Vanhan ajan koulussa opettaja sai opettaa ja oppilaat joko osasivat tai olivat tyhmiä. Ei
siinä sen kummempaa. Nykyisin tehdään jokaiselle lapselle henk. kohtainen opetussuunnitelma ja
opettaja ei ehdi muuta kuin papereita täyttää,
juosta kokouksissa ja koulutuksissa.
Vanhan ajan koulu
2
330
Vastaukset
- nykykoulusta
Oman kokemukseni mukaan, älytön kaikenlaisten
lappusten lukeminen, monisteiden lukeminen, ja
allekirjoitukset kaikkiin pilipalilappuihin,
työllistää kyllä vanhempiakin enemmän kuin tarpeeksi.
Ja kaikenlainen vanhempien sumplimointi koulun
ohessa on turhaa, on tälläisiä vanhempia kuin
minäkin, jotka ei ehtisi juosta vanhempain illoissa, ja kaikissa kissanristiäisissä mitä
vanhemmat on ottaneet järjestääkseen.
Koulu on koulu, ei siinä ennenkään kotiväkeä
päivittäin oheistettu ja kutsuttu ties minne.
Systeemi olisi hyvä nykyäänkin, kaikki turha
pois kouluista, siis vanhemmat ensiksi. koulu toimii kasvattajana vanhempien ohella. Tukena kasvatuksessa ja ajatuksena se on hyvä. Kuitenkin asia on saanut ympärilleen kaikenlaista turhaa hömppää joka vesittää alkuperäisen hyvän tarkoituksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979