Roomba 560 käyttötesti 1kk

Labradori-isäntä

Monet tällä palstalla ovat kyselleet Roomba robotti-imurin kestävyyttä ja ajattelin kirjoittaa tästä laitteesta muutaman sanan. Uusi Roomba on ollut meillä noin 1kk ajan, ja kyseinen Roomba oli ensimmäisiä jotka Suomen markkinoille rantautui. (ostettu Kotirobotti.com:sta 13.10.2007. http://www.kotirobotti.com , hinta 498eur). Meillä 130m2 talo yhdessä tasossa ja 3 labradorinnoutajaa ja kaksi 5 vuotiasta lasta.

-tehokkuus: pysynyt erinomaisena koko tarkastelujakson aikana. Ajastin Roomban toimimaan joka toinen päivä ja noin kaksi kertaa viikossa olen tyhjentänyt likasäiliön, huomattavasti edeltäjiään parempi imuteho sekä hoitaa alueen tehokkaammin uusien virtuaalimajakoidensa avulla

-käyttö/toiminta: positiivisesti yllättynyt laitteen vaivattomuudesta verrattuna edellisiin robotti-imureihini. Viikkoajastus toimii moitteettomasti, kone ei jää jumiin läheskään yhtä helposti kuin edeltäjänsä, kynnykset olivat suurin yllätys (eli kone menee jopa vanhanaikaisten korkeiden kynnysten yli heittämällä), ällistyttävää parannusta etenkin mattojen osalta

-kestävyys: kaikki osat ovat toistaiseksi kunnossa. pieniä naarmuja päällä. käyttöääni uuden veroinen

Ei voi muuta sanoa kuin että ÄLLISTYTTÄVÄÄ! Niin paljon kun olen rihkamatuotteita (robotteja, yms. muita laitteita) kaupoista kantanut, mikään ei ole vielä läheskään yltänyt samalle tasolle kuin Roomba560! Suosittelen lämpimästi kaikille.

Kohta saan testiin uuden edullisen Cleanmate QQ-2 robotti-imurin ja palailen taas testattuani ko. laitetta.

Palataan asiaan!

53

46129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusi roombisti

      Tänään kuriiri toi uuden Roomba 560:n, Saksasta, n.380€.
      Hassua seurata sen toimintaa. Tuntuu tykkäävän tuosta yhdestä kulmasta jossa se tälläkin hetkellä taistelee kurtussa olevan maton kanssa. Paksusta ja pehmeästä villamatosta se ei tunnu tykkäävän vaan pyörii ja peruttelee aikansa ja lopulta hempeä naisen ääni huutaa isäntää apuun kun luulee olevansa jumissa.

      Hapsuista ja kurttaantuneista matoista se osaa taistella itsensä irti, mutta jos se pääsee maton alle niin sieltä se ei enää pois osaa.

      Yritin estää sen pääsyn makuuhuoneeseen laittamalla oven kiinni, en lukkoon asti, mutta tätä kirjoittaessa se tönäisi oven auki ja siellä se nyt kolistelee. Kuuluu taistelevan jonkun jatkojohdon kanssa tällä hetkellä.
      Tekoäly vaikuttaa ihan kelvolliselta. Seuraava testi onkin että osaako se tuolta löytämästään huoneesta takaisin monen mutkan takana olevalle latausasemalle.

      Jälki on ihan siistin näköistä, ja se kerääkin melkoiset määrät töhkää lattioilta.

      • Tuleva roomba-mies

        Mistä Saksasta ostit laitteen ?

      • tilaamaan....,

      • Roomba Suomesta
        tilaamaan...., kirjoitti:

        http://www.amazon.com/iRobot-560-Roomba-Vacuuming-Silver/dp/B000UUBCNO
        taalan kurssiin suhteutettuna tuollehan jää
        hintaa vajaat 250 eu rahaa!!
        mahtavat katteet suomimaahantuojilla!!

        Älkää ihmeessä ostako ulkomailta (varsinkaan USAsta) vaikka hinnat yleensä siellä merkittävästi halvempia.

        Ite ostin myös eBays:sta Roomban (postituskuluineen noin 300eur). Ensiksi ongelmana tuli Suomen tulli, joka rankaisi minua noin 100euron veroilla (tullit, verot, yms. maksut). Toiseksi laitteessa oli heti alussa tekovika (yleistä, kun kyseessä kuitenkin sähkölaite), kun näyttöpaneeli ei toiminut. Yritin saada tuotteesta rahoja takaisin, mutta ylläri ylläri, ei onnistunut. Nyt minulla siis kulutettuna noin 400euroa laitteeseen, joka ei toimi!

        Olen joskus aikaisemminkin sortunut ostamaan ulkomaisesta verkkokaupasta. Kyseessä silloin oli Saksa ja Canon Digi-ixus. Sama juttu. Kun tuote hajosi, niin takuuta ei enää löytynytkään. Palautin monien mutkaisten vaiheiden jälkeen kameran ihan valmistajalle asti ja ne sitten korvasivat hajonneen tuotteen.

        Suosittelen ostamaan laitteen kuin laitteen Suomesta. Vaikkakin hinta on hieman suolaisempi, mutta takuut pelaa, eli tuollaisissa vehkeissä annetaan uusi tilalle aina.

        En usko että Suomen maahantuojat paljon katteilla mässäile kun huomioi että rahtikustannukset, verot, huolto ja takuukorjaukset vievät suuren osan katteesta.

        On luonnollista että esim. dollarin heikko kurssi ajaa suomalaisia ostoksille Amerikan verkkokauppoihin, mutta niiden lähes mitättömän vastuun takia, harkitsisin pari kertaa ennen kuin laitteen sieltä ostan.

        Eli Roomba Suomesta on minun vahva suositukseni. Ajattelin ite käydä ostamassa uuden esim. Kotirobotti.com:sta, jossa saa Roomban ilman postituskuluja.

      • timtu62

        Millaiset ovat takuuehdot Saksasta ostettaessa? Eli jos tulee vikaa takuuajan puitteissa niin täytyykö lähettää Saksaan korjattavaksi vai hoituuko homma kotimaassa takuun piikkiin?

      • puhetta
        Roomba Suomesta kirjoitti:

        Älkää ihmeessä ostako ulkomailta (varsinkaan USAsta) vaikka hinnat yleensä siellä merkittävästi halvempia.

        Ite ostin myös eBays:sta Roomban (postituskuluineen noin 300eur). Ensiksi ongelmana tuli Suomen tulli, joka rankaisi minua noin 100euron veroilla (tullit, verot, yms. maksut). Toiseksi laitteessa oli heti alussa tekovika (yleistä, kun kyseessä kuitenkin sähkölaite), kun näyttöpaneeli ei toiminut. Yritin saada tuotteesta rahoja takaisin, mutta ylläri ylläri, ei onnistunut. Nyt minulla siis kulutettuna noin 400euroa laitteeseen, joka ei toimi!

        Olen joskus aikaisemminkin sortunut ostamaan ulkomaisesta verkkokaupasta. Kyseessä silloin oli Saksa ja Canon Digi-ixus. Sama juttu. Kun tuote hajosi, niin takuuta ei enää löytynytkään. Palautin monien mutkaisten vaiheiden jälkeen kameran ihan valmistajalle asti ja ne sitten korvasivat hajonneen tuotteen.

        Suosittelen ostamaan laitteen kuin laitteen Suomesta. Vaikkakin hinta on hieman suolaisempi, mutta takuut pelaa, eli tuollaisissa vehkeissä annetaan uusi tilalle aina.

        En usko että Suomen maahantuojat paljon katteilla mässäile kun huomioi että rahtikustannukset, verot, huolto ja takuukorjaukset vievät suuren osan katteesta.

        On luonnollista että esim. dollarin heikko kurssi ajaa suomalaisia ostoksille Amerikan verkkokauppoihin, mutta niiden lähes mitättömän vastuun takia, harkitsisin pari kertaa ennen kuin laitteen sieltä ostan.

        Eli Roomba Suomesta on minun vahva suositukseni. Ajattelin ite käydä ostamassa uuden esim. Kotirobotti.com:sta, jossa saa Roomban ilman postituskuluja.

        No nii, usasta ostettuna takuut toimii paremmin kuin suomen ahneilta liikkeiltä!

        Ei kannata ihan kaikkia myyjiä uskoa, ketkä täällä kirjoittelevat myyntipuheitaan

      • 23fr
        Roomba Suomesta kirjoitti:

        Älkää ihmeessä ostako ulkomailta (varsinkaan USAsta) vaikka hinnat yleensä siellä merkittävästi halvempia.

        Ite ostin myös eBays:sta Roomban (postituskuluineen noin 300eur). Ensiksi ongelmana tuli Suomen tulli, joka rankaisi minua noin 100euron veroilla (tullit, verot, yms. maksut). Toiseksi laitteessa oli heti alussa tekovika (yleistä, kun kyseessä kuitenkin sähkölaite), kun näyttöpaneeli ei toiminut. Yritin saada tuotteesta rahoja takaisin, mutta ylläri ylläri, ei onnistunut. Nyt minulla siis kulutettuna noin 400euroa laitteeseen, joka ei toimi!

        Olen joskus aikaisemminkin sortunut ostamaan ulkomaisesta verkkokaupasta. Kyseessä silloin oli Saksa ja Canon Digi-ixus. Sama juttu. Kun tuote hajosi, niin takuuta ei enää löytynytkään. Palautin monien mutkaisten vaiheiden jälkeen kameran ihan valmistajalle asti ja ne sitten korvasivat hajonneen tuotteen.

        Suosittelen ostamaan laitteen kuin laitteen Suomesta. Vaikkakin hinta on hieman suolaisempi, mutta takuut pelaa, eli tuollaisissa vehkeissä annetaan uusi tilalle aina.

        En usko että Suomen maahantuojat paljon katteilla mässäile kun huomioi että rahtikustannukset, verot, huolto ja takuukorjaukset vievät suuren osan katteesta.

        On luonnollista että esim. dollarin heikko kurssi ajaa suomalaisia ostoksille Amerikan verkkokauppoihin, mutta niiden lähes mitättömän vastuun takia, harkitsisin pari kertaa ennen kuin laitteen sieltä ostan.

        Eli Roomba Suomesta on minun vahva suositukseni. Ajattelin ite käydä ostamassa uuden esim. Kotirobotti.com:sta, jossa saa Roomban ilman postituskuluja.

        Joku suositteli kotirobotti.comia, koska sieltä saa ilman postikuluja.

        21.11 Roomba 530 maksaa kotirobotissa 329e
        21.11 Roomba 530 maksaa pixmaniassa 279 e.
        Eroa 50 euroa. Niin, ja pixmanian postikulut päälle, eli 14,90. Jää vielä 35 euroa kaljarahaa, että silleen.

      • Suosi Suomalaista
        23fr kirjoitti:

        Pixmania ei ole Suomalainen yritys, vaan jumalattoman iso globaali verkkokauppa, jonka ostomäärät ja ostohinnat aivan jotain muuta kun jollain pienellä suomalaisella maahantuojalla! Ostakaa vaan sieltä ja takuut toimii...;-)
        Ps. älkää nyt hyvät ihmiset ostako enää Roombaa, vaan iClebo on kovin juttu ja se jopa kestää, eli ei tartte murehtia takuusta! Teho myös aivan eri luokkaa!

      • Jouluksi emännälle tuollasta
        23fr kirjoitti:

        Joku suositteli kotirobotti.comia, koska sieltä saa ilman postikuluja.

        21.11 Roomba 530 maksaa kotirobotissa 329e
        21.11 Roomba 530 maksaa pixmaniassa 279 e.
        Eroa 50 euroa. Niin, ja pixmanian postikulut päälle, eli 14,90. Jää vielä 35 euroa kaljarahaa, että silleen.

        Soitin tonne Kotirobotin palvelunumeroon ja sanoin että miks Pixmaniasta saa halvemmalla. Kaveri kerto että Suomalaiset liikkeet antaa Roomballe kahden vuoden takuun, kun monet nettikaupat maailmalla myyvät koneen vuoden takuulla. Lisäksikkään ulkomailta ostetuissa laitteissa ei ilmeisesti kuluttajansuojalaki koske, eli takuun toimivuus voi olla mitä sattuu. Jos jollain asiasta enemmän tietoa, kertokaa!! Itse tosin aattelin että enpä viitti parin kympin takia ottaa riskiä, ostan mieluummin Suomesta jolloin homma ainakin toimii niin ku pitää...

      • kjkj878765
        Jouluksi emännälle tuollasta kirjoitti:

        kotirobotin sivuilla lukee:
        "Tuotteella on 24 kuukauden takuu. Takuu ei koske kuluvia osia, kuten akkuja, suodattimia tai harjoja. "

        Mitäs helvetin järkeä tässä on, että jos akussa on valmistusvika, harja menee ensimmäisenä päivänä poikki tai suodatin on halki, niin takuu ei kata sitä.

        Tietääkö kotirobotin yritys edes, mikä on virhevastuu? Sehän jatkuu takuuajan jälkeenkin ja kattaa koko tuotteen lakisääteisesti, joten miksi he rajaavat takuuehtoja noin....

        Ei anna kovin luotettavaa kuvaa.

      • Kotirobotin asiakaspalvelu
        kjkj878765 kirjoitti:

        Kirjoittaja on aivan oikeassa. Verkkokaupassamme olevat takuuehdot on muotoiltu hieman epätarkasti.

        Akuille tehdas antaa 1 vuoden takuun, mikäli puhutaan selkeistä valmistusvirheistä. Mikäli taas puhutaan käyttäjän omasta toiminnasta johtuvista virheistäm, niin takuu ei niitä kata.

        Virhevastuu on meille hyvin selkeä asia jota kunnioitamme. Kirjoittaja on oikeassa, eli valmistajan virhevastuu jatkuu takuuajan yli.

        Mitä tulee suodattimiin taikka harjoihin, niin taas mikäli puhutaan valmistusvirheistä, toki takuu ne kattaa. Mutta käytönaikaisista rikkoutumisista valmistaja ei millään voi mennä vastuuseen, sillä valmistaja ei voi mitenkään kontrolloida missä ympäristössä imuria käytetään.

        Kiitos palautteesta, tulemme muuttamaan kotirobotti.com:ssa olevat tekstit mitä pikimmiten, vastaamaan lakeja ja säädöksiä.

        Ystävällisin terveisin,

        Suomen Kotirobotti
        Asiakaspalvelu

      • kjkj878765
        Kotirobotin asiakaspalvelu kirjoitti:

        Hienoa reagointia kotirobotilta.
        Noin homman pitää ollakin.

      • asiakkaanne

        Takuuehdot olisi varmaan hyvä sitten muotoilla selkeästi sinne nettisivuille.

        Takuu on määritelmällisesti myyjän antama lisäetu asiakkaalle. Tämän lisäedun on oltava suurempi kuin mitä kuluttaja lain mukaan saisi myyjän virhevastuun perusteella.

        Minulle jäi Kotirobotin vastauksesta epäselväksi miltä osin myyjän antama takuu ylittää myyjän virhevastuun.

    • Roombareiska

      .. on ollut kaksi vuotta käytössä ja hyvin pelittää vieläkin, pieniä viilauksia on joutunut tekemään tosin.

      Oikeasta etupyörästä katkesi vetohihna kuukauden käytön jälkeen, mutta vippasin tilalle putkiliikkeestä sopivan kokoisen o-renkaan ja sen jälkeen on toiminut taas hyvin. Jossain vaiheessa se alkoi kuitenkin jättämään kissankarvaläjiä mattojen reunoille kun roomba kiipesi maton päälle. Se puolestaan korjaantui kun laitoin jeesusteipillä roomban pyllyyn litteän mikrokuitumopin laahukseksi. Olis varmaan auttanut suhauttaa pohjaan vaan jotain antistatic ainetta, mutta tuo oli heti saatavilla ja toimi :)

    • RoboJo

      Mielenkiintoista lukea tätä palstaa! Osaako kukaan sanoa, että soveltuuko esim.tämä Roomba 560 parkettilattialle? Inhoan imuroimista, mutta palvon myös Ruotsista tuotua parkettilattiaani, joten onko tästä mitään kokemusta kenelläkään?

      Hintahaitari näyttää olevan aika laaja, mitä olen nyt tätä palstaa lukenut. Robokeskuksessa kyseinen laite maksaa 500 euroa, ja joku sanoi tuoneensa reilulla 300 eurolla... Vaikeata päättä miten toimii, kun Saksassa toimii kuitenkin EU:n asettamat kuluttajasuojat esim. hajoavien tuotteiden suhteen...

      • Roombaaja

        Robotti-imurit parhaimmillaan kovilla pinnoilla. Väitän että Roomba on hellävaraisempi sinun parketillesi, kuin tavallinen imuri.

        Itelläni Roomba560 ja se on parasta mitä pitkään aikaan olen kokenut siivousrintamalla...

    • 560:n käyttäjä

      Roombaa ostettaessa on kuitenkin syytä varautua siihen, että varaosiin kuluu melkoisesti. Esimerkiksi sivuharjat tuntuvat olevan kulutustavaraa (harja/kk).

      Suomessa varaosat ovat myös törkeän kalliita. Kaiken huipuksi kuuleman mukaan iRobot estää sen, että osia toimitettaisiin ulkomaille (=jälleenmyyjiä on siis kielletty toimittamasta varaosia ulkomaille). Halpojen varaosien tilaaminen esim. Saksasta tai Hollannista ei siis onnistu ainakaan helposti!

      Sinänsä Roomba 560 on ihan pätevä peli. Ei se kunnon imurointia korvaa, mutta kyllä säännöllisesti käytettynä pidentää tarvittavien imurointien väliä. Tyytyväisempi minä olen Roombaan kuin joku aika sitten kotona pyörineisiin virolaisiin siivoojiin... Majakoille en ole keksinyt mitään fiksua käyttöä, joten jos ajastustoimintoa ei tarvitse, niin silloin Roomba 530 lienee pätevämpi vaihtoehto.

      • Laiska vai kiireinen?

        Moi

        Tuosta sivuharjasta muutama sananen. On totta että ensimmäisessä uuden 5-sarjan Roombissa sivuharjasta katkeili sakaria. Itse kuitenkin olen todennut ettei muutamien sakarien katkeaminen heikennä reunojen siivousta lainkaan. Se pyörii niin pirun lujaa että Roomban liikenopeuteen verrattuna jopa yksikin harjas hoitaa siivoamisen riittävällä nopeudella. Joiltain sivuilta maailmalta, ja muistaakseni jopa Suomen www.roomba.fi sivuilta on löydettävissä jopa neuvo että paksujen mattojen päälle kiipeäminen parantuu kun harjaksista ottaa osan pois (jättää kaksi vastakkaista?).

        Nyt myytävissä Roombissa ilmeisesti on jo uudistettu sivuharja? Onko kellään kokemuksia? Koitan saada Robokeskukselta sellaisen hankittua tuohon omaani ja laittelen vaikka tänne tietoa onko se minkälainen edelliseen malliin verrattuna..

        Mitä tulee joideenkin tänne laittamiin siivoustuloksiin, on toddettava että kai se siivoustulos on sen robotin käyttötiheydestä kiinni. Itse en ainakaan kovin usein ole ainakaan Allawayta kaapista kaivanut esiin, lähinnä auton imurointiin ja kaappien alusien vetämiseen. Itellä on tosin toi 560-malli, eli ajastus hoitaa arkisin siivouksen automatik, eli siivoustiheys on aika tiuha. Ääni on hiukka ärsyttävä, mut kai idea onkin että se siivoo sillo ku ei ite oo kattomassa. Mut en siis vaihtais pois, ja jälkikin opn parempaa kuin vaimon tekemä :)

    • Iso J

      Itse olen puolisen vuotta tuskaillut kokolattiamaton kanssa (jota en voi ottaa pois, kun ei ole oma kämppä). Lisäksi olen kieli pitkällä ihastellut konttorin ikkunasta näkyvän uima-altaan pohjalla työskentelevän siivousrobotin toimintaa.

      Vihdoin sain oman Roombani maanantaina. Se on nyt ajellut olohuonetta läpi kymmenisen kertaa kahdessa päivässä - ja nyt alkaa näyttää siltä että maton huokosiin pesiytynyt sonta alkaa vihdoin olla loppumassa. Parilla ekalla kerralla robotti lopetti hommat, koska molemmat roskasäiliöt (iso roska pöly) oli niin täynnä ettei enää mahtunut. Hassu juttu, vaikka lattia oli kuitenkin imuroitu tavallisella imurilla. Ilmeisesti se harjasysteemi saa pölyn liikkeelle ja sitten roomban imuri pölyn imaisee.

      Hyvä puoli on myös se, ettei kone pidä kovaa ääntä. Olen nähnyt esim Electroluxin 1000 € kalliimman koneen toiminnassa, enkä haluaisi olla samassa huoneessa kun se painaa töitä. Roomban toimiessa voi ihan hyvin jopa katsella töllöä samassa huoneessa.

      Vaikka onkin mahtavaa, että matto pysyy nyt puhtaana - eikä itse tarvitse siivota, insinööriä innostaa etenkin roomban tekniikka. On rentouttavaa istua olut kädessä katsomassa kuinka nätisti robo hiljentää tullessaan seinän viereen ja kuinka kauniisti se pyörii sohvan jalkojen ympärillä - viihdettä koko rahalla.

    • Mara-nalle

      Ostin Roomba 560:n (lopen kyllästyneenä siivoukseen) helmikuun alussa 2008. Ensi alkuun iski vahva epäusko; onko tämä sittenkin susi, ruttaa matot mennessään tai menee niiden alle :/ Mattoteippiä kehiin ja vot! Jo alkoi lyyti kirjoittamaan, tosin ensin nousi tatti otsaan kun pölykasoja jäi mattojen reunoihin mutta kunhan Roomba saa touhuta riittävän pitkään niin paikat nuohotaan moneen kertaan ja kasatkin katoavat johonkin. Ja vaikka pölysäiliön tyhjentää vain yhden huoneen jälkeen niin uskomaton määrä kökköä säiliöstä ja suodattimesta irtotaa vaikka missään ei villakoiria edes juossut ennen siivousta.

      Reilun puolen vuoden käytön jälkeen harjat lakkasivat pyörimästä (sen kyllä huomasi heti siivoustuloksessa jonka vuoksi imuria tuli tutkittua ja havaittua ongelma) ja olo oli surkea :( Mitäs nyt? Eikun Roomba huoltoon asiakaspalautuksena ja reilun viikon päästä tuli takaisin. Siinä välissä oli pakko imuroida normaalisti ja oli se yhtä h*lvettiä :D Onneksi huolto toimi nopeasti ja taas on Roomba päässyt hommiin.

      Aivan mahtava laite, senkun pistää keskelle huonetta ja käyntiin. Aivan varmasti lähtee sen verran pölyä pois kuin on tarvis, meilläkin asuu kaksi astmaatikkoa eikä ole ongelmia huoneilman laadun takia (paitsi jos ikkunat on auki siitepölyaikana) - ja minkäänlaista ilmanpuhdistinta ei ole.

    • Laiska siivoomaan

      Olisi harkinnassa tämä Roomba 560 malli mutta...

      1. Meneekö roomba mukisematta normaali kynnysten yli? Mittasin että kynnykset on tasan 20mm korkeat.

      2. Löytääkö siivouksen loputtua roomba latausaseman...

      a) joka kerta
      b) lähes joka kerta
      c) silloin tällöin
      d) harvoin

      3. Jos siivous jää kesken ja roomba hakeutuu latausasemaan, niin jatkaako se siivousta automaattisesti kun akku on jälleen täynnä.

      4. Onko hapsureunaiset kevyet matot roomballe ylivoimainen este.

      • Kotirobotin asiakaspalvelu

        Terve,

        Ohessa vastauksia sinun ja myös yleisimmin esittettyihin kysymyksiin:

        1. Roomba ylittää sujuvasti kynnykset 15-18mm. Kysymäsi 20mm voi olla tekemätön paikka. Sanoisin että 1/3 kerroista ylittää ja lopuissa kerroissa jättää ylittämättä.
        2. Löytää latausaseman joka kerta, mikäli noudatetaan ohjekirjan määrittelemiä sääntöjä latausaseman sijoittelusta.
        3. Jatkaa mikäli käytetään ajastusta.
        4. Hapsureunaiset ei, mutta kevyitä mattoja Roomba saattaa työntää niitä edellään.

        Toivottavasti nämä auttaa robotin valinnassa.

        Ystävällisin terveisin,
        Suomen Kotirobotti
        Asiakaspalvelu

      • kysymys vielä

        Tarkoittaako kohta:
        3. Jatkaa mikäli käytetään ajastusta

        sitä että jos Roomban pitäisi siivota esim. 3 huonetta ja lataus loppuu 2 huoneen jälkeen niin osaako Roomba jatkaa siitä mihin jäi vai aloittaako alusta siivoamisen uudelleen näistä ensimmäsistä huoneista?

        Ja lähteekö liikkeelle heti latauksen tultua täyteen vai vasta seuraavan ajastetun syklin jälkeen?

      • Kotirobotin asiakaspalvelu
        kysymys vielä kirjoitti:

        Tarkoittaako kohta:
        3. Jatkaa mikäli käytetään ajastusta

        sitä että jos Roomban pitäisi siivota esim. 3 huonetta ja lataus loppuu 2 huoneen jälkeen niin osaako Roomba jatkaa siitä mihin jäi vai aloittaako alusta siivoamisen uudelleen näistä ensimmäsistä huoneista?

        Ja lähteekö liikkeelle heti latauksen tultua täyteen vai vasta seuraavan ajastetun syklin jälkeen?

        Lisäystä edelliseen:

        -tämän päivän robotit eivät osaa aloittaa siitä mihin jäivät ennen kuin akut loppuivat
        -imurirobotti siivoaa noin 80m2/tunnissa, eli 90min latauksen aikana laskennallisesti 120m2

        Pitää muistaa että mikäli Roomba päästetään suuremmalle alueelle (esim. 200m2) niin kaikki lohkot (tai huoneet), jotka jaettu toisistaan virtuaalimajakoilla (Roomba 560) jäävät hieman vähemmälle huomiolle. Kun robotti sitten lähtee latausasemastaan uudelleen liikkeelle, aloittaa se taas ensimmäisestä huoneesta ja siirtyy siitä eteenpäin. Satunnaisesti liikkuessaan on hyvin epätodennäköistä että kulkee juuri samat reitit kuin esimmäisellä kerralla.

        Eli Roomba ei lähde automaattisesti liikkeelle kun akut ovat täynnä, vaan seuraavan ajastetun syklin koittaessa.

        Toinen imurimerkki iClebo PlusA (työaika jopa 120min) on siitä erikoinen että lähtiessään liikkeelle se kiertää seinän vierustat pariin kertaan ja näin piirtää itselleen kartan. Sitten se pyrkii "maalaamaan" kaiken, näinollen kulkien hieman tehokkaammin kuin kolleegansa Roomba. Aivan 100%:nen tämäkään tapa ei ole, sillä matkalla kohdatut esteet tuntuvat hieman sekoittavan laitetta. iClebo ei tarvitse siis virtuaalimajakoita.

        Muistakaa, että iClebo, ollessaan muuten mielestäni paras robotti-imuri, ei ole parhaimmillaan paikoissa, jossa on pitkähapsullisia mattoja.

        Terveisin,
        Kotirobotti.com

      • 123ropotix321

        Googlailin robotteja ostomielellä ja roomba tuntui vahvalta hankinnalta, kunnes törmäsin tuubissa vaihteisto ongelmiin.

        Siinä oli kaverilla harjalaitteen vaihteisto päässyt täyteen nöyhtää ja mennyt rikki.
        Takuuseen oli tullut uusi, mutta pienen käyttöajan jälkeen uusikin vaihteisto oli menossa rikki samoista syistä.

        Onko vaihteiston tiiveysongelmiin kiinnitetty huomiota uudemmssa roomban versioissa?

      • Suomen Kotirobotti
        123ropotix321 kirjoitti:

        Harjalaitteen vaihteisto-ongelmat ovat ikävä kyllä tuttuja juttuja meillekin. Lisäksi valmistaja on tiedostanut ongelman sillä esim. uusissa Roombissa todellakin on uudet vaihteistot, joissa muovirattaat on korvattu metallisilla.

        Toisaalta voi sanoa että jotkut ihmiset laiminlyövät Roomban puhdistuksen miltei kokonaan, joten rikkoontumiset eivät periaatteessa ole takuunalaisia juttuja. Maahantuoja sekä valmistaja ovat kuitenkin ottaneet sen menettelytavan että kaikki korjataan ja korvataan.

        Oikein käytettynä Roomban vaihteistot kyllä toimivat moitteettomasti useita vuosia.

        Ystävällisin terveisin,
        Suomen Kotirobotti
        Asiakaspalvelu

      • 123ropotix321
        123ropotix321 kirjoitti:

        Googlailin robotteja ostomielellä ja roomba tuntui vahvalta hankinnalta, kunnes törmäsin tuubissa vaihteisto ongelmiin.

        Siinä oli kaverilla harjalaitteen vaihteisto päässyt täyteen nöyhtää ja mennyt rikki.
        Takuuseen oli tullut uusi, mutta pienen käyttöajan jälkeen uusikin vaihteisto oli menossa rikki samoista syistä.

        Onko vaihteiston tiiveysongelmiin kiinnitetty huomiota uudemmssa roomban versioissa?

        Saako varavaihteistoja ja mihin hintaan?

      • Roomba_580
        Suomen Kotirobotti kirjoitti:

        Harjalaitteen vaihteisto-ongelmat ovat ikävä kyllä tuttuja juttuja meillekin. Lisäksi valmistaja on tiedostanut ongelman sillä esim. uusissa Roombissa todellakin on uudet vaihteistot, joissa muovirattaat on korvattu metallisilla.

        Toisaalta voi sanoa että jotkut ihmiset laiminlyövät Roomban puhdistuksen miltei kokonaan, joten rikkoontumiset eivät periaatteessa ole takuunalaisia juttuja. Maahantuoja sekä valmistaja ovat kuitenkin ottaneet sen menettelytavan että kaikki korjataan ja korvataan.

        Oikein käytettynä Roomban vaihteistot kyllä toimivat moitteettomasti useita vuosia.

        Ystävällisin terveisin,
        Suomen Kotirobotti
        Asiakaspalvelu

        " Kirjoittanut: Suomen Kotirobotti 11.12.2008 klo 16.18
        Harjalaitteen vaihteisto-ongelmat ovat ikävä kyllä tuttuja juttuja meillekin. Lisäksi valmistaja on tiedostanut ongelman sillä esim. uusissa Roombissa todellakin on uudet vaihteistot, joissa muovirattaat on korvattu metallisilla. "

        Voisiko Suomen Kotirobotti ystävällisesti antaa tästä vähän lisätietoa, että mihin malliin ja milloin tämä muutos on tullut?
        Olen nähnyt marraskuun lopulla (2008) ostetun Roomba 580 mallin vaihteiston purettuna, ja kaikki rattaat ovat edelleen muovista!!! Kuten videoltakin youtubesta näkyy, ongelmahan ei ole rattaissa, vaan harjojen/vaihteiston tiivistyksessä. En ymmärrä miten ongelma korjaantuu jos sinne vaihdetaan teräksiset hammaspyörät!

      • oku
        Roomba_580 kirjoitti:

        Minulla on aika selväpiirteinen kämppä. Miten roomba selviää työpöydän ja tvtason alla risteilevistä johtospageteista. Taitaa olla vitsaus nykyajan huoneistoissa.

      • Masa123
        Roomba_580 kirjoitti:

        " Kirjoittanut: Suomen Kotirobotti 11.12.2008 klo 16.18
        Harjalaitteen vaihteisto-ongelmat ovat ikävä kyllä tuttuja juttuja meillekin. Lisäksi valmistaja on tiedostanut ongelman sillä esim. uusissa Roombissa todellakin on uudet vaihteistot, joissa muovirattaat on korvattu metallisilla. "

        Voisiko Suomen Kotirobotti ystävällisesti antaa tästä vähän lisätietoa, että mihin malliin ja milloin tämä muutos on tullut?
        Olen nähnyt marraskuun lopulla (2008) ostetun Roomba 580 mallin vaihteiston purettuna, ja kaikki rattaat ovat edelleen muovista!!! Kuten videoltakin youtubesta näkyy, ongelmahan ei ole rattaissa, vaan harjojen/vaihteiston tiivistyksessä. En ymmärrä miten ongelma korjaantuu jos sinne vaihdetaan teräksiset hammaspyörät!

        Minulla on Joulukuussa 2008 ostettu Roomba 560. Huoneistossa on mattoja, muttei eläimiä. Roomba kesti hyvin n. 2kk, jolloin vaihteisto meni sököksi. Minäkin, muiden tapaan, haluaisin hieman lisätietoa, että kuinka kauan muovivaihteistoa vaihdetaan ennen kuin varsinainen ongelma ratkaistaan? On aikalailla tympeää lähetellä robottia 2kk välein pajalle. Vastausta odotellen.

      • RIPULI RIKU
        123ropotix321 kirjoitti:

        Saako varavaihteistoja ja mihin hintaan?

        Jaa et saako näihin varavaihteistoja. En oo jälleenmyyjä mut voin varmuudella sanoo ettei saa. Miksei? Koska sen vaihdattaminen maksaa enemmän kun viet sen huoltoon.. Ja kertakäyttööhän noi muoviboksit aivan selkeesti on. Ei tommonen voi kestää kovin kauaa.

    • ...

      Miten Roomba käyttäytyy paksujen villamattojen kanssa?

      • Maahantuoja

        Roomba pärjää matoilla jos maton paksuus ei ylitä 2cm:ä.

        Terveisin,
        www.Kotirobotti.com

      • omia aikojaan
        Maahantuoja kirjoitti:

        Roomba pärjää matoilla jos maton paksuus ei ylitä 2cm:ä.

        Terveisin,
        www.Kotirobotti.com

        Roomba 560 toimi 3kk hyvin, sitten alkoi soitella tuota tylsää oktaaviaan telakassa ollessaan; jotain 8-10 nousevan plimpautuksen sarjaa. Samaan aikaan huomasin sen välillä sammuneen itsekseen.
        Arvelin akun olevan (jo nyt!) loppu, joten se kennotettiin alan miehellä.
        Kerran roombeli suostui sen jälkeen imuroimaan suht. normaalisti - vaan nyt se ei enää edes lataa sitä akkuaan.
        Surkeuden surkeus! Ja niin kun minä olen siitä hyvää huolta pitänyt; tyhjännyt, imuroinut suodattimen, puunannut harjat JOKA siivouskerran päätteeksi.
        Kertooko tuo ääntely mistä päin vikaa pitäisi lähteä metsästämään?

      • Roombamies
        omia aikojaan kirjoitti:

        Laitteessa on selkeästi joku vika. Ei akku edes Roombassa pitäisi noin nopeasti kuolla. Roomban akut kestävät huonossakin käytössä vähintään 2 vuotta. Lähetä laite maahantuojalle (Robokeskus.fi) huoltoon. Sinulla on takuukin varmasti voimassa.

        Terveisin,

        RObottoexpertti

      • mtlbiker
        Roombamies kirjoitti:

        Terve,

        Laitteessa on selkeästi joku vika. Ei akku edes Roombassa pitäisi noin nopeasti kuolla. Roomban akut kestävät huonossakin käytössä vähintään 2 vuotta. Lähetä laite maahantuojalle (Robokeskus.fi) huoltoon. Sinulla on takuukin varmasti voimassa.

        Terveisin,

        RObottoexpertti

        Hankin Roomba 580:n Helmikuussa 2009. Roomba siivoaa 3:n majakan avulla 60m2 kaksion keittiötä, eteistä, olkkaria sekä makkaria. Aluksi ja pitkin syksyä Roomban käyttöaika oli 120 min ennen kuin hakeutui lataukseen, nykyisin sillä riittää puhtia enää 45 min suoritukseen. iRobotin nettisivujen mukaan se siivoaa 25 min per huone ennen kuin siirtyy majakoiden avulla eteenpäin. Nyt se ei siis enää käytännössä ehdi siivota kuin eteisen missä sen latausasema sijaitsee. Aika usein Roomba löytyy joistain muista huoneista akku tyhjentyneenä. Puhdistan koneen käytännössä 3 kertaa viikossa, joten hyytymisessä ei ole kysymys koneistoa hidastavan pölyn aiheuttamasta lisävirran kulutuksesta. Viime aikoina kun Roomba on jaksanut siivota vain 45 min ennen lataukseen siirtymistä olen sen ajanut kakella siivomaan uuteen huoneeseen, jolloin se on jaksanut siivota vielä vartin verran ennen hyytymistään.....eli olen siis purkanut akun loppuun kunnolla ennen uudelleen lataamista. Siivousrupeama säännöllisesti 3 krt/viikko viikonloppuisin tarpeen mukaan eli lataus/purkaus jaksoja on ollut max. 120 kpl.
        Yleensä akkulaitteiden/akkujen mainoksissa puhutaan 1000 lataus/purkaus-jakson kestosta. Nyt siitä on kulunut vain 10% ja akun kesto vai n. 1h. Mittailin tuossa nykyisen akun kuntoa raa'asti suoraan amppeerimittarilla navoista (10A-alue) silloin kun se on palautunut telakkaan 45 minuutin työn jälkeen. Kalibroidun mittarin mukaan jäljellä on n. 8A ja jännitettäkin vielä 13,5V.....eikös Roomban tuolla vielä pitäis kulkea? Mikä mahtaakan olla telakan ja laturin "älykkyysaste" akun elossa pitämiseen mahdollisimman pitkään maksimaalisena? Jotenkin tuntuu, että akkuun on nyt muodostunut jonkinlainen muisti-ilmiö eikä se osaa enää purkaa tehoaan loppuun saakka!

    • Köyhän ei ole varaa ostaa h...

      Hei kaikille roboteista kiinnostuneille!

      Itse olin jo pari vuotta haaveillut imurirobotista. Hinnat on olleet tähän asti aivan liian kalliita. Mutta nyt huomatessani Stokkan hullujen päivien mainoksen iClebo imurista sekä heti perään Verkkokauppa.com:n vastineen, en enää voinut seisoa sijoillani.

      Kävin ostamassa Verkkokauppa.com:sta uuden RedDevil robotti-imurin hintaan 199eur.
      Verkkokauppa.com lupaa samat ominaisuudet kuin muille kalliimmille imuriroboteille kuten iClebo:lle sekä Roomba:lle.

      Olen nyt käyttänyt laitetta ja huomannut sen olevan vain halpa kopio! Laite ei toimi millään tasolla. Ei ime, ei toimi matoilla, pitää kovaa meteliä, harjat tippuu milloin sattuu, ei löydä latausasemaan, yms. yms. Soitin äsken verkkokauppa.com:n asiakaspalveluun kysyäkseni palautusmahdollisuudesta. Sieltä tuli tyly vastaus: Laitetta ei voi palauttaa mikäli laite ei enää ole myyntikuntoinen ja testatty ja otettu käyttöön. Nyt harkitsen yhteydenottoa kuluttajaviranomaiseen.

      Laite ei vastannut millään tavalla siihen mitä Verkkokauppa.com:n sivuilla luvataan. 199euroa meni kyllä nyt kankkulan kaivoon. Mitä tästä opimme? Köyhän ei ole varaa ostella halpoja kopioita!!! Pitänee taas alkaa säästää rahaa ja ensi kerralla ostan jonkun varman merkin.

      Terveisin,

      "Köyhä kun kirkonrotta"

      • Samaan lankaan mennyt

        Samaan retkuun menin minäkin. Kaverillani on tuo iClebo ja ihastuin siihen. Ostin kuitenkin Verkkokaupan mainosta uskoen tuon Red Devilin ja yhdyn täysin edellisen kirjoittajan sanoihin. Täysin susi kopio. Toivottavasti kuluttajaviranomaiset puuttuvat tuohon verkkokaupan paskan puhumiseen.

      • Jouni33
        Samaan lankaan mennyt kirjoitti:

        Samaan retkuun menin minäkin. Kaverillani on tuo iClebo ja ihastuin siihen. Ostin kuitenkin Verkkokaupan mainosta uskoen tuon Red Devilin ja yhdyn täysin edellisen kirjoittajan sanoihin. Täysin susi kopio. Toivottavasti kuluttajaviranomaiset puuttuvat tuohon verkkokaupan paskan puhumiseen.

        Todella naurettavaa että Robokeskuksen työntekijät täällä haukkuvat ulkomaailta ostamista ja Verkkokaupan malleja.

        En todellakaan osta Robokeskuksesta mitään tämän jälkeen, mielummin vaikka ulkomailta!

      • mainontaa
        Jouni33 kirjoitti:

        Näin läpinäkyvää valmistajan/maahantuojan kontribuutiota nettikeskusteluun en ole vähään aikaan nähnyt. Aivan törkeätä. Ihan kun kukaan ei huomaisi, että esiintyvät "tuntemattomina" ja väärillä nimimerkeillä, sekä samalla herjaavat ulkomaisista verkkokaupoista ostamista jne.

        Säälittävää sanon minä, kuukauden päästä jenkkeihin ja tuon ihan kostoksi yhden roomban sieltä ;) hah

      • mrdream
        Jouni33 kirjoitti:

        Todella naurettavaa että Robokeskuksen työntekijät täällä haukkuvat ulkomaailta ostamista ja Verkkokaupan malleja.

        En todellakaan osta Robokeskuksesta mitään tämän jälkeen, mielummin vaikka ulkomailta!

        ... ominaisuudet ja laatu ulkomailta ostettaessa varmaankin ihan samoja, siis jos puhutaan samoista laitteista. Mielestäni turha vertailla eri laitteita keskenään, ei hintaa ei muutakaan mielestäni.
        Sen verran tuota USA:n hommaa selvittelin itsekin, että esim. e-bay:ltä näennäisesti näyttäisi saavan vaikkapa roombaan huomattavasti halvemmalla. Lähinnä kurssieron vuoksi kaiketi, niin sitten siihen tulee päälle:
        -Rahtikustannukset
        -Tulli
        -Lopuksi vielä ALV.
        Nämä kun ottaa huomioon, niin hintahan "pompsahti" suurinpiirtein samaan kuin täältäkin ostettaessa. Lisäksi pakettiin usein kuuluu pelkkä robotti, ja virtuaalimajakoista joutuu sitten pulittamaan erikseen.

      • oppineista

        "Laite ei vastannut millään tavalla siihen mitä Verkkokauppa.com:n sivuilla luvataan. 199euroa meni kyllä nyt kankkulan kaivoon. Mitä tästä opimme?"

        Verkkokauppa.Com kusettaa paitsi takuuasioissa ja laiminlyö velvoitteitaan, myös tuotelupauksissaan. Itselläni on kokemusta ensimmäisestä, ja Verkkokauppa.Com vielä yritti veloittaa viallisesta tuotteesta uudelleen väittäen minun tuoneen ehjän tuotteen huoltoon. Laite kyllä on viallinen, mutta vika ei ilmene joka kerralla. Osta ensi kerralla jostakin laatufirmasta äläkä mistään kusetuspulju.comista.

      • Ehkä positiivistakin
        oppineista kirjoitti:

        En ole missään sidoksissa Verkkokauppa.com:n kanssa, mutta em. väitteet tuntuvat niin kummallisilta, että pakko on laittaa oma kokemus jakoon. Ostin sieltä 2008 noin 400 euron värilaserin ja tulostelin sillä viikon päivät. Laite toimi, mutta koska tulostusjälki ei mielestäni vastannut saamaani mielikuvaa, palautin sen ja sain rahat takaisin, ei tarvinnut edes mitään selitellä. Hämmästytti vain, kun jälkikäteen laskeskelin tuon "käyttöönoton" hintaa - värikasetit, rumpu, siirtohihna ja hukkavärisäiliö, jotka asensin, olisivat maksaneet oli tonnin varaosina...

      • Kauko Säädin
        Ehkä positiivistakin kirjoitti:

        Ostamasi laite oli siis hankittu vuonna 2008. Itsekin oli vuodelta 2007 positiivinen kokemus Verkkokaupan huollosta kun antoivat minulle kaukosäätimen hajonneen tilalle vaikka takuuaika oli mennyt umpeen.

        Mutta näistä on kulunut aikaa, ja ilmeisesti firman toimintatavat ovat oleellisesti muuttuneet vuoden 2009 aikana.

    • Kauppias1

      Olen myynyt 1st generation roombaa 2003-2004 taitteessa hintaan 399€. Eli ei ollut imurisi ensimmäisiä 2nd generation on ollut vielä välissä. K-ryhmän (MUSTAPÖRSSI) liikkeissä muuten.

      • Labradori-emäntä

        Terve, Selventääkseni että minulla oli kunnia olla ensimmäinen kolmannen sukupolven Roomba-omistaja Suomessa! Eli kyseessä oli ensimmäinen 500-sarjan imuri, joka muuten vieläkin on jokapäiväisessä toiminnassa. Emäntä

    • Eetu ggg

      Kaikki jotka pohtii robotti imurin ostoa niin youtubeen kokeilemaan hakua "Roomba problem".

      • saa imeä

        Roomba vai iClebo?

        Kuningaskuluttaja kehui Roomba 560 paremmaksi. Roboimurikauppias sanoi iCleboa pätevämmäksi. Ko kauppias myi molempia merkkejä.

        Kumpi hankintaan?

    • 6061

      Meillä on ollut Roomba 560 imuri käytössä reilun vuoden. Alussa vehje pelitti mainiosti, mutta puolen vuoden jälkeen alkoi tökkimään. Ei käynnistynyt ja käynnistymisen jälkeen toimi ainoastaan 5min. vaikka imuri oli juuri ladattu. Korjautimme takuun piikkiin imurin ja toiminta jatkui moitteettomasti taas viikon verran ennen kuin alkoi taas tökkimään. Nyt lataus ei pysynyt lainkaan ja viedessämmä tuotteen huoltoon n. 2 kk odottelun jälkeen tuli ilmoitus, että akulle on ainostaan 6kk takuu ja uusi akku maksaa 90€. Tiedustellessani ystäväni robotti imurin tilannetta, oli tilanne aivan sama. Huolintaliikkeessä verrattiin takuuta puhelimen akkuun (minun puhelimeni akku on kestänyt 2 vuotta ja akun hinta on aivan toista luokkaa). Eli mikäli akku ei kestä edes vuotta voidaan laskea imurin hinnaksi yli 100€ vuodessa hankintahinnan päälle. Tätähän ei kuluttajalle kerrota. Minusta kuluttajaa on vedetty aika pahasti nenästä!!

      • Meillä ollut Roomba 560 kohta pari vuotta ja puskurin anturit sanoutuivat irti. Laite vain pyörii lattialla noin minuutin verran ja pysähtyy ja piippaa 9 kertaa. Puhdistus ei auttanut.
        Goolettamalla Roomba 9-beebs problem löytyy hyviä neuvoja (tosin englanniksi) kyseisestä viasta.
        http://www.robotreviews.com/chat/viewtopic.php?f=1&t=11053
        http://www.schneordesign.com/Avi/irobot/roomba_mod2.htm
        Tässä pari osoitetta yhdeksän piippauksen ongelmasta ja korjaus ohje.
        Muistakin vioista on keskustelua paljon.

        Varaosia saa täältä
        http://www.robotshop.com/roomba-500-series-parts.html
        http://www.protechrobotics.com/products.php?cat=42
        http://www.mowermagic.co.uk/acatalog/Roomba_Spare_Parts.html

        Kaksi ylintä on Atlantin toiselta puolelta ja viimeinen Englannista.

        Itse tilasin törmäysantureihin pelkät infrapuna emitterit ja photodetector transistorit (2 kpl kumpaistakin)
        Osien hinta 1.50 € lähetyskulut 20 € ameriikoista. Lähempää en löytänyt.
        Sitten Roomba osiksi ja osat vaihtoon.
        Jos ei itse osaa niin johonkin elektroniikka laitteita korjaavaan liikkeeseen laitettavaksi.

      • AdvancedPowerSystem

        Akku (tai Roomban latauselektroniikka) ei toimi täälläkään ja Robokeskus lakkasi vastaamasta meiliin siinä vaiheessa kun homma ei mennyt enää putkeen. Kusetusta koko touhu.

      • OPA 8+4=12
        AdvancedPowerSystem kirjoitti:

        Akku (tai Roomban latauselektroniikka) ei toimi täälläkään ja Robokeskus lakkasi vastaamasta meiliin siinä vaiheessa kun homma ei mennyt enää putkeen. Kusetusta koko touhu.

        Meidän äiti meinaa tilata Roomba 581 .

        Eikös se ole korjattu "uusittu" versio Roomban 560 :stä ?

        Kestäneekö paremmin kuin 560.

    • OPA 8+4=12

      Meidän äiti meinaa tilata Roomba 581 .

      Eikös se ole korjattu "uusittu" versio Roomban 560 :stä ?

      Kestäneekö paremmin kuin 560 ?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe