Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimittää tänään Matti Vanhasen toisen hallituksen. Hallituksessa on 20 ministeriä, joista kahdeksan on keskustasta, kahdeksan kokoomuksesta, kaksi vihreistä ja kaksi rkp:stä. Hallituksessa on ensimmäistä kertaa historiallinen naisenemmistö.
Suomi24:n äänestyksen vastanneista 72 prosenttia on tyytymättömiä uuden hallituksen kokoonpanoon.
Kyselyn tulokset näet täältä:
http://www.suomi24.fi/survey2/show_votes.fcgi?question_id=202
Miksi hallitukseen ollaan näin tyytymättömiä jo ennen kuin se on aloittanut toimintansa?
Miksi hallituksen kokoonpano ei miellytä?
275
37603
Vastaukset
- Räkä
Kaksi kehäraakkia edustaa ulkoasioita. Toinen kaupallinen ministeri on hankkinut kokemuksensa bilateraalikaupan ajoilta ja ulkoministeri on kunnostautunut etupäässä valtiotietojen luovuttamisessa ulkomaan tiedustelupalveluille.
Suuret vaa`ankieli alueet pirkanmaa ja päijät-häme jäivät ilman ministereitä. Ministereitä on muutenkin liikaa, 14-16 olisi riittänyt. Miksi esim. kokoomus valitsi kerran ministerin paikalta eroamaan joutuneen Suvi Lindenin (4000 ääntä) vaikka pirkanmaalta olisi löytynyt (lähes 18000 ääntä) Marja Tiura. Myönnän Tiuran kunnostautuneen enemmän linnanjuhlien pukukuningattarena kuin poliittisilla ansioilla.- Pohjan-Akka
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun. - nomex5
Että sdp läiset valittavat ja marisevat nyt kovasti uuden hallituksen kokoonpanosta kun eivät saaneet ääniätarpeeksi sillä onhan heidän jostain saatava marista ja johan he Isänmnaan petturit johtivat Suomea tavalla 12 vuotta joka vei maan kaaokseen!! joku raja silti!
- Tiuran kannalla
Niin Tiura olisi kyllä ansainnut paikka, ja olisi ollut edes yksi ministeri meidänkin alueelta. Mutta ehkä hän ei osannut "mielistellä" eikä vaatia oikei.
Ja mitä tuohon linnanjuhliin tulee niin Tiura on sentään näyttävä että selväti toivottu.
Eipä tuo Väyrysen valinta mielestäni viisaasti ollut kun sillätavoin ... , vaikka äänestäjät hänen kannallaan olivat.
Tulee mieleeni heti, miten tulevat hallitukset sitten paikkojaan vaativat tai millaisen kuvan saamme...
Ja jos kerran hallitus sanoo uuditavansa uuden hallituksen, miksi näitä "käytettyjä" on sitten pakko valita? - Goodwin
nomex5 kirjoitti:
Että sdp läiset valittavat ja marisevat nyt kovasti uuden hallituksen kokoonpanosta kun eivät saaneet ääniätarpeeksi sillä onhan heidän jostain saatava marista ja johan he Isänmnaan petturit johtivat Suomea tavalla 12 vuotta joka vei maan kaaokseen!! joku raja silti!
...että tästä kabinetista tulee todennäköisimmin nykyisen poliittisen historian lyhyt ikäisin. Tämän sanon, kun olen nyt aikani pureskellut ohjelmaa (josta kaikki sosiaallisuus heitetään pellolle saman tien), ja varsinkin PM:n ällistyttävää temppua ottaa perälapin vääräleuka mukaan soppaan.
En viitsi enää tällä palstalla toistaa että kuka Vanhanen? Vain tässä maassa täydellisesti säkissä
edellyt rivariedustaja leivotaan noin vain PM:ksi, ainoana meriittinään Lipposen päässä liikkuneet fobiat.
Mutta ne ajat ovat menneet, ja Lipponen siirtynyt kiikkustuoliin - jolle tuskin mahtaa mitään.
Taisi tää Katainenkin tehdä poliittisen elämänsä flopin heittämällä Niinistön paikaan, johon Maestro ei lainkaan hinkunut.
Taitaa tulla kalavelkojen maksu eteen nopeammin kuin tämä nuorten aikuisten palvoma Studio 51 tähti osaa edes kuvitella.
Kukahan VM:n kovanaamoista osaa edes teeskennellä ottavansa uuden "päällikön" tosissaan?
Suomessa tullee tapahtumaan samanlainen demarikeikaus kuin Ruotsissa. Mistä vaan löytyisi täkäläinen Mona Sahlin? - hunttala
No voi hyvä tavaton ei hallitus ole vielä töitään
aloittanut kun se jo tuomitaan huonoksi.
Vanha sanonta ei nimi miestä pahenna jos mies ei nimeä
Täytyy katsoa mitä hallitus tekee ja toimii suhteessa vaalilupauksiin
Ei morkata ennen ku on morkkauksen aihetta
PS näyttää vahvasti myös siltä jotka ovat
ns tyytymättömiä hallitukseen että ovat
äänestäneet vaalien häviäjä - Räkä
Goodwin kirjoitti:
...että tästä kabinetista tulee todennäköisimmin nykyisen poliittisen historian lyhyt ikäisin. Tämän sanon, kun olen nyt aikani pureskellut ohjelmaa (josta kaikki sosiaallisuus heitetään pellolle saman tien), ja varsinkin PM:n ällistyttävää temppua ottaa perälapin vääräleuka mukaan soppaan.
En viitsi enää tällä palstalla toistaa että kuka Vanhanen? Vain tässä maassa täydellisesti säkissä
edellyt rivariedustaja leivotaan noin vain PM:ksi, ainoana meriittinään Lipposen päässä liikkuneet fobiat.
Mutta ne ajat ovat menneet, ja Lipponen siirtynyt kiikkustuoliin - jolle tuskin mahtaa mitään.
Taisi tää Katainenkin tehdä poliittisen elämänsä flopin heittämällä Niinistön paikaan, johon Maestro ei lainkaan hinkunut.
Taitaa tulla kalavelkojen maksu eteen nopeammin kuin tämä nuorten aikuisten palvoma Studio 51 tähti osaa edes kuvitella.
Kukahan VM:n kovanaamoista osaa edes teeskennellä ottavansa uuden "päällikön" tosissaan?
Suomessa tullee tapahtumaan samanlainen demarikeikaus kuin Ruotsissa. Mistä vaan löytyisi täkäläinen Mona Sahlin?Ruotsissa laitettiin vaikeimmat päätökset heti vaalikauden aluksi josta johtuu demarien suosion nousu. Suomen Mona Sahlin voisi olla Tuula Haatainen ja ehkä myös Marit Feld-Ranta. Tosin he ovat rehellisempia kuin Mona. Eikä nyt ole puhe vain Toblerone patukoista.
- vauhdissaan
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
- Pohj.
vauhdissaan kirjoitti:
Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
Onko sdp:llä 72% kannatus, en minä ainakaan kuulu siihen, vaikka halveksinkin nykyhallitusta.
- Pohjan-Akka
vauhdissaan kirjoitti:
Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
Onpa siellä ainakin fiksuja vastassa. Tosin olen vielä elämäni kunnossa, mutta ilmoitan sitten suomi24:ään, kun on aika jättänyt. Voit käydä syleksimässä haudalle (senhän te taidatte).
Ihmettelen, että mikä rehellisyydessä niin risoo.
Jo äitini muinoin opetti, että epärehellistä ihmistä hän ei pidä ihmisenäkhän. Mihin se asia olisi siitä ajan kuluessa muuttunut. Tietyt asiat säilyvät.
Ja nahkurin orsilla tavataan : ) - Helsingin Ukko
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Suomen sodanjälkeisten vuosikymmenien järkevä politiikka mahdollisti maamme itsenäisyyden säilyttämisen sekä aivan huikean talouskasvun. Politiikkaa Neuvostoliiton suhteen on helppo arvostella jälkiviisaana, kun kylmä sota ja Neuvostoliitto ovat historiaa ja meillä on kaikki vapaudet.
Kiitos mm. henkensä uhranneiden sukulaistesi Suomen itsenäisyys säilytettiin sodassa. Siitä nöyrimmät kiitokset. Nostan lisäksi hattua myös niille poliitikoille, jotka hoitivat idänsuhteita sodan jälkeen niin, että itsenäisyys säilyi ja Suomi sai kehittyä rauhassa. Viron, Puolan, Itä-Saksan, Tshekin, Unkarin ym. kohtalo olisi voinut aivan hyvin olla Suomenkin osa.
Suomella on mennyt sodan jälkeen itse asiassa niin hyvin, että paljon todennäköisempää olisi ollut toisenlainen kehitys. Todella taitavaa politiikkaa sen ajan oloissa! - mr.clawz@suomi24.fi
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Väyrynen On Kuningas!!!
Pohjan-Akka, jos et tuota usko niin turvaudu masennuslääkkeisiin tai vedä rantees auki, jos ei kelpaa. Tai vaihda vaikka maata Ruotsiin,jos ei kelpaa Paavo Väyrynen niin pääset kommentoimasta tästä palstasta. Olet hullu, koska Väyrynen on politiikan kiintotähti; eikä hänenlaista voi kukaan keltanokkapoliitikko syrjäyttää. Lisäksi hän auttaa Lapin asiaa paremmin varmasti ministerinä kuin rivikansanedustajana!!!!
Olen ihan varma!!! - Klasu79

Olen ihan varma!!! - korkki2
Klasu79 kirjoitti:
Väyrynen On Kuningas!!!
Pohjan-Akka, jos et tuota usko niin turvaudu masennuslääkkeisiin tai vedä rantees auki, jos ei kelpaa. Tai vaihda vaikka maata Ruotsiin,jos ei kelpaa Paavo Väyrynen niin pääset kommentoimasta tästä palstasta. Olet hullu, koska Väyrynen on politiikan kiintotähti; eikä hänenlaista voi kukaan keltanokkapoliitikko syrjäyttää. Lisäksi hän auttaa Lapin asiaa paremmin varmasti ministerinä kuin rivikansanedustajana!!!!
Olen ihan varma!!!Vai lapin asiaa auttaa Väykky...Omaa asiaansa se auttaa, niinkuin on aina tehnyt. Onkohan jalasmökki taas kunnostettu, että pystyy nostelemaan kulukorvauksia tai muuta ketkuilemaan. KEPU PETTÄÄ AINA.
- SAMOILLA LINJOILLA
vauhdissaan kirjoitti:
Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
Kun on kyse kansanedustajasta ja viellä tulevan
ministerin edesottamuksista on meillä jokaisella oikeus purnata. Keskustelu palstat ovat ainut foorumi jossa kansalaiset saavat purkaa sydäntään. Jos Väyrynen olisi aikoinaan juonitteluillaan päässyt valtaan, ei meillä tähän olisi mahdollisuutta. Väyrysen touhu tuolloin puututtiin sillä hän oli riski kansakunnalle. Siksi, tai onneksi hän katosikin
päivänpolitiikasta. Vanhanen laski väärin, siinä
että kansa olisi uhohtanut menneet. Jos tälläistä keskustelu foorumia ei olisi, asia
olisikin jäänyt unholaan. Pohjan-Akka, jos sulla ei ole perusteita muuta kuin sääliä asiaa kirjoittavasta henkilöstä kehoitan kääntymään
lääkärin puoleen. - pidä paikkaansa
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Kumma kun kaikkia valheita pitää pitää sata vuotta hengissä. Kun ei osata itse lukea, niin uskotaan panettelijoita.
- Pohjan-Akka
SAMOILLA LINJOILLA kirjoitti:
Kun on kyse kansanedustajasta ja viellä tulevan
ministerin edesottamuksista on meillä jokaisella oikeus purnata. Keskustelu palstat ovat ainut foorumi jossa kansalaiset saavat purkaa sydäntään. Jos Väyrynen olisi aikoinaan juonitteluillaan päässyt valtaan, ei meillä tähän olisi mahdollisuutta. Väyrysen touhu tuolloin puututtiin sillä hän oli riski kansakunnalle. Siksi, tai onneksi hän katosikin
päivänpolitiikasta. Vanhanen laski väärin, siinä
että kansa olisi uhohtanut menneet. Jos tälläistä keskustelu foorumia ei olisi, asia
olisikin jäänyt unholaan. Pohjan-Akka, jos sulla ei ole perusteita muuta kuin sääliä asiaa kirjoittavasta henkilöstä kehoitan kääntymään
lääkärin puoleen.Kun sitä tulee tiettyyn ikään (ja vaikkei pelaa mikään), sitä alkaa katsoa taakseenkin.
Kyllä minä tiedän jo kirjoittaessani, että nämä väyrystelyn puolustelijat pitävät isänmaasta puhumista tavalliselta pohjan akalta hulluuden ilmentymänä. Puheet on joidenkin "aivo"lokeroissa sallittu vain edesmenneen Ehnroothin suusta itsenäisyyspäivän iltaehtoona lausutuksi. Valitettavasti hän on jo vain kuollut.
Minusta jo se, että eurot ovat tärkeintä sellaisille ihmisille, joilla ei ole puutetta eikä nälkää...se on inhottavaa. Tarkoitan kun on kyseessä valtion kirstusta tuleva raha. Väyrynen on tästä hyvä esimerkki.
En minä voi pahemmin tätä Lehtomäkeäkään kunnioittaa. Fiksumpaa olisi ollut kertoa jo aiemmin ja avoimesti olevansa raskaana. Miten kahden pienen lapsen äiti kehtaa edes puhua ulkoministeriksi alkamisesta..koska "osaa" venäjää.
Jos rehellisesti sanon, niin Vanhanen on aika outo olio. Hänestä ei ensinnäkään ota mitään selkoa, ei edes älyn tasosta. Perse-arvoista ei kannata edes mainita.
Anttilakin oli siis pettymys: tehnyt nuorena tyttönä väärän valan oikeudessa. Millainen ihminen vannoo käsi raamatulla väärin?
Kokoomuksessakin sitten: olen aina ajatellut, että tämä Kanerva olisi kepulainen, jos se vain Turussa kannattaisi. Ministerin valintaperuste ei ole se, että on Oulusta. Minulle kelpaisi hyvin, vaikka kaikki olisivat Tampereelta, kunhan olisi nuhteeton tausta. Eiministeriksi edes nuorisorikollista. Myymälävarkaus alle 15 kesäisenä olisi ihan OK : ), mutta siitäpä ei rikosrekisteriin merkintää tulekaan. - KYSYTÄ, MITÄ
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.mieltä olette Paavosta, jota olen äänestänyt MONTA kertaa eri vaaleissa. HÄH HÄH HÄÄ surkimukset.
- No ei varmasti
Pohjan-Akka kirjoitti:
Kun sitä tulee tiettyyn ikään (ja vaikkei pelaa mikään), sitä alkaa katsoa taakseenkin.
Kyllä minä tiedän jo kirjoittaessani, että nämä väyrystelyn puolustelijat pitävät isänmaasta puhumista tavalliselta pohjan akalta hulluuden ilmentymänä. Puheet on joidenkin "aivo"lokeroissa sallittu vain edesmenneen Ehnroothin suusta itsenäisyyspäivän iltaehtoona lausutuksi. Valitettavasti hän on jo vain kuollut.
Minusta jo se, että eurot ovat tärkeintä sellaisille ihmisille, joilla ei ole puutetta eikä nälkää...se on inhottavaa. Tarkoitan kun on kyseessä valtion kirstusta tuleva raha. Väyrynen on tästä hyvä esimerkki.
En minä voi pahemmin tätä Lehtomäkeäkään kunnioittaa. Fiksumpaa olisi ollut kertoa jo aiemmin ja avoimesti olevansa raskaana. Miten kahden pienen lapsen äiti kehtaa edes puhua ulkoministeriksi alkamisesta..koska "osaa" venäjää.
Jos rehellisesti sanon, niin Vanhanen on aika outo olio. Hänestä ei ensinnäkään ota mitään selkoa, ei edes älyn tasosta. Perse-arvoista ei kannata edes mainita.
Anttilakin oli siis pettymys: tehnyt nuorena tyttönä väärän valan oikeudessa. Millainen ihminen vannoo käsi raamatulla väärin?
Kokoomuksessakin sitten: olen aina ajatellut, että tämä Kanerva olisi kepulainen, jos se vain Turussa kannattaisi. Ministerin valintaperuste ei ole se, että on Oulusta. Minulle kelpaisi hyvin, vaikka kaikki olisivat Tampereelta, kunhan olisi nuhteeton tausta. Eiministeriksi edes nuorisorikollista. Myymälävarkaus alle 15 kesäisenä olisi ihan OK : ), mutta siitäpä ei rikosrekisteriin merkintää tulekaan."Perse-arvoista ei kannata edes mainita."
- Osa-aika PohjanAkka
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.On se vaan kumma, ettei tässä maassa arvosteta iän tuomaa KOKEMUSTA. Tyhmimmätkin työn antajat itkevät, kun tuli annettua kenkää kokeneille virkailijoille (työntekijöille). Tietotaitoa ei opeteta yliopistossa, AMK:ssa tai AMK-opistossa.
Hyvä PAAVO!!!!!!. - Pohjan-Akka
Osa-aika PohjanAkka kirjoitti:
On se vaan kumma, ettei tässä maassa arvosteta iän tuomaa KOKEMUSTA. Tyhmimmätkin työn antajat itkevät, kun tuli annettua kenkää kokeneille virkailijoille (työntekijöille). Tietotaitoa ei opeteta yliopistossa, AMK:ssa tai AMK-opistossa.
Hyvä PAAVO!!!!!!."On se vaan kumma, ettei tässä maassa arvosteta iän tuomaa KOKEMUSTA. Tyhmimmätkin työn antajat itkevät, kun tuli annettua kenkää kokeneille virkailijoille (työntekijöille). Tietotaitoa ei opeteta yliopistossa, AMK:ssa tai AMK-opistossa."
Tuo viestisi alkuosa oli niin hyvä, että kopsasin sen tuohon. : )
Tuo on tietystikin totta, ettei sitä hiljaista tietoa oikein arvosteta (muualla kuin Japanissa). Onko se sitten niin, että jos venäjällä ovat konnat ja mafiosot vallassa, niin pakko on olla meilläkin. Tuo on jo vanha tarina: en usko siihen.
Hiljainen tieto neuvostoliiton ajan rähmällään olosta, onko se vielä arvokasta?
Muistatteko muuten vielä sen, kun väyrynen pukkasi Pär Stenbeckin pois hallituksesta. Voitte kuvitella, että olen 70, kun muistan näitä juttuja: tapitin jo pikkutyttönä mustavalkoteeveetä (muistan jopa sen hetken, kun Kennedyn murha näytettiin: kaikki pysähtyi meidänkin pirtissä, perillä pohjan). Muistan kuinka kaikki sanoivat, että Väyrynen tökkäs ainoan fiksun miehen silloisesta mustavalkoteeveestä : ) Politiikasta häipyvät kaikki fiksut, kun väyryset vääntää hääräilemään. Näettepäs vain.
Sanottaisko vaikka näin: Väyrysessä ei ole muuta hyvää kuin se, että hän on vanha (ja näyttää siltä). Kaipa hän on sitten lapin lestadiolaispiireissä seksikäs mies: mitä häikäilemättömämpi, sitä parempi.
Päästivät suden laumaan.
Pohjan Akka tietää, Pohjan Akkahan on louhi.
Onneksi Helsinki on kaukana, ja pääsee kohta haravoimaan. - PÄIVÄN
Heinäluoma vastaillu koko päivän ja pakottanu koko
puoluetoimiston tekemään samoin. Seitsemässä tunnissa kerkiää paljon. - TÄSSÄ LOPPUTULOS
SAMOILLA LINJOILLA kirjoitti:
Kun on kyse kansanedustajasta ja viellä tulevan
ministerin edesottamuksista on meillä jokaisella oikeus purnata. Keskustelu palstat ovat ainut foorumi jossa kansalaiset saavat purkaa sydäntään. Jos Väyrynen olisi aikoinaan juonitteluillaan päässyt valtaan, ei meillä tähän olisi mahdollisuutta. Väyrysen touhu tuolloin puututtiin sillä hän oli riski kansakunnalle. Siksi, tai onneksi hän katosikin
päivänpolitiikasta. Vanhanen laski väärin, siinä
että kansa olisi uhohtanut menneet. Jos tälläistä keskustelu foorumia ei olisi, asia
olisikin jäänyt unholaan. Pohjan-Akka, jos sulla ei ole perusteita muuta kuin sääliä asiaa kirjoittavasta henkilöstä kehoitan kääntymään
lääkärin puoleen.vanhanen akkalauma kiero paavo
no saavat lesbot Braxilta ainakin adoptiooikeuden ja maa on kohta täynnä Thorsin elintasopakolaisia !!! - miksi tämä
Tiuran kannalla kirjoitti:
Niin Tiura olisi kyllä ansainnut paikka, ja olisi ollut edes yksi ministeri meidänkin alueelta. Mutta ehkä hän ei osannut "mielistellä" eikä vaatia oikei.
Ja mitä tuohon linnanjuhliin tulee niin Tiura on sentään näyttävä että selväti toivottu.
Eipä tuo Väyrysen valinta mielestäni viisaasti ollut kun sillätavoin ... , vaikka äänestäjät hänen kannallaan olivat.
Tulee mieleeni heti, miten tulevat hallitukset sitten paikkojaan vaativat tai millaisen kuvan saamme...
Ja jos kerran hallitus sanoo uuditavansa uuden hallituksen, miksi näitä "käytettyjä" on sitten pakko valita?tiura ei kelvannut .Seuratkaapa hänen esiitymisiään esim. tv:ssä.Kummallisen näköistä naaman vääntelyä, erittäin tekopirteän oloinen ja aivan aidosti falski.
- big house andy
korkki2 kirjoitti:
Vai lapin asiaa auttaa Väykky...Omaa asiaansa se auttaa, niinkuin on aina tehnyt. Onkohan jalasmökki taas kunnostettu, että pystyy nostelemaan kulukorvauksia tai muuta ketkuilemaan. KEPU PETTÄÄ AINA.
Kuka uskalsi ja osisi huomauttaa Neuvostoliiton ongelmista 80-luvulla? Paavo ! Kaupankäynti tyrehtyi lähes täysin ja Suomi oli lähellä konkurssia, Sorsa ja Holkeri tyrisivät pahasti.
Ei norjalaisilla huonosti mene vaikka eivät liittyneet EU:iin, kuka uskalsi vastustaa? Paavo!
Nyt tekee tulosta sovituilla korteilla.
Jos osaa hoitaa omat asiat niin osaa hoitaa valtakunnankin asiat oikeudenmukaisesti, ei ehkä kaikkein mielyttävin mutta silti tehokas. - ikkrok
big house andy kirjoitti:
Kuka uskalsi ja osisi huomauttaa Neuvostoliiton ongelmista 80-luvulla? Paavo ! Kaupankäynti tyrehtyi lähes täysin ja Suomi oli lähellä konkurssia, Sorsa ja Holkeri tyrisivät pahasti.
Ei norjalaisilla huonosti mene vaikka eivät liittyneet EU:iin, kuka uskalsi vastustaa? Paavo!
Nyt tekee tulosta sovituilla korteilla.
Jos osaa hoitaa omat asiat niin osaa hoitaa valtakunnankin asiat oikeudenmukaisesti, ei ehkä kaikkein mielyttävin mutta silti tehokas.Nythän se Paavo jo ehdotteli radan rakentamista venäjän suuntaan...Matkustaisikohan itse ja pysyvästi sinne. ???
- Paavo on paras
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.sulla on?
kun tollasta soopaa syydät.
Millon Paavo on Suomen myynyt?
Halonenhan se oli Suomee DDR:n mallin
mukaan meitä Sosialismin ihanuuteen ja Breznevin
syliin viemässä - EI Väyrynen!
Taitaa muisti pätkiä.. - --------
ikkrok kirjoitti:
Nythän se Paavo jo ehdotteli radan rakentamista venäjän suuntaan...Matkustaisikohan itse ja pysyvästi sinne. ???
Aivan oikein ehdotettu, tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia Pohjois-Venäjän kauppaan. Pohjoisessa itärajan takana on 50 molj asukasta ja koko ajan vilkastuvaa elinkeinotoimintaa: puhutaan todella isoista rahoista. Pakko keretä mukaan, ennen kuin svedut ja norskit valtaa alueen kaupan. Paavo aloittaa heti tosi työn, ei oo nääs mikään marjanpoimija vaan tekijämies!
- Näin sanoo asiantuntijat
mr.clawz@suomi24.fi kirjoitti:
Väyrynen On Kuningas!!!
Pohjan-Akka, jos et tuota usko niin turvaudu masennuslääkkeisiin tai vedä rantees auki, jos ei kelpaa. Tai vaihda vaikka maata Ruotsiin,jos ei kelpaa Paavo Väyrynen niin pääset kommentoimasta tästä palstasta. Olet hullu, koska Väyrynen on politiikan kiintotähti; eikä hänenlaista voi kukaan keltanokkapoliitikko syrjäyttää. Lisäksi hän auttaa Lapin asiaa paremmin varmasti ministerinä kuin rivikansanedustajana!!!!
Olen ihan varma!!!Siis narsistinen persoona, oman edun röyhkeä tavoittelija, ahne ja vallanhimoinen. Sitäkö ministeriltä toivot?
- Nimetön
ole vaisusti vaan niin katsotaan mitä paavo ja sirkkaliisa saavat aikaan, todennäköisesti sinullekin jotain hyvää,koska ovat paljon nähneitä politikkoja ja osaavat siivota sosiaalidemokraattien linnakkeita. vaikka oletkin muilta aloilta ja todennäköisesti työn antajan sydänkohtaus on ainoa sinua naurattava asia.
t. ep - narsisti
Näin sanoo asiantuntijat kirjoitti:
Siis narsistinen persoona, oman edun röyhkeä tavoittelija, ahne ja vallanhimoinen. Sitäkö ministeriltä toivot?
Kaiken lisäksi Väyrynen väittää olevansa aina oikeassa - ja muut ovat siis aina väärässä. Sekin tyypillinen narsistin ominaisuus.
Ymmärsiköhän Vanhanen nyt varmasti minkälaisen sekopään otti hallitukseensa. Ehkäpä Siperia opettaa.......kun Väykky aloittaa taas shownsa. - Nimetön
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.pitkästä aikaa ovat kotimaan asioita hoitamassa väyrynen ja anttila, kyllä he sinullekin jotain hyvää antavat. usko pois. toisaalta he joutuvat nyt siivoamaan demarien linnakeraunioita pois tonteiltaan ja se voi tarkoittaa muutamien tuhansien suojatyöpaikkojen siirtämistä eläkkeen ja muun piiriin, esim kela on saneerattava. kyllä kelalle koulutettu työntekijä oppii nopeasti maataloustuissa tai ulkomaan kaupassa tarvittavat asiat,sitä pitäisi taas suomessa aikaansaada, kimmo sasin umtskauppojen jälkeen. nyt voisi olla suomen kehittämisen aika jälleen.
T.Sami - Nimetön
-------- kirjoitti:
Aivan oikein ehdotettu, tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia Pohjois-Venäjän kauppaan. Pohjoisessa itärajan takana on 50 molj asukasta ja koko ajan vilkastuvaa elinkeinotoimintaa: puhutaan todella isoista rahoista. Pakko keretä mukaan, ennen kuin svedut ja norskit valtaa alueen kaupan. Paavo aloittaa heti tosi työn, ei oo nääs mikään marjanpoimija vaan tekijämies!
Monet tulevat kiittämään vielä Väyrystä; myös nämä imbesillit, jotka ennalta lyövät Väyrystä. Kasvua haetaan Venäjältä ja Väyrynen on siinä tekijä. Kuka nyt visiottomien ääliö-stubb-poliitikoiden näkemyksiin luottaisi???
Ja kuka muistaa sitä vittupää-Sasia, joka aiheutti VR:n alasajon ollessaan liikenneministerinä.
Makaispa vihanneksena sairaalassa!!! - Jambsa
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Kyllä minun tekee mieli sanoa tuohon viestiin AAMEN !
Kyllä suomen politiikka on mennyt aivan kuin mielenvikaiset leikkisivät.
Mielestäni Väyrysen pitäisi olla linnassa jalasmökki kavallusten vuoksi ja isänmaan myymisestä hänet pitäisi siirtää Siperiaan.
Paavo ei osaa edes hävetä, on niin röyhkeä kyynärpää politiikko.
Piti eduskuntaakin panttivankina ja nyt hänen edessään kumarrellaan aivan kuin Kekkosen aikana. - ällöttävä
Jambsa kirjoitti:
Kyllä minun tekee mieli sanoa tuohon viestiin AAMEN !
Kyllä suomen politiikka on mennyt aivan kuin mielenvikaiset leikkisivät.
Mielestäni Väyrysen pitäisi olla linnassa jalasmökki kavallusten vuoksi ja isänmaan myymisestä hänet pitäisi siirtää Siperiaan.
Paavo ei osaa edes hävetä, on niin röyhkeä kyynärpää politiikko.
Piti eduskuntaakin panttivankina ja nyt hänen edessään kumarrellaan aivan kuin Kekkosen aikana.Narsistit,kuten Paavo, eivät todellakaan osaa hävetä. He eivät koe koskaan syyllisyyttä, heillä ei ole omaatuntoa - eivätkä myöskään koskaan tee mitään väärin.
Tällaisen kanssa pitää siten hallituskumppaneiden tehdä yhteistyötä. Voi Vanhanen mitä menit tekemään. - nostaa päätään
vauhdissaan kirjoitti:
Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
Tietämättömyyden nojalla toisten tyrmääminen on vielä säälittävämpää. Maailmankuvasi on hyvin viritetty nykyiseenn illuusioon, mikä sitten lieneekän, mitä noin vimmatusti puolustat.
Jokainen erimieltä oleva on asiansa itse kokenut ja ajatellut, ja siihen löytyy hyvät perustelut ja syy.
Toisin kuin nykyään ihmisten kokemuspiiri on kaventunut ja itsenäinen ajattelu on katoava harvinaisuus. Ei ole siksi paljon sanottavaakaan.
Tsemppia Pohjan-Akka - Samanmielinen
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Pohjan-Akka olet harvinaisen oikeassa, et ole ajatustesi kanssa yksin. Emme tarvitse isänmaan pettureita hallitukseen.
- Pohjan-Akka
Samanmielinen kirjoitti:
Pohjan-Akka olet harvinaisen oikeassa, et ole ajatustesi kanssa yksin. Emme tarvitse isänmaan pettureita hallitukseen.
Näidenkin vallan alta haluttiin pois:
http://www.youtube.com/watch?v=DIgjaDBKr04&mode=related&search=
Neuvostoliitto oli pahan valtakunta: venäläisetkin kärsivät siellä. Kekkonen ja kumpp. ottivat irti taloudellisen edun kommunistien rikoksista.
Miksi tällaista historian havinaa vielä Suomen hallitukseen?
Kiitos sinulle. Kaikkia ei ilmeisestikään historia kiinnosta, Vanhaseltakin jäänyt väliin. Surullista. - mummeli3
Pohjan-Akka kirjoitti:
Onpa siellä ainakin fiksuja vastassa. Tosin olen vielä elämäni kunnossa, mutta ilmoitan sitten suomi24:ään, kun on aika jättänyt. Voit käydä syleksimässä haudalle (senhän te taidatte).
Ihmettelen, että mikä rehellisyydessä niin risoo.
Jo äitini muinoin opetti, että epärehellistä ihmistä hän ei pidä ihmisenäkhän. Mihin se asia olisi siitä ajan kuluessa muuttunut. Tietyt asiat säilyvät.
Ja nahkurin orsilla tavataan : )Voi hyä tavaton,kun sulla otti pannuun Väyrynen varmaan menetit yö unet. Rehellisyy on meissä kaikissa" omatunto", jos emme ota käytöön olemme kaikki rehellisiä. Omasta mielestä mietippä sitä
- POLITRUKIT
TÄSSÄ LOPPUTULOS kirjoitti:
vanhanen akkalauma kiero paavo
no saavat lesbot Braxilta ainakin adoptiooikeuden ja maa on kohta täynnä Thorsin elintasopakolaisia !!!EDELLISEN HALLITUKSEN AIKANA KOKOOMUS VASTUSTI KIMMO SASI ETUNENÄSSÄ POLIITTISIA VALTIOSIHTEEREITÄ, TÄSSÄ TILANNE NYT:
Kolme ministeriä sai valtiosihteerin
20.4.2007, 12.58 (päivitetty 16.20)
Peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteeriksi on nimitetty kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Ilkka Oksala. Kuva: Lehtikuva
Uuden hallituksen kolme ministeriä on saanut valtiosihteerin. Kaksi valtiosihteereistä jatkaa aiemmissa tehtävissään. Yksi nimi on uusi.
Valtioneuvosto nimitti peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) valtiosihteeriksi kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerin Ilkka Oksalan. Oikeustieteen kandidaatti Oksala (s. 1965) on toiminut eduskuntaryhmän pääsihteerinä vuodesta 2001.
Peruspalveluministeristä sosiaali- ja terveysministeriksi muuttuneen Liisa Hyssälän (kesk.) valtiosihteerinä jatkaa Terttu Savolainen. Myös kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) valtiosihteerinä toiminut Anssi Paasivirta jatkaa entisissä tehtävissään.
Valtioneuvosto nimitti ensimmäiset valtiosihteerit iltapäivällä ylimääräisessä istunnossaan. Uuteen hallitukseen tulee kaikkiaan kymmenen poliittista valtiosihteeriä.
Poliittinen valtiosihteeri on ministerin tärkein avustaja. Hänen tehtävänään on avustaa ministeriä käytännössä kaikilla toimialoilla.
Kokoomus julkistaa loput kolme valtiosihteeriään maanantaina.
Lähetä linkki sähköpostilla
STT - Kikka
Pohjan-Akka kirjoitti:
Väyrynen yritti sopia venäläisten kommunistien kanssa Suomen tulevaisuuden.Riittääkö todellakin selitykseksi "maan tapa"? Miksi Suomi salaa Neuvostoajan historiansa, kaikki muut Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat ovat halunneet tuoda julki historiansa. Se on ihmisyyden kannalta hyvin tärkeä asia. Historia ei ole vain mennyttä, se asuu meidän sydämissä ja teoissa.
Muistakaa, että Risto Ryti kärsi kuritushuonevankeutta.
Muistakaa kaikki Suomen sankarivainajat: siellä makaa nuorta miestä ja isää rivissä ja jonossa.
Moni on uhrennut henkensä Suomen hyväksi. Moni on tehnyt elämäntyönsä Suomen kansan hyväksi.
me emme tarvitse isänmaanpettureita Suomen hallitukseen
Äänestäkää ensi vaaleissa vaikka itse pirua ennemmin kuin isänmaansa myyjiä.
Minullakin makaa tuolla kotipitäjän hautausmaalla 2 isosetää, jotka uhrasivat nuoren elämänsä Suomen hyväksi (ns. Saksan jääkäreitä). heidän serkkupoikansa oli tämä Eetu, joka maalasi taulun, missä Suomi-neidolta viedään lakikirjaa. Siksipä sanon näin, mitä ajattelen.
Halveksin Paavo Väyrystä, kaikkea sitä mitä hänen laisensa ihmiset edustavat.
Olen pettynyt siihen, että kokoomus on samassa hallituksessa näiden kanssa. Ilmeisesti ei sitten muuta vaihtoehtoa annettu.
Herran haltuun.Tuollainen maanpetturi ja takin kääntäjä ja mitä tuo suuruudenhullu ukko onkaan ei kuulu hallitukseen eikä sen puoleen mihinkään julkiseen virkan. Tulee vielä munaamaan koko Suomen kansan.
- olkuntolkku
vauhdissaan kirjoitti:
Katkeruus vie sinut vielä hautaan saakka. Tukehdut aivan omaan MYRKKYYSI!! OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ IHMINEN.
Että nimimerkki onkin jonkun ryhmän ylläpitämä.ei monen,mutta muutaman ihmisen ja provosoivat näin
- -----
olkuntolkku kirjoitti:

Nimimerkki Ahjan-Pokka on kemiläinen työtön elämäntapaopiskelija, joka pyörii eri saiteilla levittelemässä kokoomusliturgiaa ja haukkumassa kaikkia. Mielipiteet vaihtelevat ilmeisesti kuukautiskierron mukaan, tapana omn myös poistaa viestiketjuja, kun joku rupeaa tiukkaamaan väitteille perusteluja.
- oletko naivi
POLITRUKIT kirjoitti:
EDELLISEN HALLITUKSEN AIKANA KOKOOMUS VASTUSTI KIMMO SASI ETUNENÄSSÄ POLIITTISIA VALTIOSIHTEEREITÄ, TÄSSÄ TILANNE NYT:
Kolme ministeriä sai valtiosihteerin
20.4.2007, 12.58 (päivitetty 16.20)
Peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteeriksi on nimitetty kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Ilkka Oksala. Kuva: Lehtikuva
Uuden hallituksen kolme ministeriä on saanut valtiosihteerin. Kaksi valtiosihteereistä jatkaa aiemmissa tehtävissään. Yksi nimi on uusi.
Valtioneuvosto nimitti peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) valtiosihteeriksi kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerin Ilkka Oksalan. Oikeustieteen kandidaatti Oksala (s. 1965) on toiminut eduskuntaryhmän pääsihteerinä vuodesta 2001.
Peruspalveluministeristä sosiaali- ja terveysministeriksi muuttuneen Liisa Hyssälän (kesk.) valtiosihteerinä jatkaa Terttu Savolainen. Myös kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) valtiosihteerinä toiminut Anssi Paasivirta jatkaa entisissä tehtävissään.
Valtioneuvosto nimitti ensimmäiset valtiosihteerit iltapäivällä ylimääräisessä istunnossaan. Uuteen hallitukseen tulee kaikkiaan kymmenen poliittista valtiosihteeriä.
Poliittinen valtiosihteeri on ministerin tärkein avustaja. Hänen tehtävänään on avustaa ministeriä käytännössä kaikilla toimialoilla.
Kokoomus julkistaa loput kolme valtiosihteeriään maanantaina.
Lähetä linkki sähköpostilla
STTpolitiikka on showta, silloin kun on ollaan itte saamassa otetaan ja kun toiset on saamassa vastustetaan, seuraa politiikkaa enemmän pitemmällä aikavälillä niin huomaat. näin sen on ja aina tule olemaan. oman edun tavoittelijat ovat aina vallassa oli puoluekanta mikä tahansa.
- JEP!
mr.clawz@suomi24.fi kirjoitti:
Väyrynen On Kuningas!!!
Pohjan-Akka, jos et tuota usko niin turvaudu masennuslääkkeisiin tai vedä rantees auki, jos ei kelpaa. Tai vaihda vaikka maata Ruotsiin,jos ei kelpaa Paavo Väyrynen niin pääset kommentoimasta tästä palstasta. Olet hullu, koska Väyrynen on politiikan kiintotähti; eikä hänenlaista voi kukaan keltanokkapoliitikko syrjäyttää. Lisäksi hän auttaa Lapin asiaa paremmin varmasti ministerinä kuin rivikansanedustajana!!!!
Olen ihan varma!!!Paavo ON Ykkönen. Ekan kerran ministerinä v.75 ja nyt taas.. hienoa! Osa kansasta on tyytyväinen esim. ex-ministeri Saarelan mittavaan kulttuurialan asiantuntemukseen ja pitää häntä pätevänä. Suotakoon se heille. Me juhlimme Paavon kanssa. Paavo IS BACK!
- Nimetön
narsisti kirjoitti:
Kaiken lisäksi Väyrynen väittää olevansa aina oikeassa - ja muut ovat siis aina väärässä. Sekin tyypillinen narsistin ominaisuus.
Ymmärsiköhän Vanhanen nyt varmasti minkälaisen sekopään otti hallitukseensa. Ehkäpä Siperia opettaa.......kun Väykky aloittaa taas shownsa...showsi tällä keskustelupalstalla!!!
- Pate ulos!
Kun hallituspohja julkistettiin, ensimmäiset mielikuvat olivat uudistusmielisyys, raikkaus, nuorekkuus ja dynaamisuus. Puolet kansasta tuki porvarihallitusta. Tämän vaan pilasi Paavo Väyrynen!
- Pohjaton Akka
Mitä raikkautta porvarit ovat koskaan edustaneet? Tuollainen väite on pelkkää huuhaata. 1800-luvulla, kun porvarit olivat yksin vallassa, ihmisiä nöyryytettiin katkeamispisteeseen saakka. Nyt puheet vastakkainasettelun ajasta ohi menneenä on tämän uuden torppariajan apluun hämäämistä. Asuntojen hinnat Helsingissä, että myös nuoret asuntojen ostajat pysdyvät pankkien torppareina koko työikänsä. Siinä on todellista huuhaa-raikkautta!!!
- eipä
eipä
- mieltä
Miksi Paavo?Miten joku voi tykätä niin paljon itsestään.Hän ei edes häpeä käytöstään,tai tajua käyttäytyneensä kummallisesti.Tvssä sanottiin hänen jo luvanneen lappilaisille rautatien Venäjälle!Miksi?pitääkö lappilaisten muuttaa venäjälle.Pliis ottakaa Paavo mukaan.
- ole armelias ja
laita tötteröhuulisen äkkiä pois, Takinkääntäjä ja huijari.
Pitää Keminmaalla tanssipaikkaa nimeltään Paavon vintti. Surkeat orkesterit, liput kalliit. RAHASTAA. MUUTENKIN HELVETIN KIERO ÄIJÄ - Masa_J
Pohjaton Akka kirjoitti:
Mitä raikkautta porvarit ovat koskaan edustaneet? Tuollainen väite on pelkkää huuhaata. 1800-luvulla, kun porvarit olivat yksin vallassa, ihmisiä nöyryytettiin katkeamispisteeseen saakka. Nyt puheet vastakkainasettelun ajasta ohi menneenä on tämän uuden torppariajan apluun hämäämistä. Asuntojen hinnat Helsingissä, että myös nuoret asuntojen ostajat pysdyvät pankkien torppareina koko työikänsä. Siinä on todellista huuhaa-raikkautta!!!
Tota noin... Eikö asuntojen hinnat nousseet voimakkaasti juuri Demareiden vallan aikana?
Ja kuka vaatii ihmisiä asumaan Helsingissä? Muutakoon muualle jos haluavat asua halvemmin. Akkl ei ole ilmeisesti sisäistänyt miten ostaa omaa kotia Helsingistä: Aloita nuorena. Osta yksiö, mieluiten huono kuntoinen - remppaa itse. Asu 2v. myy hyvällä voitolla. Osta hieman isompi tai paremmalla alueella taas huonokuntoinen remppaa asu 2v myy voitolla. Jatka kunnes olet siinä tilassa että löytyy se oikea asumismalli. Näin tehneenä meidän perheellä on nyt mukava, tilava, tyylikäs koti hyvällä alueella ja velkaa on enää vähän jäljellä.
Oikeassa Akka olet yhdessä asiass Paavo Väyrynen ei tulisi olla hallituksessa.
- Jorma T
Sellaista hallituskokoonpanoa ei ole olemassakaan, johon kaikki olisivat tyytyväisiä. On aivan turha tässä vaiheessa ryhtyä asiasta edes keskustelemaan. Katsotaan reilun puolen vuoden kuluttua mihin suuntaan ollaan menossa. Kansa halusi muutosta, nyt nähdään mikä muuttuu, missä määrin ja millä aikataululla.
- nälkäpalkalla
Niinpä,
Katsokaa oheinen likki:
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=6637150&index=1&anchor=6637150
Tässä teille oivallinen esimerkki kokoomuksen vallankäytöstä. Ihan selvää orjuutta, kokopäivätyö / iltatyötä ja vielä pitäisi työskennellä viikonloppuisin, palkka 1500e kuussa! Halpamaista!- mielipide tähän
Katsoin tuon työpaikkailmoituksen.
Palkka ei ole luin 1500 euroa, mutta eipä työkään kaiketi ole niin hirmuisen rasittavaa ainakaan fyysisesti. Ilta- ja yötyöt saattavat tosin alkaa nukuttamaan, jos ei tule levättyä riittävästi.
Itse työskentelen maatalousalalla, työ on joskus rasittavaa, mutta saahan siitä myös kuntoa. Joudun tekemään aamu- ja iltatöitä. Palkkani on noin 1500 euroa. Uskon kuitenkin että työni on monin verroin antoisampaa kuin pyöriä kokoomuskabineteissa, vaikka se olisi kuinka "kaikkeinpyhihin" kuten työpaikkailmoituksessa sanotaan. - kamikaze33
kun on porvarihallitus. Pahinta on ne joilla on iso laina ja ovat pakkotyöläisiä 30-50 vuotta koska silloin työnantaja voi häikäilemättä käyttää hyväkseen. Nämä raukat ei sitä tajua.
Tulevaisuus näyttä melkoisen karmealta - Helunalle
Kuinkas monta työpaikkaa on tarjolla sellaisia, joissa työkokemusta ei tarvita ollenkaan? Eikä kovaa koulutustakaan. Kai toi palkka nyt nuorelle ihmiselle ekaksi duuniksi on ihan ok? Eri asia sitten, miten hyvältä jatkossa näyttää CV:ssä moinen työkokemus. Ei sillä ainaskaan SDP:n puoluetoimistosta mitään saa:)
- Pidän työpanostani kunniassa
Helunalle kirjoitti:
Kuinkas monta työpaikkaa on tarjolla sellaisia, joissa työkokemusta ei tarvita ollenkaan? Eikä kovaa koulutustakaan. Kai toi palkka nyt nuorelle ihmiselle ekaksi duuniksi on ihan ok? Eri asia sitten, miten hyvältä jatkossa näyttää CV:ssä moinen työkokemus. Ei sillä ainaskaan SDP:n puoluetoimistosta mitään saa:)
Aika suuri osa nuorista asuu vuokralla eikä vanhempien katon alla. Te jotka väitätte että 1500 e riitää esim vuokraa,opintovelan lyhentämiseen, ruokaan ja muihin pakollisiin menoihin tervemenoa kokoomuksen leipiin. Onhan se hyvä elää suusta suuhun kituuttamaalla tehden ylitöitä esim iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi on aivan varmaa ettei tohon pestiin palkata ihan täysin kokematonta, ellei jompi kumpi vanhemmista sitten ole oikeistoporvari. Suuri joukko nuorista kun joutuvat elättämään itsensä kun mamma tai pappa ei maksa. Siis 1500 e on järkyttävä palkka, josta kenenkään tässä yhteiskunnassa ei tulisi kärsiä. Arvostakaahan nyt vähän korkeammalle työpanoksenne!
- ahkera
Pidän työpanostani kunniassa kirjoitti:

Pystytkö itse työllistämään jonkun noin korkealla palkalla? Jos palkka on 1500 Euroa kuussa, se tarkoittaa sitä että kaverista on ainakin 70 euroa hyötyä päivältä. Suomessa on työläisillä tällä hetkellä liian korkeat palkat. Siitä johtuen suomea ei pystytä kehittämään. Ajatelkaa työläiset joskus kokonaisuutta eikä vain omaa napaa!
- kertakaikkiaan..
ja tekstissä lukee vielä: "Työpaikkasi sijaitsee kaikkein pyhimmässä - Kokoomuksen puoluetoimistolla"
- Liian vähän
ahkera kirjoitti:
Pystytkö itse työllistämään jonkun noin korkealla palkalla? Jos palkka on 1500 Euroa kuussa, se tarkoittaa sitä että kaverista on ainakin 70 euroa hyötyä päivältä. Suomessa on työläisillä tällä hetkellä liian korkeat palkat. Siitä johtuen suomea ei pystytä kehittämään. Ajatelkaa työläiset joskus kokonaisuutta eikä vain omaa napaa!
1500 euroa miinus verot! Ei ole kunnon palkka rehellisestä työstä ylitöineen kun joutuu maksamaan vielä tämän yhteiskunnan menoja. Suomessa korkeat palkat ovat lähinnä virkamiehistön herrojen herkkua.Jos palkkoja täytyy hilata alaspäin niin aloittakaapa sieltä sikaariportaasta, esim. yritysjohtajat ja kansanedustajat. Palkka pitää olla sellainen että sillä tulee toimeen näkemättä nälkää. Ahkera taitaa olla yrittäjä joka vain yrittää. maksimoida tulonsa ja menonsa minimoida. Mitä tulee kysymykseen "Pystytkö itse työllistämään jonkun noin korkealla palkalla?" vastaan "olen yksityinen ihminen, en yritys!"
- rein
Liian vähän kirjoitti:

Mitä ensimmäiseksi tapahtui. Puoluetuet nostettiin, kansanedustajille 3% palkankorotus.
Olisi kiva tietää, mitä meidän hallitseminen maksaa. Osaako kukaan kertoa?
Kansanedustajien palkat kaikkine kulukorvauksineen. Heidän avustajansa,valtiosihteerit,eu-virkailijat paljonko me maksetaan eu:ssa olemisesta. Hiljattain eduskunta täytti 100-vuotta, budjetti
6 milj. herrat taputteli toisiaan selkään erilaisissa tilaisuuksissa, pöyristyttävillä
kustannuksilla. Miljoona sinne miljoona tänne, puolustellaan (Tiitinen) eihän se paljoa ole. Ainut joka on aikonut puuttua hallinnon kohtuuttomiin kuluihin on Niinistö, toivottavasti
mikkihiiri ei vesitä sitä. Meille vähävaraisille
20 eur.on kova raha, joskus eletään sillä jopa viikko. - PENTELE!!
Jos ei ois inttiä niin hakisin heti. En oo NIIN innostunu kokoomuksesta mutta parempi palkka kuin mitään tähän asti. Kiinostusta politiikkaan ja talouteen on vaikka muillekin jakaa. Olisi lähes täydellinen työ. Kokoomuslaiset tuntien ilmapiiri on varmasti hyvä!
- Tri Sykerö
Liian vähän kirjoitti:
1500 euroa miinus verot! Ei ole kunnon palkka rehellisestä työstä ylitöineen kun joutuu maksamaan vielä tämän yhteiskunnan menoja. Suomessa korkeat palkat ovat lähinnä virkamiehistön herrojen herkkua.Jos palkkoja täytyy hilata alaspäin niin aloittakaapa sieltä sikaariportaasta, esim. yritysjohtajat ja kansanedustajat. Palkka pitää olla sellainen että sillä tulee toimeen näkemättä nälkää. Ahkera taitaa olla yrittäjä joka vain yrittää. maksimoida tulonsa ja menonsa minimoida. Mitä tulee kysymykseen "Pystytkö itse työllistämään jonkun noin korkealla palkalla?" vastaan "olen yksityinen ihminen, en yritys!"
Noniin neropatit!
Tehän voitte istuttaa oman rahapuun ja ryhtyä yrittäjiksi. Sitten voitte vaikuttaa ja palkata duunareita kahvia juomaan - tietysti työajan puitteissa - avokätisellä 3500e/kk.
- rantakippari
Hallitus muodostettiin vaalien tulosten pohjalta.
Äänestäjät antoivat enemmistön tälle pohjalle.
Tuntuu siis oudolta että nyt on näin suuri vastustus. Eli kyselyyn vastanneissa enemmistö oli tyytymättömiä, ne jotka ovat tyytyväisiä eivät niinkään vastanneet. Tyytyväisiä pitäisi kuitenkin olla enemmän kuin tyytymättömiä, tai sitten Suomalaiset eivät itsekkään tiedä mitä haluavat.- nimitysten tullessa
julki yllätyttiin valinnoista eikä kyseisillä ministereilla ole kansan luottamusta. Moni Kokoomukselle äänensä antanut epävarma äänesti kai lähinnä henkilöä eli Sauli Niinistöä tai Marja Tiuraa tai jotakin muuta suuren äänimäärän saanutta ja on nyt pettynyt näiden suhteen.
Hallituksessa on liikaa julkisuudessa ryvettyneitä ja maineensa menettäneitä poliitikoita. Ihmetyttää vielä nämä kolme naisministerinimitystä, joista tiedettiin etukäteen että ovat jäämässä piakkoin äitiyslomalle ja pesti jää lyhyeksi. Miten se on omaan hallinnonalaan perehtymisen laita, kun piakkoin on tulossa vielä uusia kasvoja tilalle. nimitysten tullessa kirjoitti:
julki yllätyttiin valinnoista eikä kyseisillä ministereilla ole kansan luottamusta. Moni Kokoomukselle äänensä antanut epävarma äänesti kai lähinnä henkilöä eli Sauli Niinistöä tai Marja Tiuraa tai jotakin muuta suuren äänimäärän saanutta ja on nyt pettynyt näiden suhteen.
Hallituksessa on liikaa julkisuudessa ryvettyneitä ja maineensa menettäneitä poliitikoita. Ihmetyttää vielä nämä kolme naisministerinimitystä, joista tiedettiin etukäteen että ovat jäämässä piakkoin äitiyslomalle ja pesti jää lyhyeksi. Miten se on omaan hallinnonalaan perehtymisen laita, kun piakkoin on tulossa vielä uusia kasvoja tilalle.Nyt taisi uuniperuna kaivaa sellaisen kuopan, että sinne kun luiskahtaa, niin sieltä ei vähään aikaan nousta. Mielenkiinnolla odotan tätä farssia.
Toivottavasti emme joudu kohtuuttomasti kärsimään,
hölmöjen äänestäjien aikaansaannoksesta. Sonta on sontaa vaikka voissa paistais. Näin on!- kela
nimitysten tullessa kirjoitti:
julki yllätyttiin valinnoista eikä kyseisillä ministereilla ole kansan luottamusta. Moni Kokoomukselle äänensä antanut epävarma äänesti kai lähinnä henkilöä eli Sauli Niinistöä tai Marja Tiuraa tai jotakin muuta suuren äänimäärän saanutta ja on nyt pettynyt näiden suhteen.
Hallituksessa on liikaa julkisuudessa ryvettyneitä ja maineensa menettäneitä poliitikoita. Ihmetyttää vielä nämä kolme naisministerinimitystä, joista tiedettiin etukäteen että ovat jäämässä piakkoin äitiyslomalle ja pesti jää lyhyeksi. Miten se on omaan hallinnonalaan perehtymisen laita, kun piakkoin on tulossa vielä uusia kasvoja tilalle.Tulivat (nämä raskaana olevat) valituksi hallitukseen ja vasta sen jälkeen ilmoittivat raskaudestaan. Näin teki ainakin yksi heistä.
Miksi sitten uuteen hallitukseen ollaan tyytymättömiä? Suomi24:n esittämä kysymys on liian laaja. "Oletko tyytyväinen uuteen hallitukseen?" Jos joku ei ole tyytyväinen esim. Väyrysen tai Kanervan valintaan, antaa hän vastaukseksi "en", vaikka muuten olisikin tyytyväinen.
- joku vaan
Kaikki nämä ovat huonoja ideoita, mutta hallitus vain nysveltää.
Perintövero poistetaan maajusseilta ja superrikkailta.
Osinkojen tuplavero poistetaan niiltä joita se ei koske, puhelinosakkeen omistajilta.
Autoveroa puolustetaan, vaikka sen alentaminen lisäsi valtion verotuloja.- nomex5
Maaseudulla asuvienkin saada sentään oikeutta ja jotain hyvää osakseen johan heitä on sdp läisten taholta riistetty ja nyt demarit natisee liitoksistaan!
- perintövero
Viime viikolla Kuka-Mitä-Hä ohjelmassa joku "asiantuntija" alkoi puolustelemaan että perintövero on oikeudenmukainen, koska se on kasvanut tuottoa (viittasi siihen, että aikoinaan hankittu ansiotulo on sijoitettu esim. kiinteistöihin tai osakkeisiin). Ja katin kontit sanon minä.
Uskallan väittää että suurin osa omaisuuksista makaa tavallisella pankkitilillä tai korkeakorkoisella tilillä minkä korkotuotoista maksetaan verot vuosittain valtiolle.
Perintövero ehdottomasti verotuksen ulkopuolelle kokonaan, sille se jos mikä on tuplaverottamista (jopa triplaverotusta)! - Galahar
Tähän asti olen erittäin tyytyväinen hallitukseen. Se ei tosin ole tehnyt vielä mitään hyvää, eikä huonoakaan. Koska tämä kokoonpano noudattaa vaaleissa asemansa säilyttäneitä ja voittajia, on heille annettava mahdollisuus näyttää kykynsä. Seuraavan kerran arvion hallituksen hyvyyttä/kautta pahuutta 1-6 kuukausen kuluttua, kun on näyttöjä toiminnasta! Ei mennä asioiden edelle. Jos emme antaisi ihmisten menneisyyden virheitä anteeksi, ei hallitukseen eikä eduskuntaan voisi valita ketään! Mitä Väyryseen tulee, kiersin hänen vaalikampanjoissaa uteliaisuuttani, koska mies on niin haukuttu, halusin päästä selville mitä mies puhuu ja aikoo. Hän ilmoitti jokaisessa vaalitilaisuudessaan kantansa selvästi kaikkiin pieniin ja suuriin kysymyksiin sekä esitti, miten eri ongelmia voisi ratkaista. Lisäksi hän ilmoitti tavoittelevansa ministerin tai varapuhemiehen pestiä, mikäli hänet näillä ehdoilla äänestetään eduskuntaan. Muussa tapauksessa hän jatkaa Euparlamentissa vuoteen 2009 asti! No yli 11000 ihmistä äänesti ja nyt häntä haukutaan kiristyksessä. Jokainen olisi voinut kuitenkin jo tuolloin olla äänestämättä häntä muttä äänesti kuitenkin. Nyt mediä ja vastustajat antavat sellaista kuvaa, että Väyrynen olisikin vasta eduskuntavaalien jälkeen alkanut "kiristämään" ministerinpostia tai varapuhemiehen pestiä. Jos näin olisi ollut, se olisikin ollut tuomittavaa. Nykyinen menettely puolestaan ei. Eikä kukaan moittinut sitä, kun monet ehdokkaat ja ihmiset sanoivat kyseessä olevan pääministerin vaalit eikä eduskuntavaalit. Ei silloin puoluejohtajia syytetty omaneduntavoittelijoiksi ja pyrkyreiksi. Esimerkiksi Paula Lehtomäki ei ollut läheskään yhtä avoin ennen vaaleja ja ministerivalintoja suunnitelmissaan kuin Väyrynen. Olisi heti avoimesti kertonut olevansa raskaana ja antanut valitsijoiden päättää, otetaanko ministeriksi. Kaikista eduskunta ehdokkaista Väyrysellä on ollut kaikkein avoin ja rehellisin kampanja tavoitteiden ym suhteen, ainakin missä itse kiertelin. Oma ehdokkaanikaan ei ollut niin avoin kuin Väyrynen. Suurin osa tännekin kirjoittelevista ei ole koskaan edes tavannut Väyrystä, vaan tuomitseen hänet hänen kilpailijoidensa puheiden perusteella. Menkää valittajat itseenne ja olkaa edes itsellenne rehellisiä!
- piela
nomex5 kirjoitti:
Maaseudulla asuvienkin saada sentään oikeutta ja jotain hyvää osakseen johan heitä on sdp läisten taholta riistetty ja nyt demarit natisee liitoksistaan!
Kummanko luulet olevan varakkaampi,jyväjussin vai 1500 euron brutto palkalla työtä tekevän työläisen.Kepu on onnistunut taitavasti harhauttamaan Suomen tyhmät kansalaiset puheillaan köyhistä maataloustuottajista!
Tuki potti eri muodoissaan lisääntyy vuosi vuodelta ja lisää otetaan Te-keskuksista.
Nyt näille vielä suunnitellaan perintöveron poistoa kuten oikeille yrittäjillekin.
En ymmärrä tätä logiikkaa,me kaikki veron maksajat sponsoroimme näitä joka vuosi,onko liikaa jos nämäkin maksavat veroa omaisuudestaan kuten palkansaajatkin,mikäli joku onnistuu näillä nälkäpalkoilla jotain omaisuutta hankkimaan!Olen sitä mieltä,että maataloustukia täytyy maksaa,mutta kohtuudella ja vain niille jotka ovat ammattiviljelijöitä ei harrastelijoille eikä miljonääreille.
Jos perintöveron poistoa suunnitellaan se täytyy poistaa kaikilta kokonaan tasapuolisesti,poistettiinhan varallisuusverokin kaikkein rikkaimmilta! - Jösse Jänis
piela kirjoitti:
Kummanko luulet olevan varakkaampi,jyväjussin vai 1500 euron brutto palkalla työtä tekevän työläisen.Kepu on onnistunut taitavasti harhauttamaan Suomen tyhmät kansalaiset puheillaan köyhistä maataloustuottajista!
Tuki potti eri muodoissaan lisääntyy vuosi vuodelta ja lisää otetaan Te-keskuksista.
Nyt näille vielä suunnitellaan perintöveron poistoa kuten oikeille yrittäjillekin.
En ymmärrä tätä logiikkaa,me kaikki veron maksajat sponsoroimme näitä joka vuosi,onko liikaa jos nämäkin maksavat veroa omaisuudestaan kuten palkansaajatkin,mikäli joku onnistuu näillä nälkäpalkoilla jotain omaisuutta hankkimaan!Olen sitä mieltä,että maataloustukia täytyy maksaa,mutta kohtuudella ja vain niille jotka ovat ammattiviljelijöitä ei harrastelijoille eikä miljonääreille.
Jos perintöveron poistoa suunnitellaan se täytyy poistaa kaikilta kokonaan tasapuolisesti,poistettiinhan varallisuusverokin kaikkein rikkaimmilta!1500-euroa kuukaudessa tienaava työläinen tienaa vuodessa enemmän kuin maanviljelijä keskimäärin. Itselläni on reilusti keskimääräistä suurempi maatila, joka tuotti viime vuonna verotettavaa tuloa 15 000 euroa.
Se, että maanviljelijä on keskimäärin paitsi velkaisempi, myös varakkaampi (enemmän nettovarallisuutta) on kokonaan toinen kysymys - se kysymys käsittelee sitä, mitä tuloillaan ja lainarahoillaan tekee.
Tukipotti ei vuosittain kasva, vaan vähenee. Veroa maatalousväestö maksaa samojen pelisääntöjen mukaan kuin muutkin.
Tukipolitiikan osalta emme pysty itse vaikuttamaan siihen, maksetaanko tukea Nalle Wahlroosille tai englannin kuningattarelle. Se on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan CAP:n asia. Koska maataloustuki on elinkeinotukea eikä sosiaalitukea, sitä ei ole CAP:ssa katsottu aiheelliseksi muuttaa tarveharkintaiseksi.
Hallitusonhelmaan kirjattu perintöveron poisto koskee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Siinä ei ole mitään suunnitelmaa poistaa perintöveroa maanviljelijöiltä. Yritysten ja maatilojen spv:t on suunnitetu tehdä verottomiksi. Sinäkin voit nyt perustaa yrityksen ja siirtää sen veroitta lapsillesi. Mutta jos sinä tai maajussi-Mauno saatte perintönä Amerikantädiltä Rolls Roycen, maksatte siitä aivan samalla tavalla perintöveroa.
- taijatyttö25
olipa naurettavaa katella tota uuden hallituksen hehkutusta ja lipeviä hymyjä ministerien naamalla. Naurettavaa koko nykytouhu politiikassa, kyllä kääntyy taas vanhat jermut haudassaan. Ei mitään arvokkuutta nykyään, ihan pelleilyä koko politiikka. Yhet lomailee isolla palkalla ekana työviikkona, eipä onnistus tavalliselta tallaajalta vaikka kuinka oli matkat varattu. Tekisivät noi ministerit ja muut tyhjäntoimittajat edes päivän oikeeta työtä, ni sit vois olla uskoa heihin ja akat pois eduskunnasta. vaikka ite olenkin nainen ni ei me eukot sinne sovita. Ihme toimintaa.
- cheaprent
Mitäs äänestitte Kokoomusta. Siinäpäs näette:D
- pakkoko on kaikkia lupauksi...
Niinpä - turha nyt tässä vaiheessa jo ruveta itkemään vääryyksiä, joita tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
Pakkoko oli uskoa sinisilmäisesti vaalilupauksiin ja olla muistelematta, mitä kokoomus viimeksi sai hallituksessa aikaan. Kuka tomppeli edes ottaa tosissaan nämä ennen vaaleja ladellut valheet ja lupaukset.
Miksi ihmisten muisti on niin lyhyt? Nyt kokomusta äänesttäneiden ei auta kuin syyttää tästä tlanteesta itseään. - Kustaan Silmä
pakkoko on kaikkia lupauksi... kirjoitti:
Niinpä - turha nyt tässä vaiheessa jo ruveta itkemään vääryyksiä, joita tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
Pakkoko oli uskoa sinisilmäisesti vaalilupauksiin ja olla muistelematta, mitä kokoomus viimeksi sai hallituksessa aikaan. Kuka tomppeli edes ottaa tosissaan nämä ennen vaaleja ladellut valheet ja lupaukset.
Miksi ihmisten muisti on niin lyhyt? Nyt kokomusta äänesttäneiden ei auta kuin syyttää tästä tlanteesta itseään.Tänne näköjään kirjoittelee aivan eri ihmiset, jotka äänestivät ja jotka oikeasti haluavat muutosta.
Yritykset luovat töitä, eivät järjestöt. Jos Maurin uusi superministeriö lunastaa lupauksensa, (annetaan hänen nyt yrittää), niin sittenhän tulee todistetuksi, että Suomella ei enää ole varaa sosiaalidemokratiaan, tai ainakaan sen tempputyöllistämiseen. - mikä1
Kustaan Silmä kirjoitti:
Tänne näköjään kirjoittelee aivan eri ihmiset, jotka äänestivät ja jotka oikeasti haluavat muutosta.
Yritykset luovat töitä, eivät järjestöt. Jos Maurin uusi superministeriö lunastaa lupauksensa, (annetaan hänen nyt yrittää), niin sittenhän tulee todistetuksi, että Suomella ei enää ole varaa sosiaalidemokratiaan, tai ainakaan sen tempputyöllistämiseen.tollo olet taidat olla hyväosainen maajusseilta poistetaan verot että saavat entistä enemmän harrastaa meidän rahoilla ralliautoilua kuka tietää yhdenkään rallikuskin jolla ei ole maajussi taustaa kirjoittakoon tänne
- Kusikataisenhousuille
Kokoomuksen riistoarvot pittää torpata ja panna viimeinkin kova kovaa vastaan - onhan meillä voimaa kunnon tappeluun. Ei tätä maat ja sen köyhää kanssa sortamaan saa ryhtyä, täälä pitää kaikkien antaa pärjätä. Oikein ei ole, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ei prrrkkklee
- ja minua petettiin
Kustaan Silmä kirjoitti:
Tänne näköjään kirjoittelee aivan eri ihmiset, jotka äänestivät ja jotka oikeasti haluavat muutosta.
Yritykset luovat töitä, eivät järjestöt. Jos Maurin uusi superministeriö lunastaa lupauksensa, (annetaan hänen nyt yrittää), niin sittenhän tulee todistetuksi, että Suomella ei enää ole varaa sosiaalidemokratiaan, tai ainakaan sen tempputyöllistämiseen.Kyllä äänestin, mutta en ikinä olisi uskonut, etä nyt jo tässä vaiheessa lupaukset petetään ja kasvatetaan ainoastan byrokratiaa...Hallituspaika Väyryselle oli viimeinen tikki!
- kannatti äänestää!
ja just Kokoomusta =D
- Sipoolle
kannatti äänestää! kirjoitti:
ja just Kokoomusta =D
Kyllä se taitaa olla nyt Sipoolle menoa, kun äijä itse istuu hallituksessa. Suomessa on sentään kunnallinen itsehallinto eikä kaikenmaailman rikolliset noin vaan voi kaataa tietyn kunnan olemassoloa, kun rupeaa mieli tekemään maata lisää naapurikunnassa.
Hallitus on muuten keskimäärin siedettävä, mutta rikolliset Vapapvuori ja Anttila, sekä tietysti 70-luvun reliikit Kanerva ja Väyrynen olisivat saaneet jäädä ulkopuolelle.
Muien osalta menettelee. Ja jos jotain eivät osaa, niin eiköhän kokeneet virkamiehet opasta talon tavoille. - Alen
mikä1 kirjoitti:
tollo olet taidat olla hyväosainen maajusseilta poistetaan verot että saavat entistä enemmän harrastaa meidän rahoilla ralliautoilua kuka tietää yhdenkään rallikuskin jolla ei ole maajussi taustaa kirjoittakoon tänne
Markku Alen, Hannu Mikkola...jne...
- epäilyttäviä yksilöitä
siis yksityiselämässään. Ja yksi taitaa olla semmoinen , joka rahoitti oman bisneksenä taannoin ministerinä. Noh joutui eroamaankin silloisesta hallituksesta.
Sitten useammalla taitaa olla tekemisiä poliisin kanssa.
Tai sitten naisseikkailut ja millaista muuta seikkailua kenties.
Kytkentöjä Neuvostoliittoon ja ehkä myös Stasiin
kansanedustajakuvioissa . Ja tavoistaan ei tahdo päästä eroon. Ulkoministeri on kovasti kiinnostunut Valkoisesta talosta ja ehkä CIA onkin jo ottanut yhteyksiö. - Heh heh
ei ole totta.
- Vasten parempaa
Tietoasi.On vain oma mielipiteesi.Nyt ovat heränneet ne kaikki poliittisesti sitoutumattomat ihmiset.Kaikki huomasivat kuinka törkeästi nykyinen hallitus vedätti kansaa.Siitä johtuu tämä että 72% on tyytymättömiä uuteen hallitukseen heti virkaanastujaispäivänään.Ei tule tätä menoa olemaan pitkäikäinen hallitus.Saadaan ennenaikaiset eduskuntavaalit Suomeen pitkästä aikaa.
- Ja pahasti
Eiei, pojat sotaa tällä tavalla käydä ehei...
Väyrynen hallitukseen. Kuka leikkasi Matilta munat? Merikukka? Ei ollu pokkaa sanoa yhdelle jääräpäälle ja sen kuuskymppisille jyväjemmariäänestäjille että aikanne on mennyt ohi. Väyrynen kuuluu museoon. Mieluummin rajan toiselle puolen. Minnehän mahtaa suuntautua ulkoministerin ensimmäinen ulkomaanmatka. Luulen/tiedän, että venäjälle kyykistelemään lähtee Paavo.
Suurin osa muista ministereistä onkin sitten täysin kokemattomia tai kykenemättömiä hoitamaan maan asioita. Liikenneministeri lähtee ajamaan 70km kilometrirajoitusta koko maahan kaikkina vuodeaikoina.. Katsokaapa vain.
Ei ole touhussa enää mitää järkeä.- tuo äänestyskin
Äänestää nyt ennen kuin hallitus on edes nimetty...
Nyt jo ennenkuin uusi hallitus on aloittanut niin
Vanhanen on jo veroja korottamassa. Tätä menoa tääl
suomessa lämpenee takuu varmasti niin ilmasto kuin tunteet hallitusta kohtaan. Ei verojen keruulla mitään ilmastoa korjata. Ministerit pistää ne vaan omaan pussiin. Tääl olis Robin hood:lla töitä.- Matti Espoo
Paavo Väyrynen on ulkomaankauppaministeri eikä ulkoministeri kuten täällä on väitetty. Turha on vedota menneisiin. esim. Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. ne ajat ovat jo menneen talven lumia. Vanha Neuvostoliitton on hajonnut jo lähes 20 vuotta sitten ja nyt Suomi kuuluu uuteen Neuvostoliittoon eli Euroopan Unioniin. Väyrynen silloisena ulkoministerinä hoiti Suomen ulkopolitiikkaa silloisen käytännön mukaan. Eihän mikään ole enää nykyisin samoin kuin silloin. Naton ovi on Suomelle raollaan ja taitaapa ainakin kokoomuksen piirissä olla halujakin avata ko ovi ihan kokonaan auki. Annetaan hallitusen aloittaa työnsä ja katsotaan sitten myöhemmin miten se saa aikaansa. Taitaapa suurin valittaja porukka olla demareiden joukosta, jotka ovat katkeroituneet siitä etteivät ole enää hallitusvastuussa. Mutta eipä huolta 4 vuoden kulutta on varmaan asetelmat toiset. Joten maltti on valttia.
- J.J. Matti-Mainio
Suomalaisten enemmistö ei tiedä politiikasta mitään. Monella on se käsitys, että ihminen merkitsee, ei politiikka. Ja kas kummaa, kaikki ne, joilla on rahaa tuoda itseään esille, pääsevät tietysti eduskuntaan. Ja heistä sitten, jotka ovat eduskuntaan päässeet, muodostetaan hallitus. Siis voittajista tässä tapauksessa.
Monen palkkaansa älisevän potaatintallaajan pitäisi äänestää kaiken järjen mukaan vasemmistoa, jos on kerran palkansaaja, mutta ei. Suomalainen perustahvo äänestää tietysti porvaria, joka on omistajan ja hänen kätyrinsä johtajan, puolue.
No sitten, kun tapahtuu niin kuin tapahtuu, niin tietysti älinä nousee. Sitäkin suuremmalla syyllä, kun valtakunnan kruunaamattomat naistenmiehet pääsevät valitsemaan hallituksen.
Onneksi sentään osaamista ja kokemustakin on mukana, joten on syytä toivoa, ettei tämä maa aivan ensimetreille kaadu.
Tosin heikolta näyttää.- mistr
Niin nyt sitten ihmetellään keskustelupalstoilla miten näin pääsi käymään kun on ensin äänestetty tällainen kekkuliporukka oikein äänivyöryllä oksalle ylimmälle ja kaiken lisäksi melkeen puolet äänioikeutetuista jätti äänestämättä.
- boditelj
Miksihän Suomesta olis löytynyt koko ministeri kaartia Naisina ( tosin RKP:n edustaja käy naisesta heillehän se on sama kumpaa reikää käyttää)? Sittenhän ois nähty mihinpäin tämä maa ois mennyt, ja tietysti kaikki olis tiineinä aluksi paitsi Rkp:n edustaja vaikka kai sekin nykytekniikalla olis mahdollista ainakin USA:ssa
kun sinnepäin haikaillaan niin kovasti. - kiki70
äänestää keskustaa ja demareita! Ymmärrän maanviljelijät jotka äänestää keskustaa,mutta muut??! Demarien ja komarien äänestäjiä en ymmärrä ollenkaan. Muuttakaa venäjälle siellähän se teidän ihanne maa on jo valmiina!!
- äänestää
Demaria joka ajaa bemarilla.
- J.W.S.
kiki70 kirjoitti:
äänestää keskustaa ja demareita! Ymmärrän maanviljelijät jotka äänestää keskustaa,mutta muut??! Demarien ja komarien äänestäjiä en ymmärrä ollenkaan. Muuttakaa venäjälle siellähän se teidän ihanne maa on jo valmiina!!
Kenenkä olet ajatellut ajavan palkansaajan asiaa?
Vasemmisto ja ammattiyhdistysliike on varmaankin vain ihan tyhjän takia olemassa.
Kyllä tässä maassa tosiaan olisi talikolle töitä.
- yksi äänestäjä
Johtuisikohan tyytymättömyys demareiden puuttumiseta, mutta näin sen pitää ollakin, eipä nuo demarit ole hallitusvuosinaan mitään erikoista saaneet aikaan.
Uutta verta tarvitaan! Annetaan vaan työrauha uudelle hallitukselle- kaippa se
Saihan edellinen hallitus ja eduskunta aikaan paljonkin,mm.varallisuusveron poiston,täysin käsittämättömät optiot Fortumilaisille ja muita yrityksiä seurasi perässä pienemmin panoksin, varuskuntien alasajoja(suuri negatiivinen vaikutus em.paikkakuntien talouselämään),naurettavaa touhua
nopean toiminnan joukoista ja kriisien hallinnoista,
samoin lähialuetuet on typerää rahoittamista luonnonvaroiltaan maailman rikkaimmalle valtiolle,
jne.
- -Odottelija-
On liian aikaista olla tyytymätön uuden hallituksen aikaansaannoksiin, kun se ei ole vielä edes aloittanut toimintaansa.
Hallitusta ei pidä arvioida pärstäkertoimen perusteella, vaan tehdyn työn perusteella. Jos neljän vuoden päästä näyttää siltä, että on syytä olla hallituksen työskentelyyn tyytymätön, niin vaaleissa voi äänestää oppositiopuoluetta tai olla äänestämättä. Ulkonäön ei saa antaa pettää ainakaan liian aikaisin.
Kanerva korvaa Tuomiojan ulkoministerinä. On paljon puhuttu Kanervan olevan jotenkin taantumuksellinen, kun hän on istunut eduskunnassa jo pitkään. Tuntuu unohtuneen, että Tuomiojankin nousu eduskuntaan tapahtui 70-luvulla, kuten Kanervan. Eikä se Tuomiojakaan kovin taantumukselliselta vaikuttanut. Ainakaan siitä ei kirjoiteltu lehdissä ennen Vanhasen 1. hallituksen aloitettua toimintaansa.
Paavo Väyrynen nousi eduskuntaan ensimmäisen kerran 1970. Samanan vuonna aloitti kansanedustajan tehtvän myös Tuomiojan Erkki. Taas puhutaan Väyrysen olevan muisto menneiltä ajoilta. Ihmetellä täytyy, että eräät saavat "fossiilin" arvon ja toiset eivät, vaikka olisivatkin aloittaneet poliittisen uran lähes samanaikaisesti ja työskennelleet politiikan parissa vuosi kymmenet.
Nyt on fiksua malttaa mielensä ja odottaa hallituksen työn alkamista. Parinvuoden päästä on hyvä antaa ensimmäinen väliarvio ja neljänvuoden päästä päästötodistus. Vaaleissa voi naamat vaihtaa, jos on tarvetta.- ------
Tämä kertoo vain siitä, että kansa on tyytymätön teki hallitus mitä tahansa ja joskus se on tyytymätön jopa ennen kuin hallitus on tehnyt vielä mitään. Suomessa on paljon ammattipurnaajia, sellaisia joilla on paljon luppoaikaa ja jotka purnaavat vain purnaamisen ilosta.
- pysytään asiassa
Olihan taas herra Heinäluoma saanut kuvansa ja mahtipontisen tekstinsä HS:iin .... tähän tekee mieli sanoa, että siitä vaan herra Heinäluoma!
Ikävää, että hänen tyhmyys paljastuu etuajassa.
Onneksi on fiksujakin meissä suomalaisissa,jotka jaksavat odottaa - odottaa edes senverran, että uusi hallitus pääsee työhön käsiksi.
Onnea vaan koko uuden hallituksen työskentelyyn. - hmmm..
Lupailevat lesbopareille adoptio-oikeutta. Ei minusta kuulosta hyvälle...
- dooris
Totta kirjoitat. Tunteet vaan meinaa tulla pintaan kun on noita ennakkoluuloja. Aika näyttää, miten meidän käy. Ne jotka päättävät, heille se on yksi ja sama.
- valinnat jo....
kertoo mihin tää hallitus taas on menossa ja vittu nostetaan sähkö veroa että maailma pelastuu, joo sehän auttaa, vanhanen pitäs hakata.
- kamikaze33
muuten käy ohraisesti.
Olipa taas "mielenkiintoinen" keskustelu ilmastonmuutoksesta TV:ssa. Ei päästy mihinkään.
Totuus: Jos ei rajoiteta autoilua ja kulutusta niin
ilmastonmuutos on tosiasia jo 20-30 vuoden kuluessa.
Asiasta puhuttiin jo -70 luvulla ja miten kävi?
Kulutus ja autoilu, matkustelu yms. vain lisääntyi.
MITÄÄN EI OLE TEHTÄVISSÄ; OPETELKAA UIMAAN - Muoko
Ei paljon kunnioitusta herätä . Pääministerinä harkintakyvytön herra Vanhanen . Ulkoministerinä pikkupimuja jahtaava pelle nimeltä Kanerva , hännänhuippuna jatkaa egonsa kanssa ikuisesti taisteleva pikkumies Pekkarinen puhumattakaan naftaliinista nostetusta menneisyyden miehestä nimeltänsä Väyrynen . Tämä porukka on aina ja tulee aina pettämään omat kannattajansa piste .
- Suomalainen mies
Aivan liian paljon ministereitä ja heidän avustajiaan ja avustajien avustajia.
Turhaa byrokratiaa kun kuitenkin EU:sta meitä jo 80 % ohjaillaan.
- katellaan kaikessa rauhas
Pelkistä nimistä vain Väyrynen ja Kanerva tuntuvat nostattaneen negatiivisen kritiikin pintaan. Kukaan ei kait sanois mitään, jos Sauli olis päässy ministeriksi eikä näitä kahta herraa olisi otettu. Vaan mun mielestä Väyryselle on nyt annettu mahdollisuus, kun kerran sitä halusi. Jos se rupee liikaa sooloileen, niin kyllä aika nopeesti lentää ulos. Joku viisas vaan nyt ennusti, että tuskin tullaan näkemään Väyryseltäkään enempää irtiottoja - se on kilttiä poikaa nyt:)
Muuten minusta on ihan mielenkiintoista nähdä tuleeko tästä uusi aika ja millainen. Ainoa häiritsevä asia on se, että ministereitä on enemmän enkä ymmärrä syytä.
Karmein nimi tuossa porukassa on Vapaavuori - ei mielestäni ole vieläkään muuta kuin nuorisorikollinen.- Eikä varmasti tipu
hilkkuakaan huono-osaisille, hallituskauden lopussa eläikäraja on 99 vuotta, keskipalkka
400 €/kk. Ja verot mihinkäs ne nyt putoaisivat.
Työssäkäyviltä ei mene mitään tuosta 400:sta ja
työttömiltä pakkotyöläisiltä menee 20% niinkuin
nytkin.
PS. Asiakirjaväärennös ja jotain muutakin täytyy olla vialla koska niinkin mitätön asia kuin tupakanpoltto piti salata, se herätti heti epäilyt. - DONKKI
Eikä varmasti tipu kirjoitti:
hilkkuakaan huono-osaisille, hallituskauden lopussa eläikäraja on 99 vuotta, keskipalkka
400 €/kk. Ja verot mihinkäs ne nyt putoaisivat.
Työssäkäyviltä ei mene mitään tuosta 400:sta ja
työttömiltä pakkotyöläisiltä menee 20% niinkuin
nytkin.
PS. Asiakirjaväärennös ja jotain muutakin täytyy olla vialla koska niinkin mitätön asia kuin tupakanpoltto piti salata, se herätti heti epäilyt.Onkohan Suomi ainut maa, missä rikollistaustaiset
henkilöt voivat nousta vaativiin valtion edustus tehtäviin. Sitten viellä taustoja tutkittaessa
ao.tutkijat väheksyvät heidän tekemisiään. Eli
taitaa olla kaverit ,kavereiden taustoja tutkimassa. Se ettei aikoinaan Väyrystä vastaan
nostettu syytettä valtiopetoksesta, tee hänestä
syytöntä. faktat ovat selvät. Kuvitelkaa,
hallitus koostuu henkilöistä jotka omaavat,petosten,rattijouppojen,valtipetosten,väärän lausuman antajia jne. Kummallista, voiko heitä arvostaa.
- k.koho
"likasan"korotus eläkeläiselle 20 e/kk on eläkeläisten halventamista, samoin verotus, jonka kokoomus lupasi poistaa kokonaan alle 1000 e saavilta. 40-luvulla syntyneet ovat lujasti tehneet töitä ihan kakarasta asti, saavuttaneet elintason, jotta nykyiset työssäkäyvät ja nuoret voivat sitten pilkata eläkeläisiä ja köyhiä. Tiedän, että monta nuorta opiskelunsa lopettaneet eivät viitsi mennä töihin, jolleivat saa heti luxushommia ja -palkaa. Odotan vain kauhuissani, koska meitä ikäihmisiä aletaan ampua kuopanreunalta tai "myrkyttää" salakavalasti. Eipäsilti sitä myrkytystähän jo tapahtuu, kun ei ole varaa kunnon ruokaan
Että silleen - elämä on
Niin miksihän ovat toiset tyytymättömiä? Vaalit oli ja meni ja eduskuntaan valittiin ne, jotka eniten ääniä saivat. Nyt sitten valitetaan, kun tulikin äänestettyä väärää ehdokasta tai unohtui koko äänestäminen.
- niinkuin Ruotsille
Katainen & Co lupasi muutosta ja sitä tuli.
Vastakkaiasettelukin loppui, koska ei ole enää mitään mitä asetella vastakkain. Sairailla, eläkeläisill äja duunareilla alkaa mennä niin heikosti, että ei enää jaksa miettiä elämän toista puolta.
Samalla tavalla meille käy kuin Ruotsille - siellä ollaan nyt jo täysin tyytymättömiä oikeistohallitukseen ja pelätään, mitä sieltä seuraavaksi keksitään, vaikka alkuunsa oltiin niin iloisia että demarivalta kaatui.
- Bohip Juippi
Well, well..., Oma näkemykseni on sellainen, että uuden hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu uusien työpaikkojen luominen menetettyjen työpaikkojen tilalle.
Hallitus on porvarillinen niinkuin äänestystulos edellytti. Enemmistö suomalaisista halusi tätä ja sai.
Ollaan tyytyväisiä ja annetaan hallituksen toimia ja näyttää kykynsä.
On hyvä saada uusia näkemyksiä ja ratkaisuja. Jos suhdanteet muodostuvat hyviksi ja palkkaratkaisut saadaan hoidettua voivat tulokset olla hyviäkin.
Ollaan tyytymättömiä vasta sitten jos tulos on huono- kohta
uusi hallitus kaatuu ja saadaan osaavia ja päteviä henkilöita suomen edistämiseen pääministeriä myöten.
- nyt ees..
mitä ne saavat aikaan, ainakin hyvältä näyttää kun lukee mitä ne on jo aloitelleet.. eli arvioidaan hallitus, sit vasta kun on siihen aihetta.
- Uskonsa menettänyt
Onkohan taaskaan huomioitu ministeriksi valittujen osaamista. Tuntuu kuin eniten mediassa olleet valittaisiin tuomaan PUOLUEELLE julkisuutta. Sen jälkeen laitetaan avustajat tekemään työt, kuitenkin ilman päätösvaltaa.
Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa näkemässä millä perusteilla kenetkin on tehtäväänsä valittu. Mikä on painanut vaakakupissa henkilövalintaa tehtäessä. Tuskin "hyväveli"-perute tällä kertaa, kun "siskoja" valittiin enemmän. Tällainen tasa-arvo herättää ennemminkin epäilykset kuin luo uskottavuutta.
Todennäköisesti tämä hallitus haluaa päästä maailmanlaajuiseen maineeseen ensimmäisenä nais-enemmistöisenä hallituksena. Kun siihen vielä lisätään konkarit ja uudet kasvot, kansan tahto onkin täytetty ja kansa vaietkoon tasavallassa seuraavat neljä vuotta. Mikään ei kuitenkaan hyväksi muutu.
Peruskoululaisten opiskeluja hankaloitetaan edelleen kouluja lopettamalla, säästetään ja saadaan korkeakouluissa opiskelijoille turvattua maksuton opiskelu. Vaikka se opiskelu johtaakin työttömyyskortistoon tai tekemään "paskatöitä" uraputkea odotellessa. He vievät aikanaan työpaikat nykyisiltä heikon koulutuspohjan ja opiskelumahdollisuuden saaneilta, jotka eivät entisaikojen malliin pääse normaalin työputken kautta työeläkkeelle.
Kuinka käy tälle peruskoulussa näännytetylle sukupolvelle? Luultavasti huonommin kuin nykyisin työ-eläkkeellään elämistä yrittävien, siipeilijöiksi syyllistettyjen ja sisukkaasti ongelmajätteeksi joutumista vastaan taistelevien. Heidät kai siirretään suoraan ongelmajätelaitoksen selvittämättömiin asioihin odottamaan käsittelyä siihen asti kunnes luonnollinen poistuma siirtää ne selvitettyihin.
Vain pari mielestäni pahinta, tavallista ihmistä koskevaa ongelmaa mainitakseni. - kokoomus häiriköt
pulpahtivat pintaan kuin ongenkohot ! Mikä nyt perkele.....?????
- Kaatamaan
Tämä on vain hyväosaisten hallitus joka ajaa maan epätoivon partaalle, nukkuvien puoluen vaan kasvaa, usko politiikkaan menee, ministereitä ja kuluja vain lisätään (siis hallintoon - ei kansalle), pääministeri hajoittaa perheensä ja seikkailee vain naisten kanssa näkyvästi, rikkaat rikastuu - köyhät köyhtyy.
Tämähän ei jää tähän - kyllä kansa vielä nousee!- iltakaljalle?
Sitähän näistä natisijoista suurin osa tekee- dokaa!
- kusee housunsa
ja näätte miten asiat saadaan vieläkin enemmän perseelleen,kun pikku porvarit pistää hommat mappiin.
- huijaa kansaa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000020752639
rikkaat taas rikastuvat ja köyhät köyhryvät... raha virtaa niille joilla sitä jo on liiaksikin ja kaikki perussektorin maksut nousevat mikä tietää eriarvoistumisen kasvua ja lisäsksi Suomi sidotaan entistä tiukemmin läntisen sotilasliiton rahanvaltaa puolustavan natoeliitin leiriin...
vaikea on ymmärtää että tällainen on kansan tahto- kimizz
Ruuan arvonlisävero laskee, köyhät köyhtyy? Työn verotusta lasketaan kaikilta,köyhät köyhtyy? Opintorahaa nostetaan, köyhät köyhtyy?
Rikkaat rikastuu köyhät köyhtyy, ihan kuin näiltä köyhiltä otettasiin rahaa pois jotta rikkaat vois olla rikkaita? Kamoon minä olen kasvanut köyhässä perheessä mutta en valita asemaani, sen sijaan olen päättänyt tehdä asialle jotain! - ymmärtäisivätpä
kimizz kirjoitti:
Ruuan arvonlisävero laskee, köyhät köyhtyy? Työn verotusta lasketaan kaikilta,köyhät köyhtyy? Opintorahaa nostetaan, köyhät köyhtyy?
Rikkaat rikastuu köyhät köyhtyy, ihan kuin näiltä köyhiltä otettasiin rahaa pois jotta rikkaat vois olla rikkaita? Kamoon minä olen kasvanut köyhässä perheessä mutta en valita asemaani, sen sijaan olen päättänyt tehdä asialle jotain!nuo suuret kitisijäjoukotkin sen mitä sanoit!
- onko hyvä kommentti
ymmärtäisivätpä kirjoitti:
nuo suuret kitisijäjoukotkin sen mitä sanoit!
en halveksi suomalaisia naisia
mutta valtaan pyrkineet ja päässet psykopaatit
ovat erittäin vaarallisia, etenkin jos heitä on enemmistö. kyseessä ei ole pehmeät arvot
vaan kivikovat .
ja jos sitä miesporukkaa edustaa väyrynen , kanerva ja vanhasen kaltainen lälly
herrajeesus meitä auttakoon
samaan aikaan voi iskeä päälle kova kansainvälinen
lama , kun usa juuttuu irakiin ja alkaa hajota sisäisesti
kannattaa varautua suomen historian suurimpaan
alamäkeen
samaan aikaan suomesta ajetaan toisinajattelevia
miehiä maanpakoon
lukekaapa tämä juttu
Pakolainen nimeltä perkele
Otin vuonna 1987 Porvoon talooni pakolaisen kommunistisesta Puolasta, joka kertoi ettei ollut paennut järjestelmää, vaan henkisesti sairaita, väkivaltaisia vanhempiaan , joita oli lapsena hakattu sodan aikaan natsien ylläpitämässä koulussa. Kun hän tuli raskaaksi, hän abortoi lapseni ja otti avioeron mutta jäi kuitenkin luokseni asumaan. Hän sanoi ettei hirveän lapsuustaustansa takia voisi koskaan tulla äidiksi, se olisi katastrofi. Vaikka hän oli jo Suomen kansalainen, mitään terapia-apua terveyskeskuksesta ei annettu , koska häntä luultiin hienostelevassa Porvoossa venäläiseksi. Vuonna 1997 hän halusi päästä kanssani uudelleen naimisiin, ja tehdä kaipaamani lapsenikin, jos muuttaisimme Puolaan, jossa terveyspalveluja on Suomea paremmin saatavana. Möimme taloni ja kaksi isoa asuntoa Lönnrothinkadulta, ja ostimme lounais Puolan Sleesiasta ison vanhan saksalaisen kartanon, jonka rakennuksia remontoimme 8 vuotta, investoiden sinne lähes miljoona euroa , kaiken omaisuuteni . Koska Puolan rasistisen lain mukaan suomalaiset eivät saa omistaa maatilaa, kaikki piti panna vaimoni ja hänen äitinsä nimiin. Kun matkailuyrityksessämme alkoi tulla valmista, autoritäärinen anoppini oli sanonut vaimolleni ettei anna tälle hyväksyyntäänsä , ellei ota suomalaisesta miehestään toistakin avioeroa, ja palaa Suomeen, siellä kun yksinhuoltajaäitien edut ovat niin hyviä. Anoppini käskyvallassa oleva vaimoni kidnappasi lapseni, ja saapui Malmin sosiaalitoimiston äidilliseen huomaan. Kun aioin jäädä talooni, autoni poltettiin, koirani myrkytettiin , ulkoa alkoi kuulua laukauksia ja huutoja, ’’go back to finland, we kill you’’. Kun pyysin apua poliisilta, he käskivät vihaisesti minua lähtemään pois talostani , ratkaisemaan puolalaisen vuoristokylän ongelmat Suomeen. Kun lähdin , poliisin serkku ryösti taloni putipuhtaaksi. Kun panin nämä asiat oikeuteen, kahden vuoden jälkeen ilmoitettiin etteivät he halua käsitellä koko asiaa lainkaan, ilmeisesti syystä että mukana oli poliisi, eli Puolan valtio. Kyseinen poliisi oli myöhemmin puolustellut eu kansalaisen perusoikeuksia rikkovaa tekoaan kertoen että häätömääräyksen oli antanut anoppini sekä houkutellut erään yksinkertaisen jehovantodistajanaisen nostamaan minua vastaan syytteen jonka mukaan olisin perkele, koska minulla on pitkä tukka ja moottoripyörä ja että turmelen nuorisoa . Tätä asiaa puolalainen oikeus innolla tutkii.
Kun tulin Suomeen, olin selkeästi pakolainen, mutta sosiaalitoimi ei minua auttanut, vaan nukuin yöni vettä vuotavassa autossa. Minulla oli jäljellä vielä pieni yksiö Kalliossa ja kun sain sen vuokralaiselta, pääsin vihdoin katon alle. 5 vuotias rakas poikani , jonka kanssa meillä oli aina erittäin läheinen ja lämmin suhde, ei kuitenkaan saa isäänsä nähdä lainkaan, koska eräs Malmin sosiaalitoimen iäkkäämpi lakinainen aila koulu selitti oikeudessa että kun tämä mies on aivan mielisairas, ja että kaikki sosiaalinaiset ja poliisikin on samaa mieltä. Kun hankin seuraavaan istuntoon kahden psykiatrin ja poliisin asiantuntijalausunnon, jotka todistivat minut aivan terveeksi, hän niistä piittaamatta edelleen väitti että olisin mielisairas. Naispuolinen käräjätuomari ei tätä herjaamista edes yrittänyt keskeyttää , vaan nyökkäili päätään ymmärtäväisesti. hän syylistyi oikeuden halventamiseen sallimalla moinen ihmisoikeushäpäisy , vaikka oli lukenut psykiatrien lausunnot
Koska nämä naiset tietävät ettei kaksi vuotta jauhettu, totuudenvastainen ja ihmisoikeuksia loukkaava väite ei loputtomiin voi mennä läpi, mainittu sosiaalitoimen lakinainen järjestelee nyt asiaa niin, että minulta otettaisiin tämä yksiökin pois, ja että minun pitäisi lähteä maantielle , pois Suomesta, koska minulla ei ole ilman omaa asuntoa varaa asua näin kylmässä ja kalliissa maassa, eikä keski-ikäinen suomalainen mies mitään apua saa ellen maalaa naamaani mustaksi, tai pukeudu naiseksi . Puolassa minulla olisi iso kaunis talo, mutta sieltä on poliisi minut pois käskenyt, koska anoppi himoitsee sitä itselleen . Minne lähtee 55 vuotias koditon , ryöstetty mies jolta on viety kaikki kodit, lapset ja ihmisarvo peräti oikeuden päätöksellä ? Mitkä ovat miehen ja hänen poikansa ihmisoikeudet Suomen kivikovien, raakojen psykopaattinaisten hallinnoimassa järjestelmässä ? Mikä on miehen tie, jonka pitäisi alkaa 29.5.2007 ?
miten käy suomen kansan seuraavan neljän vuoden aikana, kun hallitus on tämä ?
ehdotan että tehdään isolla porukalla mielenosoitusmarssi . Lähtekää mukaani 29.5
via balticalle, helsingistä aamulaivoilla, ottakaa mukaanne oranssi tai keltainen lippu , tai muu vaate
tulkaa isolla sakilla maatilalleni sleesiaan
aloitetaan suomen orsanssi vallankumous
ja perustetaan siellä suomen maanpakolaisuushallitus
palatkaa suomeen sitä mukaa kun haluatte, mutta iso yhteislähtö olisi raflaava. Katowitzen televisio aikoo joka tapauksessa minun lähtöni dokumentoida , ja jos lähtiöitä olisi 10 000
se olisi aikamoinen mielenosoitus
majoitus perillä 5 - 7 euroa per vrk
oluttuoppi budweiseriä puoli euroa
lisätietoja perusteilla olevan suomalaisen kultuurin keskuksen
toiminnanjohtajalta
sanna.kyllonen@helsinki.fi - konkreettista

sanna.kyllonen@helsinki.fi
Ei Suomella hyvin mene kun on hallituksessa Ilkka Kanerva, Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen. Uskottavuus kärsii!
- akkaenemmistö

sanna.kyllonen@helsinki.fi - jotain konkreetista

sanna.kyllonen@helsinki.fi - aika toimia

- tuhraillen
mene hyvin. Jos menee hyvin, ei jouda minun laillani tätä roskaa katsomaan! Onneksi olemme sentään olematon osa Suomen kansasta, ei siis mikään läpileikkaus! Joten voitte unohtaa tällä gallupilla mitään saavutettavan. Valtaosa on eri mieltä. Onneksi! Nyt etsimään jotain tehokkaampaa, parempaa tekemistä,HYS!
- vihtoriina
Taas hoitsuja syrjittiin. Ensin luvataan 10 hyvää ja sit kun tulisi päätösten aika, niin taas meidät unohdetaan. Ja todetaan et mitään ei olla luvattu.
- RJR
Hoitsujen unohdus oli vasta ensimmäinen, lisää seuraa. mikäli hallitus on 4-vuotta vallassa
tapahtuu paljon muutoksia. Ei kun vyötä kiristämään. - vyötä
RJR kirjoitti:
Hoitsujen unohdus oli vasta ensimmäinen, lisää seuraa. mikäli hallitus on 4-vuotta vallassa
tapahtuu paljon muutoksia. Ei kun vyötä kiristämään.ole tiukattu tarpeeksi niin voisi olla parempi kunnon mielenosoitus pylvässalin edessä.
- se_
vyötä kirjoitti:
ole tiukattu tarpeeksi niin voisi olla parempi kunnon mielenosoitus pylvässalin edessä.
...olis poikaa, muttei suomipullamössötuulipukukansasta ole edes siihen...joissakin maissa näinräikeistä valheista tulis poliitikoille todella kiire pelastaa nahkansa, ku kansalaiset pistää tuulemaan....mutta mitäpä me lampaat täällä hyvinvointivaltiossa pullikoimaan...
- rein
vyötä kirjoitti:
ole tiukattu tarpeeksi niin voisi olla parempi kunnon mielenosoitus pylvässalin edessä.
Siellä varmaan tullaan viellä usein seisomaan.
- tässä todiste....
Lainaus mtv3:n nettisivuilta 19.4.2007(http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/04/520444):
Poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta ei ole yllättynyt Paavo Väyrysen (kesk.) nimityksestä hallitukseen. Hän ei kuitenkaan usko, että Väyrynen olisi saanut ulkomaankauppa- ja kehitysministerin paikkansa uhkailulla tai kiristämisellä.
- Ymmärrän pääministerin ratkaisun niin, että hän halusi kuunnella pohjoisen ääntä. Siellähän keskustan ja Väyrysen kannatus on erittäin vankka. Hänen syrjäyttämisensä olisi varmasti aiheuttanut paineita puolueen sisällä.
Soikkanen epäilee, että Väyrysen venkoilu kansanedustajapaikan vastaanottamisessa vain tietyin ehdoin saa pohjoisessa hyvinkin ymmärrystä.
- Siellä tiedetään, että etelässä ei anneta mitään, ellei voimalla oteta.- Esiintykääpä
nyt te tehokkaat jotta pääsette omalla erinomaisuudellanne syrjäyttämään seuraavissa vaaleissa nämä haukkumanne ääniharavat!
- selekee
Mihin muuhun työhön (pätkätöihin) pääsee raskaana oleva nainen kuin ministeriksi hallitukseen... Suurin osa neljän vuoden pestistä menee äitiyslomalla! Muutakin kommentoitavaa olisi nykyisestä kokoonpanosta, mutta olkoon...
- heru ¨
hilkkuakaan huono-osaisille, hallituskauden lopussa eläikäraja on 99 vuotta, keskipalkka 400 €/kk.
Ja verot mihinkäs ne nyt putoaisivat.
Työssäkäyviltä ei mene mitään tuosta 400:sta ja
työttömiltä pakkotyöläisiltä menee 20% niinkuin
nytkin.
PS. Asiakirjaväärennös ja jotain muutakin täytyy
olla vialla koska niinkin mitätön asia kuin tupakanpoltto piti salata, se herätti heti epäilyt. Tupakanpoltosta huolimatta katainen
saattaa elää kauden loppuun. Ja jos on koulukiusattu kuten monet kokoomusporvarit on piru merrassa. - "jussi"
ehkä ministereitä on liikaa,mutta jos naiset ei jaksa kantaa niin painavia salkkuja? Poikeus on Sirkka-Liisa Anttila,entinen emäntä.Eihän milloikaan henkilökään tietysti aina mielytä.
- petetty
Kyllä toi Niinistö on juoni halusi puheenjohtajaksi sen takia että ei tarvitse ottaa kantaa asioihin joita lupasi vaaleissa. Ei sille kelvannut mitään muuta, siitä on sitten helppo lähteä pressaksi.Ihmettelen vaan missä välissä se käy röökillä onkohan sillä joku röökikoppi heti selän takana. INHOTTAA KOKO MIES
- ei vastuunkantaja
koskapa monet asiat, jolla takaisin politiikkaan pyrki ja komiasti pääsikin, ovat hänelle outoja. Miten nyt "työväenaatten mies", porvari voisikaan pysyä sanojensa takana. Hänet olisi pitänyt pakottaa ottamaan työministerin salkku! Sitten oltaisiin nähty, onko hänestä pressaksi. Vaan ei, salkku annettiin naiselle, kun se on niin raskas kannettava. Toivonkin, että työministeri nostaa omalta osaltaan tämän maan työttömyyden alhosta. Vain nainen osaa ja jaksaa!
- teitä
ei vastuunkantaja kirjoitti:

Niinistö ei taida olla teidän kannattamanne puolueen miehiä..... Niinistö on kyllä varmasti parhain valinta puhemieheksi ja se mies tietää mistä puhuu!!! Ja Niinistö myös seisoo sanojensa takana.... osaa perustella ym ym
- ei todellakaan
teitä kirjoitti:
Niinistö ei taida olla teidän kannattamanne puolueen miehiä..... Niinistö on kyllä varmasti parhain valinta puhemieheksi ja se mies tietää mistä puhuu!!! Ja Niinistö myös seisoo sanojensa takana.... osaa perustella ym ym
Niinistö ei ole kannattamani mies areenalle. Perustele nyt sinä yksikin asia, jonka takana Niinistö on seissyt ja josta olisi työväestölle ollut etuisuuksia.
Eikö puhemiehen tehtävä ole johtaa valmiin esityslistan etenemistä ja puheenvuorojen jakoa. Ei puheenjohtaja voi olla yksityisyrittäjä. Ylpeä mies sai liikaa ääniä. Siitä huolimatta - olkoon innokas nuijan heiluttaja ja turhien puheenvuorojen keskeyttäjä.
- julle22
Että, Kanervan valinta ulkoministeriksi läheiseen yhteistyöhön presidentin kanssa on muistutus Suomen Pankin johtajavalinnoista. Lisäksi tämä nimitysoikeus otetaan presidentiltä kait pois lakimuutoksella. Siis Suomen pankki on eduskunnan pankki ei presidentin.
Väyrysen valinta ulkomankauppaministeriksi on keskustan vastaus kokoomukselle. Ovathan Kanerva ja Väyrynen olleet jonkinlaisessa yhteistyössä jo 30? vuotta sitten. - junttikansa
Suomalaisia pelottaa,jos jokin muuttuu,pressana on jo ihminen joka on vain puolen kansan pressa. porvarit on johtamassa tätä kansaa,ei niillä ole aikaa notkua netissä,kaiken maailman callupeissa. siinä syy...........punikka hallitus on historiaa.
- kokoonnutaan 29.5
en halveksi suomalaisia naisia
mutta valtaan pyrkineet ja päässet psykopaatit
ovat erittäin vaarallisia, etenkin jos heitä on enemmistö. kyseessä ei ole pehmeät arvot
vaan kivikovat .
ja jos sitä miesporukkaa edustaa väyrynen , kanerva ja vanhasen kaltainen lälly
herrajeesus meitä auttakoon
samaan aikaan voi iskeä päälle kova kansainvälinen
lama , kun usa juuttuu irakiin ja alkaa hajota sisäisesti
kannattaa varautua suomen historian suurimpaan
alamäkeen
samaan aikaan suomesta ajetaan toisinajattelevia
miehiä maanpakoon
lukekaapa tämä juttu
Pakolainen nimeltä perkele
Otin vuonna 1987 Porvoon talooni pakolaisen kommunistisesta Puolasta, joka kertoi ettei ollut paennut järjestelmää, vaan henkisesti sairaita, väkivaltaisia vanhempiaan , joita oli lapsena hakattu sodan aikaan natsien ylläpitämässä koulussa. Kun hän tuli raskaaksi, hän abortoi lapseni ja otti avioeron mutta jäi kuitenkin luokseni asumaan. Hän sanoi ettei hirveän lapsuustaustansa takia voisi koskaan tulla äidiksi, se olisi katastrofi. Vaikka hän oli jo Suomen kansalainen, mitään terapia-apua terveyskeskuksesta ei annettu , koska häntä luultiin hienostelevassa Porvoossa venäläiseksi. Vuonna 1997 hän halusi päästä kanssani uudelleen naimisiin, ja tehdä kaipaamani lapsenikin, jos muuttaisimme Puolaan, jossa terveyspalveluja on Suomea paremmin saatavana. Möimme taloni ja kaksi isoa asuntoa Lönnrothinkadulta, ja ostimme lounais Puolan Sleesiasta ison vanhan saksalaisen kartanon, jonka rakennuksia remontoimme 8 vuotta, investoiden sinne lähes miljoona euroa , kaiken omaisuuteni . Koska Puolan rasistisen lain mukaan suomalaiset eivät saa omistaa maatilaa, kaikki piti panna vaimoni ja hänen äitinsä nimiin. Kun matkailuyrityksessämme alkoi tulla valmista, autoritäärinen anoppini oli sanonut vaimolleni ettei anna tälle hyväksyyntäänsä , ellei ota suomalaisesta miehestään toistakin avioeroa, ja palaa Suomeen, siellä kun yksinhuoltajaäitien edut ovat niin hyviä. Anoppini käskyvallassa oleva vaimoni kidnappasi lapseni, ja saapui Malmin sosiaalitoimiston äidilliseen huomaan. Kun aioin jäädä talooni, autoni poltettiin, koirani myrkytettiin , ulkoa alkoi kuulua laukauksia ja huutoja, ’’go back to finland, we kill you’’. Kun pyysin apua poliisilta, he käskivät vihaisesti minua lähtemään pois talostani , ratkaisemaan puolalaisen vuoristokylän ongelmat Suomeen. Kun lähdin , poliisin serkku ryösti taloni putipuhtaaksi. Kun panin nämä asiat oikeuteen, kahden vuoden jälkeen ilmoitettiin etteivät he halua käsitellä koko asiaa lainkaan, ilmeisesti syystä että mukana oli poliisi, eli Puolan valtio. Kyseinen poliisi oli myöhemmin puolustellut eu kansalaisen perusoikeuksia rikkovaa tekoaan kertoen että häätömääräyksen oli antanut anoppini sekä houkutellut erään yksinkertaisen jehovantodistajanaisen nostamaan minua vastaan syytteen jonka mukaan olisin perkele, koska minulla on pitkä tukka ja moottoripyörä ja että turmelen nuorisoa . Tätä asiaa puolalainen oikeus innolla tutkii.
Kun tulin Suomeen, olin selkeästi pakolainen, mutta sosiaalitoimi ei minua auttanut, vaan nukuin yöni vettä vuotavassa autossa. Minulla oli jäljellä vielä pieni yksiö Kalliossa ja kun sain sen vuokralaiselta, pääsin vihdoin katon alle. 5 vuotias rakas poikani , jonka kanssa meillä oli aina erittäin läheinen ja lämmin suhde, ei kuitenkaan saa isäänsä nähdä lainkaan, koska eräs Malmin sosiaalitoimen iäkkäämpi lakinainen aila koulu selitti oikeudessa että kun tämä mies on aivan mielisairas, ja että kaikki sosiaalinaiset ja poliisikin on samaa mieltä. Kun hankin seuraavaan istuntoon kahden psykiatrin ja poliisin asiantuntijalausunnon, jotka todistivat minut aivan terveeksi, hän niistä piittaamatta edelleen väitti että olisin mielisairas. Naispuolinen käräjätuomari ei tätä herjaamista edes yrittänyt keskeyttää , vaan nyökkäili päätään ymmärtäväisesti. hän syylistyi oikeuden halventamiseen sallimalla moinen ihmisoikeushäpäisy , vaikka oli lukenut psykiatrien lausunnot
Koska nämä naiset tietävät ettei kaksi vuotta jauhettu, totuudenvastainen ja ihmisoikeuksia loukkaava väite ei loputtomiin voi mennä läpi, mainittu sosiaalitoimen lakinainen järjestelee nyt asiaa niin, että minulta otettaisiin tämä yksiökin pois, ja että minun pitäisi lähteä maantielle , pois Suomesta, koska minulla ei ole ilman omaa asuntoa varaa asua näin kylmässä ja kalliissa maassa, eikä keski-ikäinen suomalainen mies mitään apua saa ellen maalaa naamaani mustaksi, tai pukeudu naiseksi . Puolassa minulla olisi iso kaunis talo, mutta sieltä on poliisi minut pois käskenyt, koska anoppi himoitsee sitä itselleen . Minne lähtee 55 vuotias koditon , ryöstetty mies jolta on viety kaikki kodit, lapset ja ihmisarvo peräti oikeuden päätöksellä ? Mitkä ovat miehen ja hänen poikansa ihmisoikeudet Suomen kivikovien, raakojen psykopaattinaisten hallinnoimassa järjestelmässä ? Mikä on miehen tie, jonka pitäisi alkaa 29.5.2007 ?
miten käy suomen kansan seuraavan neljän vuoden aikana, kun hallitus on tämä ?
ehdotan että tehdään isolla porukalla mielenosoitusmarssi . Lähtekää mukaani 29.5
via balticalle, helsingistä aamulaivoilla, ottakaa mukaanne oranssi tai keltainen lippu , tai muu vaate
tulkaa isolla sakilla maatilalleni sleesiaan
aloitetaan suomen orsanssi vallankumous
ja perustetaan siellä suomen maanpakolaisuushallitus
palatkaa suomeen sitä mukaa kun haluatte, mutta iso yhteislähtö olisi raflaava. Katowitzen televisio aikoo joka tapauksessa minun lähtöni dokumentoida , ja jos lähtiöitä olisi 10 000
se olisi aikamoinen mielenosoitus
majoitus perillä 5 - 7 euroa per vrk
oluttuoppi budweiseriä puoli euroa
lisätietoja perusteilla olevan suomalaisen kultuurin keskuksen
toiminnanjohtajalta
sanna.kyllonen@helsinki.fi
- be happy
voi jösses sentään...ottakaa pirskatti vieköö vastuu omista äänestyksistänne,ja olkaa hiljaa(sivistyneesti sanottuna)..te (ÄÄNESTÄJÄT)heidät(MINISTERIT) tuonne äänestitte..ja nyt TE valitatte äänestyksenne tuloksista.....osaatteko te ees päättää mitä te haluatte????
AINA löytyy tällasia jotka valittaa ja valittaa ja valittaa....sellasii jokka ei koskaa oo mihnää ja millonkaa tyytyväisii...SE SIITÄ.......ON SYY JA SEURAUS....JOKAISELLA OLI OMA SYYNSÄ ÄÄNESTÄÄ NIINKUI ÄÄNESTIVÄT...JA TÄSSÄ ON SEURAUS...VALITETAAN VALITTAMISEN PERÄÄ JA OLLAA TYYTYMÄTTÖMII.... - Jukka
Jos tää hallitus ny kestää tämän vaalikauden?? niin kyllä tässä tyhmillä ministerivalinnoilla kerätään jättipottia demareille. Ennusteeni: Seuraavissa eduskuntavaaleissa demarit saavat jälleen suurimman puolueen aseman ja kepu oppositioon. Käsittämätön tuo Vanhanen kun Väyrysen valkkas. Yhtä sekoilua kuten hänen naisjututkin...
- Suomi lähtee nousuun
ja sossuja sun muita vassuja tuskin kaipaa moni, paitsi ansiosidonnaisten ystävät.
- 4 vuodessa
-Suomi liitetään tiivimmin USAN johtamaan sotilas liittoon Natoon vaikka yli 70% suomalaisista vastustaa sitä,Suomessa kuolee ensimmäiset sotilaat naton nopean toiminnan joukoissa
-Valtion hyvin tuottavia yrityksiä myydään,
valtiolta putoaa tärkeät vuosittaiset tuotot pois
lisäksi monia muita hyötyjä joiden takia ne kaupaksi menevätkin,muistakaa että sinä joka hankit vaikka 1500e kuukaudessa omistat yhtä suuren osan tällä hetkellä valtion yrityksistä
-työllisyys vain huononee suomessa,järkikin sen jo sanoo että ei yritys palkkaa uusia työntekijöitä jos joku ei osta yityksen tuotteita,Suomessa 90 luvun lopusta näihin päiviin vajaa kymmenen vuotta oli kovan kasvun aikaa ja todella matalat korot raha markkinoilla
nyt asiat on muuttuneet korot on nousussa,2 vuoden sisällä öljy tynnyri maksaa useasti 100 dollaria,ja suomessa kansalaisten kulutus ja osto tuotteita suomessa järkiintyy,lainan otto lähes pysähtyy.
Nämä heijastuvat 100% varmuudella yrityksiin joissa säästöliekki kannattaa laittaa silloin päälle tuotteiden valmistamissessa ja markkinoinnissa.- RJR
Valitettavasti tuo on hyvin mahdollista tämän hallituksen aikana. Hallitus tukee yrityksiä
työllisyyden hoidon nimissä, yritykset kiittää
ja lähtevät halvemman työvoiman maihin. Esim.
nokia , suomen ylpeys omistus on siirtynyt ulkomaille. Suomen valtio on uhrannut valtavasti varoja siihen että nokia on mahdollistettu, nyt vaikka se tuottaa valtavasti voittoa se siirtää toimintoja pois suomesta sekä käydään jatkuvasti yt-neuvotteluja. Mikään ei riitä. Valtaa on siirretty yhä kauemmas kansasta. Vaalit tuntuvat olevan vain neuvoa-antavat. Uusi tv sukupolvi tuijottaa vain jenkki sarjoja, hakevat elämänsä sisällön niistä.
Uuden hallituksen tavoitteena on päästä valtion
yhtiöistä eroon. Halvalla myydään ja saneeraukset aloitetaan tuottavuuden nostamiseksi.
- Suomi24:lla
pyörivä porukka. Antaa kuvan vastaajien fiksuudesta eli sen puutteesta. Tämän enempää ei teille moukille kannata aikaansa uhrata.
- Ämyrillä päähän
Sinä täällä ihmisten fiksuutta muka arvostelet edellinen kirjoittaja. Täällä on kuule miehiä täällä ja paljon hyviä oikeiden suomalaisten mielipiteitä.
Totta on, että tämä hallitus edustaa kovia ja osin vastenmielisiä arvoja. Inhimillisyys ja pienten ihmisten auttaminen sekä tuloerojen kaventaminen ei näitä riistäjiä paljon liikuta. Ennen seuraavia vaaleja on pantava paljon kapuloita rattaissin ja seuraavisaa vaaleissa taas näytetään tahdottoman presidentin johtamalle maalle uutta suuntaa. Otetaan vaikka esimerkkiä taannoisesta Puiolan Gdanskista ym. murroksia tehneistä ihmisten aikaansaannoksista. - suurimmaksi
Ämyrillä päähän kirjoitti:
Sinä täällä ihmisten fiksuutta muka arvostelet edellinen kirjoittaja. Täällä on kuule miehiä täällä ja paljon hyviä oikeiden suomalaisten mielipiteitä.
Totta on, että tämä hallitus edustaa kovia ja osin vastenmielisiä arvoja. Inhimillisyys ja pienten ihmisten auttaminen sekä tuloerojen kaventaminen ei näitä riistäjiä paljon liikuta. Ennen seuraavia vaaleja on pantava paljon kapuloita rattaissin ja seuraavisaa vaaleissa taas näytetään tahdottoman presidentin johtamalle maalle uutta suuntaa. Otetaan vaikka esimerkkiä taannoisesta Puiolan Gdanskista ym. murroksia tehneistä ihmisten aikaansaannoksista.osaksi kaikki hörhöt.
- rein
Ämyrillä päähän kirjoitti:
Sinä täällä ihmisten fiksuutta muka arvostelet edellinen kirjoittaja. Täällä on kuule miehiä täällä ja paljon hyviä oikeiden suomalaisten mielipiteitä.
Totta on, että tämä hallitus edustaa kovia ja osin vastenmielisiä arvoja. Inhimillisyys ja pienten ihmisten auttaminen sekä tuloerojen kaventaminen ei näitä riistäjiä paljon liikuta. Ennen seuraavia vaaleja on pantava paljon kapuloita rattaissin ja seuraavisaa vaaleissa taas näytetään tahdottoman presidentin johtamalle maalle uutta suuntaa. Otetaan vaikka esimerkkiä taannoisesta Puiolan Gdanskista ym. murroksia tehneistä ihmisten aikaansaannoksista.Kun en istu kuppiloissa paskaa jauhamassa päivän asioista, katson paljon järkevämmäksi purkaa ne tälle palstalle. Jos äly ei riitä käsittelemään asioita on tietenkin vaikeaa pohtia asioita. Suomi on ainakin toistaiseksi suht'vapaa maa jossa saa ilmaista mielipiteensä, tämä suomi 24 foorumi puoltaa paikkansa. Vapaa se on myös siinä suhteessa, ettei siellä tarvitse käydä.
Istuu kuppilassa ja parantaa maailmaa siellä.
Vapaudesta puheenollen, toivottavasti se on viellä vapaa tämänkin hallituksen jälkeen.
- MMNS
MITÄ NE SIELLÄ TEKEE....
- Karix
uusi hallitus näyttää todella dynaamiselta. Siinä on tuoretta voimaa mutta myös arvokasta kokemusta. Erityisesti Vanhanen, Lehtomäki, Kanerva , Pekkarinen ja Väyrynen tuovat hallitukseen arvovaltaa. Näilä ihmisillä on taitoa, kokemusta ja kykyä viedä asioita eteenpäin..vaikka en epäile siinä suhteessa muidenkaan hallitusten jäsenten kykyjä. Modernisuutta osoittaa se, että se on maailman naisvaltaisin hallitus.
- SUOMI 2010
ON SE DYNAAMINEN.MUTTA ONKO DUO KANERVA-VÄYRYNEN ENÄÄ POP..POJILLA ON KOKEMUSTA.MUTTA MAAILMA ON MUUTTUNUT..
- Maalainenn
Kanerva (sä itse), katainen (pienellä), vapaavuori (pienellä), Väyrynen (itse).
- suomen historiassa
kyllä varmasti osataan usan pyllyä nuolla,yrityksille sanoa joo joo ja kyllä
ulkoministerikään ei taida mikään "ruudinkeksiä" olla
Itsenäinen suomi saa hävetä silmät päästään nuotten häsläreiden toimesta - vitsikö heh heh
Tälläisillä kyselyillä nyt ei ole mitään arvoa.
Naurettavaa. - ......
Suomen kansa on äänestänyt nämä puolueet hallitukseen. Jos ette äänestäneet, niin turha täällä on valittaa. Keskusta ja kokoomus sai eniten kansanedustajia sisään ja vihreiden kannatus on noussut koko ajan. En ymmärrä miksi hallitukseen ollaan niin tyytymättömiä vaikka äänestäjistä enemmistön pitäisi olla tyytyväisiä tulokseen. Tai sitten täällä vaan pyörii porukkaa joka ei ole tyytyväinen mihinkään.
- Täällä pyörii
enimmäkseen vaalien häviäjät. Voittajat keskittyvät asiaan.
- Moraalista
Uskon etten ole ainoa joka on saanut tarpeekseen tästä nykymallista ja suuntauksesta.
Uusi hallitus pani haisemaan saman tien.. Tuli tuloveroalennus, ruoan arvonlisäveroalennus, ja tämän vastapainoksi sähkönveronnousu.
Kaikki nykyisen hallituksen tähän mennessä tekemät päätökset ovat suosineet hyvätuloisia. Lukuun ottamatta ruoanveroalennusta, tämän tuoma hyöty on kuitenkin mitätöity sähkönveronnousulla.
Hallitus ajaa omia etujaan, hyväpalkkaiset etuja.
Olen huolissani ja raivoissani nykysuuntauksesta.
Pian on Suomessakin laajoja slummilähiöitä, syrjäytyneet ja yksinäisiä. Päihderiippuvaisuus lisääntyy, rikollisuus ja väkivalta.
"Sakka" survotaan syvälle syrjään. Pois silmistä on pois mielestä.
PS. Pyydän hyviä kritiikin ja satiirin kirjoittajia ilmoittautumaan mukaan yhteistyöhön. Sekä osaavaa nettisivun taitajaa.
Ajatuksena on kirjoittaa verkkoon kritiikistä ja rehellistä, boikotoimatonta tekstiä, hallituksen toimista ja ajatuksista siitä sekä tietysti myös, muista epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuuksista. (vitutuksen aiheista). Artikkelit saavat olla raastavia ja hyvin suoria, sekä tietysti kantaa ottavaa.
PS. viime yönä 19.4.07 nousi bensan hinta useilla asemilla samanaikaisesti...Voisiko kyseessä olla poliittinen päätös, yksi konsti ajaa luokkaerojen kasvua. Pian auton omistaa vain ammattiautoilijat ja varakkaat. Eikö olisi aika ottaa kantaa ja dynamiitin voimakkuudella? Eikä mikään riitä, onko moraali kuollut ahneuden alle?
Jos olet kiinnostunut kyseisen sivuston suunnittelusta ja toteuttajasta niin rohkeasti yhteyttä. Itse en osaa verkkosivuja tehdä mutta verkko osoitteen voin hommata ja maksaa kyllä.
Tarvitaan siis sivun tekijä sekä tietäviä ja osaavia kirjoittajia.
Laitetaan asiat rullamaan ja asiat tapetille.
gipran@gmail.com- hirmuista
Nää ikivanhat panopojat panivat jo ennen Halosen siunausta paksuiksi neljä ministeriä, jotka jättävät virkansa sitten hoitamatta. Ai, ku kauheeta.
- Lue tarkemmin
hirmuista kirjoitti:
Nää ikivanhat panopojat panivat jo ennen Halosen siunausta paksuiksi neljä ministeriä, jotka jättävät virkansa sitten hoitamatta. Ai, ku kauheeta.
Ei niistä ole kuin yksi raskaana. Muut tilaa lapsetkin Kiinasta.
- NÄKEE
Lue tarkemmin kirjoitti:
Ei niistä ole kuin yksi raskaana. Muut tilaa lapsetkin Kiinasta.
Valitetaan miten asiat on huonosti mutta kukaan ei uskalla eikä viitsi tehdä mitään.
Puhutaan vaan paskaa ja asian vierestä, mikä hitto teitä pelkureita vaivaa. Minä tarjoudun maksamaan nettiosoitteen etc. ja pyydän sinne sivun suunnittelijaa sekä kirjoittajia itseni lisäksi.
Mutta kun tämä kansa ei uskalla edes anonyymisti puhua totuutta ja kaivaa mätää omenaa auki.
On pirusti epäoikeudenmukaisuutta tässä maassa ja lisääntyvissä määrin tulee olemaan.
Enkä puhu pelkästään hallituksesta ja kansanedustajista vaikka näiden toimet tai toimettomuus nämä mahdollistaa.
Mutta kas' tässäkin maassa herätään vasta kun on myöhäistä, siitä seuraa Ranskan, USA:n ja monien muiden maiden lähiöiden asukkaiden (köyhien) kaltaiset väkivaltaisuudet kaupungissa.
Vaan ei se mitään enää siinä vaiheessa auta, varsinkaan näin pienessä maassa jossa vähemmistöjä on kuitenkin liian vähän.
Onko Suomessa ketään rohkeaa minun lisäksi mitä?
Jos on niin tehkää jotain, nyt voitte vaikuttaa!
PS. ajatuksena ei ole rajoittaa kannanottoja pelkään web sivustoon, vaan tehdä myös pientä lehtiötä ilmaisjakeluun.
On aika ryhtyä toimimaan, barrikadeille veljet, avatkaa silmänne ja poistakaa uni myös muilta.
JKS Gipran Galbaras
gipran@gmail.com - pelkurit
NÄKEE kirjoitti:

gipran@gmail.comVaan ei olla valmiita tekemään mitään, kunpa joku muu tekisi nämä puolestani, parantaisi maailman.
Nyt on tarjous ilmassa ja rohkeutta asian viemiseen, vaan kun ei näemmä tarjous hetkauta ketään, ei uskalleta ei tahdota.
Jo vuosia on kansan tahto ollut vähäarvoinen, esim. EU:sta ei järjestetty rehellistä äänestystä.
Kerrotaan vain osa totuudesta. Mihin meidän verorahat menevät, ei suinkaan aivan kaikki EU:lle osa jää herrojen pelinappuloiksi ja lisää kaivataan.
Valta on huumetta pahinta. - Väyryskä
pelkurit kirjoitti:
Vaan ei olla valmiita tekemään mitään, kunpa joku muu tekisi nämä puolestani, parantaisi maailman.
Nyt on tarjous ilmassa ja rohkeutta asian viemiseen, vaan kun ei näemmä tarjous hetkauta ketään, ei uskalleta ei tahdota.
Jo vuosia on kansan tahto ollut vähäarvoinen, esim. EU:sta ei järjestetty rehellistä äänestystä.
Kerrotaan vain osa totuudesta. Mihin meidän verorahat menevät, ei suinkaan aivan kaikki EU:lle osa jää herrojen pelinappuloiksi ja lisää kaivataan.
Valta on huumetta pahinta.Asiantuntijat sanovat Paavon olevan selvä narsistinen oman edun tavoittelija ja ahne. Mies joka ei tee virheitä vaan, virheet tekevät muut.
- JKohta entinen äänestäjä
Ihmettelin vain miksi enään vaaleja pitää järjestää? ne maksavat paljon ja eipä tuloksella ja lupaisilla ole mitään merkitystystä. Voidaan luvata mitä vaan taivaan ja maan välistä ja kansa uskoo. Eipä kannata poliitikkojen enään ihmetellä miksi ei kansa äänestä. Kannataisi katsoa peliin
- kaaru
...kykeneekö mihinkään. Arvostellaan sitten.
Kieltämättä itsellä nousi myös hiukset pystyyn, kun sinne hallitukseen ilmestyivät Ile ja Paavo. Mutta ehkä heille annettiin mahdollisuus ennen eläkkeelle jääntiä, näyttää kykenevätkö mihinkään. Ja jos he nyt näyttäisivät, niin voisivat hymyssä suin eläköityä Ile Turussa ja Paavo Keminmaalla.
Ja ainahan heidät voidaan siirtää rivikansanedustajiksi...Ehkä Matti teki oikean ratkaisun, miten asiat fiksusti hoidetaan. - idootteja kaikki
omahyväisiä paskoja kaikki . vetäkööt letun päähänsä pölvästit !
- demok.
komukat ja sossut riehuu voimattomassa raivossaan, pulinat pois, kansa on puhunut.
- Kansalainen-M
... mitä tuokin porukka saa aikaiseksi... varmaan ainakin ennestään hyvätuloisten asema paranee huomattavasti ja meidän normaali työntekijöiden asema vastaavasti huononee, verotuksen ym. kustannusten kasvuna.
Ruotsista kai se malli on aina pakko ottaa vaikka niilläkin asiat olisi todettu huonoksi....
"Hyvä hyvä Suomalaiset äänestäjät" ! - puuttuu
muuten näyttää hyvältä.
- Vielää
Mutta ei makeaa mahan täydeltä ;)
- Pitää muistaa
Kun kansainväliset sopimukset neuvotellaan EU:n puitteissa, voi ulkoasioita laittaa hoitamaan pari vanhempaa nipistelijää...
Hallituskokoonpano kertoo pääministerin pelisilmästä: Ei hän halua kasvattaa uhkaajaa omalle asemalleen. Niinpä tuloksena on joukko marionetteja, jotka tekee just niinkuin hän sanoo! (Niinhän Lipponenkin teki. Jäätteenmäki ei tehnyt, ja kenkää tuli) - Peter.pan
Ihmeellistä mediapeliä nostella vanhoja lipposen aikaisia kaunoja esiin henkilökohtaisella tasolla, kun totuus kuitenkin on aika karmiva demoksraattiselta kannalta, kun ruåttalaisia valittiin peräti 2 hallitukseen, vaikkei heitä ole kuin keskikokoinen kaupungilinen sakkia,
eli yksi bättre folkin asukas vastaa tuhatta suomalaista, kansalta varastettu omaisuus se on, joka yhteiskunnan rattaita rasvaa.
Toinen epädemokraattinen kehitys on ministereiden naisvaltaisuus, vaikkei eduskunnassa taida olla kuin kolmannes naisia.
Median nostaessa tollaisia asiattomia henkilökohtaisia vainoharhaisia vainoja Tarkkoineen, on valistuneen äänestäjän syytä kiinnittää huomiota, mitä kulisseissa tapahtuu sillä aikaa. Noi Vanhasen Kurosjuorutkin tuli jonkin ehkäpä enemmän kansalaisia koskettavaan ratkaisujen aikaan, eli suomalainen politiikka on saanut venäläistä makua bluffaamisineen. Venäjällä oppositio tosin saa herkästi myrkyllisiä vastauksia protesteihinsa,
kiittäköön sdp, ettei sosialismin perintö toimi maassamme.
Mutta toi medialla mielipiteiten johtaminen jenkkityyliin vastoin tosiasioita on aika pelottava ilmiö, eli demokratia on aika lailla illuusio oli maan valtiomuoto mikä tahansa.
Ulkopolitiikkaahan meillä oikeasti johtaa EU, joten aika lailla epäolennaisiin asiohin ihmiset kiinnittävät huomiota, kuten leimaamaan kaikkia ei Vetelän etelän sakkia epäisanmaallisiksi, vaikka toistaiseksi valtakunta on yli tuhat kilometroä pitkä ja Lapistakin joku sopinee päättäjäksi joikhaamaan. Jos elämää etsitään vierailta planeetoilta, lie se mahdollista myös kehäteiden ulkopuolellakin, vaikkei sdp:n hallitusajoilla tänne paljoa muistettu heruttaa huomiota.
jos vaihteeksi pohjoinen rules in sport and politics, sen ei pitäisi kuin lisätä väriä ja mielenkiintoa. - kyllähän nämä
parhaansa tekivät, mutta eivät parempaa pystyneet.
- mitäpä.....
sitä muuttamaan? Kolmen kopla on koostunut tähänkin asti näin.
- salkuttomat
- tolkuttomat
- mul.... mat
Jokainen voi mielessään päätellä, kenen salkku on oikean omistajan kädessä! - lukija.
tai siis Väyrysen jälkeen vihatuin mies. Kansan suosio oli lyhyt kuin kanan lento, mutta riitti siihen, että sai väyrysen hallitukseensa.
- vanhanen§
Kutsun kenet haluan kotiini. On herra pääministeri ylpistynyt. Kansansuosio on herkkua vaan miten kauan kun tätä menoa jatkaa.
Väyrynen hallitukseen se paska kiristi ja uhitteli. Omaa etuaan katsoo ja kasvattaa lihavaa kukkaroaa entisestään. Hyi olkoon. Kaikkea sitä saa nähdä. Vanhat tuulet puhaltaa. Olisi luullut että hallitus olisi hieman uudistunut. Mutta ei kaikki vanhat parret siellä. - Höh
vanhanen§ kirjoitti:
Kutsun kenet haluan kotiini. On herra pääministeri ylpistynyt. Kansansuosio on herkkua vaan miten kauan kun tätä menoa jatkaa.
Väyrynen hallitukseen se paska kiristi ja uhitteli. Omaa etuaan katsoo ja kasvattaa lihavaa kukkaroaa entisestään. Hyi olkoon. Kaikkea sitä saa nähdä. Vanhat tuulet puhaltaa. Olisi luullut että hallitus olisi hieman uudistunut. Mutta ei kaikki vanhat parret siellä."Kutsun kenet haluan kotiini. On herra pääministeri ylpistynyt."
Noin kai vastaisin itsekin, jos media tenttaisi yksityisvieraitani. - NATOO
NATO-TOUHU ON KAAOTTISTA...LIITTYMINEN TAPAHTUU VASTA 2013 TAMMIKUUSSA
- lautamies
Voiko nykyiseen hallitukseen luottaa??
Valtionvarainministeri on tehtaillut pöytäkirjan vaikka mitään kokousta ei ollut.
On pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta jne tuomittuja ministereitä. Eikö ministerien kuulu olla nuhteettomia Suomen kansalaisia. Ihmetten vaan.
nimimerkkillä kettu- piela
Tätä voi todellakin ihmetellä,että miten nämä rikoksista tuomitut kelpaavat eduskuntaan ja jopa ministereiksi! Moniin tavallisiin suorittavan portaan töihin ei kelpaa jos sattuu olemaan vaikka yksikin juopumuspidätys!Täytyy olla täysin nuhteeton,mutta nämä itseään edustavat pyrkyrit ovatkin kaiken yläpuolella!
Tavalliselle kansalle ei ole odotettavissa muuta kuin lisää maksuja.Eriarvoisuus sen kuin lisääntyy! - rosvokopla
esim maatalousministeri on tuomittu väärästä valasta aikoinaan, nyt tantta oli vannomassa taas varmaan sormet ristissä toisessa kädessä.
- KUN VÄYRYNEN TULI TÄNNE
Kiristäjä, ketku, kiero, ahne.
- porukalla
ehdotan että tehdään isolla porukalla mielenosoitusmarssi . Lähtekää mukaani 29.5
via balticalle, helsingistä aamulaivoilla, ottakaa mukaanne oranssi tai keltainen lippu , tai muu vaate
tulkaa isolla sakilla maatilalleni sleesiaan
aloitetaan suomen orsanssi vallankumous
ja perustetaan siellä suomen maanpakolaisuushallitus
palatkaa suomeen sitä mukaa kun haluatte, mutta iso yhteislähtö olisi raflaava. Katowitzen televisio aikoo joka tapauksessa minun lähtöni dokumentoida , ja jos lähtiöitä olisi 10 000
se olisi aikamoinen mielenosoitus
majoitus perillä 5 - 7 euroa per vrk
oluttuoppi budweiseriä puoli euroa
en halveksi suomalaisia naisia
mutta valtaan pyrkineet ja päässet psykopaatit
ovat erittäin vaarallisia, etenkin jos heitä on enemmistö. kyseessä ei ole pehmeät arvot
vaan kivikovat .
jouduin tämän itse karvaasti kokemaan
ja nyt on kohta maasta lähdettävä
ja jos sitä miesporukkaa edustaa väyrynen , kanerva ja vanhasen kaltainen lälly
herrajeesus meitä auttakoon
samaan aikaan voi iskeä päälle kova kansainvälinen
lama , kun usa juuttuu irakiin ja alkaa hajota sisäisesti
kannattaa varautua suomen historian suurimpaan
alamäkeen
samaan aikaan suomesta ajetaan toisinajattelevia
miehiä maanpakoon
lukekaapa tämä juttu
ja miettikää voisitteko ottaa osaa
joukkomielenosoitukseen
lähtemällä yhtä aikaa matkalle
...jonka tien avaa
Pakolainen nimeltä perkele
Otin vuonna 1987 Porvoon talooni pakolaisen kommunistisesta Puolasta, joka kertoi ettei ollut paennut järjestelmää, vaan henkisesti sairaita, väkivaltaisia vanhempiaan , joita oli lapsena hakattu sodan aikaan natsien ylläpitämässä koulussa. Kun hän tuli raskaaksi, hän abortoi lapseni ja otti avioeron mutta jäi kuitenkin luokseni asumaan. Hän sanoi ettei hirveän lapsuustaustansa takia voisi koskaan tulla äidiksi, se olisi katastrofi. Vaikka hän oli jo Suomen kansalainen, mitään terapia-apua terveyskeskuksesta ei annettu , koska häntä luultiin hienostelevassa Porvoossa venäläiseksi. Vuonna 1997 hän halusi päästä kanssani uudelleen naimisiin, ja tehdä kaipaamani lapsenikin, jos muuttaisimme Puolaan, jossa terveyspalveluja on Suomea paremmin saatavana. Möimme taloni ja kaksi isoa asuntoa Lönnrothinkadulta, ja ostimme lounais Puolan Sleesiasta ison vanhan saksalaisen kartanon, jonka rakennuksia remontoimme 8 vuotta, investoiden sinne lähes miljoona euroa , kaiken omaisuuteni . Koska Puolan rasistisen lain mukaan suomalaiset eivät saa omistaa maatilaa, kaikki piti panna vaimoni ja hänen äitinsä nimiin. Kun matkailuyrityksessämme alkoi tulla valmista, autoritäärinen anoppini oli sanonut vaimolleni ettei anna tälle hyväksyyntäänsä , ellei ota suomalaisesta miehestään toistakin avioeroa, ja palaa Suomeen, siellä kun yksinhuoltajaäitien edut ovat niin hyviä. Anoppini käskyvallassa oleva vaimoni kidnappasi lapseni, ja saapui Malmin sosiaalitoimiston äidilliseen huomaan. Kun aioin jäädä talooni, autoni poltettiin, koirani myrkytettiin , ulkoa alkoi kuulua laukauksia ja huutoja, ’’go back to finland, we kill you’’. Kun pyysin apua poliisilta, he käskivät vihaisesti minua lähtemään pois talostani , ratkaisemaan puolalaisen vuoristokylän ongelmat Suomeen. Kun lähdin , poliisin serkku ryösti taloni putipuhtaaksi. Kun panin nämä asiat oikeuteen, kahden vuoden jälkeen ilmoitettiin etteivät he halua käsitellä koko asiaa lainkaan, ilmeisesti syystä että mukana oli poliisi, eli Puolan valtio. Kyseinen poliisi oli myöhemmin puolustellut eu kansalaisen perusoikeuksia rikkovaa tekoaan kertoen että häätömääräyksen oli antanut anoppini sekä houkutellut erään yksinkertaisen jehovantodistajanaisen nostamaan minua vastaan syytteen jonka mukaan olisin perkele, koska minulla on pitkä tukka ja moottoripyörä ja että turmelen nuorisoa . Tätä asiaa puolalainen oikeus innolla tutkii.
Kun tulin Suomeen, olin selkeästi pakolainen, mutta sosiaalitoimi ei minua auttanut, vaan nukuin yöni vettä vuotavassa autossa. Minulla oli jäljellä vielä pieni yksiö Kalliossa ja kun sain sen vuokralaiselta, pääsin vihdoin katon alle. 5 vuotias rakas poikani , jonka kanssa meillä oli aina erittäin läheinen ja lämmin suhde, ei kuitenkaan saa isäänsä nähdä lainkaan, koska eräs Malmin sosiaalitoimen iäkkäämpi lakinainen aila koulu selitti oikeudessa että kun tämä mies on aivan mielisairas, ja että kaikki sosiaalinaiset ja poliisikin on samaa mieltä. Kun hankin seuraavaan istuntoon kahden psykiatrin ja poliisin asiantuntijalausunnon, jotka todistivat minut aivan terveeksi, hän niistä piittaamatta edelleen väitti että olisin mielisairas. Naispuolinen käräjätuomari ei tätä herjaamista edes yrittänyt keskeyttää , vaan nyökkäili päätään ymmärtäväisesti. hän syylistyi oikeuden halventamiseen sallimalla moinen ihmisoikeushäpäisy , vaikka oli lukenut psykiatrien lausunnot
Koska nämä naiset tietävät ettei kaksi vuotta jauhettu, totuudenvastainen ja ihmisoikeuksia loukkaava väite ei loputtomiin voi mennä läpi, mainittu sosiaalitoimen lakinainen järjestelee nyt asiaa niin, että minulta otettaisiin tämä yksiökin pois, ja että minun pitäisi lähteä maantielle , pois Suomesta, koska minulla ei ole ilman omaa asuntoa varaa asua näin kylmässä ja kalliissa maassa, eikä keski-ikäinen suomalainen mies mitään apua saa ellen maalaa naamaani mustaksi, tai pukeudu naiseksi . Puolassa minulla olisi iso kaunis talo, mutta sieltä on poliisi minut pois käskenyt, koska anoppi himoitsee sitä itselleen . Minne lähtee 55 vuotias koditon , ryöstetty mies jolta on viety kaikki kodit, lapset ja ihmisarvo peräti oikeuden päätöksellä ? Mitkä ovat miehen ja hänen poikansa ihmisoikeudet Suomen kivikovien, raakojen psykopaattinaisten hallinnoimassa järjestelmässä ? Mikä on miehen tie, jonka pitäisi alkaa 29.5.2007 ?
miten käy suomen kansan seuraavan neljän vuoden aikana, kun hallitus on tämä ? - uskalla tai viitsi
porukalla kirjoitti:

miten käy suomen kansan seuraavan neljän vuoden aikana, kun hallitus on tämä ?Mitään tehdä. Itse ehdotin että perustetaan web sivu jonne tekstejä hallinnosta etc. kirjoitetaan, itse maksaisin int2000:sta tämän ylläpidon. Pelkkää hiljaisuutta kuulee ja näkee.
Paljon puhutaan mitään ei kuitenkaan tehdä.
Pian on myöhäistä meidän kaikkien puolesta.
Gipran
- Kiusaantunut
Kolme kokematonta uutta puoluejohtajaa hallituksessa. Pelottaa. Ja onko Väyrynen valmis tekemään töitä? Näitä lähinnä pelkään.
- TIEDOKSI
olenko ymmärtänyt oikein; hallituksessa istuu ja nauttii täyttä luottamusta henkilö joka on tuomittu ryöstöstä, pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta puhumattakaan muista syytteistä mistä ei ole saanut tuomiota???
tämä asia on tuotava julkisuuteen, jo muutenkin suomen huono uskottavuus kärsii...vittu- ei kuulu hallitukseen
On kuulema oikeuskansleri hyväksynyt tämän törkimyksen mukanaolon hallituksessa. Ehkäpä niin, mutta moraalisesti aivan p-stä.
Rikollisten mukanaolo halllituksessa antaa kuvan, ettei maassa ole rehellisiä ja osaavia ihmisiä käytettävissä.
- HALOO PERKELE
olenko ymmärtänyt oikein; hallituksessa istuu ja nauttii täyttä luottamusta henkilö joka on tuomittu ryöstöstä, pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta puhumattakaan muista syytteistä mistä ei ole saanut tuomiota???
tämä asia on tuotava julkisuuteen, jo muutenkin suomen huono uskottavuus kärsii...vittu - rikollisia...
nyt siellä on sellainen rosvojoukko että alta pois.
- voi sentään meitä
Liisa Hyssälä jatkaa samassa tehtävässään, jossa hän ei edellisessä hallituksessakaan ollessaan pystynyt muuta tekemään, kuin perustamaan työryhmiä työryhmien perään. Näillä työryhmien aikaansaannoksilla Liisa Hyssälä sitten pyyhki jalkojenväliään. Liisa Hyssälä siis jatkaa uudessa porvarihallituksessa samaa linjaansa perustamalla työryhmiä työryhmien perään. Näihin työryhmiin Liisa Hyssälä on upottanut valtiomme rahoja suunnattomat määrät neljä vuotta ja uopottaa rahaa suunnattomat määrät vielä neljä vuotta.
- Per Saukko
"Vuoden 2003 eduskuntavaalien alla Hyssälä ehdotti vaaliesitteessään muun muassa 300 euron korotusta 400 euron minimieläkkeeseen. Vaalien jälkeen asiasta vastaavana ministerinä hän esitti seitsemän euron tasokorotusta minimieläkkeeseen, minkä media on usein ottanut esille.
Vuoden 2006 helmikuussa Hyssälä esitteli hallituksen iltakoululle selvityksen alkoholihaitoista ja niiden torjunnasta, koska 1.3.2004 toteutettu alkoholiveron alennus oli odotetusti lisännyt tilastoitua kulutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön laatima selvitys alkoholihaittojen vähentämiseksi sisälsi muun muassa seuraavia ehdotuksia:
* alkoholijuomapakkauksiin painettaisiin varoitusmerkintä: "Alkoholi vaurioittaa sikiötä".
* mietojen alkoholijuomien mainontaa rajoitettaisiin nykyisestä.
* keskioluen ja siiderin myynti ennen aamuyhdeksää kiellettäisiin."
on jotakin saatu aikaan sentään...
- Gripperi
narista koska juuri näinhän ihmiset äänesti.
- on näreet variksen pojat
voi tätä tyhmää kansaa,saimme just sellaiset johtajat kuin ansaitsimme.että piti väyrynenkin nostaa vielä meille nostaa haitaksi.kyllä jämpti ön näin.
- kdösködl
ei pahemmin tollaset miehet voi kovin vakavissaan olla suomen kansan kanssa.. Raha juoksee ja viina virtaa
- Pohjan-Akka
Jos on alkoholisti, on sairas. Usein alkoholismi ja mielenterveysongelmatkin kytkeytyvät yhteen: ei aina voi tietää onko kyseessä muna vai kana. Rattijuoppoustuomio osoittaa ei-alkoholistilta minusta kovaa välinpitämättömyyttä muista ihmisistä. Rattijuoppous on moraalisesti kova rikos, se on sama kuin tapon yritys.
Ministereiden pitäisi olla sellaisia, etteivät he viestitä nuorille ja lapsille välinpitämätöntä asennetta elämää kohtaan.
Kokoomusta äänestin, mutta enpä taida maksaa jäsenmaksua. Ans kattoo.
Pitäisikö näistä puolueista sanoa Eino Leinoa lainaten: toinen ei ole toista parempi, toinen on vain toista heikompi.
Se "heikkous" on vain valitettavan usein sukua pahuudelle.- olkuntolkku
olla oikein ryhmä siellä nimimerkin takana?
- Pohjan-Akka
olkuntolkku kirjoitti:
olla oikein ryhmä siellä nimimerkin takana?
Täällä on Mummo Ankka sekä hänen terävät veljenpojan pojat Tupu, Hupu ja Lupu.
Ei ku ihan oikeesti täällä on Hansu. Hansu peri toissa jouluna suuren skotlantilaisen wisky-tehtaan perustajan kälyn. Nyt hän pelailee vain kaiket päivät pörssissä (HEX). ottaen välillä nokkaunet ja käyden aina välillä täällä Suomen hassuilla political-sivuilla.
Kalevala on toinen hobby.
Mistä arvasit? - olkuntolkku

Mistä arvasit?ja nyt on viimeinen kerta kun luen ainuttakaan sun pölötystäsi.Kiitos,.siitä arvasin,että ei 70 v muija ehdi kaikkea tuota edes käsittää tai sitten tekstata tänne.
- joku vaan
Perintövero poistettiin maajusseilta ja ökyrikkailta.
Sossuille se jätettiin, kun ne niin halusivat sen säilyttää.
Meille tavallisille kansalaisille pitäisi antaa mahdollisuus käydä ilmoittautumassa maajusseiksi tai ökyrikkaiksi niin mekin pääsisimme perintöverosta.
Tämä ei loukkaisi ollenkaan sossujen oikeuksia, saisivat maksaa veroa edelleen.- palkan saaja
kyllä sä voit antaaa työpaikkasi jollekin ja mennä päivärahalle..tai osta maatila ja koita miten pärjäät...maajussina...velkaa pankin antaa ja osta vain maata, koneet ja anna palaa. Luulen että sä oot vain se joka katselee vasemmiston propakannan kirjoituksia... tuskin edes juot suomalaista maitoa...heheh
- joku vaan
palkan saaja kirjoitti:

Jos tekee 30-tuntista työviikkoa saa osa-aikalisät ja käteenjäävä palkka on melkein sama kuin kokopäivätyössä.
Elämänlaatu paranee huomattavasti.
Sossut verottakoot toisiaan kun veroista niin tykkäävät.
- ..............
Kyllä naurattaa koko hallitus, on siinä oikein sopiva klovniryhmä päättämään tämän maan asioista, taatusti ei ainakaan parempaan päin olla menossa. (Ainakaan tavallisen kansalaisen näkökulmasta.)
Mahdetaan meille nauraa ulkomailla, kun pellet meitä edustaa. Nykyinen ulkoministeri on iso vitsi edelliseen verrattuna. Saitteko nyt paremman, kun niin ilolla Kokoomusta äänestitte.
Niinistökin oli vaan ääniharavana vaaleissa ja sai näin Kokoomukselle lisäpaikkoja, mitä petturi tekee nyt, valitsee jäähdyttely ja pressanvaalityrkky viran.
Hah,hah mitenköhän peffalleen neljässä vuodessa noi pellet asiat saakaan. Ja Vihreätkin tunkee hallitukseen vaikka ajoi vaalien alla ihan eri asioita, kun Kokoomus tai keskusta.
Enkä muuten ole koskaan tajunnut tota hehkutusta Vanhasesta, mitä ihmeen erinomaista hänessä nyt on?
Oikeesti hävettää moiset ministerit. - JA TOIMIKAA
Linkin takaa löytyy tiukkaa asiaa, olisi aika tehdä jotain.
Nyt esimerkiksi tehdyt verouudistukset ovat täysin väriä, suomeen pitäisi saada yrityksiä tuomaan verorahoja, ja tähän oikea konsti olisi pienentämällä yritysverotusta sen sijaan, pienennetään palkkaverotusta josta hyötyy suurtuloiset ei kukaan muu.
http://www.sataseutu.com/index.php - Pohjan-Akka
Saulista ei saatu ulkoministeriä, kun Sauli on liian kiltti mies. Vaikka onkin olevinaan kovaa pankijohtajaa, ja muistuttaa Roope Ankaa alkaessaan puhua rahasta ja säästämisestä, niin SE EI YKSINKERTAISESTI RIITÄ Suomessa.
Kovin meriitti ministeriksi kun on rikostausta. Vähintäänkin pitäisi olla epäilys valtiopetoksesta, jotta kunnon ministerinä voitaisiin nykyaikana pitää.
Saulilla ei ole rikostaustaa. Se olisi kyllä jo tähän mennessä ongittu esille.
Tämä Vapaavuori muuten näyttääkin hiukan karhukoplasta karanneelta. Paljon parjattu Lehtikin on paljon kiltimmän näköinen mies.
Jepjep.- 671-176
Jospa Sauli antaa ne toisten tehtäväksi!
- Pohjan-Akka
671-176 kirjoitti:
Jospa Sauli antaa ne toisten tehtäväksi!
Menipäs jännittäväksi. Miten hän antaa toimintaohjeensa? Ei, ei....kyllä se on varmaankin tämä dapuljuu bush, joka on kaiken takana. Eikö se amerikka ole kaiken pahan kapitalismin alku ja juuri? Sauli-parka vain nukkuu yksin (?) kalustamattomassa kaksiossaan siellä jossain, missä muutkin helsingin työläiset nukkuvat. Tuskinpa edes raskii käydä sitä pohjanmaalta saamaansa söpöä possua moikkaamassa. Jos ei se ole sitten jo tapettu (se possu). Ahneus vallan saa...eikö se virsikin mene niin, joku.
Mie en kyllä usko, että Sauli on kaapin takana. Nukkuu peiton alla ja ihmettelee.
- Lauri Leskenlehti
Oliko äänestyksessä 18-vuoden ikäraja?
On se nyt hemmetti kumma että kun hallitus ei ole edes kunnolla aloittanut niin jo ollaan mustamaalaamassa. Ja etupäässä hallitusta ovat arvostelemassa vasemmistolaiset, lähinnä demarit. Sosiaalidemokraatit ovat olleet hallitusvastuussa jo vuosikymmenien ajan ja heidän aikana ei ole saatu mitään merkittävää aikaan. Työttömyys on lisääntynyt, yrityksiä siirtynyt ulkomaille, meillähän oli demari työministeri, mutta hänen aikaansaannoksista ei ole paljon sanomista ollut. Opintotukea on korotettu viimeksi v.92. Tämäkin olisi voinut lipposen hallitus korottaa mutta eivät korottaneet. Nyt sekin asia korjaantuu. Itse opiskelin silloin lipposen hallituksen aikaan ja voin sanoa että se opintotuen määrä oli kyllä naurettava, mutta demarithan ovat opiskelijoiden ja työntekijöiden puolella, niin väittävät. Mutta heti kun demarit eivät ole hallituksessa niin ihmiset jo alkavat pilkata tulevaa hallitusta. Olen itse tehdastyössä jossa demarit jyrää Ay-liikkeellä ja voin sanoa että heidän toimintansa on ollut täysin p:stä. He vain valittavat että kun kaikki on niin huonosti. H lvetti vieköön heillähän olisi ollut mahdollisuus parantaa ay:liikkeen asioita kun demarit ovat olleet vallan kahvassa.
Ja kansahan halusi muutosta vaalitulokseen nähden joten kansa on puhunut vaaleissa että pulinat pois.- Pohjan-Akka
On se perkele.
- perkelettä
Pohjan-Akka kirjoitti:
On se perkele.
Eikös Niinistö ollut ensimmäinen arvostelemassa uutta ulkopolitiikan linjaa? Siinä vaiheessa oli vasta kokoomuksen, vihreitten ja RKP:n nimitykset ilmoitettu... Hihhih
- ei luotettava
Ei tällaiset nettiäänestykset ole luotettavia ennen kuin jokaiselta vaaditaan henkilöllisyyden varmentaminen vaikkapa pankkitunnuksien kautta. Jotkut pellet äänestävät välityspalvelimilla tai tietyissä liittymissä muuttavat IP-osoitteensa, jolloin sama henkilö voi äänestää monta kertaa.
Vielä kun ottaa huomioon, että netti on suosittu varsinkin lasten keskuudessa, joilla ei ole mitään hajua koko asiasta, äänestäminen tapahtuu sen hetkisen mielialan mukaan eli satunnaisesti tai kapinallisella "JYRKKÄ EI" asenteella. Onneksi oikea äänestysoikeus on vähintään 18 vuotta.- Ramu73
Hyvä huomio sinulta!!
- Tom Taitava
Höpön höpöä koko nettiäänestys. Vaalit oli ja meni ja niin mennään seuraaviin vaaleihin. Oikea hävinneiden kiukuttelu forumi, haa!
- saattepa nähdä
kyllä on ihanaa kun ei tartte kattella demareita ..etenkään sitä harmaa hiirulaista Tuomiojaa ulkomisiterinä... ällöttävä partakin...Ihanaa että vaihtuu miehet ja oikeat puolueet !!!!!!!! Liputan koko ajan !!!!!!!!!!!!!!
- heräsivät
Uurnille.
- IHMISTEN HYVINVOINTI
ON SE PRKELE JOS HYSSÄLÄ ON HALLITUKSESSA SOS JA TERV MIN EI TAPAHDU YHTÄÄN MITÄÄN < HUUMEIDEN KÄYTTÖ JA IHMISTEN PAHOINVOINTI JATKUVAT....JA SITTEN VÄYRYNEN SEKÄ KANERVA HÄMMENTÄMÄSSÄ SOPPAA...
- Back to 70´s
Tekstiviestihallitukselle paljon onnea valitsemallanne linjalla...
Kiva nähdä syntyykö lainkaan päätöksiä vai meneekö kaikki aika näppäillen tekstiviestejä ja lentoemoja? Vai janottaako vanha suola ja aletaan lämmittelemään vanhoja suhteita äiti-Venäjään. - ei kuuluisi
hallitukseen. Ei edes eduskuntaan.
- se linssilude
sitten hääris,ei me täällä Oulussa sitä tarvita.
Pitäkää te eteläläiset se hyvänänne jep jep.
- juuso
Eduskuntavaalien tulos olisi kerrankin mahdollistanut hyvän hallituksen muodostamisen maahamme. Mutta ei, piti ottaa vihreät mukaan pilaamaan kaikki. Varsinkin Tuija Braxin päästäminen oikeusministeriksi saa kylmät väreen kulkemaan selkääni pitkin. Kohta kaikki somaliraiskaajat saavat liikkua vapaana, ja ylinopeutta ajavat teljetään kiven sisään.
Ja toiseksi vanha lihapiikki RKP. Miksi tuo maamme viides kolonna ja Suomen yhtenäisyyden nakertaja pitää aina ottaa hallitukseen. Suomen olisi parempi ilman tuota omahyväistä ja ylimielistä kielivähemmistöä.- optimistikin
jep jep. Pilaajien joukkoon vielä Hyssälä, prkle! -Muuten olisi ehkä ihan toimiva kokoonpano.
- vaillan kahvassa
totta puhut..vihreät olisivat saaneet jäädä pois... mut kyllä tästä - hyvä hallitus tulee... kaikkea ei voi parantaaa päivässä, ei Paavikaan rakentanut kirkkoa päivässä.Nyt vain jokaiselle työtä niin alkaa olla suomi kohdallaan... työtä on jos palkat vain ois kohtuulliset... Lauri Ihalainen sais kanssa mennä jo eläkkeelle...sillä on jo niin suuri omaisuus että ei se välitä enää mistään...
näin on - jaksat ja jaksat
optimistikin kirjoitti:
jep jep. Pilaajien joukkoon vielä Hyssälä, prkle! -Muuten olisi ehkä ihan toimiva kokoonpano.
rakastaa sitä Hyssälää, saatko nukuttua yösi? Ehdotan mene Zyzzen kainaloon!!!
- kohta eläkkeellä
optimistikin kirjoitti:
jep jep. Pilaajien joukkoon vielä Hyssälä, prkle! -Muuten olisi ehkä ihan toimiva kokoonpano.
kyllä me Hyssälä sinne tarvitaan .. hän on saanut todella paljon aikaan..tiedän kun ooon seurannut äitini hoitoa jo kymmenen vuoden ajan vanhustenkodissa..hänellä on kyllä hyvin hoidon kannalta..mut lääkäreistä on pulaa pohjoisessa. Vanhusten asiat ovat kuitenkin vielä niin kesken, että suon Hyssälän jatkaa arvokasta työtä. Meidän isät ja äidit jotka ovat eläneet sota-ajan ja evakot TARVITSEVAT KUNNON HOIDON !
- hyssälät sentään
kohta eläkkeellä kirjoitti:
kyllä me Hyssälä sinne tarvitaan .. hän on saanut todella paljon aikaan..tiedän kun ooon seurannut äitini hoitoa jo kymmenen vuoden ajan vanhustenkodissa..hänellä on kyllä hyvin hoidon kannalta..mut lääkäreistä on pulaa pohjoisessa. Vanhusten asiat ovat kuitenkin vielä niin kesken, että suon Hyssälän jatkaa arvokasta työtä. Meidän isät ja äidit jotka ovat eläneet sota-ajan ja evakot TARVITSEVAT KUNNON HOIDON !
vai on saanu vanhusten asiat kuntoon,nöyränä kysyisin missä kunnassa?
niin oon minäkin hoitanut vanhuksiani ja ihan kotona palkatta,tapella saa ihan joka ainoasta vapaapäivästä jonka tarvitsen.
olen näet kiinni 24 tuntia vuorokaudessa niitä lakisääteisiä vapaapäiviä ei tahdo oikein löytyä.
että silleen hyvin.
- rehellinen aika edessä
turhaan tääl valitette...menkää töihin ja nostakaa palkaaa...jos se ei riitä niin ottakaa toinen työ´paikka...perkele...mulla on kaksi duunia pidettävä, jotta saan asuntolainaani maksettua...pätkätyöläinen nainen ..ja pieni palkka ,,mut mä tykkkän olla töissä...te valittajat .. antakaa rahanne meille köyhille naisille.... pienipalkkaisille...
Tietenkin vauvojen tekijät kuuluisivat kotitalouksiin eikä sinne suuta soittelemaan.Vanhat ukot on ennekin asiat hoidellet.Niillä on aikaa.
Se minua ihmetyttää että aina opposition edustajat ihmettelevät miksi on unohdettu vaikka nyt vanhukset.Itse ovat olleet hallituksessa kymmeniä vuosia .Olisivat voineet nostaa vanhukset vaikka taivaisiin.Kaikki ne parannukset olisivat voineet tehdä mistä nyt toisia moittivat.Ihan sama kuka milloinkin on ei ole järkeä puheissa.Puhutaan puhumisen vuoksi.- ei sopulit
huom.ei sopulit.sekös niitä ärsyttää ,hyvä matti vanhanen. näpäytit noita sopuleita.
- lipposen eikä ne
muilta kysyneet, että sori saadaanks me tuoda paavo kehiin.
- ..........,,,,,.....
olisitte jättäneet äänestämättä väyrystä,kanervaa ja hyssälää jos/kun noin paljon kyrpii kyseiset henkilöt.
- SS-Vikings
Niinpä.. Vaikea on käsittää millainen ihminen äänestää esimerkiksi Paavo Väyrystä. Näinä päivinä on murheellista olla suomalainen.
- ymmärtää
Kysymys ei ole pelkästään siitä että luokkaerot kasvavat. Kyse on vallasta, valta kuuluu kansalle, mutta nykyisessä hallituksessa istuu moraalisesti löyhät ja arveluttavat ihmiset. Lisäksi valta on lipsunut kansan käsistä siitä lähtein kuin EU:hun liityttiin, ja varsinkin siitä lähtein kun Matti Vanhanen on pääministerinä puljannut.
Matti tekee päätökset suljettujen ovien sisällä vaikka nykyisessä demokraattisessa mallissa pitäisi olla avoin.
Poliisien, vartioiden ja valvontalaitteiden määrä lisääntyy jatkuvasti, spurkut poistetaan katukuvasta.
Vanhanen on vallan sokaisema, Paavo on narsistinen ahne, löytyy rikollinen ja väärän valan vannonut, tällainen ministeriö meillä.
Ettekö huomaa mitä tapahtuu, kansan äänestys pitäisi ehdottomasti järjestää myös ministeripaikoista ei yhden miehen yksin hallinnolla ja hänen mieltymystensä mukaan, mieltymysten jotka ajavat puhtaasti omaa etuaan.
Pian ei meillä ole enää demokratiaa, pahasti näyttää siltä että olemme taantuneet lähemmäs Venäjän itsehallinnollista suuntaa josta on demokratia ja sananvapaus kaukana.
Olisi aika puuttua asiaan! - HALLITUSHUORA
Ampukaa toisenne ahneet vallanhuuruiset ministerit.
Rikolliset ja huorat.
Vittu tätä maata, on kansanvalta kaukana.
Poliisivaltio, itsehallinto. Matti Mätä Vanhanen kiero paska pukkaa suljetuin ovin hallitusta jossa pesii roskaa ja rikollista.
Kansan äänestys ministeripaikoista. Vanhasen ministeripestin aikana on valta ollut Vahasen ja muun ministeriö perseissä.
Valta takaisin kansalle tai me otetaan se saatana!
Pian tuulee helvetistä ja hallisuksen roskasakki kaivaa hautaansa.
Meitä on jo tuhansia, eikä enää pitkään katsella. Olemme vihaisia ja turhautuneita, pian sataa Helsingissä luoteja ja tulta.
Jengi kokoontuu jo kaikessa hiljaisuudessaan kunnes räjähtää eduskunnan portailla paskat rikollis-ministeriön silmille.
Hyvästi "oikeusvaltio Suomi - Finland"
Tässä läävässä loppuu oikeus samalle viivalle rahojen kanssa ja me olemme sen panneet merkille.
Minä olen kansa ja kansa on puhunut, nyt se toimii !!!!! Aamen.- rein
Vaikka en hallituksen kokoonpanosta ilahdukkaan, se on parlamentaarisesti valittu. Kansa on puhunut. Anarkian valtaan en soisi suomen ajautuvan, siitä on huonoja esimerkkejä. Se että
vaalien antamalla valtakirjalla moinen hallitus syntyi, on vain kipristeltävä. Tuskin kaikkia tyydyttävää hallitusta on suomeen mahdoton saada.
Valta kuuluu kansalle ja sen muotona on kansanäänestys ainut vaihtoehto. Kyllä tuo uusi
hallitus näyttää karvansa ja ennenaikaiset vaalit
ovat mahdollisia. Mutta tuo kaikki tapahtuu toivottavasti rauhallisesti, ei uhkaamalla. - missä rauha?
rein kirjoitti:
Vaikka en hallituksen kokoonpanosta ilahdukkaan, se on parlamentaarisesti valittu. Kansa on puhunut. Anarkian valtaan en soisi suomen ajautuvan, siitä on huonoja esimerkkejä. Se että
vaalien antamalla valtakirjalla moinen hallitus syntyi, on vain kipristeltävä. Tuskin kaikkia tyydyttävää hallitusta on suomeen mahdoton saada.
Valta kuuluu kansalle ja sen muotona on kansanäänestys ainut vaihtoehto. Kyllä tuo uusi
hallitus näyttää karvansa ja ennenaikaiset vaalit
ovat mahdollisia. Mutta tuo kaikki tapahtuu toivottavasti rauhallisesti, ei uhkaamalla.Alkaa kärsivällisyys olla lopussa niiltä, joiden oikeuksia eniten poljetaan. Ei tähän sotkuun ole rauhanomaisia keinoja, järkipuhe ei auta eikä kansalaisia kuunnella.
Virallinen toimintakaava on ahneus, rikkaan etu ja kansan tölvääminen kauemmas hallinnosta. (Puoluetukia nostettiin 90 000 euroon/kansanedustaja). Kansaa ei tarvita enää.
Olemme reppana, auktoriteettiuskovainen kansa. - samassa kusessa ollaan
missä rauha? kirjoitti:
Alkaa kärsivällisyys olla lopussa niiltä, joiden oikeuksia eniten poljetaan. Ei tähän sotkuun ole rauhanomaisia keinoja, järkipuhe ei auta eikä kansalaisia kuunnella.
Virallinen toimintakaava on ahneus, rikkaan etu ja kansan tölvääminen kauemmas hallinnosta. (Puoluetukia nostettiin 90 000 euroon/kansanedustaja). Kansaa ei tarvita enää.
Olemme reppana, auktoriteettiuskovainen kansa.Tottahan toi on, ihmettelen kuinka pitkään ihmisten kärsivällisyys riittää. Systemaattisesti ajetaan
ihmisiä pois valtarakenteiden vaikutus piiristä. Siihenhän myös liittyminen eu:hun liittyi.
Meillä ei ole tällähetkellä muuta vaikutus mahdollisuutta kuin äänestäminen. Pidetään valtiovallan taholta ihmiset juuri ja juuri hengissä, ajetaan lähiöihin elämään omaa elämäänsä.
Pois kaduilta. Suomessa rivakka kapinointi on vierasta, otetaa nöyrästi mitä ylhäältä annetaan.
Mutta jos äänestämistä helpotettaisiin niin että
netissä voisi sen tehdä. Äänestys prosentti nousisi varmasti, annettaisiin parempi mahdollisuus muillekkin ehdokkaille kuin valtapuolueiden. Jos tälläinen aloite lähtisi liikkeelle, olen varma että se valtapuolueiden taholtä tyrmättäisiin. Silloin on pelko heiiä menettää saavutettu etu. - Mikä rauha?
samassa kusessa ollaan kirjoitti:
Tottahan toi on, ihmettelen kuinka pitkään ihmisten kärsivällisyys riittää. Systemaattisesti ajetaan
ihmisiä pois valtarakenteiden vaikutus piiristä. Siihenhän myös liittyminen eu:hun liittyi.
Meillä ei ole tällähetkellä muuta vaikutus mahdollisuutta kuin äänestäminen. Pidetään valtiovallan taholta ihmiset juuri ja juuri hengissä, ajetaan lähiöihin elämään omaa elämäänsä.
Pois kaduilta. Suomessa rivakka kapinointi on vierasta, otetaa nöyrästi mitä ylhäältä annetaan.
Mutta jos äänestämistä helpotettaisiin niin että
netissä voisi sen tehdä. Äänestys prosentti nousisi varmasti, annettaisiin parempi mahdollisuus muillekkin ehdokkaille kuin valtapuolueiden. Jos tälläinen aloite lähtisi liikkeelle, olen varma että se valtapuolueiden taholtä tyrmättäisiin. Silloin on pelko heiiä menettää saavutettu etu.Juuri tuosta saavutetun vallan menettämisestä on kyse. Osmo Soininvaara nimittää uuden ajan poliittista elämää eduskunnassa 'pensoittumiseksi'. Siellä hääräävät media ystävälliset haahuilijat ja suuret päätökset ja valmistelut tapahtuvat suljettujen ovien takana medialta piilossa. (Tai median ymmärryksen tuolla puolen). Kansanedustajat eivät käytä valtaoikeuksiaan oikeudenmukaisesti eikä tietolähteitään tehokkaasti. Valta on väärissä käsissä.
- rein
Mikä rauha? kirjoitti:
Juuri tuosta saavutetun vallan menettämisestä on kyse. Osmo Soininvaara nimittää uuden ajan poliittista elämää eduskunnassa 'pensoittumiseksi'. Siellä hääräävät media ystävälliset haahuilijat ja suuret päätökset ja valmistelut tapahtuvat suljettujen ovien takana medialta piilossa. (Tai median ymmärryksen tuolla puolen). Kansanedustajat eivät käytä valtaoikeuksiaan oikeudenmukaisesti eikä tietolähteitään tehokkaasti. Valta on väärissä käsissä.
Politikot suosivat toimittajia, jotka kirjoittavat
positiivisia juttuja heistä tai heidän edustamastaan
puolueesta. Sitten tulee linkki median omistajista,
heilläkin on sanottavansa mistä kirjoitetaan ja miten. Erkko, lieneen kaikkein räikein esimerkki
median säätämisestä. Valtaeliitti koostuu tosi
pienestä poppoosta. Kun puhutaan demokratiasta,
on sen monopolisoinut puolueet ja sielläkin pienet
piirit. Yhteiskunta muuttaa muotoaan aina ajoittain. Onko demokratia tullut tiensä päähän,aika näyttää. Suomessakin valtiovalta on tehostanut yhteiskunta rauhan tarkkailua. Suoposta on tullut valtio, valtiossa. Heillä ei
ole mitään tilivelvollisuutta edes eduskuntaan
päin. Oletettavasti he seuraavat mm. tämän tapaisia kirjoituksia. Jos kuitenkin valtaeliitti
edelleen jatkaa kansan jakamista mulle,mulle, mulle, sulle periaatteella yhteentörmäys on hyvinkin mahdollista. Syntyy pieniä yhdenasian
liikkeitä, tai onhan niitä jo olemassakin. Henkilökohtaisesta kaipaan oikeudenmukaisuutta.
Käy sääliksi, esim.eläkeläisiä jotka ovat koko ikänsä tehneet duunia niskalimassa ja nyt keräävät pulloja kun eläke ei riitä edes välttämättömiin tarpeisiin. Arkadianmäellä levitellää rahaa sinne,tänne. Omat palkat ovat aina etusialla, puoluetuet taas nostettiin. Nykyisillä kansanedustajilla ei ole mitään kohtuutta, ei vasemmalla eikä oikeella vain oma napa. No joo
alkaa toistaa itseään nää mun jutut.
- aito ihmetteliä
hallitus istuu 2 vuotta niin se on ihme.
Mutta jos se istuu täyden kauden, niin silloin maailman 7 ihmettä joudutaan laittamaan uuteen järjestylseen.
Perustelut, on ministeri valinnat.
Esimerkiksi lapsien hankkiminen "lapset on ihania" ajoittetaan juuri siihen ajankohtaa kun pitäisi hoitaa ministerin tointa.
Nyt pitää sijaisellekkin maksaa että siinä nähdään kuinka nykyhallitus käyttää yhteisiä vähiä varoja.
Toinen oli vihdeiden hallitus paikka, vaika äänimäärä laski huomattavasti. - arvo_
Tämä keinotekoinen tasa-arvo, että pitää olla puolet miehiä ja puolet naisia. Moni pätevämpi mies jäi hallituksen ulkopuolelle, kun piti saada muodollisesti päteviä naisia hallitukseen. Miksi esim. entinen maatalousministeri piti vaihtaa Si(rk)ka-Liisa Anttilaan?
- Auta
Halosen aikana tämä telaketjulesbous on nostanut päätänsä.Eipä sille voi mitään, kun nykysuomessa on tärkeämpää määritellä kiintiöitä naisille, kun hoitaa asioita kunnolla. On surullista, että parhaat eivät enään nykyään välttämättä pääse ansaitsemaansa paikkaan, jos sukupuoli on väärä. Kiitos tasa-arvo.
- dooris
kosmeettinen toimenpide koko uusi hallitus. Tietysti media huomioi naisten määrän hallituksessa, oletus oli että Kanervan ja Väyrysen mukaantulo hallitukseen jäisi vähemmälle
huomiolle.
- demmareiden
ja kommareiden aika on ohi. Punainen Suomi alkaa hiljalleen löytää omat sinivalkoiset värinsä. Täytyis vielä saada tasavaltaamme oikea presidentti, hänkin on demmareiden ollut jo liian kauan. Hävetkää vasemmistolaiset, kuulutte Siperiaan!
- Jusu
Kummallinen pesti tuo ministerin palli. Jan Vapaavuori on OIKEA esimerkki siitä. Rikollinen "RATTIJUOPPO, PAHOINPITELIJÄ, VARAS" Ministerin pitäisi olla mallikansalainen, eikä pelkkä oman edun tavoittelija. Mikään firma ei palkkaisi Vapaavuorta töihin nöilla meriiteillä... yksinkertaisesti hän ei nauti kansan luottamusta meidän edunajajana. Hävettää ola veronmaksaja (Helsinkäläinen) moiselle HALLITUSELLE. Toivottavasti joku SIPOOLAINEN tai muu osaava lähtee tutkimaan Vapaavuoren muutkin tekemiset, että saadaan paikalle kunnon kansalainen..
- huhhh
eikö TYTTI ISOHOOKANA-ASUNMAA OLISI OLLUT PAREMPI SOSIAALITERVEYSMINISTERINÄ KUIN HYSSÄLÄ
- manipulointia!
Puolue joka on toiseksi pienin ja jonka äänimäärä taas pieneni, onnistuu junailemaan itsensä aina vaan hallitukseen!!..Ja sitten ajaa parhaiten pienen, etuoikeutetun kansanryhmän kalliita etuja (kalliita veronmaksajille!)...Koska loppuu???
- DONKKI
Sitä tässä vuodesta toiseen saa ihmetellä,miten hemmetissä ne istuu hallituksessa ennenkuin sitä on edes valittu. Kyseessä on kuitenkin kielipuolue. Kohtahan täällä on venäläisiä enemmän kuin ruotsinkielisiä . Meidän historiassamme venäläisten merkitys niin hyvässä, kuin pahassa on ollut merkittävä. Eikä tuo ruotsin vallan aika herkkua ollut talonpojallekkaa. Maita jaetti surutta ruotsalaisille kreiveille ja sota herroille. Sieltä on peräisin se ruotsinkielisten mahtavat maaomaisuudet. Ryöstetty suomalaiselta talonpojalta. No niin nyt menee vähän kauas, mutta historian kautta asioita voi tutkia. Miksi ja miten.
- persereikä
Mutta missä on Timo Soini???
- just siellä
missä toteat!
- Metanoidi
10% valtion tuloista tulee huumekaupasta. Tarkemmin alkoholiveroina. Sitä laskettiin taannoin vain koska pelättiin virolaisen halvan viinan rampauttavan talouden.
Toivoisi valtiontalouden nojaavan vähän muuhun kuin päihteiden myymiseen..
Sitten on tämä suojelun mynti. Poliisilaitos ja armeija, verovaroin kustannettuina.
Miten tämä eroaa mafian tai muun järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta?? - tähdethän
Kyllä Suomineito saa nyt tasokkaat hallitsiat.
Joten huolet poistuvat, marisiat joutuvat etsimään aiheita MUTU menetelmällä.
Oikeisto on meidän pelastus, demarit ovat kuin
rottia syövät kuormasta.- niin****
Mutta miten siihen oikeistoon liittyy Paavo Väyrynen ja muut väsyneet kepun pellet. Taitaa Paavokin olla enemmän kallellaan ryssiin, kun moni demari.
- jotka voiva olla haitallisa...
Toiminta Helsingissä, pian. Tulee sisältämään kohtauksia jotka voivat olla haitallisia lapsille.
Käsittääkseni demokratia tarkoittaa kansanvaltaa?
Jos näin on ei suomessa ole demokratiaa ollut Vanhasen ministeripestin jälkeen kuin nimellisesti.
Kierrellään, kaarrellaan, kerrotaan osa totuudesta, juonitellaan salassa kansan silmien takana. Mitä demokratiaa tämä on?
Terveessä demokratiassa pitäisi ehdottomasti jokainen ministeri olla kansan valinta. Tosin siitäkin voisi katastrofi syntyä. Mutta sitten vaihdetaan uutta tilalle kuin paitaa saatana.
Lakipykälässä seisoo selvin merkein pykälä joka kieltää ministerinpaikan henkilöltä jolla on rikosrekisteri.
On tainnut valtiotieteiden maisteri unohtaa että laki koske kaikkia, niin se valta sekoittaa tukan.
Jätkä on vieraantunut kansasta ja omasta itsestään. Ei se pieni tunnoton pää ole kestänyt rahaa, valtaa ja kunniaa. Maine nousi Matti Mälli "perseennuolija alla vaalien" -yli raamien ja kusessa ollaan.
Nyt lähtee sinko soimaan ja kansa syöksyy kapinoimaan!- rikosrekisteriä
ei ole Vanhasella eikä muillakaan ministereillä. Jokainen hallituspuolue valitsee itse omat ministerinsä. Vanhanen valitsee vain oman puolueensa ministerit, samoin Katainen omat ministerinsä, kuten muutkin puoluejohtajat.
- Kansaan
Tosin on muistettava että suurin osa kansasta äänestää perusteettomasti.
Jos kansa äänestäisi ministerit olisi siellä ns. Daltonin veljekset, Tapio Rautavaaran tyttären tytär, Halme Toni, Vanhasen entinen julkisuudenkipeä heila kirjoineen ja juoruineen. Lisäksi muuta idioottiporukkaa joilla ei ole hajuakaan ministerin tehtävistä. EI nämä nykyiset rikolliset ja paksuna olevat naisetkaan ole mikään pelastus.
- Kansa maksaa
Matti nyt tempun teit tai "vanha"seksi kun olet tulossa koska Ministerisopivuus arvio petti pahasti,taustathan täytyy tutkia aina ennen nimitystä.Mikä pahinta kansan rahoilla pelataan riskipeliä.
- vaalit oli jo
Joo niin tyypillistä,ollaan 72 % tyytymätöntä mutta kuitenkin suomen kansa äänesti tämmösen tuloksen eiks o vähän myähästä olla tyytymätöntä kun on housuissa. ja antaa kavereitten yrittää. tientenkin täytyy toivoo et ei yhtä huonosti kävisi kun viimeksi porvarihallitukselle vrt esim 1991 ja onneksi, Ei tarvii kattoo enää pula-ahoa et sitä ei kaivettu esiin naftaliinista (Te-keskus johtaja tai vastaava pysyköön siellä ja olkoon hiljaa)
- joku vaan
1991 porvarihallitus joutui korjailemaan Holkerin ja Liikasen jälkiä, kun nämä olivat tuplanneet firmojen verotuksen.
Pakon edessä jouduttiin siirtymään verohyvitysjärjestelmään ja valtion verotulot kuusinkertaistuivat.
Nyt heinäseiväshallitus otti käyttöön firmojen tuplaverottamisen, josta on pian pakko luopua.
Porvarihallitukselta pitäisi löytyä sen verran selkärankaa että turhat verot poistetaan kokonaan eikä vain tehdä kosmeettisia muutoksia.
- Petetty äänestäjä
Jälleen politiikka näyttää kaiken rikollisuutensa. Ministereinä on juuri valitussa hallituksessa mm henkilö joka on TUOMITTU Väärästä valasta.. TODELLA Karkea virhe. Löytyy myöskin ministeriksi päässyt joka on tuomittu ainakin. pahoinpitelystä, rattijuopoudesta sekä varkaudesta. Näin herrat ja rouvat silittävät toisiaan. Tällaiset ihmiset välittömästi pois tällaisilta paikoilta.
TÄSSÄ NÄHDÄÄN MIKÄ ON HERROJEN ja TYÖLÄISTEN laki suomenmaassa.- Ministeri paavo
kysynpa tassa etta mita vikaa äällää on
ja minä sihteeri on hyvin se meniiiidjk
pienet europarlamentti teHtävani olen hoitanut
saatana susi saa olet aari voin vakuuttaa omia ja
muiden sanomisia ne ei vät tarkalleen pidä paikkaansa minulla on varattu oma narun pätk'ä
bleirin ja buskun juurellaa vakaumusta ja su omen kansaa kiunneittaen PAAVO
- nettideittitunari nro.1
a) otti paavo "pelle" väyrysen hallitukseen uhkailujen jälkeen
b) otti ilkka "pornoviesti" kanervan hallitukseen, ja vieläpä ulkoministeriksi sönkkäämään amis-enklantia (noriko-show eilen tv4)
c) otti työministeriksi vihreän vihreän, joka oireilee siitä huolimatta varhaisdementiaa ja räpyttelee silmiään kuin kolibri, luullen siten "hurmaavansa" äänestäjät ja päästää suustansa käsittämättömiä mongerruksia. Ja TYÖministeriksi vihreän, joka ajoi vaalikeskusteluissa kansalaispalkkaa.
d) ei ottanut ympäristöministeriksi vihreätä, vaikka heillä on alan erikoistuntemus, vaan keskustalaisen yht.tiet.maisterin joka jää heti äitiyslomalle! Mihin muuhun työhön nykyään pääsee sanomalla että - jään sitten parin kuukauden päästä äitiyslomalle?? "Nythän on niin, että..."
e) otti kokoomuksesta rikostuomioita saaneen J.Vapaavuoren hallitukseen. Ei edes aikaisempaa eduskuntakokemusta.
f) antoi kokoomukselle myös puolustusministerin salkun vaikka tietää kansan NATO -ajatukset ja nyt jo ilkka kanerva vaatii lisää rahaa armeijalle! Onko j.häkämies sairaslomalla, vai miksi ei saa suutaan auki?
g) kasvatti ministerilukua, vaikka aikaisemmin pärjättiin vähemmillä, jopa niin, että hallituksesta oli yhtä-aikaa pois kuusi ministeria, osa äitiyslomilla jne.!
h) ministeri anu vehviläinen. kuka h-vetin vehviläinen?
i) ministeri hyssälä. H-vetin hyssälä.
j) kultturiministeriksi ruotsalainen. Hienoa, poljetaan vaan syvemmälle suomalainen kulttuuri suohon. Kas kun ei vielä puoli-afrikkalainen ja homo. Kyllä nyt svedduja naurattaa.
k) ministeri holmlund. Kuka h-vetin holmlund?
l) Pääministeri meni meri-kukan halpaan.
Hallitusneuvottelujen aikana n**si hallitukseen pyrkivän puolueen jäsenen kanssa. Jääveys?
m) Läpinäkyvä itselleen mieluisen opposition luominen.
n)ja niin edelleen.....
Tämä kaikkien aikojen amatöörimäisin ja pelottavin hallitus on aikapommi.
Vanhanen ja Katainen ylipullistuneine egoineen ovat virittäneet epäluuloisen kansan (33% EI äänestänyt)kauhuksi itseänsä pönkittävän ylipainoisten hyshys-kanojen tarhan, mutta ei huomaa Niinistön ansaa, joka laukeaa hallituskriisiin ja kaatumiseen ja näin ollen
Salesta tulee sittenkin pääministeri!
jepjep. - vitun luuserit!
kirjoitin tänne vastausta ja kone tökki ja tökki...
palvelu väliaikaisesti ruuhkautunut.. ei mene läpi
ja sit olen muka jo lähettänyt samanlaisen viestin.. ihannaaaaaaaaaaaaa..
eikä sitä ole......
vittu menee lafkanne nurin............. - jaa
olel sitä miltä että helvitiin meni halitus ohjelma jos nykyisellä halituksella on aikemus nostaa enrgiia veroa eikä puutua pinempien eläkeiden korotukseen ja muutenkaan vanhhus työhön saavat vanhukset pitää entistä pidenpään samoja vaippoja vesassa käynti maksaa säästää vettä perkele tähänkö se menee näiden sähkö bensa vesi verokorotuksienkanssa mitä valtio suunitelee eläke pien eläke laistenko perusturva alas saatana
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806