun olin lähtenyt edellisestä suhteesta.

        Itse aloin seurustella miehen kanssa varsinaiset eropaperit tulivat vasta suhteemme aikana.
        Olimme 1/2 vuotta yhessä kaikki vaikutti todella hyvältä ekan kk ajan. Nyt kun ajatteln jälkeenpäin se miten hän katseli täältä profiileja ja Chattaili sinkut osastolla kertoi ihan jotain muuta kuin se mitä hän puheessaan antoi ymmärtää.
        Mies joka pyytää naisystäväänsä näyttämään nänninsä kaiken kansan nähden baarissa ei minusta kunnioita naista.Tulee kertomaan jututettuaan vierasta naista että olis lähtenyt mukaan jos mä en olis ollut paikalla. Haukkuu minun kaveria rumaksi ja kait hän jollekkin kelpaa käyttäytyy minusta hyvin moukkamaisesti. Onneksi se suhde on nyt ohi ja näin että hän on hyvin keskeneräinen ja mahtaako koskaan oppia kunnioittamaan naista.


    • roseanna*

      Joopajoo.Tässä itsekin kun omaa rakasta odottelen,olen tämän asian kanssa tullut tutuksi.
      Asia on kuitenkin hyvin moninainen.Toisaalta on rakkautta ja hyväksyntää kuunnella ja ymmärtää kipeissäkin asioissa, toisaalta on hyvä olla varovainen suhteesta toiseen siirtyviä.
      Omalle kohdalle on osunut ihania ihmisiä,joita olen kuunnellut.Mutta nämä yritykset ovat kuitenkin loppuneet ajallaan,varmasti johtuen juuri tuosta laastarisuhdeteoriasta.
      Enää en halua tavata henkilöä joka vielä vatvoo entisiä asioita,siitä ei tule mitään.
      Ja ne jotka ovat tuoreita eronneita,olisi hyvä hieman miettiä ja katsoa peiliin ettei lähde toiselle uskottelemaan asioita jotka eivät sitten pidäkään.Se nimittäin satuttaa toista ja jättää jäljet hyvin pitkälle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe