TAKAKANSITEKSTI:
"Tavallinen yksinhuoltaja kohtaa internetin treffipalstalla maan pääministerin, joka on eroamassa vaimostaan. Pääministerikin rentoutuu ja rakastuu. Hellyyttä täynnä olevat tapaamiset yritetään pitää salassa siinä onnistumatta. Mutta yksinhuoltaja ei osaa kohdata julkisuutta.
Vaikeuksista ja kohulehtien armottomasta uutisjahdista huolimatta suhde kestää ja kukoistaa yhdeksän kuukautta. Susan Kurosen omakohtainen tilitys sukeltaa suoraan tapahtumien pyörteisiin, joista ei puutu koomisiakaan piirteitä.
Työmyyrä kohtaa luonnonlapsen, kaksi erilaista maailmaa toisensa. Pari kokee rakastetun löytämisen ja uusperheen haasteet vielä muita suomalaisia rankemmin, median pörrätessä ympärillä. Selviääkö samalla, kuinka jäyhän suomalaismiehen pitäisi kohdella kumppaniaan?"
Lähde: Iltalehti.fi
BESTSELLER! Takuulla, älkää teeskennelkökään että ette haluaisi lukea... ;)
...jatkoa odotellessa...
Kurosen kirjan takakansiteksti:
236
40925
Vastaukset
- kill e
Voi että mä kärsin.
- kuukautta
Kohu alkoi elokuussa vasta, kun Susan oli kyläjuhlilla!
- sdfopp
kuukautta kirjoitti:
Kohu alkoi elokuussa vasta, kun Susan oli kyläjuhlilla!
Nainen on katkera ja huono häviäjä. Kukaan mies ei tuollaista tonttua päivääkään katsele!
- joko tapahtuu oikeus
kuukautta kirjoitti:
Kohu alkoi elokuussa vasta, kun Susan oli kyläjuhlilla!
Is n mukaan kirja sisältää pariskunnan välisiä tekstareita ja meilejä! Elikkä kohtahan on Kuroska oikeudessa kirjesalaisuuden rikkomisesta! Jos nyt Matti ei tästä tempase Kuroselle kunnolla luuta kurkkuun on jutussa jotain todella omituista ,sanon vaan!!!
- BbB
sdfopp kirjoitti:
Nainen on katkera ja huono häviäjä. Kukaan mies ei tuollaista tonttua päivääkään katsele!
just näin. vanhaselle selvis millanen tyyppi se on ja lähtö tuli.
vanhanen saa (osittain) kiittää ex-heilaansa tulevasta ylivoimaisesta vaalivoitosta! kyllä niiiiin paljon sympatiaa vanhaselle valuu, yli puoluerajojenkin. meitsi antaa ainakin äänensä keskustalle.
en vaan ymmärrä ketä moinen kirja (tai aiheeseen liittyvät jutut) kiinnostaa!
toivottavasti koko painos (ja monta seuraavaa - turhaa) pölyttyvät kauppojen hyllyssä ja pian alekoreissa... - Urho_
joko tapahtuu oikeus kirjoitti:
Is n mukaan kirja sisältää pariskunnan välisiä tekstareita ja meilejä! Elikkä kohtahan on Kuroska oikeudessa kirjesalaisuuden rikkomisesta! Jos nyt Matti ei tästä tempase Kuroselle kunnolla luuta kurkkuun on jutussa jotain todella omituista ,sanon vaan!!!
Ottakaapa nyt hieman selvää suomen laista ennenkun siihen vetoatte!
Mikään laki maailmassa ei kiellä julkistamasta sinulle henk.kohtaisesti osoitettua lähetettä, ellei toisin ole kirjattu. Liikesalaisuudet on täysin eri asia, valtakunnallisesti merkittävät asiat!
tähän omien henk.kohtasten asioiden revittelyynhän suurin osa hömppälehdistä perustuu. Ei Pääministeri ole sen enempää turvattu kuin kukaan muukaan.
Turhaa höpöhöpö pulinaa, mitkään oikeudelliset jorinat! - voi että
sdfopp kirjoitti:
Nainen on katkera ja huono häviäjä. Kukaan mies ei tuollaista tonttua päivääkään katsele!
Mua hävettää mokoma pyrkyri. Kyllä on katkera koko eukko kun ei päässytkään julkisuuteen oikein keinoin. Nyt sitten on otettava käyttöön kaikki mahdolliset kieroilut. Oli kuin kuningatar taulun edessä, Vain KIRJAN KANNET !!!!oli esittelyssä! Onko kukaan ennen älynnyt esitellä kirjan kansia medialle? ÄLLÖTTÄVÄÄ...
- heluna1
voi että kirjoitti:
Mua hävettää mokoma pyrkyri. Kyllä on katkera koko eukko kun ei päässytkään julkisuuteen oikein keinoin. Nyt sitten on otettava käyttöön kaikki mahdolliset kieroilut. Oli kuin kuningatar taulun edessä, Vain KIRJAN KANNET !!!!oli esittelyssä! Onko kukaan ennen älynnyt esitellä kirjan kansia medialle? ÄLLÖTTÄVÄÄ...
olen aivan samaa mieltä, ajattelis nyt nainen edes lapsiaan ,miten heihin tulee vaikkutamaan
- Nimetön
joko tapahtuu oikeus kirjoitti:
Is n mukaan kirja sisältää pariskunnan välisiä tekstareita ja meilejä! Elikkä kohtahan on Kuroska oikeudessa kirjesalaisuuden rikkomisesta! Jos nyt Matti ei tästä tempase Kuroselle kunnolla luuta kurkkuun on jutussa jotain todella omituista ,sanon vaan!!!
tunsin lehdistön puolesta, kun katselin uutisista eilistä Susku-rappanan tiedotustilaisuutta. Hesarin toimittaja oikein sanoi myös häpeävänsä siellä oloaan. Epätoivoista touhua. Täydellisen amatöörimäistä. Että oikein tiedotustilaisuus. Mahtoivat tuntea itsensä hölmöiksi ja hyväksikäytetyiksi. Dzurnalistit. Tai sitten eivät, eihän heillä välttämättä ole koko tuntoaistimusta. Mutta joo. Missä lienee tuon naisen logiikka ja suhteellisuuden taju? Katsellaan nyt tässä vielä kuitenkin tuota kutakuinkin arvotonta räpistelynäytelmää julkisessa itsensä paljastamisessa. Kuinka pitkälle sitten tolkuttomuutta riittää. -Seiskat ja vastaavat imenevät mellin loppuun saakka.
- kuhul
sdfopp kirjoitti:
Nainen on katkera ja huono häviäjä. Kukaan mies ei tuollaista tonttua päivääkään katsele!
vanha sananlasku.
( ku hullua nai, niin se sanoo.) - jaetaan saalis tasan
joko tapahtuu oikeus kirjoitti:
Is n mukaan kirja sisältää pariskunnan välisiä tekstareita ja meilejä! Elikkä kohtahan on Kuroska oikeudessa kirjesalaisuuden rikkomisesta! Jos nyt Matti ei tästä tempase Kuroselle kunnolla luuta kurkkuun on jutussa jotain todella omituista ,sanon vaan!!!
On siinä pukki kaalimaan vartiana .Onko sen toimittajat muka jo kirjan lukeneet? kukahan tästäkin eniten nettoo?
- Koston kohde
sdfopp kirjoitti:
Nainen on katkera ja huono häviäjä. Kukaan mies ei tuollaista tonttua päivääkään katsele!
Mikään ei ole niin katkera kuin jätetty nainen
ja kun kyseessä on vielä mieleltään järkkynyt
nainen, niin tässä nähdään tulos.
Katkera kosto hymyillen
ja rakkaudesta muka puhuen samalla kostosta rahastaen. - Voisi jo antaa
kuhul kirjoitti:
vanha sananlasku.
( ku hullua nai, niin se sanoo.)Näin on.Lapsille tulee henkisiä kärsimyksiä kun niitä aletaan kiusata äitinsä h,,,,,,,, takia.Saavat sitten aikuisenakin vielä lukea millainen hörhö äiti oli.
- kirjoittajalla
Urho_ kirjoitti:
Ottakaapa nyt hieman selvää suomen laista ennenkun siihen vetoatte!
Mikään laki maailmassa ei kiellä julkistamasta sinulle henk.kohtaisesti osoitettua lähetettä, ellei toisin ole kirjattu. Liikesalaisuudet on täysin eri asia, valtakunnallisesti merkittävät asiat!
tähän omien henk.kohtasten asioiden revittelyynhän suurin osa hömppälehdistä perustuu. Ei Pääministeri ole sen enempää turvattu kuin kukaan muukaan.
Turhaa höpöhöpö pulinaa, mitkään oikeudelliset jorinat!ei kirjeen vastaanottajalla. Näin ainakin muualla maailmassa, eiköhän Suomessakin? Minä ainakin veisin oikeuteen, jos joku alkaisi minun heille kirjoittamiani yksityisiä kirjoituksia julkaista.
- julkaista
kirjoittajalla kirjoitti:
ei kirjeen vastaanottajalla. Näin ainakin muualla maailmassa, eiköhän Suomessakin? Minä ainakin veisin oikeuteen, jos joku alkaisi minun heille kirjoittamiani yksityisiä kirjoituksia julkaista.
kirjan vaikkapa tästä keskustelusta, esitän vastalauseen. Heillä ei ole kopio-oikeutta minun kommentteihini. Poisto-oikeus heillä on, tietysti.
Kirjoittajalla on oikeus lauseisiinsa, ei sen kirjoituksen lukijalla tai vastaanottajalla. Näin se on aina ollut.
- Susan Kuronen
Kirjoittaisi nyt ensin vaikka sen kirjan eikä heiluttelisi pelkkiä kansipapereita kameroille.
Ärsyttää kun hänen kaltainen idiootti saa liian paljon huomiota medialta.Ja ilman mitään ansioita.On maassa oikeitakin kirjailijoita jotka eivät yllä lähellekään Kurosen höpöjutuillaan ansaitsemia palkkioita.Vittu mikä vääryys!- varmassti
Enpä ole eläissäni nähnyt, että pelkille kirjankansille järjestetään julkistamistilaisuus. Ja että mediaa on vielä tuollainen määrä paikalla, mitä mtvn mukaan näytti olevan.
Todellista rahastusta. Ja Susan oli kuin puulla päähän lyöty. Puhui suuhun laitettuja sanoja, sillä vaikka ei sillä koskaan ole ollut omaa sanottavaa, nyt se puhui vielä normaaliakin tökerömmin.
MIllainenhan mediashow tulee, kun kansien sisukset saadaan joskus julkistuskuntoon. - päiväkirja
varmassti kirjoitti:
Enpä ole eläissäni nähnyt, että pelkille kirjankansille järjestetään julkistamistilaisuus. Ja että mediaa on vielä tuollainen määrä paikalla, mitä mtvn mukaan näytti olevan.
Todellista rahastusta. Ja Susan oli kuin puulla päähän lyöty. Puhui suuhun laitettuja sanoja, sillä vaikka ei sillä koskaan ole ollut omaa sanottavaa, nyt se puhui vielä normaaliakin tökerömmin.
MIllainenhan mediashow tulee, kun kansien sisukset saadaan joskus julkistuskuntoon.Kirjan sisältö taitaa muuttua ihan päivittäin, taitaa riippua ihan siitä mitä täällä kirjoietaan?
- näin.......
Ihan pelle! Jos joku ostaa tän kirjan niin samalla paljastaa oman tyhmyytensä.
Jos joku hönö näitä lukee niin ihmettelen todella.
Suututtaa tosissaan koko nainen. Miten Matti on voinu mennä ansaan...
Nyt menen salille hakkaan säkkiä. - Sunny
Kyllä tuo Susan Kuronen jaksaa jauhaa samaa p***aa koko ajan.Tässä se vasta Suomen turhin julkkis onkin.On tainnu iskeä rahapula kun pitää ruveta oikein kirjaa kirjottelemaan.Mitä tuonkin muijan päässä liikkuu..Ei ainakaan järki.On tainnu näissä pakkasissa jäätyä pahasti.Ärsyttävä tapaus.
- Maccone
varmassti kirjoitti:
Enpä ole eläissäni nähnyt, että pelkille kirjankansille järjestetään julkistamistilaisuus. Ja että mediaa on vielä tuollainen määrä paikalla, mitä mtvn mukaan näytti olevan.
Todellista rahastusta. Ja Susan oli kuin puulla päähän lyöty. Puhui suuhun laitettuja sanoja, sillä vaikka ei sillä koskaan ole ollut omaa sanottavaa, nyt se puhui vielä normaaliakin tökerömmin.
MIllainenhan mediashow tulee, kun kansien sisukset saadaan joskus julkistuskuntoon.Kiinnostaa tällaisen pyrkyrin tekele. Tosin hän ei ole naputellut itse riviäkään. On se aika siipeilyä. Hävettää, että on tällaisia ihmisiä, jotka käyttävät toista hyväksi. Olen samaa mieltä edellä kirjoittajien kanssa. Paska akka.
- sirpan
ilmaista mainosta
- Milouska
sirpan kirjoitti:
ilmaista mainosta
NEGATIIVISTA sellaista hölmö
- Maccone
näin....... kirjoitti:
Ihan pelle! Jos joku ostaa tän kirjan niin samalla paljastaa oman tyhmyytensä.
Jos joku hönö näitä lukee niin ihmettelen todella.
Suututtaa tosissaan koko nainen. Miten Matti on voinu mennä ansaan...
Nyt menen salille hakkaan säkkiä.Suututtaa lyö minunkin puolesta.
- peltsi
toivottavasti kukaan ei lue kirjaa sillä rahaton yksinhuoltaja yrittää vain kalastaa kirjalla sympatiaa ja tehdä rahaa naurettavaa
- Praat
Ihan totta. Se muija on pahasti sekaisin. Rahan ahne paska........
- Urho!
Yksinhuoltajaa käytetään hyväksi minkä sielu sietää!
Ensin hän on Matti Vanhasen seksipartneri, vaikka hänelle luvataan seksin toivossa paljon muutakin!
Sitten joku pieni kustantamo löytää markkinaraon!
Älkää nyt olko noin naiiveja että hän yksin nyt pyörittäisi tätä rulettia!
Mukana kuviossa on myös aivan takuuvarmasti tulevat maalisvaalit!
Voihan olla että kirjaa ei edes julkisteta, jolloin ainakin äänivyöry yhdelle ehdokkaalle on varma. Ilmaista palstatilaa on tippunut täälläkin keskusteluissa tämän episodin meishenkilölle aika paljon. Muuten harmaana tunnettu mies saa lisää äänestäjiä. Eikö niin että sinäkin säälistä äänestät tämän jälkeen ainakin Mattia, koska tuollainen horo kirjottelee hänestä ilkeyksiä? Tähänhän Kepu pyrkiikin! - lukijat
Praat kirjoitti:
Ihan totta. Se muija on pahasti sekaisin. Rahan ahne paska........
Lukematta jätän tämmöset kirjan tekeleet
- Päkä
Urho! kirjoitti:
Yksinhuoltajaa käytetään hyväksi minkä sielu sietää!
Ensin hän on Matti Vanhasen seksipartneri, vaikka hänelle luvataan seksin toivossa paljon muutakin!
Sitten joku pieni kustantamo löytää markkinaraon!
Älkää nyt olko noin naiiveja että hän yksin nyt pyörittäisi tätä rulettia!
Mukana kuviossa on myös aivan takuuvarmasti tulevat maalisvaalit!
Voihan olla että kirjaa ei edes julkisteta, jolloin ainakin äänivyöry yhdelle ehdokkaalle on varma. Ilmaista palstatilaa on tippunut täälläkin keskusteluissa tämän episodin meishenkilölle aika paljon. Muuten harmaana tunnettu mies saa lisää äänestäjiä. Eikö niin että sinäkin säälistä äänestät tämän jälkeen ainakin Mattia, koska tuollainen horo kirjottelee hänestä ilkeyksiä? Tähänhän Kepu pyrkiikin!Olen samaa mieltä. Kurosen avulla Vanhanen kerää sympatiaäänivyöryn itselleen. En usko, että kukaan on niin tyhmä, että nöyryyttää itseään itkemällä maahan kaatunutta maitoa kuukaudesta toiseen julkisuudessa. Joku häntä rahoittaa. Yleensä se maksaa joka saa hyödyn itselleen. Vanhanen olisi kyllä tukkinut Sussun suun, jos olisi halunnut.
- yks vaan
Joidenkin elämän tarkoitus lienee päästä lööppeihin, tv:hen jne ja tässä Susa on onnistunut loistavasti - Susahan on liian vanha Idolsiin :-) Mutta kyllähän on yritystäkin ollut, Matti ei ole ensimmäinen julkimo jota Susa on yrittänyt... mutta muut ovat olleet sen verran fiksumpia että ovat tajunneet tämän riittävän ajoissa.
- Tyhmyys palkitaan
Musta tuntuu et tää Susan taitaa olla täysin seko ja kerjää sääliä. Viimeisenkin toivon Matista saa heittää nainen menemään kun tällaseen tyhmään julkisuuspyörteeseen itsensä väkisin änkee ja julkistaa yksityiskohtaisia romanssi kirjoja. Eikö suhde asiat vois pitää omana henk. koht. asiana. Säälittää...
- kirja
Sehän on jo valmis se kirja,ei kai siihen tulekaan muuta kuin kannet.Tuskin mitään asiaa....
- kunnioitusta
Minun mielestäni on asiatonta kirjoittaa kirjaa ja yleensäkin julkaista tietoja seurustelusuhteesta. Tällainen suhde on kahden ihmisen välinen asia ja siksi se pitää jäädäkin.
- kanssasi!
samaa mieltä. Voisi tämä Susan ajatella myös hiukan muitakin, kuin vain itseään. Mitähän Susanin ja Vanhasten lapset ajattelee tästä koko Susan-tempauksesta.
- ihan
oon samaa mieltä että ei tuommosia pitäs paljastaa eikä kirjotella. Kyllä se ihtesä vaan häpäsee tuo nainen nyt
- näin se mennee
Mutta mua eilen puitsatti kun katsoin uutisissa Susan silmiä ja olemusta. Voi raukkaa mihin on mujkaan lähtenyt.
- Maccone
Mieltä ja mitä tämä tekele sisältää. Mahtaa olla paksu kirja, kun suhde oli niinkin pitkä.
- Dame Edna
Eikö se nainen enää mitään muuta keksi. Rahaa pitää tehdä kaikella. Kaljo muija!!!
- Olisi :-(
Kurosen akalle oikein, kun KUKAAN EI ostaisi kyseistä kirjaa. Jäisi eurot saamatta.
Miten voi maailmassa olla noin "höyrähtänyt"
asukas. Naiseksi häntä EI voi kutsua.
Toivottavasti Matti pitää jatkossa päänsä kylmänä niinkuin tähänkin asti.
Tsemppiä Matille!!!
ÄLKÄÄ OSTAKO KIRJAA!!!!!!!!!- OSTA
TÄTÄ KIRJAA TOIVOTTAVASTI MUUT TEKEE.
- samaa mieltä
Olen samaa mieltä ja vielä hyvä olisi olla ostamatta mitään lehtiäkään missä asiaa vellotaan!!!
- ei voi käsittää
en voi ymmärtää miksi tuosta naisesta kirjoitetaan joka lehdessä ja näytetään häntä vielä oikein uutisissa. ehdotankin että jos lehdet eivät osaa olla kirjoittamatta niin jätetään me ne lehdet lehti hyllyyn kunnes lopettavat kaiken turhan kirjoittelun. ja palautetta uutisille-pysykää asialinjalla.
kannattaisi varmaan naisen hankkia lääkityksen ja hoitonsa kuntoon, kun on eron lyhyestä seurustelustaan noin raskaasti ottanut. ymmärtäisin jos vanhasen ex-vaimo olisi noin rikki erostaan.
- Voi masennus
Eikö kukaan voi järjestää Susan raukalle psyykkistä hoitoa? Ei tässä ole muusta kyse kuin sairaan ihmisen tunnemyrskyistä ja tasapainon menetyksestä.
- en kehtaisi
ei taida olla ihan kunnossa tuo pää puoli,lääkitys varmaan helpottaisi susanen oloa,ei normaali nainen tuommoiseen ryhdy,ei susanen seuraan kukaan täys järkinen ukko hakeudu,menis maine siltäkin ,oman etunsa ja tulevaisuutensa takia kannattais vetäytyä takavasemmalle.ellei halua kohta lööppeihin ,kuinka lapsia kiusataan ,ajattelis muita!
- vähän sama
mieleen. Mutta voiko joku olla tämän kirjan kanssa liikkeellä niin että Susaa viedään kokemattomana ku pässiä narussa. Sitten ku on saatu mitä on haluttu, ns ystävät jättävät yksin ku nallin kalliolle.
- Maccone
en kehtaisi kirjoitti:
ei taida olla ihan kunnossa tuo pää puoli,lääkitys varmaan helpottaisi susanen oloa,ei normaali nainen tuommoiseen ryhdy,ei susanen seuraan kukaan täys järkinen ukko hakeudu,menis maine siltäkin ,oman etunsa ja tulevaisuutensa takia kannattais vetäytyä takavasemmalle.ellei halua kohta lööppeihin ,kuinka lapsia kiusataan ,ajattelis muita!
Kuronen muista ottaa ne lääkkeet.
- Maccone
vähän sama kirjoitti:
mieleen. Mutta voiko joku olla tämän kirjan kanssa liikkeellä niin että Susaa viedään kokemattomana ku pässiä narussa. Sitten ku on saatu mitä on haluttu, ns ystävät jättävät yksin ku nallin kalliolle.
Sen sanoit ei Kuronen ole tämän takana. Oli vain tyhmä, kun lähti mukaan ja menettää kasvonsa ihmisten silmissä. Tyhmää.
- lopeta nyt
Show jatkuu ja ihan Susanin omasta tahdosta.Ei siis halunnut julkisuutta??
- kirjalle tilaus
Susan sanoi eilen tv.ssä.
Missä on se kansa joka tahtoo, ainakaan kaikkien tuhansien netti-kirjoitusten perusteella.
Yli 90% ihmisistä on sitä mieltä että lopettaisi jo, ja häpeäisi käytöstään. - Maccone
No Me odotamme suurta kiinnostusta tuntien Kurosen omaelämä-kertaa. Onhan tämä suuri tapaus.
- Tyhmä ukko
Ei voi sanoa kun, että ei paljon päässä liiku tuolla naisella. No, toisaalta ymmärtää, että pitää sitä jotenkin saada julkisuutta ja hyöty pitää irti ottaa mistä vaan saa. Rauhaa!
- eukko...
...Mitähän katkeroituneena lyhyen suhteen päätöksen jälk. vielä keksiikään!!? Eikä tollasta korppikotkaa sitten pysäytä mikään. Juorulehdille tosin hyvää täytettä, käyttävät hyväkseen tuota "älyn jättiläistä". Olispa eukolla edes hyviä ystäviä, jotka tajuaisivat vetää tän pois julkisuudesta ajoissa!
- aatami
Aivan.Jos haluaa just juorulehtien ykkösaiheeksi,siitä vaan jatkamaan.Huonosti käy.
- ^^^^^^^^^^^^
on syntynyt yksi turhaakin turhempi julkkis, joka yrittää ratsastaa, luultavasti, vuosikausia tällä asialla. Eikös tämä sama ääliö ole toitottanut useassa lehdessä, että tämä on asiasta viimeinen haastattelu?
- Jeppexi
Millainen pääministeri ehtii pyörimään treffipalstoilla netissä. Äänestäjät tässä tyhmiä ovat, jos Vanhanen vielä istuu maalisvaalien jälkeen eduskunnassa.
- kettujuh
Eikös jeppexikin ehdi pyöriä netissä,eikös se ole Vanhasellekin luvallista.
- kamikaze 33
Pääministeri panee ja kansa maksaa.Näin suomessa tänä päivänä.Pitäisköhän antaa pääministerille nippu taskuun, että maksais omat ilotyttöjuttunsa.
- Jurpo_
kettujuh kirjoitti:
Eikös jeppexikin ehdi pyöriä netissä,eikös se ole Vanhasellekin luvallista.
Maksaako valtio jeppexille ympärivuorokautista palkkaa jonkun viranhoidosta?
- se on niilläkin
Meinaatko, että pääministeri tekee duunia 24h/vuorokausi. Kyllä silläkin on ihan oma elämäkin.
- Urpo_
se on niilläkin kirjoitti:
Meinaatko, että pääministeri tekee duunia 24h/vuorokausi. Kyllä silläkin on ihan oma elämäkin.
Ilmeisesti vallallaoleva käsitys onkin että pääministerillä on virka-aika 8-16.
Ihan näin ei kuitenkaan kaiketi pääministerin viran hoitamisessa määritellä. Edustaa Suomea tarvittaessa 24 h / vuorokaudessa, kuten esim. kriisitilanteissa. Vai olikohan Matti Thaimaan Tsunaminkin sattuessa deittailemassa, kun oli senverran hitaat toimenpiteet. Ehkäpä oli hyvä sessio just kesken! - miettikää vähän
Urpo_ kirjoitti:
Ilmeisesti vallallaoleva käsitys onkin että pääministerillä on virka-aika 8-16.
Ihan näin ei kuitenkaan kaiketi pääministerin viran hoitamisessa määritellä. Edustaa Suomea tarvittaessa 24 h / vuorokaudessa, kuten esim. kriisitilanteissa. Vai olikohan Matti Thaimaan Tsunaminkin sattuessa deittailemassa, kun oli senverran hitaat toimenpiteet. Ehkäpä oli hyvä sessio just kesken!on tämän asian kanssa tekemistä..luuletko sinäkin, että valtio on joku helkkarin matkavakuuttaja.. kyllä tuonne viidakkoon menee jokainen ihan omalla vastuulla ja rehaa sinne vielä lapsensakin. Ihmehomma kun nykyään ei ihmiset osaa ottaa itse vastuuta tekemisistään. Kansainvälisesti arvioiden Suomen valtiojohdon toiminta oli esimerkillistä siihen nähden miten vähän valtiolla on vastuuta suomalaisten matkailuasioista,( ja sitä paitsi, olihan siellä joku suomalainen huippupoliitikko jo paikanpäällä paalussa) vai lukeeko jossain, että tsunamin sattuessa toisella puolen maapalloa, suomen pääministerin on välittömästi laitettava housut jalkaan vaikka keskellä yötä ja otettava selvää paikalla olevista suomalaisista...
Kaikki pullahiiret tänne kirjoitteleekin..
- n@inen
raha pistää tekeen kaikkea näköjään mutta onneksi ei ole pakko ostaa kirjaa, kyllä pikkasen naurattaa eukon homma
- minä77
Siis en muuta voi sanoa tuosta akasta! Joka paikkaan se tunkee naamansa. Ja kun häneltä jotain kommenttia kysytään pyörittelee vaan päätänsä ja yhtä tiuhaan silmiään ja ei osaa vastata mitään. Naurettavaksi tekee itsensä. Ei niitä varmaan kauheasti niitä päiväkirjamerkintöjä ole 9kk ajalta, jos toinen osapuoli halusi vain seksisuhdetta. Vai lukeeko siellä missä on tehty ja mitä.
Ehkä me saamme lukea vielä jatko-osan tähän kirjaan kuten: "Julkisuuteni Suomessa-päiväkirjamerkintöjä julkisuuden henkilö Susan Kuroselta" tai kenties hän pitää suuret juhlat joidenkin juorulehtien kustannuksella julkkiksena olemisen vuosipäivän kunniaksi:) - kamikaze 33
jakanu pillua ja rahastaa nyt kansaa.Hävetköön vanha lehmä
- Krooh pyyyh
En usko että tässä kirjassa on mitään mikä voisi ketään aidosti kiinnostaa. Se nainen seurusteli muutaman kuukauden VANHASEN kanssa. Kuinka jännitävää Krooh pyyyh
Krooh pyyyh Krooh pyyyh - huippu kyllästynyt
LAITTAKAA KAIKKI IHMISET ILTAPÄIVÄLEHDILLE PALAUTETTA ETTÄ SAATAS TUO SAIRAS KUROSUUTISOINTI LOPPUMAAN.EI VIITSI ENÄÄ LÖÖPPEJÄ KATSOA.PANNAAN BOIKOTTIIN KOKO LEHDET,TUO EI MUUTEN LOPU.OKSETTAAAAAAAAAAAAAAAAAA....
- Pohjan Akka
Nöyrä pyyntö nettisivuston ulkoasusta huolehtiville:
Miksi kiusata viattomia tuolla kuvalla, josta useimmille tulee vain ärtymyksen tunteita.
Mauton, ahne, tyhmä, kana.
Mitä jos annettaisiin jo yhdelle miehelle anteeksi yksi moka. Jos joku astuu pa**aan, niin onko sitä pakko uutisoida joka viikko.
Tuo isonenäinen ämmän kuva jo ärsyttää! - Nimetön
haluatko tuhota Vanhasen perheen lapset?Lopeta rahastus
- ...
Kummankin osapuolen lapset tästä hässäkästä eniten kärsivät. Omituista , kun kaksi ns. aikuista ihmistä ei osaa asioitaan setviä kahdenkesken vaan täällä koko kansa niitä pähkäilee. Kypsymättömiä tunnepuoleltaan kumpainenkin.
- SOKRATES
Olen onnellinen Matti Vanhasen puolesta ettei ottanut ko leidiä vaimokkeeksi. Näinen joka tekee tällaisen tempun todistaa olevansa moraaliltaan alamittainen.
- mieltä
Matti teki oikein, ei kukaan tervejärkinen kahtois tuommosta pitempään, katkeroitunut ämmä.
- -nainen-
Pikemminkin tällä naisella ei ole kaikki ihan kohdillaan pääkopassa. Nämä hänen temppunsa ja julkisuudenkipeys viittaavat jonkinlaiseen häiriötilaan. Mitä ilmeisemmin SK vain nauttii siitä, mitä enemmän hän saa mylläkkää aikaiseksi. Ei hän siitä välitä, mitä muut ajattelevat, tai joutuvat kärsimään hänen tempauksiensa takia. Tällainen ihminen hakee HUOMIOTA, HINNALLA MILLÄ HYVÄÄNSÄ.
- Hilima
mieltä kirjoitti:
Matti teki oikein, ei kukaan tervejärkinen kahtois tuommosta pitempään, katkeroitunut ämmä.
...Ja Suomi on saanut oman Lewinskynsä....
Ei osaa olla Kuronen onnellinen kun on saanut ja jäänyt ... kun Matille selvisi millainen on...
Unohda jo äläkä ole katkera.... mutta rahaahan tietysti olet ollut vailla
- GeraldoSimpson
Ihan rehellisesti... ei ole sattumaa, että kaikki Keskustan puheenjohtajat Paavo Väyrysestä nyt Matti Vanhaseen on loattu mediassa. Punakone Erkon johdolla näyttää toimivan.
Mikä sattuma onkaan ällö-Heinäluomalle että tällainen kirja ilmestyy juuri nyt vaalien alla. Ihan avoin ja rehellinen kysymys kuuluukin, mikä osuus SAK/SDP:llä on kirjan synnyssä ja paljonko he ovat Kuroselle tai kirjan kustantajalle maksaneet?
Näin alas vajoaa vastenmielisin politiikko koskaan, Eero Heinäluoma. Politiikan likainen peli osataan näköjään Suomessakin.- Matille
plussaksi äänimäärissä. Tuntui jossain vaiheessa eilen, että Susan on Matin kanssa yhdessä sopinut tän kirjahomman! Pysyy Matti lööpeissä sopivasti vaalien alla. ja ton akan sanomiset/törttöilyt ovat jo kääntyneet häntä its. vastaan. Kai sen kaikki jo tajuavat. Itse teoillaan ansainnut!
- sldkfhsf
Paljonkohan Kepu maksoi Susanille kirjasta. Tyhmälle pääministerille saadaan sääliäänivyöry ja kansa hämmästelee Susanin tyhmyyttä, joka on sen verran fiksu, että tajuaa pistää taloutensa kuntoon, kun kerran mahdollisuus on tarjolla.
- Urho_
äänestäjät hoksaavat sen vaan liian myöhään!
Vasta vaalien jälkeen, kun siihen asti siirretään kirjan julkistamista.
Parempi veto olis nyt sopu Matin toimesta. Muutama valokuva, jossa Matti pyytää anteeksi Susanilta aiheuttamaansa mielipahaa ja susan lupaa olla julkaisematta kirjaansa. Matille siis sääli- ja sympatiaäänet!
Kyllä tilanne on se että 85% ihmisistä ei näe tässä muuta kun sen minkä Kepu haluaa heille näyttää. Hirviöakan, joka kiusaa pääministeriä.
Ei tipu eikä heru sääliääniä tästä! - Maccone
Äänestäjät ovat näin tyhmiä, tosin jotkut ovat.
- suu kiinni
Pistä nyt suu kiinni ja ala kehittää itteäs.Kyllä susta moneen hyväänkin on,jos haluat.
- ##### ####
joskos se kuroska nyt hankkis kuitenkin ittelleen elämän.... siis tosi naurettava projekti, kuroskahan ei tee muita, kuin itsensä ja perheensä naurettavaksi ja vielä koko kansan silmissä...hyi helvata..
- josse
##### #### kirjoitti:
joskos se kuroska nyt hankkis kuitenkin ittelleen elämän.... siis tosi naurettava projekti, kuroskahan ei tee muita, kuin itsensä ja perheensä naurettavaksi ja vielä koko kansan silmissä...hyi helvata..
uskoo että kaikki kääntyy vielä yväksi niin kuin saduissa. Matti huomakin rakastavansa vain häntä ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Myös prinsessapäivät muistaen:-).
- mieltä
Ei voi, kuin ihmetellä, että ihminen menee omassa tunne-elämässään noin pieleen, että julkisesti ja toisen tunteista välittämättä käy itsekkäästi yhtä elämän ihastusta läpi. Näitä ihastumisia ja rakastumisia on varmaan lähes jokaisella meistä. Ja myös pettymyksiä. Osa ihmisen elämää se on.
Harmittaa Vanhasen puolesta. Ihan hyvä, että hoksasi ajoissa, millaisen naisen kanssa on tekemisissä. Toivon todella, että Suomen kansa on pääosin fiksumpaa kuin kirjan kirjoittaja ja julkaisija ja jättää sen ostamatta.
Netin kautta tutustuminen on kiireiselle ihmiselle usein näppärämpää kuin muuta kautta tutustuminen. Joku vain ihmetteli, että miten pääministerillä on aikaa. Toivon, että pääministerimme ei ole niin kiireinen, ettei ehtisi myös omaa elämäänsä rakentaa - netin tai muiden kanavien kautta. Täysipainoinen oma elämä antaa voimia myös työhön.
Vanhaselle voimia ja viisautta tämän turhan kohun keskelle!
Ja tälle naiselle - lopeta!
- susí-anna
"Kuronen kielsi kuitenkin tiedon, jonka mukaan hän olisi menossa kihloihin pääministerin kanssa.
- Ei nyt sentään. Helle oli sekoittanut ihmisten päät, hän viittasi Pori Jazzeilla liikkuneeseen huhuun."
Edellinen poimittu 1.8.-06 Iltalehdestä, eli kenen pää on nyt sekaisin ja mistä... kun kirjan nimi nyt kuitenkin on "pääministerin MORSIAN", eikös morsian ole kihlattu, vai olenko jotenkin ymmärtänyt väärin muodollisuudet?
Miksi kirja tulee julkisuuteen 19.2.-07 eli muutamaa viikkoa ennen vaaleja. Onko kyseessä yhteinen sopimus Matti-Susan, jolla Vanhanen kerää säälipisteet mummoilta ja vaareilta, kun raivoraitis pääministeri on tällaiseen lokaan vedetty. Eikös suhteeseen tarvita aina kaksi. Susan taas hyötyy suhteen tuomasta julkisuusarvosta rahallisesti. Yhteinen sopimusko... ja jos, niin perhanan likaista touhua ja vaalikansan pettämistä.
Jokaisella saa olla yksityiselämänsä, jopa pääministerillä, mutta miten tässä tulee sellainen vedätyksen maku kitalakeen saakka. - törkeää peliä
Mutta toisaalta sitähän elämä on ja politiikka etunenässä. Härskiä omaan pussiin pelaamista ja välinpitämättömyyttä. Sosiopaattien oma laji.
- ##### ####
eipä taida keskustelusta päätellen kuroskalle kummosta tiliä syntyä tästä kirjasta. Tekisi kustantajakin viisaasti kun vetäytyisi hankkeesta pois, - olisi yhtä fiksu kuin Matti jättäessään moisen himphampun...
- ei tod. matin äänestäjä
jep, ja tästä skeidasta on varmasti luvassa lisää. "yksinhuoltaja ei osaa kohdata julkisuutta"?? hmm, ennemminkin epätoivoinen yksinhuoltaja, joka haluaa julkisuutta ja käyttää törkeästi hyväkseen ex-miestään.
No ainakin pysyy yksinhuoltajan tulevaisuudessakin! vai kuka kaipaa tuollaista määrää paskaa niskaan mitä tämä ämmä kaataa Vanhasen niskaan?
Vilpittömästi toivoisin kirjan olevan täysi floppi ja suomen kansan ymmärtävän ettei näin kohtuuttomuuksiin voi mennä edes pääministerin kustannuksella.- sinkutar
Jep jep.Kostosta vain kyse.Raukkaparka
- seurata osio
susanin masennuksesta... johan hän on sitä jo nyt toitottanut. Masennus on vakava sairaus, jonka kustannuksella tehdään mediassa rahaa. Masentunut ihminen on NIIN sairas, että hän ei yhdenkään alan asiantuntijan mukaan pysty laittautumaan koreaksi ja ponkaisemaan metrin hyppyjä saatuaan tiedon kirjansa kustantamisluvasta. Masennus on vakava sairaus, jonka taudinkuvan vain sen sairastaneet/asiantuntijat tietävät.
- Myös äiti
Olen huolissani Susanin lapsista. Miten noin häiriintynyt äiti voi huolehtia alaikäisistä lapsistaan? Eivätkö Susanin omat vanhemmat voisi puuttua jo asiaan? Luulen, että tässä jutussa on poliittista hämärää jo ja Susania viedään ettei itsekään ole "täysillä" mutta kunhan rahaa saa. Seuraukset voivat olla hänelle kohtalokkaat. Säälittää vain lapset jotka tarvitsisivat äidin rakkautta eivätkä varmaankaan haluais lukea omasta äidistään paskapuheita. Matti Vanhanen onneksi osasi lopettaa ajoissa suhteen tällaiseen ihmiseen.
- kamikaze 33
näin tulee käymään.Lapset huostaanotetaan ja kirjan nimeksi tulee PILLUA PÄÄMINISTERILLE,EESTÄ JA TAKKOO
- ##### ####
kamikaze 33 kirjoitti:
näin tulee käymään.Lapset huostaanotetaan ja kirjan nimeksi tulee PILLUA PÄÄMINISTERILLE,EESTÄ JA TAKKOO
mikä lieneeki mokoma "heitukka". Jättää lapset kotio ilman äidillistä huolenpitoa, - liekkö edes lapsilla pizzaa kotona ja puhtaita alkkareitakaan käytössä, kun kuroska huseeraa miesten kanssa ja pitää kaikennäköistä peliä niitten kanssa. Vähemmistäkin syistä otettu lapset sosiaalin huostaan, - ai että, kyllä pitäisi jo sosiaalitätinkin herätä valvomaan lapsen oikeuksia hyvään kotielämään.
- toimittajaksi voi alkaa kuk...
Kylläpä on sairasta meininkiä. Julkista sanaa on pidetty neljäntenä valtiomahtina ja usein se itse sijoittaa itsensä ensimmäiseksi, jos ei toiseksi. Voimaa medialla on ja sen mukana valtaa. Vastuu kulkee käsi kädessä kansan (lukijan) antaman vallan kanssa, mutta kovin löyhältä ja lapselliselta vaikuttaa suomalaisen julkisen sanan moraali, etiikka, vastuu, järjen käyttö ja se malli, jota se kansalaisilleen nyt tarjoaa. Mikään yksityinen asia ei ole median mielestä yksityisasia eikä se tunne minkäänlaista häpeää siitä, että se samalla (kun se antaa näille salarakkaille = paljastelijoille = pyrkyreille) langettaa osallisten läheisille (erityisesti lapsille) sellaisia kärsimyksellisiä taakkoja, joita ei mikään voima maailmassa pysty korjaamaan sen jälkeen, kun perusteetonta likapyykkiä on alettu julkisuudessa tonkia.
Mitä seuraavaksi? Susanna antaa Seiskassa huutokaupattavaksi pikkuhousujaan ja pikkuhousunsuojiaan, joita hän on käyttänyt miestapaamistensa jälkeen? Uudet julkisuuteen pyrkivät salarakkaat asentavat asuntoonsa nauhureita ja myyvät makuukamarivideoitaan netissä? Kaikenmaailman susanit palkkaavat jo etukäteen managereita, jotka etsivät valtakunnasta höynäytettäviä miehiä, joille nämä ladyt ovat tarjoavinaan sydänystävyyttä, kumppanuutta ja onnellista kahdenkeskistä yhdessäoloa? Susan alkaa managerinsa kanssa järjestää kursseja, joilla opetetaan nuoria naisia saalistamaan, hankkimaan todistusaineistoa herkistä hetkistä merkittävien miesten kanssa, myy salakuuntelu ja -nauhoituslaitteita, tietokoneiden vakoiluohjelmia, todisteiden tallennusmenetelmiä ja toimivia kontakteja sellaisiin medioihin, joista saa rahaa luovutettuja tietoja ja paljastuksia vastaan? Julkista sanaa meidän on vain nöyrästi kiittäminen siitä, että pahoinvointi on saamassa aivan uudet mittasuhteet. Mikähän tällaisessa menossa oikein on takana?- .......
Kiitämme kaikesta tästä...STT etunenässä suomalaista korkeatasoista Julkista Sanaa. Helsingin Sanomista .... seiskaan. On varmasti hienoa olla suomalainen toimittaja!!!
- vastenmielistä
Itsekin olen pohtinut sitä, miksi helkutissa iltapäivälehdet antavat julkisuutta tällaiselle tyhjäpäälle? Onko yksinhuoltajan varat niin lopussa, että on valmis uhraamaan maineensa ja kasvonsa rahasta? Ja mitenkäs lapset kärsivät - kuka tahansa häpeäisi kuollakseen, jos oma äiti/isä loistaa lööpeissä ja etusivuilla olemattoman rakkaustarninan tms. mokailun vuoksi. Jos rakastaa ja välittää toisesta aidosti, sitä tunnetta ja muistoa vaalii sydämmessään myös suhteen loppumisen jälkeen. Nyt on selvästi kysymys kostosta ja rahasta. Älkää vain ostako kyseistä kirjaa!
- ##### ####
vastenmielistä kirjoitti:
Itsekin olen pohtinut sitä, miksi helkutissa iltapäivälehdet antavat julkisuutta tällaiselle tyhjäpäälle? Onko yksinhuoltajan varat niin lopussa, että on valmis uhraamaan maineensa ja kasvonsa rahasta? Ja mitenkäs lapset kärsivät - kuka tahansa häpeäisi kuollakseen, jos oma äiti/isä loistaa lööpeissä ja etusivuilla olemattoman rakkaustarninan tms. mokailun vuoksi. Jos rakastaa ja välittää toisesta aidosti, sitä tunnetta ja muistoa vaalii sydämmessään myös suhteen loppumisen jälkeen. Nyt on selvästi kysymys kostosta ja rahasta. Älkää vain ostako kyseistä kirjaa!
Olisikohan medialta karannut mopo käsistä. Kaikkihan lähtee lehden toimituksesta ja toimittajista päätyen lopulta kuluttajille, - eli lukijoille. Jotenkin tuntuu siltä kuin toimittajilta olisi kadonnut käsitys kuluttajan arvostamisesta ja ajttelukyvystä. Tuotetaan ala-arvoista sontaa kuluttajille ja tavallaan jopa itsetietoisesti ruokitaan ja ylläpidetään tätä ilmapiiriä. Odotan nykyisiltä toimittajakunnalta hiukan korkeampaa osaamista ja median tuottokykyä, kuin mitä tämä ala-arvoinen kulttuuri nykyisellään on. Onneksi minä voin itse päättää siitä, kenen tuottamia lehtiä luen ja toiseksi, kenen lehtiä ostan.
- rahastaa
Suurin syyllinen tällä kertaa on kustantaja,jolla ei mitään moraalia ole.
- ostamatta
Jos lööpeissä on Susan Kurosesta ja Matti vanhasesta sanaakaan jätän lehden ostamatta, niin kuin tänäänkin.
Yksinkertaisesti hävettäisi jo lukea moista sontaa.Päiväkirjat on päiväkirjoja...hyvin yksipuolista pohdintaa, sinne kirjoitetaan miten itse kokee ja näkee, välillä ollaan fantasioiden puolella, nähdään asioita niin kuin halutaan.
Susan saa pitää merkintänsä ihan yksityisomaisuutenaan minun osalta.En lue muidenkaan ihmisten päiväkirjoja. - Luvialta?
Mikään Espoolainen ole..
- jhdjf
Susan on kotoisin porista..
- sadone~
Todella törkeitä viestejä saa taas lukea suomalaisten huulilta!
Keitä te olette Susania haukkumaan? Ihminen hänkin on ja suuret tunteet pelissä. Sattui vain käymään sen suhteen huono tuuri, että rakastui pääministeriin.
Jotkut vaan on herkempiä rakkaudessa!
Lopettakaa jo haukkuminen. - hölmöyttä
sadone~ kirjoitti:
Todella törkeitä viestejä saa taas lukea suomalaisten huulilta!
Keitä te olette Susania haukkumaan? Ihminen hänkin on ja suuret tunteet pelissä. Sattui vain käymään sen suhteen huono tuuri, että rakastui pääministeriin.
Jotkut vaan on herkempiä rakkaudessa!
Lopettakaa jo haukkuminen.Suuret tunteet on kaikilla rakastuvilla,mutta tämä on nyt jotain muuta.Median pitäisi toimia järkevästi,kun oma kontrolli puuttuu,mutta sitähän se ei tee.
- aivan varmasti
sadone~ kirjoitti:
Todella törkeitä viestejä saa taas lukea suomalaisten huulilta!
Keitä te olette Susania haukkumaan? Ihminen hänkin on ja suuret tunteet pelissä. Sattui vain käymään sen suhteen huono tuuri, että rakastui pääministeriin.
Jotkut vaan on herkempiä rakkaudessa!
Lopettakaa jo haukkuminen.Häpeävän myssy kuuluu yksinomaan Susalle!
Yksityis asioilla rahastaa kuin mikäkin kurtisaani! - wariswaras
jhdjf kirjoitti:
Susan on kotoisin porista..
Mikä niitä porilaisia vaivaa?
- toni.f
Susanna Kuronen on vain katkeraa hapatusta täynnä oleva nainen joka tahtoo kostaa mahdollisen kovalla tavalla sen, että hänet jätettiin.
Taisi Vanhanen huomata seurustelun aikana, että "hitto kyllä sieltä netistä löytyy hulluja ihmisiä!"
Jos olisin Vanhanen, niin tulisin julkisuuteen varoittamaan kaikkia ihmisiä etenkin nuoria, että kenen kanssa sitä meinaa rupee styylailemaan netin kautta, sillä lopputulos saattaa olla juuri tämmöinen tai jopa vakavampi!
Olen sitä mieltä rehellisesti, että Kuronen Susanna tarvitsisi hoitoa hänen pakkomielteeseensä.
Kirjan tekeminen ja painattaminen maksaa paljon ja jotenkin tuntuu siltä, että tästä kirjasta tulee vuoden floppi. Itse en ainakaan lukisi moista p....a vaikka mulle siitä maksettaisiin. Kyllä oman elämänsä minuutit kannattaa käyttää johonkin rakentavampaan.- Vanhasen
vahvuus on nimenomaan siinä, ettei hän lähde millään lailla mukaan tähän 7-päivää -lehti-hömppä-rumbaan vaan hän johdonmukaisesti pidättäytyy kommentoimasta asiaa millään tavalla. Nostan Matille ihaillen hattua tästä.
- toni.f
Kuronen sanoi televisio haastattelussa eilen, että tämä on vuosisadan rakkaustarina.
Melkonen on rakkaustarina, kun muija saa saappaan kuvan takapuoleen seurustelu aikana! Vai muka Pääministerin morsian! Eihän he olleet edes naimisissa. Missä tää Kuronen morsiammen näkee?
Yleensä tuollaset sekopäät laitetaan hoitoon, tai ainakin ehdotetaan jonkinmoista kallonkutistajaa. - toni.f
Vanhasen kirjoitti:
vahvuus on nimenomaan siinä, ettei hän lähde millään lailla mukaan tähän 7-päivää -lehti-hömppä-rumbaan vaan hän johdonmukaisesti pidättäytyy kommentoimasta asiaa millään tavalla. Nostan Matille ihaillen hattua tästä.
Tämähän on juuri sitä mitä sanoit 7-päivää-hömppä-rumba!
- voi olla
toni.f kirjoitti:
Kuronen sanoi televisio haastattelussa eilen, että tämä on vuosisadan rakkaustarina.
Melkonen on rakkaustarina, kun muija saa saappaan kuvan takapuoleen seurustelu aikana! Vai muka Pääministerin morsian! Eihän he olleet edes naimisissa. Missä tää Kuronen morsiammen näkee?
Yleensä tuollaset sekopäät laitetaan hoitoon, tai ainakin ehdotetaan jonkinmoista kallonkutistajaa.että sekin on vielä edessä. Säälin Susaa, miten pää kestää?
- isoeki
Kyllä tämä luonnonlapsi saa vielä tuta miten käy elävässä elämässä kun media on imenyt aiheesta kaiken, millä lehtien myyntiä voi lisätä. Sen jälkeen ei taida tällä luonnonlapsella olla ainakaan ilman kasvojen peittävää liinaa asiaa edes lähikauppaan, mutta saahan sitä toisaalta itsellään tehdä mitä haluaa, poimia vaikka marjoja metsässä.
- Anon2
Susan on seksikäs! Nam!
- S pois mediasta
Kaikki jotka ette enää haluaisi sitä pakkosyöttöä
mitä tämä sairas nainen ulos pukkaa niin käykää allekirjoittamassa vetoomus että susan pysyisi hiljaa. Samalla se olisi myös viesti medialle että ei meitä kiinnosta.
Käy siis allekirjoittamassa ja levitä kaikille tutuille. Kerätään ainakin miljoona nimeä.
http://www.adressit.com/olehiljaasusankuronen - kamikaze 33
Onko totta että panokuvatkin tulevat kirjaan ja liittenä myös DVD? Olen kuullut, että Susannalla olisi tällaistakin aineistoa laajassa kotiarkistossaan
- Mies123
Ihana huomata että pääministerikin löi kätensä siihen "itteensä".
- saatinhan
hymy sunkin huulille :-).
- noboby
Kertokaa minulle mikä on S.Kurosen sähköpostiosoite, niin ois ihan kiva pudottaa jollain tavalla se akka tänne maan pinnalle takaisin, hän kun tuntuu leijuvan tuolla vaaleanpunaisen pilvenreunalla vaan.............,
terv; *sähköpostitse*- Susa
kuule putoaa vielä ilman sinunkin sähköpostiasi ja lujaa. Julkisuus on kovaa kirjan julkistamisen jälkeenkin. Säälittää vaan Susa, miten pää kestää? Missä itsesuojeluvasito tätä myllytystä kohtaan?
- lienee
s.ex.vanhanen@pp.imet.net
- ei hyvää päivää..
ja kun suhde vanhasen kanssa loppui niin susan kertoi että "vetäytyy" julkisuudesta ja tämä oli nyt viimeinen haastattelu minkä hän antoi.. ja kyllä niitä vaan on sen jälkeen tullut.. ja kirjakin vielä..
- Neiti*
Susa kirjoitti:
kuule putoaa vielä ilman sinunkin sähköpostiasi ja lujaa. Julkisuus on kovaa kirjan julkistamisen jälkeenkin. Säälittää vaan Susa, miten pää kestää? Missä itsesuojeluvasito tätä myllytystä kohtaan?
Pään kestävyydestähän (kestämättömyydestä) on kyllä jo saatu ihan riittävästi todisteita. Voikohan tuosta enää oikein pahemmaksi mennä, hmmm..
- Kirja
Ja varmasti Best seller, koska suomalaiset lukee Seiskaakin ja muita paskalehtiä ihan hulluina. Kirja myy hyvin ja kylillä kukaan ei tunnusta edes lukeneensa koko kirjaa vaikka on omassa hyllyssä muiden kirjojrn takana. Susan rikastuu ja sai pääministerin munaa kaupan päälle!! Kukahan lie oikeasti tyhmä?
- Onko pää-
ministerin muna sitten jotenkin erilainen ku muilla miehillä?
- kysäistä
Onko pää- kirjoitti:
ministerin muna sitten jotenkin erilainen ku muilla miehillä?
asiaa Susalta. Hän tietää. Niin ja tais Masakin saada jotain...
- marjos
Tosi surullista että saa riepotella Matti Vanhasta näin , olen samaa mieltä pääministerin kanssa jokaisella on oikeus yksityiselämään vaikka on julkisuuden henkilö , Matti on ollut tosi fixu, kun ei viitti kommentoida . Hän tietää sydämmessään mikä meni mönkään , ja luulen että niin tietää Suomen kansakin , ajatellkaa jos Susan olis pääministerin vaimo , herran pieksut mikä soppa siitä syntyis , psyyke ei taida olla hänellä kohdallaan , luulis että äitinä hän ajattelis lapsiaan ja muut läheiset , puhumattakaan ex-miestään , rahan himo tästä on kysymys , EI RAKKAUS , niinkun tämä pohjasakkassa elävä ihminen väittä .Äänet annan Matille , ja toivottavast kestät paineet , muista että 95% suomalaisista tukee sinua .
- sairasta...
Kaikenlaisia omaatuntoa vailla olevia ihmisiä sitä saadaankin sietää! Ei voisi vähempää kiinnostaa Kuronen kirjoineen ja ex-suhteineen, mutta Vanhasen puolesta hiukan sieppaa!
Hyvin kiteytyy kirjan tarkoitus ja kirjoittajan katkeruus viimeisessä lauseessa: "Selviääkö samalla, kuinka jäyhän suomalaismiehen pitäisi kohdella kumppaniaan?".
Joo-o. Jos nyt olen käsittänyt oikein, niin SUHTEESSA ON AINA KAKSI OSAPUOLTA, joista molemmille kuuluu vastuu suhteen hyvinvoinnista. Jos huomaa olevansa väärän henkilön kanssa niin se siitä, homma ohi, kumpikin jatkaa tahoillaan. Ei näköjään mene kaaliin kaikille... - huonoin kirja
On muuten viimeinen ja ainut kirja koko suuressa maailmassa, mitä en tule lukemaan muuten kuin jos Kuronen maksaa mulle ison nipun isoja euron seteleitä. Ei vois sitten vähempää kiinnostaa, voi luoja mikä hölmö, kirjoittaa nyt KIRJA jostain typerästä suhteesta, ei voi muuta kuin olla todella pahoillaan, että joku on niin typerä, että kehtaa lähtä tuommoseen, ei ei ei...!!
- Kateellisia ihmisiä
Oikeita suomalaisia kaikki. Sairasta on kommentoida täällä ja joku vaan tekee rahaa sillä... Menestystä Susalle!!!
- luen takuulla
.. eihän tätä voi jättää puolitiehen ;-). Mitä niin hirveän ihmeellistä sieltä voi löytyä kun kansillekin pidetään oma esittelypäivä. Viihdettä viihdettä :-).
- haarojasi
Kateellisia ihmisiä kirjoitti:
Oikeita suomalaisia kaikki. Sairasta on kommentoida täällä ja joku vaan tekee rahaa sillä... Menestystä Susalle!!!
Täyttä PASKAA, toivottavasti kukaan ole niin typerä, että ostaa moista kirjaa, antaa vaikka senkin rahan kehitysmaan köyhille! Jos tuommosesta on joku kateellinen, niin sekin on täysi tollo, vai vielä kateellinen, voi sua, suakin vissiin pitää vähän sääliä.
- sontaa
luen takuulla kirjoitti:
.. eihän tätä voi jättää puolitiehen ;-). Mitä niin hirveän ihmeellistä sieltä voi löytyä kun kansillekin pidetään oma esittelypäivä. Viihdettä viihdettä :-).
Niin huonoa viihettä, että ei missään ole vielä niin huonoa viihdettä nähty kirjan parissa kuin nyt tuo. Jos tuon kirjan menee ja ostaa, niin ei kyllä sellaisen päässä paljoo Kurosen päätä enempää ole tavaraa, vain sahanmuhia.
- Taaplaaja
Kateellisia ihmisiä kirjoitti:
Oikeita suomalaisia kaikki. Sairasta on kommentoida täällä ja joku vaan tekee rahaa sillä... Menestystä Susalle!!!
Jos nyt pitäis äänestää, kenestä Suomen turhin julkkis, valinta olis selvä!
Tyhmäähän ei tietenkään ole se, joka rahaa käärii keinolla millä hyvänsä. Tyhmiä ovat ne, jotka ostaa tuon kirjan. Tyhmiä ovat myös ne toimittajat, jotka viitsivät vaivautua tuollaiseen "mediatapahtumaan". No rahan perässähän hekin.... Me ns. tavalliset kuluttajathan tähän syyllisiä, kun ollaan niin hiton sairaan uteliaita.
Jos media ei noteerais esim. tuollaista kansien julkaisutilaisuutta, niin aika hiljaista olis ko. rintamalla. Ne vaan tietää, että tällaiset menee tyhmään yleisöön.
- JVJ
On se ihme paikka kun media ei ymmärrä jo jättää huomiotta tätä Kurosta! Ei hän nyt enää ansaitse julkisuutta. Tämän jälkeen minunkaan netin etusivu ei ole Suomi24, kun sieltäkin läsähtää vastaan tuo jo niin ärsyttävä naamataulu!
- shametus
Voi herran jestas näitä julkisuudenkipeitä ihmislapsia...
- Nimetön
Kuronen joutaisi polttaa omalla kirja roviolla
- seuraavaksi
Tai ehkä koko illan elokuva?
- Matille oppia kantapään kau...
Hyvä Susan!!
Äijille kantapään kautta oppia siitä, miten suhde pitää lopettaa!!! Tuollainen härski tapa lopettaa tekstarilla suhde on ÄLLÖTTÄVÄÄ. Ei sitä pääministerikään voi naista kohdella miten lystää. Ensin tuo suhteen julkisuuteen ja sitten lopettaa tuolla lailla...karseeta!Matti vielä puhui kaikkea paskaa muka Ikeassa tapaamisesta..hyh hyh! Tässä oppia muillekin äijille siitä,että reilu peli, rehellisyys ja asioiden kasvokkain puhuminen (vaikka suhteen lopettaminen)vaan ja ainoastaan toimii suhteessa!!!!- yx vaan
Eikös Matti ,kertonut jossain lehdessä ,että hän ei jättänyt tekstarilla ..vaan he oli pitkään jutellut autossa erosta.... vai muistanko väärin!! Sanoisin,et molemmissa vikaa...mut ei silti pitäis tuoda julki henkilökohtaisia tekstiviestejä...jos hiukan on sivistynyt ihminen,mielestäni viestit on Susanin ja Matin välinen juttu...ei koko kansan!
- pirinella
JOS TÄMÄ KAIKKI ON VAIN YHDEN TEKSTIVIESTIN VIKAA, NIIN MINÄ LUOVUN KOKO PUHELIMESTA, ETTEI KÄY VAHINKOA. KYLLÄ NYKYAIKANA VOI TEHDÄ LOPUN SUHTEESTA TEKSTIVIESTILLÄ. TUSKIN SE KUROSELLEKAAN YLLÄTYKSENÄ TULI....
- Treffimies 1961
Täys paskiainen koko susan,haluaa julkisuutta ko. asialla,mielestäni hän on täysin idiootti ja tyhmä,kun kertoo julkisuuteen asioita,ei taida olla älykkyysosamäärä mistään kotoisin!!!??
Mitä hän hyötyy ko. asiasta,aluksi saattaa olla lehtien lööppien etusivuila ja ns. julkkis,mutta kyllä se helvettikin tulee jossakin vaiheessa eteen,eli hänellä ei ole mitään yksityisyyttä ja rauhaa tulevaisuudessa!!!
Mutta kait julkisuudesta joutuu maksamaan kovan hinnan....menettämällä hermot ajan ollen sile,kun aina jotkin 7-päivää lehdet yms. piirittää ympärillä,kohta hän ei päse käymään edes WC;ssä rauhassa,etteikö kuvaajat pyöri ympärillä!!!
Ja tiedoksi niille,jotka luulevat että olen matin kannattaja,olen eri puolueen näkökantoja kannattava mies,ja pidän typeränä käyttäytymisenä susanilta tuollaista!!!- tecco
Kyllä taitaa osua potku omaan nilkkaan,Matti tästä kerää bojot,olen samaa mieltä täysin sieltä koko nainen.
- kovatyyppi
Kyllä se näin on, että Susan alkoi olemaan matin kanssa sen takia että sais julkisuutta. Huomaahan se sokiakin, että se käytti Mattia hyväksi. Kun Matti ei halunu olla enää sen kanssa, siitä tuli katkera. Arvaappa saako se enää itsellensä miestä. Ei.Oma syynsä. Matti on suosituin pääministeri kautta aikain, sen mainetta se ei voi pilata. Matti oli viisas, kun ei kommentoinut asiaa, en minäkään olisi kommentoinut milläkkään lailla.
Noin tyhmää kommettia mitä susan on suustansa päästäny.- Kertakaikkisesti!
Näin eilen telkkarissa, kuinka kyseinen suttura lupasi pyhästi, ettei halua koskaan enää tulla julkisuuteen kyseisen aiheen kanssa ja MITÄ TAPAHTUI: Häpeä laskeutui koko naissukukunnan ylle!! Jos Susan on niin huonon itsetunnon omaava, että tutustuessaan julkkikseen ja saatuaan pakit, ei pysty pysymään nahoissaan, niin pysyköön kotonaan, älköönkä koskaan enää lähtekö ihmisten ilmoille. Niin ja ajoituksesta vielä: Toivottavasti emme anna tuollaisten naisten vaikuttaa poliittiseen käyttäytymiseemme, sillä sitähän tuo nainen toivoo ja haluaa. Susalle vaan kylmää vettä niskaan!!
- Valkoinen leski
Joopa joo... Suomi sai TAAS yhden TURHAN JULKKIKSEN !!! Vai ihan pääministerin morsian. Jos tollasia kirjoja käy kirjottelemaan niin se jo kertoo ihmisestä aika paljon. Ei siis ihme, että Matti tuli järkiinsä ja anto "morsiammelle" kenkää. Tuskin kukaan enää haluaa moisen kirjailijan kanssa suhteeseen kun tietää mitä seuraa jos "neiti täydellinen" ei kelpaa....
Mä olen varmaan Yön laulajan Ollin morsian tai salarakas kun olen juonut sen kanssa vissyä samasta pullosta ja sain vielä halauksenkin. Taidan kirjoittaa kirjan... =) - Ihmettelevä
Onkohan tämän Susanin kirjan takana ja yritys muutenkin vahingoittaa keskustaa - entinen Iltasanomien päätoimittaja joka sai potkut. Eikös hänellä ollut jotain Vanhasta vastaan? Herää epäilys koska ei tätä mediakohua mutten uskoisi edes Erkkikään!! Demareille ja varsinkin Heinäluomalle ja SAK:lle kaikki on mahdollista .
- LAPIN JÄTKÄ
s k olet todella surkea ihminen. jos jokainen ihminen alkaisi pelleillä niin kuin sinä niin suomi olisi hulluja täynä. halusit vain päästä otsikoihin ja julkisuuteen, mutta todella epäreilusti H Ä P E Ä s k olet surkimus. sinua ei verrata Matti Nykäseen koska olet surkimuksien surkimus.
- idiootti
joo matti oli viisas kun ei lähtenyt kommentoimaan tällasta irtosuhdetta. näitähän nyt on. huomasi varmasti, että akalla suhteen kanssa ihan eri motiivit, hakea kuuluisuutta ja rahaa. nyt kun matti jätti, niin ei enää muuta voinut kun kirjoittaa kirjan, jotain jolla rikastua...
Ihan täys hömppä ja humpuuki kirja. en osta. - masentaa
akkoja se maa päällään kantaa!inhottaa tuollaiset maineen tavoittelijat.Vedä kuule se päähäs ja pane jakaus keskelle...
- hirviö
surkea, vaan katkera, epätoivoinen, julkisuudenhakuinen, itsekäs ym. ym.
Tuntuu naisena, et täytyis jotenkin hävetä moista käytöstä.
Kurosen elämänkerta apua! Oliko koko elämä se hetken seurustelu, mielikuvitukseton ja köyhä on elämä ollut. - sängyssä
Kuroska on hyvä siinä hommassa, olen ollut muutaman yön hänen rei...välissä! Muuten ei voi naiseksi sanoa...yäk!
- pää ei
idiootti kirjoitti:
joo matti oli viisas kun ei lähtenyt kommentoimaan tällasta irtosuhdetta. näitähän nyt on. huomasi varmasti, että akalla suhteen kanssa ihan eri motiivit, hakea kuuluisuutta ja rahaa. nyt kun matti jätti, niin ei enää muuta voinut kun kirjoittaa kirjan, jotain jolla rikastua...
Ihan täys hömppä ja humpuuki kirja. en osta.kestänyt sitä että hänen haaveensa pääministeri tulevana frouvana murskaantuivat. Hän ehkä kerkesi jo haaveilla elämästään muuna kuin kolmen lapsen yh-äitinä pressanlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa. Voi Susan, toisaalta ymärrän ja säälin sinua. Sinun ei vaan auta kuin koittaa päästä asian yli. Tämä nykyinen keino ei taida vaan auttaa sinua siinä.
- Latema
Mä en ymmärrä miten joku idiootti nainen viittii olla noin idiootti ja ketä kiinnostaa mokoma sonta, -no ehkä niitä joilla ei ole omaa elämää tai on tarpeeksi tyhmä kiinnostuakseen moisesta kirjasta.
Pisteet Matille ja otan osaa et oot tommoseen pöljään törmännyt. Taitaa olla aika köyhä yksinhuoltaja, kun moiseen ryhtyy.
- mahikset on
Nyt on täydet mahdollisuudet päästä julkkikseksi jollakin miehellä.Alat vaan seurustelemaan Kurosen kanssa ja sitten voit antaa haastatteluja siitä kuinka jaksat ja mitä mieltä olet hänen entisestä suhteestaan jne.
Voit myös analysoida tyttöystävää ja kertoa mikä on totta ja mikä tarua!Niin yksinkertaista se tänäpäivänä on. - sunlady
Olen itse nainen ja täytyy sanoa, että häpeän tuon Kurosen käyttäytymistä...Miksi ei nainen voi hyväksyä, että suhde on loppunut ja antaa jo Matin olla. Puhuu ja kirjoittaa vuosisadan rakkaustarinasta..voi luoja!! Onkohan ajatellut, miltä Matista tuntuu ja onko ajatellut, että Matti on vapaa ihminen ja Kuronen ei ole ollut ainoa nainen hänen maailmassaan..:) Merja Vanhanen oli fixu kun ei ole kommentoinut, ainoastaan yksi lause: nauran Kurosen kirjan julkaisemiselle!! OIKEIN!! Eikö media voi jo tehdä sulkua jutuista tuon onnenonkijan kohdalla!! Harmittaa ihan hänen tyhmyyskin, mikä ilmenee tv-haastatteluissa ja lehtijutuissa..Aikuistu jo Susan!!
- Lena..
Juuri ajattelin, että kirjoitan tähän häpeäväni hänen puolestaan. Suurin osa naisista kuitenkin käsittää pitää suunsa supussa tällaisista asioista.
Hänhän rikkoo luottamuksen melko pahasti. Ei varmaan tämän jälkeen tarvitse kuvitella löytävänsä sielukasta kumppania. No tuskin hän on sellaista koskaan hakenutkaan. Täydellisen typerä nainen tai sitten todella ahne, pistää rahoiksi, kun sai tilaisuuden. ...että nainen voi alentua hellien, herkkien hetkien paljastamiseen. Ennen vanhaan miehet kehuskelivat ympäriinsä valloituksillaan, mutta naisilla oli sentään sen verran itsetuntoa, ettei rakkausasioita levitelty ympäri maailmaa. Tuolle SK :lle voi vain sanoa: HYI!
- spock666
Tai kokoomus tän takana
Vai miksi just nyt vaalien alla julkaisu ?
Ihan turha syyttää suusania hän on vain politiikan uhri "pelinappula"
HERÄTKÄÄ nyt prkl ihmiset, sinisilmäinen massa!
Ihan hyvä vaan että sipoonvihaaja vanhanen saa nöyrtyä.- autossa jutellen
Miksi SK ensin kertoi julkisuuteen, miten he istuivat autossa ja lopulta ei enää tullut puhetta. Sitten hän tai media käänsi jutun, et suhde loppui textarilla.
Matti kertoi Eeva-lehdessä samaa, mitä Kuronen ensin, eli suhde meni poikki autossa istuen ja jutellen ja sit ei enää ollu mitään sanottavaa.
Eikö kansa osaa lukea tekstiä vai haluaako se median kääntelevän sanoja, jotta levikki kasvaa?
- ITIOOTTI
Susan ei ole kuin julkisuutta hakeva nainen, johan hän sen paljasti että muuta kytköstä ei julkisuuteen ole eikä tule.... Hinnalla millä hyvänsä tungettava itsensä julkisuuteen, keinot ovat monet ja tämä on aika säälittävä keino, ei rakkaudella voi retostella, eikä susan kuronen ole missään vaiheessa ollut morsian tainnut kuvitella vähän liikoja, ONNEKSI MASA HUOMASI MIKÄ TÄÄ susan ON NAISIAAN kirja tuomittu tuhoon jo alusta asti!!!! Parempiakin romskuja ja fantasioita on olemassa, yäk.
- lelluh89
Siis ei tollasia ihmisiä ole ku toi susan!!! tai no on, mut en vaan ymmärrä.Kamala ihminen...ei muuta sanottavaa. Olen sanaton.
- Herra Vanhasen
Tilanne tajun ja harkintakyvyn laatua. Ukko on meidän suomalaiste PÄÄMINISTERI ja sortui mukaan tälläiseen??? Hmmmm. Ex- tyttöystävä on nyt päättänyt realisoida edesmenneen suhteen, entäs sitte?? Rahaa tarvitsevat kaikki ja kun kiinnostuneita rittää mikäs siinä, ei tässä mitään laitonta ole tapahtunut, lapsetkin taitavat olla jo niin vanhoja ettei sos.toimistoa tarvita. VOI HYVÄT HYSSYKÄT!
- Vanhasella
ei noi sosiaaliset taidot ainakaan naisten kanssa ole ne kaikkein jouhevimmat. Mutta eihän yhdessä miehessä voi kaikki hyvät piirteet olla ;-).
- Kuvitelmia
Vanhasella kirjoitti:
ei noi sosiaaliset taidot ainakaan naisten kanssa ole ne kaikkein jouhevimmat. Mutta eihän yhdessä miehessä voi kaikki hyvät piirteet olla ;-).
Henkilö joka on valittuna ja ansaitsee palkkaa maan tärkeimmän henkilön ominaisuudessa on kaikkien ja kokokansakunnan asialla. Ei hyvät ihmiset yhden naisihmisen asialla.
Tässä kuminoituu se naissukukunnan ajatus siitä vallankäyttökanavasta. Miten hän pyrkii olemaan sen vallan käyttäjä ja se "valtaoikeus" hankitaan muka suhteidenavulla.
Ei kansa ole äänestänyt ketään täysintuntematonta naista ajamaan maan asioita ja näin ollen tässä on onneksi miehellä järkeä ja ei anna tämän tapahtua vaikka se katkeralta yksilöstä näyttää tuntuvankin.
Ehdolle vain vaaleihin vielä vaikka on asettelu jo ohi! Kyllähän nyt media yhden "megajulkkiksen" sinne vie ehdolle vielä takaovenkautta tai menee jotakin muuta polkua.
- Hyi sua susa
Susaninhan olisi alusta pitäen pitänyt alkaa kirjailijaksi kun mielikuvitus laukkaa noinkin pitkälle..... joskus vielä kadut tekosiasi!!!
- arvostelukykyyn
Eikö pääministerille voitaisi etsiä akateemisten ihmisten lähipiiristä sopivaa kumppania tasavertaiseen serusteluun? Vältyttäisiin näin härskeiltä lieveilmiöistä.
- mä Oulust
Julkisuuden hakuinen hyväksikäyttäjä. Häpeä Susanna. Rahan ahneus on myös taustalla. Matillakin on oikeus yksityisyyteen. Mielestäni on menty muutenkin liian pitkälle pätevän pääministerin mollaamisessa. Kaikki eivät halua asioitaan julkisuuteen. Toisaalta se oli myös Matin moka, kun erehtyi moisen eukon kanssa seurustelusuhteeseen.
- Masamus
heti kättelyssä et Susa oli tommonen?
- ...naisena.....
Minusta aivan ihanaa, että joku uskaltaa ja viitsii kertoa rakkaustarinan, joka vailla vertaa...tavallinen äiti sekä pääministeri..
Luokkaerot eivät ole siis muuttuneet vuosikymmenien saatossa, Kurosesta on tehty on kiipijä...mutta jos ihminen rakastuu, ei siinä ole kysymyksessä mikään tuollainen.....
SUSANNALLE TSEMPPIÄ......TEKOSI 10 .....uskaltsit sanoa ääneen tai paperille, jota joku muu olisi jäänyt hyssyttelemään....HYVÄ- toivottavasti
vaan pää kestää paineet.
- Sanna___
Mikäs siinä. Pääministerin kanssa vehtailee ja ero tulee ni hyvät massit kädessä. mikäs siinä. Kannattaa siis kokeilla helpon rahan takia.. :P :D
Ei herran jumala. Idiootti akka. Sen sanon. - vaari^^***
Kun tuosta aiheesta tuli tv:stä niin istuskelin päälle 80 vuotiaan isäni kanssa tv:n ääressä häneltä tuli suusta vain yksi sana "huora"..
- ja rohkealle!
Hyvä juttu Susan osoittaa suurta rohkeutta, että lähdet paljastamaan kuinka vastuullisessa asemassa olevat miehet käyttäytyy. Jos tämä sama olisi tapahtunut missä hyvänsä länsimaassa, siis että pääministeri etsii seksiseuraa netistä ,niin aivan samanlainen ja jopa suurempi häly olisi nousssut. Tottakai tulen ostamaan kirjasi aivan kannatuksen vuoksi.
- VIISAS MIES
Mitäpäs tuota enempää kommentoimaan :)))) kuolen nauruun.... oliko kiikkustuolissa ja käsi vatkasi ja aatteli että paljonkohan tuo maksais, kun kerran polokasis.
- SIVISTYSVALTIO
ja rohkealle! kirjoitti:
Hyvä juttu Susan osoittaa suurta rohkeutta, että lähdet paljastamaan kuinka vastuullisessa asemassa olevat miehet käyttäytyy. Jos tämä sama olisi tapahtunut missä hyvänsä länsimaassa, siis että pääministeri etsii seksiseuraa netistä ,niin aivan samanlainen ja jopa suurempi häly olisi nousssut. Tottakai tulen ostamaan kirjasi aivan kannatuksen vuoksi.
Ei ole tapana revitellä yksityisasioita rahastusmielessä kuten esim. jenkeissä, mutta sehän ei olekaan sivistysvaltio.
- KateellineN
Yhdeksän kuukauden suhteesta kirja?!? Kuinka monia suhteita onkaan suomenmaassa lopahtanut ja loppunut.Muutamista kuukausista vuosikymmenten avioliittoon.
Oma avioliittoni kesti lähes 30 vuotta,enkä tiedä oisko siitä edes novellin edestä asiaa...Mutta näinhän se menee,tietenkin,kun ei ketään kiinnosta tuntemattomien tarinat.Harmi,ex-mies jätti ison takausvelan minulle,olisipa varsinainen bisnes tehdä rahaa aikamoisen vaivattomasti.Jos siis tarina *suhteestani* kiinnostaisi ketään,mut kun ei kiinnosta.
No,pääpointti viestissäni on vaan se,että 9kk ihmisen elämässä on aika lyhyt ajanjakso,saati sitten suhteessa.Ei kukaan tervejärkinen ja fiksu ihminen lähde tekemään tuollaisesta noin suurta draamaa.Maailma on täynnä todellisiakin kärsimyksiä.TAI...kai minäkin rahanpuutteessa nyhtäisin rahaa noin helposti.Kuka tietää..
Mutta,niin oikeassa ovat ne näissä viesteissä,jotka muistuttavat myös Kurosen ja Vanhasen läheisten, ja nimenomaan lasten olemassaolosta tämän kaiken keskellä.No niin,teinpähän itsekin tästä draaman..- Könsikäs 2
Vaikenemalla olisit antanut kuvan itsestäsi pelkkänä panopuuna.
Lisäksi olet ansainnut korvauksen siitä , että muna-matti pilasi elämäsi.
Kaikkea hyvää sinulle! - Nacho
Könsikäs 2 kirjoitti:
Vaikenemalla olisit antanut kuvan itsestäsi pelkkänä panopuuna.
Lisäksi olet ansainnut korvauksen siitä , että muna-matti pilasi elämäsi.
Kaikkea hyvää sinulle!"muna-matti pilasi elämäsi."
Voihan sen noinkin muotoilla. Kyllähän siinä saattaa ainakin suunnitelmat vähän pilalle mennä jos on näyttää siltä että on pääsemässä pääministerin puolisoksi ja sitten joutuukin jätetyksi.
Tuo väite elämän pilalle menemisestä taas on naurettava. Tässä loppui nyt ihan muutaman kuukauden suhde. Onpa kauheaa. Ja vielä tekstiviestillä jätti. Buhuu, ei se ole kivaa, mutta ei kyllä mitään elämää mullistavaakaan. Suhteen alku on muutenkin koeaikaa molemmilta osapuolilta. Katsotaan miten sovitaan yhteen vai sovitaanko.
Ihmisiä on jätetty 10 vuoden avioliitonkin jälkeen tai sen jälkeen, kun on ensin laitettu nainen paksuksi. Silloin voisi tilanteesta riippuen puhua elämän pilaamisesta. Se kuka tässä yrittää muiden elämieä pilata on kyllä vain Kuronen. Ja tällä hetkellä näyttää siltä että hän on pilaamassa vain omaa ja mahdollisesti lastensa elämää, jotka voivat saada turhaan paskaa niskaansä äitinsä toilausten vuoksi.
- jaakko
mielestäni kuronen on säälittävä oman edun kalastelija..pääministerilläkin on mielestäni oikeus yksityiselämään vaikka onkin julkinen henkilö..kaikki sympatia pääministeriä kohtaan ja kurosen kannattaisi hävetä ja vetäytyä takavasemmalle häpeämään....
- perääntyminen
... on jo myöhäistä.
- nainenminäkin
Voi että on noloa. Onko pääministerillä mitään julkisuuden suojaa? Hän on työnsä takia julkisuudessa, totta, mutta onko oikein, jos hän joutuu tällaiseen ulkopuolisestakin suorastaan ahdistavalta tuntuvaan ajojahtiin?
- se vitsi
piileekin. Ilmeisesti mitää lainvastaista ei VIELÄ ole tapahtunut.Mutta voihan se olla et senkin aika vielä tulee.
- vielävielä
se vitsi kirjoitti:
piileekin. Ilmeisesti mitää lainvastaista ei VIELÄ ole tapahtunut.Mutta voihan se olla et senkin aika vielä tulee.
Susahan rakastaa Mattia niin aidosti et haluaa näin tukea Mattia jaksamisessa vaativassa pääministerin työssä, aiemmin Eu-asoiden vetäjänä ja nyt ennen vaaleja. Olet tosi ihailtava, luotettava uskollinen ystävä ja kumppani Susan ylä teistä varmaan vielä pari tulee ;-).
- Tollotolvana
Siis tietysti haluan lukea noin mielenkiintoiselta kuulostavan kirjan!Jos ei muuten,ainakin saa hyvät naurut siitä...
Tuo Susanin touhu alkaa mennä PIKKUSEN yli!Mitähän sen naisen päässä liikkuu?Onko se ihan idiootti?No,saapahan rahaa,jos hullut kirjaansa ostavat.Voi alkaa metsästää uutta julkisuuden henkilöä,jonka kanssa alkaa seurustella,erota ja kirjoittaa kirja siitä sitten...Voi elämä...! - karppanen
Toivottavasti muija saa nyt tällä tyydystä ja rahaa tarpeeks.Jos ei, niin seuraavaks se syyttää että Matti raiskas sen.
- Kääntyy Matin voitoksi kirja
Miten kukaan julkkis voi luottaa enää alkaessaan seurustelemaan..Täysi kummajainen tämä nainen. Olisi kestänyt vaan reippaasti jättämisen. Mahtoikos olla edes kunnon seurustelua vielä..Ja sanon höpöhöpö ja en lue kirjaa..
Nainen osaa olla ilkeä yleensä toiselle naiselle..nyt myös miehelle kun jäi rannalle.Kuronen ei ollut kyllä tarpeeksi arvokas pääministerille , tasoa pitää olla myös vaimossa.. - nainen 45v
Vastenmielinen ihminen haluaa ne fifteen minutes of fame.
Siihen ei nähtävästi tässä tapauksessa tarvita muuta kunnian ja soveliaisuuden tunteen omakätinen amputointi.
Madame Kurosta varmaan hävettäisi,jos osaisi hävetä.
Pääministeri on käyttäytynyt todellisen aristokraatin tavoin.
Vaikenemalla punnitun ja köykäiseksi havaitun halvan ihmisen kuoliaaksi omasta elämästään.
Seuraan esimerkkiä.- pikkumatti
niin mitä on ajateltava hänen perässään juoksevasta
toimittajalaumasta.
Kuronenhan vie niitä 9-0.
- kylläpä on jännää
Hohohohoijaa kun on varmaan jännä kirja. Taitaa susan parka olla kanan tasolla. Tai kirjasta kiinnostuneet olmin.
- kiviäkö
ketä tuomoinen voi kiinnostaa. aivanko olisi niin erikoinen asia jos joku on parikertaa käyny veteleen jotain ämmää että pitää oikein kirja kirjoittaa. paljonko olisi kirjoja jos jokainen eronnut kirjoittas. toivottavasti kukaan ei osta nuin typerää kirjaa. näkisi se akkaki kuin typerä on.
- SITÄ KIRJAA
OSTAA, MEINAAN JOS VAIK NAAPURIT NÄKÖÖ, PITÄVÄT MUA YHTÄ KAJAHTANEENA.
- Pystyyn!!!!
alkaa muistuttaa jo ilkka remeksen kirjaa, tehään kamppanja ettei kukaan osta sitä kirjaa, katotaan miten se muija nuolee näppejään, ei saa edes omiaan takaisin mitä on siihen tilaustyöhön laittanut! Tehkää joku joka osaa niin sellainen adressi ja katotaan kuinka monen nimi sinne ilmestyy!!!!!! mä ainakin laittaisin =) ja moni muukin!
- puhut totta
kannatetaan.
- ja piste
Jospa lopetettais nämä kommentit. Sehän olisi merkki siitä, että jutut ei ketään kiinnosta.
Saisi Kuroska vaahdota itsekseen. - Hohhoijaaa
Käyttäkää aikaanne johinkin tärkeämpään ja nauttikaa Susan Kuronen-show:sta!!! ILMAISTA VIIHDETTÄ KOKO KANSALLE!!!
- Omelette
Vai nyky nuoriso ihmeellistä taitaa nää tyypit olla ihmeellisiä jotka nyt on 45 vuoden iässä!!! Kierotunut susan kuronen
- lööppien kunkku
Sussella meni nyt ihan överiksi koko homma .
Viisas ja fiksu nainen ei toimisi noin vaan poistuisi hiljaa hiipuen takavasemmalle ja ottaisi suhteen Mattiin yhtenä elämän kokemuksena ja sanoisi The end love storylle . - olla..
Taitaa olla melko sairas nainen. Toivottavasti pää kestää kaiken, jälkikäteen varsinkin se voi olla rankkaa. Luultavasti hänen tyhmyydellään vielä tehdään rahaakin, muut kuin hän itse, eniten.
- Myös nainen
Ihmiset tietysti ostavat kirjan, jossa ei sanota mitään uutta. Koululaisetkin jo tietävät, miten homma hoituu. Tästä ei hyödy kukaan ei edes Kuronen.
- TOTA DAAMIA EI KYL PANIS EE...
poras miehen perään et yhyy mä en haluu tahtoo tahtoo ..tahtohan se mut ei rakkauta vain rahaa nuoremmis naisis aika yleinen juttu mut et tonkin ikäluokan fokeleis ni ...mut onhan yh elämä kovaa kai
- Huru-ukko
Tää Kuronen on samaa sarjaa kuin Matti Nykänen,eli ääliöitä.
Keskustelut näistä kahdesta kuulostaa siltä,kuin lehmä paskantas veteen.- Ei voi käsittää
Siis voiko kukaa jumalauta enää yhtää tyhmempi olla.
- tytti
Ei voi käsittää kirjoitti:
Siis voiko kukaa jumalauta enää yhtää tyhmempi olla.
ollaan tuttavien kesken ihmetelty miten noin tyhmää voi olla olemassakaan.
Ei kohta voi mitään sivua edes aukaista ettei toi ärsytyksen ämmä ole joka sivulla.
Tekee silti mieli kirjoittaa mielipide tosta naikkosesta.
- Ihmettelevä
Kyllä varmaan lukisin ko. kirjan jos se vastaan jossain tulee, mutta ostamaan en menisi. Rahalle on parempaakin käyttöä.
En tiedä mitkä ovat rouva Kurosen motiivit kirjan tekemiseen. Nähtävästi raha, julkisuus ja kosto! On paljon naisia jotka on jätetty ja kovin monikaan ei siitä "huutele" koska kokee sen jollain lailla nöyryyttävänä. Sanotaan, että kosto on suloinen, mutta se ei pitkälle kanna.
Jos hän ei muuta ajattele niin ajattelisi lapsiaan! Toivottavasti hänen lapsensa eivät kärsi hänen julkisuushakuisuudestaan. Omat lapseni kuulema häpeäisivät jos tekisin samoin kuin ko. Kuronen.
Matti Vanhanenkin on mies, vaikka pääministeri onkin ja hänellä on myöskin normaalit miehen tarpeet eli seksuaalisuus. Hän todennäköisesti halusi vain väliaikaista seuraa ei mitään "tositarkoituksella"! Seksiseuraksi Kuronen varmaan kelpaisikin, mutta miten on muun seuran laita hänen kohdallaan, onko hänestä esim. keskustelijaksi vakavimmissa asioissta - tuskin! - hehheeeeeeeeeeeeeeeeeeheheh...
suomen uskomattomin ja typerin juttu
hävettäää oikein
niin sanoi toimittajakin joka oli paikalla
hheheheheheh uskomatonta
vaali soopaaa - lol.....
LOL.
- EUROVIISUJUONTAJAT!!!
Matti Nykänen ja Susan Kuronen juontamaan Euroviisuja!!!!!
- zzpop
Pakko ostaa kirja. Tissit on kyllä aika pienet mutta minkälainen on sitten itse "pesä".
- Äänestäjä
Vaalit lähestyy ja keinot kovenee. Kuka tästä hyötyy, onko Matti Vanhanen liian suosittu pääministeriehdokas ? Ei liene montaa vaihtoehtoa, kuka tämäntyyppisestä vaalitempusta maksaa ja yrittää hyötyä.
- dsfasfa
piti aikanaan vaihtaa nimeäkin. Tämä tyyppi on ikuinen yksinhuoltaja, yrittänyt aina hakee jotain julkisuuden henkilöitä suhteeseen, yksi oli nyrkkeilijä kjäll. Eihän kukaan tervejärkinen mies uskalla/ viitsi tuollaisen hörhön kanssa elämään.
- tämä Kuroska
eikö Susan ajattele ja suojele lapsiaan edes.Lapsille tulee ikuinen leima otsaan tästä jupakasta. Se vaikuttaa heihin aikuisenakin vielä.Todettu on,ja sen kanssa on vaikea elää.
- niin.
tämä Kuroska kirjoitti:
eikö Susan ajattele ja suojele lapsiaan edes.Lapsille tulee ikuinen leima otsaan tästä jupakasta. Se vaikuttaa heihin aikuisenakin vielä.Todettu on,ja sen kanssa on vaikea elää.
Sellainen joka on jo niin sairas, että ei enää ajattele muuta kuin itseään ja jos nyt enää sitäkään, niin miten sellainen voi aatella lapsiaan. Täysin vastuuntunnoton nainen, hakekaa nyt hoitajat se SK pois ja pistäkää pakkopaitaan ja hoitoon.
- susan out
Ei voi kuin paheksua moista temppua. Hyvä MAtti että älysit erota siitä ajoissa, katkera akka yrittää vielä kostaa muka kokemansa vääryyden, mutta ei tajua kuinka monen lapsen (omiensa ja MAtin) elämän pilaa pitkäksi aikaa. Lapsetkin osaa lukea. Jos on päämisterin kans peuhannut vällyissä, ei se oikeuta mielestäni moiseen kuuluisuuteen tai patsasteluun. Palaa vaan keittiöösi susa ja anna muidenkin jatkaa elämäänsä. Hae apua ja jatka jo elämääsi sinäkin luuseri. Opi moraalia ja katso peiliin, kansa ei halua sitä kirjaa, sinä vain haluat rahaa keinolla millä hyvänsä tasoittaaksesi tilit muka kärsimyksistäsi. Matilla on oikeus lopettaa moinen paska suhde, ettäs tiedät, ilman kostoa. Yäk! Sinusta ei ollut julkisuuteen, mikä on vähintä mitä MAtin siipalta vaaditaan.
- realisti3
Kun nainen katkeroituu tulos on tämä. Onneksi nainen jäi laiturille, kun juna meni jo! Matti senkun porskuttaa ja jokaine Kurosen sana tuo ääniä lisää Matin laariin! Mattihan kestää, mutta miten käy Kurosen, kestääkö psyyke, kun katkruus senkun syvenee?
- lady in red
Tämä kyllä menee jo aika naurettavuuksiin, ja alkaa jo kyllästytämään tuo nainen ja hänen juttunsa. Eikö ihmisellä olee mitään muuta tekemistä kuin yrittää julkisuuteen ja nolata toinen ihminen? Kurosella taitanut jäädä tuo lapsuusvaihe päälle kun pukkaa olemaan aika lapsellinen,teinien käytöstä!(tai eivät nuo teinitkään noin lapsellisia ole)
Luulen että Matilla on oikeen kova morkkis kun edes tutustui tollaseen henkilöön.
Mutta meidän pääministerimme todisti että hän on oikea mies oikeissa hommissa. KUINKA MONI MUU HENKILÖ LAITTAISI OMAN ELÄMÄSÄ SYRJÄÄN JA KESKITTYISI VAIN TÄMÄN KANSAN HYVINVOINTIIN? - Toisinaan täällä
itsensä ja myis sitten spekulaatioilla lapsen isästä. Heh, tuohan oliki hyvä idea!
- Milouska
No, voinpa sanoa, että tässä on yksi jolla ei ole kiinnostusta eikä aikomusta lukea kirjaa.
Tämä nainen pilaa yksinhuoltajien mainetta vielä lisää, rahanahne naikkonen eikä mikään pääministerin morsian.
Toivon, että me Suomalaiset emme tuollaista roskaa osta. - juksoppi
Niin kauan, kun ostetaan " Iltasanomalehtiä " lööppien perusteella, niin kauan on tällaisia Susannoita ja Matteja ja Myllylöitä.
Kannattaisi siinä kaupan kassalla miettiä mitä haluaa tiedoitusvälineiltä itselleen ammentaa.- Kansa narussa
että paras temppu olis vaieta tuollainen julkisuushakuinen hörhö näkymättömäksi. Niin kauan kuin kansan tirkistelynhalu on valloillaan, tällaiset huuhaat menestyy ja kauppa käy.
Voitaisko ajatella, että arjessa olis muutakin kuin poliitikon ex-sussun jutut jostain seukkaamisesta.
Turhuuden markkinat
- lea_
koko nainen..
- toimittaja?
HS komppaa...Suomen Pääministeri käynyt naimassa erästä yksinhuoltajaa Espoossa (synt. Luvia).
Kyllä valtakunnallinen media arvostaa korkealle lukijakuntaansa. - jää lukematta
Toivottavasti se eukko pitää nyt sanansa että päättää repostelun tuon kirjan tekoon. Oikeesti siis ketä kiinnostaa? Ehkä just ikäneitoja korkeintaan. Eikö se Susan usko et mennyt on mennyttä. Kansa kyllästyi jo kauan sitten.
Pelottaa jos tuo nainen pyrkii vielä eduskuntaankin... - hoitaja
pikaista hoitoa ja lääkitys päälle ko rouvalle, ennenkuin vielä enemmän oirehtii. uskokaa.
- Jyri...
Aivan ihanaa!
Susan Kuronen, kerro minulle millainen Matti Vanhanen on sängyssä. Onko Matti Vanhasella iso penis?
Puhuuko hän seksin aikana politiikasta? "Aah, aah, kuka on sun pääministeri?" - jkl
Toinen Nykänen
- himohiiri
Kas kun ei kirjoita elämän kertaa ...tai tuskin pytyy itse kirjoittamaan mitään. Todellista prostituutiota...ja seiskalehti sutenöörinä.
- pientä rajaa..
ettei tarvi tällasta sontaa lukea..
Joku inhimillisyys pitäisi olla........ - Tarja H
...että on sitä kaikenlaista joutunut elämänsä aikana kokemaan. Nyt on tullut nämä salarakkaat ym. onnettomat tolvanat jotka eivät pysty pätemään elämässään muuten kuin olemalla ns. turhia julkkiksia. Kansa tekee näistä ihmisistä 'tärkeitä' ja nämä onnettomat pääsevät nostamaan palkkaansa. Älkää enää antako turhuuksien vallata mieltänne. Rva Kurosen kirja on mauton, vailla itsekritiikkiä ja niillä rajoilla meneekö se kunnianloukkauksen tiliin. Emme osta moista tekelettä jolla on tarkoitus surkutella omaa olematonta minää ja mustamaalata pääministeriämme.
- pestselleri
No nyt on sitten "isoäiti" myyty. Kaikkea se ahneus teettää.
- Jasu
On ihmeellinen luonne naisella. Säälittävä tapaus suorastaan.
- ..............................
Huhhu että jaksatte edes välittää ...Olen siinä asiassa samaa mieltä että tuo nainen yrittää saada julkisuutta, ja hyvin onnistuukin.. kattokaa nyt teitä
Mua ei paskat kiinnosta
Mua vaan hieman nolottaa se että SUOMEn PÄÄMINISTERI pitää etsiä naisensa jostain treffi palstalta.. eiks se saa naisia iskettyä In real life?
Halleluja suomalaisille
Im out - sataatuhatta
Keskusteluissa ei saa: Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Henkisellä välivallalla ja yksityiselämällä riepottelu on moraalisesti ala-arvoista, jollaisella tässä yhteydessä sekä nais-osapuoli että kustantaja mässäilee ja ylpeilee. Mitä seuraamuksia on tulossa jatkossa?
Tasa-arvoa tämä jo loukkaa. Frostell vei oikeuteen nakukuviensa levittäjän, ja voitti, tässä tapauksessa on samaan verrattava julkaista nöyryyttämäistä ja häpäisemistä, lisänä ettei kyseessä ole vain julkkis vaan maan pääministeri.
Mikäli sukupuolet olisivat toisinpäin, miestä syytettäisiin vastaavan levittäimisestä naista loukkaavasta toiminnasta, halveeraamisesta naissukupuolta kohtaan, jollaiseen riittää femisistien mielestä paljon vähempikin. Nyt kun nainen on valjastusten tekijä eikä kohde, kukaan feministi ei ole tuomitsemassa aiottua tekoa milläänlailla.
Tämäkö on nyt sitä tasa-arvoa ja sitä hyvää käytöstä?
Miten Lipponen suhtautuisi vastaavassa tilanteessa, mikäli itse olisi pääministerinä joutunut vastaavaan tilanteeseen? Olisiko pian luotu laki, jolla tuollainen pääministerin yksityisyyden lokaaminen ja riepottelu olisi lain nojalla kielletty?
Tasa-arvoistaminen on edennyt tällaiseen pisteeseen, jossa miehellä ei ole oikeutta enää laisinkaan, muutetaanko miehet pois Suomesta ja jätetään maa ämmille, vai aletaanko nyt vaatimaan oikeuksiamme ihmisarvoiseen elämään, alkajaisina vaadimalla tasa-arvoa ja äänioikeutta poistettaviksi naisilta, demokratian nimissä. - frustraatio ylimmillään
Perkele. Oliskohan jo mahdollista nostaa tätä Kurosta vastaan ryhmäkanne kun tätä paskaa tulee joka tuutista!? Nainen on todella pers.häiriöinen kun ihan pokkanaamalla tulee julkisuuteen kertomaan moisia asioita ja sanoo vielä, ettei aio haastatteluja antaa. Joka paikassahan se on ollu lausuntonsa jälkeenn helvetti. Itse asiassa akka on aika pelottava kun käyttää median valtaa näin pimeellä tavalla, ja ihmiset ostaa lehtiä ym. sontaa. Narsistisia ihmisiä on paljon, mutta tää vie voiton kaikesta. Toivon, et ihmiset boikotoi ämmän kirjaa ja homma kääntyy Matin voitoksi! Häpeä luuseri!
- tasoinen nainen!
Pääministerin naisystävä osaa vaieta henkilökohtaisista asioita, on miehen tukena. Monen menestyvän miehen takana on TAITAVA nainen. On vissiin jäänyt Susanilta muutama vaimoaineskirja lukematta!
Susan olet säälittävän julkisuudenkipeä katkera nainen, ymmärtäisit jo vetäytyä, vielä olisi mahdollisuus olla sanomatta ihan kaikkea.
Nainen Pirkanmaalta! - Voiko
siis tyhmempää olla kuin muka kirjoittaa kirjan Vuosisadan rakkaustarinasta, eihän sulla ole tietoakaan rakkaudesta!
- naurettavaa touhua
miten voi joku ämmä olla noin vitun tyhmä?
- riemastunut
Ei kai tämä Susan nyt yksin tätä julkisuusmyllyä pyöritä! Tämähän on ihan selvää vaalipeliä ja rahastusta, ja vieläpä hauskaa sellaista :)
Yksinhuoltaja kerää rahat, Matti vaalivoiton ja kansa huvin. So simple!- Älä osta kirjaa!!!!!!!!!!
Oikeinko totta 9kk yhdessä ja kirja!!!!!!!!
Paistaa läpi! Mitä tuumaa ex, vaimo ja lapset on hävettävää, kirjoitetaan kirja lyhyestä suhteesta.Hyvä kun jätti koko eukon,Luuliko saavan elättäjän ja luuliko pääsevän oikein kuuluisaksi on näitä pyrkyreitä lehtienpalstoilla.Roimat sakot toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamista ja vielä pääministerin mitä ajattelevat ulkomailla meistä.
Sievisen ex vaimokin näytteli paljasta pintaa että katsokaa piti päästä lehtein sivuille .Säälin heidän lapsia joita pilkataan meijän äiti on alaston kuvissa Hyi - selittää tyhmälle
Älä osta kirjaa!!!!!!!!!! kirjoitti:
Oikeinko totta 9kk yhdessä ja kirja!!!!!!!!
Paistaa läpi! Mitä tuumaa ex, vaimo ja lapset on hävettävää, kirjoitetaan kirja lyhyestä suhteesta.Hyvä kun jätti koko eukon,Luuliko saavan elättäjän ja luuliko pääsevän oikein kuuluisaksi on näitä pyrkyreitä lehtienpalstoilla.Roimat sakot toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamista ja vielä pääministerin mitä ajattelevat ulkomailla meistä.
Sievisen ex vaimokin näytteli paljasta pintaa että katsokaa piti päästä lehtein sivuille .Säälin heidän lapsia joita pilkataan meijän äiti on alaston kuvissa Hyiminulle, miksi seuraava kirjoitukseni katoaa kuin tuhka tuuleen? Niin paljon rivoa on kirjoitettu tuosta naikkosesta, että luulisi yhden tällaisenkin kirjoituksen mukaan mahtuvan, jossa hänestä puhutaan normaalina muijana:
"Susankin on vain inhimillinen ihminen. Toiminut ajattelemattomasti ja valinnut typeriä ihmisiä neuvonantajikeenkin, mutta ei hänen toilauksensa niin pahoja ole kuin näistä "keskusteluista" voisi päätellä.
Hän haki kumppania, taloudellisista ja emotionaalisista ja fyysisitä syistä, kuten muutkin sinkut. Löysi miehen. Rakastui. Alkoi haaveilla tulevaisuudesta pääministerin puolisona. Suunnitteli jo varmaan häät valmiiksi (siitä johtui sitten tuo pitopalvelu mieleen - ajatukset olivat isoissa pidoissa ja niiden järjestämisessä). Ei uskonut hyvää onneaan. Koko rasittava pikku elämä oli muuttumassa kuin saduksi hänen mielestään. Ja alkoi avautua lehdistölle, luullen kaikkien olevan hänen vuokseen yhtä iloinen kuin hän itse. Loukkasi avautumisellaan Matin yksityisempää asennoitumista. Sai potkut unelmistaan. Se oli kauhea shokki. Siitä toipumisessa ei auttanut se, että lehdistö oli asiassa mukana, arvaillen, kuvaillen, kysellen, raportoiden.
Jokin niksahti päässä. Kostonhalu on tavallinen tunne tuossa tilanteessa. Vain ihminen, joka on tietoisesti kasvattanut itseään viisaammaksi, voi välttyä siltä. Tavallinen keskivertopulliainen, kuten Susan, tai sinä, tai minä, sortuu kostoon.
Kirja oli kosto. Mutta se oli myös Susanin yritys selittää kansalle, että Matti oli oikeasti rakastunut, ja heidän tarinansa oli aito, ja hän (Susan) ei ollut vain seksikumppani. Hän ehkä tosiaan luuli saavansa kansan myötätunnon puolelleen. Seurannut höykytys oli varmaan hänelle taas uusi yllätys. Kaikki tulee yllätyksenä, jos ei ole kykyä nähdä tekojensa seurauksia ennen kuin ne tekee. Itse olen hiukan samanlainen. Entä sinä?
Minun mielestäni Susanin pitäisi peruuttaa kirjan julkaisu, ja pyytää kansalta (mukaanluettuna Matti) anteeksi. Nyt sillä olisi vielä purua. Pian, kun hänet unohdetaan, se on ykshailee mitä hän sanoo. Hänet on pian lopullisesti leimattu kostonhimoiseksi narsistiksi, jolla ei ole empatiakykyä eikä järkeä."
(Voisiko joku kerota minulle, mikä tässä tekstissä on vikana? Onko se liian ystävällinen Kurosta kohtaan? Onko Kurosen vihaaminen nyt MUST?)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806