"Veli Cott kertoo ihmeellisestä tapahtumasta Etelä-Amerikassa,Venetzuelassa.Veli Genzalves joutui siellä kosketuksiin intiaanien kanssa,jotka tunsivat adventtisanoman.He läksivät yhdessä veli Cottin kanssaheidän alueelleen.He sqaivat kuulla ihmeellisiä asioita.
Päällikkö Promi kertoi,että hänen isälleen ilmestyi enkeli ja näytti hänelle luomisen,lankeemuksen ja pelastussuunnitelman aina Kristuksen tulemiseen asti.
Hänelle opetettiin,että Herran sapatti on lauantai,ja se alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa ja kestää auringon laskuunlauantai-iltaan.Perjantai oli valmistuspäivä.
Hänelle sanottiin,että sapattia vasten yöllä ei tulisi nukkua,vaan valvoa ja laulaa ja rukoilla.Sapattina ei tulisi syödä paljoa,ainoastaan vähän keskipäivällä,että ajatuksetolisivat selvät.
Veljet kuulivat hänen laulavan ja keskustelevan totuudestasuurimman osan yöstä.
He olivat selvillä siitä,ettei tullut syödä kalaa,jossa ei ollut suomuksia,eikä lihaa,joka oli kielletty Raamatussa.On huomattavaa,että he eivät tienneet mitään Raamatusta,vaan enkeli oli opettanut nämäkin totuudet.Sairaita käskettiin hoitamaan kuumalla ja kylmällä vedellä.Kirkko eli kokoushuone käskettiin koristelemaan kukilla.
Heitä opetettiin myös laulamaan,ja näitä lauluja he sitten lauloivat. Eräskin laulu kosketti Jeesuksen tulemista:"Jeesus Kristus on tuleva,taivaan musiikki on tuleva."Heillä oli myös eräs laulu,jossa he lauloivat:"Oi,Jeesus,Jeesus". Nimi Jeesus toistettiin aina laulun loppuun asti.He kertoivat,että tuo vanha päällikkö polvistui laulaessaan tuota laulua.Heillä on myös laulu laskevasta auringosta.Kun he laulavat sitä auringon laskiessa,niin he kuvittelevat uuden Jerusalemin laskeutumista maan päälle ja he itkevät.Päällikkö oli nimittäin kertonut heille uudesta Jerusalemista.
Hän sanoi,että he eivät tiedä,että tämä maa on paha,mutta hän tietää,sillä hän on nähnyt paremman maan.
Hän sanoi,että Raamattu tuodaan heilleja heitä opetetaan suurien kuvien avulla.Mutta hän ei näe sitä aikaa,vaan hän kuolee.Kun Raamattu on tuotu heille,niin he uskovat totuuden,ja sitten Jeesus tulee.Hän sanoi,että Jeesus kantaa hänetkin sitten uuteen Jerusalemiin.
Totuuden viholliset sanoivat päällikölle,että ne ovat saatanan sanoja,joita hän puhui,eikä Jeesuksen.He myrkyttivät hänet,mutta hän rukoiliviimeiseen asti.
Tämä päällikkö ei imarrellut kansaansa,vaan opetti heitä vakavasti ja kehotti elämään puhdasta elämää.
Kun sitten luettiin sisar Whiten kirjasta "Hengellisiä kokemuksia",jossa kerrottiinhopeisesta pöydästä,jonka hän näki taivaassa,niin intiaanit nousivat ja sanoivat,että he kyllä sen tietävät,sillä päällikkö kertoi siitä,koska hän oli sen nähnyt taivaassa.
Tuon päällikön nimi oli Owka,se merkitsee heidän kielellään:suuri valo. Enkeli oli antanut hänelle tuon nimen.
Enkeli kertoi intiaaneille
48
660
Vastaukset
- näet
Raamatussa luomisen päivät alkavat aamulla. Voit lukea asian luomiskertomuksesta. Juutalaisten opetusten mukaan sapattia ei vitetty ennen Siinaita. He sentään tietävät asiansa paremmin kuin adventistit. Maailmassa ei mikään uskonto ole koskaan viettänyt yhtäläistä sapattia kuin adventistit, eikä adventistien viettämää sapattia heidän tavallaan noudatettuna ole säädetty Raamatussa. Adventistit viettävät oikeasta sapatinvietosta poikkeavaa Ellen tentten teelikka mentten-sapattiaan.
- sinuakin?
enkeli opettanut kun noin varmasti tunnut tietävän kaikki asiat.
Kyllä minä uskon että enkelit opettavat ihmisiä noissa maissa johon ei viellä ole mennyt lähetyssaarnajat. - UnaFortuna
sinuakin? kirjoitti:
enkeli opettanut kun noin varmasti tunnut tietävän kaikki asiat.
Kyllä minä uskon että enkelit opettavat ihmisiä noissa maissa johon ei viellä ole mennyt lähetyssaarnajat.Alkuasukas heimojen parissa tapahtuneista ihme tarinoista. Eräskin tapaus New Guineassa, Jossa lähetys saarnajia kävi useita tällä alueella eikä heimon parissa osattu edes Pidgen Englantia Tämä Heimo päälikkö oli odottanut vain unessa näkemäänsä lähetys saarnaajaa. Monia toisten Herätys liikkeiden saarnaajia oli käynyt tässä Kylässä tarjoamassa oppejaan. Vihdon tuli Seitsemän päivän Pappi kuten tämä päälikkö oli nähnyt unessaan ja hän oli sanonut heti tulkin välityksellä. että tämä on se mies joka saa tulla hänen kyläänsä. Näin vaikuttaa Jumalan henki vielä viidakko kylissäkin.
- tarinoita vailla
UnaFortuna kirjoitti:
Alkuasukas heimojen parissa tapahtuneista ihme tarinoista. Eräskin tapaus New Guineassa, Jossa lähetys saarnajia kävi useita tällä alueella eikä heimon parissa osattu edes Pidgen Englantia Tämä Heimo päälikkö oli odottanut vain unessa näkemäänsä lähetys saarnaajaa. Monia toisten Herätys liikkeiden saarnaajia oli käynyt tässä Kylässä tarjoamassa oppejaan. Vihdon tuli Seitsemän päivän Pappi kuten tämä päälikkö oli nähnyt unessaan ja hän oli sanonut heti tulkin välityksellä. että tämä on se mies joka saa tulla hänen kyläänsä. Näin vaikuttaa Jumalan henki vielä viidakko kylissäkin.
totuudenpohjaa. Kyllähän harhaoppiaan täytyy jotenkin uskotella ihmisille kun sitä epäraamatullisuutta eivät ihmiset usko eikä sidä pidä uskoakaan vaikka enkeli taivaasta tulisi ja sitä julistaisi. Kirottu olisi sellainen enkeli kuten sana sanoo ja kuten kirjoitettu totuudenmukaisesti on.
- Ellen satuili
sinuakin? kirjoitti:
enkeli opettanut kun noin varmasti tunnut tietävän kaikki asiat.
Kyllä minä uskon että enkelit opettavat ihmisiä noissa maissa johon ei viellä ole mennyt lähetyssaarnajat.Adventismi on satujen kerrontaa. Ellen kirjoitti kaikistaRaamatun oppeihin liittyvistä asioista satuja. Myös muut adventistit kirjoittavat satuhengessä. Kyllä Raamatun tunteva näkee, mikä kirjoitus on Raamatun raittiin opin mukaista ja mikä on satua.Niäille saduille on kerrottu niiden virka; Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. - alkavat illasta
auringon laskusta. Etkös osaa lukea selkeää tekstiä???
- totuuden
tarinoita vailla kirjoitti:
totuudenpohjaa. Kyllähän harhaoppiaan täytyy jotenkin uskotella ihmisille kun sitä epäraamatullisuutta eivät ihmiset usko eikä sidä pidä uskoakaan vaikka enkeli taivaasta tulisi ja sitä julistaisi. Kirottu olisi sellainen enkeli kuten sana sanoo ja kuten kirjoitettu totuudenmukaisesti on.
vastustaja.
- uppiniskainen
Ellen satuili kirjoitti:
Adventismi on satujen kerrontaa. Ellen kirjoitti kaikistaRaamatun oppeihin liittyvistä asioista satuja. Myös muut adventistit kirjoittavat satuhengessä. Kyllä Raamatun tunteva näkee, mikä kirjoitus on Raamatun raittiin opin mukaista ja mikä on satua.Niäille saduille on kerrottu niiden virka; Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.totuuden vastustaja.
- hyvin
uppiniskainen kirjoitti:
totuuden vastustaja.
Adventismin vastustaminen on ihan oikein. Adventimin opit ovat näet ihmisten teille tekemää uskontoanne!
- lueppa muitakin käännöksiä
alkavat illasta kirjoitti:
auringon laskusta. Etkös osaa lukea selkeää tekstiä???
Jumala ALOITTI kunkin päivän luomisteot AAMULLA! Niinhän mekin aloitamme oman työpäivämme. Kenen päivä alkaa illasta? 1.Tessalonikalaiskirje:
5:7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. - emmäainakaa
alkavat illasta kirjoitti:
auringon laskusta. Etkös osaa lukea selkeää tekstiä???
Älä tule pyytämättä sepittämään satujasi , jooko?
- lipiäinen
totuuden kirjoitti:
vastustaja.
Adventismi on kokonaan valetta. Se on tekopyhyyttä!
- UnaFortuna
tarinoita vailla kirjoitti:
totuudenpohjaa. Kyllähän harhaoppiaan täytyy jotenkin uskotella ihmisille kun sitä epäraamatullisuutta eivät ihmiset usko eikä sidä pidä uskoakaan vaikka enkeli taivaasta tulisi ja sitä julistaisi. Kirottu olisi sellainen enkeli kuten sana sanoo ja kuten kirjoitettu totuudenmukaisesti on.
Harhaa jonka Jumala on lähettänyt valmistamaan seurakuntaa itselleen. Todisteena näistä Jumalan antamista harhoista 0vat monet kymmenet kylät asukkaineen. He ovat löytäneen Kristuksen uskon itselleen. He ovat löytäneet pelastuksen Jeesuksessa. Minä olen pitänyt tätä hyvänä asiana, nyt tässä lueskelen, että teidän mielestä Kirstuksen oppiin kääntyminen onkin harhaa?
- on Babylon
lipiäinen kirjoitti:
Adventismi on kokonaan valetta. Se on tekopyhyyttä!
joten se siitä.
- on Babylon
hyvin kirjoitti:
Adventismin vastustaminen on ihan oikein. Adventimin opit ovat näet ihmisten teille tekemää uskontoanne!
joka vie kadotukseen.
- sanot Jumalaa
lueppa muitakin käännöksiä kirjoitti:
Jumala ALOITTI kunkin päivän luomisteot AAMULLA! Niinhän mekin aloitamme oman työpäivämme. Kenen päivä alkaa illasta? 1.Tessalonikalaiskirje:
5:7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.juopuksi???????? Ja mää kuule luen ihan sujuvasti hepreaa, en tartte käännöksiä.
- en tartte
emmäainakaa kirjoitti:
Älä tule pyytämättä sepittämään satujasi , jooko?
sun satuilujas.
- vai kuis on?
on Babylon kirjoitti:
joka vie kadotukseen.
Eiks se ole niinkin, että nyt oli puhe tosiasiaa adventismista? Muista opeista puhuttaisiin heidän omilla osastoillaan, vai kuinka tehdään? Ja adventismi on harhaoppia, vaikka mistä alkais.
- totuutta ja sinä
vai kuis on? kirjoitti:
Eiks se ole niinkin, että nyt oli puhe tosiasiaa adventismista? Muista opeista puhuttaisiin heidän omilla osastoillaan, vai kuinka tehdään? Ja adventismi on harhaoppia, vaikka mistä alkais.
olet harhaoppinen räyhääjä. Turha kieltää.
- teidän oppejanne

tartte, menkää omille palstoillenne huutamaan.
- UnaFortuna
on Babylon kirjoitti:
joka vie kadotukseen.
Kuinka Jeesuksen itsensä antama sympooli muuttuu Babyloniksi. Kyllä tämä Mahtava Babylon on ja on ollut kauttaikiaikain ollut sunnuntain viettäjien oma rakastama merkki sunnuntai. Koeta kertoa erittäin selvä sanaisesti, koska Jumala itse on siirtynyt Vihollisensa lipun alle,kyllä mahtava. Babylon on kaikessa voimiensa kukkuloilla. Olisikos nyt niin kohtelias ja kertoisit aivan avoimesti, koska Itse Jeesus siirtyi vihollisensa leirin päämieheksi. Vielä tuossa minun Raamatussani on maininta Jeesuksesta sapatin Herrana. En ikävä kyllä ole löytänyt missään kohtaa Raamatusta, että Jeesus olisi sunnuntain Herra:

Sinun suuri suusi. Kehtaatko väittää sitä, että Jeesus oli harhainen. Viettäessään sapattia Apostoli Paavalikin on viettänyt sapattia aivan mestaus kuolemaansa asti. Oliko Paavalikin mielestäsi harhainen. Tämän Jahve Jumalankin on täytynyt olla harhainen, kun hän ei ole antanut Kristityille muuta, kuin sapatin. Nyt sitten ei oikeaksi Jumalaksi tunnu enää jäävän, Kuin tuo Ruhtinas Lusifer. Jos lusifer on Jumalanne, niin minä en sitä tule pois ottamaan. Olkaa hyvät ja pitäkää hänen omananne en halua ilman todisteita enää koko asiasta keskustella. Jo Riittää!
- vai kuis on
totuutta ja sinä kirjoitti:
olet harhaoppinen räyhääjä. Turha kieltää.
Adventismi on antikristillinen harhaoppi. Sen opetukset eivät perustu Raamatun ilmoittamaan totuuteen vaan totuuden härskiin muutteluun. Siitä on hyvänä esimerkkinä etteivät adventismin puoltajat käy keskustelua niistä Raamatunkohdista joihin heidän opinkohtansa ovat Raamatusta perustuneet. Syykin on selvä. Sellaisia Raamatunkohtia ei ole, jotka olisivat adventismin puolesta todistamassa. Todisteet ovat adventisteilla kuin oikean varkaan todisteteita. Syyllinen on kyllä tiedossa, mutta syyllinen ei tunnusta. Ei käy kateeksi adventismiin uskovia?
- korotat
UnaFortuna kirjoitti:
Kuinka Jeesuksen itsensä antama sympooli muuttuu Babyloniksi. Kyllä tämä Mahtava Babylon on ja on ollut kauttaikiaikain ollut sunnuntain viettäjien oma rakastama merkki sunnuntai. Koeta kertoa erittäin selvä sanaisesti, koska Jumala itse on siirtynyt Vihollisensa lipun alle,kyllä mahtava. Babylon on kaikessa voimiensa kukkuloilla. Olisikos nyt niin kohtelias ja kertoisit aivan avoimesti, koska Itse Jeesus siirtyi vihollisensa leirin päämieheksi. Vielä tuossa minun Raamatussani on maininta Jeesuksesta sapatin Herrana. En ikävä kyllä ole löytänyt missään kohtaa Raamatusta, että Jeesus olisi sunnuntain Herra:
Olet mahdollisimman huono neuvojaksi. Ethän puhu edes adventismin opeista niin kuin adventistit! Sinulla ei ole luottoa adventistien eikä muidebnkaan taholta. Olet kuin lapiomies neuvoisi pilvenpiirtäjälle rakentamista.
- jos noinaa
sanot Jumalaa kirjoitti:
juopuksi???????? Ja mää kuule luen ihan sujuvasti hepreaa, en tartte käännöksiä.
http://www.chabad.org/library/article.htm/aid/8165/showrashi/true/jewish/Chapter-1.html
- Hei ähäkutti
en tartte kirjoitti:
sun satuilujas.
Hei! Kirjoitan sinulla ensimmäistä kertaa. Valitettavasti voin tehdä sen näin epämiellyttävän asian kanssa. Olet nimittäin pahasti harhaopin suostuttama!
- vai kuis on?
on Babylon kirjoitti:
joten se siitä.
Olit aivan mhdottoman huono todistaja, vai kuinka? Sinun sanasi ei ole toditusta lainkaan. Olethan kanssani samaa mieltä? Sitä arvelinkin.
- vai kuis on?
UnaFortuna kirjoitti:
Sinun suuri suusi. Kehtaatko väittää sitä, että Jeesus oli harhainen. Viettäessään sapattia Apostoli Paavalikin on viettänyt sapattia aivan mestaus kuolemaansa asti. Oliko Paavalikin mielestäsi harhainen. Tämän Jahve Jumalankin on täytynyt olla harhainen, kun hän ei ole antanut Kristityille muuta, kuin sapatin. Nyt sitten ei oikeaksi Jumalaksi tunnu enää jäävän, Kuin tuo Ruhtinas Lusifer. Jos lusifer on Jumalanne, niin minä en sitä tule pois ottamaan. Olkaa hyvät ja pitäkää hänen omananne en halua ilman todisteita enää koko asiasta keskustella. Jo Riittää!
Kiellän sinua vastaamasta viesteihini!
- vai kuis on?
teidän oppejanne kirjoitti:
tartte, menkää omille palstoillenne huutamaan.
Olemmehan puhuneet oikeasta palstan puheenaiheesta, adventismista? Ja käymme läpi sen vääriä opetuksia perustellen niiden virheet alkuperäisellä Raamatun opetuksella, eikö niin?
- kateeksi, kun noin
vai kuis on kirjoitti:
Adventismi on antikristillinen harhaoppi. Sen opetukset eivät perustu Raamatun ilmoittamaan totuuteen vaan totuuden härskiin muutteluun. Siitä on hyvänä esimerkkinä etteivät adventismin puoltajat käy keskustelua niistä Raamatunkohdista joihin heidän opinkohtansa ovat Raamatusta perustuneet. Syykin on selvä. Sellaisia Raamatunkohtia ei ole, jotka olisivat adventismin puolesta todistamassa. Todisteet ovat adventisteilla kuin oikean varkaan todisteteita. Syyllinen on kyllä tiedossa, mutta syyllinen ei tunnusta. Ei käy kateeksi adventismiin uskovia?
paljon valhetta suustasi suollat.
- vaan vänkäät
vai kuis on? kirjoitti:
Olemmehan puhuneet oikeasta palstan puheenaiheesta, adventismista? Ja käymme läpi sen vääriä opetuksia perustellen niiden virheet alkuperäisellä Raamatun opetuksella, eikö niin?
omia harhaoppejasi.
- sun harhaoppejas
Hei ähäkutti kirjoitti:
Hei! Kirjoitan sinulla ensimmäistä kertaa. Valitettavasti voin tehdä sen näin epämiellyttävän asian kanssa. Olet nimittäin pahasti harhaopin suostuttama!
kirjoitat miten monta kertaa tahansa.
- UnaFortuna
korotat kirjoitti:
Olet mahdollisimman huono neuvojaksi. Ethän puhu edes adventismin opeista niin kuin adventistit! Sinulla ei ole luottoa adventistien eikä muidebnkaan taholta. Olet kuin lapiomies neuvoisi pilvenpiirtäjälle rakentamista.
Olet varmaan lukenut liikaa Gulliverin matka-kertomuksia. Koeta pysyä nyt ihan vain maan pinnalla. Muuten tulee Gulliverin Lapiomihet ja kaivavat perustukset altasi. Kovin sinulta tuo lapion heilutus ainakin käy. Mihinkä muuhun pystynetkään se on ylen ihmeellinen arvoitus.
Varmaan yhtä uskottavaa kuin Twin Peaksin "pölkky kertoi pölkylle..."
- ei kaada
Jumalan Hengen toimintaa.
- häh!?
ei kaada kirjoitti:
Jumalan Hengen toimintaa.
No tekeekös SINUN epäuskosi erilailla?
- en täällä
häh!? kirjoitti:
No tekeekös SINUN epäuskosi erilailla?
huudellutkaan epäuskoani, vaan tuo toinen.
- vai kuis on?
en täällä kirjoitti:
huudellutkaan epäuskoani, vaan tuo toinen.
Oletko sitä mieltä, että se on valehtelua, jos puhuu väärin harhaopista?
- sinulla...
Sinulla on laho pää!
- kyllä
vai kuis on? kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että se on valehtelua, jos puhuu väärin harhaopista?
kyllä
- pahoja ja hyviä
Suurin osa intiaaneista palvoo toteemiensa lisäksi henkiä...eli demoneja---eli pahoja enkeleitä..?
Voi olla, että jotkut ovat olleet tekemisissä hyvienkin enkeleiden kanssa...mutta mitä tekemistä niillä on adventistien kanssa?- tarkoitit
että mitä tekemistä taivaan enkeleillä on adventistien kanssa, niin sen voit lukea Raamatusta.
- UnaFortuna
Rehellistä ainesta, Jumala lähettää Enkelinä opastamaan näitä uskon vastaan ottavaisia ihmisiä Kristukselle. Jumala viisaudessaan tuntee ihmisten luoneeteen jotka ovat vastaan ottavia. Sanoman Kristuksesta. Kristus voi vielä pelastaa totuudelle rehellisiä ihmisiä. Ihmisten väriin katomatta.
Voin mainita sen; jossan päin maailmaa sattuu katasroffi ovat Adventisti kirkon Avustus järjestöt Tavarakuormineen heti paikalla jakamaas telttoja vuoteita vilttejä ja ruokaa. Siksi nämä keräykset täytyy tehdä aina ennen Katasrofeja. Näin ovat tavarat perillä muutaman tunnin kuluttua. Adra tekee arvokasta työtä kenenkään uskoon tai väriin katsomatta. Siksi monet liikkeet lahjoittavat tavaraa maailman laajuisen Adran varstoihin ympäri maailmaa. - onko heitä
tarkoitit kirjoitti:
että mitä tekemistä taivaan enkeleillä on adventistien kanssa, niin sen voit lukea Raamatusta.
Kolossalaiskirje:
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. - sovi advareihin
onko heitä kirjoitti:
Kolossalaiskirje:
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.koska minä en ainakaan tunne ketään, joka palvoisi enkeleitä.
- luetaan
sovi advareihin kirjoitti:
koska minä en ainakaan tunne ketään, joka palvoisi enkeleitä.
Raamattu sen kertoo, mitä pidetään enkelien palveluna eikä adventistit. Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? -------------- On ihan selvää, että teidän oppienne noudattaminen on enkelien palvelua. Määrittely tehdään raamatun mukaan eikä adventistien tulkinnoilla. Teillä on kaikki sanomanne vain adventismin puolustelua ilman, ETTÄ se olisi missään määrin kristinuskon samomaan liittyvää. Kyllä teidän puheenne tiedetään. Kävin (muist. Heinola) kokoussarjassanne jossa ylipainopinen asdventisti todisteli koko sarjan ajan vain adventtikirkosta ja sen erityisopeista. EI KOVIN KRISTILLISTÄ SANOMAA!!! Mitä ihmeen käskyn noudattamista on adventtikirkosta julistus???? En ole köyhempää uskonnollista tilaisuutta tavannut, ja vieläpä monta päivää peräkkäin. Joka moista puolustaa, on menettänyt järkensäkin.
- esikoululaisille
Ketjun aloittaja unohti kertoa, että
on kyse egw:n satukirjasta - alle kouluikäisille.
Intiaanikertomukset ovat riittävän kaukana Sanasta,
niin että voidaan todeta adventismin olevan
ihan muuta kuin kristinuskoa.
Onhan Armeniassakin, Araratin juurella ja pääkaupungissa Jerevanissa yhä liikkeellä
yhtä jos toista ukko Nooaan liittyvää
tarinaa - sikäläistä Kalevalaa. - Sinikka-56
Niin,sain tämän kopion lauantaina. Se on todella kopio Siionin ystävät-lehdestä joulukuulta 1932.
Toisille se oli siunaukseksi,toisille sitten taas ei.
Minua itseäni se siunasi.Olen niin paljon kuullut Jumalan ihmeistä,ja kokenut niitä itsekin,rukousvastauksina,etten epäile.
Siunattua jatkoa kaikille!
Laitan toisenkin aloituksen,kunhan ehdin. Se oli aikoinaan Adventtiairut-lehdessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969