Volvon tukeva ja turvallinen rakenne tekee autosta melko painavan. Tästä on seurauksena suurehko kulutus. Samoin nokkahihnan vaihto on köyhille kallista. Korkean hankintahinnan lisäksi em. kustannukset karsivat heti persaukisimmat pois, onneksi näin.
Tottakai hyvätuloiset ajavat muillakin hyvillä merkeillä, esim. Audeilla, Bemareilla ja Mersuilla.
Keskituloisille on sitten näitä Fordeja, Opeleita, Pösöjä ja Sitikoita.
Vähäosaisille on suunnattu sitten nämä japanilaiset ja korealaiset kinneriautot.
Ja näinhän sen olla pitääkin, että autoja on moneen lähtöön monenlaisille ihmisille. Kateellisia itkijöitä kyllä riittää kun on omat elämän valttikortit pelattu väärin ja autokin on sitten alinta kastia.
Volvo on rikkaiden auto
6
873
Vastaukset
- NSA
Ihan puhtaasti tekniseltä pohjalta Volvo on aika paljon jäljessä mainitsemiasi Saksalaismerkkejä. Ei Volvo mikään huono merkki ole, tosin kuuluu tuonne keskiluokkaisten autojen puolelle. Volvo Suomen markkinointiosastolle kyllä pisteet kotiin sillä aikamoisen urotyön on saanut tehdä että merkkiä näin paljon arvostetaan. Sitäpaitsi aika vähättelevää sanoa esim volvoa rikkaiden merkiksi. Ei se c30 niin kallis ole.Kyllä ne kaikki uudet autot paljon maksavat. Auto vuosimallia 2007 on rikkaiden auto.
- votsu
Vai on elämän valtit menny pahasti sekaisin,kun minäkään en ole päässyt Volvon omistajaksi.No voi voi!
- ei koskaan Volvoa
Tuollaisilta niinkuin aloittaja liikenteessä volvokuskit vaikuttavatkin. Öykkärimäisimmät autoilijat näyttävän ajavan Volvoilla. Liikenteessä heillä on kiireempi kuin muilla. Nousukkaat velkarahoilla laittavat Volvonsa ja reuhtovat niillä toisten eteen.Oikeasti rikkaat eivät Volvoa osta. He voivat ostaa paremman. Saksan autobaanoilla ei ohituskaistoilla Volvoja näy, vaan siellä pyyhältävät Audit, Bemarit ja Mersut sekä urheiluautot.
- Volvo ei meille kiitos
Volvolla ajavat (jos se toimii) vähätuloiset siivoojat, jopa vartijoilla on nähty volvo alla hitsareista puhumattakaan.
- rikkaiden
Jos sulla ääliöllä olisi oikeasti rahaa tai edes tietäisit autoista enemmän kuin se mitä Suomen volvo mainostaa "luxusautona",niin olisit ostanut esim. vaikka sen MB:n.Äläkä vertaa sitä volvoasi näihin oikeisiin premium merkkeihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa512089En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101364
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81004- 81972
- 20959