MINUN TÄYTYY TUNNUSTAA

Omatuntoani alkoi kolkuttaa ja tuli tarve kertoa totuus. Tämä on vähän vaikeaa mutta...

No, ensiksi minä olen kirjoitellut tänne satunnaisesti erinimimerkeillä. Jostakin kumman syystä en ole käyttänyt meyriä. (Nimimerkkejä on ollut monia, mutta en ole kaapannut kenenkään toisen käyttämää).

Toiseksi olen käynnyt lukemassa palstaa niin, etten ole kirjautunut. Se on ollut harmitonta vakoilua.

Toivon, että tunnustukseni jälkeen jätätte rauhaan muut rekisteröityneet. He tuskin ovat syyllistyneet tähän vääryyteen.

Nyt jääkin odottelemaan jännityksellä tuomiotani. Onhan täällä paljon henkilöitä (nimimerkeistä päätellen), jotka eivät siedä erinimimerkillä kirjoittelua. Henkisesti olen varautunut meyrinä lopettamaan ja häviämään reallielämään.

26

2331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Guitar man

      Persoonallisen kirjoitustyylin omaavan henkilön, joka vielä suosii tiettyjä sanontoja, eikä juurikaan tee tekstissään kirjoitusvirheitä, kuten sinä, on turha yrittää piiloutua toisen nimimerkin taakse ja yrittää jäljitellä jotain murretta, sekä tehtailla tietoisesti kirjoitusvirheitä tekstiinsä.

      Olen bongannut sinut joitakin kertoja lähes 100 % varmuudella, en vaan ole viitsinyt kommentoida niihin mitenkään.

      Jatka Meyri, nimmarisi sopii teksteihisi paremmin kuin hyvin.

      • on joka jäärällä

        pukata juttuaan.
        Mitä turhista märistään ?

      • sekä ihannoimiesi
        on joka jäärällä kirjoitti:

        pukata juttuaan.
        Mitä turhista märistään ?

        kepu, vasuri ja jussi aiheittesi pariin, täällä sulle ei oo mitään.

    • Ceed

      Jos olet aina kuitenkin omana itsenäsi, omilla mielipiteilläsi kirjoittanut, ei haitanne ketään. Samaahan nämä ei-rekisteröityneet tekevät koko ajan: ilman nimimerkkiä kirjoittavat jos jonkinlaisia ajatuksia. Synnitön heittäköön jne. Ei tarvitse pahoitella asiaa. :) Sekavaksi korkeintaan menee, kun ei tiedä, kuka siellä asian takana on.

    • Lsää odotellaan

      Olisiko jollakin toisella nikillä vastaavia tekosia tilillään...?

    • usean nimimerkin käytön. Muistaakseni kullakin nimimerkillä täytyy silloin olla erillinen sähköpostiosoite, mutta sekään ei tuota nykyisin vaikeuksia, monet postipalvelimethan sallivat yhdelle jäsenelleen useita tunnuksia. Minä kirjoitan tällä nimimerkillä silloin, kun tunnen itseni ylivertaisen tietäväksi ;-)

      Häiriköinti on sitten asia erikseen. Fiksua olisi, jos saman henkilön eri nimimerkit näyttelisivät keskustelun aiheissa ja kirjoitustyyleissä eri tyyppejä. Hyvän huumorintaidon omaavat henkilöt voivat tällöin saada aikaan hauskaa vuoropuhelua saman henkilön eri nimimerkkienkin välille ;-)

      Meyrin ja Desavuun käsialoista on näkynyt läpi yhteinen henkilökuva.

      Palstan moderaattori näkee helposti kunkin viestittäjän IP-osoitteen ja häiriköinnin yhteydessä voi estää yhden nimimerkin kirjoittelun. Silloin kirjoittelu katkeaa kaikilta muiltakin samalta koneelta viestiviltä nimimerkeiltä. Ei auta häirikköä silloin muu kuin jatkaa kirjoittelua naapurin tai kirjaston koneelta.

      • Ceed

        Meyrin ja Desavuun käsialoista on näkynyt läpi yhteinen henkilökuva.
        --> Tarkoitatko, että he ovat mielestäsi yksi ja sama henkilö?

      • Ceed kirjoitti:

        Meyrin ja Desavuun käsialoista on näkynyt läpi yhteinen henkilökuva.
        --> Tarkoitatko, että he ovat mielestäsi yksi ja sama henkilö?

        virheellisiinkin arvioihin. Siitäkin huolimatta, että olen kaiken tietävä ja näkevä ;-)

        Mutta en nuuski palstan viestejä vakoilumielessä enkä urkkiakseni henkilöllisyyksiä. Huolimaton oli tuo yksilöiden vertailu, mahdoinko loukata asiallisen henkilön tunteita :(

        Mutta nyt taisi uteliaisuuteni herätä ja velvollisuutenikin on analysoida hieman paremmin Desavuun tekstejä ;-) Hän on vaiennut jonkin aikaa, luultavasti ikävien vastausten takia.

      • Ceed
        Hätämaan-Tietäjä kirjoitti:

        on eliminoitu. Nimimerkkinä siis. :) Symbioosi kirjoittelee sitä vastoin. Jos siis Desan näinä päivinä kirjoittamia tekstejä lähdet analysoimaan, voit olla varma että niiden takaa löytyy joku aivan muu henkilö... mainitsemasi kaksi nimimerkkiä eivät myöskään siis ole yksi ja sama henkilö.

        Enkä ole saanut sitä kuvaa, että "nuuskisit" täällä.

      • Jälkijunassa
        Hätämaan-Tietäjä kirjoitti:

        virheellisiinkin arvioihin. Siitäkin huolimatta, että olen kaiken tietävä ja näkevä ;-)

        Mutta en nuuski palstan viestejä vakoilumielessä enkä urkkiakseni henkilöllisyyksiä. Huolimaton oli tuo yksilöiden vertailu, mahdoinko loukata asiallisen henkilön tunteita :(

        Mutta nyt taisi uteliaisuuteni herätä ja velvollisuutenikin on analysoida hieman paremmin Desavuun tekstejä ;-) Hän on vaiennut jonkin aikaa, luultavasti ikävien vastausten takia.

        ....

      • Hätämaan-Tietäjä kirjoitti:

        Hätämaan Tietäjältä. Täytyy heittää vanhat taikakalut menemään ja käydä hakemassa hautasmaalta uudet, jonkain pimeänä yönä.

        Jos Desavuu ja Meyri olisivat yksi henkilö, olisipa heillä molemmilla ilmiömäiset salamanterin ominaisuudet! Sekosin sen takia, että jossain vaiheessa sivulliset yrittivät kirjoittaa Desavuun nimissä ja saivat hämättyäkin joitain lukijoita.

        Minä olen minä ja symppis on hän, yhdessä me ei olla sama vaan eri yksilöitä.

        Meissä on paljon yhteistä ja sekoittaa.

        Symppis, jos olet kuulolla niin laitatko todisteen kehiin. En muista päivää, kun kirjoitimme ne samanaikaiset viestit ja pyysin sinua laittamaan muistiin.

      • Otsikkoosi
        meyri kirjoitti:

        Minä olen minä ja symppis on hän, yhdessä me ei olla sama vaan eri yksilöitä.

        Meissä on paljon yhteistä ja sekoittaa.

        Symppis, jos olet kuulolla niin laitatko todisteen kehiin. En muista päivää, kun kirjoitimme ne samanaikaiset viestit ja pyysin sinua laittamaan muistiin.

        "taiakkalut" mitähän mahdat tarkoittaa?

      • exitlilja

        Juu ois jännää tietää, kui helppoo ois saaja häirikön kone tiltiin eli loppuis tää kärpästely?
        Mitähä se vaatis kohteilta?

      • exitlilja kirjoitti:

        Juu ois jännää tietää, kui helppoo ois saaja häirikön kone tiltiin eli loppuis tää kärpästely?
        Mitähä se vaatis kohteilta?

        se vaatis toimenpitteitä. Vaikka minä kaiken tiijän niin semmonen reikä on kuitenkin wiissauwessa että en oo Suomi24:n moteraattorin työkalluista varma että onko ne kunnolliset.

        Normmaalisti moteraattorin on heleppo kahtua usiammasta häirikköviestistä että onko ne saman IP:n lähettämiä ja jos on niin se voi estää siltä IP:ltä eli suomeksi sanottuna siltä konneelta viestien kirijottamisen Äskaksnelijälle.

        Elikkä nuin yhtteenvetona:
        Ensinnä tarttis jonku lukijan painnaa linkkiä tuossa alla oikijalla jossa luvattaan ottaa vastaan valituksia. Siinä valituksessa pitäs sitte pyyttää lukihtteen kirijotusoikkeus ja perustella että miksi. Ja vihon viimmeseksi, moteraattorin tarttis vielä tehä niinku pyyvvettää ja panna munalukko kirijotusliiterin ovelle.

        Siinä olis vain se hankala puoli että kirijotuskielto häirikön konneelta tarkottas koko Suomikaksnelosta eikä se häirikkö vois kirijottaa ennää ees Huuhaa-palstallekkaa vaikka oliski muuten sinne omijaan.

        No voihan hyväkäs ku tietäjän tuli syötyä vähä huonoksi mennyttä suolasilakkaa ja tuli puheripuli. Täyttyy tästä juosta hyyssiin.

    • Joona & Valas

      Olevasi varautunut lopettamaan Meyrinä ja häviämään realielämään.
      Tarkoitatko, että teet Desvuut. Eli, vaihdat nikkiä ja game over...

      • Tarkoitan että lopetan keskustelut kokonaan ja en vieraile tällä foorumilla.

        Minulla ei ole syytä vaihtaa nikkiä, varsinkin kun sillä on erilaisia tunnearvoja. Sitä paitsi kirjoittaminen teksti ei ole ylläpitäjän ohjeitten vastaista.

    • ole erehtynyt tekemään,

      kuin leikkimään positiivisilla ajatuksilla, en osaa lukea sitä kovinkaan pahaksi teoksi. Herran haltuun kaikki tyynni. Kyllä aina joustoa löytyy, mutta se on ajatuksena yhden ihmisen ajatus. =)

      Kaikkea hyvää, minun puolestani!!

      • Ainakin sinulta sain synninpäästön. Kaikkea hyvää sinullekin. Nautitaan auringosta.

        Olenko leikkinyt positiivisilla ajatuksilla??? Ehditkö kertoa tarkemmin?

    • kaikki muutkin

      tekee. Se on pelin henki. Mikä velvollisuus rekatuilla on uhrautua tarkempaan syyniin kuin muilla.

      • Pelin henki on todellakin se, että täällä voi kirjoitella vapaasti ilman oikeaa nimeä. Kaikilla on rekisteröitymis mahdollisuus, joka on vapaehtoinen, mutta ei velvoittava.

        Jotka ovat ylittäneet toimivaltansa ja alkaneet sättimään rekisteröityneitä. Heidän tapansa keskustella on puuttua kirjoittajaan ja jättää keskusteltava asia sivuseikaksi.

      • on politikassakin

        sitä voi jauhaa ja olla montaa mieltä ja lopuksi jättää äänestämättä. Eli kaikki saa tänne kirjottaa, ei merkillä väliä ja se on hyvä.

    • tekstisi

      On väsyttävää kitinää ja lisäksi täynnä kirjoitusvirheitä.

      • sinä opiskelemaan

        kielioppia, jos kijoitusvihreet noin haittaa. Olet väärässä piasaska. Etkö tiedä, että riittää kun sanan ensimmäinen ja viimenen kirjain on oikein muut voivat olla ihan missä järjestyksessä tahansa. Teksti on silti ymmärrettävää.

    • Ceed

      tuo kaikkien "parhaat" puolet esille. Perin kummallista, mutta ihan hauskaa.

    • tosiasiat huomioiva

      Mr Jones ehtiny palstalle ollenkaan.

      Noo hänestäkin kuullaan kohta, "ryntää paikalle" vakuuttelemaan, että he ovat eri henkilöitä.

      Oottakaahan vain.

    Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      66
      2379
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1755
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1604
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1565
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe