http://www.terve.com/News_Item.2007-06-29.1227
Kokojyvä pitää valtimot kunnossa
Kokojyvätuotteita säännöllisesti syövien kaulavaltimot ovat muita paremmassa kunnossa, kerrotaan tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa. Kaulavaltimon sisäpintojen paksuuntuminen kertoo ateroskleroosista, joka voi johtaa sydäninfarkteihin, sepelvaltimotautiin ja muihin sydän- ja verisuonitautien oireisiin.
Kokojyvätuotteiden nauttiminen on aiemmin liitetty pienentyneeseen sydäntautien ja diabeteksen vaaraan, mutta sen yhteys ateroskleroosiin on ollut epäselvä.
Kokojyvätuotteet saattavat aiempien havaintojen mukaan myös ehkäistä tai lykätä sydäntaudeista, syövästä ja monista tulehduksellisista sairauksista johtuvia kuolemia. Yhteydet voivat selittyä kokojyvän monilla terveellisillä ainesosilla, jotka katoavat kun viljoja jalostetaan teollisesti.
Tutkimukseen osallistuneiden 1 178 miehen ja naisen kaulavaltimot kuvattiin ultraäänellä tutkimuksen alussa sekä uudelleen viiden vuoden kuluttua. Tuloksiin eivät vaikuttaneet potilaiden muut ruokailutottumukset, energiansaanti, energiankulutus, monet sydäntautien riskitekijät eivätkä mahdolliset lääkitykset.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 2007;85:1478-1485
Valtimot kuntoon!
26
1212
Vastaukset
- JariJo
Miten tämä liittyy vhh-ruokavalioihin?
Lähdeviite on muuten virheellinen.- Skäri
moni vhh:ta noudattava käyttää myös kokojyvätuotteita. Minulla ainakin linkki toimi hyvin. Mitään uutta kirjoitus ei tosin mielestäni sisältänyt.
- JariJo
Skäri kirjoitti:
moni vhh:ta noudattava käyttää myös kokojyvätuotteita. Minulla ainakin linkki toimi hyvin. Mitään uutta kirjoitus ei tosin mielestäni sisältänyt.
Harva vhh-ruokavalion noudattaja käytää kuorittuja viljatuotteita, joten tämän tutkimuksen tuloksista ei ole käytännössä mitään opittavaa.
- vhhta käyttävät?
JariJo kirjoitti:
Harva vhh-ruokavalion noudattaja käytää kuorittuja viljatuotteita, joten tämän tutkimuksen tuloksista ei ole käytännössä mitään opittavaa.
Jos noin väität, valehtelet varmasti. Tunnetko edes kymmentä vhh:lla olevaa? Enpä usko.
- Skäri
JariJo kirjoitti:
Harva vhh-ruokavalion noudattaja käytää kuorittuja viljatuotteita, joten tämän tutkimuksen tuloksista ei ole käytännössä mitään opittavaa.
Niin meitä rukiinpurijoita voi verrata myös teihin viljattomiin, ei vain pullahiiriin. Koita vähän laajentaa katsantokantaasi.
- JariJo
Skäri kirjoitti:
Niin meitä rukiinpurijoita voi verrata myös teihin viljattomiin, ei vain pullahiiriin. Koita vähän laajentaa katsantokantaasi.
"meitä rukiinpurijoita voi verrata myös teihin viljattomiin, ei vain pullahiiriin"
Tietysti voi verrata, ja toivottavasti tulevaisuudessa verrataan enemmän. Tässä tutkimuksessa ei valitettavasti verrattu. - Skäri
JariJo kirjoitti:
"meitä rukiinpurijoita voi verrata myös teihin viljattomiin, ei vain pullahiiriin"
Tietysti voi verrata, ja toivottavasti tulevaisuudessa verrataan enemmän. Tässä tutkimuksessa ei valitettavasti verrattu."Tuloksiin eivät vaikuttaneet potilaiden muut ruokailutottumukset, energiansaanti, energiankulutus, monet sydäntautien riskitekijät eivätkä mahdolliset lääkitykset."
Sinäkö Tiedät toisin? - JariJo
Skäri kirjoitti:
"Tuloksiin eivät vaikuttaneet potilaiden muut ruokailutottumukset, energiansaanti, energiankulutus, monet sydäntautien riskitekijät eivätkä mahdolliset lääkitykset."
Sinäkö Tiedät toisin?En ole ihan varma, ymmärsinkö pointtiasi. Jos Duodecim referoi uutiseen "muut ruokailutottumukset eivät vaikuttaneet", niin se ei kyllä tarkoita, että tutkimuksessa olisi otettu kaikki mahdollinen huomioon saati sitten verrattu viljattomaan ruokavalioon.
- Skäri
JariJo kirjoitti:
En ole ihan varma, ymmärsinkö pointtiasi. Jos Duodecim referoi uutiseen "muut ruokailutottumukset eivät vaikuttaneet", niin se ei kyllä tarkoita, että tutkimuksessa olisi otettu kaikki mahdollinen huomioon saati sitten verrattu viljattomaan ruokavalioon.
Ei vai. Onko "ravitsemus ja terveys" kenties tehnyt kattavampia ja luotettavampia tutkimuksia?
- JariJo
Skäri kirjoitti:
Ei vai. Onko "ravitsemus ja terveys" kenties tehnyt kattavampia ja luotettavampia tutkimuksia?
Onkohan varmasti hyvätapaista vetää keskustelu henkilökohtaisuuksiin kun asiapitoiset argumenttisi loppuvat?
En minä ole tehnyt ainuttakaan tutkimusta vaan pelkästään kerron niistä. Kyllä viljatonta ja täysjyvää on verrattu, esim. seuraavassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000026969610 - Skäri
JariJo kirjoitti:
Onkohan varmasti hyvätapaista vetää keskustelu henkilökohtaisuuksiin kun asiapitoiset argumenttisi loppuvat?
En minä ole tehnyt ainuttakaan tutkimusta vaan pelkästään kerron niistä. Kyllä viljatonta ja täysjyvää on verrattu, esim. seuraavassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000026969610En ole "vetänyt" keskustelua yhtään mihinkään. Kysyin yksinkertaisen kysymyksin, johon taas kerran vastasi vanhalla viestilläsi.
- JariJo
Skäri kirjoitti:
En ole "vetänyt" keskustelua yhtään mihinkään. Kysyin yksinkertaisen kysymyksin, johon taas kerran vastasi vanhalla viestilläsi.
K: "Onko "ravitsemus ja terveys" kenties tehnyt kattavampia ja luotettavampia tutkimuksia?"
V: "En minä ole tehnyt ainuttakaan tutkimusta vaan pelkästään kerron niistä." - Skäri
JariJo kirjoitti:
K: "Onko "ravitsemus ja terveys" kenties tehnyt kattavampia ja luotettavampia tutkimuksia?"
V: "En minä ole tehnyt ainuttakaan tutkimusta vaan pelkästään kerron niistä."missasit puolet kysymyksestä, ja vastasitkin vain osaan. Tätä juuri tarkoitan. :(
- seuraaja X
Jos viljatuotteet ja niiden vaikutukset eivät kuulu VHH-dieettiin niin miksi VHH:laiset sitten itse tuovat niitä täällä jatkuvasti itse esille silloin kun on pyrkimys esittää jotain niitä vastaan.
Sama juttu hiilareiden kanssa yleensä: hiilarit eivät kuulu VHH-dieettiin mutta jatkuvasti niistä täällä puhutaan.
Näin on myös perunan kanssa.
Tai nyt tuli mieleen: kenties pointtisi onkin siinä että positiiviset uutiset viljatuotteista eivät kuulu VHH:n piiriin. Sehän tärvelee koko VHH-propagandan. - JariJo
seuraaja X kirjoitti:
Jos viljatuotteet ja niiden vaikutukset eivät kuulu VHH-dieettiin niin miksi VHH:laiset sitten itse tuovat niitä täällä jatkuvasti itse esille silloin kun on pyrkimys esittää jotain niitä vastaan.
Sama juttu hiilareiden kanssa yleensä: hiilarit eivät kuulu VHH-dieettiin mutta jatkuvasti niistä täällä puhutaan.
Näin on myös perunan kanssa.
Tai nyt tuli mieleen: kenties pointtisi onkin siinä että positiiviset uutiset viljatuotteista eivät kuulu VHH:n piiriin. Sehän tärvelee koko VHH-propagandan.Tutkimus osoittaa, että kuorittujen viljatuotteiden vaihtaminen täysjyvätuotteisiin on hyödyllistä. Sen sijaan tutkimus ei osoita sitä, että (lähes) kokonaan viljattomaan ruokavalioon kannattaisi lisätä täysjyvätuotteita, koska tutkimuksessa ei käsitelty viljatonta ruokavaliota. Sen takia se ei siis juurikaan liity vhh-ruokavalioihin.
- littyy
JariJo kirjoitti:
Tutkimus osoittaa, että kuorittujen viljatuotteiden vaihtaminen täysjyvätuotteisiin on hyödyllistä. Sen sijaan tutkimus ei osoita sitä, että (lähes) kokonaan viljattomaan ruokavalioon kannattaisi lisätä täysjyvätuotteita, koska tutkimuksessa ei käsitelty viljatonta ruokavaliota. Sen takia se ei siis juurikaan liity vhh-ruokavalioihin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000026133749
Siinä ei ole mitään VHH:n liittyvää. Ei kerrassaan mitään joka antaisi perspektiiviä VHH:hon. Sen enempää kuin aloittajan juttukaan.
- JariJo
"Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 2007;85:1478-1485"
Korjataan nyt tuo vielä. Oikea on 2007 85: 1495-1502.
Whole-grain intake and carotid artery atherosclerosis in a multiethnic cohort: the Insulin Resistance Atherosclerosis Study
http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/85/6/1495- Skäri
uskottavampaa, jos sulla olisi joskus joku muu lähde kuin tämä, tai omat sivusi.
- JariJo
Skäri kirjoitti:
uskottavampaa, jos sulla olisi joskus joku muu lähde kuin tämä, tai omat sivusi.
Siis mikä voisi olla parempi lähde tutkimukselle kuin se tutkimus itsessään?
- Skäri
JariJo kirjoitti:
Siis mikä voisi olla parempi lähde tutkimukselle kuin se tutkimus itsessään?
lähde on aina se sama...
- lähteitä
Skäri kirjoitti:
lähde on aina se sama...
sinulla niitä ei ole ainuttakaan.
Ainoastaan silmitön vihasi VHHta kohtaan.
- Jeux
Tämä on arvokasta tutkimustietoa ravinteikkaasti ja hiilaritietoisesti aterioiville. Tuskin oikea ja ravinteikas ruokavalio, joka sisältää kokojyväviljatuotteita ja perunaakin, on erityisen lihottava.
Kyllä lihomisen suurin syy lienee useimmiten sellaisissa ravintolähteissä kuin pikaruoat, pulla- ja sokerimössöt, makkarat, ranskaperunat, limsat ja oluet yhdessä vähäisen liikunnan kanssa.
Ilmeisesti nimimerkkiä JariJo em. tutkimustulos kismittää, mutta ota vain rauhallisesti. Käsittääkseni noin yleisesti pyrit suhtautumaan oikeisiin tietolähteisiin ja tutkimustuloksiin asiallisesti. Se onkin paras menettely ja kannattaa suhtautua tutkimusttuloksiin avoimin mielin ja oikeaa tietoa etsien.
Mattila puolestaan ei kommentoine mitään tai jos kommentoi, niiin jotain on taas kerran mitattu tai tulkittu väärin tms.- JariJo
"Ilmeisesti nimimerkkiä JariJo em. tutkimustulos kismittää"
Ei kismitä. Tuloshan on ihan johdonmukainen siinä yhteydessä (runsashiilihydraattinen) missä tutkimus on tehty. Kuten Skärikin sanoi, vanhaa tietoa.
Olet ihan oikeassa siinä, että lihomisella voi olla useita syitä eivätkä kaikki liity edes ravintoon. JariJo kirjoitti:
"Ilmeisesti nimimerkkiä JariJo em. tutkimustulos kismittää"
Ei kismitä. Tuloshan on ihan johdonmukainen siinä yhteydessä (runsashiilihydraattinen) missä tutkimus on tehty. Kuten Skärikin sanoi, vanhaa tietoa.
Olet ihan oikeassa siinä, että lihomisella voi olla useita syitä eivätkä kaikki liity edes ravintoon.Jarijo: "(runsashiilihydraattinen)".
Sanoja voidaan tietysti pyöritellä, mutta itse pidän itseäni hiilaritietoisena enkä syö hiilihydraatteja erityisen vähän, mutta en mielestäni myöskään kovin runsaasti. Erityisesti hiilatietoisena pyrin välttämään puhdistettuja hiilareita eli ravintoaineita, joissa on paljon sokeria ja/tai valkoisia vehnäjauhoja. Jokin sokerikuorrutettu pulla/viineri on tästä hyvä esimerkki ja sellaisia tietoisesti vältän.
Useimmille hiilaritietoinen ruokavalio lienee pitkällä aikavälillä helpompi noudattaa kuin tiukka VHH ja se myös lienee useimmille terveysvaikutuksiltaan (= painon hallinta) aivan riittävä.
Kenties joidenkin ainoa oikea ja toimiva dieetti on tiukka VHH. En heitä kadehdi ja toivotan menestystä valitulla dieetillä.- JariJo
Cake kirjoitti:
Jarijo: "(runsashiilihydraattinen)".
Sanoja voidaan tietysti pyöritellä, mutta itse pidän itseäni hiilaritietoisena enkä syö hiilihydraatteja erityisen vähän, mutta en mielestäni myöskään kovin runsaasti. Erityisesti hiilatietoisena pyrin välttämään puhdistettuja hiilareita eli ravintoaineita, joissa on paljon sokeria ja/tai valkoisia vehnäjauhoja. Jokin sokerikuorrutettu pulla/viineri on tästä hyvä esimerkki ja sellaisia tietoisesti vältän.
Useimmille hiilaritietoinen ruokavalio lienee pitkällä aikavälillä helpompi noudattaa kuin tiukka VHH ja se myös lienee useimmille terveysvaikutuksiltaan (= painon hallinta) aivan riittävä.
Kenties joidenkin ainoa oikea ja toimiva dieetti on tiukka VHH. En heitä kadehdi ja toivotan menestystä valitulla dieetillä.Mitäpä sitä muita kadehtimaan, jokainen tehköön kuten itse omalla kohdallaan parhaaksi kokee. Vähähiilihydraattinenkin voi tarkoittaa erilaisia asioita, ei sitä kukaan voi tiukkaan määritellä. Itse luulisin pärjääväni ihan hyvin vähän reilummillakin hiilareilla kuin nykyään, enkä koskaan ole ollut sokeriherkkyydessä pahimmasta päästä, mutta eipä tee enää mieli viljatuotteita ja voin hyvin näin, joten miksipä niitä lisäämäänkään.
- sääliä
Cake kirjoitti:
Jarijo: "(runsashiilihydraattinen)".
Sanoja voidaan tietysti pyöritellä, mutta itse pidän itseäni hiilaritietoisena enkä syö hiilihydraatteja erityisen vähän, mutta en mielestäni myöskään kovin runsaasti. Erityisesti hiilatietoisena pyrin välttämään puhdistettuja hiilareita eli ravintoaineita, joissa on paljon sokeria ja/tai valkoisia vehnäjauhoja. Jokin sokerikuorrutettu pulla/viineri on tästä hyvä esimerkki ja sellaisia tietoisesti vältän.
Useimmille hiilaritietoinen ruokavalio lienee pitkällä aikavälillä helpompi noudattaa kuin tiukka VHH ja se myös lienee useimmille terveysvaikutuksiltaan (= painon hallinta) aivan riittävä.
Kenties joidenkin ainoa oikea ja toimiva dieetti on tiukka VHH. En heitä kadehdi ja toivotan menestystä valitulla dieetillä.sellaista joka syö hyvin? Tuo kuulostaa kovin ennakkoluuloiselta.
Mitä muuten edes tarkoitat tiukalla VHH:lla?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816