♥*****************************************************************♥
Sanoit että silmissäni näkyy mustaa ja
että niistä vuotaa näkymättömiä kyyneleitä
Kerroit että minua on lyöty niin paljon että
korvissanin soi enkä kuule enää lintujen kutsuhuutoja
Kerrot että minun puutarhassani kasvaa vain
lehdettömiä omenapuita
Puita - joiden oksat raapivat tuulessa
takertuen koukkuisilla sormillaan kaikkeen
kuin kerjäläiset ohikulkevien helmoihin
Tiedät - kukat minä ostan torilta ettei kukaan huomasi
ruusupensaani kuolleen ja villiviinini rapisevan kuivuttaan
Kohotat kätesi - kerrot silittäväsi hiuksiani ja minä sähisen kuin käärme
Tänä iltana kun aurinko laskee ja kuu nousee taivaalle
kerrot kuinka elämäni saapuu takaisin pitkältä matkaltaan
Ja minä pidän käsiäni korvieni päällä ja juoksen kallioitten halki
Kerrot elämäni veden virtaavan silmistani kirkkaana ennen aamua
Kerrot sävelistä jotka aukaisevat portit - sävelistä jotka täyttävät sydämeni
Kerrot puutarhastani missä satakielet kilvan aloittavat laulun
Vihreistä lehdistä tuulessa ja vankkureista jotka ovat täynnä kultasisia omenoita
Lupaat yön tuovan ruusuntuoksun vuoteeseeni
Ja minun on kylmä ja kuuma - etkä sinä anna armoa
Ja kaiken keskellä - minä kuulen suihkulähteen solinan
Ja niin - vaikka on keskiyö - näytät auringonnousun -
sen ensisäteet puutarhani vehreydessä
Kerroit että saan elämäni takasin ja sinulle - elämäni - lahjoitan kirkkaimmat kyyneleeni
Aamulla - tuulen sulkiessa silmäsi lasken sormeni sydämesi pinnalle ja kerron sinulle -
~~ Kuinka satakieli laulaa ~~
♥*****************************************************************♥
KERROIT MINULLE..
16
535
Vastaukset
Hyvää yötä "Murukulta"
- *MURUKULTA*
Kaunis kiitos Gitta!! :D
Muru ei ehdi nyt enempää, mutta sitäkin lämpimämmin kiitän ja toivon ihanaa pvää sinne, M ! :)
- -runoilijatar-
kauniisti,aidolla tunteella
Sinulla on todellakin kyky runoilemiseen
Mahtavaa !
( mun pitää vaihtaa kohta nikki.. )- *MURUKULTA*
Täytyy sanoa että hirvitti tämän pituus, mutta se vain piti kirjoittaa tämän pituisena..
Mitään jättämättä pois,,pitempikin olisi tullut, sanoja vain tuli ja tuli.. :)) huh!
Älä vaihda niikiäs, se on todella turhaa!!!!
Nyt Murun täytyy 'lentää'..
Oikein iloista pvää ja kaunis kiitos, R_tar! :)
- *murukullalle
oli käsinkosketeltava! Voi kuinka ihana runo.
Nyt syksy saa, mutta kuulen jo lintujen laulua... Toivottavasti sinäkin.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle- *MURUKULTA*
Elämä on ihmeellistä! :)
Vaikka et uskoisi eikä haluaisi enään itseäsi loukattavan
Joku on jossain, joka ottaa syliinsä,, eikä siitä pääse pakoon..
Viikko on alkanut hienolla mahdollisella tavalla,
vaikka silmiä särkee nyt.. ://
Mutta mieli on jees!
Kiitos sinulle ja mukavaa että pidit runostani! :D *Muru aamuvilkuttaa*
- kaaru
Onpas hieno ja koskettava...oikein jäin miettimään
Aamulla - tuulen sulkiessa silmäsi lasken sormeni sydämesi pinnalle ja kerron sinulle -
~~ Kuinka satakieli laulaa ~~
Oi...osaat Muru:)))
Ostin joskus tarjouksesta runokirjan, en ole vielä ehtinyt tutustua koko kirjaan, kun tällä palstalla niitä löytyy. Kouluajoiltakin löytyy joku pehmytkantinen kokoelma suomalaisista runoilijoista.
Sinäkin Muru täytät mun runonnälkäni tällä sivulla, näitä on hieno lukea- *MURUKULTA*
Oi, kun sinä olet ihana, kaaru!! :D
Ihana lukea aamusta jotain tälläistä! Voiko aamu ihanammin enää alkaa? :)
Silmät sikkurassa Muru hymyilee, kuka nyt kerkiää muita lukeen, kuin sivumme on täynnä todella elävää tekstiä, jota on mukava lukea!
Urheasti minäkin löysin ja ostin eilen kaksi uutta kirjaa..juu juu aijon lukee...ainakin joskus! ;))
Tuon mukavaa kuulla että tykkääsit runostani ja sain sinut miettiin,
ehkä silloin olen tavoittanut jotain..ihmisen sisällä..
Ja sekin on ihanaa! Kaikki tänään on ihanaa! :)))))
Mukavaa pvää kaaru *Murun tiistaivilkutus* 'huiskizzhuiskizz'! :D
- padme_amidala
Siis niin ihana, kuin ihana vain voi olla, niin koskettava ja liikuttava AHH ja VOIHH!! Olen lueskellut tämän jo monta kertaa, enkä löydä tarpeeksi sanoja kehumaan runoasi.
Kiitos ihanista lukuhetkistä.- *MURUKULTA*
*Muru ujostelee ja punastelee* :D
Voih, kiitos kuinka hyvä mieli ihmisellä voikaan olla!
Sydämiä lentää säkillinen sinulle kauniista sanoistasi.
Hyvä kiertää ja pyöräyttää ja nauraen lentää joo eteenpäin! :)))
Siltä tuntuu,,, *Muru vilkuttaa vimmatusti* Ihanaa pvää, padme_ ! :D
- *Rakkaudenlahja*
todella ihana ja kaunis siis suuri kiitos.Niin kauniin sait runostasi.Kun rakkaudelta pyytää vähän ja antaa paljon niin silloin varmasti kaiken saa ja ihania hetkiä kanssa rakkaan mutta ihanaa päivää sulle!
- *MURUKULTA*
Sitä pitäisi vain muistaa pyytää sitä hyvää..
Aina ei sitä jaksa tai muuta ja voi jo melkein unohtaa jotain arvokasta..
Kunnes,,,,tapahtuu jotain järisytävää, jotain mitä ei pitänyt tapahtua.. :þ
Oikein montapaljon kiitosta sinulle, R_lahja,,
ainakin kaksi ämpärillistä ja pannaan vielä puolikas päälle! :D
Mukvaa tiistaipvää sinulle! :)
- Mysteriet
Aivan uskomattoman upea runo!
*menee nurkkaan häpeemään*
niih- Paavo (ent.Paha Paavo)
Onko nyt joku merkkipäivä kun olet
kirjoittanut sikahyvän juhlarunon ja on
vielä pitkäkin kuin nälkävuosi.
En ole vielä lukenut muitten kehuja mutta
kohta sen teen.
Kun tulee käytyä aniharvoin täällä runopalstalla
niin onko sinulla tietoa sukulaispoikien
touhuista? - *MURUKULTA*
Mitäs sinä siellä nurkassa??.. En jymmärrä.. :o
Alappa tulla oaamukahavelle,\_/?, oleppas hyvä! :D
Niin Muru kertoo kuinka selviää kotio öisestä hernerokkasumusta...
Kuinka ihanaa on tulla ja huomata, että on monta monta ihanaa ihmistä,
jotka ovat muistaneet ja kuinka hyvän mielen saa kaiken sen uuvuttavan ajon jälkeen..
Niin että kaikille lämmin halaus,,no niin,,sinullekin nyt, kun tulit pöydän äärelle! :)
Pirtsakkaa tiistaita, Mys ja kiitos *Muru niijaa nätisti* :D - *MURUKULTA*
Paavo (ent.Paha Paavo) kirjoitti:
Onko nyt joku merkkipäivä kun olet
kirjoittanut sikahyvän juhlarunon ja on
vielä pitkäkin kuin nälkävuosi.
En ole vielä lukenut muitten kehuja mutta
kohta sen teen.
Kun tulee käytyä aniharvoin täällä runopalstalla
niin onko sinulla tietoa sukulaispoikien
touhuista?Kirjoittaminen on joskus kuin liukumäki,
kun vauhtiin on päässyt ei siinä hyövää jarrutella, vaan on annettava mennä!
Kyllä sitä sitten jälkikäteen huomaa minne on tömähtänyt,, :D
Ja Muru 'laski' nyt tälläiseen lopputulokseen.
Hienoahan se josko Paavolle kelpas tälläinen 'nälkävuosi'! ;)
Tuota näistä sukulaisistasi,,,ei ole nyt näkynyt,,
eilenkin oli niin sumua,, tuota ja..köhm..minä olen tässä miettinyt,
että jokos ne pitäis 'talvitassut' vaihtaa,, :¤ *Muru viheltellöö*
Kiitos nyt kuitenkin Paavolle kun kävit täällä kylässä ja
kerron terveisiä kunhan minä saan ne yhdet kynsiini! :]
*Muru huiskuttaa* Mukavaa pvää sinne nyt ! :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902080- 1201983
- 761678
- 481668
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2371543- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097