PIDÄTTEKÖ PÄIVÄKIRJAA

kyllikkient

Minä olen kirjannut toistakymmentä vuotta tapahtumia ja ajatuksia ylös.Välillä lueskelen muistin virkistämiseksi että mitähän silloiselle minälleni kuului kun olin vielä kiireisessä työelämässä.

6

530

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo yli neljäkymmentä vuotta, kun lakkasin päiväkirjaa pitämästä, ja harmittaa niin vietävästi, kun poltin kaikki muutettuani asumaan mieheni kanssa.
      Olisi se hienoa lukea niitä ja itkeä kadotettua nuoruutta. Kirjeitä on isot nivaskat tallella, olin innokkaasti monien likkakaverien kanssa kirjeenvaihdossa, kun asuskeltiin eri puolilla.

      Kalenteriin merkkaan vieläkin aina päivän sään ja jotain päivän tapahtumia.

      Silloin ennen oli niitä vahakantisia vihkoja mihin kirjoiteltiin.

    • KristaTee

      Tapahtumia ajatuksia. Joskus liimailen lehdestä leikkaamiani pieniä juttuja tai kuvia. Yleensä mieluiten hauskoja juttuja ja kauniita kuvia. On niitä jokunen ilkeäkin. Parikymmentä vuotta olen tätä harrastanut. On meinaan melkoinen pino vihkosia.

      Iltaisin on hauska lukea niitä, aloittaa siitä ensimmäisestä ja naureskella itselleen. Joskus ehkä hiemen nyyhkyttääkin.

      • Fridanna

        Olen kirjoittanut päiväkirjaa murrosikäisestä lähtien. Nuoruudessa piti kirjata lähes päivittäin ajatukset. Sen jälkeen elämäntilanteen mukaan. Kun mieheni kuoli, purin itseäni jälleen vihkojen sivuille ja luulen, etten sen avulla tarvinnut uni- enkä muitakaan lääkkeitä turruttamaan itseäni.

        Nykyään kun avaan päiväkirjani, kirjoitan siihen paljon asioita, itseasiassa sivutolkulla. Minun päiväkirjani ovat oman sisimpäni tai oman elämänpiirini tapahtumia tai ajatuksia, eikä yleistä yhteiskunnallista tai edes naapurieni asioita. Niistä tuskin olisi myöhemmin minkään tutkimuksen lähdeaineistoksi. Vain lastenlapset voisivat olla kiinnostuneita. Käsialani on sellaista, että joskus en itsekään saa kaikesta selvää. Joten voinen olla rauhassa, etteivät toisetkaan jaksa lukea niitä.

      • TyrNimaNteli
        Fridanna kirjoitti:

        en enää ihan jokapäiväisesti,mutta 12-vuotiaasta kolmikymppiseksi kirjoitus oli jokapäiväistä,sitten harveni hieman,mutta kriisien yllättäessä on ollut joka hetkinen apu. Kirjoitan vain omia ajtuksiani ja lähimpiä koskettavista tapahtumista.
        Niitä päviäkirjoja on valtava pino.Ei niitä voi eikä jaksa kukaan lukea.
        En voi heittää pois,kun se pala omaa historiaani.
        Nyt olen siirtynyt kirjoitttamaan tietokoneella lapseilleni" mahdollisesti" tajuttavaa elämänhistoriaani.
        Ps.kirjoitin nuorena kaikkien tanssikaverien nimetkin ylös toiseen pikkuvihkoon,montako kertaa Pekka haki tai Reksi jne.miksiköhän?
        Todistin kai itselleni,että minusta tykättiin.;)

      • juuliska
        Fridanna kirjoitti:

        Olen kirjoittanut päiväkirjaa murrosikäisestä lähtien. Nuoruudessa piti kirjata lähes päivittäin ajatukset. Sen jälkeen elämäntilanteen mukaan. Kun mieheni kuoli, purin itseäni jälleen vihkojen sivuille ja luulen, etten sen avulla tarvinnut uni- enkä muitakaan lääkkeitä turruttamaan itseäni.

        Nykyään kun avaan päiväkirjani, kirjoitan siihen paljon asioita, itseasiassa sivutolkulla. Minun päiväkirjani ovat oman sisimpäni tai oman elämänpiirini tapahtumia tai ajatuksia, eikä yleistä yhteiskunnallista tai edes naapurieni asioita. Niistä tuskin olisi myöhemmin minkään tutkimuksen lähdeaineistoksi. Vain lastenlapset voisivat olla kiinnostuneita. Käsialani on sellaista, että joskus en itsekään saa kaikesta selvää. Joten voinen olla rauhassa, etteivät toisetkaan jaksa lukea niitä.

        Päiväkirjaa pidin joskus nuorena, myöhemmin valitettavasti poltin ne. Mieheni kuoleman jälkeen kirjoitin tuntemuksiani runomuodossa. Kun sain ne purettua tekstiksi, olo jotenkin helpottui.
        Päiväkirja on varmasti hyvä terapia, jos on rehellinen itselleen. Kirjoittelen koneelle satunnaisesti, sitten tulee tunne, että en halua kenenkään jälkeeni jäävän lukevan näin henkilökohtaisia tekstejä.
        Iskee itsesensuuri, joskus olen jopa poistanut aikaisemmin kirjoittamiani juttuja.

    • Tietokoneella

      Tietokoneella pidän pienimuotoista päiväkirjaa.
      En edes joka päivä muista merkintöjä tehdä.
      Laitan ylös lämpö/pakkas asteet ja sataako vai paistaako.
      Jos jotain mainittavaa on sattunut kirjaan kirjaan myös.Parturissa käynnit,auton huollot yms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe