Penikkatauti ja akillesjänteen tulehdus

salama m

Ajattelin kysellä täältä, jos jollain olisi kokemusta näistä ja apua löytyisi.

Olen 21v. nainen, suhteellisen hyvässä kunnossa. Juoksen 2-4 kertaa viikossa n. tunnin lenkkejä, käyn circuitissa ja uin kun mahdollista. Juoksua olen lisännyt ja haluaisin siinä kehittyä enemmänkin. Nyt kuitenkin on tullut urheiluun täysi paussi, sillä kaksi kuukautta sitten alkoi vasemman jalan penikoihin särkemään juostessa. Olen hieronut, venytellyt ja levännyt. Noin kuukausi sitten saman jalan akillesjännekin tulehtui yhtäkkiä. Olen syönyt kaksi särkylääkekuuria ja hieronut mobilatia, käynyt lääkärillä (josta ei ollut apua, ei apua eikä vinkkejä)... Kivut ovat lieventyneet ja suunta tuntuu paremmalta, on huonoja ja hyviä päiviä. Flunssa on vaivannut koko tämän vuoden, joten en ole liikkunut oikeastaan mitenkään, mutta silloin juuri ennen kuin akillesjänne tulehtui, koitin uida ja sekin sattui. Kantapään yläpuolella tuntuu kummallista ja kivuliasta kireyttä, mutta sekin alkaa hellittämään. Villi arvaukseni on, että rasituksestahan nämä johtuvat... Enempää en osaa sanoa.

Sitten kysymyksiin. Kuinka minun tulisi hoitaa jalkaani (jalkojani), että saisin vaivat paranemaan? Mitä tehdä, mitä vältellä? Kaikenlaiset vinkit ja neuvot otan vastaan, haluan saada itseni taas kuntoon ja urheilemaan, JUOKSEMAAN! Kova on hinku. Kiitos jo tuhannesti kaikille jotka osaavat auttaa.

5

3438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aktiivi kuntoilija

      Kun harjoituskertoja lisätään nopeasti ja rasitus kasvaa, voi alaraajan etuosassa alkaa tuntua
      lievää kipua, joka pikkuhiljaa voimistuu ja pidemmän päälle voi estää harjoittelun.

      Nomen est omen, eli penikkatauti kiusaa usein vasta-alkajia:
      - Syykin on aika luonnollinen: Liikuntaa lisätessä lihas tietysti kasvaa, mutta sen
      kalvo ei ehdi samaan vauhtiin.

      Penikkataudin alkuperäinen nimi - lihasaitiopaineoireyhtymä - on kyllä kuvaava, mutta
      käytössä liian pitkä ja kömpelö sana. Siksi tänään puhutaankin aivan yleisesti penikka-
      taudista.
      http://www.endurancesports.com/shinsplint.asp !!
      Penikkataudin kipu tuntuu useimmiten säären sisäsivulla tai etupinnalla, aluksi vaiva ilmenee joko juoksun aikana tai juoksun jälkeen muutaman tunnin kestävänä ikävänä särkynä. Tilanteen huonontuessa särkyvaihe pitenee, ja juostessa tuntuu kipua heti ensimmäisistä askeleista alkaen.

      Lisää harjoittelun määrää vähitellen ja kuuntele lihaksiasi! Juoksemisessakin monipuolisuus on tarpeen: rytmin vaihtelut, pienet mäkijuoksut, vauhtileikittely ... ja ennen kaikkea juokseminen ei saa olla ’pakkopullaa’!

      Lepo lienee ainoa keino hoitaa penikkatautia, mutta sen ehkäisemiseen auttaa pohjelihasten
      (soleus ja gastrocnemius), so. vastapuolisten lihasten venyttely

      - Vain lepo auttaa palautumaan lihaksen ylirasituksesta, ja jää (kylmä) elvyttää verenkiertoa
      - Varmista myös, että juoksutossujesi pohjat eivät ole kuluneet;
      - Tarkista, että jalkasi eivät ylipronatoi; ylipronaatio voi aiheuttaa vääntöä säären etuosaan.

      - Ehkäise penikkatautia venyttelemällä:
      1. soleus: http://www.endurancesports.com/images/soleus.jpg
      2. gastrocnemius: http://www.endurancesports.com/images/gastroc.jpg

      ~ Healthy Mind in Healthy Body ~

    • aktiivi kuntoilija

      Akillesjänteen tulehdus on yleinen ylirasituksesta johtuva vamma, jota esiintyy
      keski-ikäisillä kuntoilijoilla (Achilles tendonitis is a common overuse injury that
      tends to occur in middle-age recreational athletes).

      Mikä aiheutta akillesjänteen tulehduksen (What causes Achilles tendonitis? )

      - Yleisimmät syyt (The two most common causes of Achilles tendonitis are):

      o   Venyttelyn puute (Lack of flexibility)
      o   Ylipronaatio (Overpronation)


      Hoito:

      - Lepo ja jää (kylmä)
      - Pohjelihaksen (Soleus) VENYTTELY

      http://www.westchestertrack.org/newsletter/images/jun2005/image007.gif

      Kipeällä jalalla ei kannata leikkiä; voi johtaa pahempaan ongelmaan, jänne-
      revähtymään (rupture)!
      http://www.eorthopod.com/images/ContentImages/foot/foot_achilles/foot_achilles_tendon_symptoms01.jpg

    • aktiivi kuntoilija

      Tuo pohjelihaksen venyttely on mieluummin
      EHKÄISY- kuin hoitokeino jännetulehdukselle!

      - Ja vastaavasti venyttelyn (lack of flexibility)
      puute saattaa olla sen syynä.

      Mutta jos ei nämä 'neuvot' auta niin lienee
      syytä kysyä terveydenhoitajalta tai lääkäriltä
      parempia neuvoja.

    • Aktiivi kuntoilija kertoi asiasta hyvin ja paljon. Hieronnasta hieman lisää tietoa kerron.

      Penikkaa vastaan auttaa poikittainen hieronta. Otat molemmat peukalosi ja käännät peukalosi voimaa käyttäen sääriluuta hipoen sääriluun taakse. Jos ja kun penikka vaivaa, niin läheskään taakse asti et pääse, sillä kipu iskee suunnilleen heti, kun sormesi jalkaasi koskevat. Maltti on valttia, eli käytä voimaa vain sen verran, kun kestät. Pidä puristusta noin kaksi minuuttia ja käy koko sääri läpi muuttaen peukaloittesi kohtaa. Kyseinen hieronta on helppo tehdä itse, jos penikka vaivaa säären sisäpuolta. Säären ulkopuolella oleva penikka on hankalampi hoitaa itse.

      Tulehtuneeseen akillekseen ei pidä koskea. Koskeminen pitääkin tehdä lihakseen, joka on akillekseen kiinnittyneenä. Poikittainen hieronta auttaa tässäkin. Luultavasti ongelmana on pohkeen keskellä, syvällä oleva lihas, mikä on täysin jumissa. Tunnustele pohjettasi ja löytänet lihaksen. Tuota lihasta vastaan poikittain peukaloita pitämällä saat hierottua sen lihaksen auki.

      Poikittainen hieronta on sitten peukaloille tosi raskasta. Liika ei ole hyväksi niille etenkään yllättäen.

    • Nimetön

      Mulla ollut samankaltaisia vaivoja ja mulla penikka leikattiin kolme viikkoa sitten. Tänään pääsin ekan kerran juoksemaan pienen pätkän, mutta paraneminen leikkauksesta on kyllä edennyt koko ajan. tavallinen terveyskeskuslääkäri ei urheiluvammoista tiedä vaan käypä ortoperdilla, joka on erikoistunut liikunta ja tukielinten hoitoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2016
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1424
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1391
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      929
    Aihe