Yhteiset tavoitteemme

TrueUkko

Suomi24 tanssipalstan keskustelun laadusta on esitetty epäileviä väitteitä. Sen vuoksi ehdotankin niin Suomi24 tanssipalstan kuin yleisenkin tanssikäytöksen tason nostamiseksi seuraavia pyrkimyksiä, jotka tuon esille tässä kahdentoista kohdan ohjelmassa. Olemmehan kaikki rakentamassa uutta, parempaa ja kauniimpaa maailmaa niin keskusteluissa kuin lavoillakin. Uskon, että tasapainoisina ihmisinä nämä tavoitteet ovat meille helppoja saavuttaa.

Tanssimiseen liittyvät pyrkimyksemme:

1. Tanssimmehan kaikkien kanssa, sillä tasapainoisina ihmisinä ymmärrämme, että kaikkien kanssa tanssiminen on yhtä mukavaa.

2. Emmehän anna pakkeja. Jos tanssista kuitenkin jostain syystä kieltäytyy, on jokainen tapaus hyvä tuoda yhteiseen keskusteluun. Näin voimme yhdessä määrittää onko toiminta ollut a) hyväksyttävää, b) paheksuttavaa. Emmehän valita meille annetusta oikeudenmukaisesta tuomiosta vaan yritämme toimia vastaisuudessa meille annettujen hyvien neuvojen mukaan. Ovathan ne tarkoitettu meidän parhaaksemme.

3. Emmehän anna tanssitaidon vaikuttaa valintoihimme tanssipaikoilla. Tanssimmehan tasapuolisesti kaikkien kanssa myös tanssitaidosta riippumatta.

4. Emmehän anna seksuaalisten halujemme tai muiden itsekkäiden tunteidemme ohjata meitä tanssien hakutilanteissa tai muissa tansseihin liittyvissä tilanteissa.

5. Kun menemme tansseihin, unohdammehan yleisemminkin omat itsekkäät motiivimme. Kaikenlainen itsekkyys on pahasta ja se on näin ollen hyvä kitkeä pois. Ei ole tärkeää, miltä meistä tuntuu, tärkeää on vain se, miltä meidän tanssipartnerista ja muista lähimmäisistämme tuntuu.

6. Tansseissa saatamme törmätä epäasialliseen lähentelyyn tai muuhun ei-toivottavaan käytökseen. Meidän pitää varoa, ettemme toimillamme kuitenkaan millään tavalla aiheuta näin käyttäytyvälle lähimmäisellemme pahaa mieltä.


Tanssikeskusteluihin liittyvät pyrkimyksemme:

7. Keskusteluihin osallistumisessa on meidän kaikkien etu, että luovumme niistä osista persoonallisuuttamme, jotka ovat esteenä yhteisen edun saavuttamiselle. Ymmärrämmehän, että persoonallisuus on yhteisen edun tiellä ja yhdenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteisön rakentuminen persoonakeskeisesti on mahdotonta.

8. Vaikka tanssiin liittyy seksuaalisuutta ja erotiikkaa, emmehän keskusteluissamme sivua näitä aiheita. Ymmärrämmehän, että niiden käsitteleminen tai esille tuominen ei ole hyväksi yhteiseen päämääräämme pyrkimisessämme.

9. Emmehän anna tunteidemme vaikuttaa millään tavalla tekstiemme sävyyn, vaan noudatamme yhteisesti sovittua tapaa kirjoittaa. Puutummehan mahdollisiin väärinkäytöksiin viipymättä, sillä vain siten pystymme turvaamaan yhteisömme ja väärinkäytökseen sortuneen yhteisömme jäsenen positiivisen kehityssuunnan katkeamattoman jatkumisen.

10. Ilmaisemmehan keskusteluissa kuitenkin positiiviset tunteemme. Negatiiviset tunteet on hyvä karsia pois. Tämä lienee meille kuitenkin helppo saavuttaa, sillä tasapainoisina ihmisinähän meillä ei ole tarvetta suuttua tai menettää malttiamme.

11. Emmehän kirjoita tavalla, josta joku yhteisömme jäsen voisi loukkaantua. Emmehän halua kenenkään yhteisömme jäsenen kokevan epämiellyttävyyttä yhteisömme jäsenten taholta.

12. Pyrimmehän noudattamaan kaikkia tässä mainittuja - ja muitakin, ehkä vähäisempiä, mutta kuitenkin yhtä tärkeitä - yhteisiä pelisääntöjä yhdenmukaisella tavalla. Näin toimiessamme pystymme rakentamaan turvallisen yhteisön niin keskusteluissamme kuin tanssipaikoillakin liikkuessamme, yhteisön, jossa meillä kaikilla on hyvä olla.

Vaikka uskon, että nämä ovat meille kaikille tuttuja periaatteita ja jopa rutiinia, joillekin asia saattaa kuitenkin olla uusi ja hämmentävä. Suommehan heille mahdollisuuden kasvaa ja oppia tasapainoiseksi keskustelijaksi, tanssijaksi ja ihmiseksi. Toki ymmärrämme, että osa ei ole vielä näitä meille jo tuttuja tavoitteita saavuttanut. Ymmärrämmehän heitä.

Maailma on kaunis ja hyvä.

Hali!

9

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komppaan kybällä!

    • Tosikko?

      Hetken jo luulin, että olet tosissasi.

    • pkojeorjg

      Meillä on jo yksi tanssikeskustelupalsta, jossa oletetaan että maailma on kaunis ja hyvä, pidetään tämä palsta nyt edes sellaisena, jossa mielipiteen vapaus on voimassa ja jossa asioista voi puhua kuinka ne todella ovat.

      • Useimmilla tanssiaiheisilla keskustelupalstoilla vierailee (sekä lukien että myös kirjoittaen) huomattava joukko sellaisia asian harrastajia, joilla ei ole vähäisintäkään huumorintajua.

        Vaikka tuon puutteen ihmiskunnan melkoisen suuren osan kohdalta olen aina tiennykin, silti jaksan yhä järkyttyä sen valtavuuteen törmätessäni.


    • tavatonta

      Kyllä se paree ompi kun lopetat tepastelun parketilla, vanhuksille järjestetään Bingo iltoja ja muuta puistokävelyä johon sinäkin voit ja kuulut osallistuppas

    • tanssiMiejäs

      Kuulostaa aivan Poliittiselta Manifestilta!

      • Brezhneviä ehkä tarkoitit. Kommunistinen manifesti oli toki paljon vanhempi tapaus, eikä lainkaan neukkulasta kotoisin.

        Epäilen lujasti partakalle Marxia ja bestistänsä Engelsiä.

        Tosin Freud, Marx & Engels olivat musiikin saralla kova sana.


      • ...
        Truehum kirjoitti:

        Brezhneviä ehkä tarkoitit. Kommunistinen manifesti oli toki paljon vanhempi tapaus, eikä lainkaan neukkulasta kotoisin.

        Epäilen lujasti partakalle Marxia ja bestistänsä Engelsiä.

        Tosin Freud, Marx & Engels olivat musiikin saralla kova sana.

        Freud Marx Engels & Jung.


    • Kiitos toveri TrueUkko näistä oivallisista elämänohjeista, joita tulemme orjallisesti noudattamaan kaikilla tanssipaikoilla ja keskustelupalstoilla hamaan maanpäällisen tanssiparatiisin tulemiseen saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2280
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1494
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1101
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1064
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      989
    Aihe