Susan Kuronen esitteli Mannerheimin kuvan alla kirjan, jossa oli pelkät kannet!!!
Ohhoh - eiku anteeksi - meni väärälle sivulle. Tämähän tapahtui aivan muualla kuin Haapaveellä...
Kohu-uutinen!
52
2445
Vastaukset
- Taannoin
ilmestyi paikallislehtikin missä ei ollut kuin KANNET !
- Nokia jakoi kirjaa
nimeltä "Kaikki, mitä sinun pitää tietää tietotekniikasta ostaessasi Nokian järjestelmän" Kirja oli parisataa sivuinen ja tavallisen kirjan kokoinen. Jokainen sivu oli tyhjä.
Asiakkaat eivät ilmeisesti tykkänneet moisesta nokkeluudesta, koska Nokia lopetti liiketoimintansa sillä alueella pari vuotta myöhemmin!
Susan Kurosen kirja, jossa on pelkät kannet, on mielestäni linjassa siihen kuvaan nähden, jonka olen saanut hänestä itsestään! - ettei
ole uutisoitavaa.
- ihtiään ja matti-jäärää
eestä ja takkaa.
Makkuuskuvat jäi näyttämätä. - VANHASELLE
Nousua lupasi, että kyllä hänen hyväksi kaikki koituu.Viisaita miehiä televisiossa ja meidän puolta.
- päättäjän
moraalittomuuden.
Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää. - sen kohdan raamattua,
päättäjän kirjoitti:
moraalittomuuden.
Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää.jossa sanotaan, että antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan, älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita... Minulle ei ainakaan ole annettu tuomiovaltaa ketään kohtaan. Ei se silti tarkoita sitä, että minun pitäisi valita edusmieheni/-naiseni siitä joukosta, jotka elävät mielestäni moraalisesti väärien oppien mukaisesti!
- tyytyny
sen kohdan raamattua, kirjoitti:
jossa sanotaan, että antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan, älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita... Minulle ei ainakaan ole annettu tuomiovaltaa ketään kohtaan. Ei se silti tarkoita sitä, että minun pitäisi valita edusmieheni/-naiseni siitä joukosta, jotka elävät mielestäni moraalisesti väärien oppien mukaisesti!
hilijasen jalakavaimon rooliin, kuten ei Masan oma eukkokaan
edelliselle vaan, että matilleko annat anteeksi, vai molemmille? - minun sen enempää
tyytyny kirjoitti:
hilijasen jalakavaimon rooliin, kuten ei Masan oma eukkokaan
edelliselle vaan, että matilleko annat anteeksi, vai molemmille?tuomio- kuin anteeksiantopiiriinkään!
- käskit
minun sen enempää kirjoitti:
tuomio- kuin anteeksiantopiiriinkään!
muitten antteeksiantaa? eikö se oo tuomion vastakohta, vai onko moraalin ohella nämäkin systeemit jo heittän häränpyllyä?
- on teini-ikäsen
tasolla ja sinun vissiin kans.
- en käskenyt!
käskit kirjoitti:
muitten antteeksiantaa? eikö se oo tuomion vastakohta, vai onko moraalin ohella nämäkin systeemit jo heittän häränpyllyä?
Muistutin vaan siitä, ettei kannata tuomita ketään, jos se oma nahka on lainkaan kallis.
- Turisija
päättäjän kirjoitti:
moraalittomuuden.
Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää."Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää."
Kuka petti kenet? Kyseessähän oli seurustelu.
Eikös seurustelu ole tarkoitettu jonkinlaiseksi suhteen testiksi? Jos suhde ei jomman kumman mielestä näytä kehityskelpoiselta, silloin seurustelu katkaistaan. Ja sillä sipulitse. - vetäisit itsesi
en käskenyt! kirjoitti:
Muistutin vaan siitä, ettei kannata tuomita ketään, jos se oma nahka on lainkaan kallis.
ulkopuoliseksi, kai samat säännöt on sinullakin? anteeksianto on tuomion vastakohta
- suulla suuremmalla
en käskenyt! kirjoitti:
Muistutin vaan siitä, ettei kannata tuomita ketään, jos se oma nahka on lainkaan kallis.
MUILLE
- lukenut
Turisija kirjoitti:
"Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää."
Kuka petti kenet? Kyseessähän oli seurustelu.
Eikös seurustelu ole tarkoitettu jonkinlaiseksi suhteen testiksi? Jos suhde ei jomman kumman mielestä näytä kehityskelpoiselta, silloin seurustelu katkaistaan. Ja sillä sipulitse.ne tyhjät kansien välit??
- ja lasten äiti
Turisija kirjoitti:
"Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää."
Kuka petti kenet? Kyseessähän oli seurustelu.
Eikös seurustelu ole tarkoitettu jonkinlaiseksi suhteen testiksi? Jos suhde ei jomman kumman mielestä näytä kehityskelpoiselta, silloin seurustelu katkaistaan. Ja sillä sipulitse.sanoi lausuntonaan... tarviiko toistaa ?
ajatteleeko arvoisa pääministeri mitä hänen lapsensa saavat kestää.. - aloitti
Turisija kirjoitti:
"Monet eivät luota päättäjään,
joka lähimmäisensä pettää."
Kuka petti kenet? Kyseessähän oli seurustelu.
Eikös seurustelu ole tarkoitettu jonkinlaiseksi suhteen testiksi? Jos suhde ei jomman kumman mielestä näytä kehityskelpoiselta, silloin seurustelu katkaistaan. Ja sillä sipulitse.uransa perhearvojen puoltajana- ja päättää sen roskalehtien halpana nakkina.
- En puhu suulla
suulla suuremmalla kirjoitti:
MUILLE
suuremmalla. Varoitan vain tuomiota lausumasta. Varoitus koskee yhtä lailla itseäni kuin muitakin. En ole sinun tuomittavissa!
- luottamusmieheltä pitää
sen kohdan raamattua, kirjoitti:
jossa sanotaan, että antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan, älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita... Minulle ei ainakaan ole annettu tuomiovaltaa ketään kohtaan. Ei se silti tarkoita sitä, että minun pitäisi valita edusmieheni/-naiseni siitä joukosta, jotka elävät mielestäni moraalisesti väärien oppien mukaisesti!
vaatia luotettavuutta ja uskottavuutta.
Tanjan leikkikalut matti ja sauli jne eivät
ole uskottavia päättäjiksi.
Varmaan seksi-elokuviin loistotyyppejä. - luottanmustehtäviin
En puhu suulla kirjoitti:
suuremmalla. Varoitan vain tuomiota lausumasta. Varoitus koskee yhtä lailla itseäni kuin muitakin. En ole sinun tuomittavissa!
pitää olla laatua ja moraalia.
Jatkuvasti esilläolevina he näyttävät mallia ja
ohjaavat käytöksellään muita. - hiirelläki
luottamusmieheltä pitää kirjoitti:
vaatia luotettavuutta ja uskottavuutta.
Tanjan leikkikalut matti ja sauli jne eivät
ole uskottavia päättäjiksi.
Varmaan seksi-elokuviin loistotyyppejä.Parisuhdeasiat ovat jokaisen omia asioita ja sillä siisti. Ne eivät vaikuta luotettavuuteen ja uskottavuuteen julkisessa tehtävässä.
- Turisija
lukenut kirjoitti:
ne tyhjät kansien välit??
Täällä me pengomme naamat viurussa sivullisten asioita, joista loppujen lopuksi emme tiedä yhtään mitään ;-)
Toisten ahdingolla ei kannata revitellä, mutta eikös toinen osapuoli toivo juuri sitä? - Ja tämäkin on vain arvailua, jospa Susan onkin niin järkyttynyt, ettei saa haettua henkistä apua oikeilta tahoilta (mitähän tahoja ne olisivat?). - Turisija
on teini-ikäsen kirjoitti:
tasolla ja sinun vissiin kans.
"on teini-ikäsen
tasolla ja sinun vissiin kans."
Minulle sanottiinkin pienenä että olen pikkuvanha. Nykykielellä se tarkoittaa varhaiskehittynyttä ;-) - mulkullaan pullistelee
Turisija kirjoitti:
"on teini-ikäsen
tasolla ja sinun vissiin kans."
Minulle sanottiinkin pienenä että olen pikkuvanha. Nykykielellä se tarkoittaa varhaiskehittynyttä ;-)sanottiin ennen.
On se pääministeriltä outoa. - vanhan ajan sanonta
mulkullaan pullistelee kirjoitti:
sanottiin ennen.
On se pääministeriltä outoa.Matti-jäärän ala-arvoista
käytöstä. - osoittele sinuun,
Turisija kirjoitti:
"on teini-ikäsen
tasolla ja sinun vissiin kans."
Minulle sanottiinkin pienenä että olen pikkuvanha. Nykykielellä se tarkoittaa varhaiskehittynyttä ;-)mutta tiedätkö, että lähes jokainen alkoholisti raitistuessaan kertoo tuon saman tragedian eli olin pikkuvanha. Lapsen kuuluu olla lapsi ikätasollaan, ei pikkuvanha. Tosin varsinkin ennen vanhaa harvaan asutuilla alueilla ei juuri samanikäisiä ollut ja siksi moni lapsi samaistui itseään vanhemopaan, joskus isään, joskus äitiin, joskus isovanhempaan...
Tämä vain näin keskustelun ulkopuolelta! - oli kekkos-kaudella
mulkullaan pullistelee kirjoitti:
sanottiin ennen.
On se pääministeriltä outoa.yleistä.
Oisko Matti-jäärään
Kekkos-mania
iskeny? - taudistakin juttua
oli kekkos-kaudella kirjoitti:
yleistä.
Oisko Matti-jäärään
Kekkos-mania
iskeny?siinä kirjassa?
On pakko ostaa,
rupee pian itelläki vaivvaa.
Ja naapurin markulla. - Turisija
osoittele sinuun, kirjoitti:
mutta tiedätkö, että lähes jokainen alkoholisti raitistuessaan kertoo tuon saman tragedian eli olin pikkuvanha. Lapsen kuuluu olla lapsi ikätasollaan, ei pikkuvanha. Tosin varsinkin ennen vanhaa harvaan asutuilla alueilla ei juuri samanikäisiä ollut ja siksi moni lapsi samaistui itseään vanhemopaan, joskus isään, joskus äitiin, joskus isovanhempaan...
Tämä vain näin keskustelun ulkopuolelta!"Tämä vain näin keskustelun ulkopuolelta!"
Tähän keskusteluun voi sisältyä ihan mitä tahansa ;-)
Sanojen merkityksiäkin on aivan mukava pohdiskella. Ihminen on oikein näppärä keksimään kaikenlaisia tekosyitä, kun hakee selitystä omille virheilleen ja toilauksilleen. Nakkasin tuon pikkuvanhan hihasta ikään kuin vastaväitteeksi edeltävälle arviolle itsestäni!
Lapset oppivat yleensä matkimalla aikuisia. Kehityksen kannalta on oikein positiivinen juttu, jos vanhemmat jaksavat kuunnella lasten puheita ja vielä vastatakin niihin asiallisesti.
Kun ajatuksen antaa hyppiä Susanista suurempiin kuvioihin - onkohan se miten hyvä lapsen kehityksen kannalta tuo päivähoito, sadan desibelin melussa lapset huitovat perässä, mitä hoitaja käskee. Saahan lapsi siinäkin virikkeitä aivoilleen - varsin eri tavoin, kuin itsekseen haaveileva ja pohdiskeleva. - Turisija
Turisija kirjoitti:
"Tämä vain näin keskustelun ulkopuolelta!"
Tähän keskusteluun voi sisältyä ihan mitä tahansa ;-)
Sanojen merkityksiäkin on aivan mukava pohdiskella. Ihminen on oikein näppärä keksimään kaikenlaisia tekosyitä, kun hakee selitystä omille virheilleen ja toilauksilleen. Nakkasin tuon pikkuvanhan hihasta ikään kuin vastaväitteeksi edeltävälle arviolle itsestäni!
Lapset oppivat yleensä matkimalla aikuisia. Kehityksen kannalta on oikein positiivinen juttu, jos vanhemmat jaksavat kuunnella lasten puheita ja vielä vastatakin niihin asiallisesti.
Kun ajatuksen antaa hyppiä Susanista suurempiin kuvioihin - onkohan se miten hyvä lapsen kehityksen kannalta tuo päivähoito, sadan desibelin melussa lapset huitovat perässä, mitä hoitaja käskee. Saahan lapsi siinäkin virikkeitä aivoilleen - varsin eri tavoin, kuin itsekseen haaveileva ja pohdiskeleva.sananvalintaa.
"päivähoito" - tarkoitin tietenkin kunnallisia päiväkoteja, joissa on lapsia suuri hälisevä joukko. Ja hoitajan asemesta pitää tietenkin käyttää virkanimitystä lastentarhaopettaja.
Pahus, kun ei ole tähän ikään mennessä vielä kertynyt henkilökohtaista kokemusta päiväkodeistakaan ;-)
- VALEHTELU
Vai alkaakohan sillä pettää muisti, ku sano tavanneesa suusannin Ikealla, mut se olikin todellisuudessa netissä.
Toki suusannikin vaistoaa tässä mahikset tulla julkimoksi ja tienata siinä samalla vähä rahhaaki.- en pidä
tapaamisena jos keskustelen netissä, tapaaminen on aivan muuta, fyysistä, rahastus haisee jutussa vahvasti.
- voi pitää
en pidä kirjoitti:
tapaamisena jos keskustelen netissä, tapaaminen on aivan muuta, fyysistä, rahastus haisee jutussa vahvasti.
Tapaamisena. Hehän olivat keskustelleet netissä jo useampaan otteeseen, ennenkuin susanille selvisi, kuka hänen "vastapelurinsa" on.
Masan henkilöllisyys oli selvinnyt heidän välisissä nettikeskusteluissa, joten siltä pohjalta voitanee sanoa, että ensi kontakti tai ensitapaaminen, miten sen nyt haluaakin ilmaista, tapahtui netissä.
Mitä rahastukseen tulee, se pitää täysin paikkansa, siitähän tässä juuri on kysymys, rahastuksesta ja julkisuuden tavoittelusta hinnalla millä hyvänsä. Toki Masa sakkasi korttinsa tässä asiassa pahemman kerran väärin, nimittäin uskoisin tämän olevan vasta "alkusoitto" sille episodille, joka on tulossa. - on osoittanut
voi pitää kirjoitti:
Tapaamisena. Hehän olivat keskustelleet netissä jo useampaan otteeseen, ennenkuin susanille selvisi, kuka hänen "vastapelurinsa" on.
Masan henkilöllisyys oli selvinnyt heidän välisissä nettikeskusteluissa, joten siltä pohjalta voitanee sanoa, että ensi kontakti tai ensitapaaminen, miten sen nyt haluaakin ilmaista, tapahtui netissä.
Mitä rahastukseen tulee, se pitää täysin paikkansa, siitähän tässä juuri on kysymys, rahastuksesta ja julkisuuden tavoittelusta hinnalla millä hyvänsä. Toki Masa sakkasi korttinsa tässä asiassa pahemman kerran väärin, nimittäin uskoisin tämän olevan vasta "alkusoitto" sille episodille, joka on tulossa.suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa. - pässiinsä
on osoittanut kirjoitti:
suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa.luottaa enempi kuin naapuriinsa.
Sinun luottamukses on samaa
luokkaa. on osoittanut kirjoitti:
suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa.voittaa ääniäärässä Vanhas-Matin.
- oot Jussi
j.jussiW-T kirjoitti:
voittaa ääniäärässä Vanhas-Matin.
oikiassa. Sauli saa eniten ääniä sitten???ei ku kaikki polttelemaan tupakkaa.
- elekkää
höpiskö. Jokaisella menevällä ja tunnetulla miehellä on naisia pilvin pimein. Onko se nyt valehtelua jos tapaa naisen jossain ihan missä vaan. Naisia on ympärillä koko ajan. Ja jos rakastuu kiihkeästi, mistä sen sitten muistaa sen hetken kysympähän vaan?
- varmasti osoitti
on osoittanut kirjoitti:
suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa.Sekin, että tuolla tasolla oleva ihminen alkaa deittailemaan jonkun parturin kanssa, sitten vielä tapailemaan, seurustelemaan ja lopuksi valehtelemaan ensitapaamis paikasta.
Vähintä mitä matti voi nyt tehdä, on vaieta ja uskompa, että tämänkin neuvon on hänelle joku viisas antanut, itse tuskin sitäkään olisi älynnyt.
Minun puolestani voit luottaa mattiin niin huikeasti, kuin vain haluat, se on kokonaan sinun asiasi, tosin luottamuksesi perustuu mielestäni täysin naisten logiikkaan, joka on mielestäni typerintä mitä tiedän olevan.
Odotellaan nyt vaan rauhassa sen kirjan ilmestymistä, eikä tehdä päätöksiä pelkkien kansien perusteella. Katsotaan sitten miten sen mainitsemasi koko kansan rakkauden mattia kohtaan käy. - Turisija
varmasti osoitti kirjoitti:
Sekin, että tuolla tasolla oleva ihminen alkaa deittailemaan jonkun parturin kanssa, sitten vielä tapailemaan, seurustelemaan ja lopuksi valehtelemaan ensitapaamis paikasta.
Vähintä mitä matti voi nyt tehdä, on vaieta ja uskompa, että tämänkin neuvon on hänelle joku viisas antanut, itse tuskin sitäkään olisi älynnyt.
Minun puolestani voit luottaa mattiin niin huikeasti, kuin vain haluat, se on kokonaan sinun asiasi, tosin luottamuksesi perustuu mielestäni täysin naisten logiikkaan, joka on mielestäni typerintä mitä tiedän olevan.
Odotellaan nyt vaan rauhassa sen kirjan ilmestymistä, eikä tehdä päätöksiä pelkkien kansien perusteella. Katsotaan sitten miten sen mainitsemasi koko kansan rakkauden mattia kohtaan käy.jotenkin halveksittava?
Ja voivatko ihmiset TAVATA toisensa netissä? Mek vaihdamme nyt viestejä, mutta onko tämä tapaaminen? Todennäköisesti tapaamme joskus siellä Kirkonkylän raitilla, mutta emme tunne toisiamme ;-) - ei vastusta
oot Jussi kirjoitti:
oikiassa. Sauli saa eniten ääniä sitten???ei ku kaikki polttelemaan tupakkaa.
enään tupakinpolttoa kun ei päässyt kirkonvirkoihin, tykkää sätkä-saulista.
- ajattele
Turisija kirjoitti:
jotenkin halveksittava?
Ja voivatko ihmiset TAVATA toisensa netissä? Mek vaihdamme nyt viestejä, mutta onko tämä tapaaminen? Todennäköisesti tapaamme joskus siellä Kirkonkylän raitilla, mutta emme tunne toisiamme ;-)Määrittelin tuossa aiemmin, mikä luokitellaan tapaamiseksi.
Myös netissä voi "tavata" aivan kuten matin ja susaninkin kohdalla kävi.
Aikansa keskenään deittailtuaan he kertoivat toisilleen oikeat nimensä, eli esittäytyivät, tätä voidaan jo pitää tapaamisena, koska tietää varmuudella kenen kanssa on tekemisissä. - kanssa mahtoi oikein
olla? Olemmeko me kaikki nyt tapaamassa toisiamme, kun tuntemattomana täällä viestittelemme? Minusta tapaaminen tässä yhteydessä on tapaaminen vasta, kun kaksi tai useampi ihminen ihan fyysisesti on keskusteluetäisyydellä tavatakseen toisensa. Tämähän Susanilla ja Matilla tapahtui ensimmäisen kerran siellä Ikeassa!
- kielenkäytölläsi osoittaa
on osoittanut kirjoitti:
suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa.olevasi Haapavettä laajemmalla sivistyspohjalla pyörivä nuori(tai haluaisit olla sitä)? Fuduja antaa työnantaja, seurustelusuhteessa niitä ei anneta täällä etelässä. Luulen, että niin tehdään ehkäpä vain juuri siellä Haapaveden nuorison piirissä!
- mutta laittakaapa
ei vastusta kirjoitti:
enään tupakinpolttoa kun ei päässyt kirkonvirkoihin, tykkää sätkä-saulista.
rullaluistimet jalkaanne ja yrittäkää pysyä Saulin perässä hänen pitkillä luistelulenkeillään. Saattaa olla, että useimmilta, ainakin samanikäisiltä, jää tekemättä!
- pysyttäs
mutta laittakaapa kirjoitti:
rullaluistimet jalkaanne ja yrittäkää pysyä Saulin perässä hänen pitkillä luistelulenkeillään. Saattaa olla, että useimmilta, ainakin samanikäisiltä, jää tekemättä!
perässä, mentäs eelle ja jätetäs Sauli rykimään.
- kauaa rykivää rysässään
pysyttäs kirjoitti:
perässä, mentäs eelle ja jätetäs Sauli rykimään.
pijelly.
Muutamat menot ja ulos !!! - miettiny
on osoittanut kirjoitti:
suurta viisautta antaessaan fudut susanille ja olemalla kommentoimatta oikeastaan millään lailla susanin touhuja. Luottamus Mattiin on minulla huikeaa ja kasvaa kokoajan.
Kansakin rakastaa Mattia, kuten mielipidekyselyt osoittaa.alapääkö on luotettavampi?
Vai yläpääkö kulettaa rysästä
rysään?
- Turisija
Olen joskus joutessani
ketjuihin ma kirjoitellut,
viestitellyt, viilaellut
sanomata sommitellut.
Oonpa vielä viimeiseksi
viestin webbiin toimittanut.
Mutta en ole osunut
lukijoita löytämähän,
vastauksia vaalimahan.
Ovat kaikki ketjujani
vilkaisseet vain viileästi.
(Eipä sillä, että tuosta
harmia ois ollut mulle,
jos olen valmiiksi kalunnut
asian niin kattavasti,
ettei tuohon kellään oisi
kirjoitukseen tarkennusta ;-) )
- Mietin vain, mitenkä kaikki
pitkät ketjut kertynevät,
jotka joukot kiihdyttävät
kirjoittamaan kiireisesti ?
Taidankinpa nyt kokeilla
harkitulla haastehella:
Sytytän säväkän liekin,
räväytän rehevän roihun
iltalehden leikkisistä
aiheistaan niin antoisista!
---
Kehitin sivulle ketjun,
heitin huulen hervottoman;
salarakkaasta sutaisin
tarun täysin turhanpäisen
noista linssilutehista,
julkishahmoista hutaisin!
Siinäpä sormella sohaisin
kusiaisten kaupunkihin,
muurahaisten maailmahan!
Syntyi kauhia kohina,
meno niinkuin markkinoilla!
Siihenpä sikes väkiä
kohuketjun ympärille:
Tiiras tuota tiimi sankka,
sadat siinä silmäparit
tutkiskeli tuotostani.
Ken vain kynnelle kykeni
ryntäs ruudun ympärille.
Silmiänsä räpyttämättä
katselivat ketjuani!
(vastausta ei varsin monta
toki tuohon tupsauttanut -
tuo on tervejärkisyyttä!)
---
Mitäpä opimme tästä
elämätä suuremmasta
suhdetoiminnan alasta,
huminasta nettihuuman?No nyt tuli todistettu, miksi jotkut lehdet myy ja miksi niitä ilmestyy yhä vain lisää.
Kyllä me ollaan sellaista juorukansaa, jotka voidaan nostaa oma nokka pystyyn julkisia parjaamalla. Voihan siinä sivussa haukkua kotipitäjän väkeä.
Mutta totuushan on se, että minä voin hyvin jos naapurillakin on asiat hyvin.- aattelet tosi
meyri kirjoitti:
No nyt tuli todistettu, miksi jotkut lehdet myy ja miksi niitä ilmestyy yhä vain lisää.
Kyllä me ollaan sellaista juorukansaa, jotka voidaan nostaa oma nokka pystyyn julkisia parjaamalla. Voihan siinä sivussa haukkua kotipitäjän väkeä.
Mutta totuushan on se, että minä voin hyvin jos naapurillakin on asiat hyvin.hyvin, on helppo olla samaa mieltä, turhaa kadehtia muita, siitä ei ole haittaa kuin itselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806