Miten valmistaudutte tanssi-iltaan?

Mukavampaa

Ja mitä ajattelette viikonlopun tansseista?

Miten te muut tanssijat odotatte ja valmistaudutte tanssimaan?

Minulle viikon lopulla lauantaina tanssi-ilta on o d o t u s.
En nyt niin viikolla kovasti ajattele tansseja, mutta kunalkaa lähestyä perjantai, puhun jo paljon, että lauantaina
lähden tanssimaan.

Viikolla "valmentaudun" tanssiaisiin jo jollain tavalla.Teen jo vaikeista käännöksistä kotona asunnossani harjoittelua.

Jo lauantaina olen hyvin innostunut illan tansseista. Käyn lenkillä kavereitten kanssa ja vähän notkistankin itseäni.
Syön hyvin, jotta jaksan tanssia.
Tuntia ennen lähtöä tanssimaan – olen innoissani
… jos ei ole ollut liian hermostuttavaa
elämässäni esim. liikaa töitä.

Liika työnteko viikon loppupäivinä saattaa haitata mukavaa tanssi-iltaa.

Kertokaa, miten te muut valmistaudutte tanssi-iltaan.

87

8214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tangon ystävä

      Minulle tanssi ilta on todella elämän täyttymys.
      Odotan tietysti, että saan tanssi paljon.
      Kohtalaisesti tanssin ja väsynkin. Valmistaudun
      tanssi iltaan kovasti. Kaunistelen itseäni
      useita tunteja.

      Aion mennä uusille tanssikursseille. Olen käynyt
      jo 3 tanssikoulua läpi. On mukavampaa, kun osaa
      tanssi. Silloin tansseissa on pajon hauskempaa.
      Menen shoppailemaan ja ostamaan uusia tanssivaatteita.

    • zöf

      Pyrin aina ottamaan kunnon tirsat ennen reissua, että ei kunto lopu kesken jatsin tiimellyksessä, samalla mieli rauhoittuu viikon tohinoista.

      Tansseihin on mukava mennä kun ei ole toiveita eikä odotuksia illan onnistumisesta tms. on vain se hetki.

      Siinäpä se kaikessa karuudessaan.

    • Vaino Harha

      soittamalla voi kuka tahansa päästä mukavasti vanhaintanssitunnelmiensa edistämismielessä alkuun. Oma lukunsa tietenkin on se, mitä tahi millä tavalla soitettua ja kenen misiikkia kukakin ja etenkin joku toinen hyvänä pitää ja millaista vastaavasti tässä vanhaintanssitunnelmisensa edistämismielessä suorastansa kehnona.
      http://www.geocities.com/vaino.harha/KunSuomiPutosPuusta.asx
      Peeäs: Tänäkin iltana on jossain lähellänne akkaintanssit!

    • En yleensä mieti tanssimista sen kummemmin ennenkuin olen tanssipaikalla. Ennen tansseja käyn hätäisesti suihkussa ja heitän jotain sopivaa rättiä niskaan.

      Lauantain tanssipaikan valinnan teen yleensä jossakin välissä viikolla, jos muistan katsoa tanssi.netistä mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Joskus tarkistan viime tipassa mitä löytyy lähilavoilta ja yritän valita vähiten huonon vaihtoehdon. Jos joku kaveri ehdottaa jotain paikkaa, niin menen yleensä sinne.

      Tanssista on tullut minulle niin arkinen juttu, että se ei enää hirveästi pyöri mielessä, paitsi jos osallistun näihin keskusteluihin.

    • teenkin

      Ekaks lankkaan kengät tissutelen samalla kossua paidan valitsen fiiliksen mukaan välillä pellepaita (tanssi)mitä thaimaasta luudataan sit vaan odottelua tarkistelee prässit kossua hui soittaa kuskin jollei saa ajan itse puukko tietysti matkaanh , siitähän se lähtee

    • ...ovat jokseenkin samanlaiset useimmiten tanssimaan valmistautuessa.

      Kuitenkin riippuu paljon siitä, miten kauas matka suuntautuu ja pitääkö noutaa muuta tanssiväkeä joko matkan varrelta tai muualta.

      Jos on flunssainen olo tai kalseat kelit, käyn kuumassa kylvyssä tuntia ennen lähtöä. Muuten riittää suihku.

      Vaikka parta peittääkin osan kasvoja, on parranajo silti muilta alueilta pakollinen toimi.

      Yleensä juon iltateen ja tempaisen juustolla päällystetyt ruisleivän palat naamariin taatakseni jaksingin. Sunnuntaitansseihin tapahtuu lähtö monasti niin aikaisin, että iltapäiväkahvi korvaa tuon iltateen.

      Pitkien matkojen paluuosuutta varten otan evääksi banaanin ja joskus erilaisia keksejä tai peräti suklaata myös. Fenix-energiajuoma ilman muuta mukaan.

      Ennen lähtöä pitää ajastaa televisio-ohjelmia tallennukseen. Pukeutuminen tietysti kelin, paikan ja illan luonteen mukaan.

      Myös mahdollisen kutsujan tai muun seuralaisen asu pitää ottaa huomioon silloin, kun ollaan ravintolaan tai juhlallisempaan tilaisuuteen menossa, ettei kovin pahaa ristiriitaa ulkoisessa kuvassa ole.

      Odotukset illan suhteen vaihtelevat hyvinkin paljon. Se Tanssi.netin "Minne menossa"-palsta tosiaankin jo antaa paljon pohjaa odotuksille. Vuorossa olevat yhtyeet ja paikka tuovat myös lisäaineistoa odotuksille.

      Sähköpostitse ja puhelimitse tulevat kutsut ja muu vastaava viestittely antavat myös ihan omat mausteensa odotuksiin.

      Valmistautumiseen on aina muka olevinaan riittävästi aikaa, mutta kovin usein aikataulun sotkeee jonkun tanssituttavan puhelu, joka osuu juuri sille ajalle, jolloin pitäisi olla jotakin noista valmistautumistoimista tekemässä.

      Niinpä perin harvoin lopulta sitä, mahdollisuutta rauhalliseen ajeluun ja maisemista nauttimseen sitten kuitenkaan jää. Pahimmissa tapauksissa jäävät ensivalssit ainakin tanssimatta.

      • yksi asia

        ...nimittäin jätit sanomatta ne rohkaisuryypyt autossa ennen pilettikassalle kävelyä.

      • lopettanut??
        yksi asia kirjoitti:

        ...nimittäin jätit sanomatta ne rohkaisuryypyt autossa ennen pilettikassalle kävelyä.

        Jospa hän on lopettanut lonkun juomisen!
        Hyvä päätös, raittius on tervettä!!

      • yksi asia kirjoitti:

        ...nimittäin jätit sanomatta ne rohkaisuryypyt autossa ennen pilettikassalle kävelyä.

        ...kuten sinä tarvitsevat rohkaisua.

        Alkoholia käytetään aivan yleisesti vallan muista syistä. Me normaali-ihmiset teemme niin.

      • sisältää alkoholia
        Truehum kirjoitti:

        ...kuten sinä tarvitsevat rohkaisua.

        Alkoholia käytetään aivan yleisesti vallan muista syistä. Me normaali-ihmiset teemme niin.

        Maistuuks se lonkero autossa muuten vaan hyvälle, että se on pakko joka kerta ennen tansseja tempaista? Saa sitä monissa paikoissa ihan siellä tanssilavan baareissakin - tilaa reippaasti vaan. Vai onko baarissa liian kallista?

      • sullahan

        upeat trikoot nehän käy tuollaiselle moukalle mihinkä vaan tilaisuuteen

      • sisältää alkoholia kirjoitti:

        Maistuuks se lonkero autossa muuten vaan hyvälle, että se on pakko joka kerta ennen tansseja tempaista? Saa sitä monissa paikoissa ihan siellä tanssilavan baareissakin - tilaa reippaasti vaan. Vai onko baarissa liian kallista?

        ...lonkero sisältää alkoholia.

        Mikä ongelma sinulla sen suhteen on?

        Se ainakin on selvää, ettet ole lavoilla käynyt, koska et ole tietoinen siitä, miten monessa autossa pohjustetaan omilla eväillä jo matkankin aikana (kuljettaja ei voi). Parkkialueella nousee huulille autoissa eräskin pullo. Mitähän merkillistä siinä on?

        Jos joku yhdestä drinkistä tulee niin juovuksiin, että se jo tanssia haittaa, on syytä keksiä helpompi harrastus.

        Tuo myös on aika selvä osoitus ymmärryksen vajauksesta, ettei tiedä, miten suuri kaupasta ostetun ja baarista tilatun, täysin samanalisen juoman hintaero on.

        Tottahan usein siellä tanssipaikallakin joku drinkki juodaan talon valikoimasta.

        Järjenkäyttö ei ole kiellettyä.

        Ne käyttävät, joilla on.

      • isaan

        Kyllähän juomistaan selitteleviä aina löytyy, totuus on kuitenkin se, että autoissaan kippailevat ovat äärimmäinen poikkeus.

        Itse en tunne ketään joka sitä harrastaisi, ja erittäin harvinaista on että kukaan aktiivitanssijoista ottaa sitä ensimmäistäkään siellä tanssipaikalla.

        Lähinnä autoissaan möllöttävistä tulee mieleen, että joku on siellä "kädellä" ja kerää rohkeutta mennä sinne minne muutkin...

      • Raitis tanssijatar

        Ilmankos sinun henkesi aina haisee vanhalle viinalle! Ei auta se pastillien pureskelu. Et tiedäkään, miten inhaa kanssasi on tanssia kun haiset.

      • isaan kirjoitti:

        ...sille, että tunnemme eri ihmiset.

        Toki en läheskään aina tunne aivan kaikkia samalla tanssipaikan parkkialueella ennen tanssi-illan alkua istuvia, mutta varsin suuren joukon aktiivisia tanssinharrastajia (hyviä sellaisia) kyllä tunnen ja usein siellä autoissaan samoissa puuhissa näen (skoolataankin joskus lasin läpi tai hyvällä kelillä pullolla pulloon).

        Kukaan heistä (meistä) ei tuolla virkistäytymisellä ja tunnelmaan virittäytymisellä hanki tanssitaitoonsa tai -kykyynsä vähäisintäkään lommoa. Mitään rohkaisua emme myöskään siitä hae emmekä tarvitse.

        Luulo on luuloa (epäluulokin). Tietäminen on ihan toinen juttu.

        Minä tiedän.

        Tiukka pipo, varsinkin kesähelteellä, haittaa aivotoimintaa. Kannattaa riisua.

      • Raitis tanssijatar kirjoitti:

        Ilmankos sinun henkesi aina haisee vanhalle viinalle! Ei auta se pastillien pureskelu. Et tiedäkään, miten inhaa kanssasi on tanssia kun haiset.

        ...et kuulu siihen joukkoon, jonka kanssa näkisin aiheelliseksi tanssia.

        Kukaan tanssitettavistani ei todellakaan ole tuollaista koskaan havainnut.

        Sitäpaitsi vanha viina on hiukan kaukaa haettu termi, sillä edellisestä (siitä illan ainoasta tai toisesta) olisi aina jo lähes vuorokausi ja uusi on sentään uusi.

        Keksi parempi provo!

      • Raitis tanssijatar
        Truehum kirjoitti:

        ...sille, että tunnemme eri ihmiset.

        Toki en läheskään aina tunne aivan kaikkia samalla tanssipaikan parkkialueella ennen tanssi-illan alkua istuvia, mutta varsin suuren joukon aktiivisia tanssinharrastajia (hyviä sellaisia) kyllä tunnen ja usein siellä autoissaan samoissa puuhissa näen (skoolataankin joskus lasin läpi tai hyvällä kelillä pullolla pulloon).

        Kukaan heistä (meistä) ei tuolla virkistäytymisellä ja tunnelmaan virittäytymisellä hanki tanssitaitoonsa tai -kykyynsä vähäisintäkään lommoa. Mitään rohkaisua emme myöskään siitä hae emmekä tarvitse.

        Luulo on luuloa (epäluulokin). Tietäminen on ihan toinen juttu.

        Minä tiedän.

        Tiukka pipo, varsinkin kesähelteellä, haittaa aivotoimintaa. Kannattaa riisua.

        En kyllä yhtään ymmärrä, miksi viinan avulla tanssi-iltaan pitää "virittäytyä". Taidat ollakin juoppo.

      • hemmetti,
        sisältää alkoholia kirjoitti:

        Maistuuks se lonkero autossa muuten vaan hyvälle, että se on pakko joka kerta ennen tansseja tempaista? Saa sitä monissa paikoissa ihan siellä tanssilavan baareissakin - tilaa reippaasti vaan. Vai onko baarissa liian kallista?

        eiköhän jokaisen rutiinit ole mitä ovat. Taidettiin taas päästä oikeen aiheeseen eli rahaan.
        Köyhät kyykkyyn ja silleen.. Huoh.

      • kannattaakonhan
        Raitis tanssijatar kirjoitti:

        En kyllä yhtään ymmärrä, miksi viinan avulla tanssi-iltaan pitää "virittäytyä". Taidat ollakin juoppo.

        "Neidin" huolestua tosissaan alkoholin kohtuukäyttäjistä. Mene vaikka vapaaehtoistyöhön jonnekin alkoholistiparantolaan, niin näet mikä on todellinen alkoholiongelma. Sinullahan tuota myötätuntoa siihen tuntuisi riittävän. Nyt vaan kohdistat sen aivan vääriin ihmisiin.

      • -Analysoija-
        Truehum kirjoitti:

        ...kuten sinä tarvitsevat rohkaisua.

        Alkoholia käytetään aivan yleisesti vallan muista syistä. Me normaali-ihmiset teemme niin.

        "Vain reppanat kuten sinä tarvitsevat rohkaisua."

        Tiedän ihmisiä, jotka tarvitsevat rohkaisua, ja he eivät ole reppanoita.

        "Me normaali-ihmiset teemme niin."

        Sinähän se tunnut tietävän, minkälainen on normaali-ihminen.

        Pidätkö itseäsi normaalina ihmisenä? Kuvailetko muutamalla sanalla, mitä normaalius tarkoittaa?

        Voisin veikata, ettet vastaa tähän kysymykseen, koska se on sinulle liian haastava.

        "Järjenkäyttö ei ole kiellettyä. Ne käyttävät, joilla on."

        Vastaat foorumilla aivottomille tyypeille, vaikka itse toteat, että he lopettaisivat.

      • Ile
        Raitis tanssijatar kirjoitti:

        En kyllä yhtään ymmärrä, miksi viinan avulla tanssi-iltaan pitää "virittäytyä". Taidat ollakin juoppo.

        "En kyllä yhtään ymmärrä, miksi viinan avulla tanssi-iltaan pitää "virittäytyä". Taidat ollakin juoppo."

        Kuules se on ihan normaalia että muutama pullo juodaan kun ollaan viihteellä. Ei siitä vielä pidä juopoksi mennä nimittelemään.

      • -Analysoija- kirjoitti:

        "Vain reppanat kuten sinä tarvitsevat rohkaisua."

        Tiedän ihmisiä, jotka tarvitsevat rohkaisua, ja he eivät ole reppanoita.

        "Me normaali-ihmiset teemme niin."

        Sinähän se tunnut tietävän, minkälainen on normaali-ihminen.

        Pidätkö itseäsi normaalina ihmisenä? Kuvailetko muutamalla sanalla, mitä normaalius tarkoittaa?

        Voisin veikata, ettet vastaa tähän kysymykseen, koska se on sinulle liian haastava.

        "Järjenkäyttö ei ole kiellettyä. Ne käyttävät, joilla on."

        Vastaat foorumilla aivottomille tyypeille, vaikka itse toteat, että he lopettaisivat.

        Normaali on sellainen, joka ei ole epänormaali.

        Tämä viimeinen virkkeesi kertoo lukijoille mainiosti, kumpaan kategoriaan itse kuulut:

        "Vastaat foorumilla aivottomille tyypeille, vaikka itse toteat, että he lopettaisivat."

      • -Analysoija-
        Truehum kirjoitti:

        Normaali on sellainen, joka ei ole epänormaali.

        Tämä viimeinen virkkeesi kertoo lukijoille mainiosti, kumpaan kategoriaan itse kuulut:

        "Vastaat foorumilla aivottomille tyypeille, vaikka itse toteat, että he lopettaisivat."

        "Tämä viimeinen virkkeesi kertoo lukijoille mainiosti, kumpaan kategoriaan itse kuulut"

        Varmasti kertookin, ja tiedänkin olevani monessa suhteessa hyvin poikkeava. Enkä koe sitä ongelmaksi.

        Mutta myös minun veikkaukseni meni oikein, et vastannut täysin kysymykseeni:

        "Pidätkö itseäsi normaalina ihmisenä? Kuvailetko muutamalla sanalla, mitä normaalius tarkoittaa?"

        Esimerkiksi kysymys 1. En saanut tuohon vastausta lainkaan.

        Kysymys 2.

        Tuossa on sinulle oikea vastaus:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Normaali

        Katso etenkin kohta kolme. Normaali tarkoittaa normien mukaan käyttäytymistä. Vastauksesi on osaksi oikein, muttei kerro, mitä normaali tarkoittaa.

        Vastauksesi ja vastaamattäjättämisesi pohjalta pystyn myös tekemään analyysin, mihin kategoriaan sinä aivoinesi ja niissä piilevine ominaisuuksineen kuulut.

      • -Analysoija-
        Truehum kirjoitti:

        Normaali on sellainen, joka ei ole epänormaali.

        Tämä viimeinen virkkeesi kertoo lukijoille mainiosti, kumpaan kategoriaan itse kuulut:

        "Vastaat foorumilla aivottomille tyypeille, vaikka itse toteat, että he lopettaisivat."

        olin tässä asiassa enemmän oikeassa, kuin sinä?

      • Aktiivi itsekin
        isaan kirjoitti:

        Kyllähän juomistaan selitteleviä aina löytyy, totuus on kuitenkin se, että autoissaan kippailevat ovat äärimmäinen poikkeus.

        Itse en tunne ketään joka sitä harrastaisi, ja erittäin harvinaista on että kukaan aktiivitanssijoista ottaa sitä ensimmäistäkään siellä tanssipaikalla.

        Lähinnä autoissaan möllöttävistä tulee mieleen, että joku on siellä "kädellä" ja kerää rohkeutta mennä sinne minne muutkin...

        "Itse en tunne ketään joka sitä harrastaisi, ja erittäin harvinaista on että kukaan aktiivitanssijoista ottaa sitä ensimmäistäkään siellä tanssipaikalla."

        Käypä välillä siellä baarin puolella ja katso ketkä siellä hörppivät juomiaan. Muutamaa juoppoa lukuunottamatta ihan samat henkilöt, jotka siellä lavalla viilettävät parkettien partaveitsinä. Tuoppi-pari illassa menee hyvin monella aktiivisesti tanssia harrastavalla.

        Eikä se parkkipaikalla ennen tansseja tissuttelukaan harvinaista ole. Katselepa vähän tarkemmin jatkossa mitä ympärillä tapahtuu. Pieni määrä alkoholia ei todellakaan haittaa tanssimista.

      • isaan
        Aktiivi itsekin kirjoitti:

        Alkoholi riippuvaiset mielellään mieltää, että kaikki muutkin käyttää ja pitävät omaa käyttämistään normaalina, ikäänkuin hengissä pysymisen kannalta välttämättömänä.
        Näinhän ei suinkaan ole.

        Raittiina olevat huomaa sen ylivoimaisen suuren raittiin enemmistön, jota juovat ei tietenkään huomioi, hehän hakeutuu vertaistensa seuraan.
        Muiden juovien seura antaa tavallaan hyväksynnän omallekin juomiselle.

        Katsokaapa muuten OIKEAN tanssinharrastajan mukiin tai tuoppiin, aivan oikein, siellä on vettä!

        Turha tietysti juoville mainita alkoholin aisteja ja reaktioita hidastavaa vaikutusta.
        Mutta ei kai sillä niin väliäkään, jos on muitakin puutteita tarpeeksi.

      • sekoittaa

        alkoholin kohtuukäyttäjät alkoholisteihin. Onko kaikki alkoholia käyttävät mielestäsi alkoholisteja/juoppoja? Sellaisen kuvan ainakin annat itsestäsi. Kiristääköhän pipo liikaa? Relaa vähän.

      • jakovajakovaa

        Mahdolliset kutsut...

        Anna mun taas nauraa. Perkele ku maha on taas kipeytynyt humppahölmön itsetehostusta sääliessä.

      • todistajat
        Truehum kirjoitti:

        ...kuten sinä tarvitsevat rohkaisua.

        Alkoholia käytetään aivan yleisesti vallan muista syistä. Me normaali-ihmiset teemme niin.

        Taas vale. Sinut on bongattu monesti juopottelemassa niin enne tansseja kuin niiden aikana.

        Et selvinpäin uskalla hakee?

      • Liuotin
        Raitis tanssijatar kirjoitti:

        En kyllä yhtään ymmärrä, miksi viinan avulla tanssi-iltaan pitää "virittäytyä". Taidat ollakin juoppo.

        Alkoholi on liuotin.
        Se liuottaa tunnetusti verisuonten sisäisiä tali ja kalkkikerrostumia.
        Pieni määrä päivittäin ehkäisee sydän ja verisuonitauteja.

        Jos ei käytä lainkaan ihmisestä tulee ennenpitkää kalkkeutunut taliaivo.
        Tällaisiahan me kaikki tunnemme.

      • Talikka Kalkkis
        Liuotin kirjoitti:

        Alkoholi on liuotin.
        Se liuottaa tunnetusti verisuonten sisäisiä tali ja kalkkikerrostumia.
        Pieni määrä päivittäin ehkäisee sydän ja verisuonitauteja.

        Jos ei käytä lainkaan ihmisestä tulee ennenpitkää kalkkeutunut taliaivo.
        Tällaisiahan me kaikki tunnemme.

        Just näin on.
        Me taliaivot ollaan ahdasmielisiä.
        Yksi olut saattaisi auttaa meitäkin.

      • Nainen 39

        Hei

        Olit jälleen kirjoittanut mukavasti ja asiallisesti valmistautumisestasi. On kiva huomata, että otat huomioon myös seuralaisesi vaatetuksen. Lisäksi tuo etukäteen mietitty eväsjuttu tanssien aluksi ja lopuksikin oli myös mukavaa luettavaa. Useinhan ainakin nuo jälkieväät tahtovat vähän unohtua. Juomatankkaus on aina paikallaan.

      • Pese hampaas
        Truehum kirjoitti:

        ...et kuulu siihen joukkoon, jonka kanssa näkisin aiheelliseksi tanssia.

        Kukaan tanssitettavistani ei todellakaan ole tuollaista koskaan havainnut.

        Sitäpaitsi vanha viina on hiukan kaukaa haettu termi, sillä edellisestä (siitä illan ainoasta tai toisesta) olisi aina jo lähes vuorokausi ja uusi on sentään uusi.

        Keksi parempi provo!

        Mitä!?

        Haisetko kaljalle tanssiessasi. Osta pastilli. Tai se SB juttu jota mainostetaa telkkarissa. Ja muistathan kerran päiväs pestä tekarit. Saattaa haista pahalle se lähikaupasta hakemasi einespitsa jos on pari päivää hampaan välissä.

        Vanhoilla miehillä on joskus tosi karhee hönkä. Mätänevät hampaat ja ientulehdus sen aiheuttaa. Yks iso syy miks vanhat ei pääse tanssimaan.

      • Pese hampaas kirjoitti:

        ...luulet kirjoittavasi?

        A. En juo kaljaa (olutta kerran talvella -jouluna ja kerran kesällä -juhannuksena).

        B. En omista tekareita

        C. Purukumia jauhan tanssi-iltoinakin aina, kun olen illan kuluessa jotakin syönyt tai muuta juonut kuin vettä (kahvinkin jälkeen). Myös loppuillasta on purukmi jokaiselle tarpeen, kun reipas tuntikausien tanssiminen aiheuttaa kiivaan aineenvaihdunnan vuoksi hajuhengitystä.

        ja ennen kaikkea:

        D. Hampaani pesen kolme kertaa vuorokaudessa (aina). Juuri ennen tanssimaan lähtöä siis myös. Näin tekevät kaikki muut paitsi sinä.

        Entä, ketä tässä tarkoitit: "Yks iso syy miks vanhat ei pääse tanssimaan."

        Jokainen minut tunteva tietää, että ainakin minä pääsen (myös naistenhaulla) tanssimaan enemmän ja helpommin kuin useimmat minua parikymmentä vuotta nuoremmat. Näin siis, vaikka en asetukaan hakuriviin.

        Tuntemistani samanikäisistä varsin moni on samanlaisessa tilanteessa. Kävisit joskus toteamassa tilanteen, jollakin tanssipaikalla.

        Sehän kylläkin on sinulle mahdotonta, koska pelkäät koko tilannetta aivan liikaa, jotta uskaltautuisit yhdenkään lavan lähettyville saati sisälle.

      • selevää

        et pääset tanssiin, kun olet vaan kutsuttunna...----------On säälihakuja säälikutsuja säälipanoja,, voisi luetella vaik kuin pitkän tuossa aluksi

      • selevää kirjoitti:

        et pääset tanssiin, kun olet vaan kutsuttunna...----------On säälihakuja säälikutsuja säälipanoja,, voisi luetella vaik kuin pitkän tuossa aluksi

        ...näyt kuvailevan.

        Tosin et tanssimaan voi päästä, ellet lopultakin uskaltaudu sitä ensimmäistä kertaa jollekin tanssipaikalle.

      • miulle
        Truehum kirjoitti:

        ...näyt kuvailevan.

        Tosin et tanssimaan voi päästä, ellet lopultakin uskaltaudu sitä ensimmäistä kertaa jollekin tanssipaikalle.

        ei kukkaan anna kuin panoja

      • Tehkää suullenne jotain
        Truehum kirjoitti:

        ...näyt kuvailevan.

        Tosin et tanssimaan voi päästä, ellet lopultakin uskaltaudu sitä ensimmäistä kertaa jollekin tanssipaikalle.

        Milloin sinä uskaltaudut oikeisiin tansseihin, joissa näkisit että olet tanssist ihan pihalla.

        Oletko ajatellut että ientulehdus haisee pahimmillaan metrien päähän? Ajattele joskus myös muita ihmisiä ja heidän viihtyvyyttään!

      • Tanssijamies
        isaan kirjoitti:

        Alkoholi riippuvaiset mielellään mieltää, että kaikki muutkin käyttää ja pitävät omaa käyttämistään normaalina, ikäänkuin hengissä pysymisen kannalta välttämättömänä.
        Näinhän ei suinkaan ole.

        Raittiina olevat huomaa sen ylivoimaisen suuren raittiin enemmistön, jota juovat ei tietenkään huomioi, hehän hakeutuu vertaistensa seuraan.
        Muiden juovien seura antaa tavallaan hyväksynnän omallekin juomiselle.

        Katsokaapa muuten OIKEAN tanssinharrastajan mukiin tai tuoppiin, aivan oikein, siellä on vettä!

        Turha tietysti juoville mainita alkoholin aisteja ja reaktioita hidastavaa vaikutusta.
        Mutta ei kai sillä niin väliäkään, jos on muitakin puutteita tarpeeksi.

        Et näe eroa sivistyneen alkoholinkäytön ja juopottelun välillä. Maailma ei ole mustavalkoinen.

      • Puli

        "Vaikka parta peittääkin osan kasvoja, on parranajo silti muilta alueilta pakollinen toimi."

        Mistä muualta partaa ajetaan, kun kasvoista??

      • Puli kirjoitti:

        Ainakin minun kasvoistani suurin osa on sellaista aluetta, jolle en mieluusti anna karvakasvuston pesiytyä pitkiksi ajoiksi kerrallaan.

        Siis, vaikka olenkin parrakas, en ole koko naamaltani karvainen.

        Tietysti, jos jollekulle itselleen ei parta kasva eikä tämä koskaan ole nähnyt parrakasta ihmistä, tuonkin ihmettelyn saattaa ymmärtää.

        Sille asteelle jääminen kuitenkin edellyttää melkoisen ankaraa tynnyrissä kasvaneisuutta.

        En aina jaksa muistaa, millaista väkeä täällä käy ihmettelemässä maailmaa.

      • voipi
        Puli kirjoitti:

        rajata ja trimmata. Pitääkö sulle selittää tarkkaan mistä niitä karvoja ajellaan?? Kiinnostaako se noin paljon?? Eiköhän asia kuitenkin suurimmalle osalle lukijoista tuo tullut selväksi. Joillekin näemmä pitäisi kuitenkin rautalangasta vääntää..

        ps. Aiheet alkavat olla vähissä, kun tikusta yritetään tehdä taas tehdä "asiaa".. huoh..

      • Vaino Harha
        Nainen 39 kirjoitti:

        Hei

        Olit jälleen kirjoittanut mukavasti ja asiallisesti valmistautumisestasi. On kiva huomata, että otat huomioon myös seuralaisesi vaatetuksen. Lisäksi tuo etukäteen mietitty eväsjuttu tanssien aluksi ja lopuksikin oli myös mukavaa luettavaa. Useinhan ainakin nuo jälkieväät tahtovat vähän unohtua. Juomatankkaus on aina paikallaan.

        laiminlyönti saattaa todellakin olla pahenpi juttu, mutta vielä pahenpi juttu jopa kaikkein komeimmankin herran toimesta tehtynä on ilmestyä vanhaintanssitärillensä näyttävemmässä kanpauksessa kuin se todella upea daami. Onhan toki myönnettävä, että tukka täysin litussa paikalle ilmaantuva herra herättää siinä daamissakin ainakin pieniä epäilyitä hurjasta viimeöisestä vanhaintanssi- tahi muusta siihen verrattavissa olevasta bakkanaalista, mutta silti tulisi sen herran tukkaansa föönatessaan miettiä tarkoin daamiensa kanpausten tasoja, ettei niitä siinä kiiruusti föönataessa epähuomiossakaan ylitettäisi. Eli sen herran tulisi etenkin kiiruspäissään vanhaintansseihinsa sännätessään lähteä retkelleen tuuhea tukkakin jänskästi, mutta vain pikkaisen pystyssä, sillä tukkakin täysin pystyssä vanhaintanssitärälle suoritettu ilmaantuminen herättää huomattavia epäilyitä sen herran todellisesta karvasta.

      • KOlistajaM
        Truehum kirjoitti:

        Ainakin minun kasvoistani suurin osa on sellaista aluetta, jolle en mieluusti anna karvakasvuston pesiytyä pitkiksi ajoiksi kerrallaan.

        Siis, vaikka olenkin parrakas, en ole koko naamaltani karvainen.

        Tietysti, jos jollekulle itselleen ei parta kasva eikä tämä koskaan ole nähnyt parrakasta ihmistä, tuonkin ihmettelyn saattaa ymmärtää.

        Sille asteelle jääminen kuitenkin edellyttää melkoisen ankaraa tynnyrissä kasvaneisuutta.

        En aina jaksa muistaa, millaista väkeä täällä käy ihmettelemässä maailmaa.

        Kerroppa tynnyristä kasvamisesta kun siitä niin paljon tiedät?

      • Puli
        Truehum kirjoitti:

        Ainakin minun kasvoistani suurin osa on sellaista aluetta, jolle en mieluusti anna karvakasvuston pesiytyä pitkiksi ajoiksi kerrallaan.

        Siis, vaikka olenkin parrakas, en ole koko naamaltani karvainen.

        Tietysti, jos jollekulle itselleen ei parta kasva eikä tämä koskaan ole nähnyt parrakasta ihmistä, tuonkin ihmettelyn saattaa ymmärtää.

        Sille asteelle jääminen kuitenkin edellyttää melkoisen ankaraa tynnyrissä kasvaneisuutta.

        En aina jaksa muistaa, millaista väkeä täällä käy ihmettelemässä maailmaa.

        Missä kohtaa minun lukutaito on onnahtanut?? Kyllä minä mielestäni olen siteerannut sinun kirjoitustasi ihan yksiyhteen. Mikäli olen ymmärtänyt väärin, niin se on toinen asia.

        ...jotakin tekstiä, ymmärtää vain yksittäisiä sanoja, mutta ei siihen kokonaisuuteen (lauseet, virkkeet, kappaleet) sisätyvää asiaa, on lukutaidoton.

      • Puli
        Truehum kirjoitti:

        ...jotakin tekstiä, ymmärtää vain yksittäisiä sanoja, mutta ei siihen kokonaisuuteen (lauseet, virkkeet, kappaleet) sisätyvää asiaa, on lukutaidoton.

        Sinulla näkyykin olevan ihan ikioma tulkinta lukutaidottomuudesta d:-).
        Mielestäni olin tarttunut yhteen virkkeeseen, joka tulkintasi mukaan oli erotettu jostain.. eli asiakokonaisuudesta, joka sisältyi tekstiisi.

      • Puli
        voipi kirjoitti:

        rajata ja trimmata. Pitääkö sulle selittää tarkkaan mistä niitä karvoja ajellaan?? Kiinnostaako se noin paljon?? Eiköhän asia kuitenkin suurimmalle osalle lukijoista tuo tullut selväksi. Joillekin näemmä pitäisi kuitenkin rautalangasta vääntää..

        ps. Aiheet alkavat olla vähissä, kun tikusta yritetään tehdä taas tehdä "asiaa".. huoh..

        Taidat olla hiukan hukassa tämän asian suhteen, en minä ole missään kohtaa puhunut tai kirjoittanut karvojen ajamisesta mitään, eikä minulle tarvitse kovin yksityiskohtaisesti parranajokohtaakaan selittää, riittää, kun kerrot, mistä muualta partaa ajetaan, kun kasvoista, minulle riittää määritteeksi esmes leuan ja navan välistä, jalasta, kädestä tms. (tiedän kyllä, että kaulan alueella kasvaa partaa, sitä ei tarvitse selittää)....huoh.

      • Puli kirjoitti:

        Sinulla näkyykin olevan ihan ikioma tulkinta lukutaidottomuudesta d:-).
        Mielestäni olin tarttunut yhteen virkkeeseen, joka tulkintasi mukaan oli erotettu jostain.. eli asiakokonaisuudesta, joka sisältyi tekstiisi.

        ...olemassa tarkoituksellista "lukutaidottomuutta, josta mm. sinun tapauksesi on hyvä esimerkki.

        Aiheita jankkaamiseen ja ärsyttämiseen pitää etsiä vaikka kiven alta.

        Tietynlainen häiriö aivotoiminnassa sekin kuten tavallisempi lukihäiriökin.

        Ehkä tarkoituksellisuus pitänee paikkansa, muttei suinkaan tarkoituksellinen lukutaidottomuus, vaan lähempänä oikeaa ilmaisua sattaisi olla tarkoituksellinen väärinymmärrys, jonka taustalla saattaisi olla viitteitä huumorin suuntaan. Sinulla kun tuntuu olevan loistava huumorintaju d:-). Häiriö aivotoiminnassa lienee sekin, kun näkee ärsytttäviä ja provosoivia peikkoja joka paikassa, "tietää", että kaikki hyökkäävät itseä vastaan, joko peitellysti siten, että vain kohde sen huomaa, tai ihan julkisesti ilmaisemalla mielipiteensä jostain asiasta, joka on kohteelle "pyhä", sekä toistuvasti luokittelee muiden häiriintyneisyyttä lähtökohtana se, ettei joku ole asiasta samaa mieltä, tai omaa vallan oman mielipiteen samasta asiasta, kuin kohde.

        ...ei palvelin huolinut vastaustani, vaan väitti olevansa suljettu.

        Kirjoitanpa siis uudelleen.

        Kun tietää, ei tarvitse luulla.

        Hölmöt, hullut ja muuten sairaat kyllä tunnistan kirjoituksistaan.

        Kuten aiemminkin kerroin, en suinkaan oio vain itseäni kohtaan lokaa ja tarkoituksellisen vääristeltyjä tietoja (suoranaisia valheita) paiskovien virheellisiä väittämiä, vaan teen sitä myös niiden tanssijoiden puolesta, jotka eivät itse voi noita oikaisuja jostakin syystä tehdä.

        Tällä palstalla tuntuu totuuden ilmituominen olevan ankarasti kiellettyä. Niin se täällä ainakin sen kolmen vuoden ajan on ollut, kun olen tätä oikomistointani harrastanut.

      • oikeassakin

        jos totuuden joka on eri kuin tryyyyyn on se aivoton kyhäelmä surkeasti kirjoitettu pilkut vikapaikassa et hän kun lunttaa joka sanan sivist. kirjasta katsoooooooooooo koita imeä kullias

      • kysymyksesi
        Puli kirjoitti:

        Taidat olla hiukan hukassa tämän asian suhteen, en minä ole missään kohtaa puhunut tai kirjoittanut karvojen ajamisesta mitään, eikä minulle tarvitse kovin yksityiskohtaisesti parranajokohtaakaan selittää, riittää, kun kerrot, mistä muualta partaa ajetaan, kun kasvoista, minulle riittää määritteeksi esmes leuan ja navan välistä, jalasta, kädestä tms. (tiedän kyllä, että kaulan alueella kasvaa partaa, sitä ei tarvitse selittää)....huoh.

        oli niin idioottimainen, että vastaus saattaa olla samaa luokkaa. Sitä saa mitä tilaa. Taidat olla pilkunpiip..

      • AnalIntruder
        oikeassakin kirjoitti:

        jos totuuden joka on eri kuin tryyyyyn on se aivoton kyhäelmä surkeasti kirjoitettu pilkut vikapaikassa et hän kun lunttaa joka sanan sivist. kirjasta katsoooooooooooo koita imeä kullias

        Tanssijalla taas kynä hallussa. Asiaa veljet Asiaa !!

      • On tässä
        Truehum kirjoitti:

        ...ei palvelin huolinut vastaustani, vaan väitti olevansa suljettu.

        Kirjoitanpa siis uudelleen.

        Kun tietää, ei tarvitse luulla.

        Hölmöt, hullut ja muuten sairaat kyllä tunnistan kirjoituksistaan.

        Kuten aiemminkin kerroin, en suinkaan oio vain itseäni kohtaan lokaa ja tarkoituksellisen vääristeltyjä tietoja (suoranaisia valheita) paiskovien virheellisiä väittämiä, vaan teen sitä myös niiden tanssijoiden puolesta, jotka eivät itse voi noita oikaisuja jostakin syystä tehdä.

        Tällä palstalla tuntuu totuuden ilmituominen olevan ankarasti kiellettyä. Niin se täällä ainakin sen kolmen vuoden ajan on ollut, kun olen tätä oikomistointani harrastanut.

        Totuus on että olen sitä mieltä että humppiksen tulisi ampua itseään päähän tai hakeutua lobotomiaan.

        Olisi itsellaankin parempi olo

      • Truehum
        On tässä kirjoitti:

        Totuus on että olen sitä mieltä että humppiksen tulisi ampua itseään päähän tai hakeutua lobotomiaan.

        Olisi itsellaankin parempi olo

        ...avusta. Tutkinta-aineisto sai taas arvokkaan lisän. Printtasin talteen.

        Niin, minä tunnen oloni oikein hyväksi.

        Sinulla sensijaan näyttää olevan todella vaikeaa.

        Et voisi edes kokeilla sitä päähän ampumista itseesi, koska noin pieniin aivoihin olisi jokseenkin mahdotonta osua.

        Sama rajoite rasittaa myös lobotomia-vaihtoehtoa. Tyhjästä on paha nyhjäistä.

        Osaatko muuten arvata, mistä väleistä oli unohtunut pilkut, ja mistä piste?

        Joillekin ä-kirjainten pisteille on myös käynyt huonosti.

        Muutenkin koko pläjäys on aivan onnetonta tasoa.

        Tiedätkö, mitä tarkoittaa tautologia?

      • pikkuisille

        Onneksi Suomessa saa esittää melipiteitä ihan vapaasti. Natsit ei päässy valtaan kuten ehkä olet huomannut.

        Lopeta jo.

      • pikkuisille kirjoitti:

        Onneksi Suomessa saa esittää melipiteitä ihan vapaasti. Natsit ei päässy valtaan kuten ehkä olet huomannut.

        Lopeta jo.

        ...mitään tekemistä natsien kanssa.

        Sensijaan sinulle huomautan, että ette te bolshevikitkaan enää ole missään vallassa -ette Suomessakaan.

        Neuvostoliittokin on maannut haudassa jo kauan, vaikka te sen perään vielä niin kovasti haikailettekin.

      • olla

        Hennalan lahtareiden perillisiä?

      • olla kirjoitti:

        Hennalan lahtareiden perillisiä?

        Isoisäni kävi pelastamassa monta hyvää työmiestään Hennalan leiriltä takaisin tilalleen ja puutarhaansa töihin.

        Isoäiti oli köyhäinhoidon esimies.

        Että revi siitä!

      • tuo oli?
        oikeassakin kirjoitti:

        jos totuuden joka on eri kuin tryyyyyn on se aivoton kyhäelmä surkeasti kirjoitettu pilkut vikapaikassa et hän kun lunttaa joka sanan sivist. kirjasta katsoooooooooooo koita imeä kullias

        Jäikö peruskoulu kesken?

      • on taas
        Truehum kirjoitti:

        Isoisäni kävi pelastamassa monta hyvää työmiestään Hennalan leiriltä takaisin tilalleen ja puutarhaansa töihin.

        Isoäiti oli köyhäinhoidon esimies.

        Että revi siitä!

        Sääli ettei poika ole polvea parantanut.

    • Roimareima

      Saunaanhan tietenkin lauantai-iltana, kunnon löylyt ja sen verran peiliin vilkaisu että, paskat mä mitään partaa kehtaa ajaa....

      Iltapalaa, kahvia ja tsekkaus minne kantsis mennä.

      Lompsin varmoin askelin paikalle, zoomaan paikat parhaat misut ensi sekunneilla.
      Valikoin harkitusti ja annan kissalle parhaat fiilarit, tunteen ja musiikin muuntuessa intohimoiseen liikkeeseen...

      ...aamupalalla sitten tuskin keskustellaan kuis sen cha chaan pitäis alkaakaan... taikka muutakaan vi..n älykästä filosofointia...
      tai välimerkin ja yhdyssanan oikeellisuuden tärkeydestä...

      • iskuri-harry

        Niinpä. Kuka saataa voi olla niin tyhmä, että avaa tanssimisun kanssa keskustelun lattialla jostain cha cha kuvioista tai muusta täysin turhasta. Avausreplakka pitää olla sellainen että mimmi huomaa vasta kuukauden kuluttua, että jalat lähti alta. Täytyy olla munaa.

        "Mitä sä ajattelit tehdä mulle aamupalaksi. Mun täytyy varottaa, että oon tottunu hyvään."
        -tauko 2 sek-
        "Meidän äiskä tekee yleensä pekonia ja munia"

        tai

        "Et sitte sinäkään keksin muut ku tanssit lauantai-iltana"

        -mimmin vastaus epäolennainen-

        "Ens lauantaina voitas mennä ulos syömään"
        -tauko-

        "Jos ei olis näin perkeleen kova pakkanen"

        -tauko-

        "Mä tarjoon, mul on tilipäivä perjantai. Mennää Pizza raksii"
        "Siel saa syödä niin paljo ku haluaa"
        "Sä näytätkin ihan vaimoihmiseltä"
        "En vois koskaa ottaa vaimoa joka syö ku varpunen"
        "ootko sä Varpunen"
        "Ainkin sä erotuit noista variksista tuolla rivista"

        Ja mimmi on myyty. Takaan..

      • minä aloitan
        iskuri-harry kirjoitti:

        " Niinpä. Kuka saataa voi olla niin tyhmä, että avaa tanssimisun kanssa keskustelun lattialla jostain cha cha kuvioista tai muusta täysin turhasta."

        Mitä olen elämäni aikana seurustellut naisten kanssa, kauniimmat naiset ovat usein myös älykkäitä, ja voin sanoa että muna-pekoni akseli johtaa harvemmin mihinkään pidempään.

        Jos pää tarkoituksesi on saada sitä, niin ehkä voi onnistua. Veikkaanpa vaan, ettet osaa tanssia. Täytyy olla niin hyvä tanssimaan, ettei tarvitse sen kummemin edes puhua.

        Viimeksikin äärimmäisen kaunis nainen totesi, että koskas tulet meille tanssimaan. Vein vain hienosti hitaalla valssilla.

        Että syötä sä vaan pitsaa. :D

      • mistä te oikein sikiätte?
        minä aloitan kirjoitti:

        Mistä teitä juntteja oikein sikiää.
        Mistä teitä oikein sikiää? Ilmeisesti isänne on ovat osanneet homman mutta eivät kertoneet teille?

        Vai tanssimalla sitä pillua. Älä ny viitti. Gimmat tanssi joidenkin miesten kanssa mielellään, mutta yleensä tansseissa hiki päässä kouhottavat miehet lähtee yksin kotiin.

        Taitavammat pokaa teidän naiset. Koita sinäkin oppia jo jotain.

        Vai vieläkö ajattelit sinne cha chan alkeisiin tänäkin talvena?

      • .taitaa
        mistä te oikein sikiätte? kirjoitti:

        elämä pyöriä ainoastaan sen oman pienen pilisi ympärillä.. hoh hoijaa...

      • minä aloitan
        mistä te oikein sikiätte? kirjoitti:

        Mistä teitä juntteja oikein sikiää.
        Mistä teitä oikein sikiää? Ilmeisesti isänne on ovat osanneet homman mutta eivät kertoneet teille?

        Vai tanssimalla sitä pillua. Älä ny viitti. Gimmat tanssi joidenkin miesten kanssa mielellään, mutta yleensä tansseissa hiki päässä kouhottavat miehet lähtee yksin kotiin.

        Taitavammat pokaa teidän naiset. Koita sinäkin oppia jo jotain.

        Vai vieläkö ajattelit sinne cha chan alkeisiin tänäkin talvena?

        " Mistä teitä juntteja oikein sikiää.
        Mistä teitä oikein sikiää? Ilmeisesti isänne on ovat osanneet homman mutta eivät kertoneet teille? "

        Yllä oleva teksti kertoo hyvin sen, kuinka juntti sinä olet. Eihän tuosta ota mitään selvää. Kerrotko, mikä edellisessä tekstissä on junttimaista?

        "Taitavammat pokaa teidän naiset. Koita sinäkin oppia jo jotain. Vai vieläkö ajattelit sinne cha chan alkeisiin tänäkin talvena?"

        Miksi menisin cha cha:n alkeisin, kun kilpailen siinä kovasti? Tänään menen kauniin daamini kanssa tanssimaan, ja me tanssimme ainoastaan keskenämme.

        Kauteutesi on hyvin nähtävillä.

        Kirjoitit viestisi 29.9.2007 klo 00.34. Olet siis tullut juuri tanssimasta, ja ei taaskaan tärpännyt. :D:D:D

      • Tanssimies tanssin ilosta
        iskuri-harry kirjoitti:

        Niinpä. Kuka saataa voi olla niin tyhmä, että avaa tanssimisun kanssa keskustelun lattialla jostain cha cha kuvioista tai muusta täysin turhasta. Avausreplakka pitää olla sellainen että mimmi huomaa vasta kuukauden kuluttua, että jalat lähti alta. Täytyy olla munaa.

        "Mitä sä ajattelit tehdä mulle aamupalaksi. Mun täytyy varottaa, että oon tottunu hyvään."
        -tauko 2 sek-
        "Meidän äiskä tekee yleensä pekonia ja munia"

        tai

        "Et sitte sinäkään keksin muut ku tanssit lauantai-iltana"

        -mimmin vastaus epäolennainen-

        "Ens lauantaina voitas mennä ulos syömään"
        -tauko-

        "Jos ei olis näin perkeleen kova pakkanen"

        -tauko-

        "Mä tarjoon, mul on tilipäivä perjantai. Mennää Pizza raksii"
        "Siel saa syödä niin paljo ku haluaa"
        "Sä näytätkin ihan vaimoihmiseltä"
        "En vois koskaa ottaa vaimoa joka syö ku varpunen"
        "ootko sä Varpunen"
        "Ainkin sä erotuit noista variksista tuolla rivista"

        Ja mimmi on myyty. Takaan..

        Hittojako sitä vonkailemaan, jos ei ole mitään tarvetta. Minä olen tanssipaikalla tanssimassa. On sitä elämässä muutakin kuin seksi. Ja sitä saa kyllä muualtakin. Ei tarvi mennä sen takia tansseihin.

      • faktaaaa
        Tanssimies tanssin ilosta kirjoitti:

        Tansseissa käyn tanssimassa ja tanssin kaikkien minua hakevien miesten kanssa enkä vonkaa enkä ole pahemmin vongatuksikaan tullut. Valmistaudun käymällä pesulla, syön ruisleivän jotta jaksan tanssia ja nautin pari kuppia kahvia. Pukeudun mukaviin tanssivaatteisiin usein housuihin ja sitten tanssimusiikkia soitellen kohti lavaa yleensä muiden tanssivien kanssa kimppakyydillä.

        Pokaan ja tulen pokatuksi ravintolassa harvemmin netissä. Tanssipaikalla unohtuu miehen katselu "siinä mielessä" kun haluaa tulla vain haetuksi, kokea tanssillinen nautinto ja ykseys ja näin. Olisihan se hienoa jos siinä tanssin hurmiossa niin askeleet ja keho kohtaisivat, että siinä ryhtyisi muitakin tunnetiloja syntymään. En halua leimautua tanssipokaksi joten siksi en sieltä mitään seksuaalista hae.

      • Ihmettelen taas
        minä aloitan kirjoitti:

        " Mistä teitä juntteja oikein sikiää.
        Mistä teitä oikein sikiää? Ilmeisesti isänne on ovat osanneet homman mutta eivät kertoneet teille? "

        Yllä oleva teksti kertoo hyvin sen, kuinka juntti sinä olet. Eihän tuosta ota mitään selvää. Kerrotko, mikä edellisessä tekstissä on junttimaista?

        "Taitavammat pokaa teidän naiset. Koita sinäkin oppia jo jotain. Vai vieläkö ajattelit sinne cha chan alkeisiin tänäkin talvena?"

        Miksi menisin cha cha:n alkeisin, kun kilpailen siinä kovasti? Tänään menen kauniin daamini kanssa tanssimaan, ja me tanssimme ainoastaan keskenämme.

        Kauteutesi on hyvin nähtävillä.

        Kirjoitit viestisi 29.9.2007 klo 00.34. Olet siis tullut juuri tanssimasta, ja ei taaskaan tärpännyt. :D:D:D

        Miten teillä junteilla vo olla noin väärä kuva itsestänne. Luulette varmaan että ne tanssilavojen naiset pitää oikeesti teidän hienhajuisesta seurastanne.

        Ihme junttivikinää taas verkossa.

        PS. jotkut on perjantai-iltaisin päivystämässä. Hyvin aamulla tyydytetty nainen odottamassa ruuan ja juoman kanssa kotona. Sen ei trvi juosta tansseissa läheisyyttä etsimässä. Eikä mun tarvi joka ilta lähteä tansimisuja hännystelemään.

        Miksi teidän elämänne on noin surkeaa?

      • Ihmettelen yhä
        Tanssimies tanssin ilosta kirjoitti:

        Hittojako sitä vonkailemaan, jos ei ole mitään tarvetta. Minä olen tanssipaikalla tanssimassa. On sitä elämässä muutakin kuin seksi. Ja sitä saa kyllä muualtakin. Ei tarvi mennä sen takia tansseihin.

        Älä valehtele. Noin puhuu vain itseään pettävä, omaa saaamattomuuttaan peittelevä luuseri.

      • Päivi.-.-.Tanssitytsä
        Ihmettelen yhä kirjoitti:

        Joidenkin elämä pyörii muuallakin, kuin vain sen oman kullinsa ympärillä. Joiltain löytyy jotain myös korvien välistä ja sydämestä. Jotkut osaavat nauttia elämästä kokonaisuutena. Ja jotkut osaavat nähdä naisen kokonaisena ihmisenä eikä vain panopuuna.
        Aika köyhää on elämä, jos mielessä pyörii vain, mihin rakoon sitä seuraavaksi kullinsa saisi törkättyä.

      • Mietin vain
        Ihmettelen yhä kirjoitti:

        Älä valehtele. Noin puhuu vain itseään pettävä, omaa saaamattomuuttaan peittelevä luuseri.

        Kyllä ne ovat ne puutteessa eläjät joiden päähän ei mahdu että joku voisi haluta jotain muutakin kuin seksiä. Niillä jotka saavat hyvää seksiä halutessaan riittää mielenkiintoa muihinkin asioihin kun seksi ei enää ole epätavallinen merkkitapaus. Ehkäpä sinäkin koet sen vielä joskus.

      • Ja sen asennosta
        Päivi.-.-.Tanssitytsä kirjoitti:

        Joidenkin elämä pyörii muuallakin, kuin vain sen oman kullinsa ympärillä. Joiltain löytyy jotain myös korvien välistä ja sydämestä. Jotkut osaavat nauttia elämästä kokonaisuutena. Ja jotkut osaavat nähdä naisen kokonaisena ihmisenä eikä vain panopuuna.
        Aika köyhää on elämä, jos mielessä pyörii vain, mihin rakoon sitä seuraavaksi kullinsa saisi törkättyä.

        Ja joillain pyärii päässä van ne cha chan askeleet. Köyhää elämää vietätte. JOka ilta pakko lähteä jonnekkin kun ei yksin asunnossaan kestä? Riippuvuutta? Ja keskustelut työkavereiden ja sukulaisten ja tanssituttujen kanssa liittyy aina tanssiin?

        Köyhää, niin köyhää. Kyllä minä olen nähnyt millaista tanssielämä on. Pinnallista.

        SItten ollaan niin harrastajaa ja ammattilaista kun ei muuta elämässä ole.

        Ja siihen lisättynä tanssimiehillä se ettei saa pesää.

        Ja naiset on tekopyhiä sievistelijöitä kuten päivi, koska eivät uskalla olla niinkuin haluaisivat.

        PS. Kaikillä pyörii SE päässä. Ette te tanssihörhötkään ole siinä asiassa mitenkään erilaisia.

      • polkijamies
        Mietin vain kirjoitti:

        Kyllä ne ovat ne puutteessa eläjät joiden päähän ei mahdu että joku voisi haluta jotain muutakin kuin seksiä. Niillä jotka saavat hyvää seksiä halutessaan riittää mielenkiintoa muihinkin asioihin kun seksi ei enää ole epätavallinen merkkitapaus. Ehkäpä sinäkin koet sen vielä joskus.

        Ääh, ei teihin idiootteihin jaksa tuhlata aikaa. Parempi mennä polkemaan. Naista. Ehkäpä tekin luuserit joskus vielä nätte sellaisen ihan livenä ja väreissä.

      • on moneksi
        Ihmettelen taas kirjoitti:

        Miten teillä junteilla vo olla noin väärä kuva itsestänne. Luulette varmaan että ne tanssilavojen naiset pitää oikeesti teidän hienhajuisesta seurastanne.

        Ihme junttivikinää taas verkossa.

        PS. jotkut on perjantai-iltaisin päivystämässä. Hyvin aamulla tyydytetty nainen odottamassa ruuan ja juoman kanssa kotona. Sen ei trvi juosta tansseissa läheisyyttä etsimässä. Eikä mun tarvi joka ilta lähteä tansimisuja hännystelemään.

        Miksi teidän elämänne on noin surkeaa?

        "Miksi teidän elämänne on noin surkeaa? "

        Tiedoksi sinulle: Ei ole surkeaa. Jos tanssin harrastaminen olisi surkeaa niin miksi monet lavat on iloisia ihmisiä tulvillaan?
        Mietipä sitä, jos aivokapasiteettisi siihen riittää. Jos oma kokemuksesi esim. flaxin puutteesta lavoilla on ollut surkeaa, sitä ei pidä yleistää. Elämä kato kun ei pyöri pelkästään sinun munasi ympärillä.

      • Päivi.-.-.Tanssitytsä
        Ja sen asennosta kirjoitti:

        Ja joillain pyärii päässä van ne cha chan askeleet. Köyhää elämää vietätte. JOka ilta pakko lähteä jonnekkin kun ei yksin asunnossaan kestä? Riippuvuutta? Ja keskustelut työkavereiden ja sukulaisten ja tanssituttujen kanssa liittyy aina tanssiin?

        Köyhää, niin köyhää. Kyllä minä olen nähnyt millaista tanssielämä on. Pinnallista.

        SItten ollaan niin harrastajaa ja ammattilaista kun ei muuta elämässä ole.

        Ja siihen lisättynä tanssimiehillä se ettei saa pesää.

        Ja naiset on tekopyhiä sievistelijöitä kuten päivi, koska eivät uskalla olla niinkuin haluaisivat.

        PS. Kaikillä pyörii SE päässä. Ette te tanssihörhötkään ole siinä asiassa mitenkään erilaisia.

        "Kaikillä pyörii SE päässä. Ette te tanssihörhötkään ole siinä asiassa mitenkään erilaisia."

        Pyörii pyörii, muttei PELKÄSTÄÄN se! :)

      • Voit tietää
        Päivi.-.-.Tanssitytsä kirjoitti:

        Joidenkin elämä pyörii muuallakin, kuin vain sen oman kullinsa ympärillä. Joiltain löytyy jotain myös korvien välistä ja sydämestä. Jotkut osaavat nauttia elämästä kokonaisuutena. Ja jotkut osaavat nähdä naisen kokonaisena ihmisenä eikä vain panopuuna.
        Aika köyhää on elämä, jos mielessä pyörii vain, mihin rakoon sitä seuraavaksi kullinsa saisi törkättyä.

        Mitenkä köyhää moinen elämä on?

      • ettei kukaan
        Voit tietää kirjoitti:

        Mitenkä köyhää moinen elämä on?

        älykäs ihminen ei elä pelkästään yhden asian varassa.

        Kyllä muakin panettaa, ja tykkään siitä. Mutta seksi on ainoastaan yksi osa elämääni.

        Minulle tärkeitä asioita sen lisäksi ovat, kumppanini työelämä, tanssi, kulttuuri, sukulaiset, itsensä kehittäminen, terveys, hyvä ruoka, liikunta, elokuvat, sijoitusharrastus...

        -Tanssijamies-

        PS. Sitten on niitä miehiä, jotka metsästävät vain sitä yhtä asiaa, eivätkä edes onnistu siinä = säälittävää.

        Jospa katsoisitte naista hieman laajemmin, ja huolehditte omasta ulkonäöstä, tanssitaidoista, älykkyydestä yms...

        Voi olla, että kumppanin kanssa oleminen, ja SEKIN voi kuulua elämään luonnollisemmin.

      • Tosi ÄIJÄ!!!
        ettei kukaan kirjoitti:

        Voi teitä hurskastelevia naisten pukemia paviaaneja...

        Vuorosanatkin on teille tarkkaan opetettu. Osaatteko edes enää ajatella omilla aivoillanne. Naiset on teidät kesyttäneet.

        Minä sensijaan otan pilpakkaa silloin kun haluan. Naiset antaa mielellään tosimiehille, kun ovat munattomiin tanssimiehiin kyllästyneet.

        Miten te voitte ahat a vuosikausia tansseissa saamatta naista!??

        Tyydytte tosimiesten jämiin? Ja nekin saa teille jauhot suuhun ja puristaa pallinne sellaisiin pihteihin, ettette enää pajoa naisista eroa.

        Tanssimies=munatonmies

      • Tanssimies_
        Tosi ÄIJÄ!!! kirjoitti:

        Sinä reppana se kuvittelet olevasi jotakin. Totuus on niin karu, että et voi myöntää sitä itsellesi. Olet säälittävä mulkkunsa riivaama reppana, joka ei kykene naisten kanssa normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen, vaan ainoastaan näkee heidät hyväksikäytettävinä seksiobjekteina. Olet tuomittu elämään kukasta kukkaan pomppien, etkä osaa elää normaalia elämää. Eläkeiässä huomaat olevasi yksin ja edelleen alati sojottava ikivanha mulkkusi ei kiinnosta enää edes niitä itsesi kaltaisia säälittäviä munahaukkoja, joita tällä hetkellä kellistät kuvitellen saavuttaneesi jotakin.

      • Tanssimies2
        Tosi ÄIJÄ!!! kirjoitti:

        Voi teitä hurskastelevia naisten pukemia paviaaneja...

        Vuorosanatkin on teille tarkkaan opetettu. Osaatteko edes enää ajatella omilla aivoillanne. Naiset on teidät kesyttäneet.

        Minä sensijaan otan pilpakkaa silloin kun haluan. Naiset antaa mielellään tosimiehille, kun ovat munattomiin tanssimiehiin kyllästyneet.

        Miten te voitte ahat a vuosikausia tansseissa saamatta naista!??

        Tyydytte tosimiesten jämiin? Ja nekin saa teille jauhot suuhun ja puristaa pallinne sellaisiin pihteihin, ettette enää pajoa naisista eroa.

        Tanssimies=munatonmies

        Kyllä se varmasti hyvin stondaa, mutta valitettavasti toisten miesten aivot sijaitsevat siellä terskan sisällä.

        Kai niinkin voi elää.

        "Miten te voitte ahat a vuosikausia tansseissa saamatta naista!??"

        Tyydytte tosimiesten jämiin? Ja nekin saa teille jauhot suuhun ja puristaa pallinne sellaisiin pihteihin, ettette enää pajoa naisista eroa."

        Teet johtopäätöksia asioista, joista et tajua mitään. Valitettavasti sinä et edes ymmärrä, mitä sinä et ymmärrä.

        Vastaus löytyy toisesta lauseesta aivojen sijainnista.

        "Minä sensijaan otan pilpakkaa silloin kun haluan. Naiset antaa mielellään tosimiehille, kun ovat munattomiin tanssimiehiin kyllästyneet. "

        Ota sinä pilpakkaa. Sanon vain sen, että jos olet tosi mies, sinulla ei ole mitään tarvetta esitellä pilpakan saamista. Ei minullakaan, koska minulle seksi on osa normaalia elämää. Sinulle se on pyrkimystä ja suoritusta. Puhut ottamisesta, eikö se kerro jo tyhmyytesi.

        Vastauksesi esittää hyvin, kuinka typerä olet. Voisin veikata, että yhteiskunnallinen asemasi, taloudellinen tilanteesi, älykkyyysosamääräsi, ulkonäkösi ovat tasolla, joka ei päätä huimaa.

        Jos olet tosimies, tässä on aiheeseen sopiva sivusto. Sieltä voit ottaa pilpakkaa.

        http://www.tosimies.fi/

      • Ja kevät
        Tanssimies2 kirjoitti:

        Äijä kommentoi toisten pilpakansaantia ja sitten ehdottaa omaa suosikkisivustoaan!!!

        Voi helevetti!!

        Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaa.

      • eivät
        Ja kevät kirjoitti:

        Äijä kommentoi toisten pilpakansaantia ja sitten ehdottaa omaa suosikkisivustoaan!!!

        Voi helevetti!!

        Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaa.

        näytä tyhmyyttään. Toiset taas näyttävät.

    • tapaan...

      Iltapäivällä maha menee kuralle jännityksestä ja toiletti kutsuu. Sen jälkeen yritän rauhoittua lepäämällä hetken. Mielessä pyörii upeat tanssipaikkojen naiset ja pöksyjä alkaa kiristää. Liipaisen mällit nenäliinaan, jotta tansseissa ei niin kovasti etumus pullottaisi. Ajan parran, menen suihkuun ja pesen parhaat paikat perusteellisesti. Sitten laitan hyvän tuoksuista deodoranttia reilusti. Puen hyvin silitetyn kauluspaidan ja suorat housut. Lankkaan ja kiillotan tanssikengät. Sitten lähden tansseihin ja nautin aistikkaasta tanssista ja ihanista naisista.

      • proooo-o

        Tzekkaan kutsut ja valitsen nuorimmat, joskus tanssivammat mut nuoret yli 35v. heivaaan sivuun

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe