Onko joukossa muita isänsä jo varhaislapsuudessa menettäneitä?
Koulussa isänpäivän lähestyminen oli ikävää,koska 90-alussa pienessä maalaiskoulussa olin ainoa isätön.Kenenkään vanhemmat eivät edes olleet eronneet.Tein sitten ukille kortteja,ja sen jälkeen kun hän pääsi lepoon oli vaan väsättävä joulukortteja.Ainoan ihmisen jota tämän jälkeen pidin isähahmona hyvästelin reilu vuosi sitten.
Isätöntä päivää..
11
420
Vastaukset
ja menetin hänet 18-vuotiaana. Minulla ei sitten vastaavasti ollut ukkia. Kyllä meillä silti vietettiin isänpäivää. Veimme haudalle kynttilät ja sitten äidin kanssa kotiin syömään hyvää ruokaa ja jälkkäriksi kakkukahvit. Keskustelimme yhdessä isästäni. Olin kyllä silloin jo nykyajan mukaan aikuinen.
- Ärrieri
kans poltettiin kynttilää isän kuvan vierellä.
Haudoilla ei tuu käytyä kun ovat muutaman sadan kilometrin päässä.Eikä siellä sen puoleen kukaan ole katsomassa ja kuulemassa.Pois menneet rakkaat ihmiset on miun lähellä sillon kun voimia tarvitsen. Ärrieri kirjoitti:
kans poltettiin kynttilää isän kuvan vierellä.
Haudoilla ei tuu käytyä kun ovat muutaman sadan kilometrin päässä.Eikä siellä sen puoleen kukaan ole katsomassa ja kuulemassa.Pois menneet rakkaat ihmiset on miun lähellä sillon kun voimia tarvitsen.Se mikä minua surettaa asiassa eniten on se, että isäni ei koskaan saanut nähdä poikiani ja että poikani eivät saaneet tutustua upeaan vaariinsa. Vaikka heille kertoo vaarista, ei se saa heitä tuntemaan häntä juuri ollenkaan. Ne ovat vain juttuja ja kertomuksia aivan vieraasta ihmisestä.
- issu56
avioerolapsi, joskin se isä oli kuitenkin olemassa varsin lähellä. Joka isänpäivä vein hälle jonkun lahjan kortin kera ja samalla lailla muistin myöskin pappaa (isoisä). Se varsinainen isähahmo ja miehen malli mulle kuitenkin oli enoni, joka opetti kädentaitojen lisäksi myös hyvin paljon muutakin normaalista elämästä. Isä taasen opetti puutarhahommista ja kaikesta siihen liittyvästä.
Papan menetin ollessani 21 ja isän ollessani 28... iäkäs enoni elää edelleen.
Hautausmailla kävimmekin mieheni kanssa tänään viemässä kynttilät ja seppeleet isiemme ja pappojemme haudoille. - Mevaa
Arvatkaapa vaan, miten rankkoja isän- ja äitienpäivät ovat sellaisille ihmisille, jotka eivät saa omia lapsia. Vuosien rankat hedelmöityshoidot takana, ja lopullinen tuomio: lapseton. Lähinnä näinä päivinä ajattelen, että tasan ei käy onnen lahjat. Toiset tulevat raskaaksi ensi yrittämällä ja sitten sitä vielä pitää juhlia! Milloinkahan kehitetään juhlat niille ihmisille, jotka ovat menettäneet lukuisia pieniä ihmisenalkuja...
- puuttui
muistuttamaan. Ikävä ilta taas. Kaikesta huolimatta koetan sanoa itselleni, ettei kaikkea voi saada.
Tätä synkkää ketjua en enää katso. - issu56
lasta voikaan saada, niin onhan kuitenkin aina mahdollisuus antaa se rakastava koti sellaiselle lapselle, jolla ei ole tässä maailmassa ketään, joka siitä välittäisi. Eli adoptio...ei se ole paha asia ensinkään!
Olen pahoillani puolestanne että noin on käynyt, mutta muistakaa kuitenkin että niitä mahdollisuuksia on muitakin ja niistä lapset ovat kaikki aivan yhtä rakkaita loppuviimein!
ja kun ei ollut pappaakaan, niin väkersin sitten kortit enolle :)
Ei mulle siitä "mitään" traumaa jäänyt ja kaikki kaveritkin kun tiesi asian, niin ei sitä koskaan enempiä mietitty.
Isommille sisaruksille asia oli paljon kovempi paikka ja ikävä oli kova. Itse olin vasta viisi ja tapaus ei sillälailla pitkään koskettanut, tuskin paljonkaan edes muistan itse tapahtuneesta.- iiiisäääkööö
en laittanut isälle onnitteluja...elossa on,mutta ei todellakaan läheinen..lähti kun olin 1-2vuotias...satunnaisia tapaamisia(sattumalta)ja joitain vuosia sitten ujuttautui elämääni taas..jos haluat jutella enemmän niin laita s.postia...
- sitä vaaria!
Äitini on niin "mukava" että valehteli mulle vuosikymmeniä biologisesta isästäni eikä suostu kertomaan oikean isäni nimeä! Isäpuoleni taas on narsistinen sosiopaatti joten...
- sun isäs
nimi, tai sitten sen on rehellisesti myönnettävä, ettei se tiedä kuka se niistä oli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806