Ensialkuun täsmennys että tämän kirjoitus ei ole tarkotiettu akateemiset vs muu maailma ”*ittuilu keskusteluksi”, joita suurin osa koulutus otsikolla olevista keskusteluista helposti on tämän aihepiirin palstoilla, vaan pohdiskelua siitä miten koulunpenkki valmisttaa (pikemminkin ei valmista) tai tulisi valmistaa ihmistä sosiaaliseen elämään. Teksti on myös pitkähkö, mutta antakaa anteeksi... hiljanen mies kun suunsa avaa, niin eihän se pölpötys meinaa millään loppua :-)
Alkuun tylsää taustaa ja johdantoa. Itse olen 32 vuotias mies. Tosin sanaa mies voi käyttää suurella varauksella koska kuulun siihen kilttiin (nössöön) tavisluokkaan, jonka sosiaaliset saavutukset ovat hyvin olemattomat (Lue: Ei seurustellut ja poikuus tallella). Syitä tähän ei ole tässä tarkoitus sen syvällisemmin pohtia, mutta nopeasti läpikäytynä ne ovat juuri sitä passiivisuus sitä nössöys kategoriaa. Ulkoinen olemus, ammatti jne ei ole mitenkään hirveän huonot, mutta ne yksistään eivät riitä ratkaisemaan ongelmaa koska ei erotu massasta. Sattuama ei myöskään ole positiivisesti päässyt pelastamaan... Mutta se syistä, viime aikoina kun viimeisetkin klaverit ovat pariutuneet, eli työn ulkopuolinen sosiaalinen elämä(kin) on kutistunut johonkin kerta / pari kuussa luokkaan, niin on ollut aikaa pohtia mitä *ittua meni oikein pieleen ja millä kaikilla keinoilla tältä olisi voinut välttyä.
Jokainen on tietenkin oman onnensa seppä, mutta koska elämme sivistyneessä valtiossa jossa on myös holhousyhteiskunnan makua aika reippaasti, niin tarkemmin ajateltuna... miksi ihmeessä kaikki sosiaaliseen elämään kouluttautuminen on omalla vastuulla... Lets face it, ei koulussa opi näitä asioita kun ehkä välitunneilla ja sekin on itseopiskelua. Kolun penkillä tietenkin oppii paljon sellasita millä valtaväestö ei tee yhtään mitään tai hyvin vähän, mutta sosiaalista elämää joutuu erakotkin jossain määrin elämään. Eli sosiaalisten taitojen tai ylipäätänsä ”ihmisten opettelun” puute hämmästyttää suuresti... Ovatko ne muka sellaisia asioita mitä ei voi opettaa tai ei ole ”oikeaa tapaa”? Noh, ehkä ovat vaikeita, mutta kyllä sitä nyt perkele voisi jotain yrittää...
Siitä pääsemmekin (vihdoin) itse asiaan. Eli olen miettinyt mitä minä olisin nyt ”viisaana” aikuisena halunnut oppia joskus murrosiän ja nuoren aikuisuuden hujakoilla uskonnon, kuvaamataidon ja pakkoruotsin sijaan. Tässä ne ovat.
* ”No Limit Texas Holdem”. Ok, tätä on ehkä niiden hieman hankala ymmärtää jotka eivät peliä pelaa, mutta siinä vaiheessa kun aloin itse pääsemään peliin kunnolla sisään, tajusin miten paljon tämä peli heijastaa oikeaa elämää. Etenkin niistä asioita mitä ”kilttien miesten” kuuluisi oppia ajoissa, kuten tarpeellista agressiota. Pelihän on jatkuvaa päätösten tekoa ja päätökset eivät ole aina helppoja. Onnistunut peli vaatii muutakin kun ”korttien pelaamista” ja oikeillakaan valinnoilla ei aina voita... mutta silti on opittava pelaamaan ”oikein” koska pitkällä tähtäimellä se takaa enemmän voittoja kun tappioita. En väitä että hyvä Holdem pelaaja olisi automaattisesti ”parempi elämässä”, mutta väitän että tosielämän pelisilmä kehittyy huomattavasti. Lisäksi mateemaattiset ja psykologiset opit saisivat oivaa täydennystä tästä kurssista.
* ”Psykologian peruskurssi”. Koska en koulunpenkillä ikinä psykologiaa opiskellut en tästä osaa kovin järkevästi puhua, mutta sanotaan että jos ihminen saa aihepiiristä ensimmäiset ahaa elämykset vasta kun masentuneena myöhäisparikymppisnä vihdoin alentuu lukemaan jonkun pleimies/iskuoppaan, niin valtion tarjoamassa peruskoulutuksessa on takuuvarmasti puutteita! Eli kun itse ensimmäistä kertaa luin tällaisen kirjan, tulin vihaiseksi. Ensin ihmetytti että siellä oli muutakin kuin korneja iskurepliikkejä, sitten se että siellä oli niin paljon perusasiaa ihmisten korvien välistä että ei todellakaan voinut ymmärtää miksi näitä asioita ei voi edes ”polittisen korrektisti” kolun penkillä opettaa... sen sijaan piti opetella minä vuonna Lalli leikki kirveen ja piispan kanssa, voi s**tana sentään... Jos näitä psykologisia asioita opetettaisin kaikille, niin olisi tämä maailma muutenkin parempi paikka – ei pelkästään baarin lihatiskillä, mutta snägärijonossakin olisi varmaan vähemmän riehuntaa. Ok, psykologia taitaa olla vapaavalintainen lukiossa, mutta se pitäisi saada mielestäni pakolliseksi ja mies vs nainen aspektia reilusti esille!
* ”Myyntimiehen perukurssi”. En ole ikinä myynyt mitään ja olen alkanut miettimään johtuisiko myös siitä että siemennesteet eivät ole päätyneet nenäliinaa eksoottisimpiin paikoihin. En myöskäään tunne tai edes usko että on olemassa sellaista miestä joka olisi samalla ammattitaitoinen myyjä ja täysin saamaton vastakkaisen sukupuolen suhteen. Nuff said, teach it ja äkkiä. Auttaa takuuvarmasti ammatti- ja henk koht rintamalla.
Kas näin, kiitos jos jaksoitte lukea. Kommentteja ja näkemyksiä saa räiskiä ... Etenkin mitä sinun mielestä omaan elämänkokemukseen perustuen koulussa pitäisi opettaa, että (sosiaalinen tai muuten) elämä olisi paremmalla mallilla. Itse vannon ym. juttujen nimeen ihan vakavalla naamalla ja olisin syvästi toivonut että nämä asiat olisi opetettu ”ajoissa”.
Sosiaalisen elämän valmiudet ja koulutus
22
2057
Vastaukset
- Samaa mieltä
...oli tosiaankin tekstiä, mutta tosi kiva kun purkauduit:) Ja usko tai älä, mutta luin sen alusta loppuun ja olen kanssasi aivan samaa mieltä. Tuohon sosiaalisen puoleen voisi koulussa panostaa enemmän niin sun ja minun kaltaisiani ei ehkä enää tulisi niin helposti. Mulla nimittöin sama ongelma kuin sinulla, joskin neitsyyteni on mennyt jo aikaa sitten ja sillä saralla on jotain tapahtunut:) Kirjoituksesi oli kyllä kaiken kaikkiaan TODELLA HYVÄ!!!
- ehdottomasti
saatava jo peruskouluun.
Koko elämä on yhtä itsensä myymistä ja henkistä huoraamista. Jos näissä taidoissa on ratkaisevia puutteita, niin voit olla varma ettet menesty. - osastopäällikköni kertoi sen
Tuo liiketalouden opiskelu on muuten hyvä juttu, itse koin valaistumisen eräällä teollisuustalouden kurssilla: ei ole kuin mahdollisuuksia, visioita ja päämääriä sekä rajallisia resursseja, äh en osaa selittää, mutta kun hoitaa ajatusmaailmaansa kuin dynaamista kasvuyritystä niin luoja paratkoon kuinka valoisa ja mahdollisuuksien täyttämä maailma onkaan!
Toinen onkin sitten psykologia, koulussa pitäisi nimenomaan olla pakollinen kurssi toisten kanssa toimeen tulemisesta. Muuten ne asiat joutuu opettelemaan itse ja silmä tulee mustaksi snägäri-jonossa - vai niin
Eikohan me olla jokainen loppujen lopuksi vastuussa itsestamme - vain heikko ihminen syyttaa peruskoulun opintosuunnitelmaa elamansa mutkista.
Peruskoulun jalkeen olit vapaa tekemaan mita tahansa - olisit siis voinut lahtea lukemaan markkinointia tai psykologiaa.
Ymmaran kantasi siina etta nykymaailma ON pelkkaa sosiaalisuutta ja itsensa markkinointia, mutta kylla itsekin omia kykyjaan voi kehittaa. Et voi olettaa etta peruskouluikaisena sinulle annettaisiin kaikki valmiina tarjottimella eteen. Eiko?
Luepa Paulo Coelho:n kirjoittamia motivaatiokirjoja, esim. Alkemisti. Menestyminen lahtee ihmisesta itsestaan. Ei peruskoulussa voida opettaa myoskaan sita, miten isketaan nainen. Eihan kavereillesikaan sita peruskoulussa opetettu, ja he ovat nyt suhteessa? Sita paitsi, peruskouluikainen on yleensa liian nuori tajuamaan sen, miksi itsensa markkinointi on tarkeaa.
Mitas jos vaikka ilmoittautuisit kurssille jossa opetellaan itsensa kehittamista ja itsensa markkinointia?!
Kuten jo sanoin, Kaikki Lahtee Ihmisesta Itsestaan, Nyt Takapuoli Ylos Tuolilta Ja Ryhti Suoraksi, Kaikki (ja ihan kaikki) Lahtee Meista Itsestamme!- Hissuttelva mies
”Eikohan me olla jokainen loppujen lopuksi vastuussa itsestamme - vain heikko ihminen syyttaa peruskoulun opintosuunnitelmaa elamansa mutkista.”
Tottakai jokaisella on vastuu itsestään. En yritä tässä vastuuta vältellä tai suuria syytöksiä heitellä, tämä oli tavallaan tarkoitettu ”asiakaspalautteeksi” koulujärjestelmälle.
Kaikki ihmiset eivät myöskään ikinä ole samalla viivalla oli asia sitten mikä tahansa. Voittajat usein leuhkivat ”kikkeliskokkelis, et vaan osaa, oma moka” ja häviäjät valittavat että homma on kauttaaltaan perseestä.... Mutta jos kerran meillä valtio tarjoaa tukea sinne ja tänne ja opettaa meitä useamman vuoden, niin en näe syytä miksei näistäkin asioista voitaisi opettaa joita mainitsin. Ne ovat kuitenkin tärkeitä ja jotkut eivät niitä itse opi tarpeeksi hyvin tai ymmärrä niitten tärkeyttä tarpeeksi nopeasti.
”Peruskoulun jalkeen olit vapaa tekemaan mita tahansa - olisit siis voinut lahtea lukemaan markkinointia tai psykologiaa.”
Tottakai olin vapaa, mutta vapaus ei tietenkään tarkoita sitä että vapaa ihminen valitsee aina oikein. Osa ”oikeista valinnoista” kuitenkin tehdään puolestamme, kuten pakkoruotsi, uskonto jne... Näitä valmiiksi tehtyjä oikeita valintoja voisi myös välillä tarkastella ja vaihdella.
”Et voi olettaa etta peruskouluikaisena sinulle annettaisiin kaikki valmiina tarjottimella eteen. Eiko?”
En oletakkaan, eikä kyseisten asioiden opettaminen tarjoaisi mielestäni kaikkea valmiina tarjoittimella. Se ei ole mahdollsita eikä toivottavaakaan. Mutta paremmat lähtökohdat opeastus tarjoiaisi. Onhan turismi vieraassa maassakin helpompaa jos ymmärtää vieraan kielen perusteet tai jotain maan kulttuurista... Tietenkin jotkut haluavat lomansa extremenä seikkailuna ja haasteena, niin että kaikki tulee yllätyksenä.
”Ei peruskoulussa voida opettaa myoskaan sita, miten isketaan nainen. Eihan kavereillesikaan sita peruskoulussa opetettu, ja he ovat nyt suhteessa?”
Ei toki. Kavereillani oli tosin asian tiimoilta paremmat valmiudet ja/tai parempi tuuri. Samalla periaatteella en minäkään eism. nykyiseen ammattiini saanut täsyin vastaavaa koulutusta, ei minulle koulussa opetettu kädestä pitäen niitä asioita mitä minä työkseni teen, mutta ei se minun mielestä ole mikään este miksei niitäkin asoita voisi opettaa jo koulussa. Opetuksella tarkoitan kattavaa johdantoa en "valmiina tarjoittimella".
Se sinulla on hyvä pointti että monet mainitsemistani asioista on liian hankalia peruskouluikäiselle, siksi ehkä näitä asioita ei tulla ikinä yläasteella opettamaan... otollinen ikä näille varmaan joku 17-20 välimaasto... Hmm itseasiassa nämähän pitäisi integroida jotenkin ase- tai siviilipalvelukseen ja sitten myöhemmin päivityspakettia kertausharjoituksissa :-)
Kiitos kirjavinkistä, lisään sen listaan kun saan pokeripuolella tarpeeksi hyvin Sklanskyn teokset sisäistettyä.
tekstisi. Itse olen ihan perustöissä oleva rasvari. Ei mua kukaan huoli koska ei ole akateemin papereita. Missä te tavallista työtä tekevät naiset piileksitte kun ei teitä ainakaan kadulla tapaa.
- -ukko-
...sitä ei aina huomaa.
Koululaitoksen osuutta en nyt ala kehua - se ei liene kovin kummoinen. Ihmisen elämänn sisältyy kuitenkin monenmoista sosiaalista koulutusta, ilman että se on puettu kurssin muotoon.
Sosiaalisen elämän perussäännöt opitaan jo pikkulapsena: "älä ota Pekan autoa, leiki omalla" - "anna äitille suukko" jne.
Päivähoidossa nimenomaan sosiaalisilla taidoilla on hyvin suuri rooli: miten toimitaan ryhmässä. Sitä sanotaan sosiaalistamiseksi. Sanalla on mielessäni vähän negatiivinen klangi. Sosiaalistaminen voi tarkoittaa sellaista sopeuttamista, missä yksilöllisyys alistetaan ryhmän säännöille. Mutta nyky-yhteiskunta on mitä suurimmassa määrin sosiaalisten verkostojen yhteisö, missä tuollainen peruskoulutus saattaa olla ihan hyväksi.
Taidat olla oikeassa siinä, että tuo "koulutus" lakkaa, kun siirrytään koulun puolelle. Koulussa voisi varmaan olla tuon tapaista opetusta. (musta tuntuu, että sitä onkin, jos luet opetussuunnitelmia: sieltä opsin tavoitteista nuo asiat löytyvät). Toinen juttu on, miten koulu pystyy tavoitteitaan toteuttamaan.
Koulu on omien traditioidensa vanki: asiat on kuitenkin tehtävä tietyllä tavalla. Itse kävin aikoinaan lukion psykologian kurssin: se oli mielenkiintoinen ja avasi kaikenlaisia näköaloja. Mutta kouluopetusta kun oli, se esitteli koko psykologian alueen, antoi yleiskatsauksen tieteenalaan. Kuinka muuten sen voisi koulussa toteuttaa? Noinhan kouluopetus lähestyy kaikkia asioita, enkä tiedä, voisiko se muulla tavalla toimiakaan.
Elämä jatkuu sillä aikaa toisaalla, villinä ja sekasortoisena. Elämää ei voi opettaa kurssilla. Kaadan tässä aika paljon vastuuta perheisiin. Uskon edelleen, että sosiaaliset taidot kehittyvät perhe-elämässä, ei koulussa. Ajattelen perhe-elämää laajasti, se sisältää myös kodin ulkopuoliset kaverisuhteet. Vaikka ei ole olemassa mitään ohjesääntöä, miten elämää täytyy opettaa, mun mielestä vastuun siitä täytyy silti olla perheissä, ei kouluissa. Nuoruusiässäkin ihminen on epäkypsä ja tarvii ihan iskän ja äiskän opastusta, miten asioita hoidellaan.
En analysoi tuota asiaa sen pitemmälle. Mutta kun sanot, että "kaikki sosiaaliseen elämään kouluttautuminen on omalla vastuulla", en ole samaa mieltä. Kyllä se vastuu on vanhemmilla, varmistaa, että kasvattaa nuorisoaan myös sosiaalisiin taitoihin.
Vanhemmuuttakaan ei toisaalta opeteta erityisesti missään. Sen joutuu opettelemaan ihan itse. Nuoret vanhemmat ovat pääsääntöisesti itsekin vielä vähän kesken. Esikoiset joutuvat toimimaan harjoituskappaleina kypsyville vanhemmille. Esikoisena tiedän sen itsestäni: tiedän sen myös omasta esikoisestani. Seuraavien lasten kanssa on helpompaa: mokat on jo kerran tehty, niitä voi sitten joko toistaa opittuna mallina, tai yrittää vältellä samoja virheitä (ja tehdä samalla ehkä ihan uusia).
Niin että. Mulla ei selvästikään ole mitään "vastausta". Kirjoittelen vain ajatuksiani.
Koulu valmistaa ihmistä yhteiskuntaan. Se tarkoittaa organisoituun yhteiskuntaan, työelämään, kansalaisuuteen. Koululle ei voi sysätä ihmisen valmistamista elämään. Sen on pakko olla "vapaa kenttä", missä puolivalmiit aikuiset yrittävät pärjätä. Se on parempi malli kuin yhteiskunnan säätelemä elämän lyhyt oppimäärä.
Holhousyhteiskunta antaa tietyn määrän perusturvallisuutta, jonkinlaisen suojaverkon. Ei se silti voi elämän riskittömyyttä taata, eikä sen pidäkään.
Pistänkin tämän nyt ketjuun. Jatkan myöhemmin, jos aihetta ilmenee.- Hissuttelva mies
Kiitos nuohan on varsin mielenkiintoisia ajatuksia, kiitos myös muille tähänasti vastanneille.
Tuo päiväkotiosuus on hyvä, tuota en ajatellut, tosin miten päiväkoti sitten itsellä meni, sitähän ei edes muista :-) Kriittinen kohta kuitenkin tulee nuoressa aiksuisiässä tai sitä ennen, eli murrosiän alkaessa kuitenkin moni sitä ennen muodostettu kuppikunta hajoaa ja nokkimisjärjestys muuttuu ja myös perusteet ja pelisäännöt tuntuvat muuttuvan nopeammin kun kaikki ehtii reagoida. Itse olin tätä kategoriaa joka yläaseella ihmetteli että *itä vittua oikein tapahtui... Toki joissain määrin kaikkihan saman ilmiön kokevat, mutta jotkut vaan pärjäävät tässä vaiheessa paremmin. Tarkemminajateltuna ainoat murrosikään valmistavat vinkit koulusysteemin osalta oli jotain: "tyttöjen pituuskasvu alkaa ennen kuin poikien", "äänenmurros tulee jossain välissä" ja terkkari totesi että kivekset ovat laskeutuneet, hip hip hurraa... :-) Jotain kondoomien tärkeydestäkin taidettiin mainita jossain välissä, mutta thats about it. Valitettavasti se ei auttanut ymmärtämään sitä miksi yhtäkkiä kaikki heikkous ja arkuus jota saattoi itsestä ilmetä, muuttui maalitauluksi johon ammutaan ihan periaatteesta ja mikä pahinta miksi "kaveritkin" saattoivat näin tehdä. Elämäähän ja kasvamista se on, mutta tätä olisi voinut hieman pohjustaa. Toki tuossa vaiheessa koulun kautta asian opettaminen voi olla mahdoton tehtävä.
Puhuit myös vanhemmuudesta ja perheen merkityksestä. Niiden vaikutusta ei tietenkään käy kieltäminen ja vaikka annankin hyvän arvosanan vnhemmilleni ja olemme muuten hyvissä väleissä... täytyy todeta että aika nollasaldolla oli kaikki soisaaliset ja "elämän neuvot". Kasvatus oli tietenkin muuten riittävä materiaalisen puolen ja turvallisen ympäristön osalta, opin myös säännöt ja muut perusasiat, mutta mitään elämän viisauksia ja muita helmiä ei jaeltu... Tosin tämä taitaa poikalapsille olla yleinen ilmiö. Äiti ei ehkä osaa miehisiä neuvoja antaa ja isät yllättävän harvoin antavat "ei teknistä" kasvatusta.
Omalata osalta omena ei tietenkään ole puusta niin hirveän kauaksi ole pudonnut, eli en tietenkään voi olettaa että vanhempani olisivat voineet opettaa minulle sellaisia asioita joita eivät itsekkään suvereenisti hanskaa.
Loppuun vielä oman ajatuksen kiteytystä tuohon ettei minunkaan mielestä koulu tai mikään taho pysty takaamaan turvallista elämää, eikä kuuluisikaan. Mutta yhteiskunta, oppilaitoksineen kuiten pyrkii tasoittamaan tasoeroa ja pitämään lähtöviivan mahdollisimman tasaisena kaikille. Monilla osa-alueilla siinä onnistuen - esim. matematiikan oppimisessa kaikki ovat hyvissä lähtöasetelmissa, silti jotkut ovat parempia, jotkut huonompia luontaisilta kyvyiltään - thats ok, se on elämää. Sama juttu sosiaalisten asioiden kanssa, mutta siinä ei valitettavasti olla samalla viivalla preppauksen osalta.
Kiitos vielä kerran mielipiteistä (kaikille), lisämatsku on tervetullutta. - -ukko-
Hissuttelva mies kirjoitti:
Kiitos nuohan on varsin mielenkiintoisia ajatuksia, kiitos myös muille tähänasti vastanneille.
Tuo päiväkotiosuus on hyvä, tuota en ajatellut, tosin miten päiväkoti sitten itsellä meni, sitähän ei edes muista :-) Kriittinen kohta kuitenkin tulee nuoressa aiksuisiässä tai sitä ennen, eli murrosiän alkaessa kuitenkin moni sitä ennen muodostettu kuppikunta hajoaa ja nokkimisjärjestys muuttuu ja myös perusteet ja pelisäännöt tuntuvat muuttuvan nopeammin kun kaikki ehtii reagoida. Itse olin tätä kategoriaa joka yläaseella ihmetteli että *itä vittua oikein tapahtui... Toki joissain määrin kaikkihan saman ilmiön kokevat, mutta jotkut vaan pärjäävät tässä vaiheessa paremmin. Tarkemminajateltuna ainoat murrosikään valmistavat vinkit koulusysteemin osalta oli jotain: "tyttöjen pituuskasvu alkaa ennen kuin poikien", "äänenmurros tulee jossain välissä" ja terkkari totesi että kivekset ovat laskeutuneet, hip hip hurraa... :-) Jotain kondoomien tärkeydestäkin taidettiin mainita jossain välissä, mutta thats about it. Valitettavasti se ei auttanut ymmärtämään sitä miksi yhtäkkiä kaikki heikkous ja arkuus jota saattoi itsestä ilmetä, muuttui maalitauluksi johon ammutaan ihan periaatteesta ja mikä pahinta miksi "kaveritkin" saattoivat näin tehdä. Elämäähän ja kasvamista se on, mutta tätä olisi voinut hieman pohjustaa. Toki tuossa vaiheessa koulun kautta asian opettaminen voi olla mahdoton tehtävä.
Puhuit myös vanhemmuudesta ja perheen merkityksestä. Niiden vaikutusta ei tietenkään käy kieltäminen ja vaikka annankin hyvän arvosanan vnhemmilleni ja olemme muuten hyvissä väleissä... täytyy todeta että aika nollasaldolla oli kaikki soisaaliset ja "elämän neuvot". Kasvatus oli tietenkin muuten riittävä materiaalisen puolen ja turvallisen ympäristön osalta, opin myös säännöt ja muut perusasiat, mutta mitään elämän viisauksia ja muita helmiä ei jaeltu... Tosin tämä taitaa poikalapsille olla yleinen ilmiö. Äiti ei ehkä osaa miehisiä neuvoja antaa ja isät yllättävän harvoin antavat "ei teknistä" kasvatusta.
Omalata osalta omena ei tietenkään ole puusta niin hirveän kauaksi ole pudonnut, eli en tietenkään voi olettaa että vanhempani olisivat voineet opettaa minulle sellaisia asioita joita eivät itsekkään suvereenisti hanskaa.
Loppuun vielä oman ajatuksen kiteytystä tuohon ettei minunkaan mielestä koulu tai mikään taho pysty takaamaan turvallista elämää, eikä kuuluisikaan. Mutta yhteiskunta, oppilaitoksineen kuiten pyrkii tasoittamaan tasoeroa ja pitämään lähtöviivan mahdollisimman tasaisena kaikille. Monilla osa-alueilla siinä onnistuen - esim. matematiikan oppimisessa kaikki ovat hyvissä lähtöasetelmissa, silti jotkut ovat parempia, jotkut huonompia luontaisilta kyvyiltään - thats ok, se on elämää. Sama juttu sosiaalisten asioiden kanssa, mutta siinä ei valitettavasti olla samalla viivalla preppauksen osalta.
Kiitos vielä kerran mielipiteistä (kaikille), lisämatsku on tervetullutta.on semmoinen hankaluus, että juuri silloin, kun olisi "aika" opetella ja opettaa noita uusia sosiaalisia taitoja, vastaanottavuus vähenee monilla aika dramaattisesti.
Otetaan etäisyyttä vanhempiin: sehän on ihan oikein. Silloin ei ehkä kuitenkaan olla kovin valmiita ottamaan vastaan elämänohjeita kalkkiksilta. Päinvastoin, sehän on aikuisten arvomaailman kyseenalaistamisen aikaa. Huomiota ja hyväksyntää - sekä arvoja - haetaan oman ikäisiltä tai oman ryhmän hyväksymästä etiikasta. Ukko muistelee esikoistaan. Nykyään juttelen aikuisen poikani kanssa paljon arvoista ja elämästä. Hän esittää minulle uusina asioina ajatuksia, joita yritin saada läpi hänelle murrosiässä. Eli, ei niitä voitu silloin edes kuunnella, kun vanhempana yritin murrosikäistä opastaa. Jostain muualta hän on ne ajatukset myöhemmin kaivanut esiin. Mutta hyvä niin, että jostain on ne löytänyt.
Tämähän ei tarkoita, että murrosikäiselle ei pitäisi tarjota elämän eväitä: meinaan vain, että suora neuvominen tai opettaminen ei usein toimi, asioiden pitää tulla mutkan kautta. Yksi epäsuora tapahan ovat esim harrastuskerhot, niitä tarjoaa koulukin. Erilaisissa harrastuspiireissä voi harjoitella sosiaalisia taitoja myös sukupuolten välillä. Eiks niin :-). Mutta tietysti siellä jylläävät nuoruison omat arvot. Koulu (tai nuorisotoimi tai seurakunta) voi tarjota vain suht turvalliset puitteet toiminnalle. Toiminnan laatu tulee kuitenkin nuorista??
Tanssikurssi on viehättävä ajatus: formaalinen sukupuolten seurustelun muoto. Sellaisesta toiminnasta voisi kehittää jotain järkevää sukupuolivalistusta: seurustelu on ensisijaisesti seurustelua, ei paneskelua.
Muistelusi nuoruusiän nokkimisjärjestyksestä tuntuu yhä omakohtaiselta itsellekin, juuri sellaistahan se oli. Aika aggressiivista, julmaakin välillä. En tiedä, miten paljon siihen voi vaikuttaa opetuksellisessa mielessä: mitä itse luulet? pojat kilpailevat arvojärjestyksestä ja keinoiksi käyvät yhtä hyvin urheilusuoritukset, heikompien dominointi, "aikuismaiset elkeet", mikä tahansa, minkä oletetaan olevan tyttöjhen mieleen - paitsi hellämielisyys, nössöily, nörtteily. Miksi niin ei olisi? Testosteroni jyllää. Ketä kiinnostaa keskustelu ihmissuhteista, kun mieshormoni tahkoaa ohimoissa, mulkku seisoo aamusta iltaan, ja pahin pelko on, että tytöt huomaa, että oot ihan heikko ja ujo?
Sun ajatus on taas hyvä: sitä voisi tosiaan vähän pohjustaa.
Sun kirjoituksista kuultaa kuitenkin sellainen pettymys, joka on jemmattu pohdiskelevaan, fiksuun kirjoitustyyliin. Kirjoituksistasi kuultaa petetyn ääni: "miksei kukaan kertonut!!" "Epistä!" "kenen syytä tää on!!"
Ei taida olla ihan ainutlaatuista, että yli 3-kymppisenä on vielä neitsyt - suht harvinaista silti. Mulle tulee tunne, että olet vuosien mittaan rakentanut pohdiskelevan, aikuisen suojamuurin ympärillesi peittämään niitä vanhoja kunnon pelkoja: että tytöt huomaa sun olevan ihan nöösipoika ja ujo ja heikko. Sieltä sitten kurkit maailmaa ja pähkäilet.
Rakkaus - ja seksi, himo - ne on kuitenkin ihan alastomia ja villejä asioita. Ei niiden edessä auta kuin niellä kauhunsa ja hypätä sekaan. Tai ojentaa se pelkonsa jollekin ihmiselle, ilman panssaria. Hitonmoista hommaa.
No niin. Ajatuksia epäjärjestyksessä, mutta kaipa ne enimmältään ainakin liippaavat sun asiaasi?
- markkinointia lukenut mies
Itse olen lukenut aika paljonkin markkinointia, mutta en minä mikään erityinen naistenmies siitä huolimatta ole. Poikuus ei ole tallella ja muutama nainenkin on ollut, mutta niin tai näin, yksin sitä tässä ollaan edelleen 27vuotiaana. Useimmat kaverit iski jo parikymppiseksi mennessä ne muutamat "harjoittelusuhteet", ja sitten löysivät sen kenen kanssa jäädä kaksin nyhjöttämään. Minä en ole ikinä löytänyt muuta kuin kusettavia ja ilkeitä naisia.
Olen sitä mieltä, että teoreettisesta opetuksesta tuskin olisi mitään hyötyä. Sen sijaan esimerkiksi tanssikursseista voisi olla hyötyä. Jos yläasteen ja lukion ajan harjoittelisi joka vuosi pitämään naisesta tiukasti mutta hellästi kiinni ja viemään tanssissa, niin varmaan oppisi luonnostaan jotain sellaista, mistä naiset pitävät. Samoin se esittämäsi pokerikurssi voisi olla hyödyllinen, oppisi tosiaan sitä kusettamista ja kylmyyttä, mitä elämässä menestymiseen ilmeisesti sitten aina vaaditaan. Noiden päälle vielä jos olisi kursseja nyrkkeilystä tai jotain muuta full-contact lajia, jossa oppisi vetään turpaan ja ottaan turpaan, niin johan tulisi korskeita naistenmiehiä ulos suomalaisista lukioista.- Hissutteleva mies
Ok, eli markkinointi ei taida olla suora oikotie onneen... Epäilen kuitenkin että siitä ei ole haittaakaan. Vai haluatko täsmentää hieman mitä opiskelu kattoi tai miten työssä hyödynsit sitä. Uskoisin lähinnä jos myyntimies osaa luoda livenä ihmiseen kontaktin, analysoida peruspersoonan ja tietää suurella todennäköisyydellä mitä sanoa ja mitä ei, niin ne ovat hyvin hyödyllisiä taitoja myös vapaa-aikana sosialisoidessa. Mutta en hankaa tässä vastaan jos olet erimieltä, koska tietänet aiheesta kuitenkin huomattavasti enemmän. Ei vaaan ole yksinäiseltä vaikuttavaa myyntimiestä osunut aiemmin vastaan :-)
Tanssikurssin hyödyllistä ei tietenkään käy kiistäminen, sehän ei ole teoriaa vaan hyvää käytäntöä... "plus EV:tä" sanoisi pokerimies. Periaatteessa yksi asia mitä voisi harkita korjaavansa jos aikakone löytyisi. Mutta rehellisesti sanottuna en ole ikinä pitänyt tanssimisesta ja nuorena vielä osasin itsevarmana kuvitella että homma hoituu sitetn joskus kuin tanssi ilman että naisen saamiseksi nyt tanssimaan kannattaa opetella :-)
Pokerista vielä sellaisia puolusteluja että ei se mikään voiman pimeä puoli ole, jossa opitaan "huijariksi tai kusettajaksi". Pokerissa on kuitenkin säännöt joita ei voi rikkoa, mutta laskelmoivaa riskinottoa, agressiivisuutta yms. sääntöjen puitteissa tapahtuvaa muuvailua kyllä löytyy pilvin pimein... joka on tietenkin helppo mieltää negatiivisella tavalla, mutta totuus on että se että ne eivät ole mitään "oikeesti pahoja juttuja", vaan ihan siellä harmaalla alueella missä suuri osa elämääkin on. Ja siellä harmaissa vesissä joutuu jokainen uimaan joskus, uimataidon perusteet voi siis tulla tarpeeseen jos pelastusrengas unohtui ja Hasselhoff on kahvitauolla.
Fyysiset kurmotuslajit ovat kaksipiippuinen juttu, mutta itsensä fyysinen tunteminen (muutenkin kun nettipornon) avustella ei tietenkään ole paha juttu. Mihin sitten taitojaan käyttää on sitten kai luonteen sanelema juttu. Ei tietenkään aseita kannata jokaiselle apinalle antaa, eli itsepuolustus pakollisena kurssina taitaisi olla nuorille ihmisille vähän turhan riski homma. Mutta jos nahakavyön tilalla löytyisi jotain muuta niin olisihan se kiva joskus "uskaltaa keskustella asiasta" sen sijaan että defaulttina pyytelee anteeksi olemassaoloaan vähänkin mielipiteiden erotessa.
- -nörttimies-
Ongelmahan on siinä, että valtaosa ihmisistä pystyy oppimaan tarvittavat sosiaaliset taidot itsenäisesti.
Muistat varmasti itsekin, kuinka ylä-asteella merkittävä osa pojista oli varsin aktiivisesti tyttöjen kanssa tekemisissä, jotkut jopa "seurusteli". Parhammillaan saattoi jopa liikkua villejä huhuja seksin harrastamisesta.
Vastaavasti jokaisessa koulussa on sitten se nörttihenkinen poikaryhmä, jonka jäsenet punastui heti, jos joku tyttö edes kysyi paljonko kello on. Itse ainakin kuuluin tähän ryhmään. Lukio ikäisenä olin vielä ihan samassa tilanteessa ja pääsin tietynlaisesta totaalisesti naiskammosta hiukan eroon vasta yli parikymppisenä.
Nyt 26v vuotiaana olen kuitenkin vielä hyvin itsekriittinen, enkä oikeastaan tiedä naisista yhtään mitään. Itsetunto on olematon, enkä edes villeimmissä ajatuksissani pysty harkitsemaan naisiin tutustumista. Valitettavasti tunnen useita ikäisiäni miehiä, joilla on myös vastaava tilanne. Vaikuttaa siltä, että yhteiskunta jakautuu kaikilla elämän osa-alueilla voittajiin ja häviäjiin, myös parisuhdemarkkinoilla. Tietyt miehet hoitaa satoja naisia nuoruusvuosinaan, kun taas (jatkuvasti kasvava?) osa miehistä elää elämänsä yksin.
Henkilökohtaisesti minulla on suuria vaikeuksia löytää mitään järjellistä syytä ylipäätänsä elää. En ole koskaan ollut masentunut, mutta en myöskään ole ollut onnellinen, enkä oikeastaan edes tiedä mitä onnellisuus tarkoittaa. Tämän vuoksi koen elämäni varsin turhana ja merkityksettömänä. Käsittääkseni ns. "normaalit" ihmiset, jotka elää parisuhteessa ja perustavat perheen, eivät tyypillisesti joudu päivittäin pohtimaan oman olemassaolonsa järjettömyyttä. - -ukko-
...koskettaa mua niin syvästi? Mun elämäntilanne ja kokemukset ovat aivan erilaiset. Olen elänyt 16-vuotiaasta asti suurimman osan elämääni jonkinlaisessa seurustelu- tai parisuhteessa. Seurustelu- ja / tai seksikokemuksia on kymmenien naisien kanssa.
Ehkäpä hissutteleva mies on osannut kerrankin kirjoittaa kiihkottomasti ja ilman katkeruutta tärkeistä yksinäisyyteen liittyvistä asioista ja saanut muutkin puhumaan hyvin.
Mun huomiota herättää pari seikkaa.
Puhutaan voittajista ja häviäjistä. Täällä nettipalstalla asenteet tietysti kärjistyvät, mutta ovat ehkä myös karuudessaan rehellisiä. Ylimalkaan mua vähän kauhistuttaa, kuinka paljon eri keskusteluissa puhutaan voittamisesta ja häviämisestä, alfa-uroksista, korkeista kriteereistä, kuka vastaa kenen tasoa, ei pitäisi yrittää tasoaan ylempää, jne jne. Se kaikki kuulostaa silkalta paskalta.
Mun on pakko uskoa, että keskimäärin ihmiset edelleen tahtovat oman kullan, kenen kanssa olo tuntuu kotoisalta ja elo leppoisalta. Sillä ei ole mitään tekemistä voittamisen ja häviämisen kanssa. Mun on pakko uskoa, että keskimäärin naiset tahtoo semmosen pikkasen jäyhän, mutta sisimmältään herkän miehen, semmoisen, joka änkyttää ihastuksensa edessä. Sen on pakko edelleen sulattaa keskimääräisen naisen sydän. Jos miehestä tuntuu, että huono onni naismaailmassa johtuu kilpailun häviämisestä, miehen on pakko olla väärillä jäljillä. Mies kiinnittää huomionsa vääriin asioihin. Siellä missä kilpailu käy kuumana, siellä ei ole sijaa herkille pienille asioille. Miksi tunkea siihen joukkoon? Hienoja, herkkiä, seksikkäitä naisia löytyy muualtakin kuin joukon keskipisteestä. Pitäisikö tarkistaa omaa arvomaailmaansa siltä osin? Että mihin itse katsoo?
Toinen juttu, mihin kiinnitän huomiota on se, että asioiden järkeistäminen, logiikalla selittäminen tuntuu ylipursuavalta. Hissuttelevan miehen aloitus (vaikka onkin fiksu ja arvostettava aloitus) edustaa tuota ajattelua. Ikään kuin tunne-elämä, rakkaus, yksinäisyys, himo, olisivat loogisesti selitettävissä ja ratkaistavissa.
Loputon jankutus kriteereistä eri keskusteluissa kuvastaa tuota samaa järkiperäistämistä. Kiinnitetään parinvalinnassa, rakkauden etsinnässä huomio sellaisiin asioihin, joita voi mitata, jotka voi pukea sanoiksi ja ennakoida. Kuinka typerää, kuinka hyödytöntä. Tämä liittyy jollakin tapaa tuohon voittamiseen ja häviämiseen: ihminen määrittää "tasonsa" ja vaatii potentiaalislta kumppaneilta "samaa tasoa". Tai pelkää yrittää "tasoaan ylempää".
Tämä kaikki kuulostaa mun korvaan vieraalta, pelottavalta ja kylmältä.
Vaikka nyt kuulostaisin kuinka nössöltä, niin rakkaudessa on kyse antautumisesta toiselle ihmiselle. Himossakin on kyse antautumisesta toiselle ihmiselle. Kaikkine vikoineen ja heikkouksineen. Ei siinä tasot auta, ei koulutukset, ei vanhempien kasvatusmetodit tai koulun kurssit.
Homman nimi on antautuminen. Se on uskalluskysymys, riski.
Antautuminen ei ole peliä. Täytyy uskaltaa olla paljas toisen ihmisen edessä. Pakko uskoa, että naisen sydämessä liikahtaa, kun se näkee miehen edessään ihan paljaana.
Taidan olla romanttinen vanha paska.- ylä-asteen nörtti
Minustakin todella koskettavaa ja kaunista kirjoitusta. Ihanaa kun joku kerrankin tällä palstalla kertoo ajatuksiaan näistä asioista muutenkin kuin lutkittelemalla meitä naisia.
Ei minullakaan varmaan mitä vastauksia tilanteeseesi ole, ajattelinpahan vain kertoa ajatuksiani aiheesta. Olin yläasteella tosi tosi nörtti. Niin ujo ja epävarma omasta ulkonäöstäni, että punastuin heti, kun joku puhui minulle, olipa se sitten tyttö, poika tai opettaja. Olen minä vieläkin sisimmiltäni tosi ujo, mutta jotenkin olen oppinut elämään asian kanssa.
En oikein muista mistä sain sellaisen potkun, mutta joskus ysin jälkeen päätin, että nyt täytyy tilanteen muuttua. Aloin ensin käymään yksin lenkillä ja sitten pikkuhiljaa uskaltauduin ihan kuntosalille ja jumppaan. Ja jossain niillä main tein radikaalin hiustyylin vaihdonkin. Liikunta ja omaan ulkonäköön panostaminen oikeasti auttaa, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin, mutta minä sain niistä itsevarmuutta ja pojatkin alkoivat kiinnittää huomiota ja uskalsin jopa puhua niille. Opiskeluaikoina olin jopa aika suosittu vastakkaisen sukupuolen keskuudessa, kaupungin vaihto kai auttoi, kun sai luoda itsensä udelleen.
Olen myös edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että täytyy vain ottaa riski ja tavallaan paljastaa itsensä. Ja minusta tämä pätee ihan ystävienkin saamiseen. Mun parhaat ystävät olen saanut vasta parikymppisenä, kun uskalsin heittää itseni peliin. Sattuuhan se välillä, ihan helkutisti, kun joku torjuu tai kun eroaa pitkästä suhteesta, mutta ainakin tähän asti olen selvinnyt. Se, että pitäis olla jotenkin vahva ihminen on minusta ihan puppua. Luulen, että aitous on se, mihin ihmiset ihastuu. Katso nyt, kuinka tämäkin kirjoituksesi on koskettanut täällä monia. Nyt vaan samalla meiningillä tosielämään. Et ole lasista tehty ja ihan varmasti selviät vaikka mistä kolhuista, suuremmistakin kuin ikinä kuvittelisit. Katso Amelie-leffa.
Ja sitten vielä sanoisin noista kriteereistä parinvalinnasta. Älä kuule niistä välitä. Oli mullakin vaikka minkälaisia kriteereitä, mutta elämänkumppanini ei täytä niistä juuri yhtäkään. Hän on vaan niin aito ja ehkä maailman kiltein ihminen, että heitin koko kriteerit romukoppaan hänet tavatessani. Ei sillä akateemisuudella tai muilla oikeesti tunnu olevan väliä. Ulkonäöstä varmaan kannattaa pitää huolta, kun siihen ihmiset ekana kiinnittää huomiota. Katso, että on siisti kampaus ja siistit vaatteet ja pidä kroppaa liikunnallisena, niin se kohottaa jo omaakin oloa. Zarassa on kivoja miestenvaatteita kohtuuhintaan ja kasvojen hoitoon voin suositella lumenen miestensarjaa. Jätä tukkaan hieman sellaista pörröä, niin oot söpömpi ja mee semmosella kuntoklubille, jossa on naisiakin. Monesti niissä saa henk.koht. ohjauksen liittyessä kaupanpäälle.
Ja nyt et jämähdä liikaa miettimään tilannettasi vaan nauti omasta itsestäsi ja tee niitä asioita, joita et parisuhteessa niin helposti voi enää tehdä. Muuttele vaikka suunnitelmiasi sekunnin välein ja lähde äkkilähdöllä reissaamaan, lähde vieraaseen kaupunkiin ja kokeilla flirttailla naisten kans ilman mitään paineita (siis harjoittelumielessä) ja ota vaan ylipäänsä semmoinen asenne elämään, että kuolema korjaa kuitenkin, sillä niin väistämättä käy. Eli tee mitä mielees juolahtaa ja kaikkea hullua epäsovinnaista, se tepsii! Pistä aivot hetkeksi narikkaan ihan vaan kokeeksi ja katso mitä siitä seuraa.
No tulihan näköjään ohjeitakin annettua, toivottavasti et pahastu.
Paljon paljon paljon tsemppiä! - Sandmann
Olet ihan asian ytimen lähellä.
En ole koskaan kenellekään paljastanut sisintäni. Vaikka olisin viettänyt aikaa miten paljon tahansa yhdessä ja keskustellut vaikka mistä, niin en vaan ole pystynyt päästämään ketään ns. viimeisen suojamuurin sisäpuolelle. Sitä joutuisi kyseisessä tilanteessa niin helposti ja syvältä haavoitettavaksi.
Perusongelmana on luottamuspula. Tarvitsisin niin paljon aikaa luottamuksen rakentamiseen, ettei se ole käytännössä mahdollista.
Ai että minä, luottaisin ihmiseen, hah. Microsoftin ohjelmistotkin ovat luotettavampia kuin ihminen. - ihan fakta juttu ,,,,,,,,,,...
ylä-asteen nörtti kirjoitti:
Minustakin todella koskettavaa ja kaunista kirjoitusta. Ihanaa kun joku kerrankin tällä palstalla kertoo ajatuksiaan näistä asioista muutenkin kuin lutkittelemalla meitä naisia.
Ei minullakaan varmaan mitä vastauksia tilanteeseesi ole, ajattelinpahan vain kertoa ajatuksiani aiheesta. Olin yläasteella tosi tosi nörtti. Niin ujo ja epävarma omasta ulkonäöstäni, että punastuin heti, kun joku puhui minulle, olipa se sitten tyttö, poika tai opettaja. Olen minä vieläkin sisimmiltäni tosi ujo, mutta jotenkin olen oppinut elämään asian kanssa.
En oikein muista mistä sain sellaisen potkun, mutta joskus ysin jälkeen päätin, että nyt täytyy tilanteen muuttua. Aloin ensin käymään yksin lenkillä ja sitten pikkuhiljaa uskaltauduin ihan kuntosalille ja jumppaan. Ja jossain niillä main tein radikaalin hiustyylin vaihdonkin. Liikunta ja omaan ulkonäköön panostaminen oikeasti auttaa, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin, mutta minä sain niistä itsevarmuutta ja pojatkin alkoivat kiinnittää huomiota ja uskalsin jopa puhua niille. Opiskeluaikoina olin jopa aika suosittu vastakkaisen sukupuolen keskuudessa, kaupungin vaihto kai auttoi, kun sai luoda itsensä udelleen.
Olen myös edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että täytyy vain ottaa riski ja tavallaan paljastaa itsensä. Ja minusta tämä pätee ihan ystävienkin saamiseen. Mun parhaat ystävät olen saanut vasta parikymppisenä, kun uskalsin heittää itseni peliin. Sattuuhan se välillä, ihan helkutisti, kun joku torjuu tai kun eroaa pitkästä suhteesta, mutta ainakin tähän asti olen selvinnyt. Se, että pitäis olla jotenkin vahva ihminen on minusta ihan puppua. Luulen, että aitous on se, mihin ihmiset ihastuu. Katso nyt, kuinka tämäkin kirjoituksesi on koskettanut täällä monia. Nyt vaan samalla meiningillä tosielämään. Et ole lasista tehty ja ihan varmasti selviät vaikka mistä kolhuista, suuremmistakin kuin ikinä kuvittelisit. Katso Amelie-leffa.
Ja sitten vielä sanoisin noista kriteereistä parinvalinnasta. Älä kuule niistä välitä. Oli mullakin vaikka minkälaisia kriteereitä, mutta elämänkumppanini ei täytä niistä juuri yhtäkään. Hän on vaan niin aito ja ehkä maailman kiltein ihminen, että heitin koko kriteerit romukoppaan hänet tavatessani. Ei sillä akateemisuudella tai muilla oikeesti tunnu olevan väliä. Ulkonäöstä varmaan kannattaa pitää huolta, kun siihen ihmiset ekana kiinnittää huomiota. Katso, että on siisti kampaus ja siistit vaatteet ja pidä kroppaa liikunnallisena, niin se kohottaa jo omaakin oloa. Zarassa on kivoja miestenvaatteita kohtuuhintaan ja kasvojen hoitoon voin suositella lumenen miestensarjaa. Jätä tukkaan hieman sellaista pörröä, niin oot söpömpi ja mee semmosella kuntoklubille, jossa on naisiakin. Monesti niissä saa henk.koht. ohjauksen liittyessä kaupanpäälle.
Ja nyt et jämähdä liikaa miettimään tilannettasi vaan nauti omasta itsestäsi ja tee niitä asioita, joita et parisuhteessa niin helposti voi enää tehdä. Muuttele vaikka suunnitelmiasi sekunnin välein ja lähde äkkilähdöllä reissaamaan, lähde vieraaseen kaupunkiin ja kokeilla flirttailla naisten kans ilman mitään paineita (siis harjoittelumielessä) ja ota vaan ylipäänsä semmoinen asenne elämään, että kuolema korjaa kuitenkin, sillä niin väistämättä käy. Eli tee mitä mielees juolahtaa ja kaikkea hullua epäsovinnaista, se tepsii! Pistä aivot hetkeksi narikkaan ihan vaan kokeeksi ja katso mitä siitä seuraa.
No tulihan näköjään ohjeitakin annettua, toivottavasti et pahastu.
Paljon paljon paljon tsemppiä!Mitä sitä siivooja tai Siwan kassa tekee akateemisuudella?
Mutta mutta, kun on itse akateeminen, niin viihtyy todella hyvin akateemisten seurassa ja se on ihan ymmärrettävää, ettei puhu toinen sahapukista kun toinen puhuu sahasta etc - Tulee monta kysymysmerkkiä?...
Mitähän nämä kymmenet eri seksijutut ovat sinulle merkinneet?
Ovatko ne rakentaneet sinun puuttuvaa omanarvontuntoasi?
Miksi olet pukki?
Etsi siihen syy?
Olen ollut mieheni kanssa naimisissa hyvin huoresta lähtien (ensimmäinen lapsi syntyi yli vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta!), ette luule, että oli ajolähtö.
39 v naimisisssa ja hyvin on mennyt, vaikka OLIMME TOISILLEMME ENSIMMÄISET JA VIIMEISET....
Mielestäni tuollainen pukkina eläminen kertoo todella erittäin huonosta itsetunnosta.
Minkälainen lapsuus?
Jotenkin vain säälin sinua. - -ukko-
Tulee monta kysymysmerkkiä?... kirjoitti:
Mitähän nämä kymmenet eri seksijutut ovat sinulle merkinneet?
Ovatko ne rakentaneet sinun puuttuvaa omanarvontuntoasi?
Miksi olet pukki?
Etsi siihen syy?
Olen ollut mieheni kanssa naimisissa hyvin huoresta lähtien (ensimmäinen lapsi syntyi yli vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta!), ette luule, että oli ajolähtö.
39 v naimisisssa ja hyvin on mennyt, vaikka OLIMME TOISILLEMME ENSIMMÄISET JA VIIMEISET....
Mielestäni tuollainen pukkina eläminen kertoo todella erittäin huonosta itsetunnosta.
Minkälainen lapsuus?
Jotenkin vain säälin sinua....jos säälittää. Mua ei säälitä. Keskustelu siitä, olenko pukki vai en, menee ohi tämän ketjun aiheesta. Katso-taan, osaanko vastata niin, että sillä on ketjun kannalta merkitystä.
Minä en ole koskaan arvottanut sinänsä seksiä moraalisesti. Siis en ole koskaan tuntenut, että seksi pitäisi sitoa seurusteluun, avioliittoon tms. Jos naisella on paljon seksikokemuksia, hän ei ole minulle lutka, eikä vastaavan-lainen mies ole pukki. He ovat ihmisiä, joille on kertynyt paljon seksikokemuksia.
Seksistä olen sitä mieltä, että se on niin tärkeä osa persoonaamme ja perustarpeitamme, että mulle vakavan seu-rustelun edellytys on varmistaa, että sovin naisen kanssa yhteen seksuaalisesti. En voisi kuvitella, että tapaisin maailman ihanimman naisen, rakastuisin ja rupeaisin seurustelemaan... ja SEN JÄLKEEN huomaisin, että sek-suaaliset toiveemme, libidomme, moraalimme ja aktiivisuutemme olisivat täysin eriävät. Ei. Tahdon tietää nuo asiat ennen kuin sitoudun emotionaalisesti ihmiseen.
Moraalin paikka seksissä on se, kun aletaan käyttää toisia ihmisiä hyväksi. Se on yhtä tuomittavaa kaikilla elä-mänaloilla, yhtä hyvin seksissä kuin työelämässä tai vaikka kaupassa. Ei saa käyttää toisia ihmisiä hyväkseen, eli kusettaa, painostaa jne. Mun mielestä kuitenkin kahden ihmisen vapaaehtoinen seksi, myös yhden yön, on riittävän moraalista, kun se tapahtuu yhteisymmärryksessä.
On eri asia kerätä yhden yön suhteita itsetunnon kohottamiseksi, tai antautua lyhyisiin seksisuhteisiin, koska molemmat haluavat. Minä en ole kerännyt naisten päänahkoja. Mutta ikää on 48 vuotta ja noita kokemuksia on siunaantunut. Tähän ikään ei tarvitse olla seksihurjastelija, että kokemuksia on kertynyt. Mulla ei ole ollut vai-keuksia olla uskollinen parisuhteessa. Toisaalta, mun moraali on sallinut itselleni vapaan seksin silloin, kun olen vapaa ollut.
Tämä on myös palvellut mun omaa käsitystä hyvän parisuhteen muodostumisesta: seksinkin perusasiat ovat ol-leet tiedossa parisuhteeseen ryhtyessäni. Onko tämä nyt sitten hyvä vai paha?
Mulla ei ole tarvetta tuputtaa omaa käsitystäni muille. Mulle passaa hyvin, että joku muu, kuten sinä, käyttäytyy eri tavalla. Uskon, että hyviä parisuhteita syntyy eri strategioilla. Tärkeintä siinä kai on, että samanhenkiset ih-miset löytävät toisensa. Olen sulle pukki: meidän ei ole syytä kohdata seurustelumielessä. Sinä edustat mulle ahdasmielistä, moralistista ihmistä: johtopäätös on sama. Et sen takia, että paheksut vapaata seksiä, vaan siksi, että arvotat minut moraalisesti huonoksi ihmiseksi vapaan seksin takia. Aina ei ole tarpeen naida älytäkseen että joku ihminen ei ole sopiva.
Siitä me voimme olla samaa mieltä, että lyhyet, yhden yön seksisuhteet eivät yleensä ole laadultaan hyviä: kaksi ventovierasta ihmistä pannaan päällekkäin, usein humalassa. Ei siitä jumalaista seksiä yleensä synny. Muttamut-ta… jonkun kerran on niinkin tapahtunut. Silloin on siirrytty seuraavaan vaiheeseen: katsomaan, onko muitakin seurustelun edellytyksiä…
Ei tämä tainnut ihan ketjun aiheessa pysyä, mutta ei toisaalta sun kommenttisikaan. Toivottavasti sait tästä vä-hän vastauksia moniin kysymyksiisi. Sitten: jos olet Suuri Isä tai joku hänen komppaajistaan, mulla ei ole halua jatkaa pukki-lutka-keskustelua. Jos tahdot muuten jutella seksuaalimoraalista, se sopii mulle oikein hyvin. - yläasteen nörtti
ihan fakta juttu ,,,,,,,,,,... kirjoitti:
Mitä sitä siivooja tai Siwan kassa tekee akateemisuudella?
Mutta mutta, kun on itse akateeminen, niin viihtyy todella hyvin akateemisten seurassa ja se on ihan ymmärrettävää, ettei puhu toinen sahapukista kun toinen puhuu sahasta etchalusin vielä kommentoida, että minä siis olen itse akateeminen ja avokkini ei ole käynyt peruskoulun jälkeen mitään kouluja loppuun. Aluksi olin hyvinkin skeptinen siitä voisiko suhteemme toimia, mutta kyllähän se toimii. Pointtini on siis se, että minusta jonkinlainen järkeistäminen ja kriteerien asettaminen kumppanin valinnassa on mennyt jotenkin liian pitkälle. Tärkeintä lopulta tuntuu olevan toisen tunteiden ymmärtäminen ja juuri se avautuminen ja toisen emotionaalinen tukeminen. Nykyään ja tästä eteenpäinkin taidan enemmän painottaa samankaltaisia luonteita ja seksuaalista jännitettä enkä suinkaan ulkoisia, hankittuja ominaisuuksia, jos joskus vielä kumppania haen. NIMIM: oli mullakin ennen tiukat kriteerit
- P. Bateman
Tässä ketjussahan on esitetty yllättävän hyviä ajatuksia, toisin kuin tällä palstalla yleensä.
Sosiaalisesta rajoittuneisuudesta vastakkaisen sukupuolen suhteen tunnistan itseni minäkin. Olen mies ja ikää on kertynyt vajaat kolmekymppiä. Koulutus, työasiat, terveys, talous, harrastukset jne. ovat paremmin kuin hyvin. Jokin "käsijarru" tuolla korvien välissä on kuitenkin juuttunut kiinni, sillä mitään mainittavia kontakteja naisiin en ole saanut muodostettua.
Hieman epäilen aloittajan ajatusta sosiaalisten taitojen aktiivisesta opettamisesta, sillä nämä asiat ovat kuitenkin pääosin omasta persoonasta kiinni. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että kehityksen suurimmat askeleet on luontevinta ottaa juuri nuoruudessa, suunilleen yläaste tai lukio iässä. Itse tipahdin silloin pelin ulkopuolelle, enkä ole enää oikein mukaan päässyt.
Omalla kohdallani kokemattomuus on johtanut kierteeseen, jota taitaa olla mahdotonta enää katkaista. Jo pelkkä ajatus parisuhdeasioiden hapuilevasta opiskelusta kypsällä iällä tuntuu todella nololta - puhumattakaan seksielämän aloittamisesta. Tuskinpa niin kärsivällistä ja ymmärtäväistä naistakaan löytyy, joka olisi valmis sellaiseen suhteeseen.
Omalla kohdallani outoa on se, että monet muut sosiaaliset tilanteet hoituvat ihan kohtuullisesti. Työssänikin joudun säännöllisesti esiintymään ja hoitamaan vaativiakin asiakaskontakteja (en tosin myy mitään). Ehkä ero onkin siinä, että työssä tiedän paikkani organisaatiossa sekä sen mitä minulta odotetaan ja mitä annettavaa minulla on asiakkaalle ja mitä ei. Rajat ovat siis selkeät, kun taas yksityiselämän sosiaaliset tilanteet eivät näytä noudattavan mitään logiikkaa.
Ulospäin uskoisin vaikuttavani ihan normaalilta, jopa jossain määrin menestyvältä. Sukupuolielämään liittyvä kokemattomuus onkin melkoinen "luuranko kaapissa", jonka peitteleminen on joskus melko työlästä. Vielä raskaammaksi tilanteen tekee se, että viimeaikoina itsenäinen elämä on alkanut tuntua jotenkin tyhjältä. Uskoisin, että elämä normaalissa ja tasapainoisessa suhteessa olisi monella tavalla rikkaampaa. No, kaikkea ei kuitenkaan voi saada, joten pitänee opetella iloitsemaan siitä mitä on.- Sandmann
Patrick B, miten pystyitkin kuvaamaan kirjallisesti myös minun menneisyyteni ja nykyisen tilanteen?
On se jännä juttu, että etenkin ns. viralliset asiat, esiintymiset ja sosiaaliset tilanteet sujuvat vähintäänkin siedettävästi. Mutta kun pitäisi harrastaa epävirallista sosiaalista kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin eipä siitä menestystarinoita synny. Kai se syy tosiaan on siinä, että nuo tilanteet eivät noudata mitään logiikkaa. Liikaa muuttuvia tekijöitä.
Samaten tuo sukupuolielämän kokemattomuus. Ei tosiaan 29-vuotiaana kannata sitä julki tuoda. Itse asiassa jo kolme vuotta sitten "jäädytin" yhden pienen suhteenpoikasen, koska oli mahdoton ajatus, että kokemattomuuteni olisi paljastunut. Ei olisi ymmärtämys riittänyt naisella.
Eikös se perusajatus ole liiketaloudessa tai kauppatieteissä seuraava: Keskity ydinosaamiseen ja ulkoista kaikki muu.
Kaikilla ei vaan kuulu ydinosaamiseen sosiaaliset taidot ja siihen liittyvä ihmisten välinen kanssakäyminen. Ei kyllä minullakaan. Ulkoistaminenkin tapahtui noissa asioissa kuin itsestään. - mies30++
Sandmann kirjoitti:
Patrick B, miten pystyitkin kuvaamaan kirjallisesti myös minun menneisyyteni ja nykyisen tilanteen?
On se jännä juttu, että etenkin ns. viralliset asiat, esiintymiset ja sosiaaliset tilanteet sujuvat vähintäänkin siedettävästi. Mutta kun pitäisi harrastaa epävirallista sosiaalista kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin eipä siitä menestystarinoita synny. Kai se syy tosiaan on siinä, että nuo tilanteet eivät noudata mitään logiikkaa. Liikaa muuttuvia tekijöitä.
Samaten tuo sukupuolielämän kokemattomuus. Ei tosiaan 29-vuotiaana kannata sitä julki tuoda. Itse asiassa jo kolme vuotta sitten "jäädytin" yhden pienen suhteenpoikasen, koska oli mahdoton ajatus, että kokemattomuuteni olisi paljastunut. Ei olisi ymmärtämys riittänyt naisella.
Eikös se perusajatus ole liiketaloudessa tai kauppatieteissä seuraava: Keskity ydinosaamiseen ja ulkoista kaikki muu.
Kaikilla ei vaan kuulu ydinosaamiseen sosiaaliset taidot ja siihen liittyvä ihmisten välinen kanssakäyminen. Ei kyllä minullakaan. Ulkoistaminenkin tapahtui noissa asioissa kuin itsestään.En voi paljon muuta sanoa kuin että minunkin tilanteeni on sinun ja Sandmannin viesteissä aika pitkälle kuvailtu. Nykytilanteeni tosin poikkeaa menneisyydestäni jo varsin paljon, mutta olematon sukupuolielämän kokemukseni nuorempana on minusta yhä niin nolottava asia, etten oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella.
Olennainen asia - ja se mikä viestissäsi on suurin yhtymäkohta tilanteeseeni - on se ristiriita, mikä minullakin on julkisuuskuvan ja yksityiselämän välillä. Olen opetustyössä erittäin naisvaltaisella alalla ja saanut oppilailtani jos jonkinlaisia tunnustuksia erinomaisestani työstäni, joten voi olettaa, etteivät he pidä minua lainkaan vastenmielisenä eivätkä varmasti voisi uskoa korviaan, jos paljastaisin, että ennen kolmikymmenvuotispäivääni minulla ei ollut ensimmäistäkään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Toisin sanoen minulla on juuri samanlainen luuranko kaapissani, josta Sandmann kirjoitti. Ja ihan kuin sinä, minäkin aloin jossain vaiheessa lähes aktiivisesti vältellä minkäänlaisten suhteiden muodostumista, kun niistä ei ajoissa kertynyt kokemusta.
Jos on oppilaillani ynnä muilla vaikeuksia uskoa totuutta, yhtä vaikeaa on minun uskoa, miten totuus voisi olla toisenlainen. En pysty edes kuvittelemaan, miten se kynnys, että olisin joskus nuorempana alkanut seurustella, olisi voinut ylittyä. Työssäni minulla ei ole naisten kanssa minkäänlaisia ongelmia - en ole ujo enkä enkä vaikeasti lähestyttävä mitenkään - , mutta jossain minun ja vastakkaisen sukupuolen välissä on tosiaan jokin ihmeellinen näkymätön lasiseinä, jonka läpi näkee toisen ja pystyy puhumaan, mutta lähemmäksi ei ole menemistä.
Eipä minulla mitään olennaista lisättävää enää ole. En vain voinut olla kirjoittamatta ja vahvistamatta omalta osaltani sitä, mistä olette jo kertoneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979