Ystäväni ei ole koskaan käynyt lavatansseissa ja nyt on ollut puhetta, että kun juhannuksena on vapaata eikä perinteiset juhannusfestarit innosta niin ajateltiin lähteä lavatansseihin. Mikähän mahtaisi olla paras paikka lähteä tutustumaan tähän pitkään porskuttaneeseen kulttuuriin?? Olemme alle kolmekymppisiä tanssitaidottomia miehiä, joten sellainen nuorekas, ymmärtäväinen paikka olisi nyt etsinnässä.
Kun joskus vuosia sitten kävin muutamia kertoja lavalla niin kyllä katsottiin pitkään jos keskittyi vain istuskelemaan ja katselemaan. Tanssimaan olisi pitänyt monesti lähteä mutta kun ei osaa eikä innosta opetella niin monelle se oli ainakin tuolloin liikaa.
Eli.
Mistähän löytyy sellainen lava, jossa voi istuskella, mahdollisesti katsella kokkoa ja nauttia Suomen kesästä välttämättä osallistumatta itse tansseihin? Mielusti sellainen paikka jossa on nuorempaa/nuorekkaampaa väkeä? Hyviä artisteja(Eikka ei oikein innosta, mutta jotain menevämpää bändiä kuuntelisi mielusti)?
Niin ja vielä sellainen paikka jossa olisi leirintäalue kohtalaisen lähellä jottei tarvitsisi kovin pitkää matkaa ajella tanssien jälkeen.
Muuten paikan sijainnilla ei ole varsinaisesti merkitystä. Kunhan kahdessa vuorokaudessa ajaa perille. Koko Suomi siis käy.
Kiitos=)
Juhannuksena tansseihin
7
1506
Vastaukset
- paikka_
Hei!
Erinomainen paikka, Pyhäjärven rannalla Yläneellä (=suunnilleen Tampereen ja Turun akselin puolivälissä) on Valasranta. Tulossa juhannuksen aikaan esiintyjien puolesta mukavat tanssit. Leirintäalue vieressä. (Kannattaa varata ajoissa, jos mökkiä meinaatte.) Nuoria ihmisiä enemmän kuin monessa muussa paikassa keskimäärin. Suosittu lava, jossa kahvila/pub-puoli erikseen. Kokko paloi rannalla viime juhannuksena. Suosittelen...
-nainen- - ***
keski-suomessa on suosittu lava kangasniemellä syvälahti. rannassa on baari jossa voi myös käydä ja sitten perinteinen lava jossa voi tanssia. =) Nuorempaa porukkaa on lavalla.. leirintäaluetta ei taida valitettavasti vieressä olla. suosittuja on myös riutanharju jossa käy myös kaikenikäistä porukkaa...
Täkäläisistä paikoista suosittelisin Hangan lavaa Hankasalmella, Kukonhiekkaa Saarijärvellä ja Syvälahtea Kangasniemellä.
Kaikki ovat järven rannassa ja pitkän historian omaavia perinteisiä tanssilavoja. Myös majoitusta löytyy läheltä. Esiintyjien puolesta nuorekkain paikka on juhannusaattona Hangan lava: Jani & Jetsetters sekä Antti Huovila. Syvälahdessa esiintyvät Tommi Soidinmäki ja Johanna Pakonen. Kukonhiekan musiikista vastaavat Tomi Markkola & Fernet ja Tulipunaruusut. Kaikissa on siis lavakansan hyvin tuntemat ja arvostamat esiintyjät.
Kukonhiekka on näistä tilavin ja siellä on kaikki kompaktisti samassa rakennuksessa. Tanssisalin toisella laidalla on pieni juottola ja vastakkaisella puolella tavallaan parvella isompi ravintola, josta voi kätevästi kyttäillä tanssijoita ja esiintyjiä. Ylhäällä on myös grillikahvila. Alakerrasta löytyy karaokepub. Parvelta ja alakerran pubista pääsee ulos pitkille päällekkäisille terasseille, jotka on yhdistetty portailla. Terassilta voi ihailla rannassa palavaa kokkoa ja ilta-auringon värjäämää järveä. Kukonhiekassa olen viettänyt monta juhannusaattoa ja mahdollisesti menen sinne tänäkin vuonna. Kylpylähotelli Summassaari 4 km ja Ahvenlampi Camping 10 km päässä.
Hangan lavalla on näistä kolmesta pienin tanssilattia (300 m²) ja eri palvelut ovat erillisissä rakennuksissa. Tanssilavalta pääsee kylläkin muutamalla askeleella karaokepubin tai kahvilan puolelle, mutta pieni grillipiste ja wc ovat selvästi erillään lavasta. Sateisella kelillä siirtyminen paikasta toiseen on ikävää. Jos sää suosii, niin Hangan lava on mukava ja tunnelmallinen paikka. Lomakeskus Revontulen hotelli ja leirintäalue vain 3 km päässä.
Syvälahden päälava on vain hieman Hangan lavaa suurempi, mutta viereen on rakennettu katettu ulkolava, jossa on myös oma äänentoisto. Jos esiintyjän näkeminen ei ole välttämätöntä, niin ulkolavalla tanssiminen on hyvä vaihtoehto, koska päälavalla lämpötila tuppaa nousemaan hikevän korkeaksi. Ulkolavalta pääsee suoraan kahvilaan. Karaokeravintola löytyy erillisestä rantapaviljongista, jonne täytyy laskeutua jyrkähköä rinnettä jonkin matkaa. Kiviniemen Leirintäalue n. 4 km päässä.
Kaikissa näissä paikoissa on myös juhannuspäivänä tanssit, kuten myös majoituspaikkoina mainituissa Revontulessa ja Summassaaressa.
Tanssilavojen omilta nettisivuilta voit katsella valokuvia ja ajo-ohjeita yms.
http://www.hankasalmenhanka.fi
http://www.syvalahti.fi
http://www.kukonhiekka.com
Kannattaa tutustua myös tanssi.netin kalenteriin:
http://www.tanssi.net/fi/k/6m.html- pitää lisätä
Savion lava on myös perinteinen tanssilava järven rannalla ja siellä on Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty juhannusaattona. http://www.tanssi.net/fi/p/4Z.html
- tansseihin Jussina?
Mikä on paras paikka ja miksi? Kukonhiekka kuulostaa hyvältä aattona. Entäs juhannuspäivänä?
- Loviisa
tansseihin Jussina? kirjoitti:
Mikä on paras paikka ja miksi? Kukonhiekka kuulostaa hyvältä aattona. Entäs juhannuspäivänä?
Hangan lavalle - siellä soittavat Markus Törmälä & FBI-beat. Taatusti iloista ja menevää tanssimusiikkia laidasta laitaan!
- Telttailija vainen
Kaikkein kätevintä olisi asuntovaunun tai matkailuauton käyttäminen, koska monien lavojen parkkialueilta löytyy sähköpisteet. Eli ei muuta kuin pihaan yöksi. Kannattaa katsoa lavojen nettisivuilta lisätietoa, jos kämppä kulkee mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009