JUMALA LOPETTI

TYÖN

1.Mooseksen kirjan mukaan Hän LEPÄSI seitsemäntenä päivänä. Tämä tarkoittaa tietenkin, että Hän LOPETTI TYÖN, jota hän oli ollut tekemässä ja ei jatkanut enää luomistyötä. Adventistit taas jatkavat työtään maanantaina (ahkerimmat jo sunnuntaina).

1.Mooseksen kirja:
2:2   Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän OLI TEHNYT, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän OLI TEHNYT.

22

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sunnuntaista alkaa uusi viikko

      ja sitä paitsi Jumala ei ainoastaan levännyt seitsemäntenä päivänä. Koko teksti kuuluu näin:

      1 Moos 2:2-3 "Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään."

      • juuri

        Muuttuiko joku, Hän oli saanut työnsä päätökseen ja Hän itse lepäsi luomistyöstään. Ei ole mitään mainintaa, että sinun pitäisi levätä samalla tavalla kuin Jumala lepäsi. Ethän sinä tee työksesi luomistyötäkään.

      • al-boy

        että Lauantaina oli juutalaisten sapatti, kyllä apostolit sen pyhittivät rukouksen päivänä ja lepopäivänä. Mutta sitten ajat muuttuivat ja laitettiin sunnuntai pyhäksi päiväksi sen takia että pakanat palvelisivat mielummin pelastuksen suurta Aurinkoa, eli Kristusta, sen fyysisen auringon tilasta.

        Ortodoksinen kirkko kumminkin erottaa lauantain sapatin muista päivistä, silloin on eri palvelukset kuin arkipäivinä, kun taas roomalais-katolliset vaihtoivat sapatin kokonaan sunnuntaihin.

        Sapatti, lauantai, symbolisoi tuhatvuotista messiaanista Valtakuntaa, joka on Kirkko, kun taas niinkuin jopa helluuntalaiset tietävät, ikuisuus seuraa tuhatvuotista Valtakuntaa, ja sitä symbolisoi silloin aivan loogisesti Sunnuntai, jota myös kutsutaan 'ikuiseksi päiväksi'.

        Juutalaisen kosmologian mukaan Sapatti-milleniumi eli vuodet 6000-7000 välillä maailman luomisen jälkeen on se Tuhatvuotinen Valtakunta. Kuten tiedämmä tänään maailma on paljon vanhempi kuin 6000 vuotta joten nämä asiat ovat tietysti symboolisia. Raamatussa sanotaan että Jumala on tuhannen kukkulan Jumala, tarkoittaako tämä sitä että hän ei ole muiden kukkoloitten Jumala? Ei toki! Raamatun semiittistä symboolikieltä!

        Tämän messiaanisen milleniumin jälkeen alkaa ikuisuus. Eli Lauantai symbolisoi messianiista tuhatvuotista valtakunta, eli Kirkkoa, kun taas sunnuntai, 'ikuinen päivä', symbolisoi Ikuisuutta. Siksi myös sunnuntain liturgiassa meidän sielumme kohoavat tästä ajallisesta maailmasta ajattomaan ja ikuiseen.

      • sivusta seuraava
        al-boy kirjoitti:

        Mukava lukea välillä uudenlainen näkemys näihin asioihin. Odtodoksit saavat suuren kunniotukseni, kyseisellä kirkolla on sentään perinteitä.

        Nämä 1800 luvun uususkonnot ovat räkänokkia siihen verrattuna. =)

      • tarvinneen lepoa?
        juuri kirjoitti:

        Muuttuiko joku, Hän oli saanut työnsä päätökseen ja Hän itse lepäsi luomistyöstään. Ei ole mitään mainintaa, että sinun pitäisi levätä samalla tavalla kuin Jumala lepäsi. Ethän sinä tee työksesi luomistyötäkään.

        Raamattu kertoo,ettei HÄN väsy eikä näänny.Miksi sitten lepäsi?Tyhmäkin jo ymmärtää,että antoi esimerkin.Että kun teet kuusi päivää töitä,niin seitsemäs päivä on levon päivä.Hän vielä siunasi sen päivän siihen tarkoitukseen,siksi sapatti on paras lepopäivä,kun se on siunattu ja pyhitetty siihen tarkoitukseen.

      • niin kaukana
        al-boy kirjoitti:

        että Lauantaina oli juutalaisten sapatti, kyllä apostolit sen pyhittivät rukouksen päivänä ja lepopäivänä. Mutta sitten ajat muuttuivat ja laitettiin sunnuntai pyhäksi päiväksi sen takia että pakanat palvelisivat mielummin pelastuksen suurta Aurinkoa, eli Kristusta, sen fyysisen auringon tilasta.

        Ortodoksinen kirkko kumminkin erottaa lauantain sapatin muista päivistä, silloin on eri palvelukset kuin arkipäivinä, kun taas roomalais-katolliset vaihtoivat sapatin kokonaan sunnuntaihin.

        Sapatti, lauantai, symbolisoi tuhatvuotista messiaanista Valtakuntaa, joka on Kirkko, kun taas niinkuin jopa helluuntalaiset tietävät, ikuisuus seuraa tuhatvuotista Valtakuntaa, ja sitä symbolisoi silloin aivan loogisesti Sunnuntai, jota myös kutsutaan 'ikuiseksi päiväksi'.

        Juutalaisen kosmologian mukaan Sapatti-milleniumi eli vuodet 6000-7000 välillä maailman luomisen jälkeen on se Tuhatvuotinen Valtakunta. Kuten tiedämmä tänään maailma on paljon vanhempi kuin 6000 vuotta joten nämä asiat ovat tietysti symboolisia. Raamatussa sanotaan että Jumala on tuhannen kukkulan Jumala, tarkoittaako tämä sitä että hän ei ole muiden kukkoloitten Jumala? Ei toki! Raamatun semiittistä symboolikieltä!

        Tämän messiaanisen milleniumin jälkeen alkaa ikuisuus. Eli Lauantai symbolisoi messianiista tuhatvuotista valtakunta, eli Kirkkoa, kun taas sunnuntai, 'ikuinen päivä', symbolisoi Ikuisuutta. Siksi myös sunnuntain liturgiassa meidän sielumme kohoavat tästä ajallisesta maailmasta ajattomaan ja ikuiseen.

        toduudesta kuin itä on lännestä.sinä voit laittaa vaikka keskiviikon pyhäksi päiväksesi,mutta raamattu on ainoa kirja,josta jokainen voi tarkistaa,mikä on JUMALAN TAHTO ja neuvo tässäkin asiassa.Pakanat palvelivat aurinkoa,siis luotua taivaankappaletta,sunnuntaina,jo pakanallisen päivän nimikin viittaa siihen.Siksipä kirkko isät keksivätkin oivallisen keinon saada kirkkoon porukkaa,kun yhdistivät auringon palvojien päivän ja Jumalan palvelus päivän samalle päivälle.

      • tarkistat
        niin kaukana kirjoitti:

        mikä on Jumalan tahto suomalaisten pyhän viettoon nähden? Lukeeko siellä raamatussa että suomalaisten on kyseltävä jumalan tahtoa joltain amerikkalaiselta, jo manan majoille menneeltä naisihmiseltä? Kun haluat kaikessa pitäytyä ainoastaan raamatun sanaan, siihen mitään lisäämättä tai siitä pois ottamatta, niin kaipa sanelemasi ohjeet suomalaisesta pyhönvietosta tosiaan löytyvät raamatusta.

      • älä anna periksi!
        tarvinneen lepoa? kirjoitti:

        Raamattu kertoo,ettei HÄN väsy eikä näänny.Miksi sitten lepäsi?Tyhmäkin jo ymmärtää,että antoi esimerkin.Että kun teet kuusi päivää töitä,niin seitsemäs päivä on levon päivä.Hän vielä siunasi sen päivän siihen tarkoitukseen,siksi sapatti on paras lepopäivä,kun se on siunattu ja pyhitetty siihen tarkoitukseen.

        Adventtikirkko kaatuu jos annatte periksi. Näinpä teidän pitää väittää tosiasiaoita vastaan jotta kirkkonne ei menettäisi perustettaan. Kovin heikoilla on kirkkonne, kun se ei ilman vääristelyä voi pysyä pystyssä. Adventistien "rehellisyydellä" ei voikaan löytää totuutta! Teidän tapanne tulkintoihin estää teitä ottamasta Jeesuksen ja apostolien sanoista opetusta vastaan. Näin te olette jääneet TOTUUTTA vastustavien puolelle.

      • ehotus
        niin kaukana kirjoitti:

        toduudesta kuin itä on lännestä.sinä voit laittaa vaikka keskiviikon pyhäksi päiväksesi,mutta raamattu on ainoa kirja,josta jokainen voi tarkistaa,mikä on JUMALAN TAHTO ja neuvo tässäkin asiassa.Pakanat palvelivat aurinkoa,siis luotua taivaankappaletta,sunnuntaina,jo pakanallisen päivän nimikin viittaa siihen.Siksipä kirkko isät keksivätkin oivallisen keinon saada kirkkoon porukkaa,kun yhdistivät auringon palvojien päivän ja Jumalan palvelus päivän samalle päivälle.

        Seisokaa sapattinne vaikka tapulin nokassa ja pilli suussa. Mitä se meille muille kuulluu! Teidän opillanne ei ole kuitenkaan meidän kanssamme mitään tekemistä. Meillä on oma kristinuskomme ja pidämme sen. Pitäkää harhaoppinne omananne ihan vapaasti. Emmekä näin tehden ole jääneet mitään adventisteille velkaa! Älkää valehdelko meille!

      • huomannut
        tarvinneen lepoa? kirjoitti:

        Raamattu kertoo,ettei HÄN väsy eikä näänny.Miksi sitten lepäsi?Tyhmäkin jo ymmärtää,että antoi esimerkin.Että kun teet kuusi päivää töitä,niin seitsemäs päivä on levon päivä.Hän vielä siunasi sen päivän siihen tarkoitukseen,siksi sapatti on paras lepopäivä,kun se on siunattu ja pyhitetty siihen tarkoitukseen.

        Mielestäni tämän päivän adventtikirkon julistustyö on kriisissä sentähden, että lain suuntaviivoja ei ole tulkittu terveesti ja raittiisti tai ne sekoitetaan. Seurakunta saadaan hyvin nopeasti sairaaksi, kun aletaan pyhittää seurakuntaa lakisaarnoilla tai lakia sovelletaan väärällä tavalla, esim. vaatimalla lainomaisesti kymmenyksiä ja julistamalla Jumalan kirousta, jos kymmenykset jäävät maksamatta. Kuitenkin jätetään kaikki muut Jumalan lakiliiton kirous- ja siunausasiat syrjään ja otetaan sieltä vain tämä yksi.

        Tai sitten ihan vähän korostetaan sapattia ja julistetaan kirous niille, jotka eivät pidä sapattia, ja jätetään monet muut säädökset täyttämättä. Millä oikeudella näin menetellään, että otetaan yksi säädös ja sanotaan, jos et tätä pidä, olet kirottu. Millä oikeudella jätät ne kaikki muut täyttämättä? Jeesus sanoo: "Ei pieninkään piirto häviä laista." Eli jos otat yhden kohdan laista ja sovellat sitä vanhan liiton periaatteella, niin sinun pitää ottaa kaikki muutkin kohdat PIENINTÄ PIIRTOA MYÖTEN eikä hurskastella yksinomaan jonkin sapatti- tai kymmenyskäskyn kanssa.

        Seuraavaksi voisitte valita vaikka vain ympärileikkauksen vanhan liiton laista. Auttaisiko se kasvattamaan jäsenmäärää?

      • Jeesuksen ...
        huomannut kirjoitti:

        sanat koskevat moraalilakia. Seremonialliset käskyt lakkasivat ristillä, koska ne olivat vain väliaikaiset. Sapatti on moraalilain käsky.

        Se on tietysti totta, että lain asemasta, tehtävästä jne pitäisi varmaan opettaa enemmän (ja paremmin), jotta turhilta sotkuilta vältyttäisiin. Mutta luulen, että vaikka kuinka opetettaisiin, niin aina löytyisi niitä, joille opetus menisi kuuroille korville. Näin se on käytännössä kaikissa kirkoissa.

      • al-boy
        niin kaukana kirjoitti:

        toduudesta kuin itä on lännestä.sinä voit laittaa vaikka keskiviikon pyhäksi päiväksesi,mutta raamattu on ainoa kirja,josta jokainen voi tarkistaa,mikä on JUMALAN TAHTO ja neuvo tässäkin asiassa.Pakanat palvelivat aurinkoa,siis luotua taivaankappaletta,sunnuntaina,jo pakanallisen päivän nimikin viittaa siihen.Siksipä kirkko isät keksivätkin oivallisen keinon saada kirkkoon porukkaa,kun yhdistivät auringon palvojien päivän ja Jumalan palvelus päivän samalle päivälle.

        Kantele on esim. pakanallinen soitin, mutta jos sillä ylistää jumalaa siitä tulee pyhää musiikkia. Sama asia olit näitten laita. Apostoli Johannes sekoitti kristilliseen teologiaan Platonismiä, "alussa oli logos". Ei se tarkota että kristillisys platonistui, vain platonismi kristillistyi. Samoin pakanallisuus kristillistettiin!

        Ps. löydä Jumala niin ymmärrät miten hän suhtautuu poikkeaviin oppeihin.

        On kumminkin muistettava että kopti-ortodoksit pyhittävät sapatin vielä tänäänkin!

        Jos aletaan pakanallisuudesta puhumaan niin on niitä jotka väittävät että kolminaisuusoppi ja koko UT on lainattu pakanallisuudesta. Popsikaa sitä sitten loppuikänne" xD

        Ja miksi adventistit eivät silloin pyhitä Pesachia/paschaa/pääsiäistä joka oli täysin juutalainen ja kristillinen tapa. Ainoastaan pakanat kieltäytyivät sen viettämisen.

      • Raamatusta
        Jeesuksen ... kirjoitti:

        sanat koskevat moraalilakia. Seremonialliset käskyt lakkasivat ristillä, koska ne olivat vain väliaikaiset. Sapatti on moraalilain käsky.

        Se on tietysti totta, että lain asemasta, tehtävästä jne pitäisi varmaan opettaa enemmän (ja paremmin), jotta turhilta sotkuilta vältyttäisiin. Mutta luulen, että vaikka kuinka opetettaisiin, niin aina löytyisi niitä, joille opetus menisi kuuroille korville. Näin se on käytännössä kaikissa kirkoissa.

        Missä Raamattu kertoo tästä jaosta? Löytyykö Raamatusta moraalilaki ja seremonialaki? Mistä tiedät, että seremonialliset käskyt lakkasivat ristillä? Mistä tiedät, että seremonialaki oli vain väliäikainen? Miten kymmenyslaki, mihinkä se kuuluu?
        Kuuluuko adventistien moraalilakiin muutakin kuin käskyt? Ovatko adventistit opettajina ainoita, jotka ovat oikeassa? Oliko uusi liitto vain vanhan liiton jatke, kun adventistit ovat vanhan testamentin Jumalan kansan jatkona, vaikka ei Raamattu kerro mitään tällaisesta kansasta.

      • aloitukseen
        Jeesuksen ... kirjoitti:

        sanat koskevat moraalilakia. Seremonialliset käskyt lakkasivat ristillä, koska ne olivat vain väliaikaiset. Sapatti on moraalilain käsky.

        Se on tietysti totta, että lain asemasta, tehtävästä jne pitäisi varmaan opettaa enemmän (ja paremmin), jotta turhilta sotkuilta vältyttäisiin. Mutta luulen, että vaikka kuinka opetettaisiin, niin aina löytyisi niitä, joille opetus menisi kuuroille korville. Näin se on käytännössä kaikissa kirkoissa.

        Koska te Jumalan luomisessa antaman esimerkin mukaisesti lepäätte seitsemäntenä päivänä, niin voitko kertoa minulle, koska Jumala lepäsi seuraavan kerran?

      • valehdellaan?
        Jeesuksen ... kirjoitti:

        sanat koskevat moraalilakia. Seremonialliset käskyt lakkasivat ristillä, koska ne olivat vain väliaikaiset. Sapatti on moraalilain käsky.

        Se on tietysti totta, että lain asemasta, tehtävästä jne pitäisi varmaan opettaa enemmän (ja paremmin), jotta turhilta sotkuilta vältyttäisiin. Mutta luulen, että vaikka kuinka opetettaisiin, niin aina löytyisi niitä, joille opetus menisi kuuroille korville. Näin se on käytännössä kaikissa kirkoissa.

        7:4 Niin, veljeni, teidätkin on KUOLETETTU LAISTA Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme HEDELMÄÄ JUMALALLE.
        7:5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, JOTKA LAKI HERÄTTÄÄ, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme HEDELMÄÄ KUOLEMALLE,
        7:6 mutta nyt me olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa EMMEKÄ KIRJAIMEN VANHASSA.

        Tätä et voi kumota, vaikka kuinka keinotekoisesti yrittäisit jakaa lakia erilaisiin osiin. Emme palvele enää Jumalaa KIRJAIMEN VANHASSA tilassa. Niissä kivitauluissa oli KIRJAIMIA ja eivät ole enää voimassa, koska olemme IRTI LAISTA. Jeesus antoi uudet käskyt.

      • kaikkinensa
        valehdellaan? kirjoitti:

        Adventismin lakiopetus ei ole Raamatun tekstien kanssa lainkaan sopusoinnussa. Koko adventismin opit poikeavat Raamatun opetuksesta jokaisessa heidän opinkohdassaan. Emme voi lukea Raamattua niin ettemmekö jatkuvasti törmäisi toisenlaiseen oppiin kuin adventismi opettaa. Näinollen näyttääkin, että adventismi on varsinaisesti antikristillisyyttä. Olen täällä nyt seuraillut jonkun ajan, ja adventistit eivät ole saaneet hartaita kristittyjä vakuuttuneiksi yhdestäkään opinkohdastaan. Varsin huonolta siis näyttää adventismin kannalta!

    • ihmettelijänä

      Minua erinomaisesti kummastuttaa etteivät adventistit noudata tätäkään Raamatun opastusta; Matteuksen evankeliumi:
      5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Selitykseksihän ei kelpaa, että he ovat epätäydellisiä, eihän?

    • vai lopetti ??

      18 -- Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö!

      19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. [Jes. 40:3]

      20 Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni.

      21 Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on ylistävä minua.

      • Jumala lepäämisen?

        Johanneksen evankeliumi:
        5:17   Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee YHÄTI TYÖTÄ, ja minä myös teen työtä."

        9:4   NIIN KAUAN KUIN PÄIVÄ ON, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.

    • "Niin taivas ja maa kaikkine joukkoinensa tulivat valmiiksi. Seitsemäntenä päivänä Jumala päätti työnsä, jonka oli tehnyt, ja taukosi seitsemänneksi päiväksi kaikesta työstään, mitä oli tehnyt. Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän siksi päiväksi taukosi kaikesta suorittamastaan luomistyöstä.
      1. Ms. 2:1-3

      • vaan

        Mitä tarkoittaa "tulivat valmiiksi" (pitääkö jatkaa?)

        "päätti työnsä" (jatkuuko vielä?)

        "oli tehnyt" (tekeekö vielä?)

        "taukosi" (lopettiko?)

      • vaan kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa "tulivat valmiiksi" (pitääkö jatkaa?)

        "päätti työnsä" (jatkuuko vielä?)

        "oli tehnyt" (tekeekö vielä?)

        "taukosi" (lopettiko?)

        Tietenkin perustavaa laatua oleva luomistyö tuli tehdyksi silloin, kun Jumala "taukosi" työstään. Nythän jatkuu Hänen "ylläpitävä toimintansa" ja Raamattu lupaa, että Hän luo vielä uudet taivaat ja uuden maan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe