Olen näissä keskustelupalstoilla seilaillut ja nyt tuon maagisen iän saavuttanut 50 !
Aivan ällistynyt teidän jutuista ja mielipiteistä, koska niitä on.
Oikeita mielipiteitä, sieluista tullut kirjaimiksi.
Yhteenaikaan mylläsin tuolla muilla palstoilla ja oli meno niin kamalaa ja kielenkäyttö karmeaa.
Eräs kertoi tuolla aikaisemmin sukulaisensa sairastumisesta, voi miten kauniisti te häntä kannustite, en voinut edes lukea viestiketjua loppuun kun kyyneleet tulvivat.
Tiedän nyt jos on onnen tai murheen asiaa niin tänne voi purkautua.
Olette ihania.
Uskoni ihmisyyteen palasi
10
598
Vastaukset
- tuntui aidolta, kiitos
Täytyy vaan uskaltaa kirjoittaa. Tuskaisaa on tajuta että elämä on tosiaan lyhyt. Tervetuloa iloinesi ja suruinesi ja vaikka ei tuntuis miltään, silloinkin tää on hyvä keino tulla jotenkin ymmärretyksi.
- kiihkon kuriiri.
-uskoani ihmiseen,tai ihmisyyteen ei voi viedä/palauttaa textit,eihän aikuinen sillä tavalla ajattele.Aikuinen,järkevä,kokenut ja perspektiivin tajuava ei mistään pikkuasioista häily..vaan ajattelee itse.. :)
- Hopeatassuinen Kissa
Epäiletkö etten olisi aikuinen tai ajattelisi kuin aikuinen?
Olen elämässä niin kuonooni saanut jotta asioita ymmärtävien kirjoitukset tuovat lohtua hyiseen arkeen.
Älä litistä jo litistettyä, jos olet vahva ja omaan voimakkaan oman ajatuksesi tunteen, miksi alentaa toista? - kiihkon kuriiri.
Hopeatassuinen Kissa kirjoitti:
Epäiletkö etten olisi aikuinen tai ajattelisi kuin aikuinen?
Olen elämässä niin kuonooni saanut jotta asioita ymmärtävien kirjoitukset tuovat lohtua hyiseen arkeen.
Älä litistä jo litistettyä, jos olet vahva ja omaan voimakkaan oman ajatuksesi tunteen, miksi alentaa toista?-textini ei missään tapauksessa alenna ketään,sanoin
vain mielipiteeni.Miksi ihmeessä otat tuollaisenkin textin itsesi "litistämisenä"?..
- namisuku
olet IHANA=)
paikka mielipiteiden vaihtoon. Typeryyksistä ei kannata välittää. Ei virtuaali-eikä todellisessa maailmassa. Luethaan vaan positiiviset kommentit
- Hopeatassuinen Kissa
toisillemme. Voiko olla liian ystävällinen ja myötätuntoinen, iloinen?
Voi, jos se menee mielistelyn ja liehakoinnin puolelle.
Viihdyn seurassanne, katsotaan mitä tapahtuu.
- kotikiusattu
kehun sieltä mistä saan,omasta ihanuurestani en tierä mutta joukkoon tummaan vaan.
- hildurvonhopsis
Kiva kun tulit tänne. Tervetuloa. Täällä on kivoja aikuisia ihmisiä.
♥:kin osaamme tehdä ja ♥♥:stä puhua ♥:mellisesti! - Pellejoohan
Täällä käy välillä kova räksytys. Johtunee tästä metsästysajasta, kun pitää haukkua vesilinnut, metsälinnut sekä pienet ja suuret metsässä neljällä jalalla kulkevat. Jospa kiltti mirri selviäisi haukuitta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969